Hain itselleni seuraa netistä. Aloitin yhden naisen kanssa keskustelun sähköpostin välityksellä. Ei tullut aiheeksi vaihdella kuvia. Sovittiin että mennään ekalla kertaa suoraan sänkyyn ja tarkastetaan puolin sekä toisin miten ollaan kehuttu itseään. Ollaan sovittu tapaaminen ja hän lähetti kuvansa kuva oli ihan ok, muuten mutta sattuu olemaan oma systeri. Onko väärin harrastaa seksiä siskon kanssa ? Hän ei ole vielä saanut mun kuvaa.
Pikkuinen ongelma
10
1449
Vastaukset
- Kokemusta on
Periaatteessa on väärin. Vastaavasti mikään laki ei kait sitä kiellä ja jos kieltää taitaa olla omatunto.
Itse olin siskoni kanssa saunassa muutama vuosi sitten. Oltiin pikkuisen huppelissa ja tuli puhetta seksistä ja pienen uhoamisen jälkeen toinen asia johtu toiseen. Ollaan senkin jälkeen oltu selvin päin useasti. Kumpikin meistä seurustelee, mutta todettiin että vaihtelu virkistää aina välillä ja on tuttu ja turvallinen kenen kanssa olla. Ei meillä ainakaan mitään ongelmaa ole syntynyt päin vastoin naurun hetkiä senkin edestä. Sitä paitsi kummankin puolisot ei ainakaan epäile mitään kolmatta vaikka asia on toisin päin.- ....
onko se ihan tavallista teilläpäin?
kyselee ulkomaalainen. - HulluKaheli
Olet sitten totaalisen pimeä mies. Ekan vielä ymmärtää, mutta sinä olet kaheli mene hoitoo ja ota siskosi mukaan. Miten tollainen voi kulkea yleensä vapaalla....................kaheli.........siis todella sairas suku. Olisi kiva tietää mikä suku niin voisi pysy kaukana siitä.
- ---------
Et oo tosissas! Järjetöntä.
- mitä.
Onko tää provo vai kysytkö ihan oikeasti tota?
- kiribati
kummatkin ensimmäisistä viesteistä voi kuitata pelkkinä provoina. Eikä edes erityisen onnistuneina sellaisina.
- Harri671
Itselläni kävi pikkuisen samanlailla. Hain netistä yhden illan juttua alku vuonna. Mutta en tiennyt että vaimonikin haki. Kun asia paljastui niin sen epämääräisen huutojen jälkeen parannettiin seksi elämään aika paljon. Lopputulos on nykyisin en tule edes mieleenkään hakea muuta. Toteutettiin kummankin fantasiat. Johtopäätös netti on todella pieni varsinkin kun ollaan nimettömiä.
Rikoslaki 17 luku 22§ 1.momentti (24.7.1998/563): Sukupuoliyhteys lähisukulaisten kesken
Joka on sukupuoliyhteydessä oman lapsensa tai tämän jälkeläisen kanssa, oman vanhempansa tai tämän vanhemman tai isovanhemman kanssa taikka veljensä tai sisarensa kanssa, on tuomittava sukupuoliyhteydestä lähisukulaisten kesken sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Asiaan liittyvässä Hallituksen esityksestä ilmenee, että
- tällä tarkoitetaan niin vaginaali-, oraali- kuin anaaliyhdyntää.
- sisaruksilla ei tarkoiteta puolisisaruksia.- Systeri.......
No nyt tuli oikea apu jota kaipasin. Kiitos tiedosta. Taidan jättää vastaamatta ja vaihdan web maili osoitteen. Toisaalta mieli tekisi kuitenkin mutta jätän väliin.
Systeri....... kirjoitti:
No nyt tuli oikea apu jota kaipasin. Kiitos tiedosta. Taidan jättää vastaamatta ja vaihdan web maili osoitteen. Toisaalta mieli tekisi kuitenkin mutta jätän väliin.
Eiköhän reilu peli systeriä kohtaan olisi paljastaa hänellekin kuka hänen nettituttunsa todella on eikä vain kadota bittiavaruuteen. Riippuu tietenkin siitä millaiset välinne ovat mutta saisitte ehkä hyvät naurut keskenänne ja tuntisitte toisenne ja itsenne vähän paremmin.
Saattaa asia muuten jäädä sinua painavaksi asiaksi koska pettäisit kuvansa jo lähettäneen nettituttusi luottamuksen. Omat petokset vaativat aina hintansa tulevaisuudessa ja maksaja on aina se, joka sinua peilistä katsoo...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096556Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884191L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453509TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72891Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251501- 66918
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55903- 9889
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193868Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47849