YH ei ole

Kun selailee naisten naisten profiileja ja hakuehtoihin on laitettu sinkku niin tulee kuitenkin paljon yksin- ja yhteishuoltajia. Sinkku on sellainen jolla ei ole (vielä) lapsia! YH:lle ym:lle on oma luokitus.
981387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 98

Vanhimmat

virallisissa papereissa ei tunneta nimitystä YH?
On naimaton, eronnut, avoliitossa, naimisissa.
Mutta ei YH:ta!!!
Aika outoa etten sanoisi.
Tämä nimitys ehkä ottaa pattiin niitä jotka ovat niitä "sinkkuja". voihan sitä olla vaikka 100v.sinkku.

Äänestä

Mitä sillä on väliä, onko toinen sinkku vai yh ja sinkku?
Itse olen "täys"sinkku ilman lapsia ja mikä sen mukavampaa kuin puoliso, jolla olisi jo (hyvinkasvatettuja) lapsosia.
Jos kiinnostava osuu kohdalle (=kemiat pelaa) niin enpä paljon katso, roikkuuko puntissa kolme kersaa vai ei yhtään. Ihan niin pitkälle en rakkautta ehdollista.
Kun toiseen ihastuu, niin ei siinä paljoa lapsiluvun, vanhempien ammattien tai esim. kotipaikkakunnan mukaan ala "raakkaamaan" ihastustaan.

Äänestä
  • ihan eri juttu. Lapset jäävät yleensä naiselle ja mies joutuu näiden kanssa asumaan jatkuvasti.
    Jos lapset jäisivät miehelle voisin harkita tälläistä naista. YH eikö se ole yksihuoltaja eli se kummalle lapset jäävät muuten.

    Äänestä

  • toi on kirjoitti:

    ihan eri juttu. Lapset jäävät yleensä naiselle ja mies joutuu näiden kanssa asumaan jatkuvasti.
    Jos lapset jäisivät miehelle voisin harkita tälläistä naista. YH eikö se ole yksihuoltaja eli se kummalle lapset jäävät muuten.

    Ihmisiä ne lapsetkin ovat. Ihan OK olisi asua saman katon alla miehen ja lasten kanssa vaikka "kokopäivätoimisesti".
    Mutta tietysti, jos ei noin yleisestikään lapsista pidä, niin onhan se yhteisasuminen sitten (hankalampaa/) mahdotonta.

    Äänestä

  • yksinhuoltajaisän (3 lasta) kanssa, enkä todellakaan olisi enää noin idealistinen/optimistinen asian suhteen. Kyllä ihan oikeasti katson, että puntissa ei roiku yhtään lasta ennen kuin edes haluan tutustua paremmin. Minulla ei ole mitään lapsia tai yksinhuoltajia vastaan, mutta kun on oman lapsensa kasvattanut aikuiseksi niin sitä haluaa nyt nauttia omasta elämästään. Tilanne oli tietysti erilainen silloin, kun itselläkin oli pieni lapsi, ja silloinhan yh- ja "etäisiä" tapailinkin. Tosin silloin ongelmaksi muodostui tapaamisten järjestäminen niin, ettei lapsia tarvitsisi heti tutustuttaa toisiinsa, ja sitten lasten keskinäinen sopeutuminen toisiinsa (jota mielestäni ei kuuluisi odottaakaan lapsilta ennen kuin puhutaan vakavasta suhteesta).

    Äänestä

  • miehen etsijä kirjoitti:

    Ihmisiä ne lapsetkin ovat. Ihan OK olisi asua saman katon alla miehen ja lasten kanssa vaikka "kokopäivätoimisesti".
    Mutta tietysti, jos ei noin yleisestikään lapsista pidä, niin onhan se yhteisasuminen sitten (hankalampaa/) mahdotonta.

    olen niin monen yh.n kanssa yrittänyt elämää niin ei siitä vaan tule mitään. Kaikki menee lasten ehdoilla ja kaikenlisäksi nainen pyrkii silti kaiken maksattamaankin miehellä vaikka se exäkin on jossain kukkaronnyörit auki. Tästä syystä haen vain lapsettomia naisia ja niitäkin on onneks ihan mukavasti tässä 30-40 ikäluokassa.

    Äänestä

  • 8plus1 kirjoitti:

    "Nainen pyrkii kaiken maksattamaankin miehellä"

    Ei ole normaalia yh käytöstä. Kyllä moni maksaa ihan itse lapsen isän kanssa menot.

    Äänestä

Lapsettomana totean, että myöskään viikonloppuisä tai muu isä ei ole sinkku. Sinkku eli single on lapseton.

Äänestä
  • ELÄMÄ

    Äänestä

Mulla on yksi lapsi. Lällällää... ;D

Sinkku on ilman paria asuva. Jos nyt ei lapsiinsa sekaannu, niin saa olla vaikka 20 tenavaa, eronnut ja karannut.

Sinkku ei ole mikään virallinen termi. Joko olet eronnut, naimaton tai leski.

Lehdistö käyttää eronneesta ihmisestä "sinkku"-sanaa. Vaikka olisi lapsiakin.

Äänestä
  • Mämä perse edellä puuhun menneet yh:t eivät ole koskaan naimisiin päässeetkään, muuten olisivat eronneita. Naurettavaa lapsellisen kutsua itseään sinkuksi. Se kertoo jo jotain luonteestakin. Hävettääkö sanoa YH totuudenmukaisesti?

    Äänestä

  • Aito sinkku kirjoitti:

    Mämä perse edellä puuhun menneet yh:t eivät ole koskaan naimisiin päässeetkään, muuten olisivat eronneita. Naurettavaa lapsellisen kutsua itseään sinkuksi. Se kertoo jo jotain luonteestakin. Hävettääkö sanoa YH totuudenmukaisesti?

    Hävettääkö sinua itseäsi kovastikin, kun noin aggressiivisesti kirjoitat?

    ihminen, jolla ei ole enää huollettavia, eli lapsi/lapset ovat täysi-ikäisiä?

    Äänestä

  • kiribati kirjoitti:

    ihminen, jolla ei ole enää huollettavia, eli lapsi/lapset ovat täysi-ikäisiä?

    Tekeekö lasten täysi- ikäisyys ihmisestä lapsettoman sinkun? Lapsethan ovat lopunikää lapsia, ei siitä pääse yli eikä ympäri vaikkka olisivat 18v täyttäneitä. Yh tietenkin lopun ikää jos ei ole vieläkään naimisiin asti päässyt.

    Joku alle kaksvitonen lapseton ja naimaton nuori on mielestäni sinkku, sen iän ylittäneet vanhojapiikoja tai poikia.

    Äänestä

  • yh. kirjoitti:

    Hävettääkö sinua itseäsi kovastikin, kun noin aggressiivisesti kirjoitat?

    Ennen vanhaan sanottiin perse edellä puuhun menneitä niistä jotka aviottoman vahinko lapsen tekivät. Ei tämä ole itseni keksimä :)

    Äänestä

  • agressiiviselta kuulostaa? kirjoitti:

    Ennen vanhaan sanottiin perse edellä puuhun menneitä niistä jotka aviottoman vahinko lapsen tekivät. Ei tämä ole itseni keksimä :)

    että tyhjä tynnyri eniten kolisee. Ei sekään ole minun keksimäni. ;D

    Äänestä

  • entinen yh kirjoitti:

    Tekeekö lasten täysi- ikäisyys ihmisestä lapsettoman sinkun? Lapsethan ovat lopunikää lapsia, ei siitä pääse yli eikä ympäri vaikkka olisivat 18v täyttäneitä. Yh tietenkin lopun ikää jos ei ole vieläkään naimisiin asti päässyt.

    Joku alle kaksvitonen lapseton ja naimaton nuori on mielestäni sinkku, sen iän ylittäneet vanhojapiikoja tai poikia.

    leski on sellainen, jonka puoliso on kuollut, joten se ei todellakaan sovi nimitykseksi.

    Yh on usein "naimisiin päässyt" (mikä ilmaisu!) mutta eronnut. Vai tarkoititko, että jos yh avioituu uudestaan, niin silloin hän ei ole enää yh? Mikäs hän silloin on?

    Äänestä

  • sanotaan, kirjoitti:

    että tyhjä tynnyri eniten kolisee. Ei sekään ole minun keksimäni. ;D

    Tack!

    Äänestä

Sellaistakaan ei tahdo löytyä kuin huora, joka tosin on suunnilleen sama kuin YH, joka tosin ei ole yhtä kiinnostava kuin huora.

YH:t tehkää meille miehille palvelus ja pysykää poissa deittipalveluista.

Äänestä

YH:n vitusta on tähän maailmaan tullut jonkun paskan siittämä äpärä. Ei kiitos minulle!

Äänestä
  • Oliko provo vai onko tuollaisia mielipiteitä todella tällä vuosituhannella?

    Äänestä

Kyllähän yksinhuoltajuus kertoo epänonnistumisessa elämässä ja muutenkin ihmisestä paljon. Pl. lesket. Mielestäni eivät ole sinkkuja.

Äänestä
  • Jos lapseton pariskunta eroaa, niin kumpi epäonnistuu ja mitä ero kertoo heistä ihmisinä?

    Äänestä

  • gilliati kirjoitti:

    Jos lapseton pariskunta eroaa, niin kumpi epäonnistuu ja mitä ero kertoo heistä ihmisinä?

    No he ovat fiksuja ja vastuullisia ihmisiä, jotka eivät ole tehneet lapsia ennen kuin ovat varmoja, että suhde on varmalla ja tukevalla pohjalla.

    Äänestä

  • Hhytgfcc kirjoitti:

    No he ovat fiksuja ja vastuullisia ihmisiä, jotka eivät ole tehneet lapsia ennen kuin ovat varmoja, että suhde on varmalla ja tukevalla pohjalla.

    Milloin suhde on varmalla pohjalla?

    Äänestä

  • gilliati kirjoitti:

    Milloin suhde on varmalla pohjalla?

    No vaikka silloin kun molemmat yhteisesti päättävät yrittää yhdessä jälkikasvun saantia ja sitoutuvat pitämään perheen koossa loppuelämänsä.

    Äänestä

  • jotaintuohonsuuntaan kirjoitti:

    No vaikka silloin kun molemmat yhteisesti päättävät yrittää yhdessä jälkikasvun saantia ja sitoutuvat pitämään perheen koossa loppuelämänsä.

    Vähän niinkuin alttarilla vannotaan ikuista sitoutumista aina siihen saakka kunnes joku/jokin mielen muuttaa ;)

    Äänestä

  • jotaintuohonsuuntaan kirjoitti:

    No vaikka silloin kun molemmat yhteisesti päättävät yrittää yhdessä jälkikasvun saantia ja sitoutuvat pitämään perheen koossa loppuelämänsä.

    Olisiko miehistä tuollaiseen? Vähän epäilen.

    Äänestä

Siinä tapauksessa eivät sitten sellaiset miehetkään, joilla on jo lapsia, ole sinkkuja, vaikka eivät sillä hetkellä seurustelisikaan.

Äänestä

ompa täällä sairaita ja katkeroituneita miehiä,ilmeisesti vanhempiensa hylkäämiä.itse olen yh SINKKU äiti,enkä tässä elämässä tule ottamaan miestä saman katon alle.olen onnellinen lapseni kanssa asuessani kaksin.kylässä voi käydä,mutta jäädäkseen tähän osoitteeseen ei kannata tulla.

Äänestä
  • Tuossa se juuri tulikin "olen onnellinen", tilastojen mukaan lapsestasi tulee kuitenkin yhteiskunnan pohjasakkaa. Ei siinä paljoa ajatella muuta, kuin omaa napaa sitä lasta tehdessä.

    Äänestä

  • justjoonäin kirjoitti:

    Tuossa se juuri tulikin "olen onnellinen", tilastojen mukaan lapsestasi tulee kuitenkin yhteiskunnan pohjasakkaa. Ei siinä paljoa ajatella muuta, kuin omaa napaa sitä lasta tehdessä.

    Vaikka äijä pakeni vastuusta, eipä tullut omasta pojastani pohjasakkaa.
    Töissä on sosiaalialalla.
    Juuri näitä syrjäytyneitä, palstan naisettomia työssään auttaa.

    Äänestä

mun ei tarvitse uskoa tilastoja,eikä katsoa juoppoa miestä.lapseni ei edes ole nähnyt siittäjäänsä ku ukko lähti mielummin ryyppäämään odotus aikanani,kaipa sit olen niin hirveä et mielummin hylkäsi lapsensa.täytyy alkaa katsomaan vuokra iskää sille niin tilasto kaunistuu kohdallani.

Äänestä

Oletko idiootti vai trolli? Sinkku on sellainen, joka ei ole parisuhteessa (eikä ole ollut avioliitossa, mikäli eronneet & lesket on luokiteltu erikseen, kuten treffisivustoilla on). Lapset on eri juttu, ja esim. suomi24:ssä lapset tai lapsettomuuden voi laittaa omaksi hakuehdoksen.

Äänestä
  • Nykypäivänä avioliitto, sekä sitoutuminen on pelkkää sanan helinää todella monelle, joten samaa luokitusta sen loppumisesta voi käyttää, kuin minkä tahansa muunkin parisuhteen loppumisesta........koska nykypäivänä avioliitto on kokenut super inflaation (mitä ei arvosteta, sillä ei ole arvoa) .....

    Eronnutta ja leskeä monet käyttävät aluksi (vaihtelevan ajan, toiset vain hetken ja toiset pidempään) sen jälkeen kun suhde on tullut päätökseen, jotkut taas ovat heti ns. "sinkkuja", eikä aikaisemman parisuhteen tarkemmalla nimityksellä ole siihen vaikutusta on se sitten avioliitto tai mikä hyvänsä ns. kevyempi suhde....

    "Eronnut" luokitusta joko sitten kantaa kaikki, jotka ovat jossain suhteessa joskus olleet ja se vaihtuu tai on vaihtumatta kaikilla "Sinkuksi" samoilla edellytyksillä....

    Jos päätetään niin, että ne kaikki ketkä ovat joskus olleet suhteessa kuuluvat "eronnut" luokkaan ja siitä jotain oikeaa hyötyä haettaisiin, niin avoimesti ja rehellisesti vain sitten jokainen kertoo, mitä oikeasti on ja miten asiat ovat oikeasti menneet........eli lisäksi tarkentava alaluokitus sitten perään tarpeen mukaan, jos kaikki ole mennyt ihan yhdessä sopien yms. (josta on enemmän hyötyä, kuin pääluokasta) esim, karannut, pettänyt, petetty, jätetty...yms...yms.

    Äänestä

  • MGTOW kirjoitti:

    Nykypäivänä avioliitto, sekä sitoutuminen on pelkkää sanan helinää todella monelle, joten samaa luokitusta sen loppumisesta voi käyttää, kuin minkä tahansa muunkin parisuhteen loppumisesta........koska nykypäivänä avioliitto on kokenut super inflaation (mitä ei arvosteta, sillä ei ole arvoa) .....

    Eronnutta ja leskeä monet käyttävät aluksi (vaihtelevan ajan, toiset vain hetken ja toiset pidempään) sen jälkeen kun suhde on tullut päätökseen, jotkut taas ovat heti ns. "sinkkuja", eikä aikaisemman parisuhteen tarkemmalla nimityksellä ole siihen vaikutusta on se sitten avioliitto tai mikä hyvänsä ns. kevyempi suhde....

    "Eronnut" luokitusta joko sitten kantaa kaikki, jotka ovat jossain suhteessa joskus olleet ja se vaihtuu tai on vaihtumatta kaikilla "Sinkuksi" samoilla edellytyksillä....

    Jos päätetään niin, että ne kaikki ketkä ovat joskus olleet suhteessa kuuluvat "eronnut" luokkaan ja siitä jotain oikeaa hyötyä haettaisiin, niin avoimesti ja rehellisesti vain sitten jokainen kertoo, mitä oikeasti on ja miten asiat ovat oikeasti menneet........eli lisäksi tarkentava alaluokitus sitten perään tarpeen mukaan, jos kaikki ole mennyt ihan yhdessä sopien yms. (josta on enemmän hyötyä, kuin pääluokasta) esim, karannut, pettänyt, petetty, jätetty...yms...yms.

    leski = ollut avioliitossa, puoliso kuollut liiton aikana
    eronnut = ollut avioliitossa, tullut avioero
    sinkku = ei ollut avioliitossa, ei tällä hetkellä suhteessa

    Leski tai eronnut voi vapaassa keskustelussa kutsua itseään sinkuksi ilmaistakseen, ettei ole juuri nyt parisuhteessa, mutta sikäli kun on kyse esim. treffisivun parisuhdestatuksesta niin sinkuksi itsensä luokittelu on silkkaa valehtelua.

    Mielestäni olisi reilua, että treffiprofiileissa olisi pakollisena tietona myös aiempien parisuhteiden ja seksikumppanien määrät.

    Äänestä

  • dsgfdafd kirjoitti:

    Nykyään juridisesti avioliitto on aikalailla yhtä tyhjän kanssa, sekä myös ihan yksilöiden aito arvostus, koskien tekoja/käytöstä avioliitossa vrt. muihin parisuhteiden muotoihin, joten pysyn vahvasti kannassani....

    Jos avioliitto on purkautunut, niin monesti toinen tai molemmat ovat pyyhkineet sillä p*rsettään ihan niin kuin kaikissa muissakin suhteissa, koskien lupauksia jostakin....

    Sillä ei ole mitään merkitystä, missä asian yhteydessä tai palvelussa sitä käyttää...

    Avoliittojahan taitaa olla kaikki muut suhteet, jossa asutaan yhdessä ja jos toinen niissä kuolee, niin yhtä leski se on, kuin nekin joiden kumppani on kuollut avioliiton aikana.......juridisesti ei ehkä ole, mutta juridiikkaa on tähän ihan turha sotkea.......eli joko molemmat ovat leskiä tai sinkkuja tai sitten juuri sitä mitä nimitystä haluavat itsestään käytettävän......

    Eli juridiikalla voi pyyhkiä p*rsettä näissä tapauksissa.....

    Itse en harrastele noita some hömpötyksiä, nettitreffejä yms, jos käyttäisin, niin ei minulla olisi sitä vastaan mitään, jos niitä kysyttäisiin, mutta tuskimpa se mitään auttaisi, kun osa vastaisi rehellisesti ja osa ei........voinhan minä niistä tarvittaessa ihan oikeassa elämässäkin puhua, kunhan ajatustenvaihto kaveri on oikea....

    Äänestä

  • dsgfdafd kirjoitti:

    leski = ollut avioliitossa, puoliso kuollut liiton aikana
    eronnut = ollut avioliitossa, tullut avioero
    sinkku = ei ollut avioliitossa, ei tällä hetkellä suhteessa

    Leski tai eronnut voi vapaassa keskustelussa kutsua itseään sinkuksi ilmaistakseen, ettei ole juuri nyt parisuhteessa, mutta sikäli kun on kyse esim. treffisivun parisuhdestatuksesta niin sinkuksi itsensä luokittelu on silkkaa valehtelua.

    Mielestäni olisi reilua, että treffiprofiileissa olisi pakollisena tietona myös aiempien parisuhteiden ja seksikumppanien määrät.

    Vai noin tarkkaan pitäisi sinun päästä nuuskimaan toisten ihmisten elämää.
    Eikös silloin pitäisi olla pakollisena tietona myös esim. rikostausta (mieluiten myös taipumus rikollisuuteen = tehnyt, muttei kiinni jäänyt)? Ainakin miesten kohdalla olisi hyvin tärkeää tietää tuosta etukäteen.
    (Toisaalta olisi toki mielenkiintoista etukäteen tietää myös se, ketkä ovat nk. neitsytsetiä.)

    Äänestä

Olen ymmärtänyt, että sinkku tarkoittaa sitä ettei olla parisuhteessa. Se onko lapsia tai ei, ei mielestäni määritä sanaa sinkku. :)

Onhan niissä profiileissa kaiketi lisäys mahdollisuus, lapsia tai lapseton?

Äänestä

Ei minustakaan. Kyllä se on eronnut nainen.
Jos ihan rehellisiä ollaan, niin ainoastaan me elämäntapasinkut ollaan aitoja sinkkuja ja sitten kaikki muut ovat eronneita. Silloin se menee oikein ja kuvastaa tilannetta parhaiten. Ihmisille tuntuu olevan häpeä sanoa olevansa eronnut, koska se viestittää ikään kuin epäonnistumista jossain.

Äänestä
  • Jeps, kaikki jotka ovat joskus olleet parisuhteessa, mutta eivät ole tällä hetkellä, ovat kaikki samoilla kriteereillä "eronneita" tai "sinkkuja"......minulle se on yksi ja sama kumpaa käytetään miten ja milloin, mutta loppuneen parisuhteen/parisuhteiden nimitys ei siihen vaikuta varsinkaan nykypäivänä....

    Äänestä

  • Miten ihmeessä lapsen saaminen muka tekee naisesta eronneen?

    Äänestä

  • dwrdwfsaew kirjoitti:

    Miten ihmeessä lapsen saaminen muka tekee naisesta eronneen?

    Tässä nyt varmaan kirjoittaja olettaa, että on edes oltu naimisissa, mutta eihän se yh-äippiä kiinnosta semmonen.

    Äänestä

  • pääasiaettätuetjuoksee kirjoitti:

    Tässä nyt varmaan kirjoittaja olettaa, että on edes oltu naimisissa, mutta eihän se yh-äippiä kiinnosta semmonen.

    Sinkkuhan on oikeasti ihminen, joka ei ole parisuhteessa eikä hänellä ole lapsia. Joten mitenkä kukaan eronnut tai karannut tai mikä onkaan jolla on lapsia, voi olla sinkku?

    Äänestä

  • vanhanaikainenolen kirjoitti:

    Sinkkuhan on oikeasti ihminen, joka ei ole parisuhteessa eikä hänellä ole lapsia. Joten mitenkä kukaan eronnut tai karannut tai mikä onkaan jolla on lapsia, voi olla sinkku?

    Entäs sitten äiti, jolla ei ole koskaan ollut parisuhdetta ja lapsikin on tehty inseminaatiolla klinikalla? Mikäs hän on termistön mukaan? Näitäkin on aika paljon nykyään.

    Äänestä

  • old_profile_94941 kirjoitti:

    Entäs sitten äiti, jolla ei ole koskaan ollut parisuhdetta ja lapsikin on tehty inseminaatiolla klinikalla? Mikäs hän on termistön mukaan? Näitäkin on aika paljon nykyään.

    Hän on yksinhuoltaja, eli yh.

    Äänestä

  • CamelBoots kirjoitti:

    Hän on yksinhuoltaja, eli yh.

    Eli ei sinkku kuitenkaan? Vaikuttaako se ettei elä yksin tässä asiassa? :)

    Äänestä

  • old_profile_94941 kirjoitti:

    Eli ei sinkku kuitenkaan? Vaikuttaako se ettei elä yksin tässä asiassa? :)

    Ainoastaan yh,,,,joo mut nyt mun pitäis olla jo tien päällä..Vuorokauden reissu edessä..

    Äänestä

  • pääasiaettätuetjuoksee kirjoitti:

    Tässä nyt varmaan kirjoittaja olettaa, että on edes oltu naimisissa, mutta eihän se yh-äippiä kiinnosta semmonen.

    Mistä se avioliitto tähän repäistiin? AP kirjoittaa sinkkunaisista, joilla on lapsia. Mistä joku olettaa, että lapsen tehdäkseen on pitänyt olla ensin naimisissa?

    Äänestä

  • vanhanaikainenolen kirjoitti:

    Sinkkuhan on oikeasti ihminen, joka ei ole parisuhteessa eikä hänellä ole lapsia. Joten mitenkä kukaan eronnut tai karannut tai mikä onkaan jolla on lapsia, voi olla sinkku?

    Sinkkuus viittaa parisuhdestatukseen, ei kerro mitään lapsista.

    Äänestä

  • CamelBoots kirjoitti:

    Ainoastaan yh,,,,joo mut nyt mun pitäis olla jo tien päällä..Vuorokauden reissu edessä..

    Selvä. Hyvät reissut. :)

    Äänestä

  • old_profile_94941 kirjoitti:

    Eli ei sinkku kuitenkaan? Vaikuttaako se ettei elä yksin tässä asiassa? :)

    YH voi olla sinkku tai sitten ei. Sinkku voi olla yh tai sitten ei. Eivät ole sidoksissa toisiinsa.

    Äänestä

  • bvbnvjvmcbcxmh kirjoitti:

    YH voi olla sinkku tai sitten ei. Sinkku voi olla yh tai sitten ei. Eivät ole sidoksissa toisiinsa.

    No niinhän minäkin se ajattelen, mutta kun utelias olen niin kiinnostaa eri näkökulmat. :)

    Äänestä

  • adagfdsdfsa kirjoitti:

    Mistä se avioliitto tähän repäistiin? AP kirjoittaa sinkkunaisista, joilla on lapsia. Mistä joku olettaa, että lapsen tehdäkseen on pitänyt olla ensin naimisissa?

    Viittasin Camelbootsin kirjoitukseen, en ap:n. Tässä on sellainen puurakenne ikäänkuin.

    Äänestä

  • kylläsesiitä kirjoitti:

    Viittasin Camelbootsin kirjoitukseen, en ap:n. Tässä on sellainen puurakenne ikäänkuin.

    CamelBootsin viestissä ei näy oletuksia avioliitosta, eikä ole syytä kuvitella, etteä kenelläkään olisi syytä niitä ap:n viestin pohjalta tehdäkään.

    Äänestä

  • pääasiaettätuetjuoksee kirjoitti:

    Tässä nyt varmaan kirjoittaja olettaa, että on edes oltu naimisissa, mutta eihän se yh-äippiä kiinnosta semmonen.

    "..edes oltu naimisissa.." Ompas vanhanaikaisia ajatuksia sinulla.
    Harva nykyään naimisiin menee. Avoliitossahan nuo perheelliset pääasiassa elelevät.

    Äänestä

YH ei todellakaan ole sinkku, sillä oikea sinkku on nussimaton. Nussijat eivät ole sinkkuja, haistakaa vittu vitun nussijat!

Äänestä
  • Tuossa tapauksessa jää pieneksi prosentit sinkuissa. :)

    Äänestä

  • Taidat nyt sekoittaa termit 'sinkku' ja 'neitsyt'.

    Äänestä

  • neitsytätmisinkku kirjoitti:

    Taidat nyt sekoittaa termit 'sinkku' ja 'neitsyt'.

    Se on sama asia, oikea sinkku on neitseellinen eikä mikään vitun seksiliman tahraama nussija.

    Äänestä

  • Sinkku_on_nussimaton kirjoitti:

    Se on sama asia, oikea sinkku on neitseellinen eikä mikään vitun seksiliman tahraama nussija.

    Eli siis ihan täydessä selibaatissa pitäisi elää ollakseen tuommoinen kuvaamasi "oikea sinkku"..?
    Sellaisia on varmasti tosiaankin ihan älyttömän vähän; lähes jokainen on aikuisikään ehdittyään enemmän tai vähemmän "seksiliman tahraama", vähintäänkin mahdollisten märkien unien, masturbaation ja oman "limansa" kautta. A-seksuaaleille tuo kuvaamasi kaltainen "oikea sinkkuus" kai saattaisi olla ihan luonnollinen asiaintola, mutta muille moinen elintyyli tuskin olisi edes terveellistä..

    Äänestä

Yh = yksinhuoltaja,yhteishuoltaja on sinkku ihan siinä kuin kaikki muutkin ihmiset, jotka eivät ole parisuhteessa.

Miksi pitäisi käyttää termiä "eronnut" jos ei ole ollut naimisissa tai jatkaa elämäänsä eronkin jälkeen? Eronnut kuulostaa rampauttavalta.

Äänestä
  • Yh ei ole automaattisesti 'eronnut', mutta jos on avioliitto takana niin sitten on 'eronnut', eikä se siitä muutu sillä että valehtelee eikä siitä riipu jatkaako elämäänsä vai ei. Mutta hei, jos sinun linjallesi lähdetään niin minäkin olen miljonääri, kun se kuulostaa kivalta. Ja komea tietenkin, kun ruma kuulostaa niin rampauttavalta. Ja tohtori - miksi pitäisi käyttää termiä diplomi-insinööri, kun leikisti on jatkanut opintoja valmistumisen jälkeenkin?

    Äänestä

  • Samaa mieltä. Tuo "eronnut"-status kalskahtaa ainakin omaan korvaani siltä, että joko se ero entisestä suhteesta on tapahtunut tuoreeltaan ja/tai se on ihmisellä vielä jollain tapaa käsittelemisen alla. Jos erosta on päässyt henkisesti yli, eikä ole uudessa parisuhteessa, niin on käytännössä ihan samalla tavalla sinkku, kuin ennen tuota eroon päättynyttä suhdettakin.

    Äänestä

  • astronauttibodarijuristi kirjoitti:

    Yh ei ole automaattisesti 'eronnut', mutta jos on avioliitto takana niin sitten on 'eronnut', eikä se siitä muutu sillä että valehtelee eikä siitä riipu jatkaako elämäänsä vai ei. Mutta hei, jos sinun linjallesi lähdetään niin minäkin olen miljonääri, kun se kuulostaa kivalta. Ja komea tietenkin, kun ruma kuulostaa niin rampauttavalta. Ja tohtori - miksi pitäisi käyttää termiä diplomi-insinööri, kun leikisti on jatkanut opintoja valmistumisen jälkeenkin?

    Eronnut viittaa yleensä avioliittoon. En ole ollut naimisissa, joten en käytä itsestäni termiä eronnut, koska olen huomannut että se antaa väärän käsityksen.

    Äänestä

Jos asut vanhempiesi luona et ole sinkku, jos asut kommuunissa et ole sinkku. Jos olet töissä tai opiskelemassa et ole sinkku koska ympärilläsi on ihmisiä. :D :D :D : D

Huvittava alloitus.

Äänestä

YH nainen ei ole ihminen vaan huora

Äänestä
  • Kyllä huorakin on ihminen. Ellet puhu vaikka koirahuorista. Mielenkiintoinen konsepti...

    Äänestä

Sillä tavalla aloittajan kanssa ole samaa mieltä, että kun yh on etsimässä parisuhdetta, niin hänen pitäisi mahdollisimman pian tehdä toiselle selväksi se että hän on yh. Sen takia deitti-ilmoituksessa pitäisi olla statuksena yh eikä sinkku. Samoin internetin ulkopuolella yh:n pitäisi esitellessään itsensä kertoa olevansa yh, eikä sinkku.

Äänestä
  • Ei kaikki ole yksinhuoltajia. Oikeampi nimitys on sinkkuäiti.

    Ajattelette ihmiset liian yksinkertaisesti.

    Äänestä

  • käyttäkääaivoanne kirjoitti:

    Ei kaikki ole yksinhuoltajia. Oikeampi nimitys on sinkkuäiti.

    Ajattelette ihmiset liian yksinkertaisesti.

    "Oikeampi nimitys on sinkkuäiti."

    Ei ole.

    "Ajattelette ihmiset liian yksinkertaisesti."

    Ja sinä olet yksinkertainen.

    Äänestä

  • käyttäkääaivoanne kirjoitti:

    Ei kaikki ole yksinhuoltajia. Oikeampi nimitys on sinkkuäiti.

    Ajattelette ihmiset liian yksinkertaisesti.

    Vai vielä sinkkuäiti. Ja paskan marjat! Oikea nimitys on ÄPÄRÄKONE-YYYYHOOOOO!

    YYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYHHHHHOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!!!!!!!!!!!!

    Varokaa, äpärävaara!

    Äänestä

  • YH-Alert kirjoitti:

    Vai vielä sinkkuäiti. Ja paskan marjat! Oikea nimitys on ÄPÄRÄKONE-YYYYHOOOOO!

    YYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYHHHHHOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!!!!!!!!!!!!

    Varokaa, äpärävaara!

    Mikä ihme teitä tällä palstalla pyöriviä ihmisenirvikuvia ihan aikuisten oikeasti vaivaa..?

    Äänestä

  • Kantapää kirjoitti:

    Mikä ihme teitä tällä palstalla pyöriviä ihmisenirvikuvia ihan aikuisten oikeasti vaivaa..?

    Mikä sinua vaivaa?

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    Mikä sinua vaivaa?

    No tässä nimenomaisessa kontekstissa YH-Alertin kaltaiset perseily-kommentoijat, joiden ainoa syy osallistua keskusteluun tuntuu olevan sen tason tahallinen alas ajaminen tyhjänpäiväisellä mellastamisella ja paskanaamailulla..
    Piruilevaan sävyynkin voi toki kommentoida nokkelasti ja tuoda esiin valideja pointteja, mutta kun iso kommenteista ei tarjoa "lällä lällä lierua" asiallisempaa panosta keskusteluun, niiden kirjoittajien soisi käyttävän aikansa mieluummin vaikka sen pähkäilyyn mitä muuta voisivat tehdä sillä ajalla, jonka nyt käyttävät hassaamalla palstatilaa, sekä omaa ja kaikkien viestiensä lukijoiden aikaa..

    Pata kattilaa soimaa. Kyllä naisetkin täällä päivästä toiseen kertovat miten mitätöntä paskasakkia yksin jääneet miehet ovat.

    Yksinhuoltajien moittimiseen sentään on hyvä syy.

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    Pata kattilaa soimaa. Kyllä naisetkin täällä päivästä toiseen kertovat miten mitätöntä paskasakkia yksin jääneet miehet ovat.

    Yksinhuoltajien moittimiseen sentään on hyvä syy.

    "Pata kattilaa soimaa. Kyllä naisetkin täällä päivästä toiseen kertovat miten mitätöntä paskasakkia yksin jääneet miehet ovat."

    Sanoinko minä tuossa kyseisten kommentoijien sukupuolista yhtään mitään? Se on mielestäni itse pointin kannalta täysin epäolennaista..
    Meidän yksin asuvien miesten nimittäminen mitättömäksi paskasakiksi on toki tökerö väittämä riippumatta kuka sen esittää, mutta kun en ole kyseisiin kommentteihin itse tällä palstalla vielä edes törmännyt, eivätkä ne ole suoraan kytköksissä käsillä olevaan keskusteluun, en näe hirveästi syytä alkaa ruotimaan asiaa tässä.

    "Yksinhuoltajien moittimiseen sentään on hyvä syy."

    Joka on..? Ottaen huomioon, että yksinhuoltajaksi jäämiselle on käytännössä lukemattomia potentiaalisia syitä ja se on usein hyvin haastava elämäntilanne, jota on kaikkine haasteineen vaikea hahmottaa, jollei ole itse vastaavaa joutunut kokemaan, tuo lauseesi kuulostaa melko asiattomalta ja härskiltä yleistykseltä..

    "Sanoinko minä tuossa kyseisten kommentoijien sukupuolista yhtään mitään? Se on mielestäni itse pointin kannalta täysin epäolennaista."

    Et, mutta minä sanoin, koska se on olennainen asia.

    "Yksinhuoltajien moittimiseen sentään on hyvä syy."

    Joka on..?

    Syy on se, että naiset valitsevat itselleen idiootteja miehiä, joista myöhemmin eroavat. Vaikka mies olisi hyvä, niin naiset eroavat itsekkäinä joka tapauksessa, koska elareilla ja yhteiskunnan tuilla pärjää vallan mainiosti. Lapselle paras tilanne on se, kun perheessä on isä ja äiti samaan aikaan läsnä ja kaikki asuvat samassa paikassa. Yh-mammat pilaavat toiminnallaan lapsien elämän.

    Äänestä

  • "Et, mutta minä sanoin, koska se on olennainen asia."

    Ok. Ole siis hyvä ja toteennäytä tuo väittämä. Miten se on pointin kannalta olennaista ja miksi se on olennaista? Semminkin, kun kommentoimme netissä nimimerkkien takaa, emmekä edes tiedä toistemme sukupuolta, jolleivat nämä erikseen tuo sitä ilmi..

    "Syy on se, että naiset valitsevat itselleen idiootteja miehiä, joista myöhemmin eroavat. Vaikka mies olisi hyvä, niin naiset eroavat itsekkäinä joka tapauksessa, koska elareilla ja yhteiskunnan tuilla pärjää vallan mainiosti."

    Tuo on typerä yleistys.. Ihmiset eroavat mitä erilaisimmista syistä ja se että esität asian noin yliolkaisesti loukkaa kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat joutuneet omakohtaisesti läpikäymään raskaan ja kuormittavan eroprosessin..
    Sitä paitsi et huomio lainkaan yksinhuoltajia, jotka ovat asemassaan johtuen puolison kuolemasta, sairastumisesta, vammautumisesta, tai muista syistä johtuvasta kyvyttömyydestä osallistua perheestä huolehtimiseen.

    "Lapselle paras tilanne on se, kun perheessä on isä ja äiti samaan aikaan läsnä ja kaikki asuvat samassa paikassa."

    Lapselle paras tilanne on se, että tämä asuu perheessä, jossa kokee olevansa turvassa ja rakastettu. Vanhempien määrällä, iällä, sukupuolella, tai biologisella sukulaisuudella lapseen ei lähtökohtaisesti ole mitään suuren suurta merkitystä, jos nämä rakastavat lasta ja pystyvät tarjoamaan tälle turvallisen kasvuympäristön.

    "Yh-mammat pilaavat toiminnallaan lapsien elämän."

    Jälleen kerran typerä ja asiaton yleistys.. Niin kauan, kuin et esitä mitään kattavia perusteluja näille väitteille, tuo yksinhuoltaja-äitien kollektiivinen ihmisryhmänä suomimisesi kielii pelkästään sinun omista ennakkoluuloistasi ja tuo lasten vetäminen keskusteluun on pelkästään heidän käyttämistään keppihevosina.. Alan vähän epäillä, ettei sinua oikeasti edes kiinnosta noiden YH-lasten oltavat, kunhan vaan etsit syntipukkia omille asennevammoillesi..

    Äänestä

  • Kantapää kirjoitti:

    "Et, mutta minä sanoin, koska se on olennainen asia."

    Laita propellihattuusi vähän lisää kierroksia, niin lähdet lentoon :D

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    "Sanoinko minä tuossa kyseisten kommentoijien sukupuolista yhtään mitään? Se on mielestäni itse pointin kannalta täysin epäolennaista."

    Et, mutta minä sanoin, koska se on olennainen asia.

    "Yksinhuoltajien moittimiseen sentään on hyvä syy."

    Joka on..?

    Syy on se, että naiset valitsevat itselleen idiootteja miehiä, joista myöhemmin eroavat. Vaikka mies olisi hyvä, niin naiset eroavat itsekkäinä joka tapauksessa, koska elareilla ja yhteiskunnan tuilla pärjää vallan mainiosti. Lapselle paras tilanne on se, kun perheessä on isä ja äiti samaan aikaan läsnä ja kaikki asuvat samassa paikassa. Yh-mammat pilaavat toiminnallaan lapsien elämän.

    "Lapselle paras tilanne on se, kun perheessä on isä ja äiti samaan aikaan läsnä ja kaikki asuvat samassa paikassa. "

    Hieno ajatus, mutta ei toimi silloin kun kaikki välittäminen on suhteesta lähtenyt. Lapset vaistoo helposti sen mikä on tilanne vanhempien välillä, eikä tuollaisessa perheessä kukaan ole onnellinen.

    Äänestä

  • Mieees kirjoitti:

    Ei kannata joutua sellaiseen tilanteeseen.

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    Laita propellihattuusi vähän lisää kierroksia, niin lähdet lentoon :D

    Jaa olitko sinäkin näitä palstan käyttäjiä, jotka ovat omasta mielestään automaattisesti niin oikeassa, ettei heidän koskaan tarvitse perustella mitään..?
    Vaikka kaippa se oli jo jonkinmoinen indikaattori, kun et ole yhtään väittämääsi muutenkaan tässä ketjussa jäsennellyt, tai järkiperäisesti toteen osoittanut..

    Äänestä

  • Jaa olitko sinäkin yksinkertainen feministi joka ei ymmärrä mistään mitään?

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    Ei kannata joutua sellaiseen tilanteeseen.

    Kiitti vinkistä, vanha kokenut jermu ;)

    Äänestä

  • super-atm kirjoitti:

    Jaa olitko sinäkin yksinkertainen feministi joka ei ymmärrä mistään mitään?

    No enpä ole, etkä sinä osoita mitään merkkejä siitä, että perustaisit tuotakaan typerää ennakko-oletustasi mihinkään loogisesti kestävään havaintoon. Mikään tässä ketjussa esittämäni väittämä ei edellytä, että olisin feministi ja se etten tee sukupuolisidonnaisia spesifeihin ihmisryhmiin kohdistuvia lapsellisia yleistyksiä riittää osoittamaan, että ymmärrykseni keskustelun aiheesta on ainakin selvästi vankemmalla pohjalla kuin sinulla..

    Haista vittu!

    Äänestä

Mua ei haittaa, jos on 1 lapsi. 2 niin pitäis jo olla kaikki ihannenaisen ominaisuudet. 3 olis jo liikaa. Siis parisuhteen kannalta.

Äänestä

Ongelma on siinä että sinkkuäidit on liian vahvoja ja itsevarmoja joillekin miehille. Varsinkin miehille jotka haluaa määrätä kaiken tai olla itse se suhteen lapsi joka saa kiukutella, ja lapsi tuo esteen sille määräämiselle koska luonnollisesti lapsi on etusijalla. Lapsen kuuluukn olla etusijalla, lapsi on avuton ja tarvitsee aikuisen huomion.

Äänestä
  • Lapsi ei kyllä ole ollut etusijalla, jos on erottu.

    Äänestä

  • epicfail kirjoitti:

    Lapsi ei kyllä ole ollut etusijalla, jos on erottu.

    YH,vi = vahva ja itsevarma yh nainen = minä itse ja minun haluni

    YH = mukava sinkku äiti, jolla ollut "minä itse ja minun haluni" mies

    Äänestä

  • Hmm... hetkonen :D

    Kommenttisi oli todellä typerä.

    Ensinnäkään hyvin useat lapsettomat miehet eivät halua seurustella yh-mamman kanssa, oli se nainen minkälainen tahansa. Siinä mielessä pohditasi on täysin turhaa.

    Lisäksi jos joku hölmö lapseton mies erehtyy parisuhteeseen yh:n kanssa, niin usein tilanne on se, että nainen on täysi tyranni ja mies on pelkkä palvelija ja tulojen hankkija. Ei yh-mamman uusi mies voi suhteessa muuta kuin olla häviäjän roolissa.

    Sinusta naisen itsevarmuus tarkoittaa samaa kuin että yh-mamma saa määräillä, huutaa ja komennella. Samalla kun mies nöyränä tekee kaiken mitä käsketään.

    Äänestä

  • epicfail kirjoitti:

    Lapsi ei kyllä ole ollut etusijalla, jos on erottu.

    Lapsi nimenomaan on etusijalla kun erottu.

    Äänestä

  • ErillaisiaYHooita kirjoitti:

    YH,vi = vahva ja itsevarma yh nainen = minä itse ja minun haluni

    YH = mukava sinkku äiti, jolla ollut "minä itse ja minun haluni" mies

    Kaikki vitun ämmät on nykyään yhvejä= Minä ja minun haluni.

    Äänestä

Mun erosta on kohta 2 vuotta enkä ajatellut olla enää "eronnut" vaan "sinkku".
Lapsiani en kiistä millään deittipalstalla, mutta vielä ei ole tullut eteen statusta "yh" eikä se muutenkaan ihan määrittele parisuhdestatusta. Sinkkuäiti on mun mielestä ihan validi status.

Äänestä
  • Sinkkuäiti on teeskentelyä ja valehtelua, jolla YH, siis YYHOO yrittää peitellä häpeäänsä.

    Äänestä

Onpas hauska ketju. Ettenkin kun ätmit eivät kelpuuta yh:ta eikä yh:t ätmejä. Niinpä lienee se ja sama, miksi toisianne kutsutte. Maailmanne eivät kohtaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sinkku! kirjoitti:

Kun selailee naisten naisten profiileja ja hakuehtoihin on laitettu sinkku niin tulee kuitenkin paljon yksin- ja yhteishuoltajia. Sinkku on sellainen jolla ei ole (vielä) lapsia! YH:lle ym:lle on oma luokitus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu