Nykyinen suhteeni on alkanut siten, että minä olen ollut miehelleni toinen nainen.
Ja olkoon tämä tarinani, vaikka sitten kaikille "ykkösille" lohdutukseksi tai ihan miten vaan, niin tämä on yhtä helvettiä:
Silloin kun minä olin kakkosnainen, mies vuodatti minulle usein, että hän ei saa yöllä nukutuksi, kun ei haluaisi olla kumppaninsa vaan minun kanssa. Uskoin asian olevan juuri noin, että hänen silloinen suhteensa oli ongelma. Nyt olen elänyt miehen kanssa suhteessa kaksi vuotta, ja hän nukkuu edelleen huonosti. Mietinpä vaan kenelle naiselle hän tällä kertaa vuodattaa saman lorun kuin minulle, että kun ei saa nukuttua, kun nykyinen suhde on kamala.
Silloin kun minä olin kakkosnainen, niin tämä mies oli milloin milläkin asioiden hoitamisasialla, kun tuli minun luokse; joko hän oli lenkillä, tai kaupassa käymässä. SIlloin mietin eikö hänen kumppaninsa ihmettele reissujen venymistä tai sitä ,että miehellä vaihtui reissulla alushousut erivärisiksi. Mietinpä vaan, että kenen luokse hän oli tänä iltana menossa, kun yllättäen ilmoitti tarpeestaan ostaa autoon joku osa.
Kun minä olin kakkosnainen, en ollut hänen puhelimessaan muistiossa, ja kun satuin soittamaan, olin "väärä numero" tai "työasia" johon ei huvita vastata. Viestini hän poisti tarkkaan puhelimestaan, ja jos hänen kännykkänsä jäi vahingossa kotiin, hän soitti äkkiä vaimolleen, että laita puhelin kiinni. Minähän olisin voinut laittaa viestin, ja vaimo olisi voinut nähdä. Mietinpä vaan, kun tässä toissapäivänä miehellä jäi meidän yhteiseen kotiin puhelin ja hänellä oli kova hätä ilmoittaa minulle, että laita puhelin kiinni, että keneltä sieltä olisi voinut tulla viestejä.
Olenko tyhmä? OIkeasti en epäile miestäni, mutta aina aika ajoin epäilykset kuitenkin valtaavat mielen, ja en tiedä onko omaita sairaita epäilyksiäni, että välillä tulee olo, että suhteessa jotenkin kieroillaan tai että suhteessa ei ole kaikki kohdallaan. Televisio sarja tai elokuva, jossa joku vehkeilee puolisonsa selän takana saa pakkani aina sekaisin, ja en todellakaan ole tasapainossa sen asian kanssa.
Nyt olen sitä mieltä, että vika on minussa, ja että ei tämä mies tekisi sitä samaa minulle, että hän on muuttunut sen verran. Mielestäni oikeasti, ja varsinkin, kun en ole yrittänyt kahlita häntä mitenkään, vaan hän on saanut tulla ja mennä miten haluaa, eikä ole tarvinnut edes kertoa, missä on ollut. Lähinnä on olo, että olisin tyhmä jos en luottaisi häneen. En osaa uskoa hänestä pahinta ja mielestäni ei tarvikaan ennen kuin toisin todistetaan, mutta en osaa sallia itselleni sitä, että epäilen, koska se tuntuu sairaalta. Tämän vuoksi en osaa sallia itselle sellaista vapautta suhteessa, että vaikka hän ei olisi koskaan missään suhtessaan pettänyt ikinä ketään, hän silti voisi tehdä sen minulle, eli haluaisin vapautua epäilyistä, ja elää menemään, koska maailmani ei kaadu enkä siihen kuole, jos hän pettäisikin.
Minä muuten olen periaatteessa olen neiti D. AIkoinaan mieheni ollessa neiti A:n kanssa suhteessa ja neiti A:n petettyä häntä ja hänen annettua anteeksi, hän kostoksi kuitenkin päätti pettää puolisoaan neiti B:n kanssa, josta tulikin hänen seuraava kumppaninsa, jota hän sitten kun koki olevansa onneton, niin petti C:n kanssa ja niin tulin minä D jossakin vaiheessa kuvioon.
Onko neiti E olemassa? En tiedä, ihan sama. Luulenpa, että suhteemme päättyy ihan itsestään, jos neiti E on olemassa, ja saan tietää aikanaan jos sellaista on nyt meneillään.
Niin ja jos joku vielä kertoisi, että voiko tällainen suhde edes toimia?
Ja olkoon tämä tarinani, vaikka sitten kaikille "ykkösille" lohdutukseksi tai ihan miten vaan, niin tämä on yhtä helvettiä:
Silloin kun minä olin kakkosnainen, mies vuodatti minulle usein, että hän ei saa yöllä nukutuksi, kun ei haluaisi olla kumppaninsa vaan minun kanssa. Uskoin asian olevan juuri noin, että hänen silloinen suhteensa oli ongelma. Nyt olen elänyt miehen kanssa suhteessa kaksi vuotta, ja hän nukkuu edelleen huonosti. Mietinpä vaan kenelle naiselle hän tällä kertaa vuodattaa saman lorun kuin minulle, että kun ei saa nukuttua, kun nykyinen suhde on kamala.
Silloin kun minä olin kakkosnainen, niin tämä mies oli milloin milläkin asioiden hoitamisasialla, kun tuli minun luokse; joko hän oli lenkillä, tai kaupassa käymässä. SIlloin mietin eikö hänen kumppaninsa ihmettele reissujen venymistä tai sitä ,että miehellä vaihtui reissulla alushousut erivärisiksi. Mietinpä vaan, että kenen luokse hän oli tänä iltana menossa, kun yllättäen ilmoitti tarpeestaan ostaa autoon joku osa.
Kun minä olin kakkosnainen, en ollut hänen puhelimessaan muistiossa, ja kun satuin soittamaan, olin "väärä numero" tai "työasia" johon ei huvita vastata. Viestini hän poisti tarkkaan puhelimestaan, ja jos hänen kännykkänsä jäi vahingossa kotiin, hän soitti äkkiä vaimolleen, että laita puhelin kiinni. Minähän olisin voinut laittaa viestin, ja vaimo olisi voinut nähdä. Mietinpä vaan, kun tässä toissapäivänä miehellä jäi meidän yhteiseen kotiin puhelin ja hänellä oli kova hätä ilmoittaa minulle, että laita puhelin kiinni, että keneltä sieltä olisi voinut tulla viestejä.
Olenko tyhmä? OIkeasti en epäile miestäni, mutta aina aika ajoin epäilykset kuitenkin valtaavat mielen, ja en tiedä onko omaita sairaita epäilyksiäni, että välillä tulee olo, että suhteessa jotenkin kieroillaan tai että suhteessa ei ole kaikki kohdallaan. Televisio sarja tai elokuva, jossa joku vehkeilee puolisonsa selän takana saa pakkani aina sekaisin, ja en todellakaan ole tasapainossa sen asian kanssa.
Nyt olen sitä mieltä, että vika on minussa, ja että ei tämä mies tekisi sitä samaa minulle, että hän on muuttunut sen verran. Mielestäni oikeasti, ja varsinkin, kun en ole yrittänyt kahlita häntä mitenkään, vaan hän on saanut tulla ja mennä miten haluaa, eikä ole tarvinnut edes kertoa, missä on ollut. Lähinnä on olo, että olisin tyhmä jos en luottaisi häneen. En osaa uskoa hänestä pahinta ja mielestäni ei tarvikaan ennen kuin toisin todistetaan, mutta en osaa sallia itselleni sitä, että epäilen, koska se tuntuu sairaalta. Tämän vuoksi en osaa sallia itselle sellaista vapautta suhteessa, että vaikka hän ei olisi koskaan missään suhtessaan pettänyt ikinä ketään, hän silti voisi tehdä sen minulle, eli haluaisin vapautua epäilyistä, ja elää menemään, koska maailmani ei kaadu enkä siihen kuole, jos hän pettäisikin.
Minä muuten olen periaatteessa olen neiti D. AIkoinaan mieheni ollessa neiti A:n kanssa suhteessa ja neiti A:n petettyä häntä ja hänen annettua anteeksi, hän kostoksi kuitenkin päätti pettää puolisoaan neiti B:n kanssa, josta tulikin hänen seuraava kumppaninsa, jota hän sitten kun koki olevansa onneton, niin petti C:n kanssa ja niin tulin minä D jossakin vaiheessa kuvioon.
Onko neiti E olemassa? En tiedä, ihan sama. Luulenpa, että suhteemme päättyy ihan itsestään, jos neiti E on olemassa, ja saan tietää aikanaan jos sellaista on nyt meneillään.
Niin ja jos joku vielä kertoisi, että voiko tällainen suhde edes toimia?
Vastaukset 8
Vanhimmat
tuntea ja tietää aika tarkkaan, mitä sait itsellesi.
Vain ajan kysymys kulta pieni.
Mutta mielestäni vähän kyllä olet, kun näet ihan selvästi samat merkit ja jotkut niistä ovat aika selviäkin merkkejä. Ja miehesi myös on tyhmä kun varsin hyvin tietää, että sinä olet tietoinen miten hän pettäessä käyttäytyy ja mitä keinoja käyttää.
Hyvin kuvailtu entiseltä kakkoselta nykyisiä ykkösen tunnelmia...Itsekin olen kakkonen ja taistelen juuri nyt kovasti tunteideni kanssa. Olen aistinut, että mies olisi valmis aloittamaan kanssani vihdoin yhteisen elämän ja jättämään vaimonsa. Mutta minua pelottaakin nyt kun mietin että pystynkö koskaan luottamaan mieheeni, kun tämä alkoi pettämisellä? Joudunko ykkösenä lopun ikääni pelkäämään että miehellä on taas uusi kakkonen? Ja miten erotella ne pelot ja vaistot toisistaan? Mikä olisi sitten omaa vainoharhaisuuttani ja mikä todellista. Voisiko siitä meidän yhteiselämästä tulla oikeasti mitään, ellen pysty luottamaan. En tiedä...toistaiseksi olen vältellyt sitä puheenaihetta, kun mies on alkanut vihjailemaan siihen suuntaan että jos mentäis yhteen. Saas nähdä.
Silloin suhteen alussa mies tuntui hyvältä ja oikealta, vaikka hän elikin suhteessa toisen kanssa ja kaikki mitä hän kertoi ja puhui, ja millaista meillä oli, oli hyvin totta ja oli sellainen olo, että meistä voisi yhdessä tulla jotain. Nyt liian usein kaikki hautautuu pelon ja kaaoksen alle. Haluaisin olevan toisin, enkä tiedä auttaako oma vahvistuminen siinä, vai huijaanko vain itse itseäni.
Aika monien asioiden suhteen on totuus tullut esiin, mutta ennen kaikkea tällä hetkellä en mitenkään ymmärrä, että miksi olen tällaisessa tilanteessa? Jos mies olisi yhtään välittänyt silloin itsestään, tai puolisostaan tai minusta, hän ei olisi toiminut näin. Jos minä olisin yhtään välittänyt itsestäni, hänestä tai hänen silloisesta puolisostaan, niin en olisi toiminut näin.
Mistään hinnasta en enää aloittaisi suhdetta miehen kanssa, joka on suhteessa, sillä vaikka uskon, että luottamus voi aivan hyvin löytyä, kun tämä asia aina vahvemmin ja vahvemmin itselle tunnetasolla eteen heitetään, niin en tiedä onko tämä kaikki sen arvoista.
Olen usein miessuhteissani ja muussa elämässäni miettinyt, että hankinko itseni tällaisiin "itsekidutus" -tilanteisiin, vai mikä tässä mättää. Vai pitäiskö vaan luottaa? PItäiskö vaan elellä menemään. Tiedän, että tämä asia nousee aika ajoin aina pintaan... suuttumuksena ja kiukkuna ja epäilyinä, ja toisaalta sitten taas jos on hyvempiä päiviä, niin kaikki on ok ja saavutan sen tunteen, että kyse ei ole siitä onko toinen ennen pettänyt vai ei, vaan kyse on minun perusluottamuksestani ylipäätään elämää kohtaan. Eihän muutenkaan toisen ihmisen varaan kannata elämäänsä rakentaa, kuka tahansa voi pettää tai jättää tavalla tai toisella milloin vaan.
En minä tiedä. Aika isot haavat jonnekin on jäänyt, ja saa nähdä voiko tästä tulla mitään. Jos vaikka minulla olisikin vain epäilykseni... mutta kun pelkään todella toisinaan, että hän pettää, ja sen vuoksi suhteessa eläminen menee varuillaan elämiseksi: en uskalla kuunnella ja tuoda esiin omia haluja, tarpeita ja tunteita välillä ollenkaan, kun tulee tunne, että pitää olla mahdollisimman tasaisesti ettei toinen saa syytä lähtä toisen luokse. Eli siinä mielessä tämä ei voi koskaan onnistua, koska en halua nuijia itseäni näkymättömäksi pelon vuoksi. Tällainen pelko, että toinen pettää on luultavasti minussa riippumatta siitä mitä puolisoni teot ovat aiemmin olleet, mutta ainakin hänen taustansa ja taipumuksensa ruokkivat niitä ennestään.
Pettäjiä ja kakkosen pitäjiä on selkeästi ainakin kahta eri tyyppiä. Ensimmäiset pitää kakkosta sen kummemmin asiaa selittelemättä ja ainakaan ketään syyttämättä. Jos tällainen pettäjä jää kiinni, hän saattaa ihan aidosti alkaa miettimään, mikä meni pieleen. Jos tulee ero, tämä pettäjätyyppi saattaa toisessa liitossaan onnistua, koska hän on käynyt läpi myös oman osuutensa edellisen parisuhteen ongelmiin, ainakin pakon edessä. Toinen tyyppi on marisijat, joiden mielestä kaikki huono elämässä on jonkun muun syytä. Pieleen mennyt parisuhde on tietysti vaimon syytä. Jos kuuntelijaksi sattuu sopivan empaattinen kakkonen, joka ruokkii miehen itsesääliä, ainakaan tästä kakkossuhteesta ei voi tulla mitään pysyvää. Pettäjähän ei missään vaiheessa opi virheistään, vaan toistaa uudessa suhteessa samat virheet kuin edellisessä. Tässä teidän tapauksessa näyttää mies olevan tuota marisijatyyppiä, jonka mielestä hän on itse täydellisyys ja vika on aina jossain muualla. Väärin ymmärrettynä ja kohdeltuna hänellä on oikeus hakea helpotusta elämäänsä jostain kodin ulkopuolelta. Niin kauan kuin hän ei joudu kohtaamaan totuutta, kierre jatkuu.
et vaan tahdo uskoa sitä todeksi.
Eiköhän pettäjän luonteessa ole alttius valehteluun, lupausten rikkomiseen ja salailuun. Jonkinlainen opittu malli, jonka moni pettäjä pystyy vielä jotenkin oikeuttamaan. Ja kun sen pystyy oikeuttamaan itselleen, niin ei virheistäkään opi, kun ei niitä virheitä tunnusta. Ei tälläinen tyyppi pysty ongelmia ratkaisemaan omassa parisuhteessaan, vaan kuvittelee että ratkaisu löytyy jostain ulkopuolelta/ulkopuolisesta. Tuskin on luotettava kumppani. Jos ei suoranaisesti petä, niin ei kaikki puuhat siltikään kestää päivänvaloa. Ehkä sellainen kertahairahduksen tehneet oppivat virheistään, mutta pitkään kaksoiselämää viettäneet ei varmaan muutu. Heillä kun on omasta mielestään oikeus ottaa elämästä kaikki irti ja mikään ongelma ei ole heidän syytään. En kyllä luottaisi ja tuskin pettäjällä elämänhallintakaan on muutenkaan ihan kohdallaan, niin ei välttämättä ole paras kumppani jonka kanssa elämää kannattaa rakentaa. Ei ainakaan kauhean pitkäaikainen, koska pettäjätyyppi tuntuu kyllästyvän nopeasti tavalliseen elämään.
Tekstisi on aitoa. Tunnet juuri noin. Nyt muutama fakta.
1) Miehesi pettäminen on ollut systemaattista. Kyseessä on käyttäytymispiirre, joka ei muutu.
2) Sinun tunnekokemuksesi vaikuttaa aidolta ja järkevältä. Sekään tuskin tulee muuttumaan ajan kuluessa.
Parisuhteessa sitoutuminen ja luottamus ovat prosessin tuloksia!!! Useimmat ihmiset lähtevät kirjoituksissaan siitä, että ne päätetään ennakkoon. Se on elämänlakien vastaista. Hyvään suhteeseeen sitoudutaan ja opitaan luottamaan kokemuksen kertyessä.
Tekstisi viestii sitä, että olet "narsistin" ja patologisen valehtelijan pyöriteltävänä. Olet alkanut syyllistää itseäsi tunnekokemuksistasi. Kuuletko: tunteesi ovat oikeita, oikeutettuja ja myös ulkopuoliselle järkevältä tuntuvia!!!!
Älä anna enää piiruakaan periksi itsesi murentamisen polulla.