Puolisoni on ihminen, joka haluaa nauttia joka hetkestä ja järjestää koko ajan pikkukivaa, kun minä taas toimin pitkäjänteisemmin kohti suurempia tavoitteita. Tällainen järjestely sopii minulle oikein hyvin, mutta siltikin ongelmia on ollut. Tässä esimerkkejä suhteemme ajalta.
1. En pidä vaimoni tapaan turisti-matkailusta, koska se on minusta tyhjänpäiväistä rahanhaaskuuta. Sen sijaan tutustun mielelläni erilaisiin kulttuureihin.
Kun opiskelin monta vuotta vierasta kieltä ja sain sitten vuodeksi työpaikan vieraasta maasta, niin vaimoni oli käärmeissään. Hän intti, että olisi itsekin halunnut opiskella vierasta kieltä ja työskennellä ulkomailla.
Kuka kielsi? En ainakaan minä. Sitäpaitsi hän on aloittanut kielten opiskelun vaikka kuinka monta kertaa, mutta kurssit ovat aina jääneet kesken, koska kielten oppiminen vaatii vaivannäköä.
2. Vaimoni halusi tehdä irtioton arjesta yhteisillä säästöillämme. Emme löytäneet kompromissia, joten _sopuisasti_ sovimme, että kumpikin voi tehdä mitä haluaa omalla osuudellaan. Vaimoni meni kahdeksi kuukaudeksi (luksusta, kallista) tropiikkiin ystävättärensä kanssa, kun minä kiersin samalla summalla maailmaa pyörän selässä vuoden ajan. Majoitteena oli pääasiassa teltta.
Lopuksi kävi ilmi, että vaimollani oli ollut luksusmajoituksessaan tylsää. Minä sen sijaan olin matkaani ja kokemuksiini sangen tyytyväinen. Tästäkös vaimoni kimpaantui, vaikka häntä on vaikea saada pyörän selkään edes työmatkan ajaksi.
3. Vaimoni tulot ovat selvästi paremmat (n. 50 % suuremmat) kuin omani. Suhteen alussa vaimoni julistautui itsenäiseksi naiseksi ja vaati, että palkoista riippumatta kumpikin maksaa kodin menoista yhtä paljon ja omasta palkasta jäljelle jäävä on ikiomaa. Vaimoni törsäsi kahviloissa istuskellen, minä elelin järkevästi, pistin sukanvarteen ja sijoitin turvallisesti. Nykyään minulla on edelleen pieni palkka, mutta myös suuri potti rahaa. Ja tästäkös vaimoni on suorastaan katkera.
Muitakin esimerkkejä olisi. Liittomme voi muuten hyvin, mutta jotenkin pitäisi saada tuolle naiseläjälle taottua päähän, että kaikkea ei voi saada. Elämässä on tehtävä valintoja.
1. En pidä vaimoni tapaan turisti-matkailusta, koska se on minusta tyhjänpäiväistä rahanhaaskuuta. Sen sijaan tutustun mielelläni erilaisiin kulttuureihin.
Kun opiskelin monta vuotta vierasta kieltä ja sain sitten vuodeksi työpaikan vieraasta maasta, niin vaimoni oli käärmeissään. Hän intti, että olisi itsekin halunnut opiskella vierasta kieltä ja työskennellä ulkomailla.
Kuka kielsi? En ainakaan minä. Sitäpaitsi hän on aloittanut kielten opiskelun vaikka kuinka monta kertaa, mutta kurssit ovat aina jääneet kesken, koska kielten oppiminen vaatii vaivannäköä.
2. Vaimoni halusi tehdä irtioton arjesta yhteisillä säästöillämme. Emme löytäneet kompromissia, joten _sopuisasti_ sovimme, että kumpikin voi tehdä mitä haluaa omalla osuudellaan. Vaimoni meni kahdeksi kuukaudeksi (luksusta, kallista) tropiikkiin ystävättärensä kanssa, kun minä kiersin samalla summalla maailmaa pyörän selässä vuoden ajan. Majoitteena oli pääasiassa teltta.
Lopuksi kävi ilmi, että vaimollani oli ollut luksusmajoituksessaan tylsää. Minä sen sijaan olin matkaani ja kokemuksiini sangen tyytyväinen. Tästäkös vaimoni kimpaantui, vaikka häntä on vaikea saada pyörän selkään edes työmatkan ajaksi.
3. Vaimoni tulot ovat selvästi paremmat (n. 50 % suuremmat) kuin omani. Suhteen alussa vaimoni julistautui itsenäiseksi naiseksi ja vaati, että palkoista riippumatta kumpikin maksaa kodin menoista yhtä paljon ja omasta palkasta jäljelle jäävä on ikiomaa. Vaimoni törsäsi kahviloissa istuskellen, minä elelin järkevästi, pistin sukanvarteen ja sijoitin turvallisesti. Nykyään minulla on edelleen pieni palkka, mutta myös suuri potti rahaa. Ja tästäkös vaimoni on suorastaan katkera.
Muitakin esimerkkejä olisi. Liittomme voi muuten hyvin, mutta jotenkin pitäisi saada tuolle naiseläjälle taottua päähän, että kaikkea ei voi saada. Elämässä on tehtävä valintoja.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jännää miten ihmiset haluavat viettää elämänsä keskenään, vaikka toinen suhtautuu katkerasti toiseen ja toinen sitten taas alentuvasti ja vähättelevästi. Kuinkakohan kauan kestää, kunnes sanotte todellakin vain vihaavanne toisianne. :(
mutta oli suorastaan nautinnollista lukea tekstiäsi, ja kuvitella tilannetta. Jos olisin sinä, niin ottaisin kaiken irti tilanteesta ja retostelisin naiselle mahdollisimman paljon.
naiseen panostaa noin paljon? Ehkä olisi viisasta viettää osa ajasta jonkun mukavamman naisen kanssa?
naisille usein suhteessa käy: ei elä omaa elämäänsä vaan jotenkin unohtaa oman elämänsä tarkoituksen kokonaan. Ykkösesimerkki on aika selkeä, muissa ilmenee katkeruutena miehen tekemisiä kohtaan. Hän ei kanna vastuuta omasta elämästään ja omasta hyvästä olostaan tai tulevaisuudestaan. Ei näille voi muuta sanoa kuin, kasva aikuiseksi!
vaimosi voisi kertoa samoista asioista hyvinkin erilaisen version. Nyt sinä kerrot vain tulkintasi teidän suhteestanne, toki oma mielipiteesi ja näkökulmasi on aito ja oikea sinulle muttei välttämättä mikään absoluuttinen totuus. Jos minulla olisi sinunlaisesi hyvinkin erinomaisena itseään pitävä mies niin..hm..taitaisin hyvinkin siihtyä kahviloissa yms. Kannattaa oppia sietämään erilaisuutta ja mielellään hyväksymäänkin sen mikäli aikoo avioliitossa pysyä
"Jos minulla olisi sinunlaisesi hyvinkin erinomaisena itseään pitävä mies"
Minä en pidä itseäni erinomaisena, mutta sen sijaan minua ärsyttää se, että vaimoni ei noudata niitä pelisääntöjä, jotka on sovittu. Hänen olisi esimerkiksi ollut hyvin helppo säästää rahaa suuresta palkastaan, mutta hän ei sitä tehnyt. Sen sijaan hän yrittää nyt määräillä, miten minun vaivalla kerätyt säästöni tulee käyttää. Hän ITSE oli se, joka alunperin halusi, etteivät raha ole yhteisiä vaan kumpikin maksaa omansa ja säästää omansa.
Niin ikään minua ärsyttää se, että hän ikään kuin syyttää minua siitä, että olen toteuttanut projekteja, jotka ovat vaatineet valmistelua ja vaivaa. Hän antaa ymmärtää, että kaiken kivan pitäisi tulla hänelle ilmaiseksi.
Muuten hän on oikein hyvä vaimo ja parisuhteemme on avoin ja tasa-arvoinen, joskin minä teen enemmän kotitöitä, koska vastaan kaikesta ruoanlaitosta ja leipomisesta ja muut hommat jaetaan puoliksi.
Nyt vain alkoi rassata. Pitäisi kai ärähtää.
Jotkut naiset ovat yksinkertaisesti mahdottomia elinkumppaneita siksi, että he luulevat tajuavansa mitä haluavat, mutta huomaavatkin aina, että olisikin pitänyt tehdä toisin.
Ja kaikkihan on tietysti sen toisen, paremmin viihtyvän osapuolen syy. Omassakin suhteessa on meneillään vastaava epälooginen tunteensiirto :
nainen on katkera, kun yritän viihtyä näillä eväillä millä kykenen (vaikka se on töissä ja sillä menee muutenkin paremmin)
Tästä voisi kirjoittaa vaikka kirjan, mutta miksi vaivautua: seuraavan sukupolven naiset tekevät kuitenkin samat asiat väärin kuin edeltäjänsä.
Miksi tekisin sen, kun minulla on parempaakin tekemistä?
"Jotkut naiset ovat yksinkertaisesti mahdottomia elinkumppaneita siksi, että he luulevat tajuavansa mitä haluavat, mutta huomaavatkin aina, että olisikin pitänyt tehdä toisin."
En tiedä muista naisista, mutta omalla vaimollani todellakin on taipumus tuulen perässä juoksemiseen. Pienikin vire innostaa, muuttaa suunnan ja taas mennään. Ja taas uudestaan. Ja taas.
Tämän vireherkkyyden vuoksi naisille kai pystytään myymään sisustuslehtiä, kertakäyttövaatteita jne. Minä tulen kotioloissa toimeen kirppiksen kolme euroa maksaneella flanellipaidalla kymmenen vuotta, mutta vaimoni näyttää kaipaavan vaihtelua kotivaatetukseenkin.
Ei kai enää muuta voi sanoa...
Teillä vaikuttaa olevan niin eri jutut, etten käsitä miksi ylipäätään olette menneet naimisiin. Onko kenties "vahinkolapsia"? Suhteenne ei vaikuta oikein terveelle pohjalle rakennetulta. Tämä siis oma kannanottoni.
miks te olette naimisissa?
"miks te olette naimisissa?"
Olemme taapertaneet avioliitossa nuoruudestamme saakka, melkein 25 vuotta. Yksi kriisien täyttämä vuosi on ollut välissä, mutta muuten suhde on toiminut hyvin. Seksiä ja läheisyyttä on piisannut ja muksuistakin näyttää kasvavan tasapainoisia eläjiä.
Kai vastaus on on rakkaus. Mutta siltikin ärsyttää.