Meillä aikanaan oli anopin kanssa todella huonot välit johtuen ikäerostamme.
Ei varmaan ollut hänellekkään helppoa sulattaa ajatusta,että miniä voisi olla iän puolesta vaikka lapsenlapsi.
Ikäeroa meillä on miehen kanssa reilu 10 vuotta,joka oli monelle ulkopuoliselle ongelma.
Joka tapauksessa,anoppi vähätteli kaikkea sanomisiani ja esikoisen synnyttyä änki meille "hoitamaan" lastamme.
Miniä ei voi osata,koska on niin nuori.Olin tuohon aikaan 24-vuotias ja hoitanut paljon sukulaisten vauvoja.
Mieheni kertoi äidileen,että osaan ja pärjään vauvan kanssa eikä meillä ole mitään hätää.Kysymme neuvoa,jos tarvitsemme.Paljon muitakin juttuja kävi,mutta ei niistä sen enempää.
Kerran mummon kyläillessä päätin ottaa härkää sarvista ja istuin anopin kanssa pöydän ääreen ja keskustelimme pitkään ongelmat pois ja sen jälkeen tilanne muuttui täysin.
Jotenkin tuli tunne,että anoppi vasta silloin suostui tutustumaan minuun ja huomasi,että kyllähän nää täällä pärjää ilman jatkuvaa vahtimista.
Tänä päivänä olemme lämpimissä väleissä ja kumpikin kunnioittaa toisen "reviiriä" ja taitoja elämässä.
Tänään nään pitkästä aikaa anoppia,kun viemme nuorimman hänelle viikonlopuksi huom!hänen toiveestaan.
Tiedän,että joissain tapauksissa tämä on mahdotonta,mutta antakaa rakkaat miniät,vävyt ,anopit ja appi-ukot toisillenne mahdollisuus tutustua toisiinne.
Ei ne erilaiset tavat toimia ole teiltä keneltäkään pois.
HUOMIO!Tämä ei ole saarna,eikä mitään jeesustelua,vaan yksi näkökulma.
Hyvää syksyä teille kaikille!
Ei varmaan ollut hänellekkään helppoa sulattaa ajatusta,että miniä voisi olla iän puolesta vaikka lapsenlapsi.
Ikäeroa meillä on miehen kanssa reilu 10 vuotta,joka oli monelle ulkopuoliselle ongelma.
Joka tapauksessa,anoppi vähätteli kaikkea sanomisiani ja esikoisen synnyttyä änki meille "hoitamaan" lastamme.
Miniä ei voi osata,koska on niin nuori.Olin tuohon aikaan 24-vuotias ja hoitanut paljon sukulaisten vauvoja.
Mieheni kertoi äidileen,että osaan ja pärjään vauvan kanssa eikä meillä ole mitään hätää.Kysymme neuvoa,jos tarvitsemme.Paljon muitakin juttuja kävi,mutta ei niistä sen enempää.
Kerran mummon kyläillessä päätin ottaa härkää sarvista ja istuin anopin kanssa pöydän ääreen ja keskustelimme pitkään ongelmat pois ja sen jälkeen tilanne muuttui täysin.
Jotenkin tuli tunne,että anoppi vasta silloin suostui tutustumaan minuun ja huomasi,että kyllähän nää täällä pärjää ilman jatkuvaa vahtimista.
Tänä päivänä olemme lämpimissä väleissä ja kumpikin kunnioittaa toisen "reviiriä" ja taitoja elämässä.
Tänään nään pitkästä aikaa anoppia,kun viemme nuorimman hänelle viikonlopuksi huom!hänen toiveestaan.
Tiedän,että joissain tapauksissa tämä on mahdotonta,mutta antakaa rakkaat miniät,vävyt ,anopit ja appi-ukot toisillenne mahdollisuus tutustua toisiinne.
Ei ne erilaiset tavat toimia ole teiltä keneltäkään pois.
HUOMIO!Tämä ei ole saarna,eikä mitään jeesustelua,vaan yksi näkökulma.
Hyvää syksyä teille kaikille!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuulosti kivalta ja tuli sellainen hyväolo. Onnea teille. Kirjoituksestasi sai sellaisen reilun pelin vaikutelman. Olette ajattelevia ihmisiä, aikuisia joilla jokaisella on on oma elämä. Ja terve itsekkyys. Lisäksi osaatte ymmärtää ja antaa tilaa. HIENOA!
Sinä olit nuoresta iästäsi huolimatta viisas ja valitsit suoran tien. Onneksi lopputulos on ollut hyvä. Lisäksi sinulla on mielestäni hieno mies, koska piti puoliasi ja osoitti äidilleenkin, että välittää juuri sinusta.
Aina ei käy noin hyvin. Minun anoppini haukkui minut läpikotaisin oikein kunnolla. Ajattelin silloin, että ikinä en anna anteeksi, mutta hellyin, kun näin muutaman kuukauden jälkeen postissa kirjeen anopiltani. Ajattelin, että hän pyytää anteeksi ja asia on sillä selvä.
Kirjeessä oli kutsu siihen samaan paikkaan, missä anoppi oli minut haukkunut. Kutsussaan anoppi pyysi, että tulisin ja tekisin hänelle saman. Hän kyllä kestäisi kritiikin. Kirje vaikutti lievältä kiristykseltä, sillä anoppi kertoi haukkuneensa erään toisenkin "sukulaisen" aikanaan, ja tämä oli ollut niin fiksu, että oli antanut anteeksi.
Minä en mennyt. En suin surminkaan lähde haukkumaan anoppiani tai ketään ihan raivopäisenä oikein haukkumareissulle. Minusta ihmissuhteita ei voi ylläpitää eikä korjata haukkumalla. Eikä valheita ja ilkeyksiä voi unohtaa antamalla samalla mitalla takaisin.
Kolmen vuoden kuluttua anoppi tuli pyytämään anteeksi, koska jouduin sattumalta matkustamaan hänen kotinsa lähelle muissa asioissa. Kertoi käyneensä psykologilla, koska hänellä oli ollut niihin haukkuma-aikoihin itsellään niin paha olo. Psykologi ei ollut ihmetellyt yhtään, että niin pahassa olossa tuli päästettyä ajatukset vahingossa ulos. Että se siitä anteeksipyynnöstä. Anoppi pyysi anteeksi, että oli sanonut sen, mitä ajatteli. Eikä muuten ihan vähä ajatellutkaan, mutta se on sitten jo toinen juttu.
varmaankin paha vika , kun mieheni hautajaisissakaan anoppi ei suostunut puhumaan kanssani sanaakaan. olen alunperin ollut sopimaton miniä , vain "tiskirotta". hän ei voi nykyisin hyväksyä minua koska tiskirotasta on tullut liikkeenharjoittaja. mikään ei ole hyvä.yksinkertaisesti hän ei suostu minua edes tapaamaan.olen hänelle kuin rutto.antakaa vinkkejä jos teillä jollain on ollut samanlainen tapaus.lapsista vain yksi on sopiva ja saa käydä hänen luonaan.muilla on porttikielto.
Se on se viha ja inho mikä joskus tulee ja jättää pysyvät haavat. Vain pakollinen tehdään mutta sekin hampaat irvessä. Itse toivon täällä päin,että joskus voitaisiin olla levollisin mielin yhdessä. En vaan jaksa enkä enää usko siihen. Kun ihminen paljastaa sen todellisen minänsä ja sen typeryyden sekä itsekkyyden. Kun se arvostus mikä joskus oli menee,niin millä ihmeellä sen saa takas??
En usko !
olet saanut näköjään vielä elää suojattua elämää kun elämän raadollisuus on noin outoa.
Suhtauduin avominiääni aluksi hieman epäilen, useiden miessuhteiden vuoksi.
Pidin pientä rakoa kutsun parina vain 3-4 kertaa vuodessa syömään. Olemme tunteneet nyt kahdeksan vuotta, tänä aikana olen ollut kutsuttuna ehkä viisi kertaa kylään, ihan teelle kaksi kertaa jopa ruokailu.
Nyt miniä heittää hyvin innokkaasti lapsenlapsen luokseni ”kylään”. Minulla on paljon harrastuksia ja työ, en ihan mielelläni ota kuin 2-4 kertaa kuukaudessa. Olen aika ikävä ja itsekeskeinen anoppi.
Tietääkö poikasi, että miniä tarjoaa lasta sinulle hoitoon useammin kuin haluaisit ottaa? Meinaan, kun lapsi on heidän molempien, niin eivätkö he silloin molemmat heitä lapsensa innokkasti sinulle hoitoon.
Kerron sinulle tässä erään esimerkin meidän perheestä ja anopin kyläilyistä, ja toivon, että tästä olisi jotain apua.
Minä en halunnut antaa lapsiani kenellekään hoitoon, ellei siihen olisi jotain syytä (esim. olen sairas tai töissä), ja silloinkin olin sitä mieltä, että isovanhempien tehtävä ei ole hoitaa meidän lapsiamme. Eri asia on sitten, jos menemme kylään ja isovanhemmat saavat halutessaan olla lasten kanssa ilman sitä hoitovelvoitetta. Mutta ei siis hoitoon!
Mieheni oli toista mieltä. Mies vetosi minuun sillä, että hänen vanhempansa HALUAVAT olla lasten kanssa ja ottavat mielellään lapset hoitoon.
Ja niin sitä sitten vietiin lapsia parinsadan kilsan päähän mummolaan, minä itkusilmin ja vasten tahtoani. Mieheni suurinpiirtein luetutti minulla kaikki lehtiartikkelit ja oppaat ja aivopesi minut uskomaan, että lapsista tulee vähintään kahjoja, jos he eivät saa luoda hyviä suhteita isovanhempiinsa, ja ilman äitiään tietysti.
Joskus olimme koko perhekin kylässä anopin luona. Mieheni sanoi aina, että nuku vain pitkään sillä anoppi ja appi heräävät aikaisin ja haluavat hoitaa lapsia aamulla. Ja niin sitä sitten nukuttiin.
Eräänä päivänä räjähti. Sain kuulla, miten laiska äiti olen, koska en viitsi hoitaa itse lapsiani. Anoppi mahtaili vielä, että "mitä sinäkin tekisit ilman meitä?" ja sitä rataa. Minä olin täysin ällikällä lyöty.
Anoppi ei uskonut, kun itku kurkussa yritin selittää miten asia oli.
Sen jälkeen olen sitten tiennyt, mitä siellä ajatellaan, mutta olisinpa tiennyt sen jo aikaisemmin.
Kutsu koolle kokous, johon osallistutte sinä, poikasi ja miniäsi. Sopikaa selvät säännöt ja kuunnelkaa toisianne.