vahvuus

Saako naisesi olla heikko? Kuinka heikko saa olla ja millaisissa asioissa? Vai pitääkö naisen pärjätä ilman tukeasi?
8706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Okei, nyt lasketaan pois luvusta sitten kaikki super-ihmiset. Kaikki ihmiset eivät ole super-ihmisiä. Super-ihminen on henkilö, joka jaksaa ykain äärettömiä aikoja äärettömällä kuormalla ilman ongelmia ja heikkouksia, pääsee mahdottomalta kuulostaviin tuloksiin eikä tunnu missään. Olen kuullut, että tällaisiakin on, en ole vaan nähnyt vielä yhtään.

Meille ei-super-ihmisille: Yhteistyöstä löytyy voima.

Yksin saavuttaa vain räpellyksiä tai irvikuvia siitä, mitä sama asia yhteistyönä olisi voinut olla. Tai sitten epähuomiossa asettaa itselleen liian suuria tavoitteita ja polttaa itsensä loppuun, tai luovuttaa, pettyy ja katkeroituu, koska kuvitelma ei ollut alunperinkään realistinen yhden henkilön tavoitteeksi. Unelmat rapisee ja ei uskalla enää laittaa juurikaan haasteita itselleen, passivoituu.

Joten miten sitä nyt linjaisi, kun itsekin on heikko? Tai mitä voi ajatella edes vaativansa? Vaatimus voisi olla tuen saaminen, koska tukea itsekin on valmis antamaan ja rehellisyys koskien heikkouksia, koska itsekin on valmis olemaan rehellinen.

Olettamus on, että jos ihminen on valmis yhteistyöhön, niin tiedetyillä heikkouksilla ei ole välttämättä enää merkitystä muuten, kuin että niitä paikkaillaan sitten samalla lailla, kuin omiakin oletettavasti paikkaillaan. Vetovuorossa on se, kumpi sattuu asiassa olemaan se vahvempi ja toinen komppaa sen minkä pystyy.

Jotain tuollaista. Kaksi ihmistä yhdessä saa aikaan ihmeitä.

Äänestä
  • heikko? Toki nainenkin on ihminen ;), mutta puhut jotenkin yleisellä tasolla yhteistyöstä kahden ihmisen välillä. Entä jos kyse ei olekaan mistään yhteistyöstä vaan tosiaankin jollakin hetkellä todella heikoilla olevan naisen tukemista? Ei siinä niinkään silloin mistään mahtavasta yhteistyöstä ole kyse.

    Ehkä nainen ei koskaan saa miehen mielestä olla todella heikko...

    Äänestä

  • nainen olla kirjoitti:

    heikko? Toki nainenkin on ihminen ;), mutta puhut jotenkin yleisellä tasolla yhteistyöstä kahden ihmisen välillä. Entä jos kyse ei olekaan mistään yhteistyöstä vaan tosiaankin jollakin hetkellä todella heikoilla olevan naisen tukemista? Ei siinä niinkään silloin mistään mahtavasta yhteistyöstä ole kyse.

    Ehkä nainen ei koskaan saa miehen mielestä olla todella heikko...

    Riippuu tosiaan aika paljon siitä miten yhteistyönkin ajattelee. Harva asia elämässä on puhdasta sooloilua, melkein aina on tekemisissä jonkun toisen kanssa. Piti siitä eli ei.

    Tai mitä 'todella heikko' tarkoittaa.

    Siis perinteinen linjaus on tämä, että naisten vahvuus on ollut naisten heikkous. Mikä tehoaa mieheen tehokkaammin, kuin naisen itku? Oikea tai teeskennelty, mies ei yleensä huomaa eroa.

    Perinteisesti myös niin, että kenenkään puolesta ei voi alkaa elämään. Tai loputtomia aikoja toista vetämään perässään. Sen on vastavuoroisuutta ja perustuu vastavuoroisuuteen.

    Jos ihan vaan supporttia ajatellaan, parhailta ystäviltähän sitä saa. Ystävien väliset suhteet ovat usein syvällisemmät, kuin ystävien väliset suhteet omiin puolisoihin. Kaikilla on joskus pohjakosketuksia ja niistä pääsee parhaiten ylös ystävien avustuksella. Eikö se, että vetää ystävän suosta tai antaa ystävän vetää pois suosta, ole aika mahtavaa yhteistyötä?

    Loppulauseesi voisi kääntää toisinkinpäin. 'Mies ei missään tapauksessa voi olla naisen edessä heikko.'

    Kuulostaa ihan yhtä järkevälle tai järjettömälle. Jotkut eivät voi sietää heikkoutta, sitä pelätään, kuin se olisi tarttuva tauti. Ehkä se on nämä ajat, kun heikkouksia ei saa ainakaan näyttää.

    Äänestä

jostain satakiloisesta kuulamörssäristä. Naisen pitää olla mielummin gaselli tai kissa kuin norsu.

Luonteessa pitää löytyä vahvuutta, jotta pystyy kehittämään itseään vielä paremmaksi ja jaksaa painaa menestyksellisesti hommia. Kipailussa ei ole helppoa pärjätä.

Äänestä

Mikä merkitys parisuhteella olisi, jos siinä ei saisi olla juuri sellainen kuin on, kaikkine heikkouksineen ja vahvuuksineen? Sitäpaitsi yhdessä jaettu heikkous voi olla myös vahvuus.

Kamala olisi myös suhde, jossa joutuisi tukahduttamaan vahvuutensa. Kumppani, joka koko ajan vähättelisi ja yrittäisi kateellisena painaa alas.

Äänestä
  • jos mikä on kypsää ajattelua ;D. Ei parisuhteella ole mitään virkaa, jos omia paheitaan, virheitään, heikkouksiaan ja vahvuuksiaan joutuisi peittelemään ja miettimään, miten toinen ne jaksaisi tai sietäisi.

    Äänestä

Heikon ihmisen kanssa eläminen minulle on ainakin rankkaa. Se on jatkuvaa toisen itsetunnon tukemista ja myötäilyä. Toiselle saattaa tulla paha olla ilman mitään syytä ja ulkonäkö kriisit seuraa toisiaan. Heikon itsetunnon omaavan naisen kanssa joudut koko ajan taiteilemaan rehellisyyden ja totuuden välimaastossa.

Toisen jatkuva nojaaminen ja rajoittaminen käy pidemmän päälle raskaaksi ja polttaa ihmisen loppuun.

Äänestä

No enpä usko että kukaan aikuinen voi lähteä puolisonsa heikkouksia kieltämään siten että siitä olisi mitään hyötyä kummallekkaan.

Jotenkin elämä on opettanut että ihmiset ovat vahvoja ja heikkoja usein hieman eriasioissa ja ehkäpä se että nainen saattaa olla heikompi suhteessa mieheen , joisakin asioissa, on osasyy siihen että nainen on miehelle mielenkiinnon kohde nro 1. ( No varmasti on suurempiakin syitä miksi nainen on miehelle kiinnostava ;)) mutta se toinen juttu.)

Se että jos nainen on täysin miehen vietävissä, ei varmasti ole hyvä kenellekkään, eikä myöskään se että jos jommankumman puolison pärjätä ilman toisen tukea ...

Eli naiseni saa olla niin heikko kuin on ja mielellään eriasioissa kun minä jottei nyt ihan pulaan jouduta... Naisen ei tarvitse pärjätä ilman tukeani...tietenkään... miksi pitäisi?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


heikkous kirjoitti:

Saako naisesi olla heikko? Kuinka heikko saa olla ja millaisissa asioissa? Vai pitääkö naisen pärjätä ilman tukeasi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu