Kysymys kuuluu...pitäisikö miehen olla romanttinen? Pitäisikö arkipäivän romantiikan riittää vai pitäisikö miehen niinkuin naisenkin joskus/usein yllättää kumppaninsa romanttisesti?
Tiedän, että sana "pitäisi" saattaa häiritä monia, mutta toivon, että vastaukset ovat asiallisia siitä huolimatta.
Onko arkipäivän romantiikkakaan "pakollista"? Tulisiko minun naisena tyytyä olemaan ilman romantiikkaa ja tietoa siitä, että mies välittää ja mitä muuta hän minusta ajattelee? Kysyn ihan tosissani, sillä en halua ahdistaa itseäni tai miestäni vaatimuksilla, jotka eivät ole millään lailla oikeutettuja.
Mieheni ei ole romanttinen luonnostaan,hän ei halua muuttua romanttiseksi, mutta silti haluaa olla kanssani. Onko oikein, jos teen selväksi, että koska haluan tietää, mitä mies minusta ajattelee, tarvitsen romantiikkaa/muunlaista tunteiden ilmaisua? Onko mieheni epäoikeudenmukainen jos hän ei osoita tunteitaan? Kuinka paljon voin häneltä pyytää olematta itse epäoikeudenmukainen vai voinko pyytää mitään?
Tilanteemme on sellainen, että joudun lähes jatkuvasti pohtimaan mitä mies ajattelee kun hän ei sitä kerro. Tahtoisin keskittyä jo vihdoin muuhun elämääni, mutta sitä en voi tehdä ennen kuin tiedän mitä mies minusta haluaa ja millaisena hän minua pitää. Perusasia on siis minulle oltava kunnossa. Olemme olleet jo yli 2 vuotta yhdessä, mutta tämä ongelma on ollut koko ajan läsnä, ja on edelleen...voin ehkä asennoitua niin, etten koe tarvitsevani romantiikkaa, mutta jotta niin tapahtuisi, minun pitäisi tietää, ettei minulla ole "oikeutta" tai perusteita vaatia/haluta tunteiden näyttämistä.
Jos joku sai selvää, mitä haen, niin kaikenlaiset vastaukset ovat erittäin tervetulleita:)
Tiedän, että sana "pitäisi" saattaa häiritä monia, mutta toivon, että vastaukset ovat asiallisia siitä huolimatta.
Onko arkipäivän romantiikkakaan "pakollista"? Tulisiko minun naisena tyytyä olemaan ilman romantiikkaa ja tietoa siitä, että mies välittää ja mitä muuta hän minusta ajattelee? Kysyn ihan tosissani, sillä en halua ahdistaa itseäni tai miestäni vaatimuksilla, jotka eivät ole millään lailla oikeutettuja.
Mieheni ei ole romanttinen luonnostaan,hän ei halua muuttua romanttiseksi, mutta silti haluaa olla kanssani. Onko oikein, jos teen selväksi, että koska haluan tietää, mitä mies minusta ajattelee, tarvitsen romantiikkaa/muunlaista tunteiden ilmaisua? Onko mieheni epäoikeudenmukainen jos hän ei osoita tunteitaan? Kuinka paljon voin häneltä pyytää olematta itse epäoikeudenmukainen vai voinko pyytää mitään?
Tilanteemme on sellainen, että joudun lähes jatkuvasti pohtimaan mitä mies ajattelee kun hän ei sitä kerro. Tahtoisin keskittyä jo vihdoin muuhun elämääni, mutta sitä en voi tehdä ennen kuin tiedän mitä mies minusta haluaa ja millaisena hän minua pitää. Perusasia on siis minulle oltava kunnossa. Olemme olleet jo yli 2 vuotta yhdessä, mutta tämä ongelma on ollut koko ajan läsnä, ja on edelleen...voin ehkä asennoitua niin, etten koe tarvitsevani romantiikkaa, mutta jotta niin tapahtuisi, minun pitäisi tietää, ettei minulla ole "oikeutta" tai perusteita vaatia/haluta tunteiden näyttämistä.
Jos joku sai selvää, mitä haen, niin kaikenlaiset vastaukset ovat erittäin tervetulleita:)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Höpötä sä ääliö vaan. Ei sen mun juttuihin vaikuta. Kaikki kusipäät vien vankilaan. Oli naama minkä näköinen tahansa. Tai vaikka sun ex-mies......T
Minä puolestani kysyn että pitäisikö naisen osata olla romanttinen?
Oma tyttöystäväni on kolmekymppinen, ei siis ihan teini enää, ja minä pari vuotta vanhempi. Naimisiin ei olla vielä ehditty.
Joka päivä minusta tuntuu, että minä olen se romanttisempi osapuoli tässä suhteessa. Ja se ketuttaa, sillä en halua olla tämän suhteen "nainen". Tyttöystäväni haluaa kyllä läheisyyttä ja kainaloon, eikä seksissäkään ole mitään vikaa. Mutta tunteista hän ei puhu ja on henkisesti jopa liioitellun kylmä.
Hänestä tulee aina mieleen se vanhan vitsin isäntä, joka emännän kysyessä "Rakastatko sinä minua enää kun et koskaan sitä sano?" vastasi että, "Johan tuohon kolomekytävuotta sitten vastasin, ilmootan sitte jos tilanne muuttuu."
Viimeisen vuoden aikana tyttöystäväni on ehkä pari kolme kertaa sanonut vapaaehtoisesti rakastavansa. Muutaman kymmenen kertaa hän on vastannut kun minä olen sanonut sen hänelle ensin. Mutta en taida jaksaa enää sanoa.
Romanttisia hetkiä olen yrittänyt aina silloin tällöin järjestää, joskus aamupalaa vuoteeseen, joskus taas kynttiläillallisen, tai koti-illan ja hyvää viiniä. Kaikista on tyttö tykännyt, mutta ei juuri koskaan ole itse järjestänyt mitään vastaavaa.
Ei millään tekisi mieli jättää tyttöä, kun kuitenkin tunnen niin kovasti häntä kohtaan. Ja silloin kun hän tunteisiin vastaa, hän kyllä tuntuu olevan tosissaan. Mutta muuten hän on henkisesti niin kylmä. Pakko kai se on uskoa että olen päätynyt yhteen tunneköyhän naisen kanssa, joka ei osaa tai halua kertoa tunteistaan. Se kyllä ottaa päähän, kun on elämässään kohdannut myös toisenlaisia naisia, joiden kanssa ei sitten muista syistä tullut mitään.
En nyt osannut auttaa hyvä nainenrakastunut, mutta ymmärrän kyllä ongelmasi ja otan osaa. Sainpa vain vähän purkaa itseäni. Sinä voit olla naisena vapaasti romanttinen, mutta minun miehenä pitää sitten ilmeisesti vain kovettaa itseni niin, että tyttöystävästäni tulee tämänkin suhteen normien mukainen romanttisempi osapuoli.
Hei!
Hyviä kirjoituksia olivat molemmat, sekä miehen, että naisen kirjoittamat. Ja suoraan kuin omasta elämästäni... Sillä erolla, että meillä kuitenkin sanotaan, että rakastetaan molemmin puolin. Kaikki muu romantiikka onkin sitten minun heiniäni. Tykkään erityisen paljon järjestää rakkaalleni yllätyksiä, mutta välillä on tuntunut, että osaako hän juurikaan arvostaa niitä ja tykkääkö niistä ees. Siinä mielessä ymmärrän kysymyksesi ap, että onko "oikeutta" vaatia toiselta ja onko tavallaan edes "oikeutta" vaatia toista nauttimaan omista yllätyksistä? Minä kuitenkin koen menettäväni siinäkin jotain, jos en saa hänelle järjestää yllätyksiä. Sillä seKIN on minulle erityisen tärkeää. Kuin myös olisi se, että toinen haluaisi joskus minut yllättää romanttisesti.
Ja miehelle haluaisin vastata, että minun mielestäni asia ei ole noin mustavalkoinen, että naisella on oikeus/velvollisuus olla aina se suhteen romanttisempi osapuoli. Kyllä taitaa tämä olla ihan luonnekysymys... Ja ihmiset ollaan erilaisia. Toiset kaipaa enemmän ja toiset vähemmän. Jotkut ei ollenkaan. Hyvästä suhteesta ei kuitenkaan kannata tämän takia lähteä, vaan koittaa keskustelemalla valottaa asiaa. Voi kuitenkin olla, että toinen ei ole valmis keskustelemaan asiasta. Meillä on jotain yritystä ollut asian suhteen, mutta mielestäni asia on vieläkin vähän "ilmassa".
Toivottavasti saatte romantiikan kukkimaan molemminpuolin suhteissanne=) Samaa toivoo myös allekirjoittanut...
Ps. Miehen pitää olla sopivasti romanttinen...eli ei liian "imelä". Siitä ei monetkaan naiset tykkää. Romanttiset miehet ehdottomasti ihania!!!!
Moi!
Mä tiedän miltä susta tuntuu, olen ollut suhteessa jossa jouduin koko ajan olemaan epävarma siitä, mitä toinen ajattelee. ei puhua pukahtanut ei. Minä otin jalat alleni ennen kuin ajoin itseni hulluuteen.
Mä olen sellainen tyttölapsi, että tarvitsen, vaadin ja haluan huomionosoituksia, romantiikkaa ja hellimistä. Jos mä en niitä omalta kullaltani saa, saan mä niitä ihan varmasti muualta. Mä haluan olla varma siitä, että mun mieheni rakastaa mua ja haluaa mua. mikäs sen ihanampaa kun keskellä neljän ruuhkaa unohtaa muitten olemassaolon ja antautuu hellään suudelmaan.. haluan hassuttelua arkipäivän touhujen keskellä, haluan kuulla kuinka ihana ja rakas minä olen.
Kyllä, meillä kaikilla on oikeus siihen.