Miksi Venäjä ei tajua omaa etuaan?

Kuinka monasti onkaan joutunut toteamaan, että venäläiset ovat kuin lastentarhasta karanneita vintiöitä, jotka riehuvat päättömästi ilman mitään tolkkua, kunnes löytyy tarpeeksi kova tyyppi, joka panee heidät kuriin ja järjestykseen!

Nyt on riehunnan aika, vaikka yksi entinen vakooja leikkiikin presidenttiä ja tapattaa pienen naapurimaansa siviilejä minkä ehtii.

Sama halintokoneisto kuristaa touhua kritisoivan median henkisillä pakkopaidoilla ja vaientaa ikuisiksi ajoiksi sellaiset yksilöt, jotka eivät kakistelematta niele sitä korruptiota, etuoikeutettujen hyyssäämistä ja syyttömien naapurimaiden kansalaisten sortotoimia, joista saamme lähes päivittäin kuulla ja nähdä median välityksellä.

Milloin Venäjä havahtuu ymmärtämään, että tieto sen mädännäisyydestä leviää nykyaikana kulovalkean tavoin tekstiviestien, internetin ja satelliitikanavien kautta koko maailmaan, joka toteaa ymmällään, ettei toiveita Venäjän demokratisoitumisesta taidetakaan nähdä toteutuneina nykyisten sukupolvien aikana?
6241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Angela Merkelin piti vaatia Putinin päätä vadille. Putin alkajaisiksi lupasi Saksalle muhkeita kaasusopimuksia. Ilta oli leppoinen.

A-Talk. juuri nyt.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sieltä selviää venäläisten moraalin taso...

    Äänestä

  • UPDATE_6805913 kirjoitti:

    Sieltä selviää venäläisten moraalin taso...

    Venäjän moraalin taso on korkealla tasolla, jos sitä verrataan esim. Usaan ja Israeliin. Usa on tappanut Irakissa kymmeniä tuhansia ja aiehuttanut hirvittävää tuhoa pohjattomassa ahneudessaan ja sotahulluudessaan.

mutta tällä palstalla on turha kertoa totuuksia, täällä stallarit kertovat ainoastaan valheellista propagandaa.

Äänestä

Mitä väliä sillä on, kuinka ulkomaat mätärikkaasta Venäjästä ajattelevat?

Idolimmekin on sitä mieltä, että Suomen kannattaisi olla hyvissä kauppasuhteissa Venäjän kanssa eikä puuttua Venäjän sisäisiin asioihin esim. tonkimalla jotain toimittajan murhaa.

Kyllä venäläiset osaavat itse hoitaa rikostensa selvittelyt, ei siihen suomalaisia tarvita.

Tällaiset terveiset ihannemieheltämme!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_6805913 kirjoitti:

Kuinka monasti onkaan joutunut toteamaan, että venäläiset ovat kuin lastentarhasta karanneita vintiöitä, jotka riehuvat päättömästi ilman mitään tolkkua, kunnes löytyy tarpeeksi kova tyyppi, joka panee heidät kuriin ja järjestykseen!

Nyt on riehunnan aika, vaikka yksi entinen vakooja leikkiikin presidenttiä ja tapattaa pienen naapurimaansa siviilejä minkä ehtii.

Sama halintokoneisto kuristaa touhua kritisoivan median henkisillä pakkopaidoilla ja vaientaa ikuisiksi ajoiksi sellaiset yksilöt, jotka eivät kakistelematta niele sitä korruptiota, etuoikeutettujen hyyssäämistä ja syyttömien naapurimaiden kansalaisten sortotoimia, joista saamme lähes päivittäin kuulla ja nähdä median välityksellä.

Milloin Venäjä havahtuu ymmärtämään, että tieto sen mädännäisyydestä leviää nykyaikana kulovalkean tavoin tekstiviestien, internetin ja satelliitikanavien kautta koko maailmaan, joka toteaa ymmällään, ettei toiveita Venäjän demokratisoitumisesta taidetakaan nähdä toteutuneina nykyisten sukupolvien aikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu