Olen seurustellut koko aikuisikäni (14 vuotta) erään ns. täydellisen naisen kanssa. Lapsiakin on tullut jo ja lisää on tulossa. Painostus avioliittoon joka suunnalta kasvaa. Ongelmallisinta on se, että minä en tiedä rakastanko häntä....
Pidän hänestä, mutta onko se rakkautta? Miksi tämä ei tunnu miltään vieläkään? Jos tämä on rakkautta niin olen pettynyt rakkauteen. Mistä tietää rakastavansa?
Entä jos joskus yhtäkkiä saankin tietää mitä oikea rakkaus on ja huomaan että en ole koskaan rakastanut ketään aikaisemmin? Ja se rakkauteni kohdistuukin johonkin aivan toiseen ihmiseen? Olen pilannut lasteni ja vaimoni elämästä vuosia... :(
Pidän hänestä, mutta onko se rakkautta? Miksi tämä ei tunnu miltään vieläkään? Jos tämä on rakkautta niin olen pettynyt rakkauteen. Mistä tietää rakastavansa?
Entä jos joskus yhtäkkiä saankin tietää mitä oikea rakkaus on ja huomaan että en ole koskaan rakastanut ketään aikaisemmin? Ja se rakkauteni kohdistuukin johonkin aivan toiseen ihmiseen? Olen pilannut lasteni ja vaimoni elämästä vuosia... :(
Vastaukset 23
Vanhimmat
Rakkaus on tahdon asia, tunteet ne voi vaihdella. Kaikkea hyvää teille!
Tämä kuvaa minusta rakkautta hyvin http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001391&posting=22000000020362424
...niin kerroppas pitäisikö minun nyt sitten jättää lapset ja raskaana oleva vaimoni? :(
Tuossa tarvitaan paljon keskustelua.
Keskustelun peruskysymykset: Mitä minä haluan? Mitä vaimoni haluaa? Mitä minä haluan antaa? Mitä vaimoni haluaa antaa?
Ja jos tuosta osaa vielä eritellä 1-3 tärkeintä asiaa itselleen, niin voisi jo olla ohjeiden antamiseen pohjaa.
Miksi ajattelet pilaavasi lastesi elämää? Onko tunteita aikaisemmin ollut?
...vanhoja kysymyksiä. Vastauksia vain ei saa mistään :(
Tunteet eivät ole mihinkään muuttuneet, on vain alkanut tuntua että ne eivät minun osaltani riitä välttämättä tämän pidemmälle.
Minäkin etsin rakkautta 40 vuotta. Sanoisin, että rakkaus on antamista.
Jos toinen ei ota vastaan sinun antamaasi, niin rakkaus ei toimi. Samoin jos et ota vastaan mitä toinen haluaa antaa.
Intohimo on, että sinä vaadit toiselta jotain (toinen voi kyllä sitten antaa).
Minusta rakkaus on niin vaikea asia, että se voi jäädä jopa kokonaan löytymättä.
Kuka vaatii ratkaisuja. Toinenhan voi olla tyytyväinen toimivaan tilanteeseen. Avioliittoon tarvitaan sisäistä tahtoa. Toisaalta joidenkin mielestä lakikoukerot ovat tärkeitä, ja siksi "puoltavat" avioliittoa.
Ja jos ei tunne olevansa valmis avioliittoon, niin se tunne on itselle tosi. Se tulisi ulkopuolisten tunnustaa.
rakkaus kuolee ja kaiho jää.Sydäntä jäytää iäti.Se on rakkautta.Valitettavasti.
mielestäni rakkauteen kuuluu myös halu ja päätös rakastaa, se ei voi olla pelkkää tunnetta aina. Ihastumisen tunne on alussa voimakas ja sitä mielellään kokisi uudelleen, mutta arjessa rakkaus onkin erilaista.
Ja se voi yllättää. Elokuvissa yms. annetaan sellainen käsitys, että aina pitäisi olla niin ihanaa, tai tuntea jotain, äh, ja se on jotenkin niin teennäistä. Tai onhan sitäkin, mutta ei aina.. Ja että jos toista rakastaa, se aina TUNTUU voimakkaasti. Entä jos se onkin hiljaisempaa ja tasaisempaa, rauhallista kiintymystä?? Suloista yhdessäoloa? kumppanuutta?
Jos vuosia yhdessä asuu niin silloin jo tuntee toisen niin hyvin, että se on jo enemmän arjen kumppani ja ystävä, rakas ja läheisin ihminen. Johon voi hullaantua uudelleen :) löytää uusia puolia.
Uskon että sinulla on tunteita. Varmasti rakastat lapsiasi ja avovaimoasi, tunnet heidät hyvin ja olet kiintynyt heihin. Kuvittele miltä tuntuisi jos heille sattuisi jotain. Elämässä on otettava riskejä, ei sitä voi tietää millaisia ihmisiä vielä eteesi tulee. Mutta kaikista niistä on valittava joku jonka kanssa yrittää ja jos olet saman naisen kanssa jo 14 vuotta viihtynyt, niin mitä se on ellei rakkautta? Itsekin mietin joskus, mistä tiedän todella rakastavani. Ajattelen että sitä voin oppia vielä lisää, ja ainakin sen osoittamista. Kuinka voin olla hyvä vaimo miehelleni :)
Kaikkea hyvää sinulle!!
Lähipiirini ihmisellä on vähän samantapainen tilanne kuin sinulla, tosin hän ei ole ollut noin pitkässä liitossa, vaan on seurustellut useita kertoja lyhykäisesti. Sitten lopulta hän löysi miehen, jonka kanssa saattoi ajatella pitemmälle tulevaisuuteen.
Hän ei kuitenkaan koskaan ollut oikein rakastuntut tähän mieheen. Hän sanoikin, että suhde olisi päättynyt, jos he eivät olisi saaneet lapsia. Lasten saamisen jälkeen tie on ollut välillä kivikkoinen, ja tämä nainen on 'uhkaillut' useita kertoja erolla, tosin ei aina suoraan miehelle, vaan meille lähisukulaisille.
Nyt kun lapset ovat vähän kasvaneet, niin nainen on joutunut toteamaan, että hän tarvitsee tätä miestä ihan oikeasti jakamaan vastuuta lapsista. Hän sanoikin kerran, että lapset ja muut vaikeudet ovat lopulta 'hitsannet' heidät yhteen.
Voi olla, että hän saa tarpeekseen liitosta, kun lapset ovat muurosiässä joskus. Mutta nyt tilanne on tämä, ja halusin tällä esimerkilläni näyttää, että "rakkaus" on hyvin monimuotoinen, vaikeasti määriteltävä asia. Suhdetta pitävät kasassa hyvin monet asiat. Tämä kyseinen mies on ollut lopulta juuri "se oikea" mies tälle naiselle, koska nainen halusi perheen, ja kenen kanssa tahansa se ei olisi onnistunut.
Avioliitto on tarpeetin instituutio, kuten sinä.
...tuu sitten vasta jupisemaan.....
ole rakkaudesta koska sitä täytyy täällä kysellä. Mun mielestä jos tarvii rakkausasioihin jotain merkkejä ja että täyttyykö joku tietty kriteeri niin kysymys ei ole rakkaudesta vaan jostain muusta. Sen vaan tietää kun on rakastunut, sitä ei tarvi miettiä, sen tuntee.
Koska petät vaimokettasi nytkin jo tunteillasi joita ei siis ole, niin miksipä asia siitä myöhemminkään enää muuttuisi. siis jos ero tulisi. Sama paska olet aina ollut.
Toiseksi, jos joskus oikeasti rakastuisit.......
Kellekkä kunnolliselle luulet monilapsisen eronneen isän kelpaavan...hahhahha.
Joten. Pelisi on jo pelattu. Nyt sinulla on kuitenkin mahdollisuus tehdä lastesi äiti onnelliseksi. Se lienee suuri asia sinunkin elämässäsi.
..huomata, että ei ole helppoa muillakaan.
"Sama paska olet aina ollut."
- Joo, kerro jotain uutta.
"Kellekkä kunnolliselle luulet monilapsisen eronneen isän kelpaavan"
- No se on sinun mielipiteesi.
"Nyt sinulla on kuitenkin mahdollisuus tehdä lastesi äiti onnelliseksi. Se lienee suuri asia sinunkin elämässäsi"
- Kyllä
Tee ukko nyt jotain ratkaisevaa! Miksi teet lisää tenavia? Siitä näytät pystyvän päättämään ilman surua?
Olen itse ollut avioliitossa parisenkymmentä vuotta iästäni huolimatta . Mutta samaa olen miettinyt , en todella tiedä rakastanko häntä , onko tämä vain ystävyyyttä . Todellisia tunteita toinen ei suostu edes kertomaan ja sanat rakastan sinua . En ole kuullut ensimmäisten vuosien jälkeen enää . Olemme kuin erimaailmoissa eläneitä viimeiset vuodet .
Se on totta ette pitää toisesta , mutta todellinen rakkaus puuttuu . Olen kuin vanki kahleissa , vaikka tämä ei tarkoita sitä että hän olisi sitonut minut kotiin .
Seksi , se onko siinäkään rakkkautta enää mukana vain toisen halujen tyydyttämistä .
Todellista rakkautta , sen koin erästä toista henkilöä kohtaan , joka on usein muistoissani . Rakastin aidosti ja tiedän ettei se ollut yksipuolista . Ystävyydestä tuli rakkaus puolin ja toisin . Ilman että kumpikaan olisi näyttänyt sitä muille , mutta molemmat tiesimme sen . Katse pieni kosketuskin . Mutta se päätyi ikävällä tavalla , mutta elää edelleen sydämmessäin .
Samaa olen miettinyt olenko tuhonut , vienyt toisen elämästä parhaimmat vuodet , mutta voisin todeta en .
Ihminen ilman rakkautta , läheisyyttä toisen aitoja tunteita on kuin kala rannalla .
Jokainen meistä olisi oikeutettu elämän ja nauttimaan rakkaudesta elämässä , ennen kuin se on liian myöhäistä .
Mitä sit vaikka suku painostaa.Sehän on teidän kahden asia..ootakoon suku edeleenkin.Teidän asiahan tää tai ongelma on meettekö naimisiin vai ette.
Miltä sen pitäs nyt tuntua??suuria tunteita ja kamalaa kuohuntaa?..ei ei ei ja ei.
Nyt on mennyt alukuhuuma ohia ja on tullut se totaalinen arkia elämään.Takana on sen verran elettyjaä vuosia ja on tullut lapset yms.Elämä on tavallaan raiteillaan ja jatkaa matkaansa kuin juna,hiitaasti mutta varmasti.
On tullut aika pysähtyä ja ottaa aikaa ja hoitaa suhdetta ihan oikeesti..aikuisen oikeesti.Aika kattoa taakseen ja kelata yhdessä elettyä ja oltua aikaa.Puhua ja puha asioista itkeä ja nauraa ja riidelläkin (valitan siksi se voi mennä)mutta se kannattaa.
Ootko PUHUNUT lastesi äidin kanssa naimisiin menosta ja siitä miltä HÄNESTÄ elämä nyt tuntuu?
Oletko ajtellut entä JOS toiseta tunuu samalta kuin sinusta nyt?
Ajattele miltä sinusta tunuu jos toinen otettaisiin pois elämästäsi ,pois lopullisesti.Siis silleen että et todellakaan sai häntä takasin vaikka haluaisit kuinka.Mitä tunteita sinulle tuli??vai tuliko mitään?
Miten niin saat tietää mitä oikea rakkaus on??ei sitä hetkessä kukaa löydä.Alkuhuuma ja rakkaus on kaksi ihan eri asiaa.
Pysyvä rakkaus toista kohtaan kasvaa ajan kanssa kun sille annetaan rakkautta ja supstraalia.
Alkuhuuma tulee ja menee.Ja mitä jää käteen..ehkä joskus jootain sellaista josta voi kasvattaa ajan kanssa rakkautta..huom ajan kanssa.
Ootko kokenut jotain kipinöintiä lähelläsi kun noin mietit?
Et sinä lastesi tai heidän äidin elämää ole pilannut.Olet osa heidän elämää.Voihan olla että on ollut aikoja (niikun on meillä kaikilla joskus)että on paikalla mutta ei läsnä(ajtukset jossain muualla,työssä esim.).
Oletteko te koskaan mistään erimieltä ja keskusteletteko te siitä miksi näin ja näin?
Onko teillä kummallakin omat harrastukset.Älä sanokkan että toinen on kotona ja hoitaa kodin ja lapset ja ettei harrasta mitään?
Olin itte aikoinaan 12 v avoliitossa ennen kun tuli tilanne että mies sairastua ja oli tavallaan pakko mennä naimisiin kun ei tiennyt miten käy.
Jäi vaan ittelle sellanen paha tunne että luoja laitto pakolla yhteen kun ei muuten ymmärtänyt viedä vihille.Ja että on jotenkin huonompi kun en kelvannut muuten vihille vietäväksi.Oli lapset ja kaikki.
Nyt on mennyt aikaa jo yli 10 v ja tunne on edelleen sama.Ja sama se on toisellakin joku saakelin vapauden kaipuu sillä on ei tää mitään ole muuttanut.Kai se vika on siten mussa ,niin se on uskottava.
Puhu puolisosi kanssa mitä hän haluaa,mitä sinä haluat ja mitä te yhdessä haluatte elämältä.Koettakaa hoitaa suhdetta yhteisillä jutuilla ja ajalla yhdessä kahden.
Käy kirjastosta lainaamassa kirja jonka on kirjoittanut Auli Sulin ja kirjan nimi on Ilon Siemeniä. On kyllä aika maalais voittonen kun on Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen joku tällänen psyyke ihminen,mutta kirja antaa kyllä uutta ajattelun aihetta vaikka kelle.Samat ongelmat ne on kaikilla jaksamisen ja muun kanssa.Eikä ole edes kovin paksu 160 sivua.
Se vaan on tuo vihkiminen joku ihme myytti vaikka ei se elämässä mitään muuta,kun ehkä nimen eikä nykyään enään sitäkään.
Rakkaus ei ole toisiinsa tuijottamsita,vaan samaan suuntaan katsomista.
Onni on vain hymynväre elämän pinnalla,elämä itse on onnelisuutta syvempi.
Seiskää yhdessä älkää kuitenkaan liian lähekkäin.Sillä temppelin pilarit ovat erillään.Eivätkä tammmi ja sypressi kasva toistensa varjossa.
Et ole tunteeton,oot vaan niiden solmussa!
Arki varmasti tulee kaikkien kanssa mutta tunteet eri ihmisiä kohtaan ovat erilaisia.
Myös ihmiset kaipaavat läheisyyttä eri lailla. jos yhdessä on ei niin läheisyyttä kaipaava jolle riittää pelkkä seksi tai kaksi jotka molemmat kaipaavat läheisyyttä vaikka keskustelemalla asioista, hmm.
Olen kokenut RAKKAUDEN ja tiedän mitä se on. Sitä olen miettinyt kokevatko kaikki sen koska useimmat tällä palstalla tumppaavat tunteen maton alle ja sanovat että se on TAHDON ASIA. Tähän perustuen voisimme siis mennä kenen kanssa vaan naimisiin :-).
Sina olet ollut intiimissa suhteessa naisen kanssa josta on tullut avuttomia, teista kahdesta taysin riippuvia ihmisia,( ja teette niita koko ajan lisaa).
Eikohan nyt jo viimeistaan olisi korkein aika ajatella velvollisuuksia. Tunteet tulevat kasvamaan siina mukana kun kumpikin taysin panoksin satsaa velvollisuuksiinsa. Sinulla isana on oikeus huolehtia ja rakastaa lapsiasi, katsoa heidan niin maallisen kuin sielullisenkin hyvinvoinnin peraan.
Kuinka ihmeessa sinulla on aikaa haikailla "elamatta jaaneen onnellisuuden" peraan? Kuulehan nyt. Nayta etta sina olet mies ja hyva isa ja hoida lapsesi ja naisesi. Yhteisolonne laillistaminen ei olisi lainkaan huono idea tassa vaiheessa, sisivathan lapsenne "laillisen" isan olematta aparia ja sina ansaitun isan nimen ( huorapukin sijasta)
Seuraavat vahintaan 18 vuotta sinulla on taysi vastuu niin henkisesti, taloudellisesti kuin laillisestikin lapsistasi joten tee tasta loistavasta tilanteesta paras mahdollinen ja
Ole onnellinen etta sinulla on terve perhe!
Onko se roihuva rakkaus lopulta tärkeintä? Siis meinaan sitä että kun se ei voi olla aina niin..roihuvaa. Tasaista, melkein tunteetontakin välillä.
Eikö välittäminen ja aito kumppanuus olisi tärkeämpiä? Se, että yhdessä on hyvä olla. Että on onnellinen. Minun mielestäni se ei tarvitse elämää suurempaa rakkautta, lähimmäisenrakkautta kuitenkin, ainakin.
Tahdotko rakastaa? Rakkaus on ehkä enemmänkin tahtokysymys kuin spontaani tunnekysymys.
Kuule, kysypäs avovaimoltasi mitä hän ajattelee sinun tuntevan, onko se rakkautta vai mitä. Miten hän kokee asian. Ihan totta, joskus toinen voi tietää paremmin kuin toinen. Omasta kokemuksesta tiedän:
Meillä oli kyllä ihan aluillaan seurustelusuhde, puolisen vuotta kestäny. Minä odotin mieheltä rakkauden sanoja, ite olin kertonu rakastavani jo aika alussa. Mies sanoi ettei tiedä. Yritin selittää kaikkea mitä rakkaus on, millaisia ajatuksia, tekoja, tunteita, mutta epävarmuus jäi ja sanat kuulumatta. Minä koin kuitenkin rakkaudeksi (teot, sanat..), olin varma että hän rakastaa mutta ei vain itse tunnistanu sitä!
Minusta alkoi tuntua jo epätoivoiselta, ja eräänä kertana kun juttelimme asiasta (juteltiin monta kertaa aiemminki), sanoin että en voi ikuisuuksia odottaa. Että ehkä pari kuukautta enää. Siinä vaiheessa mieheltä pääsi itku (ei todellakaan mitään itkevää tyyppiä ole!), ja sillon tiesin, molemmat tiesi, että mies on tunnistanu rakkautensa. Sanoikin, että ei ollu koskaan ajatellu että vois menettää minut, ja se menettämisen mahdollisuus tuntu niin pahalta, että ymmärsi rakastavansa. Sen jälkeen olenkin saanu kuulla rakkauden sanoja ihan tarpeeksi. :) Siitä on nyt kohta 10kk, naimisissakin oltu jo 3kk. Ei epäilystäkään rakkaudesta. :)
En kyllä tiedä oisinko oikeesti voinut jättää miehen vaikkei rakkauttaan ollut löytänytkään vielä. Meillä oli silti ihanaa yhdessä. :) Eikä se häirinny ku vain joskus.
Miltä sinusta tuntuisi menettää avovaimosi? Haluaisitko sitä? Jos et, pidä kiinni hänestä! Etsi tahto rakastaa. Luo tahto rakastaa! Kokeile vaikka vähän taukoa, jos se auttaisi, vaikka kuukaudeksi muutat asumaan muualle. Tosin lasten kannalta näin ei olisi paras ratkaisu..
Tee siitä rakkautta! Tee rakkauden tekoja, kyllä sen luulis sieltä löytyvän sen tunteenkin. Pyydä vaimoasi avuksi. :)
Näin siksi, että itse katon erot vähän pahalla. Siis että aina pitää yrittää kaikkensa, ja ajatella muitakin kuin omaa parastaan. Vaikka kuuluuhan onni myös itselleenkin.
Ajattele asiaa, rauhassa, kunnolla, ja tee päätöksesi harkiten asiat monipuolisesti huomioon ottaen. Päätös on kuitenkin sinun, sanoi muut siihen mitä sanovatkaan.
Kuunteleppa Manban kappele,Oliko se nyt ..paranisko vaimo vaihtamalla.Siinä sulle filodofiaa.
Oikea rakkaus ja suuret alkuhuuman tunteet on kaksi eri asiaa.Rakkasus alkaa kasvaa sitten kun huuma on mennyt ohi.Siihen tarvitaan aikaa ja elämän myötä ja vastamäkeä.Ja luulisin että se vastamäki on kumminkin sellanen asia joka todella kasvattaa ihmistä ja suhdetta.
Elämässä pitää osata nauttia pienistä aripäivän asioista ja tehdä niistä niitä elämän suuria kohokohtia.Ei niiden tarvii olla kalliita tai hienoja.Pääasoa kun niissä on mukan sillen että on läsnä todella eikä vaan paikalla.
Jos on perhe ja pienetlapset niin miten voi olla muka tylsää??Nauttikaa koko perhe siitä kun lapset on nyt pieniä,en on sitä kumminkin niin vähän aikaa.Ja jos nyt päästää sen ajan käsistään niin e on mennyt lopullisesti.
Ajattele mitä muistat vanhempien lasten esim vauvaajasta,vai muisteko mitään?
Kysyppä avokilta miltä hänestä tuntuu elämä nyt ja mitä hän tuntee.Puhukaa rauhassa asioista miltä kummastakin tunutuu ja mitä on odottanut elämältä ja mitä siltä odottaa jatkossa.
Oootko miettinyt että avokilla voi ollaa vaikka saman suuntasia ajatuksia.MITÄ tunteita herättää??
Jotenkin vaan tuntuu että olet nyt jotain silmäpeliä tai vispilänkauppaa pitänyt ja siitä tää kaikki.Kannataako se ja kannattaako alkaa leikkiä tulella.Mitäs jos palaa sormet?
Onko elämä todella niin tylsää ja avokki niin arkinen että kannattaa?
Mistäkö tietää rakastavansa?Niin kuka kokee sen mitenkin ja kelle on mikäkin rakkauden merkki.Voisit ajatella että miltä tuntuis jos ei oiskaan enään avokkia ja perhettä,entä jos sinä joutusit kierätykseen,mitä jos toinen sairastus vakavasti miten siitä selvittäs,mihin ihastúit alkuun hänessä,mikä tunuu hyvältä hänen kanssaan nyt ja enne..ja onhan näitä.
Mies hyvä et sä mitään ole vielä pilannut perheesi elämästä.Mutta ole varovainen jos jossakin muualla kipinöi.
Olet kai lähinnä tunteittesi kanssa solmussa.
No minuakos aina syrjäsilmällä sitten katselet ja tänne suuntaan kaihoilet..?