Laulun opettaja pääkaupunkiseudulta

Aloitin tossa kesällä ajamaan karaokebussia ja haluaisin oppia laulamaan oikein. Olen ollut musikaalinen pienestä pennusta saakka ja soittanut mm: kitaraa, mutta oman äänen käyttäminen on ollut minulle julkisesti iso kynnys. Nyt ton nykyisen duunin puolesta voi kyllä harjoitella päivisin autossa ja laulan nykyisin jopa julkisesti ja karaokebaareissa ;) Pysyn nuotissa laulaessa kyllä, mutta kaipaan apua tekniikassa ja äänen tuotossa. Teen säännöllisen epäsäännöllisiä työvuoroja joten noi aikuisopiston kurssit ei onnistu. 1-2h viikossa lie sopiva määrä.
Laulan eniten siis suomihumppaa ja rokkia, mutta haluasin laajentaa repertuaaria myös ulkomaisiin "legendoihin".. ;)

Jos jollain opettajalla on sovittavissa vuoroja säännöllisen epäsäännöllisesti, niin ota yhteyttä 0400553610 / Pekka
Ps: Asun itse Espoon puolella, mutta liikkuminen ei ole este
3515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mikäs tämä karaokebussi oikein on?

Äänestä
  • jossa on karaokelaitteet ja paikat 8-9 hengelle. 2 x 17" jolta laulaa, langattomat mikit ja melplayn koko tuotanto levyillä 3hevikaraokea. Myös ulkomaisia levyjä jonkin verran. Liikkuu pääkaupunkiseudulla. Tilata voi 0200-99999

    Äänestä

hALUAN ANTAA LAULUTUNTEJA ITSEÄÄN LAULAJINA JA TAITOJAAN KEHITTÄVILLE JO HYVÄN RYTMI- JA SÄVELKORVAN OSAAVILLE. EN OLE AMMATILTANI LAULUNOPETTAJA MUTTA OLEN LAULANUT HYVIN PALJON JA KEHITTÄNYT LAULUTEKNIIKKAA JA ÄÄNENKÄYTÖNTAITOJA ROCKISTA OOPPERAAN JA KAIKKEA SILTÄ VÄLILTÄ.JOS OLET KIINNOSTUNUT, OTA YHTEYS SARIIN.
YHTEYDET MYÖS PUHELIMITSE: 044 055 8160

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karaokea autossa kirjoitti:

Aloitin tossa kesällä ajamaan karaokebussia ja haluaisin oppia laulamaan oikein. Olen ollut musikaalinen pienestä pennusta saakka ja soittanut mm: kitaraa, mutta oman äänen käyttäminen on ollut minulle julkisesti iso kynnys. Nyt ton nykyisen duunin puolesta voi kyllä harjoitella päivisin autossa ja laulan nykyisin jopa julkisesti ja karaokebaareissa ;) Pysyn nuotissa laulaessa kyllä, mutta kaipaan apua tekniikassa ja äänen tuotossa. Teen säännöllisen epäsäännöllisiä työvuoroja joten noi aikuisopiston kurssit ei onnistu. 1-2h viikossa lie sopiva määrä.
Laulan eniten siis suomihumppaa ja rokkia, mutta haluasin laajentaa repertuaaria myös ulkomaisiin "legendoihin".. ;)

Jos jollain opettajalla on sovittavissa vuoroja säännöllisen epäsäännöllisesti, niin ota yhteyttä 0400553610 / Pekka
Ps: Asun itse Espoon puolella, mutta liikkuminen ei ole este

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu