Tilanne: Oli erään tutun miehen kaverin kanssa pientä sutinaa.Siis ei seksiä. Juteltiin ja olin yötä. Vaihdettiin numeroita, mutta ei soittanut, vaikka ujosti kysyi että saako soitella. Vaikutti muutenkin vähän ujommanpuoleiselta ja kun oli vielä paria vuotta nuorempi. Otin sitten jonkun ajan päästä jälkeenpäin yhteyttä, mutta ystävällisesti antoi ymmärtää ettei kiinnostanut. Viime vklp näin hänet baarissa ja yritti tulla tanssimaan kanssani. En muistanut ensiksi kuka oli, koska viime tapaamisesta oli jo aikaa. Kotiin päästyäni puhelin soi ja kyseinen jätkä soitti että oiskos nähty, voisiko tulla käymään. Sanoin etteihän sua viimekskään kiinnostanut, niin se oli muka silloin seurustellut.
Joten, jätkä ei vaikuta pelimieheltä, koska on aika ujo, mutta olisiko vain halunnut pelkkää seksiä/lohdutusta koska ed.suhde loppui(en tiedä sitten milloin se oli loppunut) vai oisko ollut ehkä enemmänkin kiinnostunut mutta ujouden vuoksi ei uskaltanut soittaa kuin kännissä? Missään änkyräkännissä hän ei ollut, onneksi. Mutta toisaalta jos häntä oikeesti kiinnostaisi, niin miksei ottaisi vaikka tekstiviestillä yhteyttä selvinkinpäin? Voisin tietenkin itsekin tekstata, mutta muistaako hän puheluaan ja en viitsisi olla heti "tyrkyttämässä" itseäni kun mies ottaa yhteyttä, jos sitä vaan seksin takia kiinnostaisi.
Pahinta vielä oli se että hän ehkä näki kun lähdin baarista toisen miehen kanssa....shame on me

Vastaukset 7
Vanhimmat
vastasit itse omaan kysymykseesi: "jos häntä oikeesti kiinnostaisi, niin miksei ottaisi vaikka tekstiviestillä yhteyttä selvinkinpäin".
Niinpä, miksei?
Niin. Mutta entäpä jos mies on niin ujo että ei uskalla soittaa kun humalapäissään?Itse olen ujo, ja saattaisin ajatella että jos selvinpäin yrittäisin ja saa pakit niin se sattuisi enemmän kuin kännissä.
Vai elättelenkö sitten turhaa toivoa?
aika outoa käytöstä mieheltä. Unohda jo...
"Joten, jätkä ei vaikuta pelimieheltä, koska on aika ujo,"
Kyllä ujokin voi olla pelimies.
"Kyllä ujokin voi olla pelimies."
Käytännössä ei voi.
Vähän viinaa päähän, niin johan "menojalkaa" vipattaa. Ja selvin päin ollaan sitten ihan nurkan pyyhkijöitä.
Ja suomalaiset miehet ovat aika useasti humalassa.
jos kundia kiinnostaa vaan humalassa niin kandee unohtaa koko juttu.