eli, tahtoisin muuttaa saman katon alle tuon rakkaan kultaseni kanssa, mutta kun mies ei tee mitään asian eteen!
hän ei etsi asuntoja, ei viitsi edes kertoa mikä alue/kaupunki/kaupunginosa käy (itse pääsen lähestulkoon mistä vaan töihin julkisilla), tiedän kyllä ettei hän tahdo ajaa 50 km töihin joka aamu..
mutta kyllä mies voisi edes jotain tehdä asian eteen.
en nyt tietenkään halua erota enkä muuta sellaista, mutta toisinaan tulee kyllä mieleen että tahtooko tuo mies nyt oikeasti muuttaa minun kanssani yhteen?
hän ei etsi asuntoja, ei viitsi edes kertoa mikä alue/kaupunki/kaupunginosa käy (itse pääsen lähestulkoon mistä vaan töihin julkisilla), tiedän kyllä ettei hän tahdo ajaa 50 km töihin joka aamu..
mutta kyllä mies voisi edes jotain tehdä asian eteen.
en nyt tietenkään halua erota enkä muuta sellaista, mutta toisinaan tulee kyllä mieleen että tahtooko tuo mies nyt oikeasti muuttaa minun kanssani yhteen?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei se halua. Jos se haluaisi, niin se tekisi jotain asian eteen. Miehet ilmaisee haluttomuuttaan olemalla passiivisia, koska he eivät halua sanoa asioita suoraan ja loukata naisen tunteita. Usko pois, sinä et ole hänen valintansa elämänkumppaniksi.
Että miehesi ei ainakaan vielä halua kanssasi yhteen muutta, ehkä häntä pelottaa tai jotain. Silloin kun itse sovittiin yhteenmuutosta, mies oli aivan innoissaan, ehkäpä enemmän kuin minä itse.. :)
Suosittelisin että istutat miehesi pöydänviereen ja kysyt ihan suoraan että "haluatko sä muutta mun kanssa yhteen vai et" kyllä sä siinä vaiheessa näät että haluaako se vai ei. Ja jos se tyynenrauhallisesti vastaa että "kyllä" niin voit sanoa takaisin että susta tuntuu ettei se halua muutta, kun ei ole kiinnostunut etsimään asuntoa, eikä halukas suunnittelemaan tulavaisuutta. Voisit vielä lisätä että olet itse valmis odottamaan siihen asti että miehesi on valmis muuttamaan. Et saisi painostaa häntä mitenkään..
Tsemppiä.. Ja sano miehellesi että annat hänelle tilaa asian kanssa. Jos se on sanonut että haluaa muuttaa kanssasi mutta ei ole kiinnostunut etsimään asuntoa eikä suunnittelemaan yhteistä tulevaisuutta, niin sinun kuuluu antaa sille tilaa, ettet vaa rupea painostamaan koska silloin vain pilaat koko jutun ja ajat miestäsi kauemmas sinusta..
Sano hänelle että olet valmis odottamaan niin pitkään kun on tarve, kun miehesikin haluaa tosissaan muutta kanssasi yhteen se on ihanaa aikaa. Käytte yhdessä katsomassa asuntoja, kiertelette katsomassa huonekalujua ja nautitte siitä "muutto huumasta" sen eteen kannattaa nähdä vaivaa.. :)
harmittaa vaan että itse ehdin jo innostua ajatuksesta.
ehkä on pakko istuttaa se pöydän ääreen.
olen kuitenkin monesti kysynyt että tahtooko mies muuttaa kanssani yhteen asumaan, muuttaisimme kuitenkin vuokralle, ei sentään mitään yhteisiä lainoja olla ottamassa. voi olla että painostan häntä a häntä ahdistaa olla kanssani, vaikka hän muutakin väittää.
olen monesti sanonut ettei minulle tarvitse (eikä kannata) olla liian kiltti, ainoa asia on vain että toivon hänen olevan rehellinen.
mikä siinä on niin vaikeaa?
ei minulla ole kiire muuttaa yhteen, ei todellakaan, hän itse asiassa otti asian puheeksi jo tuossa pari kuukautta sitten. olen kuitenkin sanonut että aikaisintaan tuossa joulun jälkeen on muutto ajankohtainen, mutta olen tottunut hoitamaan asiat rauhassa ja ajan kanssa, varsinkin isommat jutut.
oliko se sitten pelkkää höpöttelyä, mene ja tiedä.
itse olen ollut hänelle rehellinen, ihan kaikessa, aina. en ole edes jättänyt kertomatta mitään.
kai tästä tulee sitten vielä ongelma, entistäkin pahempi.
en nyt sentään ole tätä ukkoa mihinkään heivaamassa, en sentään näin pienen asian takia.
Siinä kun "istuttelet pöydän ääreen" ja vaadit vastauksia, annat myös hyvän kuvan siitä, mitä tuleman pitää jos muutatte yhteen. Ts. sinä olet pomo ja poliisi. Tuskinpa se ainakaan edesauttaa muuttoanne, veikkaisinpa, että siirtää sen hamaan tulevaisuuteen tai kokonaan pois mahdollisuuksista.
Tuntuu hiukan sille että nyt olet itse niin innostunut yhteen muutosta ettet ole oikein edes miehesi kanssa asiasta jutellut. Jäädytä tilanne ja katsele aikaa eteenpäin. Kyllä mies sitten sanoo kun haluaa yhteen muuttaa.
Mies voi halutakin muuttaa yhteen kanssasi, mutta ei vain saa aikaiseksi tehdä asialle mitään. Tai sitten mies käytöksellään osoittaa, että ei ole asiasta innostunut, mutta tekee sinulle tavallaan mieliksi.
Tiedän tunteen kyllä. Elämässäni on ollut kaksi miestä. Ensimmäisen kanssa tilanne oli sellainen kuin nyt kuvailit teidän tilannettanne. Vaikka mies nyökytteli kaikelle mitä sanoin ja jopa hankki sen asunnon, hän peruutti viime hetkellä (olin jo sanonut irti asuntoni ja työpaikkani ja muuttokuorman piti tulla seuraavana aamuna). Sain tosiaan muuttoa edeltävänä päivänä kirjeen postiluukkuuni, ja tuossa kirjeessä mies ilmoitti, että ei halua muuttaa yhteen kanssani eikä halua edes olla enää kanssani. Minä olin melkein sokissa siitä kirjeestä - mutta en silti ilmeisesti viisastunut yhtään.
Seuraava mies oli yhtä haluton ja saamaton. Tarpeeksi kauan kun ruikutin, mies muutti asumaan luokseni ja siitä sitä mentiin sitten eteenpäin. Nyt yli 20 vuotta sitten alkanut yhteiselämä on minun tahdostani päättymässä.
Avioliittomme ei koskaan ollut onnellinen, enkä varsinkaan minä. Mies ei jatkossakaan osoittanut välittävänsä minusta ja on ollut yhtä "saamaton" eli haluton tekemään asioillemme mitään. Riitoja on ollut rankasti ja niiden aikana mies syyttää minua siitä, että olen hänet raahannut avioliittoon, pakottanut hankkimaan lapsia jne. jne.
Vaikka olen huomannut tuon välinpitämättömyyden jo vuosia sitten, itken sitä vieläkin. Tiedä sitten, mistä syystä lähden, mutta jotenkin se laiha sopu ei tunnu riittävän avioliiton kantavaksi voimaksi. Yhteenkuuluvuuden tunne ja me-henki puuttuvat kokonaan.
Toivottavasti nyt olen viisastunut. Jos jonkun miehen vielä tapaan, se mies saa ottaa minut, eikä niin päin, että minä otan miehen.
Keskustelu - ja rehellinen sellainen - on teilläkin tarpeen. Miehet tarvitsevat usein enemmän aikaa kypsyttelyyn, ja se aika kannattaa kyllä antaa. Pidemmän päälle se on sinullekin paljon parempi, jos tiedät, että mies tahtoo juuri sinut eikä ketään muuta.
Seurustelkaa ja nauttikaa toistenne seurasta!
vain "ottaa itseään", siinä pitää olla tunnetta puolin ja toisin. Itse olen kihloissa puol-kusipään kanssa ja vaikka mulla olis jo muutama "ottajakin" joista yks varsinainen kiusanhenki,eikä todellakaan tyyppiäni, se ahistaa mua piirityksellään, niin ne ei mulle sovi, haluan itse valita mieheni tai että se käy kuin saduissa, että sitä vaan rakastutaan (mitä mulle ei ole käynyt koskaan) mut on aina vaan "otettu" ja pari kertaa olen itse ollut se ottaja ja suteen on mennyt kummassakin tapauksessa!
Mies kaikin teoin, ajatuksin ja elein aivan huutaa ettei han halua muuttaa kanssasi yhteen! Kuinka sinun on niin vaikea ymmartaa tuota.
Luettuani kirjoituksesi se oli niin selvaa ettei mies millaan tapaa voi enaa selvemmin kantaansa ilmoittaa. Pitaisikohan hanen maalata se taivaalle ennenkuin sina ymmarrat viestin?
ei tarvitse maalata minkään valtakunnan taivaalle mitään, sen kuin vaan sanoo.
eilen juuri puhuimme mm. miten sisustamme ja keskustelimme mille alueelle tahdomme muuttaa.
minä en ole pomo, en edes tahdo määrätä miten asiat hoidamme.
jos hän ei tahdo olla kanssani, niin sen kuin vain sanoo. jätän hänet rauhaan jos asia niin on.
mutta kun sanon etten oikeasti tiedä tahtooko hän muuttaa kanssani tai rakastaako edes minua, niin tietsti hän rakastaa ja tahtoo muuttaa kanssani.
nykyään hän kyselee, mikä minun on, olen ollut niin alamaissa tämän asian takia, enkä vain voi sanoa sitä, koska tiedän että hän pahoittaa mielensä ja tekee sen jälkeen kaiken aivan niinkuin minä haluan, riippumatta siitä mikä hänen oma tahtonsa on.
Anna miehellesi aikaa... Yhteen muutto on iso juttu. Itse muutin yhteen naiseni kanssa kun oltiin tunnettu 2 viikkoa. Ja nyt ollaan eroamassa 9 kuukauden jälkeen!! Ja arvaa sattuuko?
hän ei ole asunut kovin kauaa omillaan, tiedän että on vaikea muuttaa kanssani yhteen, siivousfriikki ja nipottaja kun joskus olen. kaikki riidat on kyllä saatu sovittua, ei ole ongelmia tällä hetkellä. jo jonkin aikaa ollaan oltu yhdessä, uskon että yhteiselomme toimii.
taas tuossa yksi päivä puhuimme asiasta ja hän sanoi myös olevansa innoissaan asiasta, haluavansa muuttaa yhteen jne.
uskon kyllä että hän tahtoo muuttaa kanssani mutta on vain epävarma asiasta.
meillä molemmilla on vielä aikaa miettiä, olen vain sanonut että haluan hoitaa kaikki asiat ajoissa. tiedän hänen olevan saamaton tapaus, esim. kotitöitä ei tee ennen kuin sanoo.
itse teen ihan mielelläni kotitöitä, kaipaan vain välillä apua ja hän ei aina ymmärrä sitä..
hän voi vielä muuttaa mielensä, se on ihan ok. en tahdo ahdistaa tai painostaa, olen sanonut että jos mieli muuttuu niin kertoo minulle, ihan milloin vain.
munkaan ukko ei ole tehnyt mitään sen eteen että muuttaisimme yhteen ja enää sen ei tarvitsekka, mä jätän sen heti kun saan siihen tarpeeksi voimia! Sil ei ole riittävästi, tuskin ollenkaan aikaa mulle.
Jos se tahtois muuttaa sun kanssa yhteen, niin sekin tekis sen asian eteen ees sen verran, että se kertois kaupungin osan tai ees jotain, missä se haluaa kanssasi asua, kun ei tee mitään, niin ei se mitään haluakkaan.
kyllähän se ukko kaupunginosia luettelee, mutta kun niistä on niin helvetin vaikea saada asuntoja ja metriäkään liian lähelle jotain tiettyä paikkaa ei voi muuttaa..
niin, miksi olet sen ukkos kanssa kun ei ole aikaa? jätät sen, etkä edes yritä keskustella asiasta?
niin? Hyvä kysymys, kai mulla on siihen syyni sitten?
tietenkin
Todennäköisesti suurin osa vastaajista on oikeassa sanoessaa, ettei miehesi halua tai ole vielä valmis. Minulla olisi kuitenkin toisenlainen näkökanta asiaan:
Oma mieheni (tai joku pojannulikka tai jotain sinnepäin) ei ole koskaan osannut ilmaista mielipidettään minkään asian suhteen. Eikä myöskään tehdä mitään minkään eteen. Tuo oli aika rankasti sanottu, mutta kuvaa tilannetta ihan hyvin. Hänelle siis toisinsanoen on aivan sama, minne me mennään syömään tai mitä kautta pyöräillään niin kauan kuin minun ehdotukseni ovat hänen mielestään hyviä. Hän ei myöskään saanut etsittyä tietoa sivarista, vaikka sitä vakavasti harkitsikin. Hän ei ole hyvä ns. käytännön asioissa.
Aluksi tämä raivostutti minua. Tulkitsin asian aina niin, ettei häntä kiinnostanut, hän ei halunnut jne. Olen kuitenkin joutunut ajattelemaan asian uusiksi. Poikaystäväni muutti tänäsyksynä omilleen ja suhteemme muuttui kaukosuhteeksi. Hänellä on nyt uusia ystäviä, uusi koti ja kaikkea mahdollista. Mutta en ole voinut havaita hänessä niin sanottuja innostumisen merkkejä. Joskus ihmettelin asiaa hänelle ja hän sanoi (minun mielestä hyvin apaattisesti) että onhan hän innostunut. Viime kesänä teimme pitkän pyöräretken ja vaikka minä tein käytännössä kaikki järjestelyt itse eikä hän näyttänyt selviä innostumisen merkkejä, oli retki silti todella onnistunut, hän todella halusi lähteä... Hän ei vain osoita innostustaan yhtään mistään, siinä missä minä hypin kattoon paljon vähemmästäkin...
Mekin olemme muuttamassa yhteen, reilun puolen vuoden päästä. Itse olen tohkeissani, ja on hänkin, hyvin näkymättömästi vain... Minä puhun sängyn ostosta, sisustuksesta, asunnonhankinnasta, yhteisestä elämästä... hän hymyilee, ja on kerran sanonut, että olisihan se ihan kiva että minä olisin siinä vieressä. Enää en hermostu hänen "aneemisuudestaan", vaan osaan tulkita hymyt ja pienet sanat innostumiseksi. Joudunhan minä siinä paljon tekemään, mutta toisaalta oma on valintani, tykkään järjestää ja suunnitella asioita ja todellakin rakastan tuota miehenalkua.
En sano, että tämä pätisi sinunkin mieheesi, mutta sanonpa vaan, ettei tuollainen näennäinen innostumattomuus aina tarkoita haluttomattomuutta.
hän on todellakin saamaton. siinä missä minä koko aika suunnittelen, ehdotan yhteistä lomaa etelän lämpöön jne, niin hän suunnilleen hymähtelee ja sanoo että no joo kai se olis kivaa.
hän on myös tottunut siihen että asiat tehdään hänen puolestaan ja on todellakin melko saamaton. itse olen myös sellainen että innostun helposti, ja sen myös huomaa.
en viitsi peitellä innostustani, pettymystä tms.
toisinaan on raivostuttavaa kun ei tiedä mitä toinen tuntee. tietysti hän nauraa jne, ei nyt sentään mikään kiviukko ole, mutta joskus mietin että onko tosissaan joissain jutuissa.
olen niin monesti kysynyt että onko hän tosissaan sen kanssa että tahtoo kanssani muuttaa saman katon alle, ja aina hän sanoo että on.
kerran hän sai miltei raivarit siitä että kysyin asiaa taas ja kysyi että mitä pitää tehdä että uskon
(minä siinä hyrisin tyytyväisyydestä kun vihdoinkin sain hänestä esiin jotain tunteita)
mutta kiitos tuosta näkökannasta, vakuutuin hiukkasen siitä, että olen oikeassa, olen jo pidemmän aikaa ajatellut että hän on oikeasti vain hiukan saamaton.