seurusteltuamme 2,5v kävi niin että naiseni petti minua. Hän on ollut haluton minua kohtaan jo pitkään ja kun olin reissussa niin vieraissa kävi mokoma. Syrjähypystä selvittiin ilman eroa,mutta olen alkanut miettimään oliko jatkaminen sittenkään fiksua. Yksi syy miksi jatkoin oli piristynyt seksielämä,mutta nyt arki on paukahtanut takaisin kuivempana kuin koskaan.
Alotteet teen AINA minä. Koskaan hän ei niitä tee ja jos tekeekin niin ne on semmoisia "teenpä jotta mies pysyy tyytyväisenä" alotteita. Seksi on huonoa,silloin kun sitä on,johtuen siitä että häntä ei kiinnosta. Hän monesti sanoo että ei mahda sille mitään jos ei haluta. Ihme vaan kun vieraissa kyllä käydään,mutta oma mies ei kelpaa.
Onko kyse yksinkertaisesti siitä että hän on kyllästynyt minuun ja tämä suhde on vain typerä kulissi siitä että kaikki olisi muka hyvin?
Onko minulla oikeutta vaatia että hän joko hankkii haluja tai lähden etsimään parempaa vai onko itsekästä sanoa noin?
Tiedän että olen hyvä ja huomaavainen rakastaja,joten tuskin kyse on siitä että olisin huono sängyssä. Olen komea ja hyvännäköinen,on kauniit kasvot,söpöt silmät,sixpack ja muutenkin olen sosiaalinen,hauska ja huumorintajuinen. Voisi sanoa jopa että jokatytön toivemies.
Ihmetyttää nyt kummasti miksi yleensä kävi vieraissa? Miksi seksi ei kiinnosta? Onko suhteemme siis pamahtanut ystävyydeksi?
Voisko olla noin?
Mistä on kyse?
Alotteet teen AINA minä. Koskaan hän ei niitä tee ja jos tekeekin niin ne on semmoisia "teenpä jotta mies pysyy tyytyväisenä" alotteita. Seksi on huonoa,silloin kun sitä on,johtuen siitä että häntä ei kiinnosta. Hän monesti sanoo että ei mahda sille mitään jos ei haluta. Ihme vaan kun vieraissa kyllä käydään,mutta oma mies ei kelpaa.
Onko kyse yksinkertaisesti siitä että hän on kyllästynyt minuun ja tämä suhde on vain typerä kulissi siitä että kaikki olisi muka hyvin?
Onko minulla oikeutta vaatia että hän joko hankkii haluja tai lähden etsimään parempaa vai onko itsekästä sanoa noin?
Tiedän että olen hyvä ja huomaavainen rakastaja,joten tuskin kyse on siitä että olisin huono sängyssä. Olen komea ja hyvännäköinen,on kauniit kasvot,söpöt silmät,sixpack ja muutenkin olen sosiaalinen,hauska ja huumorintajuinen. Voisi sanoa jopa että jokatytön toivemies.
Ihmetyttää nyt kummasti miksi yleensä kävi vieraissa? Miksi seksi ei kiinnosta? Onko suhteemme siis pamahtanut ystävyydeksi?
Voisko olla noin?
Mistä on kyse?
Vastaukset 47
Vanhimmat
siihen suhteeseen muutekin tarvitaan kuin hyvät vatsalihakset. keskusteltiin tossa safkiksella yhtenäpäivänä tyttöjen kanssa pahojen poikien julisteesta. Ja me oltiin sitä mieltä eetä mielummin tavallinen mies kuin omaa ulkonäköään palvova ukko.
Vaikka tiedänkin olevani mukava nainen ja puoliso niin en todellakaan menisi väittämään itseäni, joka miehen unelma vaimoksi! vaikutat aika itsekeskeiseltä ihmiseltä! :(
Mikä oli raadin lähtökohtamielipide ? Ovatko Pahat pojat omaa ulkonäköään palvovia adoniksia vaiko tavallisia ukkoja ?
Unohdin että suomessa ei saa kehua itseään ollenkaan. Olen rikollinen,sillä olen sinut itseni kanssa ja nuo asiat jotka mainitsin on tosia,enkä sille itse mitään mahda.
Tosin en kyllä muistaakseni kysynyt mielipiteitä ulkonäöstäni,itsetunnostani jne.
Kysyin muistaakseni mitä suhteelleni on tapahtunut?
Lue uudestaan alkuperäinen kysymykseni ja vastaa asiallisesti esittämiini kysymyksiini.
Pidä muut mainitsemani asiat vain taustatietoina.
taustatietojahan ne on ja vaikuttaa kovasti siihen kuvaan joka sinusta minullekin jäi, eli itserakas salilla asuva adonis joka on olevinaan joka naisen unelma. ja pöh. lakkaa tuijottamasta omaan napaasi, keskity kehumaan naistasi itsesi sijaan. on hyvä että itsetuntosi on ok ja olet sinut itsesi kanssa, mutta kehutko koskaan naistasi vai kerrot vain hänellekken että "kyllä minä olen niin hyvä ja kelpaan kenelle vaan"???? rikollista se ei sinusta tee, älä dramatisoi. kukaan tällä palstalla ei tiedä mikä suhteessanne tosiaan mättää. kannattaisiko peilin sijaan tuijottaa omaa naista ja puhua hänelle?
en viihdy salilla,muskelini on työssä kasvaneet,enkä ole mikään kaappi joka pussaile hauistaan. Kehuin tyttöystävääni jokapäivä ja olin huomaavainen,kohtelias jne.
Se että sinä et tiedä,ei tarkoita et "kukaan" ei tiedä. Jos et ymmärrä kirjoitettua tekstiä (lue: en ole mainostamassa täälä sitä kuinka upea muka olen)niin se ei ole minun vikani.
Olen ihan ok mies,hyvännäköinen,sosiaalinen,huumorintajuinen,fiksu jne. Oletin ihan oikeasti että olen tarpeeksi hyvä ettei tarvitsisi pettää.
Perun puheeni siitä että olen jokanaisen unelmamies. Tyytyväinen???
... kyllä mun unelmamies :) Vaikka sehän ei ollut jutun pointti.
oletus/luulo ei ole tiedon väärtti.
missään asiassa ei kannata olettaa, ei varsinkaan jos kyseessä on toinen ihminen. lukemisenymmärtämisessäni ei ole vikaa, toisin kuin sinun parisuhteessasi johon haet apua nettipalstalta sen sijaan että puhuisit naisesi kanssa.
Sanot olevasi hyvä ja hellä rakastaja, mutta ehkäpä naisesi onkin kyllästynyt rakastelutapaanne. Vaihteletteko paikkaa/ajankohtaa (vaikka lounastauolla autossa eikä aina illalla sängyssä)? Haluaisiko hän ehkä välillä sidontaleikkejä tai rajumpaa rakastelua, muttei kehtaa tuota ehdottaa?
Vaihtelu virkistää!
Jos sen takia pitää mennä vierasta koittamaan, että ei uskalla omalleen ehdottaa vaihtelua! Mikä ihmeen perustelu se muka on pettämiselle? "Anteeksi kulta, halusin vaihtelua enkä uskaltanut sinulle ehdottaa... Ei kai haittaa että kuksin vieraan kanssa?"
Kyllä tarkoitin hyvällä rakastelijalla sitä että osaan olla rajukin jne. paikkaa on vaihdeltu jne.
Kaikkea on kokeiltu. Ollaan käyty sexshopit ja kaikki läpi. dildo on hankittu, kaikkea on melkein kokeiltu,mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Vieras vissiin sitte kyllä kiinnostaa,mut oma kulta ei.
Olen ollut huomioonottava,hellä,en ole painostanut,olen painostanut,olen ollut hyvä ja hellä,raju,ujo,rohkea,vaikka minkälainen. Olen yrittänyt kaikkea jotta saisin hänet kiinnostumaan itsestäni. Olen taipuvainen uskomaan että hän on yksinkertaisesti kyllästynyt minuun.
epäselvä artikulointini ;) En tarkoittanut tuota syyksi pettämiselle, vaan sille ettei seksi haluta. Siitähän tässä kai ensisijaisesti kyseltiin..
Jaa-a enpä sitten tiedä.
Jospa olet vain liian täydellinen :)
joo sehän se onkin vikana =) No ei vaines. mut ihan oikeasti olen yrittänyt olla niin hyvä kuin mies vain voi olla. Tietenkin joitakin pikku lapsuksia sattuu kohdalle,mutta ei mitään vakavampaa.
Noin ihan oikeasti.. noodi tuossa alla kirjoittaa järkevästi. Kokeilepa noudattaa hänen neuvojaan :)
Kun päätit kuitenkin jatkaa suhdetta pettämisestä huolimatta, kävittekö läpi sen, mikä oli syynä pettämiseen? Ja onko se syy poistunut? Kirjoituksestasi ymmärsin, että asiaa ei ole lopullisesti selvitetty? Se kuitenkin on se tärkein asia, mikä tulisi selvittää, kuten jokainen ongelma parisuhteessa, ei ainoastaan seuraus vaan myös (ja etenkin) syy. Syy ei usein ole esim. seksin puute, vaan se, että suhde voi muuten huonosti.
Pettämisen jälkeen oman suhteen seksielämä usein sujuu vähän aikaa "hyvin", kunnes taas pamahtaa takaisin samoihin kuvioihin.
Sitä en sano, oliko fiksua jatkaa vai ei, on monia pariskuntia, joilla elämä on sujunut hyvin, joskus jopa paremmin pettämisen jälkeen kuin ennen sitä.
Keskustelimme jonkin aikaa sitten mieheni kanssa suhteesta, eroihin johtavista syistä ja miksi ne johtaisivat eroon. Itselleni pettäminen on syy numero yksi lopettaa suhde. Ei sen takia, että rakkaus loppuisi siihen, tai ettenkö jollakin syyllä voisi asiaa anteeksi antaa, vaan sen takia että tiedän etten voisi sitä koskaan unohtaa. Ja silloin on yhteinen, tasapainoinen tulevaisuus mahdoton, ainakin minulle.
Kysymykseesi mistä on kyse, vastaisin, että selvitä syy pettämiseen, mikäli haluat jatkaa, niin löydät vastauksen kysymykseesi.
Ota myös huomioon, että syy ei välttämättä ole mikään sellainen mitä odottaisit. Mies saattaa esim. pettää sen takia, kun tulee tilaisuus siihen kauniin naisen kanssa, nainen ei katso asiaa samalla tavoin, pelkkä ulkonäkö ei vie sänkyyn (ei toki kaikkia miehiäkään), taustalla on jotakin muutakin.
Etenkin miehen ja naisen keskustellessa pettämisestä, syyt ovat usein täysin erilaiset.
on edelleen hämärän peitossa. Tyttöystäväni sanoo ettei tiedä syytä siihen "se vain tapahtui".
Oletit ihan oikein että asiaa ei ole selvitetty,koska hän ei kuulemma tiedä syytä.
Hänen mielestään asia on loppuunkäsitelty ja syy on jäänyt hämärän peittoon.
Tai on... hän sanoi että oli joka kuunteli???
Tuntuu hassulta että oli joku joka kuunteli kun olemme keskustelleet tuntikausia iltaisin,vaikeistakin asioista. Voisiko tuo olla se syy jota en ymmärrä syyksi? Hän sanoi myös että mies kehui häntä kauniiksi. Miksi ihmeessä minun sanomaani kehua ei uskota? minä sentään muistin mainita sen joka kerta kun tulin katsoneeksi häntä vähänkään pitempään,eli siis monesti päivässä.
Onko kyse nyt siitä että minua ei uskota,ettei oman ukon sanaa uskota koska sehän sanoo sen pelkästään kohteliaisuuden vuoksi?
nuo voisivat olla niitä syitä jotka veivät hänet vieraaseen sänkyyn,mutta miten nuo liittyy nykyhetkeen?
Eniten minua askarruttaa se että miten on mahdollista että 2,5v seurustelu pyyhkäistään pöydän alle yhdessä illassa?
Onko nainen kevytkenkäinen vai tapahtuko vain nuorelle ihmiselle tyypillinen virhe joita varmasti meille kaikille on sattunut?
Edelleen voisin ihmetellä miksi minusta on tehty palvelijaan verrattava yksilö sen sijaan että olisin oma kulta?
Älä hyväksy selitystä, ettei tiedä syytä. Syy on olemassa. Kenties muukin kuin joku joka kuunteli..
Ei millään pahalla, mutta parisuhteessa elävillä miehillä on kokemukseni mukaan tapana enemmin kuvitella mitä kumppani sanoi, kuin kuunnella häntä oikeasti..
Tuo ei kuitenkaan ole mielestäni syy pettämiseen, kuuntelun tarpeen täyttävät ystävätkin, joten pettämiseen on jokin muu syy.
Keskustelua siis lisää!!!
En hyväksykkään,mutta mitä voin tehdä kun hän vain hokee ettei tiedä. Ei kerro edes vaikka oon jo ovella menossa vaahdoten että jätän hänet jos järkevää syytä ei ilmaannu.
Keskustelua aiheesta ei synny koska hän ei asiasta halua puhua. "en minä tiedä" on se vastaus minkä saa siitä ja riita leviää niin että aihe hukkuu.
Kuuntelemisesta: en voi tietää todellakaan olenko hyvä vai huono kuuntelija. Olen ainakin yrittänyt kuunnella ja mitä ihminen voi muuta tehdä kun parhaansa?
Kun kerran syy tuntuu olevan se avain onneen niin kuinka saisin hänet sen kertomaan?
Jätä se muija! jos on kitkaa niin sitä on! et sie voi yksin sitä parisuhdetta korjata! laita peli poikki,jos ei kokonaan niin väliaikasesti. älä uhkaile,että lähet, vaan lähe! jos mulle sanottais noin,että lähen ja sit ei lähekkään. you konw? kyllä se syy sitten alkaa tulla sieltä.
Kuuntelemista on montaa erilaista.
Täysi fiktio tapahtuneesta voisi olla seuraavanlainen, tyttöystäväsi on jutellut k.o miehen kanssa jostakin tyttöystävääsi painavasta asiasta, aihe voi olla lähes mikä tahansa, luultavimmin se kuitenkin on ollut jokin, mikä tyttöystävääsi on vaivannut ja paljon. Kun ihminen kertoo toiselle jonkin itselle tärkeän asian, jonka voisi määritellä salaisuudeksi, syntyy ihmisten välille tietty läheisyyden tunne, etenkin sen puolelta joka on asiasta kertonut... Varmaan jokainen meistä on joskus kertonut esimerkiksi kaverille jonkin asian joka on pitkään vaivannut, eikä siitä ole pystynyt/kyennyt aiemmin puhumaan, ja mikä mieletön helpotuksen tunne kun saa asian ulos suustaan? Veikkaan (todellakin vain arvaan) että asiassa on saattanut käydä näin. Se läheisyys on sitten johtanut intiimimpään läheisyyteen, syystä tai toisesta. Voi jopa olla, että tyttöystäväsi on tuntenut olevansa jollakin tapaa "velkaa" tälle miehelle kuuntelemisesta, mene ja tiedä. Silti, tyttöystäväsi on kertonut sinulle todellisen syyn pettämiseen: kuunteleminen. Se, että k.o kuuntelija on ollut kaikkea muuta kuin rehellinen "ystävyydessään" on eri asia, mitä tyttöystäväsi aivan varmasti katuu katkerasti pettämisen lisäksi.
Kuunteleminen taas...jokainen tietysti kuuntelee sillä tavalla millä osaa. Joku kuuntelee, muttei kommentoi, joku taas kuuntelee, mutta ymmärtää ja puhuu asiasta eri tavoin...joku taas vain kuuntelee tai vain kuulee. Jos teillä kuitenkin on keskusteltu ja kuunneltu puolin ja toisin, saattaa ongelman yksi syy löytyä sieltä, osaako/uskaltaako toinen puhua kaikesta mikä mieltä vaivaa? Onko syytä pelätä miten asia vastaanotetaan? Jos tyttöystäväsi puhuu sinulle ongelmasta parisuhteessanne, miten vastaanotat sen? Puolison kanssa on helppo puhua kaikista muista ongelmista, paitsi parisuhteeseen ja puolisoon liittyvistä, ne asiat yleensä keskustellaan ystävien kanssa. Onko tyttöystävälläsi tällaista ystävää jolle kertoa ja puhua kun tuntuu pahalta? Kaikkea ei voi, eikä ole tarkoituskaan voida kertoa kumppanille, vaikka se joistakin ihmisistä ideaalitilanteelta kuulostaisikin.
Ja sanat...jos sanot jonkin asian usein, se yllättävää kyllä, herättää epäilyksen, tai menettää merkityksensä. Jos sanot joka päivä toiselle, että rakastat, siitä tulee enemmän tunne tavasta, kuin tunne siitä että todella tarkoitat mitä sanot. Sama, ja vielä enemmän kauniiksi kehumisen kanssa. Jos sanot tyttöystävällesi usein, että hän on mielestäsi kaunis...ja etenkin jos sanot sen hetkellä jolloin hän todella tuntee itsensä kaikkea muuta kuin kauniiksi, eivät sanat tunnu siltä, että todella tarkoittaisit niitä.
Et ole palvelijaan verrattava yksilö, ja aivan varmasti tyttöystävällesi olet juuri se oma kulta. Ikävä kyllä, myös parisuhteessa joutuu välillä harrastamaan sanojen "säännöstelyä", etteivät ne menettäisi merkitystään. Silti ne sanat tulee aika ajoin myös sanoa, ettei toisen tarvitsisi epäillä, ettei niitä enään tunneta tai ajatella.
Keskustelemaan asioista pystyt vain siten, että ennen keskustelua päätät todellakin keskustella ja kuunnella...kuunteleminen tarkoittaa sitä, että todellakin kuuntelet, uskot ja yrität ymmärtää. Tyttöystäväsi syy pettämiseen oli kuunteleminen ja että niin vain kävi, eikä muuta syytä ole/löydy vaikka sinä kuinka haluaisit kuulla jonkin muun syyn. Kuunteleminen ja keskustelu on juuri sitä, että on valmis kuulemaan muuta kuin odottaa. Ja jos alkaa tuntua siltä, että savu alkaa nousta korvista, on parempi ottaa aikalisä ja siirtyä vaikka toiseen huoneeseen ajattelemaan jotakin muuta, kuin muuttaa keskustelu riidaksi...ja jatkaa alkuperäistä keskustelua kun tuntee todella olevansa valmis keskustelemaan ja kuulemaan. Muuta vastausta syyksi tuskin tulet koskaan saamaan, muuta syytä tuskin edes on olemassa, vaikka sinun mielestäsi pitäisikin olla.
Olet päättänyt jatkaa tyttöystäväsi kanssa pettämisestä huolimatta...ainoa vaihtoehto on, että uskot tyttöystäväsi syyn, vaikka et sitä ymmärtäisikään, annat sen anteeksi ja yrität ajan myötä unohtaa, tai et ainakaan enään nosta sitä esille missään tilanteessa. Niin kauan kuin nostat sen esille, niin kauan se on tuoreena muistissa ja vaikuttaa sinun olotilaasi ja elämääsi. Yksi tapa on (ja yleisesti käytössä) että asiasta tapellaan niin kauan että se menettää merkityksensä...mutta niillä tappeluilla saadaan parisuhteessa aikaan paljon muutakin tuhoa.
Se miten voit yrittää vaikuttaa siihen, ettei näin enään käy, on se, että opettelet kuuntelemaan tyttöystävääsi kuten hän sinun kuuntelemistasi kaipaa. Millainen kuuntelija olet? Annatko neuvoja, kommentoitko? Kerrotko huonoista puolista hänen ajatuksistaan vai hyvistä puolista? Paras tietenkin jos molemmista.
Kaikki eivät osaa kuunnella niin kuin puhuja toivoisi, mutta kaiken voi opetella. Kysy tyttöystävältäsi miten hän haluaa sinun kuuntelevan, kysy onko asioita joista hän ei voi/uskalla/pysty kanssasi puhumaan. Toisin sanoen...yritä tutustua tyttöystävääsi uudelleen, kuin et tuntisi häntä ennestään... näinhän asia jollain muotoa varmaan onkin, luultavasti tyttöystävä jonka luulit tuntevasi, ei olisi sinua pettänyt, koska luultavasti et sitä osannut odottaa.
Pettäminen ei aina ole suhteen loppu, mutta sinä olet se, joka tällä hetkellä päättää, mihin se suhteen vie. Jos et sitä pysty unohtamaan ja sen kanssa elämään, mitä on yhteinen tulevaisuutenne? Sinä itse pidät tätä kolmatta henkilöä suhteessanne aina kun asiasta puhut, tyttöystäväsi varmasti mielellään eläisi kanssasi eteenpäin ja yrittäisi unohtaa koko asian jota varmasti katuu katkerasti.
Olen kuuntelijana semmoinen että TODELLA kuuntelen ja kysyn tarkennuksia,nyökkäilen. En ehdota hänelle valmiita ratkaisuja ellei hän niitä erikseen pyydä. Halaan jos on vaikeita asioita,olen hiljaa kun hän kertoo enkä keskeytä vaan odotan että hän on saanut asiansa sanottua.
suurinpiirtein tuommoinen kuuntelija olen.
Tiedän kyllä että hän katuu katkerasti pettämistä,koska hän on niin sanonut ja toisin kuin voisi äkkiseltään kuvitella,hän todella on REHELLINEN ihminen. Ei kai hän muuten olisi asiaa koskaan kertonutkaan.
Silti vaikka tiedän että hän katuu niin se ei tarkoita että uskoisin hänen pysyvän tästä eteenpäin uskollisena. Sitä en tällä hetkellä usko. Toisinsanoen luottamus on poissa.
Ihmisenä hän on vähän kevytkenkäinen ja voisi sanoa että hyvä naistennaurattaja kyllä saa hänet lipsahtamaan toistekin,eli hänellä on heikkoluonne. Johtuu varmaan huonosta itsetunnosta. Vaikea sanoa varmasti,kun en psykiatri ole.
Ongelmia silti riittää ja aihe alkaa lipsua alkuperäisestä keskustelusta jo kauemmas =)
Että seuraukselle niitä syitä löytyy yllättävän paljon, kun asiaa tosiaan lähtee ajattelemaan ja purkamaan.
Tjaa-a..aiheesta saisi montakin erilaista keskustelua aikaan jo sillä, että miksi yleensä toinen kertoo pettäneensä...se harvemmin todellisuudessa itsessään on ns.rehellisyyttä, vaan lähinnä oman omatunnon "puhdistamista", jonka lopullisia seurauksia ei niinkään ajatella.
Mutta...kuinka vain, sinä olet se, joka valitset tiesi asian suhteen, vain sinä voit päättää pystytkö elämään asian kanssa ja joskus unohtamaankin sen.
Luottamus kasvaa ajan kanssa takaisin, jos sen annetaan kasvaa, eikä pidetä mennyttä nykypäivässä.
Onnea joka tapuksessa eteenpäin, ja mikäli haluat parisuhteesi jatkuvan ja vielä olevan onnellinen, mieti paljonko olet valmis unohtamaan, ja unohda. Meillä jokaisella on omat rajamme, jotka toisille ovat vain veteen piirretty viiva, joka rikotaan mennen tullen.
niin vain lähetä. asumme yhteisessä asunnossa ja hänellä ei ole varaa pitää asuntoa. Minulla ei ole pienintäkään aikomusta heittää häntä ulos you know? Sitä kun lähtee/heittää ulos niin se on aika lopullista yleensä. Nämä määräaikaiset erot/miettimistauot kuuluu ihan teinirakkauksiin,me olemme jo sen ajan ylittäneet.
Olet todella oikeassa ettemme voi yksin parisuhdetta korjata siitä nostan hattua.
Lueppa tuo noodin kirjoittama viesti niin sieltä varmaankin löytyy syy. Siinä vaa on se vika etten ole ymmärtänyt/hyväksynyt sitä syyksi.
Jättäminen yleensä on mielestäni ongelmien pakenemista,ei haluta poistaa sitä "kitkaa",mutta sitä "kitkaa" on kaikissa ihmissuhteissa. niissä kaikkein parhaissakin. Luultavasti törmäisin samaan "kitkaan" uudessakin suhteessa joten paras yrittää nyt pelastaa tämä suhde,kun puoliso on mielestäni se "oikea". On vain joskus kauhean rankkaa huomata että se "oikea":kin on vain ihminen eikä enkeli.
Kiitos mielipiteistäsi =)
Noinhan se on tismalleen. Ei sitä täydellistä kukaan koskaan tuu löytämään. Sellaista ei ole, vaikka suhteen alussa siltä tuntuisikin. Täytyy oppia kestämään kumppanin huonot pulet ja oppia nauttimaan hyvistä puolista. Se on sitten jokaisen oma asia onko huonoja puolia liikaa, mutta meissä jokaisessa niitä on!
Itselläni on samanlaisia tuntemuksia, ollut jo jonkin aikaa. Niistä on kuitenkin selvitty. Siitä lähdetään, että rakastaako naisesi sinua vai pitääkö tosiaan pelkkänä kaverina? Minä selvitin tunteeni itselleni (mistä johtui 2kk:n selibaatti).
Nyt kun tiedän rakastavani häntä, homma toimii. Mieheni ei kylläkään ole tyytyväinen, sillä haluan seksiä noin 2 x kk, mutta haluanpa kuitenkin. Hän "lähentelee" usein, ja on jo tottunut siihen että joskus tärppää, joskus ei.
En anna miehelleni enää säälistä, ainoastaan jos haluan itsekin. Joskus vedän häntä käteen tai otan suihin mutta yhdyntään en suostu ilman tahtoa. Olemme keskustelleet asioista ja hän on tottunut tilanteeseen ja hän sen hyväksyy, kun tietää minun rakastavan häntä.
Tuntuu väärältä häntä kohtaan, mutta hän hyväksyy sen etten halua aina ja jos haluan niin vaadin pitkällistä lämmittelyä.
Eli pohjimmaisena on rakkaus. Yritä selvittää, ovatko naisesi tunteet aitoja vai vain pitkitystä jollekkin väistämättömälle.
Niin, vielä pettämisestä. Itse en ole pettänyt mutta lähellä on ollut. Ehdotan että keskustelkaa! Kyllä naisesi sanoo jos hänen tunteensa ovat muuttuneet. Sinun vain pitää kysyä suoraan. "Haluatko vielä oikeasti olla mun kanssa vai olisiko parempi jonkun muun kanssa?"
Hmm läheltä on liipannut,muttet ole pettänyt.
No kuinka sitten vierasta halutti,mutta omaa ei?
siis eihän semmosia tapauksia tule useasti että olisi mahdollisuus pettää parisuhteessa,vielä harvemmin tulee semmoisia tilanteita että ne olisi suostuisia pettämiselle.
Sanot että homma toimii? Kuulostaa kyllä siltä ettei se toimi. Myönnäthän itsekkin että suhteessanne seksi menee SINUN tahtosi mukaan eikä hänen. Missä on se kultainen keskitie?
Olet ajanut miehesi siihen tilanteeseen jotta hänen on suostuttava silloin kun SINUA haluttaa vaikka häntä ei haluttaisikaan. Pakko rakastella kun seuraavaan kertaan voi olla viikkoja tai jopa kuukausia. Ikävää miehesi kannalta.
Tämä on hankalaa aihe koska yleinen mielipide on että miehen on taivuttava mihin tahansa,mutta nainen voi hyvällä omalla tunnolla pihdata vaikka kuukausia. Miehet ei saa asiasta valittaa. Kun ei haluta niin ei haluta! Mies ei saa vaatia aktiivisempaa seksielämää tai hänet leimataan huonoksi puolisoksi joka ajattelee vain seksiä.
en halua mollata naisia,koska haluttomuss voi johtua esmi. e-pillereistä jne. ja syitä voi olla tuhansia joille nainen itse ei mahda mitään,tai edes tiedä mistä se johtuu. Totuus on että monet miehet todella painiskelevat tämän ongelman kanssa ja se syö niin sanoakseni miestä,itsetuntoa,kunnioitusta naista kohtaan ja tämä luonnollisesti heijastuu suoraan parisuhteeseen.
Jos asia tuntuu väärältä niin ehkä sinun pitäisi koittaa löytää itsestäsi seksuaalisia haluja. En ole seksiterapeutti,enkä tiedä miten se tapahtuu,mutta luulisin että sinä itse kyllä sen tiedät,jos vain vaivaudut asiaan keskittymään.
Ymmärrän että et tunne siihen tarvetta,koska halusihan on tyydytetty,mutta muista,että hyvä seksikumppani ajattelee toisen nautintoa (tässä tapauksessa miehesi) enemmän kuin omaa. Valista miestäsikin tästä viisaudesta niin ehkä kadonneet halusikin saattavat löytyä ja voit löytää siinä samassa miehestäsi uusia upeita piirteitä jotka mukavasti kutkuttavat mieltä.
No joo jos keskittyisin omaan parisuhteeseeni ennenkuin alan neuvomaan muita =) kun tuntuu että minulla ei kenties ole tietotaitoa parisuhteista kun omakin on lukossa heh. ja anteeksi.
Niin, en ensin meinannu vastata mutta oli ihan pakko...=)
Ensinnäkin, en senssaillut vieraan miehen kanssa seksin tähden vaan koska se oli mielestäni jännittävää tutustua uuteen ihmiseen joka on minusta kiinnostunut. Läheltä liippasi siksi, koska mies änkkäsi ja änkkäsi ja sai minut melkein suostumaan mutta lopulta ajattelin että miksi tuhoaisin hyvän parisuhteen kun ei edes tee mieli vierasta kullia.
Ja kyllä meidän hommamme toimii. Jos hän haluaa ja minä en, tyydytän hänet muilla tavoin ja saan siitä itsekin henkisen tyydytyksen. Jos minä haluan ja hän ei, minulla on dildo ja liukuvoidetta ellei hän jaksa antaa suuseksiä. Sitäkään en häneltä vaadi, sillä tiedän että se on joskus miehelle fyysisesti raskasta, se kun en ole minuutissa eikä kahdessakaan hoideltuna. Eli kummankaan ei ole pakko jos ei halua, mutta kumpikin saa jotain jos haluaa. Ja sitten kun halut menevät yksiin, niin seksi on uskomatonta.... =)
Suosittelen että tekin yrittäisitten järjestää jotain tämäntapaista järjestelyä. Ja omasta kokemuksesta tiedän, että jos nainen ei halua edes koskea miehen penikseen, niin silloin on jotain vialla... Itse en tässä ns. mietiskelyvaiheessa halunnut edes puhua seksistä, samalla kun olin epävarma siitä haluanko jatkaa parisuhdettamme.
No eihän teillä mitään ongelmia ole.teillä sentään on halua tyydyttää toinen toisenne,meillä semmoista ei ole,paitsi minun puolelta. Minun suhdetta vaivaa haluttomuus,joka johtuu en tiedä mistä. Joko hän ei rakasta minua tai syy on jossain muualla.Jos ei rakasta niin lupaan kustantaa hänet näyttelijäkouluun ja pian näemmekin hänet hollywoodissa,kas niin hyvä hänen täytyisi olla näyttelemään. Uskonkin että syy on jossain muualla.
Suositellahan voi vaikka mitä,mutta et selkeästikään ymmärrä mistä meillä on kysymys. Olen jo kokeillut kaikki mahdolliset konstit,kaikkea tuhmaa ja kilttiä ja outoa ja vaikka mitä olen yrittäny ehdottaa,mutta mikään ei auta. Mikään ei tunnu auttavan ja nyt kyselen että mitä tapahtui?
kyllä se meillä niin on että nainen ei halua penikseen koskea. Onneksi nyt edes sillointällöin koskee,mutta yleensä se on semmoista "ei tosissaan" olevaa koskettelua. Semmoista josta näen ettei paljon kiinnostaisi koskettaa,mutta pakko on ettei ukko jätä.
kommentoisin vielä tuota liippausta.
Kyllä sulla jotain oli kun yleensä HARKITSIT asiaa,eli tulit siihen lopputulokseen että miksi tuhota suhde. ja kuten sanoit niin "melkein" suostuit. Jokin suhteessa täytyi olla vähän vialla kun moiseen tilanteeseen jouduit.
Hei,
lukasin nopsaa viestisi ja saamasi vastaukset. Ja pakko oli kirjoittaa. Olen nimittäin kokenut samanlaisen tilanteen kuin sinä... minä vain olen se, joka ei ole halunnut ja joka oli se petturi. Ja näin on käynyt useammin kuin kerran ja eri miesystävän kans. Kun homma menee lukkoon, ei minulla ainakaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa koko suhde. Sitä on vaikea selittää, mutta koska seksi on korvien välissä... ei sille ettei halua aina löydy 1-selitteistä vastausta! Olen aina ollut erittäin seksuaalinen ja halukas, mutta jos ihmisen kans menee jostain muusta syystä ns. sukset ristiin, ei silloin seksikään tunnu enää hyvälle. Ja nyt jälkeenpäin olen ajatellut, että seksistä ja muistakin asioista puhuminen avoimesti kumppanin kans on kaikkein tärkeintä. Jotta se onnistuu tällaisten ongelmisen jälkeen... hmmmn... voi olla kyllä vaikeaa. Sen sijaan "uuden" kumppanin kanssa se on helpompaa, voi aloittaa ns. puhtaalta pöydältä... Kuulostaa pahalle varmaan, mutta olisko tyttöystävälläs samanlaiset fiilikset, kuin minullakin on joskus ollut? Eikä tarvii olla kyse siitä, ettei hän rakastaisi sinua... ongelmat on vain hänessä itsessään. Hän on ehkä jotenkin "lukossa" ja seksi kanssasi jostain syystä ei vain tunnu enää hyvälle. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että se tuntui ajoittain jopa "likaiselta". Näistä minun jutuista on jo aikaa vuosia, ja iän myötä olen vapautunut ja kaikki estot ovat hävinneet taivaan tuuliin... Vaikeita asioita, todella! Mutta onnea Teille molemmille.
Tärkeää parisuhteessa on löytää sellaiset yhteiset jutut; harrastukset, puheenaiheet jne. Siihen ei riitä vaan seksi seksin vuoksi... vaan paljon enemmän!
tuo kuulosti paljon meidän suhteeltamme,muilta osin paitsi petoksien määrässä.
ei kuulosta pahalta =)
Kuulostaa hyvältä...
kohta "lukossa" ja "likainen" kuulosti liiankin tutuilta.
Kiitos paljon.
...mutta enpä tiedä, miten se minun viestini sinua auttoi? Toivottavasti sait kuitenkin uusia ajatuksia, uuden näkökulman asioihin. Huomasin juuri, että minun viesti oli tullut tänne muuten 2 kertaa (Woman36v...) Mutta joskus on todella niin, että jos joissain muissa asioissa hiertää... seksiäkään ei voi sitten jatkaa enää saman kans. SIlloin ihminen solmussa itsensä kanssa. Tavallaan olis hyvä jos tunteet ja seksin vois jollain tasolla erottaa toisitaan... mutta onko sekään ratkaisu tähän teidän ongelmaan... luultavasti ei! Solmut auki tavalla tai toisella, mutta se vaatii paljon kumppaneilta. Joko täydellisen uudelleen aloituksen (kaikki luurangot selvitellään...) tai valitettavasti niin usein eron.
siis tuo petoksien määrän voit unohtaa =) luin väärin/ymmärsin väärin tuosta pätkän...
Kiitoksia rohkaisuista ja neuvoista.
ei ollut suhteessa siinä vaiheessa vikaa, alkoholi ja se ihana tunne kun joku haluaa minua. ne aiheuttivat tämä läheltäpiti-tilanteen. ja minun mielestäni vaimosi ei rakasta tai ei ole tunteistaan varma jos hän ei halua sinuun koskea. minulla oli sama tilanne ja se selviää vain itsetutkiskelulla. sitä en tiedä mitä tapahtui, vaimosi ehkä löysi mielestään paremman. mutta en halua kritisoida sinua, itse tiedät tilanteesi parhaiten...=)
..sitä että mielestäni ei voi sanoa olevansa hyvä sängyssä, ja vaikka osaisitkin kaikki kikat, niin tarkoittaako se, että ne toimisivat juuri sinun naiseesi? Toiseksikin, sanot olevasi melkein jokanaisen unelma (tai jotain tuohon suuntaan).. Mielestäni kauneus/komeus on katsojan silmissä. Voin olla 100% varma, että on hyvin monia, joita sinä et haluta tippakaan!
Luulen, että naisesi on yksinkertaisesti kyllästynyt sinuun/suhteeseenne, varsinkin jos se on ensimmäisiä pitkiä suhteita ja sekin voi olla syynä, että ei kertakaikkiaan olla valmistauduttu arjen tuloon ja sitten kun se "iskee" siihen ei osata reagoida. Ei se tietenkään ole mikään syy, että saisi pettää ja siksi olenkin sitä mieltä että suhteenne olisi hyvä päättyä. Kummallekin tekisi varmasti hyvää etsiä uusia tuulia!!!
Tsemppiä!
on näitä "et ole upea mies" kirjoituksia.
Ensinnäkin jos todellakin osaan kaikki kikat,eikä ne toimi naiseeni niin sehän tarkoittaisi että mitkään kikat ei toimi. Näinhän se ei ole.
Joten semmoiset epäilyt voi heittää romukoppaan,jossa väitetään että olen huono rakastelija. Tiedän juuri ne asiat mistä hän pitää,koska hän on valistanut minua. Osaan silti tuoda petiin uusiakin asioita,lukenut kirjallisuutta jne. joten homma ei ole sitä samaa vanhaa puurtamista. Tämän takia olen hieman ymmälläni että miksi asiat on miten on.
Toiseksi: Sanoin MELKEIN jokanaisen unelma,eli ne sinun luettelemat voit hyvin jättää pois. En haluaisikaan olla semmoinen jota kaikki haluavat.
En ymmärrä miksei sinun kaltaiset naiset kestä jos mies on itsevarma ja hyvällä itsetunnolla varustettu. Ilmeisesti rinnastatte ne sanoihin "leuhka" ja "ylpeä".
Näin se ei kuitenkaan ole. en ole leuhka enkä ylpeä.Tai olen ylpeä,mutta en kuvittele että olisin parempi kuin muut.minusta jokainen ihminen on oma upea yksilönsä hyveineen ja vikoineen. En todellakaan kuvittele että kukatahansa nainen lankeaa eteeni kuin vilja tuulessa jos hieman sormiani näpsäytän,jos niin luulet.
Minun mielestäni kauneus/komeus kulkee kantajan sielussa,mutta tästä voit toki olla erimieltä.
Kyllä kaunis nainen,joka on tyly ja koppava,näyttää paljon rumemmalta kuin kaunis nainen,joka on hyvä ja ystävällinen.
Siihen ei silmät vaikuta,ei vartalot,eikä meikit.
Naiseni ei ole kyllästynyt suhteeseemme,koska hänellä on ollut lukuisia mahdollisuuksia lähteä suhteesta. Olen luvannut jopa että kustannan hänen elämisensä niin pitkään että hän saa asiansa kuntoon,asunnot,tulot ja muutkin asiat turvattua. Hän ei ole siitä huolimatta lähtenyt.
Kun aioin itse lähteä,hän roikkui jalassa kiinni,enkä olisi saanut häntä siitä irti muuten kuin voimakeinoin joten jouduin jäämään,koska luonnollisesti en häntä fyysisesti satuttaisi missään tapauksessa.
MUTTA: voit olla oikeassa arjen harmaudesta,mutta arki iskee kaikille jonakin päivänä joten eron syyksi se ei kelpaa.
Uudet tuulet toivat mukanaan heinäsirkkoja... voih! =)
Sorry, tarkoitukseni ei ollut yleistää, kun sanoin että mielestäni ei voi olla hyvä sängyssä tms.. oma mielipiteeni kantaan on se, että on pareja joiden välilä seksi toimii ja pareja joiden välillä ei sitten ollenkaan. Tuon olen saanut kokea ulkonäöstä/taidoista riippumatta!
Ja sitten tuohon että naisesi ei halua lähteä vaikka mahdollisuus olisi; ei olekaan kovin helppoa lähteä pitkästä suhteesta noin vain (kokemusta löytyy). Itse seurustelin 3 vuotta erään miehen kanssa ja oikeastaan viimeinen vuosi oli kait jotain kulissia niin sanotusti. Suhteessammme ei enää ollut mitään, mutta silti kumpikaan ei osannut lähteä, vaikka välillä näki miten kyllästyneitä oltiin toisiimme. Sitten minä tein lopun ja en ole katunut hetkeäkään vaikka aluksi miettikin että mitenköhän sitä pärjää nyt omillaan ym..
Minulla oli myös mahdollisuus elää hänen kustantamaa elämää (hänellä kun tuota rahaa riitti), mutta eihän se saa olla syy miksi pysyä yhdessä, mutta ehkäpä sillä teet vieläkin vaikeamman päätöksen naisellesi, kun lupaat kustantaa hänen elämäänsä!
Eipä muuta taas tällä kertaa :)
...lukenut tuon koko pitkän ketjun ja huomannut että olet aika kärkäs vastaamaan ihmisille aika rumastikin. Kysyit neuvoa ja ihmiset yrittävät omien kokemustensa kautta asiaan osallistua. Et suostu uskomaan, että sinussakin saattaa olla jotain vikaa.
Koska mikään sinuun ei näytä kolahtavan, voi asia tietysti olla niinkin, että te ette vain ole luotu toisillenne. Kun nyt jo kärvistelette tuollaisissa, mitä se on 10, saati 20 vuoden päästä?
Kannattaako tuollaista jatkaa?
kaikille parhaan kykyni mukaan ja rehellisesti.
Jos joku väittää minua erilaiseksi kuin mitä olen niin tottakai korjaan asiaa. Pahasti olen sanonut vain silloin kun ensin minulle on pahasti sanottu. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Lue otukselle ja noodille kirjoittamiani vastineita,en ole pahasti sanonut kun ilman pilkunviilantaa on yritetty auttaa. Ne on todellakin hyviä ja asiallisia kirjoituksia kiitoksia paljon niistä. MaryAnnille kirjoitin erilaista asiaa koska minulla on niin erilainen näkemys kuin hänellä,mutta en ole silti häntä tyrmännyt mitenkään vai olenko? omasta mielestäni olen tuonut vain julki oma mielipiteeni,oli ne sitten hyviä tai huonoja.
Parissa ketjussa on ollut aiheena se että nainen kirjoittaa ja ilmoittaa etten ole kaikkien ihannemies. tosiasia on tässä tapauksessa se,että kyseinen asia on todella irrelevantti,eikä koske alkuperäistä asiaa ,muuten kuin että halusin tuoda julki sen asian että haluttomuuteen tuskin voi olla syynä se että olisin epähaluttava ruumiillisesti. Eli turhan jaarittelun välttämiseksi yritin kaventaa keskustelun pois näistä "oletko kaljamahainen kalju mies ehkä naisesi haluaisi hyvä kroppaista" jaaritteuista ( jos olisin nainen ottaisin mielelläni kaljamahaisen,kaljun miehen. Joka loukkaantui nuista edellämainituista sanoista niin voin luvata että jos olisin nainen,nii voi pojat että teillä olisi hauskaa).
Ikävää jos joku ajattelee etten arvosta mielipiteitänne. Arvostan todellakin. En ole virheetön ja en oleta kenenkään semmoisen olevan.
Pyydän anteeksi kaikilta niiltä joita olen loukannut. Anteeksi jos mielipiteeni ovat erilaiset ja anteeksi jos en suostunut olemaan "omahyväinen kusipää" tai jos en suostunut olemaan "selkärangaton joojoo-mies".
kiitoksia kaikille erinomaisista ja vähemmän erinomaisista neuvoista ja mielipiteistä.
Sinun neuvosi =)
Minäkin olen miettinyt että emme ole toisillemme luotu,mutta toivon todellakin että olemme molemmat väärässä. Minua todellakin pelottaa se millainen tilanne on 10 ja 20 vuoden päästä.
Se etten suostu uskomaan että minussa voisi olla jotain vikaa ei ole totta. tiedän että jotain vikaa on,mutten tiedä että mitä?
Syyhän on selvästi minun =)
Jos ei olisi niin meillähän ei olisi ongelmia koska hänessä ei ole vikaa. neuvojen kyseleminen täällä,netissä,jo sinällään kertoo sen että olen tiedostanut ongelman kohdituvan minuun ja nyt olenkin täälä kysymässä että mitä tapahtui?
En tiedä kannattaako tätä jatkaa,mutta sen tiedän että tällähetkellä haluan ainakin yrittää ja kenties jollakin viisaalla tieto minua auttaa.
Sinäkin osaltasi autoit minua ymmärtämään sen että minussa on semmoinen vika että muut kuvittelevat minun luulevan että olen AINA oikeassa. Se voi olla yksi tärkeä syy miksi naiseni ei kenties saa puhutuksi ongelmista minulle,vaan meni puhumaan vieraalle,joka sitten käytti haavoittunutta sielua törkeästi hyväkseen.
Naiseni silmin: Mitä vaikuttaa kertoa miehelle hänen virheistään,jos hän ei omasta mielestään ole koskaan väärässä?
vai mitä arvelet?
Kiitos kiitoksista :)
On hienoa, että jaksat yrittää korjata suhdettasi etkä, kuten nykyään tuntuu olevan tapana, ole eroamassa heti ensimmäisen kriisin vuoksi. Toivottavasti onnistut saamaan puolisosi osallistumaan suhteenne korjaukseen/ylläpitoon, se kun tarvitsee molempien panoksen (muutenhan se olisikin turhan helppoa ;)).
Onnea ja voimia!!!
Kiitos kiitoksista :)
On hienoa, että jaksat yrittää korjata suhdettasi etkä, kuten nykyään tuntuu olevan tapana, ole eroamassa heti ensimmäisen kriisin vuoksi. Toivottavasti onnistut saamaan puolisosi osallistumaan suhteenne korjaukseen/ylläpitoon, se kun tarvitsee molempien panoksen (muutenhan se olisikin turhan helppoa ;)).
Onnea ja voimia!!!
...olet asian ytimessä. :) Jatka samaan tyyliin, niin siitä saattaa jotain syntyäkin...
Hei,
lukasin nopsaa viestisi ja saamasi vastaukset. Ja pakko oli kirjoittaa. Olen nimittäin kokenut samanlaisen tilanteen kuin sinä... minä vain olen se, joka ei ole halunnut ja joka oli se petturi. Ja näin on käynyt useammin kuin kerran ja eri miesystävän kans. Kun homma menee lukkoon, ei minulla ainakaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa koko suhde. Sitä on vaikea selittää, mutta koska seksi on korvien välissä... ei sille ettei halua aina löydy 1-selitteistä vastausta! Olen aina ollut erittäin seksuaalinen ja halukas, mutta jos ihmisen kans menee jostain muusta syystä ns. sukset ristiin, ei silloin seksikään tunnu enää hyvälle. Ja nyt jälkeenpäin olen ajatellut, että seksistä ja muistakin asioista puhuminen avoimesti kumppanin kans on kaikkein tärkeintä. Jotta se onnistuu tällaisten ongelmisen jälkeen... hmmmn... voi olla kyllä vaikeaa. Sen sijaan "uuden" kumppanin kanssa se on helpompaa, voi aloittaa ns. puhtaalta pöydältä... Kuulostaa pahalle varmaan, mutta olisko tyttöystävälläs samanlaiset fiilikset, kuin minullakin on joskus ollut? Eikä tarvii olla kyse siitä, ettei hän rakastaisi sinua... ongelmat on vain hänessä itsessään. Hän on ehkä jotenkin "lukossa" ja seksi kanssasi jostain syystä ei vain tunnu enää hyvälle. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että se tuntui ajoittain jopa "likaiselta". Näistä minun jutuista on jo aikaa vuosia, ja iän myötä olen vapautunut ja kaikki estot ovat hävinneet taivaan tuuliin... Vaikeita asioita, todella! Mutta onnea Teille molemmille.
Tärkeää parisuhteessa on löytää sellaiset yhteiset jutut; harrastukset, puheenaiheet jne. Siihen ei riitä vaan seksi seksin vuoksi... vaan paljon enemmän!
Siis luin väärin... anteeksi kun kommentoin tuota petosmäärää. hups ja ups...
siis kuulostaa juuri siltä mitä meilläkin on menossa.
Kohdat "lukossa" ja "likainen" tuntuvat tutuilta.
en odottanutkaan yksiselitteistä vaan toivoin että saisin tarpeeksi monta mielipidettä joista voisin koittaa kalastaa niitä syitä mitkä tähän on johtaneet ja jotta niistä päästäisiin.
Ehkä siinä onkin se syy että rakastelu on muuttunut seksiksi? halut on kadonneet sen myötä?
Pettäminen ei sinänsä ole enää ylipääsemättömältä tuntuva asia vaan vittumainen tapaus,jonka kanssa on vain opittava elämään. Tosin luottamuksenhan semmoinen syö,mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja läikkynyttä maitoa ei auta itkeä loputtomiin ellei halua tuhota koko juttua lopullisesti.
Asiat ovat vaikeita sen takia,koska en tiedä mitä tehdä. Ja mikä pahinta en tiedä mistä on kysymys.
Jos sinä olet päässyt estoistasi niin mikä estää meitä pääsemästä? mukava saada vähän toivoakin,eikä vain kehoituksia lähteä kävelemään.
Kiitos!
Kumma että naisen pettämiselle ei hevin hyväksytä syyksi muinaista saalistusviettiä, arkeen tympääntymistä tai muuta megaraadollista mikä miehiin kovin halveksivalla äänensävyllä vastaavassa tapauksessa aina liitetään. Täälläkin on kovin hempeetä ja lempeetä analyysia esitetty sivutolkulla! Ja myös hienoja ratkaisuja...liekö omaa mielikuvitukseni puutetta jos väitän ettei mitkään roolileikit vastaa sitä "uutuudenviehätystä" joka syntyy kun partneri on vielä tuntematon? Vaikka esim. puolisosi olisi yksinkertaisesti yllättänyt yhtäkkinen ikävä sinkkuaikoja kohtaan terästettynä alkoholilla, hän ei voi naisena ilmeisesti kertoa syyksi esim. kännistä johtuvaa panetusta ja mokailua. Tai muuta kevytkenkäisyyttä. Syyn pitäisi olla jotain syvällisempää. Teon sinänsä aiheuttaman pahan olon lisäksi naisparalla lienee minäkuvakin järkkynyt, eihän naisen kuuluisi olla se joka hairahtuu kaidalta polulta, ei yleisen mielipiteen mukaan, eikä varmasti omankaan.
Jos yhtään lohduttaa niin tuskinpa naisellasi on vieraissa hirvittävän hauskaa ollut. Tuntuu tosiaan että hän on jotenkin "jumissa", jos nyt annetaan periksi vimmatulle halulle analysoida.
Seksielämän väljähtymisestä parisuhteessa en keksi sanoa muuta kuin että se nyt vaan on niin. Aika useilla. Ja jos tarpeeksi useilla on niin eikö se silloin ole normaalia? Miksi seksille pitää yleensä panna niin suuri paino? Siis yleensä, tokihan se tällaisessa tilanteessa painottuu väkisinkin. Loppujen lopuksi, ellei yhteiskuntamme olisi niin seksipainotteinen saattaisi jäädä monikin virheliike tekemättä. Nyt ihmiset tempoilevat sinne tänne pelätessään jäävänsä jostain paitsi, sitä ettei oma seksielämä olekaan kuin kaikkitietävien aikakausilehtien sivuilta...Yhteiselossa on niin paljon kaikkea muutakin. Ja kumma että sitä "ystävyyttä" liitossa niin halveksitaan, tuskinpa ne sata vuotta rauhanomaista rinnakkaiseloa harjoittaneet mummo ja vaari ovat viimeaikoina hirveästi petissä pelmunneet...
Olisi kauhean helppoa jos asia olisi todellakin niin että kyseessä olisi vain nuoruuteen kuuluva seikkailunhalu. Mene ja tiedä. Kyseessähän todellakin voi olla semmoinenkin.
Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan,mikä saa minut epäilemään että kyseessä ei ollut "vain" kokeilunhalua vaan jotain muuta. No en ala omia luulojani tässä luettelemaan,koska ne monesti muuttuu päivittäin.
Seksi todellakin on vain yksi osa-alue parisuhteessa,joka vanhemmalla iällä jää monesti pienempään rooliin. Tosin haluaisin nauttia seksistä nyt vielä kun olen nuori ja puolisonikin on nuori.
Kuten varmaan olet huomannut,minä en hyväksy perusteluja "se nyt vaan on niin". Kyllä jokaiseen asiaan on jokin syy. En odota mitään puolentunnin puhetta että,mistä haluttomuus johtuu,mutta en myöskään oikein lämpene sanoille "kun ei vaan haluta".
En halveksi "ystävyyttä" liitossa,koska puolisohan on puolisonsa "paras kaveri".
Siinä vaan on se huono puoli että parhaallekkaan ystävälle ei kaikkea kerrota,puolisolle sen sijaan kerrotaan,jos siis on tarvis purkaa sydäntään,ei sitä puolisoillekaan silti ihan kaikkea kerrota (olipa pitkälause :). Onhan ihmisillä toki ihan ikiomiakin asioita,joita ei kenenkään kanssa jaeta.
Silloin kun suhteessa hämärtyy tuo ystävän ja puolison raja niin tulee semmoinen tilanne,ettei kehdata kertoa toiselle kaikkea,vaan pimitetään noloja/kiusallisia asioita kun pelätään että ystävän/puolison antama arvostus vähenee.
Tähän en haluaisi mennä mukaan. Sen takia mielestäni tuota "ystävyyttä" halveksitaan,koska se etäännyttää puolisoita toisitaan.
Tämä nyt tietenkin on vain minun luuloja heh
Ei se parane koskaan täysin.Saattaa mennä vuosia hyvin ja sit aaveet palaa takaisin.Elämä on sitä mitä siitä itse tekee.