mikä menee pieleen?

Kesän työmatkapyöräilyn ja säännöllisen ruokailun jälkeen painoa tippu 8 kg. Sitten alotin pacen ja spinnin niin kiloja onkin tullu jo takasin. Lihaksistako se paino tulee vai mistä? Aamulla syön lautasellisen puuroa ja leivän, töissä nutrilet-patukan tai rasvattoman rahkan piltti tai ananasprk, kotona lämmin ruoka ja illalla hedelmiä tai leipä tai raejuustoa ja tonnikalaa.
2360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lihas painaa ihraa enemmän.

Äänestä

Kuulostaa tutulta: Viime keväänä hoikistuin kivasti ilman ihmeellisempiä vippaskonsteja (jätin juuston ja herkut pois päivittäisestä ruokavaliosta).

Nyt olen syksyn alussa tehnyt 2 kk saman ja lisännyt kuvaan mukaan 5x/vko aerobic/kuntosali/uintikerrat (treenaan todella täysillä ja hiki virtaa).

Mutta, mutta tuloksia ei juurikaan näy. Selluliitti ei katoa, vyötärö ja lantio eivät ole kaventuneet senttiäkään (mittasin juuri tänään uudelleen)!! Vaatteetkin kiristää enemmän kuin 2 kk sitten. Kenties hauis pullistunut läskin alla ja that's it. Edelleen allit roikkuu ja reidet hyllyy. Ymmärsin, että "tahtoo timmiks" kuitenkin kiinteytynyt (mikä on upeeta)??

Tarvitsenko vain kärsivällisyyttä vai teenkö jotain väärin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tahtoo timmiks kirjoitti:

Kesän työmatkapyöräilyn ja säännöllisen ruokailun jälkeen painoa tippu 8 kg. Sitten alotin pacen ja spinnin niin kiloja onkin tullu jo takasin. Lihaksistako se paino tulee vai mistä? Aamulla syön lautasellisen puuroa ja leivän, töissä nutrilet-patukan tai rasvattoman rahkan piltti tai ananasprk, kotona lämmin ruoka ja illalla hedelmiä tai leipä tai raejuustoa ja tonnikalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu