Olen hyvässä suhteessa naisen kanssa, jolla on kouluikäinen lapsi. Vaikka todella viihdyn hänen kanssaan, en tiedä voinko jatkaa suhdetta lapsen takia.
Kyseessä on tavallista parempitapainen kouluikäinen lapsi eli mistään kauhukakarasta ei ole kyse. En vain voi mitään sille, että tunnen oloni vaivautuneeksi aina kun huoneessa on kolme.
Olen koettanut vakuuttaa itseni siitä, ettei se lapsi haittaa mutta en vain pysty itseäni siitä vakuuttamaan. Rakastan naistani ja haluan olla hänen kanssaan mutta en voi kuvitella eläväni tulevia vuosia kodissa jossa tunnen oloni vaivautuneeksi aiankin puolet ajasta.
Haluaisin kyllä itsekin lapsia mutta niin lapsirakas en ole että tuntisin mitään tätä kylkiäisenä tullutta yksilöä kohtaan.
Olisiko kellään vastaavasta kokemusta/hyviä neuvoja?
Kyseessä on tavallista parempitapainen kouluikäinen lapsi eli mistään kauhukakarasta ei ole kyse. En vain voi mitään sille, että tunnen oloni vaivautuneeksi aina kun huoneessa on kolme.
Olen koettanut vakuuttaa itseni siitä, ettei se lapsi haittaa mutta en vain pysty itseäni siitä vakuuttamaan. Rakastan naistani ja haluan olla hänen kanssaan mutta en voi kuvitella eläväni tulevia vuosia kodissa jossa tunnen oloni vaivautuneeksi aiankin puolet ajasta.
Haluaisin kyllä itsekin lapsia mutta niin lapsirakas en ole että tuntisin mitään tätä kylkiäisenä tullutta yksilöä kohtaan.
Olisiko kellään vastaavasta kokemusta/hyviä neuvoja?
Vastaukset 14
Vanhimmat
poikki. Itselläni on lapsia ja mies, joka ei ole lasten isä. En voisi kuvitella kotonani miestä, joka ei pidä lapsistani. Silloin kyllä mies saisi lähteä samantien, oli kuinka rakas tahansa.
Tilanne ei ole oikein lapsenkaan kannalta, sillä hän ei ole valinnut sinua kotiinsa elämään. Hän joutuu sietämään sinua tahdostaan riippumatta. Lapset kyllä vaistoavat tällaisia asioita, vaikka niitä pitäisi ns. pinnan alla.
Välit poikki vaan, naisesi löytää miehen, jolle lapsi ei ole esteenä millekään. Ja sinä taas voit löytää naisen, jolla ei ole lasta "valmiina".
Siksi yksinhuoltajia kannattaa välttää viimeiseen asti.
Joka ainoa kerta mies on vain "välttämätön paha"
molon antaja (siitäkin vielä valitetaan keskustelupalstoilla), elättäjä ja autokuski.
Sitten kun vähänkin lapsen edut vaarantuvat koko akkalauma on haukkana kimpussa ja miestä syyllistämässä.
YH t muutenkin vaan saalistavat aina rikkaampaa elättäjää.
"YH t muutenkin vaan saalistavat aina rikkaampaa elättäjää. "
Ohhoh, melkoinen yleistys. Minä yh:na ollessani perhehelvetistä erottuani panostin uuden parisuhteen etsinnässä kaikeen muuhun kuin rahaan. Eli siis mahdollisen tulevan uuden kumppanin kelposiuusvaatimuksena ei todellakaan ollut paksu lompsa. Tärkein kriteeri oli ko henkilön arvomaailma ja se että se vastaisi omaani. Niinpä sitten otinkin toisen tyhjätasku yh:n ja onnellisempi en voisi olla :-).Ja sitä paitsi, ainakaan minua ei ole ukko koskaan elättänyt, vaan aina olen korteno osasltani kekoon kantanut.
mieskin voi olla yksinhuolta, joka käy töissä ja tienaa rahaa, eli ei hae itselleen elättäjää tai muuta sellasta.
tunnen sellasia miehiä joitakin ja itselläni on yh mies..
älkää aina yleistäkö asiaa, että nainen hakee lapselleen isää ja rahaa
..itse en ole koskaan metsästänyt miehiä, en varsinkaan lompakon paksuuden tai minkään muunkaan maallisen mammonen perusteella. Enkä myöskään munan antamisen takia.
Mieheni on aivan p:aukinen tavis, ei autoa, ei omaisuutta. Eli kuskina ja rahoittajana ei tarvitse olla. Ollaan yhdessä ihan muiden, kuin hyötymistarkoitusten takia. Lapsieni etuja hän ei ole "vaarantanut", päinvastoin.
Voin ollakin poikkeustapaus.
Mutta kai sitä jokainen löytää joskus sen itselle parhaan. Yksinhuoltajissa on tietysti monelaisia, niin kuin on muissakin nais "ryhmissä". Ei kannata yleistää.
"saalistavat aina rikkaampaa elättäjää..." voi huh huh missä pellossa olet kasvanut kun sinulla on tuollainen ajatusmaailma?itse olen yh ja käyn töissä ja tulen toimeen omillani poikani kanssa hyvin.elämäni kaksi miestä ovat molemmat eläneet minun siivelläni niin entinen kuin nykyinenki!että valase mieltäs vähä.
Toukka pilaa kaiken. Etsi vapaa nainen, ei sun tartte muiden siitiönjämiä vahtia.
Jos kerran tuolla tavalla koet ja tunnet, niin eihän siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa suhde. Mitä pikimmin sen parempi. Kun pitkistyy niin mutkistuu... ...
häivy siis äkkiä!
seurustelemaan miehen kanssa jolla olisi lapsia tai joka niitä haluaisi. Suhde on paras, kun siinä on kaksi ihmistä. Useampi on liikaa.
sinun kannattaisi avoimesti keskustella asiasta naisesi kanssa. Kerro hänelle tuntemuksesi. Eihän sinulla ole mintään menetettävääkään, jos jo nyt koet, ettet tunne oloasi vapautuneeksi. Usein asioista puhuminen avaa eri näkökulmia asiaan. Oletteko tehneet kolmisin mitään koskaan? Kauanko suhteenne on jatkunut? Minun mielestäni on typerää yleistämistä, ettei voisi tulla toimeen kumppaninsa lapsen kanssa. Ja anteeksi vain, mutta tältä palstalta harvoin saa niitä oikeita vastauksia, kuten ehkä oletkin jo huomannut. Tsemppiä, toivottavasti löydät ratkaisun asiaan!
Teet todella kaikille kolmelle valtavan palveluksen poistumalla heidan elamastaan.
Sinulla on taysi oikeus tuntea olosi vaivautuneeksi lapsen luona, mutta lapsi on sidottu aitiinsa kunnes han on taysi-ikainen. Aidin paa-asiallisin velvollisuus on lastaan kohtaan, ei sinua kohtaan.
Miksi siis et hakisi vaimoa naisesta jolla ei ole lapsia entuudestaan?
Saat olla taysin vakuuttunut etta on olemassa miehia jotka taydellisesti hyvaksyvat naisen lapsineen. Sina et ole sellainen, joten voit aivan rauhallisesti hyvaksya tuon tosiasian. Siina ei ole mitaan vaaraa. Mutta jos pitkitat seurustelua aidin kanssa, SE on vaarin.
Ei se lapsi ole sen isompi este kuin ne biologisetkaan lapset. Tutustuminen vain ottaa enemmän aikaa, koska siinä on lapsi heti vaatimassa oman huomionsa.
Itse seurustelen myös lapsettoman miehen kanssa ja mulla on entisestä liitosta muksuja.
Alusta asti mies on ollu mukana kuvioissa, mitään ei ole lapsilta salattu, eikä ole mitään psyykkistä romahdusta lapsille tullut kun "äidillä on uusi mies"...
Mieheni tulee upeasti toimeen lasteni kanssa, vaikkeivat omia olekaan hänelle. Olemme keskustelleet aiheesta, että rakastaminen ja isälliset tunteet kuuluvat ihan lasteni isälle, eikä miehelläni ole mitään pakkoa lapsista tunteellisesti välittää kuin tulla toimeen heidän kanssaan. Se ei ole ollut vaikeaa. Lapseni tykkäävät miehestäni hirveästi ja mieheni tykkää lapsistani, vaikka joskus hermoille käykin. :)
Onhan toki keskusteltu siitäkin, että hän olisi voinut toisin valita ja etsiä itselleen lapsettoman naisen. Mieheni mielestä siinä ei olisi ollut mitään järkeä, koska hän halusi nimenomaan minut, vaikka tiesi että minulla on lapsia ja ne tulevat sitten kylkiäisenä. Eli jos mieheni ei olisi kiinnostunut minusta naisena, vaan näkisi minut vain lasteni äitinä, niin tuskinpa hän olisi uhrannut piiiiitkää aikaa tavoitellakseen yh:ta itselleen ja ilmaissut tulevaisuudessa haluavansa naimisiinkin kanssani.
Eli kyse on ihan siitä kuinka kokonaisuuteen suhtautuu. Jos tietää että se puolisona oleva on yh niin onhan selvää että hänellä silloin lapsia on. Moni mies olisi valmis "kokeilemaan", mutta jos ei lasten kanssa toimeen tuliskaan, niin "ainahan voi lähtee menemään", kuten joitama mies ilmaisi minulle kun olin sinkkuna. :) Ei tullu suhdetta yllättäen mutta hyvät naurut sain. Henkilökohtaisesti olisin voinut alkaa seurustelemaan ihmisen kanssa jolla myös olisi ollut lapsia, mutta sellaista ei sattunut kohdalle, vaan lapseton, viimeisen päälle upea ja ihana sinkkumies. :)
Oletkos alkuperäinen, miettinyt vakavasti siäkin mahdollisuutta, että jos tämä "tavallista parempitapainen kouluikäinen" käyttäytyisi eri tavalla, niin muuttaisiko se asiaa?
Oma mieheni on ihan hulluna siihen, kun lapseni juoksevat työpäivän jälkeen häntä ovelle vastaan, huutavat nimeltä ja hyppäävät kaulaan. Sitten menevät yhdessä katsomaan jääkaappiin, että "mitäs nyt syötäisiin välipalaksi" ja sen jälkeen koko kööri kulkee tietokoneelle pelaamaan, televisiosta katsomaan lastenohjelmia, tai peuhaamaan tyynysotaa... Itselle tulee joskus aika ulkopuolinen olo, kun tulevat niin hyvin toimeen. :) Mutta en itse ainakaan pahakseni pistä, että kemiat toimii.
Pointti oli se, että oikeasti, tunnetko olosi vaivautuneeksi jos kumppanisi lapsi ei ilmaise mitään sinua kohtaan. Eli ei kero mitä sinusta ajattelee, ei ilmaise tunteitaan mitenkään, on vain hiljaa ja ehkä vastaa jos kysyt tai sitten puhuu vain äidilleen. Eli jos lapsi ei olisi niin pidättyväinen, niin tulisitko ehkä paremmin juttuun? Voisin itsekin kavahtaa sellaista lasta joka ei ilmaise itseään vaikka esim. äänekkäästi, nyt kun sellaiseen on tottunut. Omalla kohdallani olen nyt nähnyt sen, että kun lapset ottavat itse kontaktia, uudella puolisolla on helpompi nähdä mitä lapset ajattelevat hänestä ja ainakin meillä miehelle on ollut iso asia nähdä että lapseni ihan vilpittömästi ilmaisevat tykkäävänsä hänestä. :) Sanovatpa joskus että "rakastan sinnuu!" hänelle.
Niinhän sitä sanotaan, että lasten ei saisi antaa vaikuttaa aikuisten asioihin, eli aikuisten väliseen suhteeseen, mutta tosiasiahan on se, että kyllä se lapsen mielipide vaikuttaa. Jos äiti on ainoa jolla on vastuu lapsesta, ei kukaan raaski katsella lasta joka istuu joka päivä naama nurinpäin sen takia kun äidillä on uus mies. Eli ei lapsesta luovuta miehen takia vaan miehestä lapsen takia. Jospa teillä ei näin kävisi. Jaksamista alkuperäiselle!!