Viime talvena mieheni petti minua 7,5 vuoden avioliiton ja 15 vuoden yhdessä olon jälkeen pikkujoulusta löytyneen työkaverinsa kanssa 2kk kunnes sain tietää asiasta tämän toisen puolisolta. Suhde ei kuulemma ollut millään tavalla harkittu mutta toteutui yllättävän helposti... Paljastumisen jälkeen yritimme jatkaa yhdessä asioiden selvittelyä, mutta siinä tilanteessa minun voimakkaat tunteet ja tarve selvittää asiaa sekä jatkuva 2:sen häirintä sai aikaan sen, että erosimme 2kk kuluttua. Eromme jälkeen mieheni seurusteli 2:sen kanssa jonkin aikaa mutta huomasi ettei heillä ole tulevaisuutta...
Nyt lopullisen eromme kynnyksellä mieheni ei haluakaan erota! Olen suostunut lykkäämään eropaperin viemistä joulun yli, mutta onkohan tässä mitään järkeä? Mies kertoo kuinka hänen olisi pitänyt kestää minun tunteeni ja olisikin kestänyt jos olisi ymmärtänyt miten paljon vaikeampaa se erossa eläminen on... Kuviossa on mukana meidän 3 pientä lasta (7, 5 ja 4v), joten ehdottoman ein sanominen tuntuu niin kovin vaikealta, mutta toisaalta en enää haluaisi kipuilla tämän asian kanssa loputtomiin.
Tällä hetkellä osallistun eroseminaariin, joka jatkuu joulukuun puoliväliin saakka. Juuri tänään valmistaudun ensitreffeille uuden tuttavuuden kanssa johon olen pikkuhiljaa tutustellut reilut 4kk ja tunnen syyllisyyttä asiasta...
Minulla on vielä tunteita puolisoani kohtaan jäljellä, yhteenpaluusta olen ehkä haaveillutkin ja fyysinen vetovoima välillämme on tallella mutta...
Lähinnä kait haluaisin tietää, onko täällä ketään joka olisi selvinnyt samantyyppisestä tilanteesta ja voisi kertoa olevansa nyt onnellinen? Voinko luottaa puolisooni jonain päivänä? Voiko perheemme eheytyä? Ja mistä pitäisi aloittaa, jos haluaa yrittää?
Nyt lopullisen eromme kynnyksellä mieheni ei haluakaan erota! Olen suostunut lykkäämään eropaperin viemistä joulun yli, mutta onkohan tässä mitään järkeä? Mies kertoo kuinka hänen olisi pitänyt kestää minun tunteeni ja olisikin kestänyt jos olisi ymmärtänyt miten paljon vaikeampaa se erossa eläminen on... Kuviossa on mukana meidän 3 pientä lasta (7, 5 ja 4v), joten ehdottoman ein sanominen tuntuu niin kovin vaikealta, mutta toisaalta en enää haluaisi kipuilla tämän asian kanssa loputtomiin.
Tällä hetkellä osallistun eroseminaariin, joka jatkuu joulukuun puoliväliin saakka. Juuri tänään valmistaudun ensitreffeille uuden tuttavuuden kanssa johon olen pikkuhiljaa tutustellut reilut 4kk ja tunnen syyllisyyttä asiasta...
Minulla on vielä tunteita puolisoani kohtaan jäljellä, yhteenpaluusta olen ehkä haaveillutkin ja fyysinen vetovoima välillämme on tallella mutta...
Lähinnä kait haluaisin tietää, onko täällä ketään joka olisi selvinnyt samantyyppisestä tilanteesta ja voisi kertoa olevansa nyt onnellinen? Voinko luottaa puolisooni jonain päivänä? Voiko perheemme eheytyä? Ja mistä pitäisi aloittaa, jos haluaa yrittää?
Vastaukset 11
Vanhimmat
mutta sen verran näin ulkopuolisena ja tuntemattomana voisin todeta, että kysy itseltäsi muutama kysymys ja anna niihin vastaukset. Olette jo erossanne näinkin pitkällä ja miehellä takanaan suhde ja yritys tämän uuden naisen kanssa elämisestä, joka ei siis onnistunut. Miehen on nyt syytä ottaa todellinen vastuu harkitusta teostaan ja sinulla on oikeus jatkaa omaa elämääsi joko yhdessä miehesi kanssa tai ilman häntä - valinta on omasi.
Pystytkö antamaan anteeksi ja unohtamaan miehesi teon? Pystytkö luottamaan mieheesi, ettei hän myöhemmin toista tekoaan? Kannattaako palata vanhaan, kun jo nyt olet irtautumassa ja ottamassa askeleita uudessa elämässäsi? Miten miehesi teko vaikutti sinuun naisena?
Heips Satu!
Mulal sama tunne myllerrys menossa,yhtä aikaa vihaan ja rakastan miestäni!
Ollaan oltu 28v kimpas,siitä 19v naimisissa.....eli teinirakkaus.Mun mies lähti entisen työkaverin matkaan toukokuun lopulla,tai jäi kiinni niin ei voinut muuta kun lähteä ja laitettiin ero paprut vetämään.Mies säteili koko 3vkos,ja hups ennen juhannusta *halusi takas kotiin* voit vaan kuvitella mun tunteet sillä hetkellä,olin just vähän rauhottunut itse *olin tosi surullinen koko 3vkoa* koska,rakastan miestäni!En todellakaan ruinannu takasin,enkä hokenut rakkauttani *alistuin jätetyn rooliin täysillä* oltiin koko aika yhteydessä *lasten takia ja eronkin ,koska kaikki oli vasta tapahtunut*
No,oltiin juhannus yhdessä ja lomakin vietettiin yhdessä *jopa oltiin yksi viikko aivan kaksin lomalla* mitä ei ikinä tehty kun lapset oli pieniä *lapset nyt 13 ja 15*
Äääh...tulee romaani jos kaikkia tikutan mut,päädyin antamaan mahdollisuuden / tää oli,on meidän eka kriisi koko aikana,toivon sydämestäni ett oli eka ja vika tälläinen kriisi!
Ja sen nään vaan antamalla anteeksi,mä olen toipunut hyvin *olen ollut myös yhteydessä mieheni 2:seen* mutta,mun mies ei meinaa antaa itselleen millään anteeksi *käy kovaa taistelua ittensä kanssa* katuuuu tekojaan! Mikä taas on hyvä,luotan ett saadaan luottamus takas,ainaki teen kaikkeni!
En osaa neuvoa ,etkä varmsti neuvoja kaipaakaan ,mutta tee niinkuin sydän sanoo......mua se ainakin autto *tein niinkuin sydän sano ,vaikka jos järjellä ajattelee niin kait sitä ois avan pitänyt erota*
RAKKAUS EI LOPU KOSKAAN,KOHDE VAAN VAIHTUU.....
PS.Olet oikeutettu menemään treffeille *sen uuden tuttavuuden kanssa* vaihtamalla se ei parane mut,ainahan kannattaa yrittää ja jos se sua mielyttää seurana niin eihän sitä ikinä tiedä mitä kehkeytyy ja jos ei muuta niin ainahan ystäviä tarvitsee!
Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi ,ennekaikkea voimia!!
Miehenä totean seuraavaa. "Iso pyörä" suhteessanne kääntyi jo kauan sitten. Miehesi yritti myös sitä toteuttaa ja epäonnistui. Se tarkoittaa sitä, että omassa mielessään hänellä on nyt ja tulevaisuudessa tietous siitä että "toisinkin voisi olla". Tämän vuoksi hänellä on jatkuvasti jalka oven välissä.
Kerran haksahdus voidaan mielestäni ymmärtää ja tulee antaa anteeksi. Sitä vastoin haksahdusta seuraava tapaaminen on jo harkittu ele. Salasuhde perustetaan tieten tahtoen. Se ilmaisee miehen luonnetta, joka on pysyvä.
Ohjeeni on: jätä mies vaikka onkin lastesi isä. Hän ei ole luottamuksesi arvoinen etkä sinä tule häneen enää luottamaan, sillä kyseessä oli täysin harkittu tapahtumaketju. Lapset kyllä sopeutuvat elämään uudessa tilanteessa; ja onnellinen yhden vanhemman perhe on yleensä epäilevää, jännitteistä ja riitaisaa kotia parempi vaihtoehto.
aiheesta juuri mieheltä. Kiitos siitä. Näin minäkin luulen asioitten olevan tämänkaltaisessa tilanteessa, vaikken mies olekaan. Ovatkohan tämä nainen ja ap:n aviomies vielä samassa työpaikassa? Jo ovat, niin tilanne on mielestäni vielä ongelmallisempi.
Ap:n olis varmaan syytä erottaa tunteet omaan mieheensä ja pelot pärjäämisestään tulevaisuudessa.
Mieheni petti minua perhetutun kanssa 7 vuoden avioliiton jälkeen, olimme olleet yhdessä 10 vuotta, ei lapsia.Tilanne oli kauhea, kuin salama kirkkaalta taivaalta, minulla ei aavistustakaan että miehelläni oli hinkua muihin naisiin tai että meiltä jotain puuttui. Olisin ollut valmis keskustelemaan jatkosta, mutta mieheni sanoi haluavansa elää omaa elämäänsä- eli lähteä pois. Kun sain selville kuka se vieras nainen oli, sain raivarin ja heitin samantien miehen kamat ulos ja se mielestäni oli loppu. Olin kuin helvetin tulessa, kukaan muu kuin saman kokenut ei voi ymmärtää sitä sielun kipua tuossa tilanteessa. Valmistauduin kuitenkin elämään elämääni ilman häntä, kunnes hän alkoi ottaa yhteyttä.
Erinnäisten vaiheiden jälkeen palasimme yhteen, jatkoimme liittoa, myöhemmin saimme kaksi poikaa ja nyt olemme tänä syksynä olleet naimisissa 28 vuotta!
Sitä viisasten kiveä mitä sinä tekisit tilanteessasi ei voi kukaan sanoa, et edes sinä, ellet osaa ennustaa varmasti! Anteeksi voi antaa v ja pitääkin jos aiot yhteen mennä, se että aina ottaa esille kettuillen ko.tapahtuman on myrkkyä itselle ja toiselle. Mutta sen voin sanoa omasta kokemuksesta että unohtaa ei pysty ko. tapahtumaa, siitä on arpi sieluun ja sydämeen jäänyt.
Aviolittomme on eroyrityksen jälkeen lähinnä onnellinen, normaalit ylä-ja alamäet, ja nykyään mielestäni olen erittäin onnellinen.
Näin vanhenpana ja ehkä viisaanpana se että palasimme yhteen johtui osittain minun huonosta itsetunnosta ja yksinäisyyden pelosta, koska meillä ei tuolloin ollut lapsia ei sekään ollut syynä.
Joskus pettämistapahtuman jälkeen huonoina aikoina yllätin itseni miettimästä missä olisinkaan jos en olisi suostunut jatkamaan. Niin se suuri JOS....
Nykyään luotan mieheeni sanoisinko 100 %.sti, tai sanotaanko että luotan siihen ettei uusi tapahtuma enää varmaan ajaisi minua helvetin tuskiin, koska olen jo yhden salaman kirkkaalta taivaalta kestänyt. Sen kuitenkin heti tein selväksi että uusinta kierrosta en ota. Kaikki miehet eivät jätä pettämistä yhteen kertaan,onneksi meidän ei ole ainakaan todettu sellaista.
Nuo pienet lapset ovat tietenkin sinulla ristitulessa päätöstä tehdessäsi, eivät he tietysti parisuhteen liima saa olla, eikä se ainut syy miksi jatketaan, mutta kuitenkin he ovat olennainen osa sitä perhettä jonka perustus on PARISUHDE.
Koeta kestää ja yritä hiljaisuudessa tutkailla sisintäsi mikä tuntuu oikealta. Onnea matkaan.
On järkeä lykätä eropapereita!
Ota huomioon todella pienet lapsenne.
On kertaerehdyksestä kyse miehesi kohdalla. Olen selvinnyt samanlaisesta tilanteesta.
Se ei ole tunteen asia, vaan TAHDON asia.
Avioliitossanne on risukkovaihe menossa. Se kannattaa käydä läpi ja alkaa tietoisesti rakentaa liittoa täysin uudelta pohjalta.
Mitään ei ole menetetty, kun sen niin päättää!
Anna tunteille sijaa, mutta älä sorru itsesääliin ja sentimentaalisuuteen. Ole realisti.
Lasten takia kannattaa edes yrittää, vaikka ei suuria tuntemuksia puolisoon olisikaan. Nythän teillä on mahdollisuus nähdä liittonne täysin toisenlaisesta näkökulmasta.
Jos miehesi olisi krooninen pettäjä ja harrastaisi uskottomuutta kerta toisensa jälkeen, niin silloin ero olisi molemmille helpotus.
Avioliitossamme oli paha kriisi kymmenen vuotta sitten, tosi paha. Silloin tuntui, ettei ollut kuin rauniot jäljellä. Kriisivaihe kesti noin vuoden. Siitä lähti nousu. Tällä hetkellä olemme TOSI onnellisia. Löysimme uudenlaisen yhteyden, kumppanuuden ja tasapainon. Se edellyttää, että antaa toiselle anteeksi ja että toinen osaa arvostaa sitä. Suhteemme ei enää ole itsestäänselvyys, koska kriisistä on selvitty. Arvostamme tuota panosta paljon.
Ja olen onnellinen siitä, etten lähtenyt vapaille markkinoille kalastelemaan, ties mitä sieltä olisi löytynyt.
Teilläkin on miehesi kanssa yhteinen menneisyys jo 15-vuoden ajalta. Sitä ei korvaa mikään. Oli se hyvä tai huono, se on ollut yhteinen.
Tämän uuden kanssa olisi sinun ikään kuin aloitettava alusta. Lisänsä siihen antavat lapsesi, jotka hänelle ovat vieraita. Vastaavasti hänet, uuden miehen lapsesi kokee vieraana.
Minusta olisi ehdottomasti järkevää lähteä jatkamaan entistä avioliittoa. Älä mieti yhtään sitä toista naista, torju hänet ajatuksistasi täysin. Älä SALLI hänen pilata suhdettanne.
Pidä lastesi isästä kiinni, te olette perhe.
sellaista on rakkaus.
Sen tulin itse huomaamaan joskus 15vuotta sitten.
Mieheni petti minua lapsuudenystäväni kanssa ,jonka kanssa en enää silloin ollut onneksi yhteyksissä.
Sain tietää vahingossa asiasta,muilta ihmisiltä.
Seurasi niin paha kriisi et luulin et en siitä selviä.
Tapahtumaa ennen olin rakastunut ja onnellinen sen jälkeen täynnä vihaa ja katkeruutta.En pystynyt erittelemään tunteitani ollenkaan,rakastanko vielä vihaanko ikuisesti mitä mitä...?
Mieheni onneksi katui aidosti ja yritti pitää minua kasassa ja suhdettamme.
Annoin ajan kulua ja pikkuhuljaa ratkoimme jokaikisen kysymyksen js vastauksen miksi niin tapahtui.
Aika on ratkaiseva parantaja puhumisen lisäksi.
Sinulle neuvoksi: Älä tee päätöstä liian hätäisesti kun pää on vielä shokista kipeenä.Niin ei tarvitse sit soutaa ja huovata.
Vielä kun teillä on ne lapsetkin niin katso rauhassa mihin tunteet kehittyy, eroon ehdit myöhemminkin ja täytyykin, jos et ollenkaan pysty antamaan anteeksi.
Minä pystyin noin vuoden päästä ja se kannatti.
Onnellisempaa ja suurempaa luottamusta nautimme siitä 15 vuotta eteenpäin.Asiat oli puhuttu ja oppirahat maksettu,miehelleni oli itsellekin yllätys minkalainen soppa ja pahamieli tuli niin "viattomasta" jutusta.
viisas neuvo edelliseltä kirjoittajalta. ei kannata tehdä hätiköityjä åäätöksiä noin vakavasta asiasta. avioerosta.
Tottakai on aihetta pysähtyä miettimään, miten tästä eteenpäin. Avioero ei varmasti ole vain yksi oikea ratkaisu. kysymys on siitä haluatko jatkaa suhdettanne, löytää miehesi kanssa sen yhteisen polun jota aviolittonne alussa lähditte kulkemaan... ennenkaikkea ratkoa ongelmat, jos ne on ratkottavissa. olet varmasti petettynä osapuolena oikeutettu tuntemaan niin vihaa kuin inhoakin miestäsi kohtaan, mutta elämän tosi asia on että ihminen selviää melkein mistä vaan-jos haluaa... Kysymys kuuluukin haluatko nyt tehdä työtä jota alttarilla lupasit-Ja haluaako miehesi!!? sillä kysehän todellakin loppujen lopuksi on paljon tahtomisesta. Toivon rohkeutta ja voimaa sinulle. kuunnelkaa toisianne,käykää rohkeasti ongelmien kimppuun. sen jälkeen voit harkita eroa uudestaan jos on tarpeen. niin paljon on turhia avioeroja ja perheiden hajoamisia kun ei olla oltu valmiita kohtaamaan vaikeuksia, vaan lähdetty heti sellaisen tullessa eri suuntiin- jättäen jälkeen niin paljon katkeruutta, haavoittuvuutta, ehkäpä sitä rakkauttakin, mikä ei ollutkaan vielä kuollut..
Ellei teilla olisi lapsia paatoksenteko olisi helpompaa. Kolmen pienen lapsen kodin hajoittaminen on hyvin raskauttava teko.
Anna miehellesi yksi mahdollisuus ja yksi tilaisuus nayttaa etta han on se isa joka ansaitsee lastensa luottamuksen.
Nyt han varmasti on alkanut tajuamaan miten valtavasti hanella on menetettavaa kun sina ja lapsenne poistutte kokonaan kuvioista ja han jossain pienessa murjussa yksin ikavoi huolellisesti ja kauan sunnittelemisen tuloksena hankkimaansa perhettaan.
Vaikka huoraaminen ja pyhan liiton rikkominen onkin riittava syy avioeroon, yrittakaa paikata sita. Alusi lastenne takia, sitten onan itsenne.
Oli hyvä kuulla selviytymisestänne vastaavasta tilanteesta.
Olemme jutelleet mieheni kanssa viimepäivinä paljon ja ensimmäistä kertaa kuukausiin olemme todella pystyneet keskustelemaan asioistamme toisiamme kuunnellen. Olemme yhdessä päättäneet, että vielä ei pyyhettä kehään heitetä. Mieheni sanoo oppineensa ja kasvaneensa paljon viime kuukausina. Ensimmäistä kertaa vuosiin hän on puhunut rehellisesti toiveistaan ja tunteistaan ja meidän välisen kommunikaation heikkoudesta jopa ujoudestaan puhua minulle rehellisesti ja avoimesti...
Kasvun paikka tämä on ollut myös minulle monella tapaa. Olen pohtinut elämääni ja itseäni monelta kannalta ja huomannut useita kipukohtia liittyen lapsuuteeni sekä tapaani ilmaista itseäni. Ennen tätä kriisiä katselin maailmaa itsekkäästi aika ruusuisten lasien takaa ymmärtämättä mitä minulla oli ja osaamatta antaa sille todella sitä arvoa mikä sille kuului. Tämä nyt on ilmeisesti se meidän suuri vastamäki ja kriisin paikka ja olemme päättäneet yhdessä katsoa pääsemmekö sen yli.
Olen kanssanne samaa mieltä siitä, että eropäätös olisi tässä vaiheessa vielä liian hätiköity ja monien tunteiden sävyttämä, jopa uhmassa toteuttu. Erota ehtii kyllä myöhemminkin. Paljon on meillä töitä edessä, mutta hyvällä alulla ollaan jo nyt kun vihdoin pystymme juttelemaan asioista rehellisesti ja avoimesti. Mahdollinen yhteenpalaaminen/saman katon alle muuttaminen ei tapahdu hetkessä jo käytännön syistä, mutta mihinkään meillä ei nyt ole kiire. Kuitenkin lapset ja heidän tarpeensa huomioimme nyt heti tästä eteenpäin enemmän yhdessä.
että olette päässeet jo noin pitkälle.
Älä odota helppoa tietä ja varaudu siihen et tulee alamäkiä, jolloin tuntuu et viha ja tuska on suurempaa kuin rakkaus sittenkin.
-ainakin minulle tuli päiviä jolloin menin takapakkia täysillä.
Kuuluu asiaan ja pää työstää anteeksi antoa.
Kannattaa todella yrittää,sillä minä osaan jälkeenpäin olla oikeasti tyytyväinen että mieheni petti minua(kuulostaa ihan hullulta)sillä se avasi meillä juuri keskustelu yhteyden ja vahvisti yhteenkuuluvuutta ja toisen arvoa elämässä.
Usein olen ajatellut et jos se nainen tietäisi kuinka paljon hän meitä lähensi,olisko tehnyt palveluksen?
Voimia ja jaksamista sinulle ihan oikeasti,ja onnellista loppuelämää.Toivon että pääsette yli ja saatte korvauksen ja opetuksen kärsimyksistä.