Tuleeko teille tilanteita perheen kanssa joissa riitaannutte?? Oletteko ns vieraskoreita koko ajan vai riitelettekko samalla tavalla kuin kotonannekin. uskallatteko sanoa suoraan?
Oma tilanteeni on sellainen etta monesti asiat arsyttavat, mutten ole ihan varma miten suhtautua joten pysyn hiljaa. Tosin tietyt asiat selvitetaan kylla keskustelemalla. Mutta voinko siis esim suuttua perheelleni vai pitaisiko minun kayttaytya ns aikusmaisella tavalla.
Oma tilanteeni on sellainen etta monesti asiat arsyttavat, mutten ole ihan varma miten suhtautua joten pysyn hiljaa. Tosin tietyt asiat selvitetaan kylla keskustelemalla. Mutta voinko siis esim suuttua perheelleni vai pitaisiko minun kayttaytya ns aikusmaisella tavalla.
Vastaukset 13
Vanhimmat
työsopimuksessani, jota ei kyllä allekirjoitettu, mutta jossa kaikki asiat on, niin lupasin noudattaa vanhempien kasvatustapoja ja kurinpitoa. mutta joskus tuntuu, että täällä ollaan liian tiukkoja tai toinen lapsista on saanut paremman aseman perheessä kuin toinen ja toinen sitten tästä syystä tuntuu oireilevan huomionhakuisesti, kirkumalla, pissimällä tietoisesti sänkyyn ja kaikkea tällaista.
tuntuu, että jos sanon, mistä heidän ongelmansa voivat johtua niin he ottavat sen kovin henkilökohtaisesti ja se voisi olla ns. "riidan alku" koska en haluaisi kuitenkaan niellä sanojani, jos he eivät olekaan tyytyväisiä mielipiteeseeni..
Pääsääntö: On asioita, joista ei voi pitää, mutta joita täytyy oppia sietämään.
niinpä.
itselläni kärjistyi monet jutut ja riitoja oltaisiin saatu aikaiseksi koska olimme todellakin täysin erilaisia ja meillä oli aika pitkälti erilaiset kasvatusnäkökulmat yms. otin kuitenkin homman niin, että tein kuten perhe halusi (vaikka olisin ollut itse jyrkästikin toista mieltä) ja annoin asioiden mennä tavallaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. muistan usein ajatelleeni että "no, ihan sama mulle. teen nyt näin kun käsketään ja omapahan on asiansa, näkevät kasvatuksen seuraukset vielä vuosien jälkeen ja joutuvat 'kärsimään' virheistään - minä olen siinä vaiheessa jo toisella puolella maapalloa ja mulle on täysin sama kuinka ko. perheen lapset selviävät elämästään myöhemmässä vaiheessa".
olen tällä hetkellä jo kasvatustieteen maisteri (aupair-aikanani noin puolet tutkinnosta oli jo suoritettuna) joten jonkin verran kasvatusnäkökulmaa ja tietoa kaikenlaisista tutkimuksista yms löytyy. mutta perhettä pitää mielestäni kunnioittaa, aivan sama oletko samaa vai eri mieltä heidän kanssaan - heidän lapsia ne kuitenkin ovat! jos perheen vanhemmat ovat yhteistyökykyisiä ja vastaanottavia, kerron mielelläni mielipiteitäni asioista mutta mikäli he jääräpäisesti toteuttavat vain omaa näkökulmaansa (nopeasti sen näkee mitä mieltä perhe asioista on) niin turha siihen on väliin mennä aikuisiakin opettamaan. omapahan on asiansa. mä opetan ja kasvatan sitten tulevaisuudessa omia lapsiani sekä tietysti työnkuvani mukaan esimerkiksi peruskoulussa. kaikkia maailman lapsia en kuitenkaan voi 'pelastaa' vaikka tekisin mitä.
Voisitko hieman kertoa oikeista kasvatusmetodeista tänne lyhyesti?? Kiinnostais kovasti, jotta tietäisin tulevaisuudessa omaa perhettä perustaessa ja lapsia kasvattaessa.
Ite oon ex -Au Pair ja kyllä vähän jotkut asiat ihmetytti siinä host-perheessä. Siis lapsilla ei oikeesti ollu mielestäni minkäänlaista kunnioitusta vanhempiaan kohtaan (tekivät miten halusivat ja saivat aina tahtonsa läpi) ja he olivat minusta liian hemmoteltuja.
Minusta tuntu, et näistä lapsista kasvaa uusavuttomuuden huippuja, ku esim.13 -vuotias lapsi ei saanu host-äidin määräyksestä auttaa minua ruoanlaitossa, vaik tää ois halunnu oppii ja tehä ite minun mukana! Sit toi host-äiti vaan huus niille lapsille joka pvä ja purki kai samalla omaa stressiään lapsiin. Lisäks ihmetystä herätti, että lasten välipalana oli esim.suklaakeksejä yms. makeaa. Ja myös se vähän harmitti, ku perhe söi valmisruokia tosi paljon.
"oikeista kasvatusmetodeista lyhyesti"? enpä taida. lue vaikkapa aluksi kasvatustieteen perusopintojen kirjoja (löytyy kaikista kirjastoista), sieltä löytyy kaikenlaista mielenkiintoista ja varmasti saat näkökulmia tulevaisuutta varten. sieltä myös selviää se, että mikään käytännössä ei ole 'oikein' tai 'väärin', on vain todella paljon erilaisia näkökulmia joita on eri aikakausina ja eri koulukunnissa korostettu eri tavalla. jokainen valitkoon siis oman mielensä mukaan.
kyse kuitenkin oli riitatilanteista ei kasvatuksesta. tosin jos jollain on sivusta seuraamisen kanssa ongelmia voi siita mainita mutta eipa taas ruveta riitelemaan.
itsellani on ongelmia lahinna sen kanssa miten perhe suhtautuu minuun.
joskus host vanhemmat saattavat sanoa aika ilkeastikin ja tuntuu etta he vahattelevat minua.
minulla on myos omassa huoneessa televisio ja tietokone, joita en saa kuitenkaan paivisin kayttaa?!? olen kysynyt syyta, mutta en ole vastausta saanut.
ja yleensakin jos jotain kysyn niin olen vahan kuin huomaamaton.
mietin siis etta voinko tassa tilanteessa loukkaantua vai pitaako minun vain hoitaa hommani mukisematta?!
Ma olin myos perheessa jossa aiti huusi koko ajan lapsille ja isalle, eiko ookin inhottavaa? Mun mielesta se oli niin kiusallista etta ma en lopuks enaa syonyt perheen kanssa kun kaikki nama huutamiset ajoittui aina iltaruokailuun koska se oli ainoa aika kun koko perhe oli kotona. Hyva luoja etta se nainen osasi valittaa, valilla tuntui kylla olevan ihan vakisin keksittyja syita (esimerkiksi perheen 10-vuotias tytto kaytti puheessaan slangisanoja ja lahetettiin nukkumaan ilman ruokaa) ihan vaan etta aiti paasisi purkamaan stressiaan johonkin..
niin. riitoja saadaan perheissä (ja muuallakin) aikaiseksi vaikka mistä syistä. monesti host-perheissä riidat liittyvät myös lasten kasvatukseen eli esim. tapoihin joilla perheessä toimitaan ja joihin aupair ei sopeudu tms.
vaikka miten läheinen perheen kanssa olenkin, niin en kyllä täällä ollun 8 kuukauden aikana ole kertaakaan ollut lähelläkään mitään riita tilannetta.. vähän vaikea edes kuvitellakkaan että olisin, mutta ehkäpä olen osannut niitä välttää sitten hyvin tms.
jos riitelin mutsin kanssa kotona lähinnä siitä että he rajottivat menojani niin tätä ei kauheasti ole tarvinnut täällä soveltaa.
KYLLÄ, tulee käyttäytyä aikuisella tavalla jos perhe siihen pystyy itsekkin. on älytöntä jos perheen aupair alkaa lapsellisesti suuttumaan vanhemmille, siinä vaiheessa täytyy jo osata pitää hieman mielipiteitä ominaankin. ja jos jotain sanottavaa löytyy, tulisi asiasta keskustella sivistyneesti.
kyllä au pairit tekemisillään ja tekemättä jättämisillään osaavat myös ärsyttää perhettä, mutta itse totesin asiaa pohdittuani, että on parempi sulkea suu, miettiä asiaa ja sitten todeta mietitttyään jonkin aikaa että ei kannata mainita (jos siis ei tosiaan kannata...) Eli en oikein tiedä mistä saisin riidan aiheen au pairin kanssa aikaiseksi..
Ärsyttäähän se ukkokin, mutta se on luvannut kuulla kälätystä, joten säästän kälätykset hänelle ja annan au pairin toimia omalla tavallaan ja yritän vain ymmärtää :-)
sama toimii aupairinakin oikein hyvin. uskoisin, että riidan aiheita löytyy rutkasti aupairvuoden aikana mutta aikuisina ihmisinä osaamme toimia hiukan sivistyneemmin kuin silloin kun olimme teinejä ja kapinoimme omia vanhempia vastaan :) jotkut asiat menee 'ohi korvan' omalla painollaan ja joistakin sitten puretaan tuskaa vaikkapa emailitse omalle äidille.
onpa tosiaan kivaa kun ei asu suomalaisessa perheessa niin saa rauhassa valittaa kaikista perheen outouksista ja ihmeellisyyksistä äitille puhelimessa ja kukkaan ei täällä päässä ymmärrä :)
en minä ainakaan halua elää vuotta jossain ällöttävässä juu juu harmoniassa jossa yksisarviset loikkii niityillä ja perhoset lentelee auringon paisteessa. kyllä minulle kelpaa riita silloin tällöin ilmaa puhdistamaan niin kuin kotosuomessakin. tosin kai sitä pitää olla aika tuttu ja läheinen perheen kanssa että voi alkaa kiukuttelemaan mutta mun tuleva perhe ainakin mainostaa sitä miten ne haluaa mut perheenjäseneksi ja isosiskoksi ipanoilleen niin kai mulla sitten on samat perheenjäsenen oikeudet kuin muillakin mukaanlukien pikku kinastelut once in a while...