Osa ei halua

Valitettava tosuus on, että moni työtön ei haluakaan tehdä töitä. Tunnen lukuisia esimerkkejä. Eräs 5-kymppinen mies on ollut aikoinaan myyntiedustaja-markkinointihommissa, merkonomi, sai aikoinaan juopottelun vuoksi potkut, oli piiitkkään työttömänä ja sai sitten laman jälkeen puhelinilmoitusmyyntihommia. Oli jo lopettanut juomisen, mutta moitti palkan pienuutta, tunnusti tosin sen että on niin laiska että työaika menee muiden kanssa rupatteluun ja jos tekisi hiukan enemmän itse töitä niin hankkisi kohtuu hyvin. Nyt maannut lähes vuoden työmarkkinatuella eikä ajatustakaan pyrkiä mihinkään kun kelan raha riittää.

Toinen tuttava, 45 v nainen, merkantti, ollut pitkään myjänä ja kaupan kassana, irtsinaoutui hommastaan vuosi sitten. Kuulemma halusi viettää pitkän loman ansiosidonnaisella eikä hakeakaan mitään uutta työtä. Lopulta kuitenkin alkoi pitkästymään joutenoloon, pääsi sukulaisensa kukkakauppaan sidontahommiin työkkärin työharjoittelu-nimikkeellä (ansiosidonnainen säilyy), alkoi heti alussa valittamaan työtilan lämpötilaa 25 astetta että hänelle liian lämmin työtila kun tulee hiki! Ja aikoo jäädä heti 3 kk:n jälkeen pois vaikka työnantajalla olisi tarjolla vakihomma työharjoittelujakson jälkeen! Kuulemma liki kymppitonni säästössä ja haluaa jäädä taas ennen joulua kotiin lepäämään ja siivoamaan sun muuta.

Tällaista siis on joillakin, ja tämä ryhmä mustamaalaa sitten kaikki työttömät samanlaisiksi laiskoiksi lusmuiksi, mitä totuus ei koko porukan osalta ole. Ja itse tiedän mistä puhun, olen itsekin ollut useita jaksoja (pisin 1,5 v) työttömänä lamavuosista alkaen, ja lähes kaikki duunit olivat määräaikaisia. Silti etsin niitä kuumeisesti, ja onnistui lopulta vaikka joskus oli synkkiä hetkiä. Lopulta onnistuin saamaan hyvää keskitasoa palkaltaan olevan vakipaikan. Siinä meni kauan ok mutta uuden esimiehen myötä työilmapiiri meni niin helvetilliseksi että lähdin ilman uutta paikkaa. Olisin saanut karenssin jälkeen toki ansiosidonnaista, mutta etsin heti uutta työpaikkaa kun olin viimeisiä hetkiä irtisanomisajalla entisessä työssä. Ja ehdin olla vain 3 vkoa työttömänä kun sain jo määräaikaisen pestin samalta alalta ja nyt 2 kk sitten se vakinaistettiin.

Tämä vaan lohdukkeena niille jotka haluavat pois työttömyyden ikeestä ja tekevät sen eteen itse kaikkensa, ja toisaalta miettimisen aiheeksi sille vähemmistölle jotka eivät haluakaan työllistyä. Kannattaa vaan sitkeästi tsempata, se on itselle pidemmässä juoksussa hyväksi. Ja jos ei millään mitää tule, ei sitten tarvitse ainakaan syyttää itseään ja laiskuuttaan.
311969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

ansiosidonnaisella.
Itsekkin joskus sitä kysynyt,mutta työkkis sanoi ettei se käy kun saa ansiosidonnaista.

Äänestä
  • Hei olin pari vuotta sitten 3kk työkokeilussa vaatekaupassa ja olin ansiosidonnaisella.
    Sain työkkäristä vai oliko kela 8e per päivä lisäksi kulukorvausta.
    Tarkoittaa esim matkoihin tai ruokaan rahaa.
    Oli erittäin positiivinen kokemus sain hyvän työtodistuksen ja kokemusta.
    Töitä en siitä liikestä saanut,heillä ei ollut vara palkata.
    Suosittelen kaikille näitä erivaihto ehtoja,ja kysyppä asiaa uudestaan työkkäristä.

    Äänestä

  • Kyllä on mahdollista mennä työharjoitteluun (=työelämänvalmennukseen) vaikka onkin ansiosidonnaisella.

    Kysymys on vaan rahasta. Jos menet harjoitteluun ollessasi ansiosidonnaisella, tulee rahat sulle työkkärin omista rahoista. Yleensä loppuvuodesta kaikki työllistämisrahat on työkkäreistä jo loppu, joten joutuvat sanomaan ei-oota.

    Jos sun ansiosidonnainen on suuri summaltaan ei työkkärin harkinnanvaraisesta voida myöntää yhtä suurta korvausta sulle kun menet työharjoitteluun. Joten silloin ei kannata mennäkään, sillä käteen jäävä summa saattaa pienentyä, vaikka saakin sen 8ege/pvä ylimääräistä kulukorvausta.

    Äänestä

  • olen ollut kirjoitti:

    Hei olin pari vuotta sitten 3kk työkokeilussa vaatekaupassa ja olin ansiosidonnaisella.
    Sain työkkäristä vai oliko kela 8e per päivä lisäksi kulukorvausta.
    Tarkoittaa esim matkoihin tai ruokaan rahaa.
    Oli erittäin positiivinen kokemus sain hyvän työtodistuksen ja kokemusta.
    Töitä en siitä liikestä saanut,heillä ei ollut vara palkata.
    Suosittelen kaikille näitä erivaihto ehtoja,ja kysyppä asiaa uudestaan työkkäristä.

    miks tää on aina tälläistä?
    Tosiaan vuosi sitten kysyin tuota harjoittelumahdollisuutta,virkailija vaan naurahti kysymykselleni.
    Tunsin itseni aivan ääliöksi.
    Miksi ne ei kerro,eikö ne tiedä,eikö ne välitä??
    Vai onko naamataulusta kiinni??
    Voi että,tämä on niin vaikiaa.
    Kyselen taas kun on tuo ilmoittautuminen kahden viikon päästä,kyllä tää on niin kuulkaa kummallista että......

    Äänestä

Menisitkö töihin Venäjän mafialle?
No suurin osa tarjolla olevista avoimista työpaikoista ei ole yhtään sen laillisempia.

Työpaikan hankkiminen on hyppy tuntemattomaan ja riski työntekijälle, joka työttömyyden pitkään jatkuttua on niin köyhä ettei varaa riskeihin olisi.

Riskit:
- karenssi
- savustaminen
- työpaikan epäviihtyisyys (liian vaativa tai raskas työ)
- epärehellisyys ja muut sotkut palkanmaksussa
- epätietoisuus pelisäännöistä (viidakon, ei Suomen, lait)

Äänestä

Se miksi moni työtön ei enää halua tehdä töitä ollenkaan johtuu siitä, että on paljon negatiivisia kokemuksia työkkärin määräämnistä orjatyöpaikoista.

Motivaatio menee keneltä tahansa, jos hän kokee toistuvasti olevansa vain "ilmaa", hyväksikäytetty ressukka, joka tekee 8 eurolla vakituisen työntekijän hommat saamatta yhtään kiitosta ja huomiota.

Menisin mielelläni töihin kunhan löytyisi sellainen paikka, jossa voi kokea olevansa tarpeellinen ja arvostettu (tekemänsä työn perusteella).

Äänestä
  • todeta että paskaa se on meillä ns vakkareillakin
    duunissa vaatimukset senkun kasvaa eli työmäärä lisääntyy v...i mutta liksaa ei centtiäkään lisää
    tuu.Kiitokseksi saat lisää duunia tietysti palkka on aina se sama eli ei kannata hosua ja kun v...aa nii saikulle heti on nykyajan ohjesääntö riistolle.
    Johdon suhtautuminen palkankorotuksiin on että ei edes kuunnella mitä sanotaan piste.

    Äänestä

Olen työskennellyt alalla, jossa olen saanut tuntuman koko maan tilanteeseen. Väitän: niiden määrä, jotka eivät olisi valmiita ottamaan vastaan palkkatyötä, on olematon määrä työttömistä.

Kyse on todella poikkeusyksilöistä, sosiaalisesti vammaisista, jotka ovat sitä työttömyydestään huolimatta. Tai sitten perhetilanne on sellainen, että työttömyys tilannekohtaisesti sopii. Mutta kuten sanottu, kyse on todella vähäisistä lukumääristä.

Ongelmaihmisiähän on jokaisessa ihmisryhmässä, vain työttömät leimataan näiden ongelmaihmisten perusteella. On niin mukavaa, kun on joku ryhmä sylkykuppina, joiden niskaan voi kaataa yhteiskunnan isommat ongelmat.

Toinen juttu on sitten se, jos kieltäydytään ns. orjatyöstä. Jokaisen, joka taloudellisesti pystyy sen tekemään, tulisi niistä kieltäytyä. Ei työttömillä ole sen suurempaa velvollisuutta työskennellä ilman palkkaa ja muita työsuhteen etuja kuin ns. palkannauttijoilla. Vai olisitko itse valmis siihen? Minä en ainakaan.

Orjatöiden teettäminen ei ole kuin riistokapitalistin etu. Jos työtä tekemään saadaan sellainen, joka on ilmainen yritykselle, niin totta hemmetissä työnantaja ei palkkaa sellaista, jolle täytyisi maksaa palkkaa. Orjatyöt ovat omiaan myös laskemaan yleistä palkkatasoa, joka duunarilla Suomessa ei taida olla hurrattava muutenkaan.

Äänestä
  • Kuinka moni näistä gestapo-lahtareista ottaisi työkaverikseen sosiaalisesti vammaisen ihmisen joka tekisi työtä pakosta? Yksikin ongelmayksilö tekee kaikkien elämästä helvettiä työpaikalla.

    Äänestä

  • Jaa, vai ei työttömillä ole velvollisuutta työskennellä jos vaan taloudellinen tilanne niin sallii? Noh, se pätee pieneen porukkaa, lähinnä varakkaita perijöitä ja rikkaan miehen kotiäiti-vaimoja. Mutta jos taloudellisella mahdollisuudella tarkoitetaan verorahoista kustannettua lekottelua työttömyysturvalla tai toimeentulotuella, niin ei kiitos.

    Tuet vaan poikki lusmuilta, raaka peli, ja potku persiille. Jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi ottaa vastuuta itsestään ja elätyksestään, se ei saa olla yhteiskunnan automaattinen hoitoasia terveille ja työkykyisille. Näitä lusmuja on runsaasti suomalaisissa, ei tartte kun talsia lähimmälle torille, puistoon tai ostarille, tai alkon liepeille, sieltä heitä löytyy. Ja sama homma makoilevien elintasopakolaisten jne suhteen.

    Ennen wanhaan oli meininki hyvä: jos ei terveelle työ maita, niin nälkään piti kuoleman.

    Äänestä

  • poikki! kirjoitti:

    Jaa, vai ei työttömillä ole velvollisuutta työskennellä jos vaan taloudellinen tilanne niin sallii? Noh, se pätee pieneen porukkaa, lähinnä varakkaita perijöitä ja rikkaan miehen kotiäiti-vaimoja. Mutta jos taloudellisella mahdollisuudella tarkoitetaan verorahoista kustannettua lekottelua työttömyysturvalla tai toimeentulotuella, niin ei kiitos.

    Mistä tietää, ettei huvita?
    Jokaiseen kunnon työpaikkaan on satoja hakioita.
    Tarkoitatko orjaksi nälkäpalkalla? ÄÄliö!

    Äänestä

  • mistä tietää? kirjoitti:

    Mistä tietää, ettei huvita?
    Jokaiseen kunnon työpaikkaan on satoja hakioita.
    Tarkoitatko orjaksi nälkäpalkalla? ÄÄliö!

    Ei muuta kun harja ja harava käteen ja opetetaan näille loisille aluksi esim. ympäristön siistimistä.

    Äänestä

  • gestapo kirjoitti:

    Ei muuta kun harja ja harava käteen ja opetetaan näille loisille aluksi esim. ympäristön siistimistä.

    Insi ei luutaan tartu.
    Lakase vaan itses jorpakkoon. Ääliö!

    Äänestä

  • poikki! kirjoitti:

    Jaa, vai ei työttömillä ole velvollisuutta työskennellä jos vaan taloudellinen tilanne niin sallii? Noh, se pätee pieneen porukkaa, lähinnä varakkaita perijöitä ja rikkaan miehen kotiäiti-vaimoja. Mutta jos taloudellisella mahdollisuudella tarkoitetaan verorahoista kustannettua lekottelua työttömyysturvalla tai toimeentulotuella, niin ei kiitos.

    Tuet vaan poikki lusmuilta, raaka peli, ja potku persiille. Jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi ottaa vastuuta itsestään ja elätyksestään, se ei saa olla yhteiskunnan automaattinen hoitoasia terveille ja työkykyisille. Näitä lusmuja on runsaasti suomalaisissa, ei tartte kun talsia lähimmälle torille, puistoon tai ostarille, tai alkon liepeille, sieltä heitä löytyy. Ja sama homma makoilevien elintasopakolaisten jne suhteen.

    Ennen wanhaan oli meininki hyvä: jos ei terveelle työ maita, niin nälkään piti kuoleman.

    "ei tartte kun talsia lähimmälle torille, puistoon tai ostarille, tai alkon liepeille, sieltä heitä löytyy. Ja sama homma makoilevien elintasopakolaisten jne suhteen."

    Taitaa olla eläkkeellä suuri osa tuosta porukasta ja elintasopakolaiset ovat siivottu työttömien joukosta erilaisilla Suomen kielen kursseilla opiskelijoiksi.

    Äänestä

  • poikki! kirjoitti:

    Jaa, vai ei työttömillä ole velvollisuutta työskennellä jos vaan taloudellinen tilanne niin sallii? Noh, se pätee pieneen porukkaa, lähinnä varakkaita perijöitä ja rikkaan miehen kotiäiti-vaimoja. Mutta jos taloudellisella mahdollisuudella tarkoitetaan verorahoista kustannettua lekottelua työttömyysturvalla tai toimeentulotuella, niin ei kiitos.

    Tuet vaan poikki lusmuilta, raaka peli, ja potku persiille. Jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi ottaa vastuuta itsestään ja elätyksestään, se ei saa olla yhteiskunnan automaattinen hoitoasia terveille ja työkykyisille. Näitä lusmuja on runsaasti suomalaisissa, ei tartte kun talsia lähimmälle torille, puistoon tai ostarille, tai alkon liepeille, sieltä heitä löytyy. Ja sama homma makoilevien elintasopakolaisten jne suhteen.

    Ennen wanhaan oli meininki hyvä: jos ei terveelle työ maita, niin nälkään piti kuoleman.

    niin tai marssi etuskunta talolle täös istunnon aekaan ni löyttää runsaasti samasta paekasta maenittemasi tyyppiset ihimiskunnan etustajat.

    nii ja ihan kiusaksi vielä että elä ressaa vaekka et oo emäntää vielä saanu

    Äänestä

  • Ikityötön kirjoitti:

    Kuinka moni näistä gestapo-lahtareista ottaisi työkaverikseen sosiaalisesti vammaisen ihmisen joka tekisi työtä pakosta? Yksikin ongelmayksilö tekee kaikkien elämästä helvettiä työpaikalla.

    laitosapulainen jolla menee lähes tunti työaikaa ennenkuin löytää oikeankokoiset työkäsineet kätösiinsä, huhh,,

    Äänestä

Jos ihminen oikeasti haluaa istua kotona poissa ihmisten ilmoilta ja olla tekemättä mitään 24/7, kuuluu hän mielenterveyshuollon asiakkaaksi, ei työttömyyskortistoon.

Tuon tasoisesti henkiset ongelmat tulisi hoitaa, ei lepuuttaa ihmisiä kortistossa turhaan.

Kumpikin esimerkkitapauksistasi vaikuttaa henkisesti tasapainottomilta ihmisiltä, joilla ei ole ihan "kaikki kotona". Tuollaisten ihmisten työllistymismahdollisuudet taitavat olla olemattomat nykytilanteessa muutenkin.

Äänestä

Hehhee, hyvä provo. Tosiasiassa työttömien - ja jopa niiden peruspäivärahalla olevien - määrä ylittää sellaisessa mittakaavassa avoimena olevien työpaikkojen määrän, että työhalukkuudella on marginaalinen merkitys työllistymisen kannalta. Suurempi merkitys tässä on harjoitetulla talouspolitiikalla, josta väitän, että se vähät välittää työttömyydestä: itse asiassa on kohtuullisen helppo osoittaa, että työttömyydestä on jopa hyötyä - mutta ei tietystikään työttömän kannalta. Tämä kokoomuslainen porvaripropaganda kuuluu mappiin Ö, siihen samaan, jossa kiljutaan kannustinloukuista, vaikka samaan aikaan erilaisia tukia jää käyttämättä tiedon puuttuessa huomattavasti isompia määriä. Kokoomuslaista sumutusta, jolla pyritään suuntaamaan mielenkiinto pois epäkohdista... Painu siis muualle porvari kitisemään. Tällä hetkellä yritysten saamat tuet valtiolta ylittävät jo työttömien vastaavat. Kukahan tässä on loinen?

Äänestä

Juuri näin. Minulla oli edelliseen työpaikkaan 388 työnhakijaa, ja joukossa oli yksi, joka selvästi lusmuili.

No löysin kyllä hyvän työntekijän, hän työskentelee työttömyyskorvauksella, mutta tämä yksi lusmu jäi kismittämään sen verran, että käräytin hänet.

Kyllä minä olen sitten hieno ihminen.

Äänestä
  • Jos palkkasit työttömän töihin työmarkkinatuen varassa, niin todella 'hieno' olet. Ihmettelen niiden työantajien moraalia, jotka käyttävät näitä työmarkkinatuella töitä tekeviä. Jos vielä kehtasit em. tilanteessa käräyttää työttömän, niin melko sika olet. Itse en ole muuten työtön.

    Äänestä

murto-osa työttömistä, jotka ei halua töitä. Eipäs nyt tehdä kärpäsestä härkästä. Suhteellisuudentaju mukaan. Tällaisilla yleistyksillä on tultu siihen tilanteeseen, että kaikkia työttömiä pidetään työhaluttomina. Tämä ei pidä paikkaansa. Jos ihmisellä on edes se toinen aivosolu vielä kunnossa, niin ymmärtää asian todellisen laidan.

Äänestä
  • On väärin sekottaa työhaluttomat eli henkisesti tasapainottomat niihin jotka eivät suostu orjatyöhön.

    Suomalaiset ovat yksinkertaisesti nössöjä ja tulevat nössöydessään karkeasti hyväksikäytetyksi. Yhdenkään työntekijän etu ei ole valtion kustantama halpatyövoima. Se laskee palkkatasoa ja muuttaa pikkuhiljaa valtaosan työsuhteista pätkätöiksi ja tukitöiksi.

    Yhdellekään työnantajalle ei pitäisi antaa yhtä harjoittelijaa tai muuta valtion tukemaa työntekijää enempää koko yrityksen olemassaoloaikana.

    Hyväksikäytettyjen työntekijöiden pitäisi yhdistyä vaatimaan oikeuksiaan.

    Äänestä

  • pitää saada voittoa tekemäs... kirjoitti:

    On väärin sekottaa työhaluttomat eli henkisesti tasapainottomat niihin jotka eivät suostu orjatyöhön.

    Suomalaiset ovat yksinkertaisesti nössöjä ja tulevat nössöydessään karkeasti hyväksikäytetyksi. Yhdenkään työntekijän etu ei ole valtion kustantama halpatyövoima. Se laskee palkkatasoa ja muuttaa pikkuhiljaa valtaosan työsuhteista pätkätöiksi ja tukitöiksi.

    Yhdellekään työnantajalle ei pitäisi antaa yhtä harjoittelijaa tai muuta valtion tukemaa työntekijää enempää koko yrityksen olemassaoloaikana.

    Hyväksikäytettyjen työntekijöiden pitäisi yhdistyä vaatimaan oikeuksiaan.

    Orjatyönkin tekeminen eli matalapalkkatyö on jo itsetunnolle parempi juttu kuin lusmuilu yhteiskunna tuilla. Itse olen tehnyt työttömäksi jäätyäni mm. puhelinhaastattelutyötä josta sai bruttoa n. 900 eur/kk, sekin parempi vaihtoehto kuin jonottaa kelan työmarkkinatukea ja toimeentulotukea, sekä siivoustyötä vr:llä, liksa vuorotyössä n. 1300 eur/kk.

    Aikani kun hommia tein, ja keräsin lisää aktiivista työkokemusta, pääsin alani hommiin jälleen (toimistovirkailija) ja nyt paikkani 5 kk sitten vakinaistettiin, palkka nyt 1800 eur/kk.

    Sanon vaan että kannatti! Mitenkähän olisi ollut jos olisin muka "kunniakkaasti" uhmannut "orjatyötä" ja maannut kortistossa? No, olisin siellä edelleen.

    Äänestä

  • tukielämää kirjoitti:

    Orjatyöllä tarkoitetaan työtä jossa saa 8e/pv TMT.

    Tienasit noissa sun mainitsimissasi hommissa seteleitä molemmille käsille, älä valita!

    Äänestä

  • tukielämää kirjoitti:

    Orjatyönkin tekeminen eli matalapalkkatyö on jo itsetunnolle parempi juttu kuin lusmuilu yhteiskunna tuilla. Itse olen tehnyt työttömäksi jäätyäni mm. puhelinhaastattelutyötä josta sai bruttoa n. 900 eur/kk, sekin parempi vaihtoehto kuin jonottaa kelan työmarkkinatukea ja toimeentulotukea, sekä siivoustyötä vr:llä, liksa vuorotyössä n. 1300 eur/kk.

    Aikani kun hommia tein, ja keräsin lisää aktiivista työkokemusta, pääsin alani hommiin jälleen (toimistovirkailija) ja nyt paikkani 5 kk sitten vakinaistettiin, palkka nyt 1800 eur/kk.

    Sanon vaan että kannatti! Mitenkähän olisi ollut jos olisin muka "kunniakkaasti" uhmannut "orjatyötä" ja maannut kortistossa? No, olisin siellä edelleen.

    Täydet pisteet yritteliäisyydestä saisi monet laiskamadot ottaa sinusta oppia!
    Aina kannattaa ponnistella tehdä työtä sitä arvostetaan paljon enemmän kun kortistolorvailua.

    Äänestä

nii in! tuolle ikäluokalle pitäisi ehdottomasti antaa mahdollisuus jäädä sille päivärahalle tai työmarkkina tuelle jos haluaa. Esm 40v ja siit ylöspäin. Paljon kalliimmaksi tulee kurssittaa,tukityöttää ja harjotuttaa.

Äänestä

Osa nuorista varsinkin haluaisi kaiken heti: talot, autot, etelänlomat, mökit, veneet, prätkät. Ei riitä että työ antaisi perustoimeentulon ja tervettä tekemistä 1/3 vuorokaudeksi. Ihmiselle on säännöllinen puuha mielenterveyden kannalta hyväksi, ja kyllä se vaan pitäisi jokaisen terveen hankkia se leipänsä omalla ahkeroinnillaan. Luuleeko lorvailijat että me työssäkäyvät halutaan tieten tahtoen elättää terveet maleksijat veroillamme? Sittenhän se olisi meidänkin laitettava läksiksi, ei mentäisi kukaan töihin. Kyllä alkaisi yhteiskunta romahtamaan turvaverkon suhteen hyvin pian ja lopulta nähtäisiin kaikki nälkää. Veneessä ei saa olla vapaamatkustajia vaan terveiden tulee osallistua soutamiseen!

Äänestä
  • "Ja osalla liiian suuret
    Kirjoittanut: odotukset... 16.10.2006 klo 14.49
    Osa nuorista varsinkin haluaisi kaiken heti".

    Arvaa miksi?
    Siksi, että viimeiset 15 vuotta on vain edetty syvemmälle köyhyyskuiluun. Jos sinulla ei tänä päivänä ole varaa, niin sinulla ei ikinä tule olemaan varaa. Ja etenkin tämä on totta nuorten kohdalla, jos nuori ei pääse töihin opiskellessaan/opiskeltuaan, niin ei pääse ikinä.

    "Ei riitä että työ antaisi perustoimeentulon ja tervettä tekemistä 1/3 vuorokaudeksi."

    Kun ei anna kumpaakaan.

    "Ihmiselle on säännöllinen puuha mielenterveyden kannalta hyväksi"

    Kyllä, jos se on mielekästä. Muuten voit vaikka säännöllisesti runkata.

    "Luuleeko lorvailijat että me työssäkäyvät halutaan tieten tahtoen elättää terveet maleksijat veroillamme?"

    Te elätätte lähinnä ylisuurta virkamiesporrasta ja liian suurta eduskuntaa ja loisivia yrityksiä. Näytä haluttomuutesi ensi vaaleissa!

    "Sittenhän se olisi meidänkin laitettava läksiksi, ei mentäisi kukaan töihin. Kyllä alkaisi yhteiskunta romahtamaan turvaverkon suhteen hyvin pian ja lopulta nähtäisiin kaikki nälkää."

    Tuotahan kaikki toivovat, että tulisi lisää työttömiä niin sitten sinutkin voitaisiin ottaa rikkuriksi työpaikallesi tekemään entisiä töitä kymmenesosalla vanhasta palkastasi. Mutta totta on se, että kaikki näkevät kohta nälkää.
    Mongoleilla oli enemmän lampaita kuin ihmisiä ja silti maassa oli pula lampaanlihasta. Suomi on maailman kilpailukykyisin maa jossa asuu Euroopan köyhin kansa.

    "Veneessä ei saa olla vapaamatkustajia vaan terveiden tulee osallistua soutamiseen!"

    Kuule, tämä vene menee maailmantalouden imussa ilman että kukaan soutaisi. Vesiputouksen jyly kuuluu jo.

    Äänestä

  • Vaikkei se nyt tuntuisikaan hienolta maksella työttömien (muiden muassa) kuluja ylimääräisenä, pitkäaikaissijoituksena se on ihan fiksua. Että älähtävät sitten muistoasi vaalien vastaan, kun vanhuksia aletaan heittämään veneestä pois jotta nopeammin päästään eteenpäin.

    Äänestä

  • Ikityötön kirjoitti:

    "Ja osalla liiian suuret
    Kirjoittanut: odotukset... 16.10.2006 klo 14.49
    Osa nuorista varsinkin haluaisi kaiken heti".

    Arvaa miksi?
    Siksi, että viimeiset 15 vuotta on vain edetty syvemmälle köyhyyskuiluun. Jos sinulla ei tänä päivänä ole varaa, niin sinulla ei ikinä tule olemaan varaa. Ja etenkin tämä on totta nuorten kohdalla, jos nuori ei pääse töihin opiskellessaan/opiskeltuaan, niin ei pääse ikinä.

    "Ei riitä että työ antaisi perustoimeentulon ja tervettä tekemistä 1/3 vuorokaudeksi."

    Kun ei anna kumpaakaan.

    "Ihmiselle on säännöllinen puuha mielenterveyden kannalta hyväksi"

    Kyllä, jos se on mielekästä. Muuten voit vaikka säännöllisesti runkata.

    "Luuleeko lorvailijat että me työssäkäyvät halutaan tieten tahtoen elättää terveet maleksijat veroillamme?"

    Te elätätte lähinnä ylisuurta virkamiesporrasta ja liian suurta eduskuntaa ja loisivia yrityksiä. Näytä haluttomuutesi ensi vaaleissa!

    "Sittenhän se olisi meidänkin laitettava läksiksi, ei mentäisi kukaan töihin. Kyllä alkaisi yhteiskunta romahtamaan turvaverkon suhteen hyvin pian ja lopulta nähtäisiin kaikki nälkää."

    Tuotahan kaikki toivovat, että tulisi lisää työttömiä niin sitten sinutkin voitaisiin ottaa rikkuriksi työpaikallesi tekemään entisiä töitä kymmenesosalla vanhasta palkastasi. Mutta totta on se, että kaikki näkevät kohta nälkää.
    Mongoleilla oli enemmän lampaita kuin ihmisiä ja silti maassa oli pula lampaanlihasta. Suomi on maailman kilpailukykyisin maa jossa asuu Euroopan köyhin kansa.

    "Veneessä ei saa olla vapaamatkustajia vaan terveiden tulee osallistua soutamiseen!"

    Kuule, tämä vene menee maailmantalouden imussa ilman että kukaan soutaisi. Vesiputouksen jyly kuuluu jo.

    Niin sitä joskus nuorena kuvitteli, että kannattaa tehdä ihan mitä tahansa työtä. Että kyllä se joskus palkitaan.

    Tässä sitä ollaan. Ikää 39 vuotta, työtä tullut tehtyä 15-vuotiaasta, säännöllisesti ilman taukoa 18-vuotiaasta. Siinä sivussa yksi humanistisen alan korkeakoulututkinto jatkuvasti töitä tehden.

    Sainkin valmistumisen jälkeen viideksi vuodeksi "oman alan töitä" eli käänsin, oikoluin ja toimitin konsernin infolehteen juttuja. Samalla tein kaikenlaisia muita, myös asiakaspalveluun liittyviä töitä tällä samalla työnantajalla. Myivät sitten koko henkilöstön toiseen firmaan, ulkoistivat nämä toiminteet ja päädyin asiakaspalveluun.

    Ensijärkytyksestä ja tulotason romahduksesta toivuttuani aloin etsiä muita töitä. Omalle alalle ei ole enää asiaa, ellei suostu toimimaan toiminimellä ja ole hyviä kontakteja ja kunnon verkostoa. En saa mitään työtä. Palvelualalle en pääse, koska sanovat suoraan minun olevan ylikoulutettu. Akateemista tutkintoa vaativiin työpaikkoihin en pääse, koska työkokemusta on enemmän asiakaspalvelusta kuin mistään muusta.

    Minä vain mietin, olisiko kannattanut sittenkin olla nirso ja olla välillä työttömänä ja tehdä keikkahommia ja projekteja...nyt olen sitten tämän työpaikan koukussa, enkä pääse pois. CV näyttää pahalta. Olen tosin jatkuvasti kurssittanut ja kouluttanut itseäni, eli tietotaito on ajantasaista. Se ei silti näytä riittävän, kun työkokemus on "väärää".

    Palkkani on niin pieni, että ihmiset ihmettelevät, kuinka sillä edes tulee toimeen. Kyllähän sillä tulee, kun ostaa vaatteita käytettynä, ei osta autoa ja lomailee halpamatkakohteissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

töitä.... kirjoitti:

Valitettava tosuus on, että moni työtön ei haluakaan tehdä töitä. Tunnen lukuisia esimerkkejä. Eräs 5-kymppinen mies on ollut aikoinaan myyntiedustaja-markkinointihommissa, merkonomi, sai aikoinaan juopottelun vuoksi potkut, oli piiitkkään työttömänä ja sai sitten laman jälkeen puhelinilmoitusmyyntihommia. Oli jo lopettanut juomisen, mutta moitti palkan pienuutta, tunnusti tosin sen että on niin laiska että työaika menee muiden kanssa rupatteluun ja jos tekisi hiukan enemmän itse töitä niin hankkisi kohtuu hyvin. Nyt maannut lähes vuoden työmarkkinatuella eikä ajatustakaan pyrkiä mihinkään kun kelan raha riittää.

Toinen tuttava, 45 v nainen, merkantti, ollut pitkään myjänä ja kaupan kassana, irtsinaoutui hommastaan vuosi sitten. Kuulemma halusi viettää pitkän loman ansiosidonnaisella eikä hakeakaan mitään uutta työtä. Lopulta kuitenkin alkoi pitkästymään joutenoloon, pääsi sukulaisensa kukkakauppaan sidontahommiin työkkärin työharjoittelu-nimikkeellä (ansiosidonnainen säilyy), alkoi heti alussa valittamaan työtilan lämpötilaa 25 astetta että hänelle liian lämmin työtila kun tulee hiki! Ja aikoo jäädä heti 3 kk:n jälkeen pois vaikka työnantajalla olisi tarjolla vakihomma työharjoittelujakson jälkeen! Kuulemma liki kymppitonni säästössä ja haluaa jäädä taas ennen joulua kotiin lepäämään ja siivoamaan sun muuta.

Tällaista siis on joillakin, ja tämä ryhmä mustamaalaa sitten kaikki työttömät samanlaisiksi laiskoiksi lusmuiksi, mitä totuus ei koko porukan osalta ole. Ja itse tiedän mistä puhun, olen itsekin ollut useita jaksoja (pisin 1,5 v) työttömänä lamavuosista alkaen, ja lähes kaikki duunit olivat määräaikaisia. Silti etsin niitä kuumeisesti, ja onnistui lopulta vaikka joskus oli synkkiä hetkiä. Lopulta onnistuin saamaan hyvää keskitasoa palkaltaan olevan vakipaikan. Siinä meni kauan ok mutta uuden esimiehen myötä työilmapiiri meni niin helvetilliseksi että lähdin ilman uutta paikkaa. Olisin saanut karenssin jälkeen toki ansiosidonnaista, mutta etsin heti uutta työpaikkaa kun olin viimeisiä hetkiä irtisanomisajalla entisessä työssä. Ja ehdin olla vain 3 vkoa työttömänä kun sain jo määräaikaisen pestin samalta alalta ja nyt 2 kk sitten se vakinaistettiin.

Tämä vaan lohdukkeena niille jotka haluavat pois työttömyyden ikeestä ja tekevät sen eteen itse kaikkensa, ja toisaalta miettimisen aiheeksi sille vähemmistölle jotka eivät haluakaan työllistyä. Kannattaa vaan sitkeästi tsempata, se on itselle pidemmässä juoksussa hyväksi. Ja jos ei millään mitää tule, ei sitten tarvitse ainakaan syyttää itseään ja laiskuuttaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu