Hei!
Olemme toistemme ensirakkaudet, yhdessä olemme olleet 17 vuotta (naimisissa 9 vuotta). Koko suhteemme ajan olemme kinastelleet enempi tai vähempi, olemme eri luontoisia. Lapsia on kaksi.Mies ei ole osallistunut lastenhoitoon, kodinhoitoon yms. ollenkaan, vedoten siihen että nainen on halunnut saada lapset niin myös hoitakoon ne. Henkistä väkivaltaa on ollut koko suhteen ajan, muuten mies on ollut tasainen "mössykkä". ei ryyppää, petä... Tunteet toisiamme kohtaan ovat hävinneet lasten syntymän jälkeen...Pariterapiassa yritimme käydä huonoin tuloksin ja nyt viimeiset puoli vuotta olemme mököttäneet, tai riidelleet...Mies yrittää olla muuttunut mies tekee ja touhuaa, naisena olen ihan rikki en jaksaisi enää yrittää, kun tiedän että kohta palataan taas entiseen. Eli olenko hullu, jos lähden tästä suhteesta eli olenko oikeutettu hakemaan eroa?
Olemme toistemme ensirakkaudet, yhdessä olemme olleet 17 vuotta (naimisissa 9 vuotta). Koko suhteemme ajan olemme kinastelleet enempi tai vähempi, olemme eri luontoisia. Lapsia on kaksi.Mies ei ole osallistunut lastenhoitoon, kodinhoitoon yms. ollenkaan, vedoten siihen että nainen on halunnut saada lapset niin myös hoitakoon ne. Henkistä väkivaltaa on ollut koko suhteen ajan, muuten mies on ollut tasainen "mössykkä". ei ryyppää, petä... Tunteet toisiamme kohtaan ovat hävinneet lasten syntymän jälkeen...Pariterapiassa yritimme käydä huonoin tuloksin ja nyt viimeiset puoli vuotta olemme mököttäneet, tai riidelleet...Mies yrittää olla muuttunut mies tekee ja touhuaa, naisena olen ihan rikki en jaksaisi enää yrittää, kun tiedän että kohta palataan taas entiseen. Eli olenko hullu, jos lähden tästä suhteesta eli olenko oikeutettu hakemaan eroa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Et ole hullu, jos lähdet. Päinvastoin!!
Lasten takia ei kannata olla yhdessä. Joskin joudun nyt olemaan huolissani lapsista, kun ovat isällään. Ja joudun myös yhä pelätä oman elämäni puolesta. Erossa ollaan oltu vasta puolitoista kuukautta. Eiköhän tämä tästä.....
Onnea!!
Hei,
Onko oikeutta erota-viestin lähettäjälle terveisiä! Minulla on ollut pitkään samanlaisia tuntemuksia omassa elämässäni. Olemme olleet mieheni kanssa 6 vuotta yhdessä myöskin kovasti riidellen. Meillä on kaksi pientä lasta 3v ja 8 kk.
Taloustyöt ja lastenhoidot ovat sujuneet aina kuta kuinkin sovussa, mutta kärsin riidoista, jotka saavat alkunsa mitä ihmeellisimmistä aiheista ja jäävät aina selvittämättä. En jaksa enää millään kestää ilkeilyä ja tahallista loukkaamista, minkä koen henkisenä väkivaltana.Puhumattomuus on tuskallista.
Nyt painiskelen itseni kanssa onko minun kestettävä tätä vai luovutanko. En haluaisi rikkoa perhettä, mutta on vaikea elää ihmisen kanssa,johon ei saa mitään "yhteyttä". Uskon siihen, että puhumalla tästä voisi jotenkin selvitä ja ehkä saada vielä tunteisiin puhallettua kipinää?!
Voimia kaikille saman asian kanssa painiville!
Tuossa yhden kohdan sisäistin hiukan itseeni. Miehesi ei ollenkaan osallistu lastenhoitoon? Suurenteletko asiaa? Ajatellaan asiaa näin. Mitä miehesi tekee? Tekeekö kahta työtä pysyäksenne leivänsyrjässä kiinni? Eroa olet oikeutettu hakemaan jos tuntuu siltä ettei suhteellanne ole tulevaisuutta. Muista kuitenkin ettei se ruoho niin vihreää ole siellä aidan toisellakaan puolella miltä näyttää.
Miksi ap kyselet oikeuttasi eroon??? Tottakai sinulla on oikeus erota, jos sinusta siltä tuntuu. Mikä sinut pakoittaisi kituuttamaan huonossa suhteessa - ei mikään?! Ei muuta kuin toimeksi!
Meitä riittää. Itsellä takana jo kaksi lähtöyritystä ja aina palasin takaisin. Avioerohakemus jätetty, mutta puoliso haluaa muuttua ja jatkaa. Jotakin on muuttunutkin, mutta riitelemme silti joka päivä (yhteistä taivalta takana 30 v.) Liitossa ollut tosi pahoja asioita, kuten väkivaltaa´jne.
Ongelmani on se, että en voi lähteä, koska tunnen siitä niin suurta syyllisyyttä. Puoliso ei nää syytä eroon, vaan haluaa jatkaa ja jatkaa. Hän myös suuttuu ja saa raivarin heti jos puhunkin erosta, haluan kuulemma erota vain siksi,että saisin viettää elämättä jäänyttä nuoruutta uudelleen. Hän nimittelee minua ja riitojen yhteydessä saan kuulla minkälainen olen ja mitä olen hakemassa.Ehkä se sitten näin onkin, koska erotiikkapuolikaan ei meillä toimi ollenkaan.
Käymme taas terapiassa, ties kuinka mones menossa. Olen sanonut,että tämä on viimeinen terapia johon tulen ja jos eivät asenteet minuun ja suhteeseemme muutu, en jatka. Syytä varmaan on minussakin, en kiellä.
Mutta miten erota, kun toinen uhkailee ja sen jälkeinen elämäni tulee olemaan pelkkää syyllisyyttä siitä, että hajotin perheen. tunnetasolla haluaisin erota, mutta joku ihme moraali tai joku mikä lie ei saa minua lähtemään lopullisesti. Koen, että todellakin hajotan perheen enkä anna toiselle mahdollisuutta. Syyllisyys omasta käyttäytymisestä on myös vahva, koska toinen on sitä vakuutellut niin tehokkaasti.
tunnen olevani vankilassa, josta ei ulos pääse. Loppuelämäni näyttää synkältä. ja taas. herään ajattelemaan sitä, että olen huono ihminen, koska haaveilen paremmasta ja ties mistä, mitä elämä voisi minulle vielä antaa. Onko minulla oikeutta omaan elämään, vai pitääkö yrittää toisen vuoksi ja siksi, että toinen saisi mahdollisuuden muuttua?
Jaaha. Vai 30 yhteistä vuotta...ne ovat taineet tehdä tehtävänsä, eli vieneet sinulta minuutta niin ettet enää kykene tekemään itsenäisiä ratkaisuja. Henkisesti alistettu vuosien ajan? En tiedä kumppanistasi, mutta sen tiedän että kumppani voi musertaa vahvankin itsetunnon liitossa jossa on tällä "uhrilla" tunteita tätä kumppania kohtaan. SE on todella helppoa, kun sen osaa. Lopputuloksena on tahdoton yksilö, jota on hyvä käyttää hyväkseen, mm. taloudellisesti. Onko kumppanisi esim. taloudellisesti sinusta riippuvainen? Onko hänen itsetuntonsa kunnossa? Usein huonon liiton salaisuus on heikossa itsetunnonssa ja omanarvontunnossa: kumppanit ovat syöneet toinen toisensa minuutta liitossa.
Syyllisyys kuuluu eroon, mutta se että yksin syyllistetään toinen osapuoli, 30 vuoden jälkeen, se tuntuu aika hurjalta ja kurjalta. Elämää olisi vielä elettävänä ja eläkeikä on ikävä viettää puolison kanssa jos ainoa liima on syyllisyydentunto...
Voimia sinulle.
Niinpä,
Todistellaan, että voi muuttua ja nyt todella muuttuu, kun tietää mitä minä toivon. Pitäisi antaa se viimeinen mahdollisuus näyttää miten toinen välittää ja haluaa vaan minun parasta. Eikö hellyys ja sen osoittaminen kuitenkin ole jokaisen meidän oikeus? Miksi sitä pitää anella?
Kuitenkin seuraavassa hetkessä huomaan käveleväni pakkasessa keskellä yötä ilman sukkia ohut takki päällä, kun en ole muuta ansainnut. Herra kuningas on ostanut kaikki tavarat minulle hyvää hyvyyttään, eikä minulla ole oikeutta niihin - sukkiinkaan.
Olen lähtenyt ainakin viisi kertaa. Joka kerta olen uskonut, että nyt se muuttuu ja palannut takaisin. Paraikaa anelen eroa ja mahdollisuutta päästä pois. Herra kuningas ei voi ymmärtää miksi haluan pois ja miksi en voi antaa tätä viimestä mahdollisuutta, kun hän haluaa vain tehdä minun parasta.
Pahimmalta tuntuu, että olen uskonut aiemmin, etten pärjää elämässä ilman hänen armollisuuttaan ja hyvän tekeväisyyttään. Olen mös uskonut, ettei kukaan muu välitä ja huolehdi minusta - etenkään oma perheeni.
olet; siis hullu ollut jo 9 vuotta eroa heti sanoin HETI ennen kuin on liian myöhäistä.