luovutanko...

Hei!
Mieheni ilmoitti noin viikko sitten, että ei tunne enää mitään. Romahdin sain totaalisen shokkireaktion. Elämä tuntui päättyvän siihen. En osannut koskaan odottaa häneltä noita sanoja.

Suhteemme on pitkä noin 14v, mutta olimme jo kolmekymppisiä aloittaessamme. Olemme olleet todella onnellisia vaikkakin viime aikoina on ollut vaikeuksia. Itse olen kokenut paljon stressiä juuri tänä vuonna ja olen tuntenut itseni masentuneeksi useastakin syystä. Tiedän etten ole ollut parhaimmillani ja se on aiheuttanut varmasti pahaa suhteellemme.

Puhuimme asioista ja rukoilin suorastaan anelin vielä mahdollisuutta, koska meillä on ollut niin ihana suhde emmekä mielestäni voi noin vain heittää kaikkia noita vuosia menemään. Jotain on kuitenkin tapahtunut mieheni mielessä, että hänen tunteensa ovat hävinneet. Omat tunteeni ovat kuitenkin pysyneet ennallaan ja on vain niin vaikea uskoa, ettei miehelläni niitä enää olisi.

Ei ole kuulemma toista ja sitäkin on vaikea uskoa, koska mitään selitystä hän ei osaa antaa. Vai onko niin, että tämä vaan on mahdollista ilman toisia osapuolia? Että tunteet vaan häviää jonnekin.

Emme syytelleet toisiamme, koska olemme molemmat käyttäytyneet huonosti. Ei kuitenkaan pettämisiä eikä alko-ongelmaa tms. Anelin siis aikaa, että saataisiin pieleen menneet asiat korjattua ja ehkä..ehkä hänen tunteensa muuttuisivat takasin. Sovimme, että molemmat yrittäisimme kaikkemme.
Onko kukaan kokenut vastaavaa? Onko se mitenkään mahdollista vai onko minun vain nyt tajuttava, ettei mitään ole tehtävissä?

Haluan yrittää kaikkeni, jos vain on toivoa. Yksin en tietenkään siihen pysty vaan meidän molempien pitää sitä haluta. Hänkin sanoi, että tulee aina tuntemaan rakkautta minua kohtaan eikä koskaan löydä samanlaista (no ei varmaan löydäkään), mutta nyt ei tunnu miltään..?? Nyt on niin epätoivoisen epämääräinen olo, etten todellakaan tiedä. Itkeskelen koko ajan, en syö, en nuku, möykky rinnassa, en pysty oikeen mihinkään. Töissä tietenkin käyn, mutta sielläkin ihan sumussa. En ymmärrä mikä minun on, koska olemmehan päättäneet kuitenkin vielä yrittää vielä. Pelottaa ja ahdistaa oikeen urakalla.

Tämä on varmasti sekavaa, mutta jos löytyy keneltäkään kokemusta vastaavasta niin kertokaa.... Tämä on kauheaa, en tiedä miten selviän....Odotanko,josko hänen tunteensa muuttuvat vielä vai onko se edes mahdollista? Apua, auttakaa!!
111425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

miltä sinusta tuntuu.
Olen kokenut vastaavaa.
Meillä oli vaikea ajanjakso avioliitossamme ja sitä kesti turhankin kauan.

Se johti siihen että lähes vihasimme toisiamme, mutta se oli mieheni joka katosi yhtäkkiä ei vain tullut kotiin.

Soittelin perään ,ei vastannut, sulki puhelimen.

Kun hän vähänkin näyttäytyi rukoilin anteeksi antoa otin kaiken omaksi syykseni, vaikka syitä oli molemmissa.

Tätä tilannetta ja pakoilua kesti puoli vuotta sitten tilanne alkoi pikkuhiljaa laueta ja yritimme yhdessäoloa uudelleen.

Helppoa se ei ollut, mutta jotenkin olemme selvinneet ja asiamme ovat tällä hetkellä melko hyvin.

Pystymme nauramaan ja juttelemaan asioista.

Minuun asiat kuitenkin jättivät pysyviä arpia jotka yksin ollessa nousevat pintaan suurena ahdistuksen tunteena.

Mieheni ei ole aivan kaikkea ole kertonut missä kulki ja mitä suunnitteli ns. katoamisreissullaan.

Itse olin kotona ja itkin.
Tästä kaikesta on aikaa n.3-v ja parempaan suuntaa ollaan kuitenkin koko ajan menossa.

Uskon että sinäkin selviät tilanteesta miehesi kanssa, mutta se vaatii työtä ja molemminpuolista yrittämistä ja anteeksiantoa.

Äänestä
  • Hei!
    Kiitos paljon, kun kerroit tarinasi. Lohduttavaa kuulla, että olette menossa parempaan suuntaan. Ehkäpä minun täytyy vain osata olla kärsivällisempi (joka ei kylläkään kuulu vahvuuksiini) ja uskoa vaan parempaan huomiseen. Tällä hetkellä tunne on niin sekava ja suorastaan epätoivoinen. Mieleni tekisi jatkuvasti kysellä siipaltani hänen tunteistaan, mutta samalla minusta tuntuu, että hän vain ahdistuu entisestään. Kyselen siis mahdollisimman vähän tällä hetkellä ja ahdistun itse taas siitäkin. En tiedä...vaikeaa on...Jotenkin olen koko ajan, että anteeksi, että olen ylipäätään olemassa ja en kai vaan pilaa elämääsi ja sekin olotila käy aika raskaaksi.

    Miten toimitte ihan arkipäivässä? Tarkoitan, että puhuitteko aiheesta paljon ja jatkuvasti vai annoitteko kaiken mennä vaan omalla painollaan luottaen, että molemmat panostavat?

    Anteeksi uteliaisuuteni, eikä ole pakko vastailla, ellet halua. Olen aika hukassa.

    Äänestä

  • riepu kirjoitti:

    päivittäin.
    Alkuun halusin selityksiä liikaakin, mutta huomasin että se ei edistänyt asioitten paranemista joten lopetin.

    Miehen oli alussa vaikea jatkaa normaalisti yhteiseloa.

    Hän jäi ylitöihin, ettei tarvitsisi olla kanssani. Hitaasti asiat normalisoituivat.

    Tosin hän ei oikeastaan ole tunnustanut virheitään niin perin juurin kuin minä.

    Olen melkein ottanut hänenkin virheet omikseni.

    Kummatkin tiedämme sanomattakin sen, että jos vastaava tilanne toistuu emme enää yritä jatkaa.
    Sillä asioitten kuntoon saaminen kuluttaa ihmistä tosi paljon.

    Äänestä

meillä on parisuhteessa juuri tuollainen vaihe menossa. Ja itse on ihan toimintakyvytön:)
Samalla tavalla itken yms.
Mutta mä en näe mitään muuta mahdollisuutta kuin yrittää antaa puolisolle aikaa, jos hän löytäisi tunteensa ja voisimme jatkaa siitä mihin jäätiin..
Koska luovuttaa minä en halua.Elämäni suurin rakkaus ja tärkein ihminen lähtee sen myötä ja elämäni on tyhjää. Mutta taas toisaalta, ei tällastakaan tilanne kestä kauaa.(Ainakaan mun hermoilla) Koska minä haluan tuntea olevani rakastettu...

Äänestä
  • Hei!
    Juuri noin minäkin ajattelen. Yrittää haluan ihan epätoivoisesti. Totta on myöskin se, että tälläisessa epävarmuudessa ja rakkaudettomassa tilassa ei kukaan pysty hirveen kauan olemaan. Sitä ihmetteleekin, että onko tässä yrittämisessä mitään järkeä vai pitääkö minunkin alkaa katsoa jo ihan muualle ja päästää irti. Nyt tuntuu, että on jotenkin skitso olo, kun ei tavallaan luota mihinkään.

    Kiitos, ajatuksistasi ja on niin mukava kirjoitella ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät täysin, missä tunnemyllerryksessä tällä hetkellä on.

    Äänestä

Täällä yksi samantapainen tapaus.Olemme olleet 19 vuotta yhdessä 10 vuotta naimisissa.
Onnellinen "kulissi"perhe 2 lasta ,kaikki päällisinpuolin hyvin,omakotitalo, autot,vene ym.

Teen paljon ulkomaan matkoja työn puolesta ja siten yhteinen aika on kieltämättä jäänyt väliin.

Reilu viikko sitten olin taas reissussa ja kun tulin kotiin ,vaimo ilmoitti ettei hän rakasta minua enää.Hän oli ollut tansseissa ja tavannut jonkun miehen,niin hän kertoi minulle koska olemme rehellisiä ja avoimia toisillemme.

Nyt on aivan samanlainen tunne,möykky rinnassa,ei ole nälkä,nukun huonosti, töissä kaikki menee niinkuin sanoit, "sumussa".

Tähän tilanteeseeen olen itse täysin syyllinen.V2003 ulkomaan keikalla tuli kännipäissä käytyä vieraan naisen kanssa sängyssä.Minulla oli syyllinen olo,rehellinen kun olen kerroin kaikki vaimolle.Luulin että hän osaa antaa anteeksi ,mutta ei.Tästä kuulemma alkoi alamäki.Hän on tähän asti pitänyt kaiken sisällään (3,5v)kunnes nyt kertoi tämän.

Tuli sellainen tunne että vaimoni rakastui mieheen ja uskalsi kertoa ettei tunne minuun mitään.Sanaparsi sanoo:Rakkaus ei koskaan lopu kohde vain vaihtuu.

Nyt kysyisin millä ihmeen tavalla saan vaimon rakkauden huomion minuun.Olen yrittänyt hellyydellä ,kukilla yms.

Äänestä
  • minunkin mieheni on paljon matkoilla ja muutenkin töissä. Ymmärrän tavallaan vaimoasi, koska se kotona odottajan osa ei ole mitenkään ihanaa. Olen itsekin monasti ajatellut synkimpinä hetkinäni, että tämä jatkuva odottelu saa nyt riittää. Tosissani en eroa ole vielä toistaiseksi pohtinut..paitsi ehkä nyt olosuhteiden pakosta. Ja täytyy sanoa, että ellen rakastaisi miestäni näin, olisin kauan aikaa sitten lähtenyt.

    Tälläinen suhde (että toinen on paljon poissa) vaatii jotenkin erityistä huolenpitoa. Koska luottamuksen täytyy olla vahva, etteivät epäilevät ajatukset rasita entisestään suhdetta. Vaimosi ei kai ole pystynyt aidosti antamaan sinulle anteeksi, eikä silti, vaikeaa se on ihan varmasti. Tehtyä ei kuitenkaan saa tekemättömäksi ja vaikutat kuitenkin rehelliseltä ihmiseltä.

    Mitä teit sen eteen, että luottamus olisi vahvistunut? Koska itsestäni tiedän, että sitä toivoisi ihan äärettömän paljon huomiota jo pelkästään siksi, kun on niin paljon yksin saati sitten jos epäilisin hänen jokaista matkaansa...vaikeaa.

    Vaimosi kai vain luovutti toivon sinusta ja rakastui toiseen, kuten minunkin mieheni (en tiedä onko hänellä toinen) ja se tuntuu niin pahalta. neuvoisin sinua jos tietäisin.

    Itsekin ihmettelen, miten saan ne entiset tunteet hänelle. Olen yrittänyt vatsan kautta, pessyt ja puunannut, keksinyt kaikkea kivaa tekemistä jne. Ei vaan tunnu tehoavan. Pelkään ettei mitään ole tehtävissä ja lopulta tässä kai käy niin, että en jaksa enää itse yrittää...No sen aika on sitten, nyt ei voi kun kestää jotenkin ja jälleen kerran odottaa...

    Parhainta jatkoa sinulle ja toivottavasti selviätte...

    Äänestä

.. riittää. n. 2kk sitten vaimoni oli jättänyt tietokoneelle maili boxinsa auki, ja sieltä luin karseaa tekstiä toisesta miehestä. Vaimo oli tähän mieheen ihastunut, mutta seksiä ei kuulemma ollut ollut. No, mies lähti italiaan talveksi töihin joten siitä ei sen enempää, mutta tilanne on päällä. Laihduin ekan kuukauden aikana n. 8kg, kun ei tosiaan pystynyt syömään, ei nukkumaan eikä mitään muutakaan. Kokoajan ahdistaa. Niin, hän myös kertoi ettei tiedä rakastaako enää ja pystyykö enää jatkamaan elämää mun kanssa. Sovittiin kuitenkin että katsotaan joulu/tammikuuhun asti kuinka asiat rupee rullaamaan ja tehdään sit vasta päätöksiä. Minähän olin luonnollisesti ihan shokissa tilanteesta (ja olen vieläkin). Ollaan käyty myös perheterapeutilla yhdessä ja nyt pitäis vielä mennä yksinkin, koska en millään pääse yli tästä. Joka hetki se ahdistaa.
Tunteet ovat siinä mielessä muuttuneet vaimoani kohtaan tässä parin kk aikana, että aluksi olin niin paniikissa ja anelin häntä jäämään ym.ym. mitä nyt ihminen voi siinä tilanteessa tehdä. Nyt tuntuu että omatkin tunteeni ovat kuolleet ja jäljelle on jäänyt enää viha. Viha sitä miestä kohtaan ja vaimoa kohtaan - kuinka perkele pystyvät tekemään näin. Kuinka voi heittää yli 10v roskasäkkiin. Meillä on vielä 2v lapsi mukana tässä hommassa joka tekee tästä vielä vaikeamman. Juuri tämän vihan tunteen / pelon takia haluankin mennä juttelemaan ammattiauttajalle. Josko se saisi mut ajattelemaan asiaa jollain toisella tapaa. En tiedä. Vaikeaa on kuitenkin joka hetki. Ja vielä vaikeammaksi sen tekee se, että en pysty pitämään näitä tunteita sisälläni vaan räjähdän aina vaimolle ja se nyt ei ainakaan lähennä meitä. Tosin monesti näiden riitojen jälkeen on sitten saatu aikaan rakentava keskustelu joka on taas tuonut pientä toivoa paremmasta.
Eli anna ajan kulua, kyllä se päivä sieltä rupeaa paistamaan. Kyllä mä ainakin uskon että me tästä kuitenkin selvitään vaikka nyt onkin aivan supervaikeaa. Voimia vaan sulle ja koita jaksaa.

Äänestä
  • sinnekin. Voi tätä elämää... Joo huomaan muuten itsekin tuon, että alkupaniikin jälkeen on ajatukset jo vähän muuttuneet. Ajattelin itsekin ammattiauttajaa tai jotain... Jos tää olo tästä ei ala koheta, niin varmasti sitten on pakkokin.

    Pitäisi kait väkisin painua vaan ihmisten ilmoille ja tavata uusia ihmisiä ja alkaa elämään ns. omaa elämää. Mitään uusia suhteita en voi ajatella, mutta niin ettei tämä asia pääsisi niin niskan päälle.

    Ei jaksaisi olla alakuloinen koko ajan, koska olen iloinen ja seurallinen ihminen tai olin.... Toisaalta taas jos kovasti alan elämään omaa elämääni, suhteemme joutuu aika koville ja en tiedä kestääkö se tässä tilanteessa sitä..tuskin.

    Koitetaan selvitä näistä. Ei ole sinullakaan helppoa.... Toivon kaikkea hyvää ja voimia, niitä tässä tarvitaan tosissaan.

    Äänestä

  • Niin samanlaisen tarinan kerroit kuin minä olen kokenut, että aivan ihmetyttää. Minulla vaimo tosin alkoi etääntyä hiljalleen ja aloin epäillä jotain. Sitten pääsin käsiksi hänen s-postiinsa ja paljastui virtuaaliseksisuhde toiseen mieheen. Epäilen fyysistäkin suhdetta, mutta sitä hän ei myöntänyt.

    Olin epätoivoinen. Hän ilmoitti, ettei rakasta minua enää, eikä edes kadu tekoaan. En tosin näyttänyt hänelle epätoivoani, vaan käskin hänen mennä ystävänsä luo, jotta saan aikaa pohtia asiaa. Annoin ymmärtää, että ero on käsillä. Itkin tuskaani pari päivää. Pian hän jo katuikin ja pyysi päästä takaisin. Siitä on alkanut hidas parantumisprosessi, joka kestää minulla edelleen.

    Viestini on, että kannattaa näyttää toiselle, mitä tämä voi menettää. Se voi tehota todellisuuden tajuamisessa ja palauttaa toisenkin osapuolen halut vielä yrittää.

    Voimia!

    Äänestä

Hei,
minä olisin taivaassa jos vaimoni päättäisi vielä joku päivä 'yrittää kaikkensa' niinkuin teidän tapauksessa. Kuuntelepa tätä:
Vaimoni ilmoitti puolitoista kuukautta sitten, että ei ole koskaan rakastanut minua ja että tämä teatteri loppuu nyt. Olimme olleet silloin pari kuukautta vain viikonloput yhdessä työasioista johtuen, minä olin siis ollut poissa kotoa, ja hän oli sinä aikana alkanut tapailla erästä työkaveria vapaa-ajallakin. Hän sanoi kasvaneensa itsenäiseksi ja vahvaksi naiseksi ja irrottautuneensa minusta henkisesti.

Sen jälkeen hän on välillä sanonut rakastavansa ehkä, mutta ei tiedä onko se vain vastuunkantoa minun hyvinvoinnistani, etten romahtaisi.
Olen anellut pariterapiaan, hän ei lähde koska hänellä on toinen. Hän käy toisen miehen luona nyt joka toinen päivä ja on siellä koko illan. Siellä saa hyvää oloa, ja minun kanssani saa vain ahdistusta, jota viimeiset 16 vuotta on olleet muutenkin täynnä. Joka toisena päivänä hän hoitaa meidän lapsia, joita on kolme; 11- 6- ja 4-vuotiaat.

Lapset ovat hänelle niin tärkeitä, että vain niiden vuoksi hän enää tulee kotiin. Psykologi on nyt sanonut hänelle että hänen täytyy ajatella vain itseään ja lopettaa vastuunkanto minusta. Minä rakastan ja kunnioitan häntä ja odotan että hän saisi riittävästi etäisyyttä meidän välisiin riitoihin ja alkaisi nähdä mitä hyvää ja säilyttämisen arvoista meillä olisi.

Se ei tunnu onnistuvan koska asutaan saman katon alla edelleen ja aina yhdessä ollessa aletaan kiistellä. Yleensä nykyään kiistellään siitä, ollaanko menossa lopulliseen eroon vai ei. Minä en suostu hyväksymään sitä, se harmittaa häntä ja hän sanoo että ' mä oon aina pelännyt että sun kanssa ei pysty sopimaan asioita järkevästi kun tämä tilanne tulee'
Mietin kyllä itsekin miten saisin hänelle sen verran välimatkaa, että hän alkaisi oikeasti ajatella millainen ero olisi.

Minulla on hirveä paino rinnassa aamusta iltaan, mihinkään ei voi keskittyä. Olen keskustellut seurakunnan palvelussa ja kriisikeskuksessa, kirjoitellut parille tutulle. Ei se auta, mikään ei auta eikä muuta itse asiaa miksikään.
Minuuttiakaan ei mene ettei se olisi mielessä, että oma rakas on päättänyt lopettaa yrittämisen ja löytänyt jonkun joka korvaa minut. Hän on ainoa nainen, jota olen rakastanut ja jota koskaan haluan rakastaa. Hän on kaunis, viisas ja hyväsydäminen. Tämä ravistelu johtuu siitä, etten ole pystynyt antamaan hänelle sitä mitä hän olisi ansainnut.

Toisaalta tuntuu siltäkin, että liian helpoksi on sivusuhteen aloittaminen mennyt Suomessa. Ei saa kuulemma tuntea syyllisyyttä mistään, koska se ei 'auta eteenpäin'. Hän sanoo että 'olen sanonut irti sitoutumiseni suhun' Mikä sitoutuminen se on, joka sanotaan irti silloin kun vaan alkaa tuntua siltä? Sitoutuminenhan tarkoittaa juuri sitä, että liitosta on päätetty pitää kiinni vaikka ei aina tuntuisikaan siltä.

Ei olla parempaan päin menty missään vaiheessa, vaikeemmaks käy olo joka päivä ja toivottomammaks uskoa että hänen mieli vois muuttua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

riepu kirjoitti:

Hei!
Mieheni ilmoitti noin viikko sitten, että ei tunne enää mitään. Romahdin sain totaalisen shokkireaktion. Elämä tuntui päättyvän siihen. En osannut koskaan odottaa häneltä noita sanoja.

Suhteemme on pitkä noin 14v, mutta olimme jo kolmekymppisiä aloittaessamme. Olemme olleet todella onnellisia vaikkakin viime aikoina on ollut vaikeuksia. Itse olen kokenut paljon stressiä juuri tänä vuonna ja olen tuntenut itseni masentuneeksi useastakin syystä. Tiedän etten ole ollut parhaimmillani ja se on aiheuttanut varmasti pahaa suhteellemme.

Puhuimme asioista ja rukoilin suorastaan anelin vielä mahdollisuutta, koska meillä on ollut niin ihana suhde emmekä mielestäni voi noin vain heittää kaikkia noita vuosia menemään. Jotain on kuitenkin tapahtunut mieheni mielessä, että hänen tunteensa ovat hävinneet. Omat tunteeni ovat kuitenkin pysyneet ennallaan ja on vain niin vaikea uskoa, ettei miehelläni niitä enää olisi.

Ei ole kuulemma toista ja sitäkin on vaikea uskoa, koska mitään selitystä hän ei osaa antaa. Vai onko niin, että tämä vaan on mahdollista ilman toisia osapuolia? Että tunteet vaan häviää jonnekin.

Emme syytelleet toisiamme, koska olemme molemmat käyttäytyneet huonosti. Ei kuitenkaan pettämisiä eikä alko-ongelmaa tms. Anelin siis aikaa, että saataisiin pieleen menneet asiat korjattua ja ehkä..ehkä hänen tunteensa muuttuisivat takasin. Sovimme, että molemmat yrittäisimme kaikkemme.
Onko kukaan kokenut vastaavaa? Onko se mitenkään mahdollista vai onko minun vain nyt tajuttava, ettei mitään ole tehtävissä?

Haluan yrittää kaikkeni, jos vain on toivoa. Yksin en tietenkään siihen pysty vaan meidän molempien pitää sitä haluta. Hänkin sanoi, että tulee aina tuntemaan rakkautta minua kohtaan eikä koskaan löydä samanlaista (no ei varmaan löydäkään), mutta nyt ei tunnu miltään..?? Nyt on niin epätoivoisen epämääräinen olo, etten todellakaan tiedä. Itkeskelen koko ajan, en syö, en nuku, möykky rinnassa, en pysty oikeen mihinkään. Töissä tietenkin käyn, mutta sielläkin ihan sumussa. En ymmärrä mikä minun on, koska olemmehan päättäneet kuitenkin vielä yrittää vielä. Pelottaa ja ahdistaa oikeen urakalla.

Tämä on varmasti sekavaa, mutta jos löytyy keneltäkään kokemusta vastaavasta niin kertokaa.... Tämä on kauheaa, en tiedä miten selviän....Odotanko,josko hänen tunteensa muuttuvat vielä vai onko se edes mahdollista? Apua, auttakaa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu