Suomi on puolueettomassa vertailussa todettu kalleimmaksi euromaaksi. Kalleinta täällä oli jo markka-aikanakin, nyt vain on helpompi vertailla kun ei tarvitse konvertoida hintoja eri valuuttojen välillä.
Yksi syy tähän on se, että täällä mukisematta maksetaan niin paljon kun joku kehtaa pyytää. Jos ylihintaisia tuotteita ruvettaisiin boikotoimaan niin kyllä ne hinnat siitä alenisivat. Muistan parin vuoden takaisen S- ja K-ketjujen välisen hintasodan, jonka seurauksena K-kaupoissa on nykyään usein edullisempaa kuin S-sellaisissa.
Lidl on taas oma lukunsa, ensimmäinen reaktio suomalaisilta kauppiailta oli suuttuminen ja kilpailurikkomuksista syyttely. Sinänsä käsittämätöntä, ei mikään laki kiellä myymästä halvalla. Keskikalja tietysti on poikkeus kuten muukin, joka vähänkin haiskahtaa alkoholilta. Elämmehän sentään Suomessa.
Oleskelen usein Salossa. Sinne on ilmaantunut mahdoton määrä kebab-ravintoloita. Paikat ovat siistejä, palvelu hyvää ja niissä saa syödä pöydissä oikeilla ruokailuvälineillä. Riisikebabin hinta oli viime lauantaina 3,90, tarjouksessa saman saa jopa 3,60. Joka 10. annos on ilmainen, joten hinnaksi tulee halvimmillaan 3,24 euroa.
Työpaikkani vieressä Espoossa on pieni kebab-kioski. Sitä kiertää kapea tiski, jonka äärellä saa pahvilautasilta nokkia kebabit muoviaterimilla. Samantyyppisen, joskin pienemmän, annoksen hinta oli viimeksi siellä käydessäni yli 6 euroa. Mitään tarjouksia en ole siellä koskaan nähnyt ja palvelukin on vähäisen henkilökunnan (1) takia hitaampaa.
Silti siellä näyttää asiakkaita riittävän. Espoon ja Salon hintataso on mielestäni melko samanlainen, siksi tämä tuntuu minusta poikkeukselliselta ahneudelta. Mikäs siinä, ne maksavat, jotka jaksavat. Turha sitten valittaa maaiman korkeimmista hinnoista. Mainittakoon, että en ole täysin persaukinen. Periaatteeni on kuitenkin se, että minua ei nyljetä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.