Voisiko ajatella että yhteiskunta järjestäisi äideille lapsista vieroittumiskursseja ja ne olisivat tarkoitettu kaikille.
Ja pahimmat (häirikkö)äidit laitettaisiin pakkohoitoon, siis sellaiset jotka takertuvat lapsiinsa ja estävät lapsien luonnollisen kehityksen ja sellaiset jotka vielä lasten ollessa jo aikuisia eivät päästä heitä irti vaan roikkuvat kiinni kuin iilimadot.
Ja pahimmat (häirikkö)äidit laitettaisiin pakkohoitoon, siis sellaiset jotka takertuvat lapsiinsa ja estävät lapsien luonnollisen kehityksen ja sellaiset jotka vielä lasten ollessa jo aikuisia eivät päästä heitä irti vaan roikkuvat kiinni kuin iilimadot.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mitähän jos hakeutuisit itse äkkiä hoitoon!
"lapsilla" ole niin hyvin asiat kuin sinulla, kun äitisi passitti sinut omilleen heti täytettyäsi 18, vaikka olisit kaivannut näköjään lämmintä tissimaitoa vielä pitkään.
Tai parhaassa tapauksessa sinä olet juuri sellainen mamma joka vetelet lapsosia napanuorista oman pillisi mukaan.
yleistää kaikki äidit tuollaiseen käytökseen. Omassa tuttavapiirissäni, joka ei ole ihan suppea, ei ole yhtään sellaista äitiä.
Oma käsitykseni on, että kyllä se on ihan lapsesta itsestään kiinni, miten antaa höykkyyttää.
Väärin arvasit, olin 19 kun menin omilleni ja aivan sulassa yhteisymmärrykssä vanhempieni kanssa.
Poikani oli myös 19 kun opiskelujen vuoksi muutti omilleen. Hyvinpä tuo on itsenäistynyt ja napanuorakin katkennut kiitettävästi. Minulla ei ole mitään tarvetta "sotkea" poikani elämää. Hän saa elää elämänsä kuten haluaa, niin sain minäkin aikanaan.
Tietty, jos apua tai tukea tarvitsee, olen käytettävissä mutta vain poikani aloitteesta.
Mutta pointtini todellakin on, se on lapsesta itsestään kiinni, joten turha vierittää syytä "anopin" niskaan. Tarvittaessa miehessä täytyy olla kanttia pistää äitinsä järjestykseen, jos niin pahalta näyttää.
Minusta äiti ja hänen lapsensa eivät ole tässä suhteessa 'tasa-arvoisia'.
Nämä ap:n kuvaamat 'iilimato-äidit' eivät suinkaan päästä lapsiaan aikuistumaan, kun nämä haluavat, vaan pitävät kiinni kynsin hampain; ei kotoa lähteminen ole mikään erityinen aikuisuuden merkki - aikuisuutta mitataan kyvyllä ottaa vastuu omasta elämästä kaikilla tasoilla, ja siihen kuuluu henkinen irrottautuminen äidistä.
Tämä irrottautuminen voi olla helvetillinen prosessi, jos äiti on tottunut aina käyttämään valtaa lastensa kautta. Mutta kun tuon prosessin on käynyt läpi, niin ihminen on silloin vapaa, oikeasti vapaa. Äiti ei koskaan käy tällaista taistoa irrottautuessaan lapsestaan, koska lapsi on harvemmin henkisen vallankäyttäjän asemassa perheessä (joskus voi olla toki näinkin).
kannassani, että näitä iilimatoja olisi harvakseltaan. Tuollainen käytös mielestäni osoittaa valtavaa itsekkyyttä. Toki, on paljon itsekkäitäkin ihmisiä, mutta eivät kaikki, kuten ap. antoi ymmärtää.
Omalta kohdaltani voin vain todeta, että tavallaan on helpotus, kun kasvatustyö on päättynyt. Vihdoinkin on aikaa toteuttaa omaa itseään ja tehdä niitä asioita jotka ovat jääneet vähemmälle.
Yleistäminen vain harmittaa minua kovasti, koska ei kaikki äidit todellakaan ole niitä iilimatoja. Näillä yleistyksillä saadaan nuorten tyttöjen karvat jo valmiiksi pystyyn anoppeja kohtaan, ennenkuin kyseistä henkilöä edes tunnetaan, joten olisi parempi puhua vain tapauskohtaisesti, eikä aina sanoa "kaikki äidit"
...'yleistäminen' on joskus paikallaan, jopa provokaatio on paikallaan, että saadaan hyvä keskustelu alkamaan. Liian 'toisaalta - mutta toisaalta taas' -alotukset ovat latteita, ja latistuvat entisestään keskustelun edetessä.
Äiti on tietysti ennen kaikkea ihminen. Joskus äidit vain tuppaavat olemaan 'kehittymättömiä' yksilöitä, jotka eivät tunnnetasolla ole käyneet oman lapsuuteensa liittyviä asioita läpi. Tällaisen äidin lapsen on hyvä tuntea äidin tausta, jotta voi edes ymmärtää niitä lähtökohtia, joihin äidin käytös liittyy. Lapsella on tässä suhteessa kyllä merkittävä rooli; ja lapsen luonne ratkaisee täysin, miten hän äidistään kykenee irrottautumaan.
Ja tietenkään syy ei ole pelkästään äidissä, jos aikuinen lapsi elää 'symbioosissa' äidin kanssa; vastuu on molemmilla. Ja usein on niin, että jos äiti on takertuva, niin joku lapsista 'perii' tämän käyttäytymismallin ja on itse lopulta ihan samanlainen äiti omalle perheelleen.
Ehdottamasti kurssi tarpeen.
Jumankekka kun akanhorisko roikkuu tyttäressään niin että.
Oliskohan silläkin gigulin tarve?
parku-maija tätä samaa. Mitä hyötyä luulet tästä olevan parisuhteellesi jota et osaa hoitaa? Vaan luulet elämäsi toimivan kuten haluat. Ehei, ei se niin mene, kuvittelet vaan.
Jos jäitkin yksin, vika saattaakin olla ihan aikuisten oikeasti sinussa, eikä aina joissain muissa ihmisissä.
Tunnen useammankin tällaisen iilimatoäidin. Yhden iilimatoäidin pojan olen jättänyt, koska napanuora ei ollut katkennut. Kukas sitä sellaisen miehen kanssa haluaa seurustella? En ainakaan mie. Tämä ex:äni kertoi aina kaikki meidänkin yhteiset asiat siskolleen ja vanhemmilleen. Hänen äitinsä aina kyseli, että onko hän syönyt. Aivan niinkö mie en kotona tekisi meille koskaan ruokaa ja pitäisin häntä nälässä. Rahaakin sai aina vanhemmilta aina pyytäessä ja vanhemmat kustansivat asumiset, autokulut yms. Miulla oli tulot paljon pienemmät ja silti kustansin kaikki itse, enkä mie ole koskaan ollut pyytämässä rahaa keneltäkään. Huh sanon mie!
Olipa kerran kaikinpuolin ihana nuorimies. No, pikkuisen materialistinen oli itsepäinen, eikä siitä tullut mitään kun minä olin kova räjähtämään tuossa suhteessa, ja toinen katsoi aina vain hitain tummin silmin kuin tyynet lammet. Äitinsä oli ylihuolehtivainen, kantoi terveysruokia, partavettä ja sekaantui kaikkeen käytännön elämän yksityiskohtiin kiusallisella tavalla. Ja silitti paidat ja silittää kuulemma edelleen! Rouva siis kuvitteli voivansa määrätä meidän kaikesta elämästä, naurettava ajatuskin. Jälkeenpäin olen ajatellut, että takertuvuus oli molemminpuolista, jokin ihmeellinen symbioosi jossa mies itse asiassa oli vahvasti saaja-puolella. Kaikki huipentui siihen, että nainen oli sanelemassa meidän kotonamme taulujen paikkaa seinällä, ja jouduin HUUTAMAAN isoon ääneen että EI, mistä nirppanokka tietysti loukkaantui niin ettei voinut juoda kahvia. Hyvin pian tuon jälkeen erosimme...
saanut itse edes paitoja silitettyä, säälittävää
"aivan niinkö mie en kotona tekisi meille koskaan ruokaa ja pitäisin häntä nälässä" ... huh, huh.
Vieläkö te nuoret naiset ajattelette, että teidän asianne on ruokkia mies? Jos aikuinen ihminen ei pysty huolehtimaan syömisistään sukupuolesta riippumatta, olkoon syömättä! Sairaat ym. on tietty asia erikseen. Perheen sisäinen työnjako on myös eri asia. Työnjako ei voi kuitenkaan olla 0/100.
Itselläni on vielä kotona ärsyttävän mukavuudenhaluinen ja suorastaan laiska nuorimies (silti aivan ihana ja rakastettava persoona), joka ei vapaehtoisesti kotihommia tee. Osaa silti, siitä olen pitänyt huolen. Vihoviimeistä on, jos joku nainen alkaa tehdä asioita hänen puolestaan. Ei, ei!!
Itsekin saatan kysyä tyttäreltäni ja hänen mieheltään, jotka molemmat opiskelevat, että ootteko muistanut syödä. Heillä muuten mies laittaa useimmiten ruokaa. Kotityöt tekevät kutakuinkin tasan.
Juttuni meni sivuraiteille akuperäisestä aiheesta. Itse en puutu aikuisten lasteni koteihin ym. Olen silti saatavilla ja rakastan. Rakastan myös vävyäni kuten omia lapsiani. Miniää ei vielä ole, mutta häntä odotan kuvioihin hetkellä millä tahansa.
Oletko koskaan ajatellut sellaista mahdollisuutta?
huomaa vasta, kun ne on menettänyt... Oma äitini oli ikänsä huolehtija ja hössöttäjä - nyt iltatähtenä taivaalla meille vilkuttaa... Ikävä on kova, vaikka en olisi uskonutkaan.
tämä ei saata tarkoittaa sitä että kaikki äidit olisivät vieroituksen tarpeessa, tämä voi myös merkitä sitä että kaikilla olisi myös oikeus mennä. Tälläinen kuuluisi äidin taitoihin lapsen kasvatuksessa niinkuin muutkin asiat, synnytysvalmennuksesta lapsesta vieraantumiseen, kaikki siltä väliltä. Yhtä tärkeää on myös osata päästää lapsesta irti kuin synnyttää ja kasvattaa lapsi. Koska äidin takertuminen ei ole reilua lasta kohtaan vaan se heikentää yksilön pärjäämistä nyky-yhteiskunnassa, jokaisella lapsella on omat ongelmansa ilman mitään holhoavia äitejä, joka ohjaavat lasta omien mieltymystensä mukaan. Luulen että takertuvat äidit ovat juuri näitä. He viimeisenä keinona pyrkiä hallitsemaan lapsiaan takertuvat ja olettavat näin voivansa muuttaa lapsen elämää parempaan suuntaan mutta käykin toisin, lapsi koko ajan häirittynä ei saakaan edes sitä mitä hänelle kuuluisi täällä, vaan jää vähemmälle josta myöhemmin tulee katkeruus ja viha. Sivulliset eivät näe sitä että sinussa roikkuu joku ja että siksi et ole tehnyt niinkuin sinun pitäisi tehdä omassa elämässäsi, täällä annetaan arvo tekojen mukaan ja jos teot ovat jotenkin vähäisempiä kuin muilla aiheutuen takertuvan äidin aiheuttamasta lisäkitkasta elämässä ne ovat lapsen tekoja ei äitejä noteerata millään tavalla syyllisiksi tekojen merkityksettömyyteen. Siis lapsi kantaa näistä vastuun ja saa toisten halveksunnan ei äiti.Siksi tälläiset äidit hoitoon.
Tämä selvensi juttua. Olen täysin samalla kannalla.
Aloittajan ja sinun tekstisi ovat suoraan ajatuksiani kokemastani (ja koettavasta) iilimatoäidistäni. Hänessä on myös narsistin ominaisuuksia. Nyt on meneillään katkeruus ja viha äitiin.
Kulkaa tiedän kokemuksesta, että "äiti" oli mennyt jopa sosiaalihuoltoon hakemaan holhousta kun tuli täysvaltaisuus eteen pojalle.
Sosiaalityöntekijä oli heittänyt tämän äidin ulos toimistosta, mutta "äitipä" sitten toimi omavaltaisesti ja hoiti asian niin että käytännössä poika on holhouksessa vaikka kuppi on toisinpäin...
Äidit pitävät usein poikiaan liiankin hyvässä hoidossa kotona, passaavat ja paapovat, vaikka poika olisi jo kasvanut nuoreksi mieheksi. Näin poika ei opi tekemään asioita itse, ei osaa esim. pyykätä tai paljoa huolehtia itsestään. Koska on tottunut siihen, että joku toinen tekee sen hänen puolestaan (siis äiti). Tuleva tyttöystävä joutuu sitten "vara äidiksi" koska poikaa on passattu koko hänen elämänsä. Joissain tapauksissa äiti paapoo poikaansa vielä tyttöystävän lisäksi. Exäni oli tällainen "mies" ja jätin hänet. Ei enää mamman poikia!!!
niinhän se on että äidit paapovat mutta miksi he sitä tekevät, ovatko he oikeasti huolissaan lapsesta vai nostavatko he omia osakkeitaan muiden silmissä?
Tuollainen toiminta voi perustua vaistoihin eikä sillä ole järjen kanssa paljoa tekemistä.
Mikä siinä lapsessa on sellaista että hänestä täytyy pitää huolta? Onko lapsi niin surkea ettei pärjää muuten vai joku muu syy?
Sitten on 'sokeat' äidit jotka tunkevat itsensä lapsen elämään huolehtimalla päästen samalla manipuloimaan lastansa tekemään asiat niinkuin hän haluaisi. Kohtele toisia niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan pitäisi olla tässäkin pääasia, moni äiti ei itse suostuisi samanlaiseen 'paapontaan' kuin itse tekevät omille aikuisille lapsilleen.
on tapauksia, jolloin äiti on huolissaan jatkuvasti jo aikuisesta lapsestaan. Jos vaikka lapsi on ollut erityisen hankala pienenä, tai äiti on joutunut turhankin useita kertoja tilanteisiin joista lapsi/nuori ei ole itse selvinnyt, niin se huolehtivaisuus on saattanut jäädä "päälle" aikuiseksi asti. Toisaalta sitä vastuuta pitäisi opettaa, että huolehdi nyt itse itsestäsi. Mutta mutta... Tuntuu vähän siltä että tytöt itsenäistyvät helpommin ja heiltä odotetaankin sitten enemmän. Kun taas poikia hoivataan pidempään ja heidän asioihin on luontevampaa puuttua ja "auttaa" heitä.
Ainakin tarvetta olis loppumattomiin, kun näitäkin palstoja lukee.
Veli on 24 vuotias ja itse olen 20 vuotias. Muutin kotoa heti 19 vuotiaana, mutta veli jäi asumaan kotiin. Edelleenkin äiti kokkaa hänelle ruoat ja kustantaa kaikki menot. Sairasta? Sukukin on vihjaissut "pojalle" tästä. Kyseessä ei ole siitä, että veli ei pysty vaan ei huvita, koska miksi hän viitsisi, kun ilmaiseksikin saa. Ruokaa, asumispaikan, tv:n jne...
Oksettaa ja oma miehenikin pitää sairaana touhua. Kamalaa mennä kotiin. Koko asetelma naurettava. Nyt emme olekaan käyneet siellä puoleen vuoteen. Eläkööt omaa elämäänsä vaikka pojan kautta, jos huvittaa. Meidän puoleen ei ainakaan kannata kääntyä.
veljesi syö perintösi, vai mistä moinen katkeruus?
Että oikein piti kotona käynnit lopettaa kun 24v veli asuu siellä..... onkohan vaan tuo oikea syy? .. jos on niin...voi teitä narsisteja, teitä riittää joka lähtöön.
Tuo on kyllä hyvä idea! Mun kaverin äiti on kaverilleen tuollainen iiliäinen. Kaveri asuu tällä hetkellä kotonaan, enkä voi käsittää miksi nuori aikuinen ei halua elää omaa elämäänsä. Joka kerta ku näen kaveriani, niin sen puhelin soi jopa useaan otteeseen äidin taholta parin tunnin sisään. Joskus äiti on tullut samoihin aikoihin kaupungille hengailemaan ja soittelee, että missä ollaan niin voitais nähdä.
Äiti vaikuttaa kaverini päätöksentekoon ratkaisevasti ja joskus tuntuu miten äiti on jopa hidaste ystävyydessämme. Mua kun lähinnä kiinnostaa nähdä sitä kaveria ja keskustella hänen kanssaan, eikä niin että äiti on paikalla kuulemassa kaiken. Samoin jos ollaan kaverini huoneessa, äiti ravaa siellä ihan vähän väliä. Menemisetkin kaveri suunnittelee ensin sen mukaan, miten hänen äitinsä haluaa ja mitkä on äidin suunnitelmat heille. Jos jää ylimäärästä aikaa, silloin voi tavata minua. Muuten ei.
Eipä sillä oikein kavereita olekaan, enkä ihmettele. Eihän kukaan jaksa sitä, että aina kun pyytää johonkin niin vastaus on ensin kieltävä, sitten jahkaillaan, sitten lopulta soitetaan äidille ja kysytään voiko lähteä kanssani rannalle. Rannalla sitten vilkuillaan koko ajan kelloa ja tehdään puolen tunnin päästä lähtöä.
Ajatteleekohan tuollaiset äidit ollenkaan, minkä karhunpalveluksen tekevät lapsensa muille ihmissuhteille, itsenäisyydelle ja muulle henkiselle kehitykselle?
Miten he voivat hallitsevuudessaan estää nuorta ihmistä jopa elämästä omaa elämäänsä: luomasta tärkeitä ihmissuhteita, luomasta uraa jne?
Pelkään että joku päivä kun kaverini ymmärtää tilanteen, alkaa katumaan ohi menneitä tilaisuuksia ja sitä, miten on antanu niin suuren päätösvallan oman elämänsä asioissa äidilleen. Silloin varmaan sattuu ja lujaa, kun asian tiedostaa.
Todentotta, nimimerkki sivusta_huomattua. Kaverini on parikymppinen, mutta hänen äitinsä silti ohjailee hänen elämäänsä juuri samalla tavalla, kuin mitä kerroit. Kaverini on perheensä 3:sta lapsesta vanhin, joten yleensä luulisi, että esikoinen itsenäistyy ensin ja ehkä helpoiten. Mutta minusta tuntuu, että perheen kaikki lapset ovat pahasti äitinsä tossun alla. Kaverini asuu vielä kotonaan ja hänellä on lapsesta asti ollut tuollainen suhde mammaansa. Kaverillani ei ole paljoa ystäviä, ja hän karkoittaa vähäisetkin ihmissuhteensa äitinsä valtavan päätösvallan takia.
Olen saanut sellaisen kuvan, että kaverini äiti ei oikein pidä minustakaan, ehkä osittain siksi, että olen itse saanut melko vapaan kasvatuksen, ilman mitään erityisempiä rajoja. Eivät vanhempani ikinä ole soitelleet perääni, luottavat näes täysin, koska olen aina ollut kiltti ja kuuliainen heitä kohtaan.
Siksi en ehkä osittain voikaan nähdä tätä hänen äitinsä ylihuolehtivaisuutta, mutta kyllä osaan sen verran erottaa, että mikä menee jo liiallisuuden puolelle.
Kaverini kertoo kaikki asiat äidilleen, minkä tähden en yleensä ikinä viitsi avautua hänelle mistään henkilökohtaisesta. En nimittäin oikein halua, että kaverini äiti saisi tietää kaiken, mitä elämässäni tapahtuu.
Surullista se on, sillä kaverini on kuitenkin mukava tyyppi, mutta hänen kanssaan on kieltämättä hieman ahdistavaa olla, sillä hänen äitinsä on hyvin tarkka seurasta, missä kaverini liikkuu. En oikein ymmärrä, että millaisia ystäviä nämä ylihuolehtivaiset mammat oikein lapsilleen haluavat.
Kaverini on juuri siinä iässä, että pitäisi alkaa rakentamaan omaa elämää ja tulevaisuutta. Häneltä menee se mahdollisuus äitinsä tähden. Itse ainakin haluan rakentaa oman elämäni omien päätösteni mukaan, en siten miten äitini haluaisi.
Tottahan se on, että voimme vaikuttaa vain omiin päätöksiimme. Jos kaverini haluaa elää äitinsä talutusnuorassa, niin se on hänen oma valintansa. Välimme ovat etääntyneetkin tämän tähden,
mutta en viitsi lähestyä kaveriani, sillä hänen äitinsä kuitenkin hengittäisi niskassa kiinni.
Mutta se on totta, että äidit todellakin tekevät lapsilleen karhunpalveluksen, koska eivät anna mahdollisuutta itsenäistyä. Siinä sitten vanhempana ihmetellään, että miksei lapsi pärjää maailmalla. Kannattaisi äitien katsoa peiliin ja miettiä, mikä lapselle on parasta: heidän elämänsä kokoaikainen kontrolloiminen vai hyväksyä se, että kaikkien lasten on joskus kasvettava aikuisiksi ja ottaa vastuu omasta elämästään.
Mulla on kaveri, jolla on varsinainen iilimatoperhe, vanhempineen ja sisaruksineen. Törmäsin häneen eilen sattumalta, ja vaihdoimme pari sanaa ehkä noin 45 minuuttia, kun hän totesi että hänen täytyy lähtä, ettei äiti huolestu, olihan hän ollut pois hänen silmistään peräti pari tuntia. Olin hieman että wtf, vaikka tilanne ei todellakaan tule yllätyksenä. Ainakun näen kaveriani, hänen perheensä kukin jäsen vuorollaan soittelee tunnin välein saadakseen tietää, missä hän on ja milloin tulee kotiin. Sama on myös, kun juttelemme puhelimessa: taustalta kuuluu kokoajan jonkun perheenjäsenen mölyämistä että mitä me puhumme ja milloin kaverini lopettaa että pääsee taas viettämään aikaa porukkansa kanssa. Omasta näkökulmastani tuollainen on aika naurettavaa. Kaverini on jo aikuinen, mutta silti hän elää tiiviissä suhteessa perheensä kanssa, mutta se on hänen oma asiansa, itseäni tuollainen ahdistaisi todella.