Avomieheni petti minua viime keväänä. Asioista keskusteltiin ja käytiin läpi kaikki mahdolliset tunteet. Olen aikaisemminkin epäillyt hänen menemisiään ja nyt on taas sellainen tunne, että en luota häneen ! Olen masentunut ja surullinen. Elämämme ei ole ollut helppoa ja tuntuu, että lunta tupaan tulee monissa asioissa. Alan olla väsynyt tähän epävarmuuteen. Kun elämä on muutenkin heitellyt, niin eniten kaipaisi sitä, että voi luottaa ettei toinen pelaa pelejä selän takana. Mietin nyt olisiko helpompi olla yksin.... Minulla on koko ajan sellainen tunne, että hän ei pohjimmiltaan rakasta minua. Ja sen tunteen kanssa olen elänyt koko suhteemme ajan. Hän vannoo rakkauttaan ja tekee ihania asioita minulle, mutta silti.... Voi olla että olen tullut epävarmaksi ja itseluottamukseni on mennyt, mutta en halua jatkaa näinkään. Onko mielessäni mörköjä vai pitäisikö minun kuunnella sitä kuuluisaa naisen vaistoa? En voi asiasta puhua kenenkään kanssa ja alan olemaan todella ahdistunut, joka vielä pahentaa asiaa.
sydän rikki !
kyynel_
2779
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulle kävi samoin, tosin tunnen mieheni rakastavan minua. Koitan lohduttaa Sinua, enkä voi tietenkään voi kaikesta tietää. Keskity nyt itseesi. Olet hyvä ja suloinen.Usko itseesi ja kehitä itseäsi ja keksi kivoja harrastuksia. Aikanaan itse hajosin pirstaleiksi ja pää oli oikesti kuin turta. En oikeasti enää tiennyt tuskin nimeäni. Kyselin itseltäni että kuka minä olen ? nyt kuitenkin kiitän, etä heräsin unestani mieheni petoksen kautta. Sain uuden elämän. Vanha kuoli. Jos joku ovi paukahtaa kiinni, uusi aukeaa. Olemme edelleen yhdessä,olen vahvempi, itsenäisempi ja kaikin puolin parempi persoona kuin vanha minä. Enkä anna tehdä itselleni ihan mitä vain. Elämän kriisit kasvattavat meitä ihmisinä. Maailma on Sinulle avoin, elä omaa elämääsi.
Maailmani meni sekaisin ja itse menin rikki. Syytin itseäni, inhosin itseäni, vitutti koko elämä. Vihasin miestäni ja sitä kakkosta, tai niitä kakkosia...
Kaikesta kulunut vähän yli 2 vuotta ja vieläkin ajoittain sattuu. Luottamus ei ole vielä kokonaan palautunut enkä tiedä palautuuko koskaan. Anteeksi olen opetellut antamaan, sekä miehelleni että itselle.
Nyt ymmärrän etten minä ollut se joka teki tuon teon, vaan mieheni ja se kakkonen.
Minustakin tuntuu, että jotakin kuoli, mutta tilalle tuli myös jotain uutta. Tunnen myös olevani vahvempi ja itsenäisempi, arvostan itseäni enemmän kuin koskaan. Nyt tuntuu siltä ettei kukaan pysty enää loukkaamaan minua niin kuin silloin (myös kakkonen loukkasi minua monin tavoin, otti yhteyttä ja kertoi "totuuksia").
Toivon sinulle aloittaja voimia ja muista rakastaa ja arvostaa itseäsi!