Erosin jokinaika sitten, koska riitelimme suhteessa kokoajan. Toisaalta rakastin ja toisaalta en. Nyt kun erosta on jo muutama kuukausi niin huomaan, että en ole pitänyt vielä yhtäkään kunnon suremis päivää. Olen vain epämääräisesti vaeltanut sylistä syliin kivikova sydän rinnassani. Ehkä olisi lopultakin aika surra ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Itkemätön suru kuitenkin pusertaa rintaani, mutta en saa sitä ulos. Kertokaa kuinka saisin purettua sen kaiken tuskan ja ahdistuksen sisältäni. Kuinka voisin myöntää itselleni, että homma epäonnistui, mutta elämä jatkuu silti?
en osaa olla
mitenkään
2788
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mieti vaikka että te ette olleet toisillenne sopivia. Te riitelitte jatkuvasti ja ajattelet että toisaalta et rakastanutkaan häntä. Sä olisit kärsinyt siinä suhteessakin, kun ette koskaan tuntuneet osaavan selvittää asioita normaalisti keskustelemalla. Ei toi pyllyä kylillä jakaminen kyllä kannata. Itke mielummin kaikki paska pois ja mietiskele asioita kotona. Homma epäonnistui ja elämä jatkuu edelleen kuten huomaat. Lopeta sylistä syliin juokseminen, tai kohta sua ei arvosta kukaan.
eiköhän sitten ala surettaa jo muittenkin puolesta.