inttileskeydestä.

Mieheni lähti tammikuussa 06 armeijaan. Olimme viettäneet tätä ennen reilun vuoden todella tiiviisti yhdessä. Pisin ero oli ollut korkeintaan muutaman päivän.
Ensimmäiset viikot miehen lähdön jälkeen olivat kamalimmat. En saanut unta, itkin, ikävöin. Kevääseen asti elin hyvin tylsää elämää, olin kotona, kävin koulua, tein läksyjä. Odotin aina innolla miehen lomia ja niistä saikin aina voimaa jaksaa. Kesällä kuitenkin aloin jo tottua ikävään. Aloin nähdä enemmän vanhoja tuttuja ja jopa nautin välillä yksinäisyydestä.
Olen oppinut elämään omillani, tiedän että pärjäisin yksinkin.
Nyt miehen kotiutuminen lähenee ja saan hänet pian lopullisesti kotiin. Tämä inttiaika on kasvattanut suhdetta valtavasti. Luottamuksen on oltava erittäin hyvä että intistä selviää.
Lisäksi on ollut merkittävää että olen huomannut että selviän yksinkin. Silloin en joudu koskaan tilanteeseen, jossa en uskaltaisi erota, koska en uskoisi pärjääväni ilman miestäni. En siis ole riippuvainen miehestäni.
En tietenkään usko tai toivo että ero joskus koittaisi. Tiedän miehen olevan minulle se oikea, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni.

Esitin asiani ehkä hieman epäselvästi. Pääpointti oli siis, että intti on kasvattanut suhdettamme paljon, ja tiedän että tulevaisuudessa tulen olemaan mieheni kanssa oikeista syistä, en siksi etten uskaltaisi lähteä suhteesta.
282492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Miehesi? Siis teinipoikaysytäväsi?

Äänestä

Monet itkut on itketty ja luottamus ollut kovilla mutta vielä kun jaksaa odottaa tammikuuhun niin se on ohi. Nyt pelottaa osaako sitä enää olla yhdessä koko ajan :)

Äänestä
  • miten armeija-aikana luottamus voi olla kovilla? siellähän ne äijät on kasarmilla..sanotaanko että enemmän silloin se luottamus on kovilla kun äijät on vapaalla jalalla ilman mitään armeijoita..itsellä ei ainakaan ole luottamus kärsinyt yhtään sen enempää ku muulloinkaan..

    Äänestä

  • msda kirjoitti:

    miten armeija-aikana luottamus voi olla kovilla? siellähän ne äijät on kasarmilla..sanotaanko että enemmän silloin se luottamus on kovilla kun äijät on vapaalla jalalla ilman mitään armeijoita..itsellä ei ainakaan ole luottamus kärsinyt yhtään sen enempää ku muulloinkaan..

    Sanoinko että MINULLA oli luottamus kovilla? enpäs tainnut sanoa :P:P :D:D Niin että silleen

    Siis etpä taida paljon tietää armeijasta... Onhan olemassa iltavapaita, joihin monilla kuuluu ryypiskely ja/tai ajan viettäminen lähimmässä kaupungissa...

    Siksi toisekseen, luottamuksen voi pettää muutenkin kuin pettämällä suhteessa... Valehtelu, asioiden salailu, jne. kaikki tekevät kipeää ja kaikki onnistuvat-myös armeijassa.

    Äänestä

  • Saanuska kirjoitti:

    armeijasta jo toinen kerta kun olen inttileskenä...mutta minulle ei ainakaan tuota mitään ongelmia luottaa toiseen...Eiköhän se ole niin että jos poitsut sieltä armeijasta valehtelevat jne niin kyllä he sitä sitten tekevät myös muulloinkin..
    Minulle armeija ei merkitse mitään muuta kun että ei voi ihan milloin vaan soittaa ja nähdä jos huvittaa..Eli pitää mennä miehen ehdoilla..

    Äänestä

  • kysyä kirjoitti:

    Sanoinko että MINULLA oli luottamus kovilla? enpäs tainnut sanoa :P:P :D:D Niin että silleen

    että luottamus on ollut kovilla, tajuan että se on ollu sinulla ja miehellä...

    Äänestä

  • msda kirjoitti:

    että luottamus on ollut kovilla, tajuan että se on ollu sinulla ja miehellä...

    että ymmärsit väärin ? :D kyllä minä voin puhua SUHTEESTAMME js sanoa että meillä on ollut suhteessamme luottamus kovilla vaikka se olisikin ollut miehen taholta. Onhan se mieskin meidän suhteessa mukana :D

    ja tuohon alempana olevaan kommenttin. Ei ne miehet tosiaan ole koko aikaa siellä kasarmilla.

    Äänestä

  • sanoa kirjoitti:

    aina kasarmilla...mutta kaikilla ei myöskään ole miehiä joita baarit vetää puoleensa..

    Äänestä

  • msda kirjoitti:

    aina kasarmilla...mutta kaikilla ei myöskään ole miehiä joita baarit vetää puoleensa..

    jos kävi muttei kertonu sulle?

    Äänestä

  • tiiät kirjoitti:

    jos kävi muttei kertonu sulle?

    koska ei hän ei ole baarissa hyppääjä..ja minulla ainakin riittää luottamusta sen verran että uskon jos hän sanoo että on käynyt lenkillä tai uimassa..Ja toisaalta mitä väliä sillä on jos se parilla kävisi..mutta ku ei ole sen tyylinen ihminen

    Äänestä

onnee vaan teiän teinisuhteel, ei jaksa kiinnostaa

Äänestä

:D:D:D:D

Kyllä elämä opettaa sinua niin kuin myös nulikkaa, jota kutsut "mieheksesi". Buahahhhahhaa!

Äänestä
  • Tiedä että armeijaan voi joutua myöhemmälläkin iällä jos armeija on lykkääntynyt opiskelujen takia. ja minä veikkaan itseasiassa aika suurella varmuudella itse olevani sinua vanhempi. Että se siittä nulikasta..sinun käytöksesi tosin ON melko nulikkamaista.

    Äänestä

  • ilmeisesti kirjoitti:

    Tiedä että armeijaan voi joutua myöhemmälläkin iällä jos armeija on lykkääntynyt opiskelujen takia. ja minä veikkaan itseasiassa aika suurella varmuudella itse olevani sinua vanhempi. Että se siittä nulikasta..sinun käytöksesi tosin ON melko nulikkamaista.

    katsukka_88:n nimimerkis tarkottaa ikää eikä syntymävuotta hähähähähähähäää!!!!!

    Äänestä

Oma MIEHENI jouti aikoinaan keskeyttämään armeijan sairastumisen takia ja sai muutaman vuoden lykkäystä, vaan ei vapautusta. Oli sitten lopulta armeijan suorittaessaan 26vuotias... Ei niinkään teini, vaan kahden lapsen isäkin jo.;)

Äänestä

vai miksi olet niin down? Hei, pari vuotta jos selviää hengissä siellä Ramadissa tms. niin ne kotiuttavat ja Bush laittaa uusia tilalle. Mutta joo, tiukat paikat on. Ei kannata jäädä kapinallisten kynsiin, ovat aika armottomia sieppaamilleen, kuten olet uutisista nähnyt/kuullut. Tienvarsipommit silpoo myös jengiä jatkuvasti. Toivottavasti tulee ehjänä kotiin.

OK, OK, me ei olla jenkkejä. Heitin tuon vain sen havainnollistamiseksi, että eiköhän sulla ja sillä sun kaverilla ole aika leppoisa tilanne? Armeija ei ole vaarallinen paikka, kestää max vuoden, poikaa ei lähetetä Irakiin/Tshetseniaan, jne. Voitte pitää yhteyttä, lomia on harva se viikonloppu jne. Kyllä Suomessa on asiat hyvin, eikö?

Äänestä

Hei vaan!

Ymmärrän sinua todella hyvin! On todella hienoa, että suhteenne on kasvanut inttiajan myötä! Siinä myös huomaa kuinka tärkeä toinen on, eikä mikään itsestäänselvyys, oppii todella arvostamaan ja kunnioittamaan toista enemmän, kun on joutunut olemana erossa!

Oma mieheni on vankilassa, joten meillä kanssa arki muuttui rajusti. Yhdessä asuttu ja kimpassa muutenkin pysytty jo 2,5 vuotta, niin tottakai se muutti paljonkin elämää, että nyt joutunutkin olemana yksin, eikä toinen olekaan koko ajan läsnä. Mutta ennenkin on selvitty, niin miksei nytkin!

Alku on aina rankkaa, ikävä on kova. Sitten itse olin ainakin todella itkuherkkä, niin kuin ilmeisesti sinäkin.. Mutta just ystävät, koulu jne. on ihan hyviä juttuja, saa vähän edes muuta ajateltavaa kuin ikävä! Kyllä aika loppujen lopuksi nopeesti kuluu! :)

Tsemppii sulle ja miehelles! Ja muista, että miehelläs on varmasti yhtä ikävä kun sulla, kun joudutte olemaan erossa!!

Äänestä
  • mutta minusta inttileski tms. on sanana aivan karmea! Leski tarkoittaa kuitenkin jotain aivan muuta kuin parikymppistä tyttöä joka on "menettänyt" poikaystävänsä Suomen armeijalle yleensä vain kuudeksi kuukaudeksi...

    Äänestä

  • outo kirjoitti:

    mutta minusta inttileski tms. on sanana aivan karmea! Leski tarkoittaa kuitenkin jotain aivan muuta kuin parikymppistä tyttöä joka on "menettänyt" poikaystävänsä Suomen armeijalle yleensä vain kuudeksi kuukaudeksi...

    leski-sanaa tuossa..

    Jos elämän suurin ongelma on poikakaverin armeijassa olo, niin sanonpahan vain, ettei tiedä elämästä oikeastaan mitään.

    Äänestä

Jätkäs hajoo sinne.

Äänestä

tällä kirjoituksellla, kehua että olettepa onnellisia. Olet vain naurettava pilvissäelävä teinipelle.

Äänestä
  • Herranjestas millaisia vastauksia saat! Olen itsekkin inttileskenä vielä sen vähän alle 3kk. Te vanhemmat ihmiset tottakai näette meidät "teinipelleinä", koska luultavasti olette omat suhteenne epätoivoisesti menettäneet tai elämäntilanteenne on muuten vain syvältä. Kaikki ei ole samanlaisia epäonnistujia suhteissa kuten nämä negatiiviset kirjoittajat. Taidan provosoida monia.

    Tottakai sitä ikävöidään, suhde kasvaa ja molemmat osapuolet kasvaa henkisesti. Minulla oli samankaltainen tilanne, mutta mieheni ja minä olemme asuneet pari vuotta yhdessä. Eli joka hetki toisen rinnalla/koulussa

    Ja tietenkin takerrutte sanaan mieheni, mutta minusta olisi erittäin typerää sanoa poikani, koska hän ei ole lapseni. Poikakaverihan tarkoittaa ystävää, kuten myös tyttökaveri. Vai sanoisinki poikapuolinenseurustelukumppani? Onko se poika muuten sukupuoli? Mielestäni täysi-ikäinen karvapalli jätkä on jo mies. Jos sanoisin miestäni pojaksi, niin olisinko minä tyttö jolla on poikaseurustelukumppani ja tämä tyttö odottaa lasta pojalle? Aika hassua.

    Äänestä

  • Kummaa touhua.. kirjoitti:

    Herranjestas millaisia vastauksia saat! Olen itsekkin inttileskenä vielä sen vähän alle 3kk. Te vanhemmat ihmiset tottakai näette meidät "teinipelleinä", koska luultavasti olette omat suhteenne epätoivoisesti menettäneet tai elämäntilanteenne on muuten vain syvältä. Kaikki ei ole samanlaisia epäonnistujia suhteissa kuten nämä negatiiviset kirjoittajat. Taidan provosoida monia.

    Tottakai sitä ikävöidään, suhde kasvaa ja molemmat osapuolet kasvaa henkisesti. Minulla oli samankaltainen tilanne, mutta mieheni ja minä olemme asuneet pari vuotta yhdessä. Eli joka hetki toisen rinnalla/koulussa

    Ja tietenkin takerrutte sanaan mieheni, mutta minusta olisi erittäin typerää sanoa poikani, koska hän ei ole lapseni. Poikakaverihan tarkoittaa ystävää, kuten myös tyttökaveri. Vai sanoisinki poikapuolinenseurustelukumppani? Onko se poika muuten sukupuoli? Mielestäni täysi-ikäinen karvapalli jätkä on jo mies. Jos sanoisin miestäni pojaksi, niin olisinko minä tyttö jolla on poikaseurustelukumppani ja tämä tyttö odottaa lasta pojalle? Aika hassua.

    Yleisessä käytössä sana poikakaveri on nimenomaan seurustelukumppanisi. Älä siis mainosta lähteväsi "viiden poikakaverisi" kanssa mökille viikonlopuksi, jos maineestasi välität, hehe.

    Äänestä

Eli kuten otsikosta käykin ilmi, niin en ole inttileski, mutta muuten hyvin samankaltaisessa tilanteessa kanssasi. Poikaystäväni lähti 2 kuukautta sitten opiskelemaan 500 kilometrin päähän, ja minä voin seurata perästä vasta vuoden päästä. Toisin sanoen meillä on ihan samanlainen erokausi kuin monilla armeijan takia. Olen oppinut takaisin "yksinäisyyteen" nopeammin kuin sin, sillä jo nyt (2 kk eron jälkeen) ikävä on laantunut riipivän pakottavasta sellaiseksi jokailtaiseksi "muistutukseksi". Eli ikävä on, mutta enään se ei häiritse elämää, vaan pikemminkin vain on.

Luottamus meillä joutuu jopa kovemmalle koetukselle, kuin monilla inttileskillä ja poitsuilla, koska en tunne lainkaan poikaystäväni uusia ystäviä ja saan kuulla vähän väliä erilaisista bileistä ja tapahtumista, joita varsinkin opiskeluajan alussa tuppaa olemaan. Toisaalta luottamus välillämme on ollut aina vahva, tämä on vain yksi uusi koettelemus joka sitä entisestään pönkittää.

Minulla henkireikänä toimii eron rajallisuus, syyskuu 2006-maaliskuu 2007 (Jolloin mulla alkaa lukuloma, ja "muutan" poitsun luo asustelemaan...). Todennäköisesti kuolisin, jos en voisi laskea päiviä ja viikkoja siihen, kunnes saamme olla taas yhdessä. Me olemme myös luottavaisilla mielillä toistemme suhteen, ja edessä onkin yhteenmuutto ensikesänä.

Näämme keskimäärin 2-3 viikon välein, joten kyllähän tuo ikävä ehtii kasvaa, ja uskonkin että kyllä tämä melkoisesti meidän suhdetta kasvattaa. Ollaan seurusteltu kohta 2 vuotta, mutta vasta tämän eron myötä sitä on myöntänyt itselleen ja toiselle, miten "riippuvainen" (positiivisessa mielessä) toisesta on ja miten paljon paremmalta elämä maistuu kun saa nukahtaa oman rakkaan viereen, heh.

Äänestä

Olet "inttileski" vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että olet naimisissa kun miehesi jostain syystä kuolee ollessaan intissä. Jos poikaystäväsi on armeijassa ja sinä odottelet tippa linssissä omaa ihqua hanipuppeliasi kotona, et todellakaan ole leski.

Äänestä
  • Sanontahan se on vain. Miksi sinä vaivaat päätäsi ja ihan selvästi tulet aggressiiviseksi kys. sanasta.
    Sotaleski on mielestäni kyllä väärä sanonta ja epäkunnioittavaa. Jos olet naimisissa ja kumppanisi kuolee esim töissä tai autokolarissa, kutsutko silloin itseäsi "työleski" tai "autoleski"

    Intistä nyt luulisi tietävän, että sinne harvemmin kuolee, joten leskeys on ns. väliaikaista.

    Ehkäpä te teinipelleistä vouhottajat ette ole löytäneet kumppania? Olleet INTTILESKINÄ? Tai teitä ei ole odotettu kotona? Ikävä ei ole mikään paha teinipelle asia.. On siellä armeijassa vanhempiakin miehiä.. Ja teillä luultavasti olisi suurempiakin ongelmia, kuin huolehtia meidän Teinipellejen asioista? (Minä, teinipelle 25v.)

    Äänestä

  • on pipo näköjään sen verran kireelä että voisit vaikka hommata uuden...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

katsukka_88 kirjoitti:

Mieheni lähti tammikuussa 06 armeijaan. Olimme viettäneet tätä ennen reilun vuoden todella tiiviisti yhdessä. Pisin ero oli ollut korkeintaan muutaman päivän.
Ensimmäiset viikot miehen lähdön jälkeen olivat kamalimmat. En saanut unta, itkin, ikävöin. Kevääseen asti elin hyvin tylsää elämää, olin kotona, kävin koulua, tein läksyjä. Odotin aina innolla miehen lomia ja niistä saikin aina voimaa jaksaa. Kesällä kuitenkin aloin jo tottua ikävään. Aloin nähdä enemmän vanhoja tuttuja ja jopa nautin välillä yksinäisyydestä.
Olen oppinut elämään omillani, tiedän että pärjäisin yksinkin.
Nyt miehen kotiutuminen lähenee ja saan hänet pian lopullisesti kotiin. Tämä inttiaika on kasvattanut suhdetta valtavasti. Luottamuksen on oltava erittäin hyvä että intistä selviää.
Lisäksi on ollut merkittävää että olen huomannut että selviän yksinkin. Silloin en joudu koskaan tilanteeseen, jossa en uskaltaisi erota, koska en uskoisi pärjääväni ilman miestäni. En siis ole riippuvainen miehestäni.
En tietenkään usko tai toivo että ero joskus koittaisi. Tiedän miehen olevan minulle se oikea, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni.

Esitin asiani ehkä hieman epäselvästi. Pääpointti oli siis, että intti on kasvattanut suhdettamme paljon, ja tiedän että tulevaisuudessa tulen olemaan mieheni kanssa oikeista syistä, en siksi etten uskaltaisi lähteä suhteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu