Moni täällä kirjoitteleva jaksaa muistuttaa siitä, että naisen pitäminen käy taloudellisesti kukkaron päälle. En kiistäkään tätä mutta haluaisin kuulla naisten mielipiteen siitä, että miten tärkeänä unelmien toteuttajana taloudellisessa mielessä pidätte miestä?
Kysymykseni kumpuaa osin siitä, että monesti on näin, että nainen on loppujenlopuksi aika laiska siivoilemaan tai tekemään mitään kovin erikoista jos poisluetaan baareissa laukkaaminen viikonloppuisin :-) hänen elellessään yksin. Kun mies astuu naisen elämään, pompsahtaa tekemis ja suorittamisvaateet aivan uusille tasoille. Johtuuko tämä siitä, että ennen ei ollut varaa tehdä mitään ja mies on oivallinen maksuvälinen tähän vai onko kyse niinkin arkisesta asiasta kuin seuran puutteesta?
Nyt naiset rehellisyys kunniaan ja kertokaapa, miten merkittävä taloudellinen tukipilari mies on teille ja kuinka moni uskaltaa tunnustaa, että on pitänyt miestä vain siksi että olisi joku maksuhenkilö kaikelle kivalle?
Kaikella kunnioituksella, Jyystäjä :-)
Kysymykseni kumpuaa osin siitä, että monesti on näin, että nainen on loppujenlopuksi aika laiska siivoilemaan tai tekemään mitään kovin erikoista jos poisluetaan baareissa laukkaaminen viikonloppuisin :-) hänen elellessään yksin. Kun mies astuu naisen elämään, pompsahtaa tekemis ja suorittamisvaateet aivan uusille tasoille. Johtuuko tämä siitä, että ennen ei ollut varaa tehdä mitään ja mies on oivallinen maksuvälinen tähän vai onko kyse niinkin arkisesta asiasta kuin seuran puutteesta?
Nyt naiset rehellisyys kunniaan ja kertokaapa, miten merkittävä taloudellinen tukipilari mies on teille ja kuinka moni uskaltaa tunnustaa, että on pitänyt miestä vain siksi että olisi joku maksuhenkilö kaikelle kivalle?
Kaikella kunnioituksella, Jyystäjä :-)
Vastaukset 43
Vanhimmat
Olen eronnut lapsieni isästä viisi vuotta sitten.
Oli köyhä mies.
Vuosi erosta tapasin kivan kaverin. Hänkin oli köyhä mies.
Onnea kesti vain puoli vuotta koska en ollut eron jälkeen vielä valmis uuteen suhteeseen.
Nykyisen kaverin kanssa tulee kohta vuosi täyteen.
Ei mikään rahamies hänkään.
Näihin väliaikoihin on sitten mahtunut niitä tapauksia jolla rahaa on riittänyt.
Miehiä jotka tapasin niillä viikonlopun baarireissuilla.
Hanakoita tarjoilemaan ja lupailemaan vaikka mitä.
Koskaan ei omaa kinnostustani riittänyt kuin vaan
muutaman sanan vaihtoon baaritiskeillä.
Halusin paeta paikalta.
Selkeä ero rahakkaan ja ei niin rahakkaan miehen välillä on juuri se rehellisyys.
Köyhempi kaveri on yleensä oma itsensä.
Rikas tekee numeroa juuri rahapussistaan ja
omaisuudestaan.
Siksi en ihastu heihin.
En ole koskaan ajatellut miehen olevan minun menojeni maksaja.
En pidä sitä itsestäänselvyytenä mutta toki kohteliasta.
Köyhempi kaveri kun sen tekee vähistä varoistaan
niin siinä on jo välittämistä mukana.
Rehellisesti siis sanon että varakas mies pitäköön
kukkaronsa piilossa ja tuokoon luonnetta enemmän esille.
Eiköhän me kaikki kuitenkin haluta että meistä
tykätään juuri sellaisina kuin olemme?
..ettei kaikkeen kivaan tarvita rahaa.
Me kaksi suht varatonta ollaan keksitty jo monta
kivaa asiaa mitä tehdä ilman europinoa.
Minun unelmani eivät ole koskaan littyneet sellaisiin asioihin jotka maksavat.
Hyvän olon tunne on kait kaikkien unelma?
Se syntyy läheisyydestä.
Yhdessä olemisesta ja tekemisestä.
Puhumisesta.
Heh:) minä olin edellisen suhteen rahasampo. Vaikka olinkin työttömyysrahalla ja mies töissä. Tai no, kesätöissä, mutta kumminkin. Jousuin kustantamaan kaiken, koska mies heti palkan saatuaan tuhlasi sen saman tien johonkin turhaan. (esim. osti auton, vaikka ei sen jälkeen edes bensaan ollut varaa). Ja kyllä sitä sinkkunaisella menee rahaa. Vaatteisiin varsinkin. Jouduin seurusteluni aikana heti kun sain päivärahat, tyyliin salaa juoksemaan kauppoihin, että saisin edes jotain omaa ostettua pikkurahallani.eikä kaikki menisi mihen ja meidän yhteisiin juttuihin. Mutta onneksi sinkku nyt :D
Pitänyt miestä vain siksi että hän olisi maksuväline kaikelle kivalle!
Taloudellisesti olen riippuvainen hänestä, olen niitä joka valitsi kotiin jäämisen lasten synnyttyä, joten persaukisena joudun turvautumaan mieheni lompsaan, joka ikävä kyllä ei ole paksu! :)
4000e nettotulot, siivoan ja hoidan itse omat asiani. Tuskin mies tilannettani muuten tulee muuttamaan kuin toivottavasti jakaa kotityöt...
Niin sen pitäisi olla sellainen joka mielellään siivoaa ja tekee ruokaa ja tiskaa ja sen sellaista puuhaa ;) Ei mitään rumia sohvaperunoita tänne, kiitos. Lompakko on minulla oma.
En tunnusta olevani rahan perään tai jos olen, niin omalla työllä ansaitun rahan perää. Jos taloudellisesti tekee joskus tiukkaa, niin olen myös ylpeä siitä, että selviydyn tilanteesta omin avuin. Ja muuten maksan omat ravintolalaskuni, juomani, matkani jne..
Kun on mies /lapsia niin on joku "suurempi" syy pitää kämppä siistinä ja elämä reilassa. Eli välillä yksin ollessa saattaa tulla tunne että mitä väliä millään on kun ite sitä vaan yksin kämpässään on.
taitaa olla paras pysytellä vain kaukana miehistä...
Joskus aikaisemmin olen todennut naisena, että ihanteellinen ratkaisu olisi konkurssin tehnyt, terävä miesyksilö.
mutta puhun nyt eri tilanteesta.
Konkurssin tehneellä miehellä ei voi olla kaksista näkemystä rahojen keruujärjestelmästä, kulutuksen hän osaa ja hallitsee.
Ja ei tulisi kysymykseenkään ottaa sellaista nurkkiin syömään ja kummittelemaan.
"...nainen on loppujenlopuksi aika laiska siivoilemaan tai tekemään mitään kovin erikoista jos poisluetaan baareissa laukkaaminen viikonloppuisin :-) hänen elellessään yksin. Kun mies astuu naisen elämään, pompsahtaa tekemis ja suorittamisvaateet aivan uusille tasoille. Johtuuko tämä siitä, että ennen ei ollut varaa tehdä mitään ja mies on oivallinen maksuvälinen tähän vai onko kyse niinkin arkisesta asiasta kuin seuran puutteesta? "
Olisikin hauska jos sinkkuna juostaan baarissa kun ei ole VARAA SIIVOTA.... Näyttäkää mullekin se baari.... :-D
Vakavasti, siis miten me naiset nyt oikein käydään kukkaron päälle? Itse en tunnusta moista!
Noh, voihan se olla että sen voi noinkin ajatella. Nimittäin minun(KIN) haaveita toteutellessa mies kyllä saa laitettua pitkän pennin menemään. Se johtuu siitä että kun minä haluan mennä vaikkapa pohjoiseen vaellukselle, niin miehen mielestä siitä ei selviydy ilman tietynlaista kännyä ja jotain paikannusjutskaa siinä, asuntovaunua ja autoa....
Yksin ollessani taas liftasin pohjoiseen ja ostin kartan ja selviydyin oikein hyvin.
Ole käytinkö yhtä miestä varsinaisesti rahahanana mutta jonkin verran ehkä, myönnetään.
Pikkaisen jäi harmittamaan kun löin kyseisen kaverin kanssa vetoa että jos saan hänen Alfa Romeoonsa pakin päälle niin auto on minun, tuuria tai ei niin pakki soljahti paikoilleen ja paperitkin olivat valmiina vain nimikirjoitukseni puuttui, minä vain menin puihin ja en sitä sitten ottanut. Että olinkin...! :(
Mä olen eronnut -jos en olisi, mun taloudellinen tilanne olisi paljon parempi.
mä halusin henkisen paremman olon :-)
rahan takia en miestä ota - en halua olla riippuvainen, en halua käyttää hyväksi enkä myöskään itse tulla hyväksikäytetyksi.
Tosin en ala kyllä elättämäänkään.
Rahat ja rakkaus erillään :)
tehdä kaikenlaisia juttuja. Silloin kun on vähemmän rahaa käytän enemmän mielikuvitusta erilaisiin puuhasteluihin.
Miehen kanssa suhteeseen ryhtyminen taloudellisista syistä kuulostaa tosi utopistiseltä. Olen aina ollut sitä mieltä, että josko haluaa tullaa rikkaaksi voi nykynaiset rikastua yhtä hyvin kuin miehetkin.
Kyllä se rakkaus on tärkeämpi kuin rikkaus, eli mielummin tulen nähtynä rakkaana kuin rikkaana. Ja sen verran kunnoitan miehiä, että suon samanlaisen huomion myös miehille ;)
Mutta kyllä sitä meneekin. Minun on ainakin pitänyt omistani maksaa miehenkin menoja, koska tienaan paremmin. Nyt kun olen asunut vuosia yksin, tilanne on jollain tapaa helpompe. Ei tarvitse siis maksella toista matkoille ja ravintoloihin, voi ostaa kenenkään murjottamatta 20 kengät vuodessa ja syödä mitä mieli tekee.
Minulla on yksin asuessani paljon enemmän menoja. Vaan ei kuluja. :D
Mies on ainakin minulle tullut todella kalliiksi, en siitä (niistä) ole rahallisesti hyötynyt ;DDD. Ei se kylläkään mitään haittaa. Se maksaa jolla on. Niinhän se suhteissa menee. Eikä sen asian kanssa tehdä minkäänlaista kauppaa. Tarkoittaa sitä, että vaikka minä maksan, se ei sitten todellakaan velvoita yhtään mihinkään. Piste.
Millä vuosisadalla sinä oikein elät? Ajatusmaailmasi on kuin vanhasta Suomi-filmistä, jossa köyhä mutta kaunis nainen haluaa eniten komean miehen, joka elättää..
itse olen aika tarkka siitä että molemmat maksaa omat menonsa. Ainoa missä rahallisesti kaipaisin paria on isomman asunnon ostaminen.
rahan perään...Itselläni talous jotenkuten kunnossa. Onhan se totta, että rahallisesti on edullisempaa asua jonkun kanssa, oli se sitten mies tai nainen.Kuluthan menevät tuolloin puoliksi. Jos nyt löytäisin miehen itselleni, se olisi mukava ja elämää nähnyt ja onhan se kivaa jos mies menestynyt olisi, mutta ei sillä kukkarolla kuitenkaan merkitystä ole. Omalla kohdallani lähinnä vaikuttaa se, että jos mies pyytäisi rahaa lainaksi tai jos hänellä olisi maksuhäiriöitä, silloin en tykkäisi...koska en yleensä itsekään mielellään lainaa rahaa keneltäkään...
Vastaus:
- siivoan useamman kerran viikossa, oli miestä tai ei
- en laukkaa baareissa, pl. pikkujoulut
- minulla on varaa tehdä sitä minkä tärkeäksi koen riippumatta miehestä = olen taloudellisesti riippumaton miehestä
Miehen "tehtävä" on pitää seuraa, ei maksaa mitään...tosin en minäkään miehen menoja maksa!
..ottaen huomioon, että nykyäänhän lähes jokainen nainen on itsekin työelämässä. Ei sitä miestä tarvita pankkikortiksi, kun omakin palkka kilahtaa tilille joka kuukausi.
Toki on tällaisia poikkeustilanteita, mutta pätevin syin ;)
menehtyy auto-onnettomuudessa v. 2017
halua itselleni kumppanin, joka olisi mukana niin iloissa kuin suruissakin. Tulen toimeen varsin hyvin, en siihen miehen rahoja tarvitse. Jos ajatellaan vaikkapa reissua ulkomaille, niin puoliksi ne kulut menisi, se on oikeudenmukaisempaa. Kun käyn ravintolassa, maksan oman osuuteni jne.. joskus tarjoillaan puolin jos toisinkin, sama pätee myös tyttökavereiden kanssa ulkona syödessä tahi esim elokuvissa=)
Kun suhde perustuu sille, että "mies maksaa, minä pääsen helpolla", niin siitähän voi tulla jotakin, mutta itse olen sitä mieltä, että mikään suhde ei voi perustua taloudelliselle hyväksikäytölle - ei, mikäli itse haluaa säilyttää riippumattomuutensa.
Tottakai, jos haluaa alistua miehensä passaajaksi ja palvelijaksi, niin mikäs siinä. Mutta en voisi kuvitella moista tilanneta itselleni.
Minulla on viisikymppinen naisystävä, joka on eronnut. Hän vieläkin haaveilee miehestä, joka (taas) elättäisi hänet. Käsittämätön asenne - ja hänelle todellakin itsestäänselvyys.
Onneksi kuulun niihin onnekkaisiin naisiin, jolla on hyvä duuni ja muutenkin asiat kohdillaan. Ei siis ole mitään pakottavaa tarvetta hankkia kolmijalkaista lompakkoa pysyväksi riesaksi. Ja muuten, sinkkukotini on AINA siisti, itse osaan ruokani kokata ja baareissa ramppaan ani harvoin.
Pitänee tuohon vielä lisätä että minä en arvosta materiaa. Henkistä hyvinvointia ei voi tavaroilla korvata. Eli jos joskus niin hassusti tulee käymään, että johonkin mieheen retkahdan, niin siinä ei ole miehen lompakolla mitään tekemistä.
Itselläni on jonkin verran omaisuutta. En ole miljonääri, mutta omistusasunto hyvin pienellä velan osuudella löytyy, ja jonkin verran sijoituksia. Ikää on 26 vuotta. Tulotaso on sellainen, että pärjään omillani.
En haluaisi tieten tahtoen rinnalleni ökyrikasta miestä, koska sitten itselle tulisi sellainen olo, että mies luulee minun käyttävän häntä hyväksi. Jos rikkaaseen mieheen rakastun, niin pitää sitten tehdä selväksi, että rahan takia en hänen kanssaan ole.
Köyhää miestä taas en halua siksi, ettei itselle tule hyväksikäytetty olo. Erityisesti tässä iässä on vielä helppo löytää niitä opiskelija nuoria tuolta yliopistolta, joiden mielestä iso kämppä kuulostaa houkuttelevalta... Ei kiitos. Mutta jos köyhään mieheen rakastus, niin luottamustakin pitää olla.
Paras ratkaisu olisi mukavasti omillaan toimeentuleva mies, jonka kanssa raha-asioiden yhteen sovittaminen ei olisi ongelma. Yhteiset rahat kun kuitenkin elämänkumppanini kanssa haluan, oli hän sitten köyhä tai rikas.
Sen vielä lisään, että kaksistaan esimerkiksi asumismenot on helposti pienempiä kuin yksin. Se on etu molemmille osapuolille.
perusteella veikkaisin ikääsi johonkin 40-50 vuoden väliin. Ajat ovat muuttuneet paljon 30 vuodessa. Joku jo kirjoittikin, että olet pahasti ajastasi jäljessä. Tervetuloa nykyaikaan!
Terv. Nykyaikainen nainen
Kyllä jyystäjä on mielestäni myös oikeassa; on edelleenkin naisia, jotka odottavat miehen taloudellisen panoksen olevan suurempi kuin omansa; ja sitten on joukko työtä vieroksuvia naisia, jotka etsimällä etsivät miestä, joka 'elättäisi' heidät.
Tämäkin on totta tämän päivän Suomessa.
poikkeuksia. Niin kuin ne miehetkin, jotka metsästävät vain rahaa. Omituista, että yhden poikkeuksen vuoksi yleistetään.
Epäilenkin, että Jyystäjän ainoa "hyve" on tuo keskituloisuus. Siispä hän kuvittelee, että naiset ovat hänen rahojensa perässä, kun eivät ole hänen kanssaan kuin hetken. Todennäköisesti tuo on vain tekosyy. Vika on aina naisissa, vaikka sokeakin näkee, että Jyystäjällä itsellään on suuria ongelmia. Alentaja-Jyystäjä vaikuttaa nimittäin narsistiselta, eikä edes kovin fiksulta. ;)
viis monenkaan tunteista, kunhan pääsee helpolle elämälle toisen kautta.
Ja aina löytyy miehiä, jotka haluavat elämäänsä varakkaan naisen. Ulkonäölläkään ei niin ole väliä, mutta jos nainen on helposti höynäytettävä, niin se on plussaa. Ja sitten on niitä renttuja, joille kelpaa ihan normaalituloinenkin nainen, kun itsellä ei ole tuloja lähes ollenkaan. Kyllä tavallisenkin naisen palkalla päiväkaljat kustannetaan isännälle.
"Nyt naiset rehellisyys kunniaan ja kertokaapa, miten merkittävä taloudellinen tukipilari mies on teille ja kuinka moni uskaltaa tunnustaa, että on pitänyt miestä vain siksi että olisi joku maksuhenkilö kaikelle kivalle?"
Minulla on itse varaa maksaa "kaikki kiva".
Ravintolassa on kiva käydä kaksin, mutta tienaan sen verran hyvin, että pystyn maksamaan oman puolikkaani laskusta. Pystyn päivittämään vaatevarastoa ja meikkivarastoa ja matkustelemaan omilla rahoilla. Minulla on sijoitustili, säästötili ja osakkeita. Asunto on vielä velaksi ja opintolainoja makselen, mutta eipä se sen kalliimpaa ole kuin vuokranmaksu. Rahaa on sen verran, kun sitä tarvitsen ja isompiin ostoksiin voi aina säästää (tai toivoa pukilta joululahjaksi :=)). Saita olen, joten tottakai joku voisi minun puolestani maksaa kaikki lainani ja laskuni pois, jotta minulle jäisi enemmän rahaa makaamaan tilille. :=)
Ajatuksesi lähtee nyt siitä, että kaikki naiset olisivat huonopalkkaisia Siwan kassoja.
"Ajatuksesi lähtee nyt siitä, että kaikki naiset olisivat huonopalkkaisia Siwan kassoja."
Heh, Jyystäjän naiset varmaan ovatkin! Unohdit muuten, että sen naiset ovat todennäköisesti isketty kaikki suojatyökeskuksesta, että oliskohan kyseinen kaveri myöskin siellä "töissä"...
Huomasin viestisi lopussa yleistyksen, josta en pitänyt. Todellakin olen Siwan kassa opintojeni ohessa. Ihmisillä tuntuu olevan sellainen kuvitelma, että Siwan kassalla ei voi olla muita tuloja. Ei voi olla osakesäästöjä, omia bisneksiä jne. Ja että Siwan kassalla ollaan vain, jos on taloudellisesti pakko. Näin ei aina ole.
Esimerkiksi minulla omaisuutta kohtuullisen paljon. Iso omistusasunto, auto, osakkeita... Pärjäisin kyllä ilman kassan töitäkin. Mutta kun minä pidän työstäni. Saan huomattavasti enemmän vastuuta ja monipuolisempia työtehtäviä, kuin esimerkiksi puhelinmyynnissä tai vaikka edes marketin kassalla. Lisäksi näyttää hyvältä tulevaisuudessa, kun papereissa on työkokemusta ennen valmistumistakin. Siwalla on hyvät etenemismahdollisuudet.
Asiakkaat puhuvat kassalla minulle aina, kuin olisin "yksi meistä köyhistä". Valittavat että kun "ei meidän kaltaiset pääse matkoille..." tai jotain muuta vastaavaa. Siinä asiakaspalvelutilanteessa ei tule korjattua, että anteeksi, mutta minulla kyllä on varaa matkustella... Olen hiljaa, hymyilen ja kiroan mielessäni ihmisten yleistyksiä. Köyhyys ei sisänsä kerro ihmisestä mitään pahaa, mutta on silti hyvin epäkohteliasta olettaa toisesta ihmisestä yhtään mitään tämän raha-asioista, jos ei tiedä muuta kuin yhden työpaikan!
Työkaverit kyselevät, että miten minulla voi olla varaa asua niin kalliissa omistusasunnossa. Mitä sitä ihmettelemään? Muistakaa nyt hyvät ihmiset, että niillä kassoillakin voi olla muitakin rahanlähteitä.
Minä olen kai meillä se maksuväline nykyään ja ennen se oli mies. Täytyy myöntää, että en ole asiaa noin edes ajatellut. Se maksaa, jolla on eikä se tee toisesta siivelläeläjää. Nyt sattuu vain olemaan niin, että minä tienaan enemmän. Mies sen sijaan oli tukemassa silloin, kun itse vielä opiskelin. Ja niin laiskoja ollaan kun kukkaro antaa periksi.
Periaatteessa kyllä ajattelen, että jos ihminen tahtoo elää taloudellisesti turvattua elämää niin sen eteen kannataa itse tehdä kaiken voitavansa ja aika moni meistä kuitenkin pystyi vaikuttamaan siihen valinnoillaan menneisyydessä ja tietenkin nykyisyydessä. En uskaltaisi itse pistää kaikkea sen varaan, että rikkaaseen mieheen törmäisin.
Minä voin nyt rehellisesti sanoa, että miehessä ovat vaikuttaneet muut asiat kuin se missä työskentelee ja mikä se palkka on. Tietenkään se ei ole negatiivista, jos mieskin ansaitsee rahaa suurehkon summan, mutta se ei ole koskaan mihinkään vaikuttanut. Siksi kannattaa itse huolehtia sen oman palkkapussin riittävyydestä, että jää sitten valinnanvapautta sen miehen ja kenkäparin ostamisessa. :)
"kuinka moni uskaltaa tunnustaa, että on pitänyt miestä vain siksi että olisi joku maksuhenkilö kaikelle kivalle?"
Ei ole uskalluksesta kiinni, ei vain ole mitään tunnustettavaa.
Unelmieni toteuttamisesta (kaikilla elämänalueilla) vastuun kannan minä itse.
minulla on sellainen palkka että siitä riittää yllin kyllin itselleni kun olen yksin. miestä en tarvi rahan takia ja suomalaisia miehiä turha rahan takia etsiä ku ei ole monta rikasta. olen aina sinkkuna siivonnut sekä parisuhteessa siivonnut. toki siinä molemmat säästää tv-luvissa ja vakuutuksissa kun hynttyyt on yhteen lyöty. mutta siinä säästää mieskin. miten suomessa kukaan voisi edes vain toisen rahoilla elää kun ihmisillä (miehillä) on huonot palkat eikä ole perheverotusta. jossain maissa ei kannate tuon takia rahallisestikaan naisen lähteä töihin. sitten on nainen ilman töystressiä, koti hoidettu, ruoka laitettu, lasten mielenterveys kunnossa, miehen ei tarvitse stressata kotitöistä ja kaikki on onnellisia eikä uupuneita ja tähän on varaa joissain maissa.
että en ole pitänyt maksumiehenä. Roolit on tainnut monessa suhteessa muuttua tälläkin saralla. Eli miehet on pitänyt usein naista rahoittajana.
Johtunee myös paljon siitä, että varttuneemmat naiset ottaa myös nuoria poikia kun ennen oli toisinpäin enimmäkseen. Näinollen omaisuuttakin on ehtinyt karttua ja elämäntavat sekä säästöt tuonut turvan. (esimerkiksi)
Tai niitä kuuluisia renttujakin joukkoon mahtuu. Kun ukko juo omat rahansa niin eletään naisen rahoilla...
Mutta joo, olishan se ehkä kivaa jos itse olis lusmu ja ukko rikas. Tosiasia kumminkin on, ettei nykyään naiset halua olla kenenkään "armoilla". (poikkeuksia tietty on)
kun ukoilla on ollut ulosottoa tai sitten isoja autolainoja ym. Olen sitten tyhmänä maksellut menoja... Lopulta on haukuttu pihiksi, kun en ole kaikkea halunnut tai pystynyt maksamaan. Tai ostanutkin omillani jotain itselleni.
Saamisia olisi myös lainailujeni takia vaikka kuinka entisiltä, mutta annan jo niiden olla, kun tuskin tulen takaisin koskaan saamaan. Nykyään olenkin sitten tästä syystä oikeasti pihi, enkä maksa mitään muuta kuin omat menoni!
Aina olen tullut toimeen ihan omilla rahoillani.
hei. mulla ei ainakaan ole minkään maan merkitystä sille,että onko miehellä luxustulot, vai ei..itse en pystyisi ainakaan edes ryhtymään suhteeseen pelkkien finanssiasioiden takia..tottakai aina on positiivista jos kumppanilla on hyvät tulot,jotka helpottavat yhteistä elämää,mutta itse en sitä katso ihastumisen kannalta edes plussana.minulla itselläni ei ole edes juurikaan tuloja,mutta silti voisin elää miehen kanssa joka olisi yhtä huono tai huonompituloinen,kuin minä,kunhan oltaisiin vaan molemmat tyytyväisiä toisiimme. -tyttö83-