Onko se oikeasti niin, että miestä ei saa mitenkään osallistumaan kotitöihin?
Tämä ikuinen ongelma niin monessa kodissa..
Olen tässä suoraan sanoen välillä nalkuttanut kun ei viitsitä osallistua mihinkään kotihommiin. Sain vastaukseksi,että ei tämä tilanne ainakaan nalkuttamalla parane, no voisiko siis joku ystävällisesti kertoa, millä se sitten paranee? Itse hän ei osannu vastata siihen. En mielestäni ole sentään velvoitettu maksamaan hänelle kotihommista, eihän niistä kukaan maksa minullekkaan. Auttaako tähän vaan ukon vaihto?Tai kenties sekään?
Kun minä tulen töistä niin usein on pyykit,ruuanlaittoa, tiskiä, imurointia tai muuta vastaavaa...kun hän tulee töistä, niin hän syö, menee nukkumaan ja loppuillan istuu koneella tai käy ulkoiluttamassa kameraansa. Me teemme yhtä pitkää päivää töissä,(oikeastaan teen 30min pidempää työpäivää) ja minulle ei useinkaan jää paljoakaan vapaa-aikaa. Onneksi meillä ei ole lapsia,sillä saisin varmasti hoitaa nekin siinä sivussa.
Aniharvoin hän on imuroinut, ja olenkin siitä häntä kiittänyt ja yrittänyt olla huomauttelematta jos jostain on jäänyt imuroimatta..ei vaikutusta asiaan.
Tuntuu pahalle, kun hän taitaa pitää itsestään selvyytenä, että laitan aina yhteiset ruokamme ja tiskaan tiskit, toisen istuessa sen aikaa koneella..jos pyydän häntä salaatin/raasteentekoo, niin kiukuttelee ja tulee sitten keittiöön pitkinhampain.
Olenko minä hänen piikansa?
Onko hänen äitinsä passanut hänet piloille?
Olenko itsestäänselvyys?
Onko hän tunnevammanen?
Miksei hän arvosta sitä kun vaatekaappiin tuodaan puhtaat vaatteet silitettynä ja jääkaapissa on aina ruokaa, vessa on pesty, lakanat vaihdettu sänkyyn ja ruokakin tuodaan nokan alle jne jne.
Ite olisin todella onnellinen jos joku hoitaisi pyykkini, ruokani..kaikki, elämääni jäisi vai työ ja vapaa-aika =)
Asumme kerrostalossa, hänellä ei ole ns. miestentöitä lainkaan, autoakaan ei tarvitse laitella kun se on aivan uusi...
Mitä oikeen teen niin väärin?!
Olin tässä kerran kuumeessa (39,7) enkä jaksanut edes nousta. Hän kuiskasi korvaani,että käy syömässä ulkona ja tulee aivan pian takaisin.
Voi vittu! Luulikohan hän, että elän pyhällä hengellä? Näin omanapainen hän oli ja on yhä. Nytkin viikonloppuna kun molemmat oltiin flunssassa niin sain taas laittaa ruokaa, korjata astiat pöydästä ja tiskata ne hänen ollessa koneella. Missä on empatia? Ja kun sitten selitin, että meneekö tämä nyt ihan oikeen, että ensin haen ja maksan ruuat sitten vielä valmistan niistä ruokaa ja tiskaan vielä kattilat ja muut...ja hän vaan on koneella, ja kysyin, että eikö hän yhtään ymmärrä mistä puhun! Vastaus oli, että kyllä hän VÄHÄN YMMÄRTÄÄ. Miten vähän oikeast mahtoi olla, tuskin yhtään!
Tätä on jatkunut jo vuosia. HÄn on myös asunut vuosia yksin, joten hän kyllä osaa muut paitsi laittaa ruokaa...
Toivon teiltä rakaat miehet ASIALLISIA vastauksia tähän juttuun.
ps. nalkutusta olen vähentänyt koemielessä, ei vaikutusta asiaan...
Tämä ikuinen ongelma niin monessa kodissa..
Olen tässä suoraan sanoen välillä nalkuttanut kun ei viitsitä osallistua mihinkään kotihommiin. Sain vastaukseksi,että ei tämä tilanne ainakaan nalkuttamalla parane, no voisiko siis joku ystävällisesti kertoa, millä se sitten paranee? Itse hän ei osannu vastata siihen. En mielestäni ole sentään velvoitettu maksamaan hänelle kotihommista, eihän niistä kukaan maksa minullekkaan. Auttaako tähän vaan ukon vaihto?Tai kenties sekään?
Kun minä tulen töistä niin usein on pyykit,ruuanlaittoa, tiskiä, imurointia tai muuta vastaavaa...kun hän tulee töistä, niin hän syö, menee nukkumaan ja loppuillan istuu koneella tai käy ulkoiluttamassa kameraansa. Me teemme yhtä pitkää päivää töissä,(oikeastaan teen 30min pidempää työpäivää) ja minulle ei useinkaan jää paljoakaan vapaa-aikaa. Onneksi meillä ei ole lapsia,sillä saisin varmasti hoitaa nekin siinä sivussa.
Aniharvoin hän on imuroinut, ja olenkin siitä häntä kiittänyt ja yrittänyt olla huomauttelematta jos jostain on jäänyt imuroimatta..ei vaikutusta asiaan.
Tuntuu pahalle, kun hän taitaa pitää itsestään selvyytenä, että laitan aina yhteiset ruokamme ja tiskaan tiskit, toisen istuessa sen aikaa koneella..jos pyydän häntä salaatin/raasteentekoo, niin kiukuttelee ja tulee sitten keittiöön pitkinhampain.
Olenko minä hänen piikansa?
Onko hänen äitinsä passanut hänet piloille?
Olenko itsestäänselvyys?
Onko hän tunnevammanen?
Miksei hän arvosta sitä kun vaatekaappiin tuodaan puhtaat vaatteet silitettynä ja jääkaapissa on aina ruokaa, vessa on pesty, lakanat vaihdettu sänkyyn ja ruokakin tuodaan nokan alle jne jne.
Ite olisin todella onnellinen jos joku hoitaisi pyykkini, ruokani..kaikki, elämääni jäisi vai työ ja vapaa-aika =)
Asumme kerrostalossa, hänellä ei ole ns. miestentöitä lainkaan, autoakaan ei tarvitse laitella kun se on aivan uusi...
Mitä oikeen teen niin väärin?!
Olin tässä kerran kuumeessa (39,7) enkä jaksanut edes nousta. Hän kuiskasi korvaani,että käy syömässä ulkona ja tulee aivan pian takaisin.
Voi vittu! Luulikohan hän, että elän pyhällä hengellä? Näin omanapainen hän oli ja on yhä. Nytkin viikonloppuna kun molemmat oltiin flunssassa niin sain taas laittaa ruokaa, korjata astiat pöydästä ja tiskata ne hänen ollessa koneella. Missä on empatia? Ja kun sitten selitin, että meneekö tämä nyt ihan oikeen, että ensin haen ja maksan ruuat sitten vielä valmistan niistä ruokaa ja tiskaan vielä kattilat ja muut...ja hän vaan on koneella, ja kysyin, että eikö hän yhtään ymmärrä mistä puhun! Vastaus oli, että kyllä hän VÄHÄN YMMÄRTÄÄ. Miten vähän oikeast mahtoi olla, tuskin yhtään!
Tätä on jatkunut jo vuosia. HÄn on myös asunut vuosia yksin, joten hän kyllä osaa muut paitsi laittaa ruokaa...
Toivon teiltä rakaat miehet ASIALLISIA vastauksia tähän juttuun.
ps. nalkutusta olen vähentänyt koemielessä, ei vaikutusta asiaan...
Vastaukset 32
Vanhimmat
Kun kerran sain vastauksen miksi hän ei auta minua ,niin se oli, että hän on laiska!
JOspa minäkin rupean laiskaksi...
=)
Suosittlen laiskaksi ryhtymistä. Tosin molemmat jo tiedämme, ettei se sinulta onnistu. Sinä olet visuaalinen ihminen ja sotku ympärilläsi ärsyttää sinua suunnattomasti.
Miehesi ei edes huomaa sitä. Et saa tekemistäsi kotitöistä arvostusta, koska mies ei edes huomaa sinun niitä tehneen. Hänelle on aivan sama, vaikka astiat ovat likaisina tiskialtaassa ja villakoirat pyörivät nurkissa.
Ei hän sitä ilkeyttään tee. Te olette vain luonteeltanne erilaisia.
Miten tilanne on päässyt tuollaisesksi?
Oliko kaveri ihan ihqu aluksi, mutta nyt laiskistunut, vai passasikko piloille alussa ja nyt on alkanut vituttaa?
Mä en jotenkin vaan voi uskoa, että mies voi muuttaa naisensa kanssa yhteen ja heti seuraavana päivänä majoittua sohvalle palvelua vartoomaan.
Pistäkää työlista vaikka keittiöön ja puhukaa se asia selväksi, että hommat on tehtävä. Sano, että et ajatellut passata kaveria ja että et oo sen äippä.
sinkkumiehen on ollut pakko osallistua kotitöihin ...
Ellei sitten asu vanhusten luona vielä 40-kybäisenä joita suuresti halveksitaan ...
Jokainen sinkkumies tekee ITSE KAIKKI kotityöt! Iske itsellesi sinkkumies.
sinkkumies joka eli paskassa, mutta en vaan huomannut sitä silloin =(
Jos olet ottanut sottapytyn mieheksesi, olet samalla hetkellä menettänyt oikeutesi valittaa sotkusta. Vai kuvittelitko kouluttavasi miehestä kaltaisesi?
kun kerran uhkasin erolla ja käskin muuttaa pois kämpästäni niin hän sanoi, että jaa, että olet sitä mieltä ja meni siitä sitten suoraan taas koneelle ja katsomaan Oikotieltä/Etuoveltä myynnissä olevia asuntoja...ei mitään muuta.
JOs minä rakastaisin jotain miestä joka uhkaa jättää, niin yrittäisin kaikkeni jotta suhde jatkuisi ja lupautuisin edes yrittämään parantaa tapani...
Huokaus!
ps. peruin eroaikeeni silloin, taidan olla luuseri!
olisit ottanut siistin sinkkumiehen???
Jos vaimo uhkaisi minua erolla, minä toteuttaisin sen itse enkä jäisi odottelemaan, peruuko vaimo uhkauksensa. Erolla uhkailu on kiristämistä ja se ei kuulu rakkausliittoon. Sitäpaitsi sillähän tulisi selväksi, miten tärkeä minä hänelle olisin. Yhtä tärkeä kuin tiskit. Mitä minä sellaisella vaimolla tekisin?
Katteettomasti voi uhkailla vain kerran.
"Jos vaimo uhkaisi minua erolla, minä toteuttaisin sen itse enkä jäisi odottelemaan, peruuko vaimo uhkauksensa. Erolla uhkailu on kiristämistä ja se ei kuulu rakkausliittoon."
Eipä kuulu kyllä yksipuolinen työnjakokaan.
Viime viikolla meni oikeasti hermot avokin saamattomuuteen. Olin valehtelematta kuukauden ajan huomautellut tavarasta, jonka se oli jättänyt lojumaan keskelle parveketta. Tälä kertää kunnon rähjääminen toimi ja kun tulin seuraavana päivänä töistä, kamat olivat kadonneet keskeltä partsia ;)
(ei taida tuollainen toimia tuohon äijään)
Otin saman asian puheeksi tällä palstalla muutama viikko sitten ja silloin joku mies vastasi että pitäisi uhkailla erolla jotta mies tajuaisi naisen olevan tosissaan, muuten menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta tuo tuollainen välinpitämättömyys tietty sitten kuuluu vissin siihen rakkausliittoon, ettei tarvitse edes kuunnella mitä toinen puhuu... Toinen vääntää itkua ja tekee kaiken yksin, toista ei kiinnosta jos hiljaisuus säilyy tai pajatus on edes monotonista ettei häiritse. Ilmassa on suuren rakkauden tuntua!
Olet todella kova nalkuttamaan!
Aika harva nainen ottaa miehen kuin sian säkissä ja muuttaa hänen kanssaan heti yhteen. Aikaa jää siis arviointiin. Kuinka mies huolehtii siisteydestä yksin asuessaan? Onko miehen asunnossa pesuallas täynnä tiskaamattomia astioita, villakoiria lattialla, sänkyvaatteet vaihtamatta, likaisia vaatteita siellä täällä, ruokapuolesta vastaa lähipizzeria? Jos mies ei halua pitää huolta siisteydestä yksin asuessaan, tuskin hänestä tulee mitään siivousintoilijaa parisuhteessakaan. Kun lapsia syntyy, tilanne vain kärjistyy.
Mielestäni naisilla on tasan kaksi vaihtoehtoa: Joko ottaa itselleen jo siistiksi todettu mies tai tyytyä siihen kohtaloon että mies sotkee ja nainen siivoaa.
Jo on kumma!!! Miehet sitä tätä plää plää!!!! Itse asuin naisen kanssa joka vain sotki paikat ja MINÄ MIES SIIVOSIN kun on siistiksi ja tarkaksi kasvatettu... No siitä opin sen että, seuraavasta kumppanista selvitän ensimmäisenä siisteyden... Oli meinaan vatun vaikea asua sellaisen naisen kanssa.
No mutta itseäni syytän, ihmisiä on monenlaisia ja on sinun valintasi minkälaisen kumppanin valitset, joskus on vaan vaikea nähdä niitä toisen negatiivisia puolia.
Mutta aikuistuhan sinäkin ja lopeta se yleistäminen!
Neuvoksi sanoisin, että jos et halua aikuista lasta talouteesi, niin potkaise moinen laiska vauva pihalle.
Minua hävettäisi olla noin saamaton ja sottainen. En viitsisi/osaisi laittaa ruokaa, en jaksaisi/huvittaisi siivota, vaan eläisin paskassa,
Ja jätkähän vain porskuttaa, kun on löytänyt itselleen mamman jatkeen. Eli äippä on himassa hoitanut saamatontä vauvaa aikuisikään asti ja sitten tämä vauva on löytänyt samanlaisen naisen, jonka olettaa hoitavan kotityöt niinkuin äitimammakin on aina hoitanut. Kas kun ei pyydä sinua pyyhkimään persettään. Kaitpa hän ihan vessassa osaa itse käydä vai vaihdatko sinä vaipatkin?
Eli tee selväksi, että jos homma ei muutu, niin löydät kyllä paremmankin. Älä ala orjaksi. Se tilanne ei nimittäin sillä muutu, että nalkutat, mutta kuitenkin teet ne työt. Jätkä vaan sulkee korvansa nalkutukselta ja nautiskelee siististä kodista, ruoasta ja laiskottelusta. Mieti, jos teille tulisi lapsia. Luuletko todella, että ukkos viitsisi tehdä yhtääh mitään; ei varmasti!
Eli lopetat nöyristelyn ja siivoamisen, ruoanlaiton, tiskaamisen ja yleensäkin alat samanlaiseksi paskajaakoksi kuin äijäskin. Toinen vaihtoehto on vaihtaa miestä aikuisempaan (niitäkin kun löytyy). Kolmas on tietenkin se, että lopetat mutsina olemisen ja pakotat ukon töihin. Siis yksinkertaisesti et poistu paikalta ennenkuin äijä on siivonnut.
Oikeesti: eikö noita ukkoja hävetä, että joutuvat asumaan äitiensä kanssa! huh...
Jos sulla on miestä, niin se varmaan tuntee asuvansa äitinsä kanssa.
..että liian moni nainen valitsee kumppanikseen miehen, jossa on vähintään kymmenen piirrettä jotka nainen haluaa muuttaa, uskoo sen onnistuvan ja sitten valittaa täällä palstoilla, kun eivät olekaan onnistuneet.
Moni nainen tuntuu valitsevan itselleen muutosprosessin kohteen kun pitäisi valita hyvä mies. Mutta mistä tämä mahtaa jotua?
Naiset aina sanovat, että miehessä pitää olla haastetta. Mutta naisten olisi hyvä muistaa, että jotkut asiat vain ovat liian haastavia ja siksi turhaa ajanhukkaa. Jos joku antaa minulle haasteeksi ajaa autollani Helsingistä Lahteen puolessa tunnissa se saattaa onnistua jos allani on Porsche, mutta Ladalla ei taida onnistua vaikka kuinka virittelisin moottoria. Samalla tavalla useimmat miehet eivät pysty edes naisen kärsivällisessä ohjauksessa muuttumaan jos ovat ominaisuuksiltaan epäkelpoja.
Ratkaisu parisuhdeongelmiin on se, että naiset lakkaavat valitsemasta itselleen haastavia miehiä ja keskittyvät niihin kunnon miehiin, joilla on edellytykset elää parisuhteessa. Jos naiset lakkaisivat hyväksymästä kumppanikseen epäkelpoja miehiä, ehkä miehet joutuisivat jatkossa tsemppaamaan ja kehittämään ominaisuuksiaan.
Eräs ystäväni on miettinyt, pitäisikö hänen laskea rimaa jotta pääsisi sinkkuudestaan eroon. Olen sanonut, että älä missään nimessä :D
..eli varmaan pitkälti johtuu siitä, että ei jakseta olla yksin vaan pariudutaan tietyistä piirteistä huolimatta (ja uskotaan lujasti että mies alkaa imuroida vaikkei osaisi edes imuria käynnistää) ja sitten jokusen vuoden päästä kun ne piirteet olisivatkin tärkeitä yhdessäolon mukavuuden kannalta (mahdollinen alkuhuuma kun ei enää kanna) niin niitä piirteitä ei olekaan ja se alkaa risoa (ja siitä kerkiää palstoilla valittelemaan, kun ei enää nyhjätäkään koko ajan kylki kyljessä kiinni :D )
..vähän kärjistetysti :)
Mutta mahtavatko naiset oppia hallitsemaan tunteitaan, että ihastuisivat kelvollisiin miehiin?
Minä olen pistänyt merkille, että 30:n lähetessä naisen biologinen kello alkaa tikittää kovaäänisesti. Sen vaientaminen onnistuu vain tekemällä lapsia.
Niinpä otetaan ensimmäinen isäksi vapaaehtoinen mies ja sännätään naimisiin. Sitten jätetään ehkäisy pois ja lisäännytään kuin marsut konsanaan.
Kun kiintiö on täynnä, alkaa hormonihuuru aivoissa laskea ja nainen kauhukseen huomaakin tehneensä lapsen aivan väärän miehen kanssa. Sitten mukamas on kasvettu erilleen, vaikka ei koskaan kasvettu edes yhteen.
Asia taitaa olla liian usein just tasan tarkaan noin!
Liittyköhän tämä siihen että joku nainen ihmettelee että ollaanko me miehet sitoutumiskammoisia nykyään...
No kai siinä menee muutama sukupolvi opetellessa vielä tuota miehen ja naisen ajoitusta noissa perhe ja työasioissa.
Ittu että on jumi äijä. Sinuna nollaisin oman kotityöpanoksen välittömästi.
Vaikuttaa äidin pojalta. Toinen vaihtoehto on Mr Pig, eli vätysmäinen ikipoikamies, joka ei vaan ymmärrä miksi joku jaksaa stressata siivoamisesta tai safkanlaitosta. Jos kotona on ollut pojun lapsuudessa kaikki vähän tämmöistä huoletonta, niin hän vaan jatkaa nyt oppimaansa menoa. Eli syy on luultavasti pojun lapsuudenkodissa. Äidin poju on näistä se pahempi v.e.
Onko pakko asua yhdessä sen miehen kanssa? Vaikka toista rakastaa, niin ei ole kiveen hakattu, että pitää väkisin kyhjöttää samassa kaksiossa molempien vitutuskäyrän noustessa.
Jos jätät miehen, niin saat tehdä kotityöt joka tapauksessa itse. Valittamisen syy on siis ainoastaan kateus, kun mies ei tee yhtä paljon kuin sinä. Koska selvästi nautit marttyyrina olemisesta, niin sinähän tästä tilanteesta saat enemmän kuin miehesi. Miksi siis valitat?
jos vain mitenkään pystyt. Tämä siis vaatii SINULTA jotakin:
Älä pistä tikkua ristiin pariin kuukauteen (sen aikana ei vielä luulisi elukoita tulevan) huushollissanne. Ts. älä tiskaa, siivoa, pese pyykkiä: älä tee yhtikäs mitään. Huom! Et tee minkäänlaista kotityötä pariin kuukauteen. Pystytkö siihen?? Jos et, niin ei muuta kuin jatkat vain entiseen malliin nalkutusta ja passaat miestäsi. Niin se tulee jatkumaan ikuisuuteen saakka, tai kunnes miehesi kyllästyy nalkutukseen ja menee vieraisiin.
Kyllä sä pari kuukautta kestät elää murjussa. Jos et, niin sitten olet kyllä ansainnut kohtalosi kotiorjana.
t. Nainen
En lukenut kuin aloitusviestisi. Olet siis ottanut todellisen suttupytyn mieheksi. Onneksi olkoon vaan. Mene heti siivoamaan hänen jälkensä, hus!
Vaikuttaa siltä että miehesi asuu täysihoitolassa. Miten toimitte seurustelunne alkuvaiheessa,teitkö silloinkin kaikki?
Oma miehenikin oli sisarustensa ja äitinsä kasvattama mies. Siskot paapoivat perheen vanhinta poikaa, äiti etunenässä. Oli miehen onni että tapasi minut. Kehtaan sanoa näin, sillä ensi kertaa tuo tajusi että naisia on autettava - en pärjäisi esim.mattojen tamppauksesta ilman miehen apua.
Olen himpun päälle 40 kiloa, mies lähentelee 100 kiloa, joten olisihan nurinkurista jos yksin joutuisin kaiken tekemään.Oli todellakin alusta asti selvää että yhteinen koti on yhteinen prjektimme johon kumpikin osallistuu voimiensa mukaan.
Olen itse suuresta perheestä jossa olis sanomatta selvää että ilman kaikkien työpanosta mistään ei tule mitään. Vanhemmat tekivät pitkää päivää, oli siis selvä että heitä oli autettava. Ruoka tehtiin yhdessä - kukaan, veljestä puhumatakaan, ei olisi edes kehdannut lipsua. Joten uskallan väittää,että miehesi on saanut vanhakantaisen mallin omasta perheestään jossa luultavasti kotiäiti teki kaiken ja vähän enemmänkin lastensa, miehensä ja kotinsa eteen.Olenko väärässä?
Yhteistyö on avainsana jolla jokainen avoliitto/avioliitto välttää monta sudenkuoppaa, sellaisiakin,jotka pahimmillaan ajavat pariskunnat eroon.
Lieneekin siis syytä kysyä että haluatko kuitenkin pitää tuon orjantappurakruunun lopun ikää päässäsi vai olisiko aika otollinen sille että alat kohdella häntä kuin mies? Oletko kuitenkin ottanut huomaamattasi äidin rooliin? Anna miehen olla mies, heittäydy joskus avuttomaksi.Mies kyllä tekee mutta se vaatii hiukan etukäteisvoitelua :D
Voisit aloittaa sillä että hoidat vain oman osuutesi kotitöistä. Peset omat vaatteesi,siivoat vain omat jälkesi. Anna miehen sotkea äläkä säntää rätti kourassa pesemään jälkiä. Kyllä tuon luulisi jossain vaiheessa "heräävän".
Jos mies ei tätä huomaa...hän on sokea, kuuro ja mikä pahinta; laiska paskiainen. Paskiainen joka kaipaa kunnon ravistelua.
Olet hullu kun alistut tähän. Mutta silti takaraivossani sykkii ajatus; oletko antanut hänen ymmärtää ettei hän kertakaikkiaan osaa mitään - ja koska sinä osaat paremmin, sinä myösteet kaiken...? Kannattaa pohtia pitkään - ainakin jos suunnittelet lapsia tämän laiskamadon kanssa!
Tilanne kun ei siitä parane.Päinvastoin.
seuraava: Aluksi minäkin yritin kiukuttelulla ja nalkutuksella; ei tulosta.
Seuraavaksi kokeilin siivous/kotityölakkoa. Lopulta oli pakko pestä OMIA pyykkejä ja hoitaa ruokahuolto kodin ulkopuolella. Siinä paskaläjässä en voinut kokata, saati syödä. Kolme kuukautta oltiin kaatopaikalla. Lopulta mies totesi, ettei näin voi jatkua, mutta hän ei edelleenkään osallistu kotitöihin.
Neuvotteluiden tuloksena pääsimme sopimukseen, jonka mukaan hän maksaa siivoojan 1 krt/vko 3h/krt ja hoitaa kauppaostokset (maksetaan yhteiseltä tililtä) listani mukaan. Minä teen ruuat (hän joskus innostuessaan), pyykit ja hoidan yleissiisteyden. Siivooja pesee vessat, kylpyhuoneen, imuroi, pyyhkii pölyt ja tamppaa/tuulettaa matot. Ikkunoiden pesu on mennyt viimeaikoina myös ulkoistettuna erillistilauksena.
Jos laskut maksetaan puoliksi, niin työt tehdään myös puoliksi. Oman osuutens töistä voi halutessaan/varojen salliessa ulkoistaa. Kunhan ne vain tulevat hoidettua.