Onko kukaan ollut vastaavanlaisessa tilanteessa: Rakastaa toista paljon mutta kuitenki tuntuu että kyseinen henkilö ei ole se kumppani jonka kanssa voisi mennä naimisiin ja viettää yhteistä elämää loppuun asti..en tiedä miten muotoilisin asian hänelle kun molemmat kuitenki rakastetaan toisia, mutta en vain usko että se toimisi loppuun asti..
Neuvoja
sekaisin...
91924
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Parempi kertoa kumppanilleen jos on niinkin epävarma suhteesta. Turha piinata itseään.
vaan oletteko vain tottuneet toisiinne? Ei tuntuisi tuolta muuten.
JA vaikka on aarre käsissä, niin silti voi vielä tulla parempi aarre käsiin. Klassista. Juuri tuon takia yksin eläminen on paljon harmonisempaa.Ei tarvitse miettiä miksi tulee jätetyksi, vaikka olisi täydellinen puoliso.Exäni jaksoi jauhaa kyseisiä ajatuksia meidän 6 vuoden suhteen aikana ihan riittävästi, kunnes minulta täyttyi mitta ja nyt olen onnellisesti asunut yksin jo 1,5 vuotta.
Enpä mitään neuvoja osaa antaa, mutta itse kävin läpi saman. Yhdessä oltiin viitisen vuotta, joista kolme saman katon alla. En tiedä onko se tämä ikä, joka saa miettimään menneitä valintoja ja tulevaa. Minusta alkoi tuntua siltä, ettei tämä parisuhde ole sitä mitä loppuelämältäni haluan. Vaikka mitään suurempia ongelmia ei ollut ja kumpikin sanoi rakastavansa, mutta tuntui vaan, että jotakin puuttuu.
Meidän kohdalla taisi olla juuri kyse siitä tottumisesta toisen läheisyyteen, koska vaikka erosta on vasta vähän yli viikko, ei olo ole enää ollenkaan paha ja valinta tuntuu oikealta. Toisaalta pelottaa kun on jättänyt taakse pitkän parisuhteen ja tulevaisuuden haaveena kuitenkin on oma perhe ja lapset... Entä jos ei vastaan tule enää ketään sopivaa, ei koskaan herra oikeaa;)
Nyt jatkan elämää tutustuen itseeni. Opettelen elämään ja asumaan itsekseni, tekemään itseni onnelliseksi. Huomasin suhteen päätyttyä, että ei minulla oikeastaan juuri muuta elämää ollut kuin parisuhde. Nyt projektinani on hankkia elämä.
Meinasin unohtaa hankalan osan kokonaan. Se eroaminen. Sitä en haluaisi enää koskaan joutua kokemaan. Ja kyllä, pari päivää kadutti ja muisteli kaikkia hyviä hetkiä. Mietti, että tätäkö minä todella haluan. Toisen surun näkeminen satuttaa kaikkein eniten. Itse tunnen itseni kylmäksi ihmiseksi kun suren viiden vuoden suhteen lopettamista muutaman päivän. Ehkä olen lakaissut asian maton alle ja suru jatkuu, kun kohtaan muita vastoinkäymisiä elämässä. Nyt odotan lähinnä jännityksellä mitä elämä tullessaan tuo.
Kaikkien pitää tehdä omat ratkaisunsa itse. Tämä oli minun ratkaisuni ja aika näyttää oliko se oikea.
Muista kuitenkin kohdella ihmistä jonka jätät varoen. Itse tulin kahden vuoden suhteen jälkeen jätetyksi tässä viikonlopun aikana. Syy oli ilmeisesti juuri tuo etten ollut hänelle se oikea. Tottakai sen ymmärtää jos toinen ei enää halua seurustella, mutta hän olisi voinut sanoa sen hieman hienovaraisemmin. Päässä pyörii kaikki kauheus mitä hän sanoi..aivan kuin hänellä ei olisi lainkaan hyviä muistoja minusta. Se saa miettimään kaikenlaista..
Rakastat häntä, MUTTA..? jos todella rakastat, se on suuri asia. älä sano rakastavasi jos tunteesi ei ole niin vahva. Jos todella rakastat häntä pääset yli ajatuksistasi ettei hän ole se oikea. Ei tietenkään sitä pidä nyt päättää aiotko mennä hänen kanssaan naimisiin. Suhteenne kasvaa ja kehittyy. Et välttämättä löydä unelmiesi kumppania koskaan, eikä mikään suhde ole täydellinen. Suhteet ovat kukin omanlaisia, mutta jos niissä on mukana rakkaus, ovat kaikki esteet voitettavissa. Nykyään ei tunnuta ymmärtävän että suhde vaatii työtä, sitä, ettei aina voi tehdä niin kuin itse haluaa ja täytyy ajatella myös toista. Suhde on työlästä, mutta palkitsevaa! Oletko miettinyt lainkaan suhteen hyviä puolia? Monet nuoret ovat eläneet perheessä jossa ei vanhemmat eivät riitele avoimesti, eikä ainakaan kaikista rakentavimpia keskusteluja käydä lasten kuullen. Nuorilta jää ymmärtämättä suhteen toinen puoli ja he luulevat voivansa löytää jonkun, kenen kanssa synkkaa aina. Mieti vielä mitä todella haluat.
Olen ehdottomasti samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Älä luule että rakastat jos et ole valmis kohtaamaan suhteen tai toisen henkilön huonojakin puolia. Vasta kun on siihen valmis on myöskin valmis sitoutumaan jonka jälkeen voi myöskin nauttia suhteen hyvistä asioista pelkäämättä tai miettimättä onko toinen oikea valinta. Jos ihmisellä on huono itsetunto tietyllä hiukkasen narsistisellä tavalla niin käy usein niin ettei siedä vaikeita asioita, niillä on joksu ollut niin vaikeita etteivät he enää kestä vakeuksia. Jos vastapuoli on täysillä mukana suhteessa niin itsetunto nousee jolloin löytää virheitä toisesta, jos vastapuoli ei heti ole täysillä mukana niin miettii että ehkä ei itse kelpaa. Lopputulos on kai aina sama, ahdistus. Sellaiset ihmiset tarvitsevat jatkuvasti uusia rakastumisia jotta oma itsetunto säilyisi. Voihan se tietysti olla että miehesi ei sopi sinulle koska sinulle tietyt asiat kuten työ, järjestys jne ovat tärkeämpiä, mutta toisaalta on luultavasti eniten kysymys ylläolevista asioista. Ap-teet hänet onnettomaksi joten kannattaa ehkä jättää hänet ellet sitten huomaat että rakkaus tosiaan voittaa.
Tuo mitä selitit huonosta itsetunnosta... Minut jätti nainen johon sopii kaikki tuo kuvaamasi. Jätti vaikka rakastin oikeasti ja mielestäni kaikki oli hyvin, oli taivaissa uuden ihastuksensa kanssa mutta nyt taas maissa ja itkee minulle että meni tekemään virheen.
Tuo valotti minulle hänen ajatusmaailmaansa.
Rakastan poikaystävääni enemmän kuin olen ketään rakastanut. Siitä huolimatta minulla on selkeät tulevaisuuden suunnitelmat opiskelun ja uran suhteen. Poikaystäväni sen sijaan on melkein kolmikymppinen ja elää päivän kerrallaan vailla minkäänlaisia tavoitteita, ammattia hänellä ei ole ja harvoin töitäkään. Eiväthän tuollaiset seikat rakkauteen liity, mutta yhteiseen elämään kyllä, valitettavasti.
Sitä toivoo, että joku muuttuu, jommankumman asenne ehkä. Kyse ei ole siis siitä että olisin joku töitä paiskiva uranainen joka elättäisi laiskurimiestä, ei todellakaan. Haluaisin itsekin elää huolettomasti, mutta olen mielestäni realistinen siinä, että ensin on huhkittava muutama vuosi.