SUOMEN RAHAKKAIN

AMMATTI

Tutkimalla Akavan tilastoja näet, että erikoislääkäreiden keskimääräinen ansiotaso on 5000-6000€/kk. Syrjäkylissä ansitaso on korkeampi verrattuna kaupunkeihin. Kysymyksessä on ihan tavallinen lääkäri mahdollisesti ilman alaisia. Muilla aloilla sinun pitää melkein kuulua ylimpään johtoon päästäksesi samaan ansiotasoon. Lääkäreiden työttömyys on myös paljon pienempi verrattuna muihiin ammattiryhmiin.

Jos, et vielä usko väittämiäni, kannattaa vähän uhrata aikaa ja tutustua Akavan kautta tarkemmin lääkäreiden tieninkeihin ja työllisyystilanteeseen ja sen jälkeen verrata niitä muihin ammattiryhmiin.

Käytännössä tällä hetkellä yksikään lääkäri ei ole vastoin tahtoaan työtön. Lisäksi harjoittelussa ennen valmistumista lääkäri saa jo n. 4000€/kk. Vertailuna monesti muilla aloilla työharjoittelua saattaa joutua tekemään ilman palkkaa, mutta ei tällä alalla. Toisena vertailuna voit nähdä, että diplomi-insinöörin ja ekonomin palkkaa on 2/3 verrattuna lääkärin palkkaan. Hyvä esimerkki suorannaisesta terveysmäärärahojen ryöstöstä on erään tuppukylän kunnan terveyskeskus, johon saatiin lopulta houkuteltua ylilääkäri vasta 11.000€/kk palkalla. Kuvitella n. 130.000€/vuosi. Kyllä täytyy maksaa aika paljon veroja tämän peräkylän kaverin palkkaamiseen.

Tämä ihmeellinen privilegio on täysin poliittinen ratkaisu. Lääkäriliitto on kerta toisensa jälkeen ahneuksissaan onnistunut pitämään lääkärien koulutusmäärän todellista tarvetta pienempänä. Pieniä nimellisiä opiskelijoiden sisäänottomäärän korotuksien on kuitenkin tehty, mutta ne eivät tietenkään pysty kompensoimaan, sitä lääkärien tarpeen kasvua, joka aiheutuu väestön ikääntymisestä.

Nyt voit taas tutkiskella diplomi-insinöörejä ja ekonomeja, joita teollisuus on vaatinut isolla rahalla koulutettavaksi yli tarpeen. Edellisten ammattiryhmien suhteellinen palkkaetumatka on pienentynyt valtavasti kokoväestön keskimääräiseen ansiotasoon nähden. Yksinkertaista, kysynnän ja tarjonnan laki!! Lääkäriliitolla ei ole vastaavaa painostavaa tahoa vihollisenaan, koska on kyse lähinnä julkisesta sektorista ja politiikot taas ovat melko saamattomia. Lisäksi Kaikkiin, tutkintoihin joihin olen törmännyt, on löytynyt aina tie päästä opiskelijaksi avoimen yliopiston kautta, mutta ei onnistu lääketieteellisessä tiedekunnassa.

Tässä pari hauskaa vivahde-eroa:
Jos olet psykiatri, palkkasi on kaksinkertainen verrattuna psykologiin ja taas sama ilmiö, jos olet lääkäri, on palkkasi kaksinkertainen verrattuna terveystieteiden maisteriin ja sairaanhoitajaan. Ihmettelen asiaa, minkä takia hoitajat hyväksyvät tällaisen kohtelueron. Luulisi tämän jo pilaavan koko terveyskeskuksen työilmapiirin.

Lopuksi haluan tässä heittää veronmaksajalle mukavan mietelmän. Miksi yhteiskunta haluaa maksaa järjettömiä palkkoja lääkäreille, kun se samalla itkee terveysmäärärahojen riittämättömyyttä ja hoitotakuun epäonnistumista. Ainoa realistinen tie palkkatasa-arvoon olisi lääkärien hyvin maltillinen palkankorotuspolitiikka, jolla saataisiin lääkärin ansiot laskettua muiden Akavalaisten tasolle, vaikka seuraavan kymmenen vuoden aikana (nopeampi aikataulu on mahdoton, sillä Suomen lähihistoriassa ei ole palkan alennuksia käytetty, kuten Saksassa tämän DDR ongelman vuoksi). Paras tulos saataisiin, jos lääkäreitä koulutettaisiin n. 5-10% yli tarpeen. Näin perähikiänkin terveyskeskus saisi helpolla kohtuuhintaisen lääkärin ja yleinen palkkamaltti säilyisi. Laajaa maastapakoa on ihan turha pelätä. Viimeisestä paosta on jo 40 vuotta aikaa, jolloin duunarit ryntäsivät Ruotsiin joukolla, koska elintaso kuilu oli silloin merkittävä. Nyt ei ole enää kuiluja satumaailmaan. Ihmiset jättävät todella harvoin kotimaansa taloudellisen tilanteensa takia Suomen BKT-tasolla (lähi historia osoittaa, yksikään ammattiryhmä ei ole joukkopaennut, vaikka Suomessa korkeakoulutetuilla onkin alasta riippumatta suhteessa surkea palkka). Kielivaikeudet estävät monesti lääkärin ammatin harjoittamisen ulkomamailla, koska ainoastaan yhdessä EU-maassa voi puhua potilaiden kanssa englantia. Hei korjaus edelliseen, unohdin, että Maltan toinen virallinen kieli on englanti.

Lopuksi se kaikkein oleellisin kysymys:
Mieti tilannetta, jossa lääkäreiden palkasta pudotettaisiin se 1/3 pois ja näin laskeuduttaisiin muiden Akavalaisten tasolle. Tässä tilanteessa terveydenhuoltojärjestelmälle tulisi lottovoitto. Tällä voitolla olisi mahdollista viedä terveydenhuollon taso aivan uuteen ulottuvuuteen. Ihmiset saisivat tällä tavoin nopeampaa ja perusteellisempaa hoitoa. Ei niin ei, lääkäreillä ei ole mitään yhteiskuntavastuuta. Heitä ajaa eteenpäin vain silmitön ahneus, jota voidaan verrata hyvin Fortumin optiojupakkaan. Kaiken huipuksi lukuisissa nettikeskusteluissa lääkäriliitto itkee kaikkein eniten jäsentensä pientä palkkaa.

33

17844

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alempi th

      Puhut suurimmaksi osaksi ihan asiaa. On kohtuutonta, että lääkäri tienaa moninkertaisesti esim. sairaanhoitajaan nähden, joka kuitenkin tekee suorittavan työn lähimpänä potilasta. Mutta se tuppukylän lääkäri maksaa aika mukavasti veroja 11.000 euron kk-palkastaan, joten paljon menee verorahoja kiertoon, jolla sitten (yli)palkata uusia lääkäreitä.. ;)

      Enemmän olisin närkästynyt kansanedustajien palkoista. Ja ylipäänsä siitä, että yksi ammattiryhmä saa itse päättää omista palkankorotuksista.

      Pistäisin toisaalta ammatteja tärkeysjärjestykseenkin. Jos esim. pelätty lintuinfluenssa olisi saapunut Suomeen ihmisestä ihmiseen tarttuvassa muodossa (tai saapuu tulevana talvena), niin siinä tilanteessa minulle on ihan yksi hailea löytyykö Suomesta kuinka paljon DI:ejä tai ekonomeja, kunhan on lääkäreitä millä palkalla hyvänsä!

      • Äijä_1

        Monikohan rivilääkäri ymmärtää lintuflunssasta yhtään mitään. Tuskin monikaan.

      • u

        tämä vertailu on vääri, lääkräri ja hoitaja ovat eri ammattia, erikoulutus, erikoulutuspääseminen, melkein kaikki eriä, vaikka he työskentelevät samalla paikalla, niin kuin verteillaan hoitajien ja siivojien palkkoja. Taustoja eri ei saa vertaillaan.

    • höpö.

      Huhhuijaa.

      Ensinnäkin "harjoittelussa ennen valmistumista lääkäri saa jo n. 4000€/kk". Höpö höpö. Lisensiaattitason tutkinnon suorittaneen sairaalalääkärin - eli lääkiksestä valmistuneen lääkärin palkka - jää ilman päivystyskorvauksia reilusti alle 4000 €:n. Myöskään opiskeluaikana tehdystä harjoittelusta ei makseta tuollaisia rahoja.

      Minun mielestäni lääkäreiden palkat ovat kohdallaan. Lekurit ovat palkkansa ansainneet, toisin kuin huoneessaan pc-pasianssia pelaavat ekonomit ja di:t. Heille iso palkka tulee paljon helpommalla ja vähemmän tärkeällä työllä.

      • liina-maija

        Ihan totta; mistään 'työharjoittelusta' lääkäriopiskelijoille ei todellakaan makseta 4000e.Lääkäriopiskelija saa palkkaa jos on työssä, siis vakilääkärin viransijaisena jossa voi toimia 4. vuoden jälkeen. Tällöin vastuut on samat kuin valmistuneellakin lääkärillä. Terveyskeskuksessa tehtävästä työharjoittelusta ei palkkaa saa euroakaan, eikä työharjoitelua saa tehdä palkallisena= siis toimisi sijaisena.

        Palkka on toinen asia; 4000 e voi joku ehkä saadakin jostain syrjäisestä, 'epätoivoisesta' pikkukylästä, ei kuitenkaan sairaalasta tai suuremmista kaupungeista. Viransijaisena toimivan kandin minimipalkka on n. 1900e, perinteisesti yritetään neuvotella ns. erikoislääkärin palkan mukaisesti jolloin palkka on n. 2600e, kaukana siis 4000e.
        Päivystystyöstä saa lisää liksaa, ja siitä maksetaankin hyvin. Toisaalta päivystys on raskasta; oman työpäiväsi jälkeen jäät illaksi ja yöksi töihin, usein potilaita riittää ja nukkua ei ehdi. Seuraava päivä on virallisesti mahd. pitää vapaana, josta palkka vähennetään tilistä, mutta useissa paikoissa se ei ole mahdollista koska ei ole sijaista saatavan seuraavalle päivälle.

    • Ei syytä

      Korjataanpa hieman perisuomalaisesta kateudesta vihreää tekstiä:

      "keskimääräinen ansiotaso on 5000-6000€/kk"
      - kyllä, n. 5000e päivystysten kanssa, laskepa siitä tuntiliksa, niin voit suoraan verrata muihin akateemisiin aloihin.

      "Lisäksi harjoittelussa ennen valmistumista lääkäri saa jo n. 4000€/kk"
      - kunhan päivystää takapuoli ruvella niin on mahdollista. Erikoistuvan valmiin sairaalalääkärin peruspalkka on luokkaa 2600e/kk, kandin n. 2200e/kk.

      "diplomi-insinöörin ja ekonomin palkkaa on 2/3 verrattuna lääkärin palkkaan"
      - lääkäreiden vika?
      - opinnot lääketieteellisessä 240 entistä ov:a, työhön liittyvät vastuu- ja eettiset kysymykset jokainen voi miettiä itse.

      "tuppukylän kunnan terveyskeskus, johon saatiin lopulta houkuteltua ylilääkäri vasta 11.000€/kk palkalla."
      - itse kiertäisin moisen paikan kaukaa, palkka ei ole kaikki kaikessa, kyseinen ylilääkäri jaksoi kyseisessä paikassa muistaakseni n. 6kk. Kertoo aika paljon työpaikasta (ja lääkäreiden ahneudesta) kun edes rahalla ei saa ihmisiä töihin.

      "Pieniä nimellisiä opiskelijoiden sisäänottomäärän korotuksien on kuitenkin tehty, mutta ne eivät tietenkään pysty kompensoimaan, sitä lääkärien tarpeen kasvua, joka aiheutuu väestön ikääntymisestä."
      - Sisäänottomäärät on tuplattu 10 vuoden takaisiin, kohta lekureita piisaa kaipaamasi työttömyyskortistoonkiin.

      "Kaikkiin, tutkintoihin joihin olen törmännyt, on löytynyt aina tie päästä opiskelijaksi avoimen yliopiston kautta, mutta ei onnistu lääketieteellisessä tiedekunnassa."
      -Juu ei onnistu ei. Sen sijaan pääsykokeet ovat kaikille avoinna, joten ei kun kirjat käteen. Muuntokoulutuksella koulutetaan lisäksi sairaanhoitajista lääkäreitä.

      " jos olet lääkäri, on palkkasi kaksinkertainen verrattuna terveystieteiden maisteriin ja sairaanhoitajaan."
      - taas lääkärin vika?
      - samaa mieltä siinä että sairaanhoitajille lisää liksaa! Kirjaimellisesti munaton TEHY ei kauheasti asiaa kuitenkaan auta.

      "Suomen lähihistoriassa ei ole palkan alennuksia käytetty, kuten Saksassa tämän DDR ongelman vuoksi)."
      - hauskaa että DDR tuli esille, politiikkahan on meillä samansuuntaista. Olet varmasti koulutusta arvostavana yhtämieltä kanssani että valtiovarainministerin tehtävä vaatisi muutakin kuin lukion käynnin?

      "Kielivaikeudet estävät monesti lääkärin ammatin harjoittamisen ulkomamailla, koska ainoastaan yhdessä EU-maassa voi puhua potilaiden kanssa englantia."
      - jotkut lääkärit osaavat jopa ruotsia ja toiset vieläkin eksoottisempia kieliä.

      "Ei niin ei, lääkäreillä ei ole mitään yhteiskuntavastuuta. Heitä ajaa eteenpäin vain silmitön ahneus, jota voidaan verrata hyvin Fortumin optiojupakkaan."
      - jokainen voi katsoa www.vero.fi, kuinka palkitsevaa on ansaita kuukadessa kuinka paljon tahansa yli 3000e palkkana. Verotus pitää huolen siitä ettei kenenkään kannata olla tavalliselle palkansaajalle kateellinen, se leipä kaupasta kun kuitenkin ostetaan nettotuloilla, eikä brutolla. Tulee näin vastuuttomien lääkäreidenkin osallistuttua yhteiskuntatalkoisiin. Optioita ei lääkärin tarvitse miettiä kun niihin ei mitään mahdollisuutta pelkällä potilaiden hoidolla ole.

      Ugh, olen puhunut, täytyy lähteä illaksi ja yöksi töihin. Mitä, sunnuntaina?
      Tosiaan, osalle ihmisistä viikonloputkin ovat työpäiviä. Nautitaan töistämme!

      • jjjj

        Kaksi hyvää kirjoitusta eri näkökulmista. Se on kuitenkin totta, että lääkäreillä menee tällä hetkellä lujaa. Monella muulla maisterilla on aihetta olla kateellinen lääkäreiden ansiotasoon. Ero esimerkiksi vastavalmistuneen lääkärin ja juristin ansioissa on suuri. Ero kuitenkin usein pienenee kokemuksen karttuessa.

      • Opettajatar.

        Noinhan se menee. Itsellä palkka lukion opettajana 3100€ ja miehellä erikoislääkärinä yli tuhat euroa enemmän. Palkkapäivänä ero on miltei merkityksetön.

      • välikoppa
        Opettajatar. kirjoitti:

        Noinhan se menee. Itsellä palkka lukion opettajana 3100€ ja miehellä erikoislääkärinä yli tuhat euroa enemmän. Palkkapäivänä ero on miltei merkityksetön.

        Kaveri on timanttiporarina ja se kerto, et ne tienaa 8500€ kuukaudessa. Mutta ne joutuu tekemään raskasta työtä ja ovat koko ajan ihan likaisia.

      • "kaveri" kertoi j...
        välikoppa kirjoitti:

        Kaveri on timanttiporarina ja se kerto, et ne tienaa 8500€ kuukaudessa. Mutta ne joutuu tekemään raskasta työtä ja ovat koko ajan ihan likaisia.

        kiitos...

      • toopeli
        "kaveri" kertoi j... kirjoitti:

        kiitos...

        Moi,
        olen myyntineuvottelijana yrityksessä, joka omistaa nämäkin nettisivut. Voisin sanoa olevani ns. huippumyyjä. Tulot ovat aika tarkkaan 60000 euroa vuodessa eli 5 tonnia kuussa. Mutta verotus pitää huolen siitä että veroa menee hemmetisti ja se kyllä harmittaa. Kovin saa tehdä töitä niska limassa ja verottaja vie yli kolmasosan. Käteen jää tosi heikosti verrattuna siihen, että tienaisi vaikkapa tonnin verran vähemmän!
        Ei hirveesti tee mieli elvistellä näillä palkoilla.

      • jep jep

        Korjataanpa hieman perisuomalaisesta kateudesta vihreää tekstiä:

        Jaksoitko ihan itse kirjoittaa vai laitoitko kirjoittajan hoitamaan homman puolestasi. En varmaan kovin kauas veikkaa ettet itse kirjoittanut, ja maha sen kuin lähenee maata.

        "keskimääräinen ansiotaso on 5000-6000€/kk"
        - kyllä, n. 5000e päivystysten kanssa, laskepa siitä tuntiliksa, niin voit suoraan verrata muihin akateemisiin aloihin.

        n. 5000e kyllähän tuota jo joutaa itkeä kun joutuu päivystämään, sanelemaan ja kirjoittelemaan reseptejä. Korjaan, viivojahan te vetelette.

        "Lisäksi harjoittelussa ennen valmistumista lääkäri saa jo n. 4000€/kk"
        - kunhan päivystää takapuoli ruvella niin on mahdollista. Erikoistuvan valmiin sairaalalääkärin peruspalkka on luokkaa 2600e/kk, kandin n. 2200e/kk.

        Sairaalalääkäri. Anna mun kaikki kestää. Siellä sitä tehdään vastuuduunia, siitä kiva korvaus. Korjaan, ei teillä ole mitään vastuuta. Jos määräätte särkylääkettä ja potilas kuolee väärään diagnoosin, ei ole teidän vastuullanne.

        "diplomi-insinöörin ja ekonomin palkkaa on 2/3 verrattuna lääkärin palkkaan"
        - lääkäreiden vika?
        - opinnot lääketieteellisessä 240 entistä ov:a, työhön liittyvät vastuu- ja eettiset kysymykset jokainen voi miettiä itse.

        Myönnettäköön tämä on tämmöistä piiri-pieni-pyörii-leikkiä, että kuka sitä on oikeutettu saamaan suuria rahoja. Henkilökohtaisesti en näe tarvetta kenenkään henkilön saada yli kolmeatuhattaviittäsataa valtion hommista. Kyllä silti pitäis löytyä tekijä joka hommaan. Puhutaan ammatinvalinta-kysymyksestä. Ja 3500e pitäis jo riittää, ei se valtion kassa ihan pohjaton ole.

        "tuppukylän kunnan terveyskeskus, johon saatiin lopulta houkuteltua ylilääkäri vasta 11.000€/kk palkalla."
        - itse kiertäisin moisen paikan kaukaa, palkka ei ole kaikki kaikessa, kyseinen ylilääkäri jaksoi kyseisessä paikassa muistaakseni n. 6kk. Kertoo aika paljon työpaikasta (ja lääkäreiden ahneudesta) kun edes rahalla ei saa ihmisiä töihin.

        Kertoo myös aika paljon lääkärin motivaatiosta ja osaamattomuudesta organisoida toimiva järjestelmä.

        "Pieniä nimellisiä opiskelijoiden sisäänottomäärän korotuksien on kuitenkin tehty, mutta ne eivät tietenkään pysty kompensoimaan, sitä lääkärien tarpeen kasvua, joka aiheutuu väestön ikääntymisestä."
        - Sisäänottomäärät on tuplattu 10 vuoden takaisiin, kohta lekureita piisaa kaipaamasi työttömyyskortistoonkiin.

        Ja maailma on jälleen parempi paikka elää, kun edes muutama kultalusikka-lapsi joutuu kerran elämässään työttömäksi, eikä suoraan putkeen jossa 11 000e/kk aivan helvetin liian pieni palkka tehdä vähän enemmän töitä.

        "Kaikkiin, tutkintoihin joihin olen törmännyt, on löytynyt aina tie päästä opiskelijaksi avoimen yliopiston kautta, mutta ei onnistu lääketieteellisessä tiedekunnassa."
        -Juu ei onnistu ei. Sen sijaan pääsykokeet ovat kaikille avoinna, joten ei kun kirjat käteen. Muuntokoulutuksella koulutetaan lisäksi sairaanhoitajista lääkäreitä.

        Tämähän taas on tällaista ylimielistä paskaa. Peruskoulu kyllä osaa erottaa jyvät akanoista. Ja kun se sen on tehnyt ei ole helpolla paluuta. Tai sanotaan nyt suoraan, että se on mahdotonta. Aikaisempaan tekstiini viitate kultalusikoiden kanssa kulkevat lahjakkaat, joten järjestelmä on näennäisen vapaa.

        " jos olet lääkäri, on palkkasi kaksinkertainen verrattuna terveystieteiden maisteriin ja sairaanhoitajaan."
        - taas lääkärin vika?
        - samaa mieltä siinä että sairaanhoitajille lisää liksaa! Kirjaimellisesti munaton TEHY ei kauheasti asiaa kuitenkaan auta.

        Uudelleen, ketkä tekevät lait? Ja mistä kouluista he tulevat? Kenen kanssa he käyvät koulua? Lukiot joihin päästäkseen sisään on oltava päälle 9 todistuksessa hengailevat siellä keskenään ja solmivat ystävyys-suhteet toisiinsa. Siis lääkärit ja päättäjät. Ei tarvinne miettiä ketä hyvä-veli-järjestelmä suosii..

        "Suomen lähihistoriassa ei ole palkan alennuksia käytetty, kuten Saksassa tämän DDR ongelman vuoksi)."
        - hauskaa että DDR tuli esille, politiikkahan on meillä samansuuntaista. Olet varmasti koulutusta arvostavana yhtämieltä kanssani että valtiovarainministerin tehtävä vaatisi muutakin kuin lukion käynnin?

        En usko että se vaatii edes lukion käyntiä, jos henkilö on myöhemmällä iällä todistanut pätevyytensä ja hankkinut tiedot ja keinot selviytyä niinkin haasteellisesta hommasta kuin valtiovarainministeri.

        "Kielivaikeudet estävät monesti lääkärin ammatin harjoittamisen ulkomamailla, koska ainoastaan yhdessä EU-maassa voi puhua potilaiden kanssa englantia."
        - jotkut lääkärit osaavat jopa ruotsia ja toiset vieläkin eksoottisempia kieliä.

        Tän takia minä kirjoitin tämän viestin, joka on herjaava ja loukkaava, koska sinä olet loukkaava, herjaava ja ylimielinen. Muka sivistynyt.

        "Ei niin ei, lääkäreillä ei ole mitään yhteiskuntavastuuta. Heitä ajaa eteenpäin vain silmitön ahneus, jota voidaan verrata hyvin Fortumin optiojupakkaan."
        - jokainen voi katsoa www.vero.fi, kuinka palkitsevaa on ansaita kuukadessa kuinka paljon tahansa yli 3000e palkkana. Verotus pitää huolen siitä ettei kenenkään kannata olla tavalliselle palkansaajalle kateellinen, se leipä kaupasta kun kuitenkin ostetaan nettotuloilla, eikä brutolla. Tulee näin vastuuttomien lääkäreidenkin osallistuttua yhteiskuntatalkoisiin. Optioita ei lääkärin tarvitse miettiä kun niihin ei mitään mahdollisuutta pelkällä potilaiden hoidolla ole.

        Sanotaan nyt komentti tähänkin, onhan se palkitsevaa.

        Ugh, olen puhunut, täytyy lähteä illaksi ja yöksi töihin. Mitä, sunnuntaina?
        Tosiaan, osalle ihmisistä viikonloputkin ovat työpäiviä. Nautitaan töistämme!

        No, ainakin saat sunnuntaina kaksinkertaista palkkaa niin ei tarvitse tänne tulla itkemään että ai kun on töitä, mutta palkka paska.

        Taitavia nämä lääkärit.

      • Opet
        jep jep kirjoitti:

        "Uudelleen, ketkä tekevät lait? Ja mistä kouluista he tulevat? Kenen kanssa he käyvät koulua? Lukiot joihin päästäkseen sisään on oltava päälle 9 todistuksessa hengailevat siellä keskenään ja solmivat ystävyys-suhteet toisiinsa. Siis lääkärit ja päättäjät. Ei tarvinne miettiä ketä hyvä-veli-järjestelmä suosii.. "

        Kaikki saavat Suomessa lähes samantasoista koulutusta. Ilmaiseksi. Ei liene kiellettyä lukea kenenkään, joka koulua käy. Jos ei viitsi tai halua lukea, ei keskiarvo nouse. Jos ei ole itse viitsinyt tehdä koulussa hommia eikä keskiarvo ole kunnossa, on turha olla kateellinen niille joilla se on kunnossa. Kympin keskiarvolle ei naura kukaan. Mutta kateutta sitä aina vaan löytyy tässä maassa.

        Jokainen, joka on päässyt lääkikseen, oikikseen, kauppikseen tms. on taatusti lukenut koulussa enemmän kuin ne, jotka eivät ole päässeet. Ai niin, nehän oli niitä "nörttejä", joita piti kiusata, kun se oli niin hauskaa.

        Yhteiskunta on sellainen, että jokaiseen hommaan tarvitaan tekijä. Kaikista ei voi tulla lakimiehiä eikä lääkäreitä. Kaikista ihmisistä kun ei vaan ole niihin hommiin. Kateus kaikissa muodoissaan on valtavan huono juttu, se ei tuo mitään hyvää tullessaan. Itse arvostan kaikkia rehellisen työn tekijöitä.

      • Opet
        jjjj kirjoitti:

        Kaksi hyvää kirjoitusta eri näkökulmista. Se on kuitenkin totta, että lääkäreillä menee tällä hetkellä lujaa. Monella muulla maisterilla on aihetta olla kateellinen lääkäreiden ansiotasoon. Ero esimerkiksi vastavalmistuneen lääkärin ja juristin ansioissa on suuri. Ero kuitenkin usein pienenee kokemuksen karttuessa.

        Kenelläkään, siis kenelläkään, ei ole aihetta kateuteen. Ei se ole sinulta pois, jos muilla menee hyvin. Tee jotakin oman tilanteesi korjaamiseksi. Jos sinulla menee hyvin, onko oikein että muut ovat sinulle kateellisia ja haluavat vetää maton jalkojesi alta pois ? Herää !

      • ttn
        Opet kirjoitti:

        "Uudelleen, ketkä tekevät lait? Ja mistä kouluista he tulevat? Kenen kanssa he käyvät koulua? Lukiot joihin päästäkseen sisään on oltava päälle 9 todistuksessa hengailevat siellä keskenään ja solmivat ystävyys-suhteet toisiinsa. Siis lääkärit ja päättäjät. Ei tarvinne miettiä ketä hyvä-veli-järjestelmä suosii.. "

        Kaikki saavat Suomessa lähes samantasoista koulutusta. Ilmaiseksi. Ei liene kiellettyä lukea kenenkään, joka koulua käy. Jos ei viitsi tai halua lukea, ei keskiarvo nouse. Jos ei ole itse viitsinyt tehdä koulussa hommia eikä keskiarvo ole kunnossa, on turha olla kateellinen niille joilla se on kunnossa. Kympin keskiarvolle ei naura kukaan. Mutta kateutta sitä aina vaan löytyy tässä maassa.

        Jokainen, joka on päässyt lääkikseen, oikikseen, kauppikseen tms. on taatusti lukenut koulussa enemmän kuin ne, jotka eivät ole päässeet. Ai niin, nehän oli niitä "nörttejä", joita piti kiusata, kun se oli niin hauskaa.

        Yhteiskunta on sellainen, että jokaiseen hommaan tarvitaan tekijä. Kaikista ei voi tulla lakimiehiä eikä lääkäreitä. Kaikista ihmisistä kun ei vaan ole niihin hommiin. Kateus kaikissa muodoissaan on valtavan huono juttu, se ei tuo mitään hyvää tullessaan. Itse arvostan kaikkia rehellisen työn tekijöitä.

        Tuolla sait 9,7 keskiarvoisen hymyilemään. :D

      • Timanttiporaaja
        välikoppa kirjoitti:

        Kaveri on timanttiporarina ja se kerto, et ne tienaa 8500€ kuukaudessa. Mutta ne joutuu tekemään raskasta työtä ja ovat koko ajan ihan likaisia.

        ... tekee töitä firmaan, joka sitten laskuttaa 500€ minuutissa, jotta tollainen palkka maksettaisiin yhdelle työntekijälle? HAHHAH kaveris tienaa maksimissaan 3000€, buttona eli hanskaan saa max 2500.

      • vastuuton lääkäri
        jep jep kirjoitti:

        Korjataanpa hieman perisuomalaisesta kateudesta vihreää tekstiä:

        Jaksoitko ihan itse kirjoittaa vai laitoitko kirjoittajan hoitamaan homman puolestasi. En varmaan kovin kauas veikkaa ettet itse kirjoittanut, ja maha sen kuin lähenee maata.

        "keskimääräinen ansiotaso on 5000-6000€/kk"
        - kyllä, n. 5000e päivystysten kanssa, laskepa siitä tuntiliksa, niin voit suoraan verrata muihin akateemisiin aloihin.

        n. 5000e kyllähän tuota jo joutaa itkeä kun joutuu päivystämään, sanelemaan ja kirjoittelemaan reseptejä. Korjaan, viivojahan te vetelette.

        "Lisäksi harjoittelussa ennen valmistumista lääkäri saa jo n. 4000€/kk"
        - kunhan päivystää takapuoli ruvella niin on mahdollista. Erikoistuvan valmiin sairaalalääkärin peruspalkka on luokkaa 2600e/kk, kandin n. 2200e/kk.

        Sairaalalääkäri. Anna mun kaikki kestää. Siellä sitä tehdään vastuuduunia, siitä kiva korvaus. Korjaan, ei teillä ole mitään vastuuta. Jos määräätte särkylääkettä ja potilas kuolee väärään diagnoosin, ei ole teidän vastuullanne.

        "diplomi-insinöörin ja ekonomin palkkaa on 2/3 verrattuna lääkärin palkkaan"
        - lääkäreiden vika?
        - opinnot lääketieteellisessä 240 entistä ov:a, työhön liittyvät vastuu- ja eettiset kysymykset jokainen voi miettiä itse.

        Myönnettäköön tämä on tämmöistä piiri-pieni-pyörii-leikkiä, että kuka sitä on oikeutettu saamaan suuria rahoja. Henkilökohtaisesti en näe tarvetta kenenkään henkilön saada yli kolmeatuhattaviittäsataa valtion hommista. Kyllä silti pitäis löytyä tekijä joka hommaan. Puhutaan ammatinvalinta-kysymyksestä. Ja 3500e pitäis jo riittää, ei se valtion kassa ihan pohjaton ole.

        "tuppukylän kunnan terveyskeskus, johon saatiin lopulta houkuteltua ylilääkäri vasta 11.000€/kk palkalla."
        - itse kiertäisin moisen paikan kaukaa, palkka ei ole kaikki kaikessa, kyseinen ylilääkäri jaksoi kyseisessä paikassa muistaakseni n. 6kk. Kertoo aika paljon työpaikasta (ja lääkäreiden ahneudesta) kun edes rahalla ei saa ihmisiä töihin.

        Kertoo myös aika paljon lääkärin motivaatiosta ja osaamattomuudesta organisoida toimiva järjestelmä.

        "Pieniä nimellisiä opiskelijoiden sisäänottomäärän korotuksien on kuitenkin tehty, mutta ne eivät tietenkään pysty kompensoimaan, sitä lääkärien tarpeen kasvua, joka aiheutuu väestön ikääntymisestä."
        - Sisäänottomäärät on tuplattu 10 vuoden takaisiin, kohta lekureita piisaa kaipaamasi työttömyyskortistoonkiin.

        Ja maailma on jälleen parempi paikka elää, kun edes muutama kultalusikka-lapsi joutuu kerran elämässään työttömäksi, eikä suoraan putkeen jossa 11 000e/kk aivan helvetin liian pieni palkka tehdä vähän enemmän töitä.

        "Kaikkiin, tutkintoihin joihin olen törmännyt, on löytynyt aina tie päästä opiskelijaksi avoimen yliopiston kautta, mutta ei onnistu lääketieteellisessä tiedekunnassa."
        -Juu ei onnistu ei. Sen sijaan pääsykokeet ovat kaikille avoinna, joten ei kun kirjat käteen. Muuntokoulutuksella koulutetaan lisäksi sairaanhoitajista lääkäreitä.

        Tämähän taas on tällaista ylimielistä paskaa. Peruskoulu kyllä osaa erottaa jyvät akanoista. Ja kun se sen on tehnyt ei ole helpolla paluuta. Tai sanotaan nyt suoraan, että se on mahdotonta. Aikaisempaan tekstiini viitate kultalusikoiden kanssa kulkevat lahjakkaat, joten järjestelmä on näennäisen vapaa.

        " jos olet lääkäri, on palkkasi kaksinkertainen verrattuna terveystieteiden maisteriin ja sairaanhoitajaan."
        - taas lääkärin vika?
        - samaa mieltä siinä että sairaanhoitajille lisää liksaa! Kirjaimellisesti munaton TEHY ei kauheasti asiaa kuitenkaan auta.

        Uudelleen, ketkä tekevät lait? Ja mistä kouluista he tulevat? Kenen kanssa he käyvät koulua? Lukiot joihin päästäkseen sisään on oltava päälle 9 todistuksessa hengailevat siellä keskenään ja solmivat ystävyys-suhteet toisiinsa. Siis lääkärit ja päättäjät. Ei tarvinne miettiä ketä hyvä-veli-järjestelmä suosii..

        "Suomen lähihistoriassa ei ole palkan alennuksia käytetty, kuten Saksassa tämän DDR ongelman vuoksi)."
        - hauskaa että DDR tuli esille, politiikkahan on meillä samansuuntaista. Olet varmasti koulutusta arvostavana yhtämieltä kanssani että valtiovarainministerin tehtävä vaatisi muutakin kuin lukion käynnin?

        En usko että se vaatii edes lukion käyntiä, jos henkilö on myöhemmällä iällä todistanut pätevyytensä ja hankkinut tiedot ja keinot selviytyä niinkin haasteellisesta hommasta kuin valtiovarainministeri.

        "Kielivaikeudet estävät monesti lääkärin ammatin harjoittamisen ulkomamailla, koska ainoastaan yhdessä EU-maassa voi puhua potilaiden kanssa englantia."
        - jotkut lääkärit osaavat jopa ruotsia ja toiset vieläkin eksoottisempia kieliä.

        Tän takia minä kirjoitin tämän viestin, joka on herjaava ja loukkaava, koska sinä olet loukkaava, herjaava ja ylimielinen. Muka sivistynyt.

        "Ei niin ei, lääkäreillä ei ole mitään yhteiskuntavastuuta. Heitä ajaa eteenpäin vain silmitön ahneus, jota voidaan verrata hyvin Fortumin optiojupakkaan."
        - jokainen voi katsoa www.vero.fi, kuinka palkitsevaa on ansaita kuukadessa kuinka paljon tahansa yli 3000e palkkana. Verotus pitää huolen siitä ettei kenenkään kannata olla tavalliselle palkansaajalle kateellinen, se leipä kaupasta kun kuitenkin ostetaan nettotuloilla, eikä brutolla. Tulee näin vastuuttomien lääkäreidenkin osallistuttua yhteiskuntatalkoisiin. Optioita ei lääkärin tarvitse miettiä kun niihin ei mitään mahdollisuutta pelkällä potilaiden hoidolla ole.

        Sanotaan nyt komentti tähänkin, onhan se palkitsevaa.

        Ugh, olen puhunut, täytyy lähteä illaksi ja yöksi töihin. Mitä, sunnuntaina?
        Tosiaan, osalle ihmisistä viikonloputkin ovat työpäiviä. Nautitaan töistämme!

        No, ainakin saat sunnuntaina kaksinkertaista palkkaa niin ei tarvitse tänne tulla itkemään että ai kun on töitä, mutta palkka paska.

        Taitavia nämä lääkärit.

        Tällä kaverilla on mun mielestä aivan tarpeeksi näyttöjä että pitäis antaa lääkärinoikeudet suoraan. Ilman kouluja. Lisäksi saadaan innokas päivystäjä kun sehän on vain reseptien kirjoittelua.

        Vai mikset sitten "valinnut" lääkärin ammattia niin saisit helposti sen 5 000 - 10 000 euroa kuussa, sehän on sinua lainaten ollut vain ammatinvalintakysymys!

        Olisi oikein mukava tavata tällainen henkilö jossain kahvilla ja ihan oikeasti keskustella nämä asiat kerran läpi. Ehkä siinä saisi kirjoiteltua pari tarpeellista reseptiäkin samalla.

      • sä mitää tiedä
        Timanttiporaaja kirjoitti:

        ... tekee töitä firmaan, joka sitten laskuttaa 500€ minuutissa, jotta tollainen palkka maksettaisiin yhdelle työntekijälle? HAHHAH kaveris tienaa maksimissaan 3000€, buttona eli hanskaan saa max 2500.

        toiminimellä(suurin osa) tekevä saattaa hyvinki tienata "vitusti"(ei kaikki) jos oikeen perse ruvella painaa hommia. Ja muuten poraus/sahaus laskutetaan cm/jm(ellei oo tehty joku helvetin härski sopimus).

    • juuri vertailu.

      Ja kyllähän lekurit tienaavat. Summat ovat tuolla alakerrassa, mutta järjestys oli tämä:

      1. Lääkärit
      2. Ekonomit
      3. Juristit
      4. DI:t

      • lenkukka

        Olin pienessä terveyskeskuksessa töissä, bruttopalkka parhaimmillaan yli 8000 euroa/kk, sisältäen ylimääräiset nuppikorvaukset täyttämättömien virkojen väestöstä ja niiden hoitamiseen liittyvästä kiireestä ja paineesta. Sanoisin, että palkka oli kohtuuttoman hyvä. Silti vaihdan nyt keskussairaalaan ja bruttopalkka tippuu yli 5000 euroa kuussa. Ei leipäpappina kukaan jaksa pitkään. Työn sisältö on ainoa kantava asia. Ei lääkärikunta toki kokonaisuudessaan ole sen ahneempaa kuin muutkaan.

    • tosi asiaa

      JOs et tiedä mitään, niin älä sano mitään, OK?
      Ei harjoitteleva lääkäri saa n.4000e/kk!! Me ollaan harjoittalemassa amanuenssit ilmaiseksi, ettäs tiedät! Ja kun harjoittelusta (verrattavissa työhön) ennen valmistumista maksetaan palkka on reilusti alle 2000e/kk, jos oikein muistan niin joku 1600e/kk.

      Ja mun mielestä on moraalitonta syyttää koko lääkärikuntaa parin ahneen kroisoksen takia. Moni tekee työnsä tunnollisesti, vaikka työ on raskasta ja vastuu on usein valtava (esim. päivystykset). Opinnot on pitkät (6v ennen valmistumista 2v harjoittelua ennen "euro-nimitystä") ja erikoislääkäriksi kouluttautuminen vie perusopintojen lsäksi vielä 5-8vuotta. Opinnot vievät ajan lisäksi rahaa ( asuminen, opintolainat, ruuat, yliopiston "opiskelijamaksu" n.70-80e/kk. Muista, että nämä tulee myös maksaa myöhemmin.

      Muista, että et kuitenkaan itse maksa suoraan omasta pussistasi lääkärikuluja vaan , myös itse lääkärit maksavat osan suurilla veroillaan (n.50%).

      Jos olisit itse ollut valmis ko. ammattiin ja vastuuseen, niin olisit opiskellut lääkäriksi!

      Jos haluat kritisoida jotain niin kritisoi päättäjiä, emme me ole järjestelmää kehittäneet.

      Sun ehdotukset on muutenkin aivan järjettömiä ja perustelut täyttä roskaa. Yli tarpeen on sinunlaisia propagandan levittäjiä, jotka kaipaavat maustetta elämäänsä.

      Mietippä sitä pikkuinen!

      • veronmaksajien kustannuksella

        Jo lääketieteen kandidaateille maksetaan 7000 - 10000 euron kuukausipalkkoja keikkafirmojen kautta. Miten yksi ammattiryhmä voi kiristää yhteiskuntaa näin?

      • tuleva lääkäri
        veronmaksajien kustannuksella kirjoitti:

        Jo lääketieteen kandidaateille maksetaan 7000 - 10000 euron kuukausipalkkoja keikkafirmojen kautta. Miten yksi ammattiryhmä voi kiristää yhteiskuntaa näin?

        otappa pikkuinen taas vähän tietoa asiasta LUOTETTAVILTA sivuilta. Näin ei taida asia olla kuten asian ilmaisit, palkka on jotain alle 2000e jos oikein muistan.
        Huom! On propagandasivuja joissa voidaan väittää vaikka mitä, mutta kaikkee ei kannata uskoa. Ja jos ei ole varma voit varmasti kysyä joltain...

      • näin on

        Tiesittekö muuten, että lääkärit tekevät korkeasti koulutetuista henkilöistä eniten itsemurhia. Ikävää... :(
        Tiedättekö mistä voisi johtua... No siitä, että se on erittäin raskas homma psyykkisesti. Miettikääpä kohdallanne vaikka yli 12 tuntista
        päivystystä, jossa on kiire ja virheitä sattuu väistämättä.
        Mun mielestä lääkärit ansaitsee jokaisen sentin ja jopa enemmänkin. Ei sillä hommalla pääse kyllä liikaa rikastumaan. Ja jos rikastua haluaa niin kyllä paljon helpommallakin pääsee

      • teette
        tuleva lääkäri kirjoitti:

        otappa pikkuinen taas vähän tietoa asiasta LUOTETTAVILTA sivuilta. Näin ei taida asia olla kuten asian ilmaisit, palkka on jotain alle 2000e jos oikein muistan.
        Huom! On propagandasivuja joissa voidaan väittää vaikka mitä, mutta kaikkee ei kannata uskoa. Ja jos ei ole varma voit varmasti kysyä joltain...

        keikkahommia, niin esim. viikonloppupäivystyksetä saa 2000-3000 euroa ihan opiskelijakin. Tiedän kai kun oon ite maksanut niitä =) Vanhemmat lääkärit on viroissa 6-7 tonnin palkalla ja lisäksi tekee vähintään saman verran yksityisenä yrittäjänä.

      • toinen puoli
        näin on kirjoitti:

        Tiesittekö muuten, että lääkärit tekevät korkeasti koulutetuista henkilöistä eniten itsemurhia. Ikävää... :(
        Tiedättekö mistä voisi johtua... No siitä, että se on erittäin raskas homma psyykkisesti. Miettikääpä kohdallanne vaikka yli 12 tuntista
        päivystystä, jossa on kiire ja virheitä sattuu väistämättä.
        Mun mielestä lääkärit ansaitsee jokaisen sentin ja jopa enemmänkin. Ei sillä hommalla pääse kyllä liikaa rikastumaan. Ja jos rikastua haluaa niin kyllä paljon helpommallakin pääsee

        mutta jos se on niin raskasta, niin miten niin monet lääkärit tekee töitä omalla firmalla virkansa lisäksi. En tiedä esim. yhtään valtion tai kunnan juristia, joka hoitaisi yksityistä toimistoa virkansa ohella.

    • jep jep

      Lääkärit kuulemma parhaiten tienaavia... BULLSHIT! liikennelentäjien KESKIANSIO on 11 000€/kk!! ja kaukomatkoja tekevien lähemmäksi 20 000€/kk. Tuohon palkkaukseen on vaikka millä kirurgeilla vielä hieman matkaa.

      • Yksinyrittäjä

        Jos palkalleen haluaa tehdä jotain ja omaa jonkinlaista ammattitaitoa niin yrittäjä voi päästä mukaville tienesteille. Itse kyllästyi 4 vuotta sitten DI:n pieneen palkkaan ja aloin myymään ammattitaitoani oman firman nimissä. Omaa asiantuntijapalveluani myyn teollisuuteen 105 € / tunti enkä yhtään yli hintaan. Verotuskin vähän kevenee kun voi nostaa osan pääomatuloina. Tietysti tuosta 105 €:sta joutuu maksamaan TEL-, sotu- ja vakuutusmaksut, mutta kun pitää palkan kohtuullisena niin voi kasvattaa yrityksen tasetta ja maksella osan pääomatuloina.

        Tuntilaskutushinta riippuu tietysti täysin alasta ja myytävästä palvelusta. Esimerkiksi normaalista koneensuunnittelusta veloitetaan n. 45 € / tunti asiakkaalta.

    • Matu23

      Vai saavat lääkärit mielestäsi liikaa palkkaa Suomessa? Otetaanpa pieni palkkavertailu vaikkapa Englantii, jossa lääkärin työtä osataan arvostaa oikella tasolla. Siellä lääkärin kuukausiansiot voivat helposti nousta yli 50000e, mikä ei todellakaan ole liikaa siitä että lääkärit pelastavat ihmishenkiä. Itse en ainakaa keksi mitään tärkeämpää työtä tässä maailmassa. Ja se että lääkäriliitto VAATII korkeampia palkkoja myös Suomeen on vähintäänkin kohtuullista. Milloin viimeksi olet itse tehnyt 38 tunnin työpäivän jonka päätteksi eteesi tuodaan verta vuotava ihminen ja sinun on kyettävä toimimaan nopeasti ja määrätietoisesti, jotta henkilön henki säästyisi? Virheisiin ei tietenkään ole väsyneenäkään varaa ensinnäkin tietysti potilaan kannalta, ja toiseksi
      virkavirhesyytteen takia. Tällaisen tilanteen eteen voivat päivystävät lääkärit joutua päivittäin!
      Lääkärien koulutusmääristä sen verran, että eihän herra Jumala sinne kouluun voida ottaa
      ketä tahansa opiskelemaan niinkin monitahoista, vaikeaa ja tärkeää alaa. Mietipä hetki omalle kohdallesi kun vastaanotolla ollessasi lääkäri vastaisikin:" En kyllä yhtään osaa sanoa ja en kyllä lähtisi arvailemaankaan." Ei kovin mukava tilanne vai mitä? Vastaus siihen miksi avoimen yliopiston kautta ei pääse lääketieteelliseen on yksinkertaisesti se, että siellä ei ole tarpeeksi asiantuntevaa ja syvällistä opetusta. Uskoisitko sinä opettajaa joka sanoo, että teoriassa se menee näin mutta käytännöstä en tiedä?
      Lääkärin palkka on kaksinkertainen verrattuna hoitajaan ensinnäkin sen takia, että koulutus kestää kaksi kertaa pidempään, lääkäreillä on vähintää kaksi kertaa pidemmät tyoajat(päivystys),
      lääkärit ovat vastuussa potilaiden hoidosta, lääkityksestä, kuntoutuksesta yms. Lääkärit tekevät tautien diagnoosit, sanelut ja potilaiden lähetteet muille osastoille. Hoitajat mittaavat verenpaineita ja ottavat verinäytteitä ym. eli asioita mitkä jokainen toisen vuoden lääketieteen opiskelija osaa tehdä. Yrityksissäkin toimitusjohtajan palkka on huomattavasti korkeampi kuin henkilöstöpäällikön. Luulisi tämän pilaavan jo koko yrityksen työilmapiirin!!

      • Ellu96

        Lääkäri saa palkaa vähemmän kuin Eläinlääkäri!Lääkäri saa N:4000-5000 euoroa kuussa,se myös riippuu siitä mille alalle erikoistuu mut yleisin palkka on kuitenkin 4000-5000 euora kuussa.Eläinlääkärin palkka on N:5000-7000 euroa kuussa,sekin riippuu siitä millöe alalle erikoistuu,mut yleisin palkka on N:5000 kieppeillä.Mut se on varmaa et Eläinlääkäri saa enemmän palkkaa kuin Lääkäri.

      • Lääkis-opiskelija

        Olen samaa mieltä edellisen kanssa. Miksi yrittää sisälle, jos ei onnistu? Tietenkin lääkikseen vaaditaan hurjasti tietämystä, taitoa ja innostusta! Kuvittele olevasi potilas, jolle lääkäri määrää hoitoannostuksen, mutta laiskana ja epätietoisena opiskelijana lääkäri ei ole perehtynyt täysin lääkintään ja antaakin virheellisen diagnoosin ja lääkitykse, mitä sitten tapahtuu? Luultavasti potilas saa yliannostuksen, joutuu uudestaan sairaalaan ja sinut haastetaan oikeuteen, sitäkö haluat? Jos kaikki pääsisivät sisälle helposti, olisi yliopisto täynnä ja parin vuoden kuluttua siellä olisi jäljellä vain murto-osa, miksi? Katsoppa lääkiksen pääsykokeita..jos osaat vastata yhteen niistä, sinulla VOI olla mahdollisuuksia päästä sisälle, mutta lyön vetoa, että et onnistu..joten, mielestäni lääkärin työtä on arvostettava: monen vuoden (6 ) opiskelun ja työvastuun jälkeen on toivottavaa, että kädessä olisi vaivannäöstä palkkaa..tietenkin se on vain minun mielipiteeni ja voi olla, että joidenkin mielestä di:t ovat tärkeämpiä pasianssiensa kanssa..

    • NakkiSika

      Kaikki putkimiehiksi! Tällä hetkellä on arvioitu, että amis se vaan tienaa aina enempi! jOten kaikki ammattikouluun!

      P.S. Jättäkää meidät potentiaaliset lääkärit, kuin myös lääkärit, rauhaan ;)

    • Vai kuinka

      Itseasiassa lääkärien palkat ovat minusta loppujenlopuksi aika huonolla mallillla. Koulutus on pitkä ja haastava urakka jo itsessään. Työssä olet jatkuvan paineen alla, vastuu on kova ja erehdyksestä tulee kutsu oikeuteen. Lisäksi asiakkaissa löytyy kaikenmaailman sekopäätä ja hullua, jotka valittaa, vittuilee ja osa äityy vielä väkivaltaiseksikin. Nykypäivänä lisääntyvässä määrin. Ei kestäisi minulla kantti tuossa hommassa, ei ainakaan jollain hikisellä 4000 euron kuukausipalkalla.

      Tienaan nykyään suunnilleen vastaavaa palkkaa huomattavasti helpommallakin, ainakin henkistä painetta ajatellen. Ja tähän voisi päästä ihan ilman koulutustakin, toisinkuin lääkäriksi. Eikä tuo liksa ole mitenkään kauhean hyvä edes loppujenlopuksi. Kyllähän sillä tietysti elää, eikä rahasta pulaa ole kun vähän katsoo mihin sitä syytää. Mutta kaukana se hyvästä palkasta silti on. Hyvällä mallilla ansiot olisivat vuositasolla vasta siellä kuusinumeroisten lukujen puolella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2463
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1628
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1366
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      157
      1205
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1115
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      116
      1101
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1054
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1051
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      929
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      892
    Aihe