Minulla oli suhde varattuun mieheen parin vuoden ajan. Halusimme olla yhdessä, mutta mies sanoi ettei voi jättää lapsiaan. No, uskoin moiset puheet tottakai. Kerran vihaisena ja tuskaan kyllästyneenä lopetin suhteen ja jonkin ajan kuluttua siitä hänen avovaimonsa oli raskaana. Näin jälkeenpäin olen äärettömän onnellinen, ettei miehellä ollut aikomustakaan jättää perhettään vuokseni. Rakkaus on sokea, niin sanotaan, ja nyt kun se tunne on kadonnut en voi ymmärtää miten halusin moisen ihmisen rinnalleni. Nyt olen iloisesti naimisissa ja parikuisen tytön äiti. Ja kun olen kerran ollut osa uskottomuutta, en ikinä enää lähtisi moiseen touhuun. Siitä oli vaikea päästä yli, mutta nyt monen vuoden jälkeen olo on todella kevyt. Tsemppiä vain kaikille jotka taistelevat samojen asioiden kanssa kuin minä muinoin, irti voi päästä ja olo paranee kummasti:)
Irti voi
päästä:)
2579
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
petetyksi.
että tuo nainen lopetti uskottomuuden, turha sinun on toivoa että enää yhtään enempää tulisi noita pettäjiä maan päälle.