Kauan siinä kestikin tajuta mikä suhteessa mättää.
Me ollaan siis parikymppinen pariskunta, yhdessä oltu 4 vuotta, kihloissa puoli vuotta, yhdessä asuttu pari kuukautta. 2 vuotta meillä on ollut ongelmia. Tai itse asiassa mulla on ollut. Jokaisesta asiasta mun täytyy etsiä jotain hirveää, kaikki mitä mies tekee ärsyttää. Vikaa löytyy toisestakin, mutta pääasiassa ongelma löytyy mun omasta pääkopastani. Minä ite kehitän ongelmia kun niitä ei muuten ole (en ymmärrä miksi haluan että niitä olis kun niitä on ollu ihan riittävästi) ja kritisoin jatkuvasti tuon miehen tekemisiä. Joskus aiheesta mutta useimmiten aivan turhaa. Ongelma on äitynyt sen verran pahaksi että en edes tiedä miten täältä kuopasta kavutaan ulos. En tiedä sitten onko usko suhteeseen mennyt näiden kaikkien vastoinkäymisten myötä vai onko kyseessä oikeasti vain asennevamma.
Miten korjataan asennevamma, kertokaa mulle se? Surkea olo tästä tulee kun toinen kyllä yrittää parhaansa mukaan korvata ne vääryydet mitä on tehnyt (niistäkin jo melkein 3 vuotta) ja yrittää olla huomaavainen, mutta akka vain nipottaa kun tilaisuus tulee. Mä inhoan sitä ihmistä joka musta tulee tuon miehen seurassa vaikka miestä rakastankin.
Me ollaan siis parikymppinen pariskunta, yhdessä oltu 4 vuotta, kihloissa puoli vuotta, yhdessä asuttu pari kuukautta. 2 vuotta meillä on ollut ongelmia. Tai itse asiassa mulla on ollut. Jokaisesta asiasta mun täytyy etsiä jotain hirveää, kaikki mitä mies tekee ärsyttää. Vikaa löytyy toisestakin, mutta pääasiassa ongelma löytyy mun omasta pääkopastani. Minä ite kehitän ongelmia kun niitä ei muuten ole (en ymmärrä miksi haluan että niitä olis kun niitä on ollu ihan riittävästi) ja kritisoin jatkuvasti tuon miehen tekemisiä. Joskus aiheesta mutta useimmiten aivan turhaa. Ongelma on äitynyt sen verran pahaksi että en edes tiedä miten täältä kuopasta kavutaan ulos. En tiedä sitten onko usko suhteeseen mennyt näiden kaikkien vastoinkäymisten myötä vai onko kyseessä oikeasti vain asennevamma.
Miten korjataan asennevamma, kertokaa mulle se? Surkea olo tästä tulee kun toinen kyllä yrittää parhaansa mukaan korvata ne vääryydet mitä on tehnyt (niistäkin jo melkein 3 vuotta) ja yrittää olla huomaavainen, mutta akka vain nipottaa kun tilaisuus tulee. Mä inhoan sitä ihmistä joka musta tulee tuon miehen seurassa vaikka miestä rakastankin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
e-pillereitä..? Niissä on syy, tekee jokaisesta naisesta todella kiukkunen ja negatiivinen..(vaikka itse väittävät ettei vaikuta muka mielialoihin)..kuitenkin ovat hermoromahduksen partaalla..
Aikaisemmin söin, sitten pidin melkein vuoden taukoa ja nyt olen syönyt taas reilun viikon. Niitä ei ole syyttäminen kun ongelmia oli tuon taukovuoden aikanakin...
olla onnellinen miehesi kanssa, vaikka niin väität. Itselläni oli samanlainen tilanne ja kun vaihdoin miestä niin turha kiukuttelu ja ärsyyntyminen loppui. Varmaankin rakastat häntä, uskon kyllä, mutta hän ei ole oikea sinulle.
Tämä on yksi vaihtoehto. Kivulias kylläki, mutta vaihtoehto. En vain tahtoisi luopua kun miehessä ei vikaa ole :/
"Miten korjataan asennevamma, kertokaa mulle se?"
Se korjataan muuttamalla asennetta, ei se sen ihmeempää vaadi.
Kun oliskin noin helppo homma. Naps vaan päätin vaihtaa asennetta.
Mulla on ihan sama ongelma. etin ongelmia vaikka ne on takanapäin, koska en voi uskoa että ne oikeesti on takanapäin. ja haluan että mies kärsii niinku minäkin sillon ennen. minua vituttaa ja minä olen vihainen. mutta minua vituttaa myös oma itteni ja oma käytös. nyt kun kaikki on hyvin, niin eipäs olekaan. mitäään minkä mies tekee, ei riitä.
asennevamma siis täälläki.
ihmetellä että miksiköhän nää miehet jaksaa katsella teitä päivästä toiseen..ettehän te edes ansaitse miestä!!!!!!
Kakaroita... .
Ei se välttämättä ole pelkästään asennevamma. On aivan turha jatkaa samaa rataa, kun yleensä kuitenkin aina toimimme samalla tavalla - ja odotamme uudenlaista tulosta. Ei se toimi.
Kannattaisi todella ottaa yhteyttä mielenterveystoimiston psykologiin (maksutonta) ja käydä juttelemassa hänen kanssaan (joko yksin tai yhdessä) muutamia kertoja. Sitä kautta se sitten lähteää aukenemaan...
Selviteltävää kyllä olisi paljon, mutta en yhtään tiedä miten homma toimii. Psykologi on siis maksuton?
on ihan sama mutta mun mies nipottaa joka asiasta!!..siis minä itse olen nainen. mulla Menee hermot .olen jo ruvennut tosissani miettimään eroa ja ruvennut ajattelemaan toisia miehiä. Että jos haluat miehesi pitää niin paranna tapasi ja heti
olet kasvanut?
Se millaisessa perheessä on kasvanut vaikuttaa paljolti omaan turvallisuuden tunteeseen aikuisena ja turvaa haetaan parisuhteesta ja parisuhteesta tuleekin lähinnä läheisriippuvuussuhde. eli keskipisteeksi tulee kumppanin tekemiset tai tekemättä jättämiset, mikä on ihan luonnollista, kun rakentaa luottamuksen ja turvallisuuden parisuhteen varaan.
Eli tavallaan vika on asenteessa tai sanoisinkin paremmin juuri turvattomuuden tunteessa.
katsopas netistä: www.aal.fi ja sieltä ongelmalista.
Hyvin mahdollista että tässä tapauksessa vaikuttavat. Olen kasvanut maalaisperheessä jossa isä ja äiti tekivät niin paljo töitä että isosisko vahti kahta nuorempaa hyvin usein. En osaa edes selostaa tarkemmin, jotenkin vaikeat perhesuhteet olleet aina vaikkakin hyvät.
Olisi pitänyt katsoa linkki ensin. Alkoholilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, koska vanhempani juovat molemmat harvoin enkä nähnyt heidän ikinä juovan ennenkuin pääsin lukioikään. Itse en juo paljoa, eikä myöskään poikaystävä.
Voi kunpa olisi reiksteröitynyt niin voisi muokata noita viestejä... Vaikka alkoholilla ei ole osuutta asiaan, niin näen kyllä yhtäläisyyksiä itsessäni tuohon listaan. Äitini on ylisuojelevainen ja arvostelevainen ihminen. Tässä kohdat joissa näen yhtäläisyyksiä:
ONGELMALISTA
1. Meille on kehittynyt huono itsetunto sen tuloksena, että meitä on arvosteltu lapsena. Aikuisina jatkamme tätä vanhempiemme mallia ja tuomitsemme itsemme ja muut ankarasti. Yritämme peittää huonoa itsetuntoamme pyrkimällä olemaan täydellisiä ja kaiken arvostelun yläpuolella samalla kontrolloiden, arvostellen ja halveksien muita ihmisiä.
3. Etsimme epätoivoisesti rakkautta ja hyväksyntää. Olemme valmiita tekemään mitä tahansa, jotta muut ihmiset pitäisivät meistä. Emme halua loukata ketään. Niinpä olemme uhrautuvaisia sellaisissakin tilanteissa ja ihmissuhteissa, jotka vain vahingoittavat meitä.
6. Elämme elämäämme tuntien itsemme uhreiksi ja syytämme vaikeuksistamme muita. Myös ystävinä ja kumppaneina meitä viehättävät uhrin roolin omaksuneet ihmiset. Niinpä sekoitamme rakkauden ja säälin. Siksi olemme taipuvaisia rakastamaan ihmisiä, joita voimme sääliä ja pelastaa.
7. Olemme joko ylihuolehtivaisia tai ylivastuuttomia. Otamme vastuun muiden ongelmista ylikehittyneen vastuuntuntomme vuoksi tai oletamme muiden ihmisten olevan vastuussa meidän ongelmiemme ratkaisemisesta. Kummassakaan tapauksessa meidän ei tarvitse katsoa omia virheitämme ja vastata omasta elämästämme ja valinnoistamme.
8. Tunnemme syyllisyyttä, kun pidämme puoliamme emmekä myötäile muita ihmisiä.
10. Olemme läheisriippuvaisia henkilöitä. Pelkäämme, että meidät hylätään ja teemme mitä hyvänsä ihmissuhteen säilyttämiseksi, jotta meidän ei tarvitsisi kokea tuskallisia tunteita. Kaikki tämä on seurausta siitä, että elimme sairaiden ihmisten kanssa – ihmisten, jotka eivät tunnetasolla koskaan vastanneet meidän tarpeisiimme.
11. Tunnemme itsemme toivottomiksi ja avuttomiksi. Tämä johtuu lapsuudenkotimme perinnöstä: kieltämisestä, kontrolloinnista, eristäytymisestä, häpeästä ja aiheettomasta syyllisyydestä.
12. Läheisyys, turvallisuudentunne, luottamus ja sitoutuminen ovat meille vieraita ja vaikeita asioita ihmissuhteissa. Koska meidän on vaikea asettaa selviä henkilökohtaisia rajoja kahden ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa, annamme helposti periksi kumppanimme tarpeille ja tunteille unohtaen itsemme.
14. Meillä on voimakas tarve kontrolloida ihmisiä ja omaa elämäämme.
kans ton osoitteen mun miehen vanhemmat oli alkoholisteja. Siinä taitaa olla syy miksi mun mies on sellanen kun on??
Voi kun toivoisin, että löytäisit ulospääsyn tuosta pahasta olosta ja jatkettua tämänhetkistä suhdetta. Mutta kyllä tuo kuulosti tutulta. Minä pidin miehestäni paljon, yhdessä oltiin reilu viisi vuotta. Mutta puolet suhteesta olin ihan kamala akka. Nalkutin monista asioista, varmaan vaan vallan himossa, kun mies oli kiltti ja halusi kuitenkin yrittää olla mieliksi. Eniten mun ilkeys tuli esille pienissä asioissa: en koskaan kuskannut miestä mihinkään, en halunnut hänen menevän kavereiden kanssa yms. Silti koko ajan kuvittelin, että meillä on toimiva ja hyvä parisuhde. Loppuviimein aloin ajatella, että minusta tulee katkera jos tyydyn siihen suhteeseen. Myös oma haluttomuus seksiin auttoi päätöksen teossa.
Vasta nyt myöhemmin, kun erosta on kulunut vuosia ja olen ollut hyvän aikaa uudessa suhteessa, huomaan kuinka kauaksi olin joutunut itsestäni. Olen iloinen, toisen puolesta pyytteettömästi onnellinen ja hyvää tahtova. Ja eihän minussa, luuloistani huolimatta, ollut mitään vikaa seksinkään suhteen =) Minähän olen löytänyt suorastaan himon (ja tämäkään suhde ei ole mikään tuore, joten alkuhuumasta on turha puhua).
En haluaisi kehottaa eroamaan, mutta haluan ehdottomasti painottaa sitä, että parisuhde voi olla toisenlaista. Ja jos sitä ei löydä nykyisen kumppanin kanssa, niin varsinkin kun olet noin nuori, niin on turha tuudittaa itsensä siihen uskoon, että "kaikissa suhteissa on ongelmansa". Kyllähän se niin menee, mutta toisten ongelmien yli pääsee, toisiin jää makamaan.