Mikä se sellainen parisuhde on, jossa viha ja suuttumus ja kiukku ei saa näkyä?
Minäpä kerron: se on sellainen parisuhde, jossa jonkun aikaa menee ihan ok, mutta pikku hiljaa alkaa tulla tunne, että tukehtuu ja että kaikki menee pieleen, vaikka pinnallisesti näyttääkin olevan ok. Asiat vaan kertyy, pienet asiat muuriksi itsen ja toisen välille. Seksihalut menee, läheisyys alkaa yököttää. Tulee ahdistus ja aivan älytön väsymys. Koti jää hoitamatta, työssä ei jaksa, ja sitä rataa.
Kun ei näytä tunteitaan; sitä näivettyy pikku hiljaa pois. Sitä hylkää itsensä ja kaikki alkaa tuntua teeskentelyltä, eikä nautintoa ole missään.
Mikä naisen suuttumuksessa on niin pahaa? Miehet kertokaa? Minä suutun usein ja äkkiä, ja jos saan ilmaista sen, niin se on heti samantien ohi. Ja tilalle pääsee muuta, ajatukset virtaa ja on vapaa olo, mutta ei. Mies ei suuttumustani kestä: alkaa toimia sillä tavalla, ettei suuttumustani edes tulisi, mutta kyse ei ole silloin kun suutun niin miehestä, vaan minun tunteesta. Ja koska mies luulee, että kyse on hänestä, hän alkaa silotella ja paeta koko asiaa. Ei suuttumusta tai mitään muutakaan tunnetta voi silotella pois, ei vaan voi! Ja jos silottelee, niin hinta on aivan liian kallis: joko totaalinen lamaantuminen ja mikään ei tunnu miltään, tai sitten extra iso suuttumus pläjäys, kun mitta tulee täyteen.
Onneksi se tulee täyteen, nimittäin parisuhde tappaisi minut hengiltä kaikkien "leikitään että kaikki on ihan hyvin" -säätöjen kanssa.
Koen olevani elossa, haluttava, kaunis yms. juuri silloin kun saan olla olemassa omana itsenäni.
Ja kun mitta tulee täyteen, niin mies ei halua kuulla eikä nähdä sitä. Mikä on ok, mutta tietääkseni kun hän suuttuu, minä kuuntelen ja olen jakamassa sitä hänen kanssaan, en häivy pois ja palaa kun toinen on rauhoittunut ja "ihan kiva" tunnelmissaan. HÄn saa olla tunteinensa juuri sellainen, mutta jokin naisen suuttumuksessa on sellaista mitä hän ei kestä.
Ei kai se nyt voi ihmissuhteessa sillä tavalla olla, että ollaan toisen kans vaan kun on kivaa. Parisuhde on tietääkseni muutenkin asioiden jakamista. Vai????? Jos tunteineni koen parisuhteessa, etten saa olla sellainen kuin olen, niin miten voin ylipäätään kokea, että saan olla olemassa omana ihanana itsenä. Suuttua, ilahtua, surra, riehaantua, villiintyä, nauraa, iloita. Se on koko paketti tai sitten ei mitään!
Minäpä kerron: se on sellainen parisuhde, jossa jonkun aikaa menee ihan ok, mutta pikku hiljaa alkaa tulla tunne, että tukehtuu ja että kaikki menee pieleen, vaikka pinnallisesti näyttääkin olevan ok. Asiat vaan kertyy, pienet asiat muuriksi itsen ja toisen välille. Seksihalut menee, läheisyys alkaa yököttää. Tulee ahdistus ja aivan älytön väsymys. Koti jää hoitamatta, työssä ei jaksa, ja sitä rataa.
Kun ei näytä tunteitaan; sitä näivettyy pikku hiljaa pois. Sitä hylkää itsensä ja kaikki alkaa tuntua teeskentelyltä, eikä nautintoa ole missään.
Mikä naisen suuttumuksessa on niin pahaa? Miehet kertokaa? Minä suutun usein ja äkkiä, ja jos saan ilmaista sen, niin se on heti samantien ohi. Ja tilalle pääsee muuta, ajatukset virtaa ja on vapaa olo, mutta ei. Mies ei suuttumustani kestä: alkaa toimia sillä tavalla, ettei suuttumustani edes tulisi, mutta kyse ei ole silloin kun suutun niin miehestä, vaan minun tunteesta. Ja koska mies luulee, että kyse on hänestä, hän alkaa silotella ja paeta koko asiaa. Ei suuttumusta tai mitään muutakaan tunnetta voi silotella pois, ei vaan voi! Ja jos silottelee, niin hinta on aivan liian kallis: joko totaalinen lamaantuminen ja mikään ei tunnu miltään, tai sitten extra iso suuttumus pläjäys, kun mitta tulee täyteen.
Onneksi se tulee täyteen, nimittäin parisuhde tappaisi minut hengiltä kaikkien "leikitään että kaikki on ihan hyvin" -säätöjen kanssa.
Koen olevani elossa, haluttava, kaunis yms. juuri silloin kun saan olla olemassa omana itsenäni.
Ja kun mitta tulee täyteen, niin mies ei halua kuulla eikä nähdä sitä. Mikä on ok, mutta tietääkseni kun hän suuttuu, minä kuuntelen ja olen jakamassa sitä hänen kanssaan, en häivy pois ja palaa kun toinen on rauhoittunut ja "ihan kiva" tunnelmissaan. HÄn saa olla tunteinensa juuri sellainen, mutta jokin naisen suuttumuksessa on sellaista mitä hän ei kestä.
Ei kai se nyt voi ihmissuhteessa sillä tavalla olla, että ollaan toisen kans vaan kun on kivaa. Parisuhde on tietääkseni muutenkin asioiden jakamista. Vai????? Jos tunteineni koen parisuhteessa, etten saa olla sellainen kuin olen, niin miten voin ylipäätään kokea, että saan olla olemassa omana ihanana itsenä. Suuttua, ilahtua, surra, riehaantua, villiintyä, nauraa, iloita. Se on koko paketti tai sitten ei mitään!
Vastaukset 26
Vanhimmat
miehen puoliso, mies pelkää ihan selvästi minun pahaa tuulta, kiukkua, itkua, vain silloin kun nauran ja olen hyvällä tuulella kaikki on ok, muuten pitää siloitella.
ja jos miehen viisarit osoittaa että myrsky on tulossa mies pakenee paikalta, katoaa luikkii piiloon ja sitten kun myrsky on ohi tulee kolostaan
"Minä suutun usein ja äkkiä"
Liika on liikaa.
"Minä suutun usein ja äkkiä"
Liika on liikaa."
Juuri niin. Minä olen pakeneva mies, mutta en pakene niinkään kiukkua ja naisen pahaa oloa vaan ennustamattomuutta, joka voi pahimmillaan yltyä henkiseksi väkivallaksi.
Jos yrittää parhaansa ja toistuvasti joutuu likasangoksi, niin siitä tulee arvoton olo. Se nakertaa luottamusta ja johtaa välinpitämättömyyteen. Kuka mies jaksaisi kuunnella naista, joka ei osoita edes yhtä päivää samaan suuntaan?
Minusta myös tuntuu, että nämä purkautujat eivät aina itse ymmärrä, miltä purkautuminen läheisistä tuntuu. Minusta heidän kannattaisikin hakeutua kaltaistensa seuraan. Siinäpähän voisivat kiukuta päivät pääksytysten toisilleen. Ratkaisukeskeisemmät luonteet voisivat sitten elää omanlaisensa liiton.
Mies saa raivota ja kiukuta, mutta kun itselläni tulee jotain sanottavaa, niin ei hän sitä kestä.
Suutun usein ja äkkiä. Lepyn usein ja äkkiä, nauran paljon ja usein, itken usein, tunnen kaikenlaisia tunteita, mutta kuka sen keksi, että naisen suuttuminen on jotenkin kiellettyä. Tai että se olisi jotain likaa, jota kaadetaan likasankoon eli mieheen, haloo. Elämästä tässä on kyse.
Kaikki te miehet, jotka haluatte, että puolisonne vaan hymyilisi päivät läpeensä, niin sillä ette kyllä pitkälle pötki.
Sitten tiedoksi myös, että suuttumuksen ilmaisu ei ole toisen pitämistä likasankona. Aika outo ajatus. Suuttumus on vain tunne muiden joukossa. Ja jos saan olla iloinen, onnellinen, miksi en saa olla vihainen? tietääkseni olen ihminen.
"Mies saa raivota ja kiukuta, mutta kun itselläni tulee jotain sanottavaa, niin ei hän sitä kestä."
Ei miehelläkään ole siihen oikeutta. Kunnoituksen tulee olla molemminpuolista. Kannattaa analysoida harkiten omaa ja puolison käytöstä ja mennä sitten vaikka terapiaan setvimään asioita. Sellaista oletusta ei voi kuitenkaan tehdä, että toisen tulee kestää mitä tahansa. Se ei ole mahdollista. Ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia tarpeita ja tapoja toimia.
Enkä se sitten johtuukin just siitä, että suuttumisen aihetta on usein, kun koen, että minulla ei ole koskaan mahdollisuutta tuoda sitä esiin.
Eli meillä se menee niin, että kun haluan ilmaista jonkun asian joka on jäänyt minua vaivaamaan, ja jota olen yrittänyt purkaa ystävälle, mutta ei ole auttanut, koska asia on ollut parisuhteeseen kuuluva, niin kun alan kertoa sitä miehelleni, niin sitten alkaa tapahtua, yleensä en ehdi sanoa juurikaan mitään. Tai tulee sellainen kahlittu olo, että pitäisi pystyä sivistyneesti ilmaisemaan vihaansa.
Tiedän jo miehen äkkipikaisuuden, joten yritän kertoa varovaisemmin, mutta näyttää että se on vielä pahempaa, sillä mies suuttuu, hän voimakkaampana ja vahvempana alkaa huutaa niin, että minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin hiljentyä. (alkaa pelottaa)
Eli kun mulla olisi suuttumusta tai jotain muuta vastaavaa kerrottavana hänelle, hän nostaa hirveän haloon, huutaa, nakkelee tavaroita ja häipyy muutamaksi tunniksi - päiväksi, ennen kuin ehdin edes sanoa mitään.
Eli hän haluaisi olla minun kanssa vaan kun on kivaa ja mukavaa, ja maton alle pitäisi lakaista paljon. Ei kiitos.
Voi hyvää päivää..vai ennustamatont raivoa..yrittäisivät edes vähän kertoa jotain naiselle miksi eivät selvittäneet asias niin että tietäis missä mennään ...mies on hiljaa eikä pukata tai jyrähtää kuin salama kirkkaalta taivaalta kun ei kestä suoraa selvää keskustelua. Naiset yrittävät juosta työn ja kodin välillä lasten hyöriesdä jaloissa kun 2 kertaa pyytää voisitko katsoa lasten perään ...niin ei kuulu sanaakaan, tästäkö tunteen eivät kiehauta. Eikö pojille opeteta lapsena mitään muuta kuin olla työnsankari.
ota vastuu OMASTA vihastasi.
alkaa toimia!
minäkin olen todella tulinen luonne ja jos en saa silloin itseäni puretuksi, niin räjähdän käsiin. suutun nopsaan, mutta lepyn nopsaan.
exäni oli sellanen, ettei osannut suuttua, vaan mökötti, kun joku harmitti. kamalaaaaa ja yleinen miesten vika, ainakin tuntuu siltä.
en voisi elää sellasen miehen kanssa, jolle en saa näyttää suuttumusta, pahaa oloani jne...
mutta silloin tietysti pitää näyttää myös sen hyvän olonkin...heh
Hei, voi elämä sentään.
Olen nainen, parisuhteessa ja toisinaan suutun ja kiukuttelen. Mutta toisin kuin sinä pyrin juuri päinvastaiseen... vähentämään minimiin omat kiukutteluni. Miksi? Kunnioituksesta miestäni kohtaan.
Mikä se on sellainen parisuhde, jossa jonkun aikaa menee ihan ok, mutta pikkuhiljaa tulee tunne, että tukehtuu ja että kaikki menee pieleen. Asiat vaan kertyy, pienet asiat itsen ja toisen muuriksi. Tulee ahdistus ja aivan älytön väsymys..
Se on miehen arkea alituiseen kiukuttelevan naisen rinnalla. Kun koko ajan joutuu jännittämään, milloin toinen räjähtää. Kun ei voi enää rentoutua toisen seurassa vaan aina on varpaillaan. Ja kaikki alkaa hajota...
Ei sillä ole väliä, onko toinen suuttunut sinulle vai suuttunut ihan muuten vaan. Kun toisen suuttumuksen kanssakärsijäksi joutuu, sillä ei ole väliä. Se tuntuu pahalta joka tapauksessa. Sen ottaa itseensä joka tapauksessa. Siinä tuntee itsensä likasangoksi JOKATAPAUKSESSA.
"mutta tietääkseni kun hän suuttuu, minä kuuntelen ja olen jakamassa sitä hänen kanssaan, en häivy pois ja palaa kun toinen on rauhoittunut ja "ihan kiva" tunnelmissaan." Tietääksesi? Mitä sillä tarkoitat?
Minäkin kiukuttelin ennen ja ajattelin, että miehen pitää se kestää. Koko paketti tai ei mitään. Ja sitten jossain vaiheessa tajusin, miten loukkaavaa käytökseni oli, millaiset vaikutukset sillä oli mieheeni.
Minulla on ystävä, joko suuttuu hyvin helposti. Yleensä olosuhteiden johdosta joskus muille ihmisille, joskus minulle. Sillä ei loppujen lopuksi ole merkitystä, miksi hän suuttuu, mutta se on aina yhtä ahdistavaa, ja aina kun olen hänen kanssaan yhteydessä, olen hiukan varpaillani ja tuntuu, että joudun miettimään sanomisiani, etten vahingossakaan suututtaisi häntä. Se on äärimmäisen turhauttavaa, ja olenkin alkanut välttelemään tätä ihmistä. Kun tajusin, miltä tuo ihminen saa minut tuntemaan, tajusin miltä miehestäni tuntuu.
Ilahdu, sure, riehaannu, villiinny, naura ja iloitse vapaasti, mutta kiukun, vihan ja suuttumuksen kohdalla mieti hetki. Ne viiltävät syvältä, kun toisen ihmisen niiden kohteeksi saatat. Jokaisen meistä pitää sopeutua ympäröivään maailmaan ja muihin ihmisiin, emme ole koskaan vaan omia "luonnollisia" itsiämme... itsehillintä ja toisen kunnioittuminen on osa tätä sopeutumista. Jos parisuhteessa haluaa olla, on sopeuduttava ja kunnioitettava toisen tunteita... et ehkä tätä halua kuulla mutta näin asia on, jos nimittäin siinä parisuhteessa haluaa pysyäkin.
... tämän täydellisesti. Olen mies. Elän tempperamenttisen naisen kanssa, joka kokee voivansa sanoa asiasta kuin asiasta ja millä sanoilla vain. Ilman mitään tunnontuskia, nehän ovat "vain" sanoja. Sitten ihmetellään miksi mies suuttuu kun taas kerran tulee jotain ihmeen pälkähdyksiä päähän jne.
Onnittelut sinulle, joka olet oivaltanut toisen kunnioittamisen, että siihen parisuhde pohjautuu suurelta osin.
opettele hiukan pitkäjänteisyyttä, eihän sua jaksa kukaan kuunnella, olet kuin räjähtävä pommi. Harjoittele itseksesi mietiskelyä ja opettele laskemaan kymmeneen ennen kuin lauot sieltä suustasi vihassasi ne sanat.
-nainen-
Kysymys miksi mies on väkivaltainen mutta nainen ei. Miehet jopa tappavat vaimonsa koska eivät osaa sanoittaa tunteitaan vaan raivoaa. Tilastojen mukaan miespuoliset ovat väkivaltaisemoua ja aiheuttavat perhehelvettiä omalle perheelleen. Miksi näin Suomessa.
Mikäkö naisen suuttumisessa on pahaa?
- Nainen kuvittelee sen olevan samantien ohi, kun on saanut kiukkunsa purettua mieheen.
Mutta mies muistaa sen lopun ikäänsä.
Se jää pysyväksi muuriksi kahden ihmisen välille.
Ei kukaan siedä sylkykuppina oloa.
Siis mitä ihmeolioita ihmisten pitäisi olla. Suuttuminen on luonnollista ja inhimillistä. Rajansa tietty kaikella jos sitä jatkuvasti tekee. Mutta kyllä normaalin ihmisen pitäisi pystyä vastaanottamaan myös toisen suuttumuksen tunteet silloin tällöin, vastavuoroisesti. Taito on vain siinä ettei silloin itse lähde mukaan tunteeseen, mutta kuuntelee toista. Tuskinpa moni ilman syytä suuttuu, jostain pahasta olosta se johtuu. En tarkoita että koko ajan pitäisi olla sylkykuppina, ed tod. Mutta se ettei saa ollenkaan suuttua, on huono juttu. Koska vihantunteet ovat täysin luonnollisia. JOs sua kohdellaan väärin niin tottahan toki niistä saa ja pitää sanoa. Tunteet ovat aina oikeassa, ei ole vääriä tunteita.
Jos ei pysty ilmaisemaan sanottavaansa ilman loukkaavia sanoja, on parempi olla hiljaa.
Onko sinulle olemassa positiivisia tunteita ja negatiivisia tunteita? Luulen, että sinulle kaikki tunteet ovat samanarvoisia ja oikeutettuja. Jos näin olisi oikeasti niin miksi ihmiset tuntevat empatiaa jonkun ihmisen itkiessä ja sitten iloa jonkun nauraessa?
Minusta negatiiviset tunteet kuuluvat tunteiden kirjoon, mutta välttäisin näitä. Suuttumus, viha ja kiukku saattavat "puhdistaa ilmaa", mutta pitkässä juoksussa aiheuttaa mielipahaa. Mitä odotat miehesi näissä tilanteissa tekevän? Innostuvan ja pistävän polkaksi kun huudat kurkkusi käheäksi? Paitsi jos saat elämäniloa kiukusta niin se on sinun tapasi. Älä odota, että muut saisivat.
Millaisethan miehelläsi on ollut entiset parisuhteet niinkuin riitelyn puolesta? Tai miten lapsuudenkodissa on riidelty? Jotenkin mies ei pahaa oloasi kestä. Masentuuko hän siitä itse. Jos se on itsetunnosta kiinni, jos on hyvä itsetunto ei toisen pahaolo vaikuta.
Jos riitelen miehelleni ja hänessä ei ole syytä tai en siis syytä häntä, niin hän vain kuuntelee ja antaa mun pauhata. Siis hienosti mun mielestä ja kun vähän rauhoitun, koittaa keksiä ratkaisua ongelmaani. Jos riitelen niin, että hänessä on vika, niin hän antaa takaisin ja molemmat kiukutellaan ja sitten se jossain vaiheessa loppuu.
Jossain jutussa neuvottiin, että jos viha ei johdu siitä toisesta henkilöstä, niin olisi parempi purkaa se esim. lenkkeilyyn, siivoamiseen tai johonkin muuhun tekemiseen, ettei pura sitä toiseen henkilöön. Jos miehesi on vaikka tottunut, että viha, suuttumus ja kiukku on purettu yksin tekemällä eikä muihin purkamalla.
Tunteet pitää saada purkaa, mutta ei miten tahansa. Toinen ihminen on otettava huomioon. Aikuisen ihmisen pitää pystyä hillitsemään ja hallitsemaan impulssejaan ja sovittamaan tunne-elämänsä muita ihmisiä huomioivaksi.
että näytetään tunteet vaan heti ja niin asia on sitten sillä selvä. Olen aina sanonut, että tunteita, ei minkäänlaisia, saa jättää päähänsä vellomaan. Kun sanotaan asiat niinkuin ne on ja heti niin on hyvä olla. Ihmiset, jotka hautovat vihaansa päässään, ovat paljon onnettomampia kuin meikäläiset, jotka huutavat heti kun sille tuntuu.
Saatat olla itse onnellisempi, mutta onko hän jolle huudat?
Lopetin vähänaikaa sitten 1,5v:n suhteen jossa olin jonkinlainen vihan kohde, joskus syystä useimmiten ei. sinä voit varmasti paremmin kun olet saanut kaiken vihan ja kiukun purettua pois, toisin on sen kohteena olleen henkilön kohdalla. On erittäin vaikea päästä eroon siitä negatiivisesta energiasta jonka työnnät toiselle. Jaksoin alkuun kestää sitä ja olla kärsivällinen, pikku hiljaa minua alkoi ahdistaa ja hermot olivat koko ajan tiukalla. Käsitätkö yhtään millaista on olla koko ajan varuillaan ja jännittynyt etten vain sano tai tee jotain joka johtaa huutamiseen ja lyömiseen, riippumatta paikasta tai ajasta. Jos et opi suuntaamaan vihaasi jonnekin muualle voi olla että olet hyvin yksinäinen tulevaisuudessa, kukaan tuskin ymmärtää pitkään jos purat kaikki agressiosi häneen. hyvää jatkoa
Mulla on sama tilanne nykyisen mieheni kanssa. Ei näin ole ollut elämässäni aina - ei oikeastaan lapsuuden kodissani (ainakaan minuun kohdistuen) eikä edellisessä liitossani. Opinkin tuntemaan itseni alati hyväntuulisena ihmisenä, joka kihahtaa helposti ja leppyy jo seuraavassa hengenvedossa ja jolla riitelevät asiat, ei ihmiset.
Melkein pääsi itku, kun pari viikkoa sitten oma aikuinen poikani kertoi lohduttaneensaajat tyttöystäväänsä sanomalla tälle, että "Hei, sun ei tarvii koskaan pyytää anteeksi sun tunteitasi". Miten viisas lapsi minulla onkaan!
Minun mieheni taas keskittyy kontrolloimaan tunteitani ja rankaisemaan niistä. Ja asioiden sijaan riitelee ihmiset. Erityisesti suhteen alussa hän saattoi laukoa aivan uskomattomia haukkuja ja vertailuja muihin. Ja puhuu vihjaillen, kieltäytyy tarkentamasta. Välillä mietityttää että sairastutetaanko me vaan toisiamme tällä eritahtisuudellamme.. Mutta paljon ollaan jo opittu toisiltamme itsestämme, ja matka jatkuu.
Kuulostaako alistumisen tunnelukko sinusta tutulta: https://www.evermind.fi/alistumisen-tunnelukko/ ? Olen ajatellut, että mieheni lapsuuden kotia on varmaan värittänyt tuollainen. Tunteista on varmaan rangaistu ja koulutettu häpeän kautta. Toivoisin, että me kuitenkin löytäisimme keinoja kommunikoida ristiriitaista asioistakib, tai että vähintään ehtisin karkuun ennenkuin ryhdyn vaikenemaan ja piilottamaan tunteeni -alistumaan.
Tietysti mukavinta on ilman riitaa. Vaan ei siltä aina voi välttyä!
Välinpitämättömyys tietysti, ja aina muodikkaana. Tytöt ja naiset väittää kyllästyneensä ajan kuluun yksinkertaisesti.
Vaimo raivoaa vähintään 1krt kk.
Saattaa alkaa huutaa jos en tajua hänen juttua mistä puuttuu puolet oleellisista tiedoista, eli pitäisi lukea ajatukset että saisi tietää mitä puhuu...
Puhuu alati alentavasti kohtaani.
Tarvitsee minua vain kun ei pärjää itse.
Hakkaa ja potkii välillä.
Rakkautta ei näytä ja on kohta exä kun ei osaa puhia asioista.
Eli Kannattaa keskustella puolison kanssa että mikä on ok ja mikä ei.