ihmettelyä:
Vastauksissa vilahtaa joidenkin miesten hyvin jyrkkä ja kielteinen asenne suomalaisia naisia kohtaan.
Heidän mielestään nainen, joka on ollut suhteessa ulkomaalaiseen, varsinkin mustaan mieheen, on jotenkin "mennyt pilalle" tämän suhteen vuoksi.
Niinpä:
Kertokaa hyvät herrat mikä pilaa naisen tässä suhteessa?
Toinen asia mikä kummastuttaa:
Suomessahan tasa-arvo on mennyt niin pitkälle, että nainen voi myös harrastaa yhdenillan juttuja ja näin ollen niitä seksikumppaneita kerääntyy matkan varrella. Ja sinkkuus lisääntyy koko ajan, ei haluta sitoutua, tästä voi myös johtua suuri partnerien määrä.
Niinpä:
Miksi naisia joilla on ollut paljon seksipartnereita, haukutaan huoriksi tai pidetään jotenkin huonompana?
(Miehille se taitaa vaan olla mitalin paikka!)
Ollaan tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, eikö naisillakin ole oikeus tyydyttää tarpeensa siinä missä miehillä? Vai onko kuitenkin miehillä vielä vanhanaikainen ajatustapa siitä pullantuoksuisesta naisesta hääräämässä kotona?
Vastauksissa vilahtaa joidenkin miesten hyvin jyrkkä ja kielteinen asenne suomalaisia naisia kohtaan.
Heidän mielestään nainen, joka on ollut suhteessa ulkomaalaiseen, varsinkin mustaan mieheen, on jotenkin "mennyt pilalle" tämän suhteen vuoksi.
Niinpä:
Kertokaa hyvät herrat mikä pilaa naisen tässä suhteessa?
Toinen asia mikä kummastuttaa:
Suomessahan tasa-arvo on mennyt niin pitkälle, että nainen voi myös harrastaa yhdenillan juttuja ja näin ollen niitä seksikumppaneita kerääntyy matkan varrella. Ja sinkkuus lisääntyy koko ajan, ei haluta sitoutua, tästä voi myös johtua suuri partnerien määrä.
Niinpä:
Miksi naisia joilla on ollut paljon seksipartnereita, haukutaan huoriksi tai pidetään jotenkin huonompana?
(Miehille se taitaa vaan olla mitalin paikka!)
Ollaan tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, eikö naisillakin ole oikeus tyydyttää tarpeensa siinä missä miehillä? Vai onko kuitenkin miehillä vielä vanhanaikainen ajatustapa siitä pullantuoksuisesta naisesta hääräämässä kotona?
Vastaukset 65
Vanhimmat
...syitä en osaa tarkemmin sanoa, mutta näin se nyt vaan on.
Ehkä se koetaan jonkinlaisena "heimon loukkauksena", kun suomalaiset naiset ovat niin helposti kontallaan ulkomaisten miesten edessä. En usko, että missään muussakaan maassa miehet kovin tyytyväisiä tälläiseen käytökseen olisivat, varsinkaan arabimaissa!!!
Mitä tulee kaksinaismoraalisuuteen, niin tuo on vähän kumma ajattelutapa teillä. Arvostatteko todellakin satoja naisia hässinyttä pukkia? En oikein ymmärrä tuota naisten ajatusmaailmaa. Tai jos puhut siitä, että miehet arvostaisivat pukkeja, niin mitä sen on väliä? Eihän _teidän_ ole pakko heitä arvostaa. Samalla tavallahan tekin pidätte jotain Madonnaa rohkeana, vahvana naisena kun on hässinyt puolta maailmaa. Älkää tehkö asioita liian vaikeiksi...
Satoja naisia pökkinyt pukki: sehän on mies jolla on halut ku hullulla...jonkinlainen seksiaddikti.
Ja sitten on miehiä, joilla on ollut partnereita vaikka kuinka paljon, mutta on visusti niistä hiljaa. Olen tässä tullut huomaamaan, että hiljaisissa vesissä ne isot kalat kutee!
En minä näitä "pukkeja" halveksu, sehän kertoo, että se mies saattaa olla tosi peto sängyssä kun on muillekin kelvannut. Mutta en hirveesti arvostakkaan.
Mutta en myöskään jotain Madonnaa arvosta.
Minusta seksi on kahden ihmisen välinen kaunis asia, jota ei pitäisi pilata esim. pettämisellä.
Yritä tarkentaa kantaasi...mitä tunteita sinulle tulee kun kuulet, että nainen jonka tapaat, saatat ihastua ja sitten kuulet hänellä olleen suhteen esim. mustaan mieheen.
Onko kyseessä kenties kateus?
Vai primitiivinen reaktio?
Ihmisen värillä ei ole mitään merkitystä ihmissuhteissa, ei myöskään seksissä.
"Onko kyseessä kenties kateus? Vai primitiivinen reaktio?"
Primitiivireaktio varmaan, mutta kateudesta ei ole kysymys (miksi olisi)? Onpahan vaan tieto siitä, että tämä leidi ei ole minua varten.
"Ihmisen värillä ei ole mitään merkitystä ihmissuhteissa, ei myöskään seksissä."
No, joillekin on, joillekin ei. Mm. monella Yhdysvaltain mustalla on hyvin tiukka suhtautuminen ns. rotujensekoittamiseen. Samoin varsinkin Kaakkois-Aasiassa ollaan nihkeitä mustia kohtaan. Mutta eipä tuolla väliä, jokainen tekee niin kuin lystää. Ja jokainen saa ihan valita seuralaisensa. Jos näitä ei haluta valita mustien miesten kanssa seurustelleiden naisten joukosta, niin sit ei vaan haluta ja se ei oikeastaan muille kuulu.
"Miksi naisia joilla on ollut paljon seksipartnereita, haukutaan huoriksi tai pidetään jotenkin huonompana?
(Miehille se taitaa vaan olla mitalin paikka!)"
Nainenhan tässä on päättävässä asemassa. Miesten on pääsääntöisesti vaikeampaa saada irtosuhteita kuin naisten. Jos siis miehellä on ollut paljon suhteita, on hänen ollut oltava haluttava useiden naisten mielestä. Naiselle irtosuhteiden keräily on paljon helpompaa, eikä hän siis voi kehua kelvanneensa suurelle miesjoukolle. Tai voi kehua, mutta niin voisi halutessaan jokainen nainen, jos sellaista haluaisi. Jokainen mies tuskin kelpaisi suurelle joukolle naisia, kuitenkaan.
"Miesten on pääsääntöisesti vaikeampaa saada irtosuhteita kuin naisten."
Mihin väitteesi perustuu? Omiin kokemuksiinko?
No tuota eiköhän se homma nyt kuitenkin mene niin, että miehet koittaa vokotella ja naiset tekee päätöksen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että naisten on helpompi saada irtoseksiä niin halutessaan, mies joutuu vähän "tsemppaamaan", ellei nyt sitten ihan Brad Pitti ole.
kyseessa on niinkin vakava asia kuin arvostelukyky tai sen puute.
Toisaalta virheesta voi oppia.
En jaksa edes haukkua suomalaisia naisia kun olen ulkomaalaisen kanssa naimisissa.
mitään haukkumista!
Pistäkääs vähän kelaten aikaa taakse päin. Kun oli Suomessa sota-ajat, kuka piti siitä kotirintamasta huolen? Se oli suomalainen nainen! Ja ehkä sieltä on jäänyt tapa-käytöskulttuuria suomalaiseen naiseen. Se ei ole välttämättä se kynsiäänviilaava, korkokengissä sipsutteleva kotinainen. Vaan nainen joka ajattelee, osaa ja myös tekee. Se ei tarvitse mieheltään joka asiaan hyväksyntää. Tietty miehen egoa hivelee kun saa olla se päättäväelin.
Taitaa suomalaiset miehet olla kohta yhtä pullamössöporukkaa.
Arvostaisitte kunnollista, rehellistä, ahkeraa suomalaista naista, joka ei ole tyhjänpanttina kotona itseään maalaamassa!
Sota-ajan naiset todella ansaitsivat ja ansaitsevat arvostuksen. Nyky suomalaisnainen ei.
"Arvostaisitte kunnollista, rehellistä, ahkeraa suomalaista naista, joka ei ole tyhjänpanttina kotona itseään maalaamassa! "
Ei se ei ole tyhjänpanttina kotona, koska useimmiten monet niistä on lähibaarissa juomassa kaljaa ja harrastamassa irtosuhteita.
Em. tekijöillä ei minun arvomaailmassani ole mitään tekemistä kunnollisuuden kanssa. Rehellisyydestä en ole nähnyt kovinkaan monissa tapauksissa viitteitä. Ahkeruudesta puhumattakaan (poislukien tv-katsominen).
Tuosta asiasta, että ei ole itseään maalamassa olen samaamieltä.
"Ei se ei ole tyhjänpanttina kotona, koska useimmiten monet niistä on lähibaarissa juomassa kaljaa ja harrastamassa irtosuhteita.
Em. tekijöillä ei minun arvomaailmassani ole mitään tekemistä kunnollisuuden kanssa. Rehellisyydestä en ole nähnyt kovinkaan monissa tapauksissa viitteitä. Ahkeruudesta puhumattakaan (poislukien tv-katsominen)."
Sitten itse istut siellä lähibaarissa kaljaa juomassa kun noin hyvin tiedät.
Itse olen 3 lasta kasvattanut yksinhuoltajana. Siinä ei ole paljon ollut aikaa istuksia lähikuppiloissa.
Vaan mitä arvostusta saa...eihän yksinhuoltajaa lasketa oikein ihmiseksikään...pohjasakaksi. Eikä ole mulattilapsia minulla.
Ihmettelen, missä olet näitä laiskoja, epärehellisiä naisia tavannut? Vai onko vain pelkkiä luuloja ja huhupuheita?
"Vaan mitä arvostusta saa"
Sota-ajan naiset ansaitsivat sen arvostuksen omilla toimillaan ja huom. pyyteettömästi.
Jonkun asian kun tekee pyyteettömästi, niin se tulee sydämestä ja on osa ihmistä. Se on kunnioitettava asia ja heidät tulee palkita.
Ne jotka tekevät jotain ja odottavat "palkkaa" tekemästään eivät arvostusta minusta ansaitse. Kyseessä on itsekyys.
Esimerkkinä voin kertoa oman äitini. Hän käy sairaalassa 3-4 kertaa viikossa katsomassa isovanhempaani. Hieno asia, mutta..
Se ei tule hänen sydämestään vaan hän tekee sitä itsensä "arvon" nostamiseksi. Jokapaikassa hän on mainostamassa sitä, että hän on jälleen käynyt sairaalassa. Hän kuvittelee, että se teko tekee hänestä muita paremman ihmisen ja häntä pitäisi olla kiittämässä ja kunnoittamassa joka paikassa. Se on itsekkyyttä. Se ei ole sydämestä tullutta auttamisenhalua, lähimäisen rakkautta eikä kunnioitettava asia.
"Ollaan tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, eikö naisillakin ole oikeus tyydyttää tarpeensa siinä missä miehillä?"
Voitte jatkaa valitsemallanne tiellä.
Olen venäläisen naisen kanssa naimisissa.
Biologinen syy on yksi. Kun mies on haluttu siittäjä, hänelle kertyy paljon kumppaneita. Nainen on, jolla on paljon kumppaneita ei ole haluttu synnyttäjä, koska mies ei voi olla varma isyydestään. Nämä biologiset lait ovat kehittyneet miljoonien vuosien evoluution aikana, eikä pari vuotta tasa-arvoa ja ehkäisyä niitä poista.
Suomalaisnaiset kuvittelevat pyyhkäisevänsä miljoona vuotta evoluutio tuosta noin vain. Ei onnistu. Huvittavinta on, että naiset itse ovat lääpällään halutuimpiin siittäjiin ja siten eivät ole miehiä parempia. Naisetkin ovat biologiansa vankeja.
Ehkä nämä miehet, jotka eivät ole halutuimpia siittäjiä ovat hieman katkeria nyky tilanteesta, kun eivät saa sitä lojaalia naista puolisokseen. Samalla tavalla naisten, jotka eivät enää puolisoiksi kelpaa on täysin turha mussuttaa. Olette itse pilanneet itsenne, mies ei voi enää luottaa, että lapsi on omaa geeniperimää.
Ehkä mustan miehen geeniperimä on niin kaukana minusta, että ajatus naisesta mustan miehen kanssa on todella vastenmielinen. En huolisi sellaista naista.
Biologiassa siittäminen ja synnyttäminen ovat toistensa pareja. Eli miehen seksin, siittämisen, vastakohta ei olekaan naisen seksi vaan synnyttäminen. Miestä arvostetaan siitos kyvyn mukaan ja naista synnytyskyvyn sekä uskollisuuden mukaan(jälkeläisten on kuuluttava miehelle).
Tasa-arvossa naisen seksi rinnastetaan miehen seksiin, mutta biologiassa synnyttäminen rinnastetaan siittämiseen. Tästä seuraa erilaiset vaatimukset miehelle ja naiselle. Biologiassa ja evoluutiossa tasa-arvoa ei ole olemassa. Tasa-arvo on ihmisen itsensä keksimä sopimus.
Tuo sopimus toimii, jos on olemassa keskinäinen kunnioitus. Miehen osattava kunnioittaa naisen seksuaalisuutta ja naisen on osattava kunnioittaa miehen tarvetta löytää luotettava nainen. Seksuaalisesti miehen tavoin käyttäytyvät naiset eivät osoita kunnioitusta miehiä kohtaan. Siksi heihin itseensä on hyvin vaikea suhtautua kunnioittaen ja todellista kunnoitukseen perustuvaa tasa-arvoa ei ole. On vain arvottomia sanoja paperilla.
En ole juurikaan tätä asiaa pohtinut, mutta teoriasi ikään kuin "loksahti paikoilleen". Erittäin pätevän kuuloista.
Itsekään en arvosta naisia, jotka harrastavat estoitta irtosuhteita; se vaan ei luo kovin naisellisellista vaikutelmaa. Se on ehkäpä vain ominaisuus muiden joukossa, eikä välttämättä edes johdu mistään opitusta tavasta, vaan ihan biologiasta. En jotenkin luontaisesti myöskään koe runsaspartaisia, kaljuja, kaljavatsaisia, isokokoisia, karvaisia tai matalaäänisiä naisia kovin naisellisina. Heijastavatko nämäkin asenteet vain jotakin kollektiivista yhteiskunnan asennetta, enemmän kuin luontaista biologiaa?
Eli niinhän se on, että naiseus koostuu useasta eri tekijästä ja kuten edellinen kirjoittaja aihetta sivusi, tarvitsee miehen löytää nämä perustavat piirteet naisesta, jotta todellinen kunnioitus ja tasa-arvo voisivat toteutua. Naisen ei vain luonnostaan kuulu huorata, se on miesten hommaa. Vaikka en sitä kyllä miehelläkään arvosta, mutta ei ole tarkoituksenani myöskään hankkia miespartneria.
Omasta mielestäni nyky-yhteiskunta on tietyiltä osin (juuri tämä tasa-arvo hössötys) menossa jopa huonoon suuntaan. Luulenpa myös, että jonkin ajan kuluttua miehet alkavat runsaammin vastustaa tätä muutosta. Joitakin merkkejä olen jo tästä omin silmin nähnyt. Eipä tämä keskustelukaan teille naisille kovin vihreää valoa näytä..
voih ja voih!
Geeniperimää...savolainen ja lappalainen tekee lapsen...mikä on geeniperimä sitten?
Musta ja valkoinen tekee lapsen...mikä on geeniperimä?
Mitä on geeniperimät Pohjois-Karjalassa? Aika sisäsiittoista touhua on ollut. Ja geeniperimänä on tullut vaikka mitä sairauksia...eikö vaan?
Ei riitä selitykseksi. Sori vaan
"Naisen ei vain luonnostaan kuulu huorata, se on miesten hommaa."
Justiinsa joo...miksi naisen pitäisi olla uskollinen jos miesten homma on huorata!
Tässä puhuu "kunnollinen suomalainen mies"
Luuletko oikeasti olevasi oikeassa.
Kuulostat jollekin uskonnollisen jargonin jauhajalta.
Oikeasti eläinmaailmassa naaras suostuu parittelemaan vain ja ainoastaan kookkaan ja muutenkin edustavan koiraan kanssa ja vähemmät yksilöt eivät koskaan koe tätä nautintoa, joka kuitenkin ohjaa urosta mitä kummallisimpiin tekoihin. Tappelut yms. ovat aika paljon siitä intohimosta naiseen johtuvia. Eivät naiset ihan niin helposti kiimoissaan tappele, vai? Tai jos, niin kyllä silloin on jo joku aika hyvännäköinen ja varakas yksiö kiikarissa. Rikas ehkä, sillä naiset ovat siitäkin tietoisia, että vain varakas voi elättää mahdolliset perilliset kunnolla.
mielihalusi noudattamaan eläinkunnan lakeja.
Tosiasiassa asiaa on tutkittu ja silloin, kun nainen on ovulaationsa aikan huipuimillaan, kelpasi kuvissa esitetyistä miehistä, juuri karskeimman ja pelottavimman näköisimmät miehet, eivät suinkaan siloposkiset ja edustavat miehet :D Teoriasi on kumottu.
Edustavimmat miehet ovatkin vain kulttuurimme tuote, ei todellisen elossa pitäjän edut, jotka sivistys ja partavedet sekä miehen feminisyyden korostuminen ovat syrjäyttäneet. Karskia voimaa, tappajan vaistoa, metsästäjää sekä naisenottajan luonetta ei voi nykyisenkaltaisessa yhteiskunnassa pitää esillä, se on vain pieni ohjelman pätkä aivoissamme, jota yritämme hallita, olemalla sivistyneitä. Mitä suurempi testosteronin määrä, sitä vastenmielisempi mies naiselle, ymmärettävää, koska vain tietyllä hetkellä juuri tuon runsas määrä riittää naiselle ja se on siittämisen aikana, muina aikoina pelataan tunteilla neitimiehillä todellisuudessa.
ja loppuun henkilökohtainen mielipiteeni : En pidä Suomalaisista naisista.
... on typerää verrata ihmistä eläimiin, sillä ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavat huomattavasti moninaisemmat tekijät kuin esim. apinoilla tai koirilla. Ihmisten käyttäytymistä sanelee biologian lisäksi moraali, etiikka sekä lukuisat yhteiskunnalliset tekijät. Monet toiminnoistamme ovat tosin kehittyneet evoluution tuloksena, mutta ei tätä osa-aluetta voi irroittaa asiasta ja PELKÄSTÄÄN sen perusteella tehdä johtopäätöksiä ihmisen käyttäytymisestä. Myös moraalin ja etiikan kehittyminen on osa evoluutiota.
Mielestäni tämä yksisilmäinen biologinen argumentointi on typerää - sillä voidaan perustella omat sivistymättömät ja sovinistiset käsitykset muka tieteellisesti. Niin pitkään kuin emme taannut takaisin eläimelliselle tasolle ja puihin kiipeilemään, argumentoinnissa on hyvä ottaa huomioon NYKYISET olosuhteet, eikä perustaa käsityksiään historian hämärään.
Asia ei ole sen monimutkaisempi kuin heikko itsetunto, joka saa ihmiset ylipäätään suhtautumaan uuteen ja erilaiseen agressiivisesti. Jos ei ole varmuutta omasta olemassa olostaan ja itsestään, pääsevät pahimmat pelot pintaan: mitä jos sillä onkin isompi kuin minulla? Miehet eivät halua naista, jolla on ollut ulkomaalainen mies siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät ylipäätään halua naista, joka osaa muodostaa omat mielipiteensä ja voisivat näin ollen kyseenalaista miehen auktoriteetin. Sellaiset miehet tarvitsevat aina jonkun jota vihata ja inhota, jotta voisivat vertailussa tuntea itsensä miehekkäämmiksi.
Minusta vahvaitsetuntoisten ihmisten ei tarvitse hakea toisten hyväksyntää ja oikeutusta omille teoilleen vaan kantavat niistä itse vastuun.
Heikko itsetunto ja oma epävarmuus ajavat hakemaan hyväksymistä muilta. Lisäksi usein vielä yritetään käännyttää muita ajattelemaan omalla "oikealla tavalla". Tällaista ilmiötä olen ollut havaitsevani mm. feminismissä.
"Miehet eivät halua naista, jolla on ollut ulkomaalainen mies siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät ylipäätään halua naista, joka osaa muodostaa omat mielipiteensä ja voisivat näin ollen kyseenalaista miehen auktoriteetin."
Älä jaksa jauhaa, jooko? "Ulkomaalaiset" ovat melko iso ryhmä.
Mutta, mitä tulee näihin varsinkin tummempien ulkkisten kanssa seurustelevaan naisryhmään, niin enpä pitäisi heitä varsinaisina feminismin esitaistelijoina. Säälittävää rupusakkia pikemminkin.
"Mutta, mitä tulee näihin varsinkin tummempien ulkkisten kanssa seurustelevaan naisryhmään, niin enpä pitäisi heitä varsinaisina feminismin esitaistelijoina. Säälittävää rupusakkia pikemminkin."
Miten niin rupusakkia? Jos hän olisi valkoihoisen kanssa, niin sittenkö ei ole rupusakkia?
HALOO PAHVI!
On minusta aika arveluttavaa lähteä sensuroimaan tieteellisiin ja tutkittuihin faktoihin perustuvaa kirjoitusta.
Samanlainen ilmiö luo yleensä phjaa ääriaineksille ja toimii itse asiaanne vastaan. Siis, jos sensuroitte tekstejä noin julmasti, on se omiaan luomaan ajatuksen, sensuroidussa tekstissä oli joitain, joka ei kestänyt päivänvaloa.
No ihmiset eivät kuitenkaan ole tyhmiä.
Fakta ja tieteellinen tosiasia on edelleen, älykkyyksiä verrattaessa Aasialainen ryhmä on älykkäämpiä kuin valkoiset ja taas heikoin älykkyysosamäärä löytyy edelleen mustien joukosta. Ja tällä ei ole mitään tekemistä kolutuksen ym. kanssa.
Fakta on edelleen myös se, että Aasialainen nainen lisääntyy paremmin, kuin valkoinen, eritoten Suomalainen nainen.
Fakta on edelleen se, että Suomalaisen miehen spermassa on hyviä siittiöitä enemmän, kuin muissa kansalaisuuksissa.
Päätelmä on edelleen se, lisääntymisen kannalta edullisinta on Suomalainen mies ja Aasialainen nainen. Koska lisääntymisen todennäköisyys kasvaa, jälkikasvu terveitä sekä keskimääräistä älykkäämpiä.
Huonoin kompinaation voi jokainen sitten itse päätellä.
Suomalaisen miehen sperma on heikentynyt aikamoisesti viime aikoina.
Ja näihin äö-juttuihin voi todellakin ottaa kriittisen kannan. On niin monta tapaa tutkia sitä älykkyyttä. Ja valkoinen on kehitellyt ne testit ja ei niissä varmaan kaikkea oteta huomioon.
Ja suomalainen nainen osaa ja haluaa käyttää ehkäisyä tarvittaessa, ettei tarvitse kaikenlaisten ääliöiden kanssa tehdä lapsia. Toista varmaan sen aasialaisen kanssa, sille on tärkeää saada perillinen, jotta voi turvata itselleenkin jonkinlaisen toimeentulon tyhmän suomipojan kanssa...joka maksaa kaiken vinkumatta kun on niin MAHTAVA AASIALAINEN VAIMO!
spermanlaatu on heikentynyt viime vuosikymmeninä, mutta spermanlaatu heikkenee tasaisesti miehillä ympäri maailman. Sitä en tiedä, mistä se johtuu. Kasvihuoneilmiö? Ilmansaasteet? Ympäristömyrkyt? Säilöntäaineet?
Spermanlaatu on suomalaisilla miehillä kuitenkin edelleen maailman huipputasoa. Siitähän voisi kehittää uuden hittivientituotteen Suomelle. :)
"Ja valkoinen on kehitellyt ne testit ja ei niissä varmaan kaikkea oteta huomioon."
-Jep, ja silti aasialaiset pärjää parhaiten, hassua, vai mitä? Mainitse muutama "erilainen tapa" testata älykkyyttä? Aasiassa, Euroopassa oli jo kukoistavia korkeakulttuureja, ruutia, kompassi ja tuliaseita, kun Afrikassa harrastettiin vielä kannibalismia ja kehittynein apuväline oli keihäs. Tämä ei ole rasismia (sheriffi huom!), vaan totuus.
Mustien miesten ympärillä pyörivä naislauma on, miten sen kauniisti sanoisi, pääsääntöisesti rumaa ja lihavaa. Tai sitten joitain vanhempiaan vastaan kapinoivia lähiöiden teinixejä.
Sinulla on jo valmiiksi negatiivinen asenne, sen vuoksi näet vain lihavia ja rumia naisia heidän ympärillään.
Ja tiedätkö, kaikki eivät ole kiinnostuneita siitä ulkokuoresta vaan siitä mitä on pinnan alla. Se sisin on kuitenkin tärkeämpää.
Ja yksi tosiasia: KAUNEUS ON KATOAVAA, RUMUUS SEN KUN LISÄÄNTYY!
Miten sitten kun se sinun kaunotar on rupsahtanut ja sillä ei olekaan sitä kaunista sielua?
Mutta rumemmalla on kuitenkin vielä jäljellä valttikortti, se KAUNIS MIELI! Kumpi on voittaja tässä pelissä?
varmaan osoittikin, sen mitä esitin tekstissäni :D...
Voinhan sinulle kyseiset tutkimukset etsiä, mutta jos sinä lupaat edes vastatessasi pyrkiä edes esittämään vastaväitteesi perustellusti.
Suomen naisten synnyttämiskyky on ollut alhainen, jo ennen ehkäisypillerin keksimistä, joten synnyttäminen ei ääliöden kanssa on silti laahustanut perässä.
Hmm, eiköhän siittäminen ja synnyttämisen tarkoitus ole tuottaa mahdollisimman hyvän geeniperimän omaava jälkeläinen. Eli nainen valitsee usein sen vahvimman uroksen, jolla on hyvät geenit, jotka takaavat siis jälkeläiselle hyvät selviytymismahdollisuudet.
Minkäköhän takia naarashiiret lähtevät heti uudelle kierrokselle, kun uros on nukahtanut. Tottakai, taatakseen sen parhaan mahdollisen yhdistelmän eli sen seuraavan uroksen siittiöt voivatkin olla nopeampia. Naarashiiri kömpii sitten yön tunteina takaisin oman uroon luo, joka autuaana "kasvattaa" toisen uroksen jälkeläisiä.
Eli miehen seksillä/ seksihaluilla ei ole biologisesti muuta merkitystä, kuin antaa hyvät siittiöt/ terve perimä. Naisen uskollisuudella ei ole mitään merkitystä, koska uskottomuuskin selittyy tarpeella saada lapselle erinomainen perimä. Miksiköhän hämähäkkinaaraat syö uroksen parittelun jälkeen?! Koska uros on täyttänyt tehtävänsä ja sitä ei enää tarvita!
Miten muka jälkeläisten on kuuluttava miehelle? Eipä sillä muotoseikalla naiselle ole mitään merkitystä, sillä nainenhan tietää olevansa jälkeläisen äiti!
tuohonhan voisi hakea huomattavasti enemmän poikkeuksia eläinkunnasta, jos viitsisi, mutta koska edes tosissasi et ollut, niin jätänpä väliin.
Huomattavasti älykkäimistä eläin maailmanotuksista, kuten Gorillat, apinoista suuri osa, delffiinit, joutsenet, Kissaeläimistä tulee mieleen heti leijona, joissa naaras ei pariudu perä kanaa useamman kanssa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Leijona#Lis.C3.A4.C3.A4ntyminen_ja_pennun_nuoruus
Voihan sitä itseään vertailla hiiriin ;) tai sitten edes hitusen enemmän aivokapasiteettia omaaviin nisäkkäisiin.
maailmassa. Luki viime vuonna lehdessä, oli tutkittu jossain korkeakoulussa. Valkoisilla (olikohan se nyt eurooppalaisilla) oli joku geenimuunnos, jonka ansiosta ne voi saada suhteessa hiukan enemmän lapsia kuin muut alkuperät t.rodut. Lestadiolaisistahan sen näkee.
Kummastutti nuo joidenkin miesten kommentit. Mutta tarkemmin ajateltuna; Okei, heillä on ollut rakkaushuolia, ovat joutuneet petetyiksi tmv. He ajattelevat, että vika on valtiosamme ja ryhtyvät hakemaan onneaan muualta. Noh, mikäs siinä lopulta? Jotkut heistä varmasti ovatkin onnellisempia, ihan kuin naisetkin, joilla on ulkomaalainen. En tiedä mikseivät sitten ole saaneet vihaa aisoihin ja keskittyneet onnensa, mutta ei lopulta paljoakaan paina haukut. Hehän ovat täysin vieraita ja pahasti sanottu, mutta täysin yhdentekeviä elämässäni niinkuin minä heille. Parempihan se on, että sellaiset ihmiset, joita viha noin paljon hallitsee ovat poissa.
Olisihan se toivottavaa, että he tajuaisivat myös antaa toisille samat oikeudet kuin itselleenkin, mutta maailma ei ole täydellinen. Minä olen onnellinen ja jos se huoran toistaminen takaa heille onnensa niin siitä vaan. :)
Ps! Ja onneksi kuitenkin löytyy todella paljon näitä normaaleja suomalaisia miehiä, jotka eivät tuhlaa elämäänsä vihaamiseen. Täältä minun luotanikin yksi sellainen löytyy, vaikka suomalainen olenkin ;D
Olen ihan samaa mieltä kanssasi ;)
Kyse oli siitä, että jotkut suomalaiset miehet eivät viitsi seurustella naisen kanssa, jolla on ns. värikäs menneisyys. Tämä ei välttämättä johdu mistään traumasta. Jokainen saa valita oman partnerinsa ihan itse.
Jos tilanne olisi näin;
Olet tavannut, ihastunut, mennyt naimisiin ja sitten joku kaunis päivä saat tietää, että sinun ihanne naisesi onkin ollut mustan miehen kanssa. LOPPUUKO SUHDE SIIHEN?
Kumpi on tärkeämpää, se menneisyys vai nykyisyys?
Vanha sanonta: Joka vanhoja kaivaa, sitä tikulla silmään.
Loppuisi siihen, koska hän ei olisi minun ihanne nainen.
Vastakysymys:
Menet miehen kanssa naimisiin. (Ihan sama minkä värisen.)Naimisissa ollessa mies pettää sinua. Saat tietää pettämisestä viikonpäästä. Päteekö vanha sanonta: Joka vanhoja kaivaa, sitä tikulla silmään? Eli kumpi on tärkeämpää menneisyys vai nykyisyys?
Niin varmaan olikin, takerruin ensimmäiseen lauseeseen; silti meidän teksteissämme pointti oli ihan sama; antaa ihmisten elää omaa elämäänsä, olla sen kanssa, jota haluaa ja muodostaa oman historiansa.
nämä eloveenat jotka kehuskelevat kymmenillä ulkolaisillaan ja jos jättää kertomatta suomimiehelle kun alkaa seurustella tositarkoituksella,sitten puukot ja puntarit heilahtaa laihialaiseen tyyliin
Jos olet miehen kanssa naimisissa ja hän pettää sinua.
Onko se tätä päivää vai sitä elämää joka oli ennen tapaamista ja avioliittoa?
Vastauksesi ei ole johdonmukainen, koska haluat johdatella asioita omanmielesi mukaan suuntaan, joka edistää sinun omaa etuasi.
Jotta olisit johdonmukainen, niin sinun kuuluisi tähänkin kysymykseen vasta nykyisyys, koska et "vanhoja muistele".
Minun vastaus johdonmukaisesti tähänkin kysymykseen on, että menneisyys on tärkeämpää kuin nykyisyys.
No, yhden melko pitkälle edenneen seurustelun lopetin, koska kävi ilmi että naisella oli aiemmin ollut suhde mustan miehen kanssa. Ei vaan enää voinut nähdä tulevaisuutta hänen kanssaan.
Eli vastauksena kysymykseesi, tuskin pystyisin edes rakastumaan liian "värikkään" menneisyyden omaaviin naisiin... Elleivät nämä sitten itse katuisi syvästi. Silloin voisi olla jotain toivoa.
ennen kuin pitkän ajan jälkeen jo naimisissa ollessa suhteestaan mustaan mieheen?
Sinä olet rakastunut ihmiseen et hänen menneisyyteen.
Ja pitääkö sen naisen tosiaan katua entisiä rakastumisiaan? Entä sinä, kadutko entisiä suhteitasi polvet ruvella kontaten ja anteeksi pyydellen?
Kuuluuko se menneisyys oikeasti toiselle? Eihän niitä "kämmejään" ole pakko kertoa. Ja jokainen varmasti erehtyy tässä elämässä milloin missäkin asiassa. Erehtyminen on inhimillistä. Ja onko rakastuminen sitten erehtymistä? Monesti ei tunteilleen vain voi mitään.
"Arvostaisitte kunnollista, rehellistä, ahkeraa suomalaista naista, joka ei ole tyhjänpanttina kotona itseään maalaamassa!"
Näin kirjoitti joku tuolla aiemmin. Sinä vastasit "jospa nainen ei kerro".
Se siitä rehellisyydestä siinätapauksessa.
Kyllä tollanen juttu (mustan miehen kanssa sekoilu) tulee aina esille, ennemmin tai myöhemmin. Yleensä ennemmin, jolloin voi pistää helposti bänks. Mut kuten sanottua, jos nainen aidosti katuu tapahtunutta, sitten suhteella voi olla jotain toivoa.
Se ei ole epärehellisyyttä jos ei kerro menneisyydestään.
Monella ihmisellä on niitä "peikkoja ja luurankoja" kaapissaan. Ja niistähän pitäisi päästä eroon, silloin ne on viisainta unohtaa.
Mikä on mennyttä, se on mennyttä.
Ja EILISTÄ ET SAA TAKAISIN, HUOMISTA ET TIEDÄ...ELÄ VAIN TÄTÄ PÄIVÄÄ!
Aurinkoista tätä päivää sinulle ;)
pitää katua?
Rikoksia ja muita pahoja juttuja pitää katua ja pyytää anteeksi, mutta tässä asiassa en todellakaan näe mitään syytä katua.
Ei mustan miehen väri tartu naiseen. Miksi seurustelu mustan miehen kanssa on sekoilua?
Itse olen katunut suhteita väkivaltaisien suomalais miesten kanssa.
Silloin ei voida puhua rehellisyydestä vaan esitetään jotain roolia, joka ei ole totta.
Silloin on hyväksyttävä pettäminenkin menneenä asiana, jos se tapahtui tunti sitten tai eilen. Ja mikäli puolisosi tekee niin, se ei ole tekstisi mukaan sinun asia. Eikä kosketa sinua.
Menneisyys vaikuttaa ihmiseen. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Se vaikuttaa niin mieheen kuin naiseen. Jos et usko kysypä niiltä henkilöiltä, jotka ovat joutuneet kokemaan kamalia asioita esim. raiskaus tai hyväksikäyttö. Ei niitäkään voi kuitata "mennyt on mennyttä".
Menneisyys on muokannut minusta, sinusta ja muista ihmisistä sitä mitä he tällähetkellä ovat. Menneisyys on jättänyt jälkensä. Sitä ei voi pois pyyhkiä sillä, että esitetään jotain roolia ja ollaan olevinaan jotain muita kuin olemme.
Minä ainakin haluan, että puolisoni hyväksyy minut sellaisenaan kuin olen. Ei sellaisena mitä roolia tai mitä esitystä esitän. Haluan että hän rakastaa minua omana itsenäni.
Aurinkoista päivän jatkoa.
"Miksi seurustelu mustan miehen kanssa on sekoilua?"
No se nyt vaan on. Jos nainen on ollut mustan miehen kanssa, minä en ainakaan pysty häntä kunnioittamaan. Ja tiedätkös, ei minun tarvitse mitenkään perustella näkökantaani: jokainen saa valita partnerinsa ihan omien halujensa mukaisesti.
"Menet miehen kanssa naimisiin. (Ihan sama minkä värisen.)Naimisissa ollessa mies pettää sinua. Saat tietää pettämisestä viikonpäästä. Päteekö vanha sanonta: Joka vanhoja kaivaa, sitä tikulla silmään? Eli kumpi on tärkeämpää menneisyys vai nykyisyys?"
Tässähän eletään tätä suhdetta, ei entistä suhdetta. Tässä on kysymys pettämisestä ja jos on vielä sanottu, että ollaan uskollisia puolin ja toisin.
Näitä asioita ei voi verrata toisiinsa koska toisen entiset suhteet eivät saisi vaikuttaa suhteeseen.
Se on totta, että menneisyys muokkaa jonkin verran luonnetta tai käyttäytymistä mutta useimmin ihminen oppii kokemastaan.
Jos me naiset aina valittaisiin mies menneisyyden naiskokemuksien mukaan...montakohan miestä olisi valittavana? Voi sanoa, että miehen löytäminen olisi yhtä varmaa kuin neulan heinäsuovasta!
Sitä neulaa (oikeaa naista) monet meistä miehistä etsivät teistä naisista.
Ne, jotka eivät sitä etsi, niin heille käy kaikki.
Se on totta, että jokainen saa valita parinsa.
Minä en taas henk.koht. pystyisi kunnioittamaan miestä, joka katsoisi menneisyyteen ja arvostelisi naista, joka on ollut tumman miehen kanssa.
Mä en usko, että minulla olisi mitään yhteistä tälläsen miehen kanssa, saatika et pystyisin kunnioittamaan sellaista miestä ja jos en pystyisi kunnioittamaan miestä en voisi olla sen kanssa, koska halveksisin sitä niin paljon.
Tämän piirteen olen huomannut itsessäni jo kauan aikaa sitten ja se sama koskee ulkomaalaisia miehiäkin, jos ne on rasistisia toista rotua kohtaan.
Jos saisin kuulla miehelläni olleen suhde johonkin venakkoon, thaikkuun tai virolaiseen, niin kyllä saisi kauan harkita jatkaako sen vierellä vai ei. Toisaalta taas suhteessa merkkaa myös se, mitä ihmistä kohtaan tuntee ja mitä hän nyt on, ei vain se mitä on menneisyydessään tehnyt tai miten kiva koristus on muulle maailmalle esitellä. Eli ei os sannoo.
Ukko/akka pettää niin on se kuitenkin vähän eri asia, kun aikaisempi suhde, jolloin ei edes toisistamme tiedettykään. Mutta sohlaa ja souda vaan :)
No niin, sittenhän everybody's happy. :-D
Onnea vaan sitten matkaan etsiessäsi miestä, joka ei välitä sinun seurusteluhistoriastsi. ;)
Mitäs vikaa virolaisissa on? Omissa suonissani virtaa samaa verta.
virolaisissa ole sen enempää vikaa kuin suomalaisissa, thaimaalaisissa, turkkilaisissa, jenkeissä, saksalaisissa tai minkä tahansa kansalaisuuden omaavassa ihmisjoukossa. Eihän ruskeissa silmissäkään ole vikaa, vaikkei ne minua mielyttäkään. Kyse enempi ennakoluuloissa ja alkuasenteissa, jotka muodostuvat kaiken nähdyn ja koetun kautta. Minulla ne sattuvat olemaan huonoja virolaisista, valitettavasti. On turha alkaa pyhistelemään, ettei aivoissa muodostu minkäänlaista mielipidettä vaikka suomalaisesta tai virolaisesta tai ylipäätänsä ihmisestä, jonka tapaa. Mutta se on eri asia käyttäytyisinkö esim. vaikka nyt virolaista ihmistä kohtaan negatiivisesti saati vihamieleisesti. Kaikkea ei voi rakastaa eikä vihatakaan.
Tuolle vihan ja inhon tunteelle mustia ihmisiä kohtaan on ihan oma terminsäkin, rasismi. Oletko huomannut, että erottelet ihmisiä yököttäviin ja ei-yököttäviin ihonvärin perusteella? Olet ihka-aito rasisti.
Rasismissa on pohjimmiltaan kyse rotujen välisestä kilpailusta naisista ja seksistä.
Ja kun ulkomaalaiset(muslimit) kieltävät vääräuskoisia ja länsimaalaisia kajoamasta naisiinsa niin vastavuoroisuus puuttuu kilpailusta joka aiheuttaa tietysti närkästystä suomalaisissa.
Pelaamme eri säännöillä, ulkolaiset saavat olla rasisteja mutta suomalaiset eivät.
Kirjoitin jo ylemmäs, mutta viesti jotenkin hukkui muiden sekaan...
Miesten pelko on, että useita miehiä kokeillut nainen kantaakin pian toisen miehen hedelmää sisällään, jolloin miehen oma perimä/oma rotu ei jatkukaan. Tämän vuoksi naisen seksuaalisuutta pitää kahlita.
Toisaalta siittäminen ja synnyttämisen tarkoitus on tuottaa mahdollisimman hyvän geeniperimän omaava jälkeläinen. Tämän vuoksi nainen valitsee useimmiten sen vahvimman uroksen laumasta (väriin katsomatta), siis miehen, jolla on hyvät ja mahdollisimman erilaiset geenit kuin itsellä. Tällä taataan siis jälkeläiselle terve geeniperimä ja näin ollen hyvät selviytymismahdollisuudet elämässä.
Miehen seksillä/ seksihaluilla ei toisinsanoen ole biologisesti muuta merkitystä, kuin antaa hyvät siittiöt/ terve perimä. Naisen uskollisuudella taas ei ole mitään merkitystä evoluutiolle, koska uskottomuuskin selittyy tarpeella saada lapselle erinomainen perimä.
Esim. naarashiiret lähtevät heti parittelun jälkeen uudelle kierrokselle, kun uros on nukahtanut. Tarkoitus on taata paras mahdollisen geeniyhdistelmä, sillä seuraavan uroksen siittiöt voivatkin olla nopeampia ja kiilata eteen. Naarashiiri kömpii sitten yön tunteina takaisin oman uroon luo, joka autuaana "kasvattaa" toisen uroksen jälkeläisiä. Tämähän on siis kaikkien miesten pelko, mutta nainenhan tietää olevansa jälkeläisen äiti!
Miksiköhän hämähäkkinaaraat syö uroksen parittelun jälkeen?! .. Koska uros on täyttänyt tehtävänsä.
muiden naitaviksi? Siis avioliittoon. Ja sitten mikään "Koraanissa sanotaan" ei kelpaa selitykseksi, vaan pitää tulla oieka ja eritelty vastaus.
lapsia elättää. Siis vastaukset molempiin kysymyksiin ovat seuraavat:
1) Jos nainen on ollut suhteessa sellaisen miehen kanssa joka tulee köyhästä, kipeästä ja erinäköisestä maasta ja lapsiakin on tullut, niin rikkaan, hyväkuntoisen ja toisennäköisen maan miehet eivät hevin ryhdy suhteeseen sellaisen naisen kanssa. He pelkäävät arvonalennusta toisten (miesten) silmissä, sillä todisteet siitä että he korjaavat toisen miehen jälkiä ovat aina näkyvillä.
2. Jos naisella on paljon seksikumppaneita se merkitsee sitä ettei (avio)mies tiedä kenen lapsia elättää ja sehän ärsyttää, naiselle taas kaikki omat lapset ovat omia.
"2. Jos naisella on paljon seksikumppaneita se merkitsee sitä ettei (avio)mies tiedä kenen lapsia elättää ja sehän ärsyttää, naiselle taas kaikki omat lapset ovat omia."
Kysymys kuului; Jos naisella ON OLLUT musta miesystävä.
Sinun väitteeseesi viitaten voi sanoa, että tarkoittamasi suhde on hyvin avoin. Jos naisella on paljon seksikumppaneita....
Ja tiedätkös mitä, miehet epäilee aina onko lapset hänen, vaikka ei olisi minkäänlaista syytä epäillä. On se muuten kumma juttu, että miehillä on niin heikko itsetunto.
Jos pelkäät elättäväsi toisen miehen lapsia, pyydä hyvä mies isyystesti niin ei tarvitse moisien kysymysten kanssa kamppailla.
on kumma juttu, mutta olkoon.