13-vuoden seurustelun ja 10 maailman parhaan avioliittovuoden jälkeen olen joutunut tilanteeseen, johon en ikinä olisi uskonut joutuvani. Olen ihastunut ja tapaillut älykästä, kuvankaunista nuorta naista (itseäni yli kymmenen vuotta nuorempaa) muutamaan otteeseen.
Älkää moralisoiko! Tämä tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ette ikinä arvaa kuinka sattuu... Ajattelen ihastustani koko ajan. Sanalla (tai oikeastaan kahdella) sanoen olen _rakastunut_ mutta pelkään pirusti.
Moraalini ei kestä raikkaimpani, vaimoni, pettämistä pelkästään itsekkäistä syistä. Sanoin ihastukselleni, että en pysty toiseen suhteeseen! Sovimme asian ja luultavasti emme enää tapaa. Vaimoni ei luojan kiitos tiedä tästä mitään, eikä toivottavasti koskaan kuulekaan.
Raastaa... Mutta nyt tiedän että rakastan vielä seuraavankin kymmenen vuoden päästä edelleen vain ja ainoastaan vaimoani. Tiedän myös että kestän toisen naisen sekä oman hetkellisen ihastumisen ja olen riittävän voimakas torjuakseni moisen.
Teinkö oikein? Annoin pakit maailman kauneimmalle ja mukavimmalle naiselle ja päätin haluta edelleen elää varmaa mutta harmaata keskiluokkaista elämääni. En todellakaan tiedä.
Älkää moralisoiko! Tämä tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ette ikinä arvaa kuinka sattuu... Ajattelen ihastustani koko ajan. Sanalla (tai oikeastaan kahdella) sanoen olen _rakastunut_ mutta pelkään pirusti.
Moraalini ei kestä raikkaimpani, vaimoni, pettämistä pelkästään itsekkäistä syistä. Sanoin ihastukselleni, että en pysty toiseen suhteeseen! Sovimme asian ja luultavasti emme enää tapaa. Vaimoni ei luojan kiitos tiedä tästä mitään, eikä toivottavasti koskaan kuulekaan.
Raastaa... Mutta nyt tiedän että rakastan vielä seuraavankin kymmenen vuoden päästä edelleen vain ja ainoastaan vaimoani. Tiedän myös että kestän toisen naisen sekä oman hetkellisen ihastumisen ja olen riittävän voimakas torjuakseni moisen.
Teinkö oikein? Annoin pakit maailman kauneimmalle ja mukavimmalle naiselle ja päätin haluta edelleen elää varmaa mutta harmaata keskiluokkaista elämääni. En todellakaan tiedä.
Vastaukset 37
Vanhimmat
oikein, kyllä sen itsekin tiedät!
Uusista suhteistakin tulisi aikanaan "keskiluokkainen".
Muistelepa omaa vaimoasi, kun aloitte 13 vuotta sitten seurustelemaan. Eikö hänkin ollut silloin maailman mukavin ja kaunein nainen?
Mikä tahansa suurempikin rakkaustarina alkaa 10 vuoden jälkeen olemaan sitä tuttua ja turvallista, 'keskiluokkaista'.
jos ei ole koskaan nykyistä puolisoa kohtaan tuntenut kuin korkeintaan hellyttää ja kaveruutta. Itse 12 vuoden yhdessäolon jälkeen olen alkanut tuntea repivää intohimoa toista miestä kohtaan. Olen 32 ja tällaista tunnetta en ole aikaisemmin kokenut. Jatkanko tasapaksua mutta siedettävää elämää, vai annanko itselleni luvan kokea jotain mitä toiset ovat edes joskus kokeneet omaa puolisoaan kohtaan. Itse en voi edes muistella "ihanaa alkuhuumaa", koska en tuntenut sellaista. Tiedän, oma syy kun valitsin tämän miehen, mutta...
Päätös mikä päätös eikä siitä lipsuta!
Minkä takia menit miehesi kanssa naimisiin? Vaikkei ollutkaan mitään alkuhuumaa niin kai sentään jotain? Vai oliko se muka ihan taloudellinen ratkaisu tms?
Mies on ihan mukava,joskus jopa hauska,"kunnollinen", nyt tiedän että on hyvä isä jne...mutta mitään "kemiaa" ei meidän välillä ole, ainakaan minä en tunne niin, enkä tuntenut alkuaikoinakaan. Enkä sitä ilmeisesti koskaan saa kokeakaan tämän toisen kanssa, jos ajattelen järkevästi ja käytännöllisesti. Mutta..
kemiaa? Intohimoa, vai? Onko seksielämänne kumminkin ok?
kemialla tarkoitan semmosta että tuntee valtavaa fyysistä vetovoimaa toiseen. Jalat meinaa mennä alta kun näkee toisen, vatsassa ja sydämessä tuntuu puristus kun ajattelee toista, perhosia vatsassaa. Tiedän selkeää ihastumistahan se on. Mieheni kanssa seksielämä on ihan ok, mutta samanlaisen tyydytyksen saan kyllä itsekin itselleni tuotettua. Näitä mietiskellessäni huomasin että on kuin oman veljensä kanssa asuisi (veljen kanssa ei tietenkään mennä sänkyyn), ja HUOM! näin olen tuntenut alusta asti (12V) en vain ole sitä aikasemmin tajunnut.
Huh ! Kylläpä kuulostaa tutulta ! Oikeen pistää hymyilyttämään kun huomaa että onhan tässä maailmassa muitakin joilla on ollut alusta asti samat fiilikset, tai oikeastaan niiden puuttuminen. Itse olen ollut yli 10 vuotta samassa suhteessa ja nyt vasta olen alkanut tajuamaan noita samoja asioita. Tästähän voisi tarinoida vaikka kuinka piiiiitkäääännnn.... :-)
Mutta hylkäisitkö hyvän miehesi hetken huuman takia!? Minusta on hienoa, jos löytää niin hyvän miehen, että hän on kuin veli. Jonka kanssa voi olla oma itsensä, ja joka ei ryyppää ja hakkaa jne. Siis kokemuksesta voin sanoa, että se ihastuminen ei kestä kauaakaan, ja sitten voit löytää itsesi tosi kusipään seurasta! Näin siinä useimmiten käy. Ole onnellinen siitä mitä sinulla on. Kuitenkin asiasi ovat varmasti suht hyvin. Tai jopa liian hyvin, jos kerjäät ikävyyksiä.
Sillä hetken huumalla ei ole mitään tekemistä suhteen toimivuuden kannalta! Näin se on.
Rakastumisen huuma tekee sokeaksi, että huomaisi toisen sellaiset piirteet, joita ei huumassa huomaa. Näitä ongelmia ei ole esim. suhteessa, joka on alkanut ystävyydestä.
kannattaa pysyä tutussa vakaassa suhteessa, jos kerran vaimoasi rakastat.
hyvä valinta. olet mies, josta vaimosi kannattaa pitää kiinni.
paras uutinen :). Eli oikein teit. Nyt sitten vain miettimään, miten voisi piristää suhdetta oman vaimon kanssa. Eihän kaiken tartte olla kaiken aikaa "keskiharmaata". Mieti alkuaikojenne seurustelua ja tehkää joitain samoja juttuja. Tietenkin vaimosi voi ekaks ihmetellä, että mikäs sulle nyt yhtäkkiä tuli, mutta siihenhän voi rehellisesti sanoa, että tajusit, ettei mikään ole itsestäänselvyys, joten haluat piristää suhdetta. Iloisia ja onnellisia seuraavia vuosikymmeniä!
Ihastuksia tulee aina, mutta se huuma haihtuu nopeasti.Turha riskeerata hyvää toimivaa suhdetta.Itsellä oli kanssa vähän samanlainen juttu muutama kuukausi sitten.Kävin jonkinlaisen taistelun ja tein kuten sinäkin.Jälkeenpäin tunsin itseni voittajaksi.Tunteet vaimoa kohtaan vain voimistuivat tämän jälkeen.Ymmärsin että minulla on hyvä rakastava vaimo kotona, miksi tuhoaisin sen kaiken.En pysty enkä halua tuottaa hänelle sitä tuskaa hetken huuman vuoksi.
Hieno homma, onnea vaan teille! Ja sinulle olisi muuten itsellesikin voinut käydä huonosti, se nainen olis voinu olla oikeesti tosi inhottava ja vaik jättää sut sit ja sit oisit jääny yksin.
Teit oikein! Arki tulee vastaan jokaisen kanssa. Se olisi tullut vastaan myös tämän toisen kanssa ennemmin tai myöhemmin. Vaihtaisitko silloin taas uuteen?
..täysin oikein!!! ONNEKSI MAAILMASTA LÖYTYY VIELÄ KALTAISIASI IHMISIÄ, TOIVON SINULLE VILPITTÖMÄSTI KAIKKEA ONNEA TULEVAISUUDESSAKIN!
Oikein teit. Kyllähän se vaihtelu aina houkuttaa
ja viehättää tietysti, samoin ihastuksia tulee ja
menee.
Riskinähän noissa on varsinkin se ensihuuma: kaikki
tuntuu jännältä ja intohimoiselta, seksi tuntuu
kerrassaan upealta. Vaihtelun vuoksi seksi vaimonkin
kanssa alkaa tuntua paljon mukavammalta taas.
Alkuhuuma on kivaa ja normaali tottuminen ja
asioiden tuntuminen "keskinkertaisilta" puuttuu.
Jokapäiväisen elämänkään tuomia rasitteita ei ole
ja kaikki tuntuu niin täydelliseltä.
Lopputuloksena on kumminkin lähinnä ristiriitoja
ehkä omien tunteiden kanssa. Hyvä suhdekin alkaa
kärsiä, kun yllättäen onkin asia mistä ei ehkä
voikaa puhua kotona vaikka olisikin tottunut
muuten puhumaan siitä mitä päässä pyörii.
Kokeilin joskus itse moista juttua eikä tee mieli
kokeilla uudelleen, ihan itsenkin takia jo.
kuitenkin
Oli sen arvoista. Jos tarkoitat, että kannattiko ihastua ja tutustua lähemmin ihmiseen, vaikka olenkin varattu. Hänestä jää mukavat muistot.
Olemme ystäviä jatkossakin ja luultavasti katsomme toisiamme ensi kerralla hymyillen.
Vaimoani en silti jätä ja ajatus vakavaan suhteeseen ihastukseni kanssa tuntuu täällä velloneen keskustelun jälkeen yhä enemmän huonolta ajatukselta. Kiitos siitä kaikille.
Tein oikean ratkaisun!
ei ikinä oo sen tuskan arvoista
Hyvä Mies, teit todellisen miehen teon ottamalla vastuuta pysymällä pyhässä liitossa. Lue alan kirjallisuutta, josta sinulle selviää miten ihastuksesi on vain silmänlumetta. Hän pönkitti itsetuntoasi, oli vain sinua varten, ymmärsi aina, ettehän eläneet arkea. Vaimosi kanssa arjessa on niin monta, monta mutkaa matkassa. Tiedän sen 20 vuoden kokemuksesta. Jos halajat kuuta taivaalta, niin sitten olet ikuinen lapsi, mutta jos löydät arjesta iloa ja jaksat muistella alkuaikojen rakastumistasi vaimoosi, löydät uuden kipinän. Ole rehellinen itsellesi ja muista: jokainen luo onnensa itse, ei toisen ihmisen kautta !
Osoitit että sinulla on selkärankaa. Jatka tuohon malliin!
Minusta teit oikein! Tuskin kukaan olisi pystynyt tuossa tilanteessa olematta pettämästä. Tunnut kunnon mieheltä ja toivon sinulle kaikkea hyvää! Koskaan ei kannata pettää! Se ei ole sen arvoista. Voit viettää vaimosi kanssa ihanan elämän yhdessä! Keksikää vaimonne kanssa jotain uutta, menkää vaikka matkalle. Unohdat paremmin sen toisen naisen ja suhteenne saisi jotain uutta kipinää. Olen itse vasta 17 vuotias, mutta seurustellut vakavasti 4 vuotta. Poikaystäväni on pettänyt, enkä ikinä voi sitä unohtaa, en ikinä. Siitä on jo 2 vuotta, mutta vieläkin tekee pahaa. Jos olisit pettänyt vaimoasi hän olisi sen saanut tietää, eikä teillä olisi voinut enää koskaan olla samanlaista luottamusta välillänne. Kaikkea hyvää =)
ihminen ei kuolinvuoteellaan kadu niin kuin tekemättömiä syntejä. Ehkä katuisi vielä enemmän, jos ne synnit olisi tullut tehtyä, tiedä häntä...
Jotkut asiat kuuluu elämiseen ja ne voi myös välttää jos osaa tai sitten ei. Minä en ole välttänyt. Katuisin, jos osaisin. En osaa. Silti pystyn elämään parisuhteessa ja rakastamaan puolisoani, vaikka monet teistä ei sitä uskokaan.
Se menee kai oikeesti tuo sananlasku että tekemättömiä asioita. Millä ei minun käsittääkseni tarkoiteta syntejä, vaan hyviä asioita.
Tuo oma otsikkosi hieman jäi hämäämään. Pitäisikö sen olla muodossa "Lopetanko pettämisen vai en?"?
Kun kerrot ihastuneesi ja tapailleesi kyseistä henkilöä, niin etkö ole mielestäsi vielä syyllistynyt pettämiseen? Ehdittekö harrastaa seksiä tai edes suudella?
Onko pettäminen moraalisesti hyväksyttävämpää, jos sen jälkeen päättääkin jatkaa oman vaimokullan kanssa?
Älä tulkitse tätä miksikään moralisoinniksi. Itse kamppailen kyseisen asian kanssa juuri parhaillaan...
ei voi liikaa. Ihastuminen ja toisen tapailu ei ole pettämistä. Itselleni se ei ole yhtään epäselvää.
Siinä se tuli. Tapailu, tanssiminen tai edes muutama suukko ei vielä tee pettäjäksi. Etenkään jos tekee selväksi, ettei halua pettää omaa vakinaista kumppaniaan.
Ihastuminen on normaalia. Minun luterilaisen moraalikäsitykseni mukaan oman parin pettämiseen tarvitaan pitkäaikainen seksisuhde, johon liittyy aktiivinen salailu.
Se oli viimeinen mahdollisuutesi saada jotain parempaa.
:-)
Parempaa? No, ainakin todella paljon paremman näköisen ja seksikkäämmän, jos se nyt elämässä on se tärkein asia.
Itse asiassa en ole koskaan rakastanut vaimoani intohimoisesti. Hän on aina ollut läheinen, tuttavallinen ja paras ystävä mitä eläessäni on vastaan tullut. Tämä ihastus on siinä suhteessa aivan toista luokkaa. Shokki! Mutta se on nyt ohi...
Toivon etten enää koskaan näkisi häntä! Luultavasti olisin jälleen myyty mies. Toisaalta toivon jatkuvasti, että hän kävelisi vastaan kadunkulmassa. Näen unta hänestä ja ajattelen lakkaamatta.
Uskokaa huviksenne, että on aika vaikeaa jatkaa normaalia perhe-elämää kotona. Mutta onneksi on keskustelupalsta, jolla tuntojaan voi purkaa ja kiusata vielä viattomia sivullisiakin :-)
jos yhtään lohduttaa niin tässä on toinen ihminen ihan samassa tilanteessa. No mulla ihastuminen on pääasiassa fyysistä, syvällisiä keskusteluja emme ole käyneet (se vähän helpottaa). Toivon ja samalla pelkään että tämä toinen lähettäis viestin, ottais yhteyttä ja ajattelen häntä yötäpäivää.
Aina näkemisen jälkeen on kova kova ikävä enkä oikein saa nukutta tai toimittua muuten järkevästi. Ja kun aikaa viime näkemisestä on kulunut ikävä vähän vähenee, joten lienee parempi olla tapaamatta (jos pystyn)
Minä valitsin toisin. Olen ollut suurinpiirtein saman ajan naimisissa ja meillä on kaksi lastakin. Minä en ole tuntenut rakkautta pitkään aikaan, en ehkä koskaan tarpeeksi. Valitsin mieheni, koska olin hänet tavatessani niin pettynyt valehteleviin miehiin. Hän oli turvallinen ja luotettava ja rakastunut minuun. Nyt tapasin uudessa työssäni minua yli 10 v vanhemman miehen, johon rakastuin ensisilmäyksellä. Olin pelännyt, mitä tapahtuu jos rakastun. Minulla on ollut aina korkeat ihanteet, enkä koskaan ole ajatellutkaan pettäväni miestäni. Kuitenkin minä olen nyt tehnyt sen. Henkinen uskottomuus on olut mielestäni jotenkin pahempaa. Seksikin tuli mukaan kuvaan alun taistelun jälkeen. Vuoden olen miettinyt mitä tehdä. Lasten takia en haluaisi erota. Nyt ei tarvitse enää miettiä, mies valitsi vaimonsa, jota sanoo rakastavansa. Onneksi emme tapaa usein, hän ei asu edes suomessa. Minä olen päättänyt yrittää mieheni kanssa. Pelkään vain etten tule onnistumaan.
Mistä tiedät, että rakastat vaimoasi? Mistä tiedät että olet onnellinen hänen kanssaan ja unohdat ihastuksesi? Minä ajattelen rakastani päivin ja öin ja pelkään etten koskaan unohda häntä.
Olenko onnellinen? Hyvä kysymys. Tunnen oloni turvalliseksi ja suhteellisen onnelliseksi vaimoni kanssa. Mitään yllätyksiä ei koskaan tule. Tiedän, että voin luottaa häneen kaikissa tilanteissa. Hän on järkevä, ehkä liiankin...
Liian kauan (jos koskaan) on siitä kun tiedän vaimoni viimeksi halunneen tai ihailleen minua. Hyvin harvoin hän tekee aloitetta seksin suhteen, hellii tai edes koskettaa oma-aloitteisesti. Joudun aina tekemään aloitteen. En tunne itseäni vaimoni puolesta halutuksi! Olen kuitenkin ihan hyvän näköinen ja kroppainen mies.
Tämä ihastus sitä vastoin on aivan toista. En varmasti koskaan unohda häntä.
kun tulee uusi rakkauden kohde niin entinen unohtuu, näin minulle on käynyt monia kertoja. Itsekkin "ensimmäisen" avioliiton ulkopuolisen rakkauden jälkeen luulin että menetin maailman ihanimman rakkauden mutta kun sitten taas rakastuin uudelleen ja uudelleen entiset unohtuivat aika pian...ihaninta on kokoea tuo rakkauden huuma ja kaipuu useampia kertoja mutta pysyä aina sen tutun ja turvallisen rakkauden kanssa.
Rakastan aina täysillä niitä, joita rakastan. Yksikään oikea rakkauteni ei koskaan ole sammunut saati unohtunut.
En ymmärrä kuinka te pystytte tuohon tekopyhyyteen - rakastatte intohimoisesti toisaalla, mutta pysytte silti sen 'tutun ja turvallisen' rakkauden kanssa. Luuletko, että tuttu ja turvallinen rakkautesi on samaa mieltä itsekkyydestäsi kanssasi? Hän luulee olevansa sinulle se ainoa ja saavansa sinulta kaiken sen rakkauden, minkä pystyt antamaan. Ja sinä ripottelet hänelle pelkkiä murusia? Vain senkö arvoinen hän on, murusten? Ja valheiden? Niinkö vähän arvostat ja kunnioitat häntä.
Sinunkaltaisesi ihmiset oksettavat minua...
intohimoisesta rakkaudesta tulee ajan kuluessa aina tuo "tuttu ja turvallinen" mikäli edes sitä! Intohimolla herännyt rakkaus loppuu useammin kokonaan siinä vaiheessa, kun arki tulee kuvioon kuin sellainen rakkaus, joka on syntynyt ystävyydestä ja johtanut kumppanuuteen.