MIES

miten miehenä tulkitset seuraavaa käytöstä:

Minulla oli noin parin vuoden suhde tähän mieheen. Mies omalla tahollaan varattu (tätä ei nyt tarvitse kenenkään alkaa moralisoimaan). Muutama kuukausi sitten lopetin suhteen, ei huvittanut olla se toinen. Pyysin, ettei mies olisi minuun yhteydessä, muuten kuin töihin liittyvissä asioissa, mitä kautta aikanaan tapasimmekin. Pari kolme päivää menikin, ettei mitään kuulunut. Itse tietysti murheen murtama, rakastin tuota miestä edelleen. Pikku hiljaa tilanne eteni niin, että muutaman päivän välein mies laitteli viestiä, tapailtiinkin välillä (kuitenkin ihan julkisesti, ei siis mitään sänkyhommia). Soiteltiin jne. Tavallaan tämä johti siihen, että aloin sitten itsekin taas pitää yhteyttä. Kuitenkin, jos minä laitoin viestin, suurella todennäköisyydellä mies ei siihen vastannut mitään. Usein kuitenkin sitten soitti perään joko samana tai seuraavana päivänä. Viimeisin episodi oli, kun jälleen oli sovittu kahvitreffit. Sanoin vielä, että kerro ajoissa, jos et pääse (hän oli joskus aikaisemminkin harrastanut näitä viime hetken peruutuksia). Kaikki ok, tein lähtöä, kun tuli viesti, jossa sanottiin, ettei kahvit onnistu sittenkään. Meni kuppi lopullisesti nurin, sanoin suoraan hänelle, että nyt juuri tajuan kuinka hölmö olin ollut, ja taas kuvitellut liikaa, ja luullut olevani tärkeä. Saman tien soi puhelin: Olet tärkeä, ethän ole tosissasi ja että HÄN odottaa minua vaikka ikuisuuteen asti. Siis mitä?? Minä olen vapaa ja sinkku, hän seurustelee (edelleenkin). Mitä hän odottaa? Em. tapauksesta asti on soittanut joka päivä. Ja sitten eilen erehdyin laittamaan itse viestin. Ei vastausta, aamulla soi puhelin. En vastannut, ajattelin, että nyt en anna periks vaan lopultakin katkaisen tämän suhteen. Ei mennyt kuin pari tuntia, niin johan minun piti kuitenkin soittaa takaisin. Mies kielsi soittaneensa minulle. Vannoi, ettei ollut soittanut. No puhelin näyttää toista, sanoinkin, että sitten sulla tais tulla väärä numero.
Teksti on varmaan sekavaa, mutta jo mitään ymmärsit, niin kerro minulle mikä tuota miestä vaivaa? Ja ennen kaikkea, mikä minua vaivaa? Mikä siinä on, etten pysty kovettamaan itseäni tarpeeksi ja päästämään irti tästä painajaisesta?
181221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

" Mies kielsi soittaneensa minulle. Vannoi, ettei ollut soittanut. No puhelin näyttää toista, sanoinkin, että sitten sulla tais tulla väärä numero."

Miehen avokki se siellä?

"Ja ennen kaikkea, mikä minua vaivaa? Mikä siinä on, etten pysty kovettamaan itseäni tarpeeksi ja päästämään irti tästä painajaisesta?"

Kutsuvat sitä rakkaudeksi. Paska homma, mutta minkäs teet. Jos tahdot eroon miehestä, niin paras keino olisi lakata olemasta missään tekemisissä miehen kanssa ja etsiä vapaa kumppani itsellesi, jos seurustelua tahdot. Jos taas tahdot jatkaa miehen kanssa, niin samaa paskaahan se tulee jatkossakin olemaan. Jos ei mies sitten omaa sen verran selkärankaa, että jättää kumppaninsa. Ken tietää.

Äänestä
  • tietää, mitä mies tuntee? Väittää kyllä olevansa ihan koukussa, mutta käyttäytyy päinvastaisesti. Onko tuo jotain ripustautumista vai voisiko taustalla olla myös oikeita tunteita miehen puolelta?

    Äänestä

  • -ap- kirjoitti:

    tietää, mitä mies tuntee? Väittää kyllä olevansa ihan koukussa, mutta käyttäytyy päinvastaisesti. Onko tuo jotain ripustautumista vai voisiko taustalla olla myös oikeita tunteita miehen puolelta?

    " paras keino olisi lakata olemasta missään tekemisissä miehen kanssa ja etsiä vapaa kumppani itsellesi, jos seurustelua tahdot"

    Seuraava kysymys!

    Äänestä

  • -ap- kirjoitti:

    tietää, mitä mies tuntee? Väittää kyllä olevansa ihan koukussa, mutta käyttäytyy päinvastaisesti. Onko tuo jotain ripustautumista vai voisiko taustalla olla myös oikeita tunteita miehen puolelta?

    Senhän tietää vain mies itse, jos hänkään. Sinun osaksesi jää vain tehdä arvailuja ja tulkintoja miehen sanojen ja tekojen välillä. On mahdollista, että olet miehelle vain helppo pano, irrottautumista arjesta tai sitten miehellä on oikeasti tunteita sinua kohtaan, mutta ei osaa käsitellä tunteitaan yhtäaikaisesti kahta naista kohtaan. Se nyt on sivuseikka kuitenkin, koska sinun tunteistasihan tässä ennenkaikkea on kyse?

    Äänestä

  • MMies kirjoitti:

    miellyttävää lukea asiallisia vastauksiasi. Korjaan vain, että en ole helppo pano. Seksielämä on meidän osaltamme ollut ohi siitä lähtien kun ensimmäisen kerran suhde meni katkolle. Ja oikeasti, sanokoon kuka mitä sanoo, niin se ei alun alkaenkaan ollut tässä se juttu, vaan tuli oheisbonuksena monen kuukauden tapailun jälkeen vasta.

    Äänestä

  • -ap- kirjoitti:

    tietää, mitä mies tuntee? Väittää kyllä olevansa ihan koukussa, mutta käyttäytyy päinvastaisesti. Onko tuo jotain ripustautumista vai voisiko taustalla olla myös oikeita tunteita miehen puolelta?

    päätä SINÄ! kumpaan haluat uskoa, TEKOIHIN vai puheisiin. jos dikkaat miestä joka juttelee lämpimiä mieliksesi, teot vaan ihan muuta ni pidä ihmeessä saaliisi. JOS taas olet nainen joka mielummin haluaa tekoja kuin "paskapuheita" jätä se mies!

    Äänestä

  • on oikeasti kirjoitti:

    miellyttävää lukea asiallisia vastauksiasi. Korjaan vain, että en ole helppo pano. Seksielämä on meidän osaltamme ollut ohi siitä lähtien kun ensimmäisen kerran suhde meni katkolle. Ja oikeasti, sanokoon kuka mitä sanoo, niin se ei alun alkaenkaan ollut tässä se juttu, vaan tuli oheisbonuksena monen kuukauden tapailun jälkeen vasta.

    Ilman seksiä tuo tilanne taitaa olla mutkikkaampi käsitellä? Hyvässä panopuussa roikkumisen ymmärtää paremmin kuin hyvässä ystävässä- tai mistäs sitä tietää, mitä tunteita miehellä sinua kohtaan on. Sinun tunteesihan tässä ongelma lienee, koska tahtoisit enemmän kuin ystävyyttä. Olisi varmaan aika keskustella vakavasti miehen kanssa ja sen jälkeen jatkaa elämää joko yhdessä tai erikseen.

    niin paljon enemmän kuin ystävyyttä. Varsinkin miehen puolelta. Itse yritin jarrutella aluksi, liikaa nähty sivusta näitä kakkosnaisen tarinoita. Harva meistä lopultakaan on niin hyvä, että mies olisi valmis luopumaan kaikesta mitä on vuosia jo rakentanut. Tutusta ja turvallisesta. Surullistahan tämä on. Itse tunnen, että väliltämme katosi juuri se ystävyys, ja kuitenkin jokin pitää meitä kiinni toisissamme, vaikka tiedämme molemmat, ettei yhteistä tulevaisuutta ole. Mies on useaan otteeseen eron jälkeen sanonut, että olen ainoa nainen, joka hänet on saanut itkemään. Ja on itkenyt minunkin nähteni eroa tehtäessä. Kysyessäni, miksei hän anna minun luovuttaa ja unohtaa, hän toteaa, ettei pysty siihen. Väittää, että olen sielunkumppani, ja kaltaistani ei ole toista. Kaunista sanahelinää, siihen olisi niin upeaa uskoa. Ilta tekee aina surulliseksi ja juuri nyt taas kaipaan sitä kusipäätä niin, että rintaa puristaa.

    Äänestä

  • mikä minua vaivaa? Mikä siinä on, etten pysty kovettamaan itseäni tarpeeksi ja päästämään irti tästä painajaisesta?"

    Sinua vaivaa se ettet taida tajuta että mies on VARATTU. siis lue VARATTU.

    Ole REALISTI. pidä toi mielessäsi niin pääset siitä IRTI.
    ja PYSY siitä irti niin kauan kun se ON VARATTU.

    Äänestä

Kysymys kuuluu: "mikä sinua vaivaa?". Miksi et näe, kuinka sinua kusetetaan? Mitä sellaista se mies on antanut/ antaa sinulle, että sokaistut etkä näe kuinka sinua kusetetaan?

Äänestä
  • vastaus. Minua vaivaa liian vahvat tunteet tätä miestä kohtaan. Tiedänhän minä, että vedättää. Mutta mikä helvetti sen pistää tekemään niin? Eikö olisi sillekin helpompaa antaa asioiden olla, pikemminkin kuin jatkuvasti ottaa yhteyttä? Ei tarviis senkään kusettaa koko ajan.
    Vaikea sanoa mitä se minulle antaa? Ei mitään on varmaan oikea vastaus. Yritän saada vi..tuksen tarpeeksi ylös, jotta saan tän päätökseen. Mutta kaikki meistä varmasti tietää, miten noi tunteet ailahtelee sekunnin välein.

    Äänestä

  • jo tulla kirjoitti:

    vastaus. Minua vaivaa liian vahvat tunteet tätä miestä kohtaan. Tiedänhän minä, että vedättää. Mutta mikä helvetti sen pistää tekemään niin? Eikö olisi sillekin helpompaa antaa asioiden olla, pikemminkin kuin jatkuvasti ottaa yhteyttä? Ei tarviis senkään kusettaa koko ajan.
    Vaikea sanoa mitä se minulle antaa? Ei mitään on varmaan oikea vastaus. Yritän saada vi..tuksen tarpeeksi ylös, jotta saan tän päätökseen. Mutta kaikki meistä varmasti tietää, miten noi tunteet ailahtelee sekunnin välein.

    ja et saa varmaa vastarakkautta se sua risoo ja tuskastuttaa..jätä se..juttu loppuu kuitenkin ennenpitkää.

    Äänestä

  • rakastunut********** kirjoitti:

    ja et saa varmaa vastarakkautta se sua risoo ja tuskastuttaa..jätä se..juttu loppuu kuitenkin ennenpitkää.

    Joo risoo kyllä ja rankasti. Mutta kun meistä kahdesta minä olen se, joka tämän homman haluaa lopettaa, mutta kun toinen EI ANNA! Se olisikin helppoa, kun toinen sanoisi, että morjens, tää oli tässä, mutta päinvastoin. Aina kun tuntuu, että on itse saanut etäisyyttä, niin kaveri tulee ja vetää maton jalkojen alta. Joten kyllä todella risoo!!!!!!!!!!!!!Prkl!

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Ja tyyppi tulee vetämään maton sun jalkojen alta tasan niin kauan kuin annat sen tehdä niin. Mitä hävittävää sillä muka on, kunhan vain jaksaa pitää huolen siitä, ettei käry käy. Hankkii vain jännitystä tylsään arkeen sinun avullasi ja todennäköisesti on jo niin tottunut siihen, että annat aina periksi, ettei hänellä ole tarvetta tehdä minkäänlaisia muutoksia elämässään. Saattaa miehellä ollakin jonkinlaisia tunteita sinua kohtaan, mutta selvästikään ei niin vahvoja, että viitsisi niiden vuoksi jättää nykyisen kumppaninsa. Hän ei ota sinua millään tavalla tosissaan, ei potentiaalisena tyttöystävänä eikä kunnioita päätöstäsi lopettaa suhteenne. Voisin jopa kuvitella, että jos mies tosissaan välittäisi sinusta, niin hän antaisi sinun mennä ja tulla onnelliseksi jonkun toisen kanssa.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Joo risoo kyllä ja rankasti. Mutta kun meistä kahdesta minä olen se, joka tämän homman haluaa lopettaa, mutta kun toinen EI ANNA! Se olisikin helppoa, kun toinen sanoisi, että morjens, tää oli tässä, mutta päinvastoin. Aina kun tuntuu, että on itse saanut etäisyyttä, niin kaveri tulee ja vetää maton jalkojen alta. Joten kyllä todella risoo!!!!!!!!!!!!!Prkl!

    Sulla itsellään on ratkaisun avain. Puheluiden vastauspakkoa ei ole, vaihda numero salaiseen. Loppuu soitot. Ruokit tilannetta jatkumaan samanlaisena suostumalla miehen ehdotuksiin. Kuinka olet voinut alentua moiseen, minne moraalisi karkasi?

    Äänestä

kännykästäsi niin et heikkona hetkenä tule pirauttaneeksi hänelle.

Äänestä
  • , kuten alussa sanoin, joudun väkisin töiden takia olemaan yhteydessä, omaa numeroani en voi vaihtaa, kyseessä on firman liittymä. Numeron voin kyllä poistaa, mutta valitettavasti muistan sen ulkoa.
    Ironista kyllä, juuri tänään soitti taas (uudestaan). En vastannut. Soitti toisen ja kolmannen, en vieläkään vastannut. Neljännellä kerralla itsehillintä petti, ja vastasin. Kysymyksenä: ehditkö kahville huomenna? Ei olla nähty aikoihin (viikkoon) ja olis kiva nähdä sua.
    Jee, kerrankin sanoin, että sori mulla on muuta!!!!!!!!!!!! Ekan kerran! Ja nyt ihan paska fiilis siitä. Mutta yritän pysyä tässä, ehkäpä jonain päivänä mä olen vapaa.

    Äänestä

soita miehen kumppanille, saat taatusti miehen sen jälkeen balsamia haavoillesi, kun elämästäsi on nyt niin painajaismaista tullut. Sotke nyt loppuun asti. Olet heikko ihminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kerrohan.... kirjoitti:

miten miehenä tulkitset seuraavaa käytöstä:

Minulla oli noin parin vuoden suhde tähän mieheen. Mies omalla tahollaan varattu (tätä ei nyt tarvitse kenenkään alkaa moralisoimaan). Muutama kuukausi sitten lopetin suhteen, ei huvittanut olla se toinen. Pyysin, ettei mies olisi minuun yhteydessä, muuten kuin töihin liittyvissä asioissa, mitä kautta aikanaan tapasimmekin. Pari kolme päivää menikin, ettei mitään kuulunut. Itse tietysti murheen murtama, rakastin tuota miestä edelleen. Pikku hiljaa tilanne eteni niin, että muutaman päivän välein mies laitteli viestiä, tapailtiinkin välillä (kuitenkin ihan julkisesti, ei siis mitään sänkyhommia). Soiteltiin jne. Tavallaan tämä johti siihen, että aloin sitten itsekin taas pitää yhteyttä. Kuitenkin, jos minä laitoin viestin, suurella todennäköisyydellä mies ei siihen vastannut mitään. Usein kuitenkin sitten soitti perään joko samana tai seuraavana päivänä. Viimeisin episodi oli, kun jälleen oli sovittu kahvitreffit. Sanoin vielä, että kerro ajoissa, jos et pääse (hän oli joskus aikaisemminkin harrastanut näitä viime hetken peruutuksia). Kaikki ok, tein lähtöä, kun tuli viesti, jossa sanottiin, ettei kahvit onnistu sittenkään. Meni kuppi lopullisesti nurin, sanoin suoraan hänelle, että nyt juuri tajuan kuinka hölmö olin ollut, ja taas kuvitellut liikaa, ja luullut olevani tärkeä. Saman tien soi puhelin: Olet tärkeä, ethän ole tosissasi ja että HÄN odottaa minua vaikka ikuisuuteen asti. Siis mitä?? Minä olen vapaa ja sinkku, hän seurustelee (edelleenkin). Mitä hän odottaa? Em. tapauksesta asti on soittanut joka päivä. Ja sitten eilen erehdyin laittamaan itse viestin. Ei vastausta, aamulla soi puhelin. En vastannut, ajattelin, että nyt en anna periks vaan lopultakin katkaisen tämän suhteen. Ei mennyt kuin pari tuntia, niin johan minun piti kuitenkin soittaa takaisin. Mies kielsi soittaneensa minulle. Vannoi, ettei ollut soittanut. No puhelin näyttää toista, sanoinkin, että sitten sulla tais tulla väärä numero.
Teksti on varmaan sekavaa, mutta jo mitään ymmärsit, niin kerro minulle mikä tuota miestä vaivaa? Ja ennen kaikkea, mikä minua vaivaa? Mikä siinä on, etten pysty kovettamaan itseäni tarpeeksi ja päästämään irti tästä painajaisesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu