Täytyy sanoa että kyyneleet tuli silmiini lukiessani ensimmäistä kertaa kirjoituksia tällä palstalla, sillä en koskaan ajatellut että asiani olisi vakava.
En ajatellut, että yksikin pahoinpitely/lyöminen olisi/saisi olla järkyttävä kokemus.
Tällä hetkellä seurustelen ( 3,5 v olemme olleet) itseäni kolme vuotta vanhemman miehen kanssa (itse 18) väkivaltaisessa suhteessa. Vihaan väkivaltaisuutta. Kaikki alkoi siitä kun puolen vuoden seurustelun jälkeen mieheni "petti minua" kaksi vko:a seurustelemalla toisen tytön kanssa kun meillä oli paussi. Osittain syytän myös itseäni että halusin sen tauon pitää vanhempieni painostuksesta. Noh, tietenkin olin surullinen, jopa masentunut ja riitelimme asiasta paljon. Sitten kerran mies hermostui riidan aikana ja löi pääni auton lasiin. Järkytyin ja olin jättämässä miehen mutta tämä väitti ettei ollut ollut "tolkuissaan". Riitely jatkui ja väkivaltaisuutta ilmeni lähes joka riidassa (ranteiden vääntöä, tönimistä, pään lyömistä johonkin, kuristamista jne) Uskon että "sallein" tämän kaiken osittain siksi että olin itsekin pahasti sekaisen kaiken jälkeen. Tilanne rauhottui ja pikkuhiljaa asia unohtui. Kuitenkin tähän päivään asti kun alamme riitelemään pahasti mies käy kiinni minuun (lyö lujaa, kuristaa, vääntää ranteista jne), monesti mietin sillä hetkellä että kuolenko tähän. Olemme muuttaneet n puoli vuotta sitten yhteiseen asuntoon ja minun olisi tosi vaikeaa muuttaa takaisin vanhempieni luokse (pitkä tarina). En voisi koskaan kertoa totuutta ja oma isäni on aina alistanut äitiäni (ei kuitenkaa pahasti fyysisesti).
Pahinta asiassa on varmasti se, että kuka tahansa teistä tapaisi mieheni ajattelisi että maailman suloisin ja tasapainoisin poika. Hän siis yleensä ottaen on tosi suloinen ja kiltti. Oikea sukunsa kultapoju. Siksi olisi tosi häpeällistä kertoa totuutta. Olen nähnyt että suuttuessaan mies kohtelee kissaammekin (ei niin pahasti) mutta kuitenkin niin että kissa juoksee heti miestä pakoon jos luulee tehneensä jtn väärin, minua kohtaan ei käyttäydy samoin.
Oli omituista purkaa asioita tänne, varsinkin kun tämä on ensimmäinen (ja viimeinen) askel asian eteenpäinviemisessä.
En ajatellut, että yksikin pahoinpitely/lyöminen olisi/saisi olla järkyttävä kokemus.
Tällä hetkellä seurustelen ( 3,5 v olemme olleet) itseäni kolme vuotta vanhemman miehen kanssa (itse 18) väkivaltaisessa suhteessa. Vihaan väkivaltaisuutta. Kaikki alkoi siitä kun puolen vuoden seurustelun jälkeen mieheni "petti minua" kaksi vko:a seurustelemalla toisen tytön kanssa kun meillä oli paussi. Osittain syytän myös itseäni että halusin sen tauon pitää vanhempieni painostuksesta. Noh, tietenkin olin surullinen, jopa masentunut ja riitelimme asiasta paljon. Sitten kerran mies hermostui riidan aikana ja löi pääni auton lasiin. Järkytyin ja olin jättämässä miehen mutta tämä väitti ettei ollut ollut "tolkuissaan". Riitely jatkui ja väkivaltaisuutta ilmeni lähes joka riidassa (ranteiden vääntöä, tönimistä, pään lyömistä johonkin, kuristamista jne) Uskon että "sallein" tämän kaiken osittain siksi että olin itsekin pahasti sekaisen kaiken jälkeen. Tilanne rauhottui ja pikkuhiljaa asia unohtui. Kuitenkin tähän päivään asti kun alamme riitelemään pahasti mies käy kiinni minuun (lyö lujaa, kuristaa, vääntää ranteista jne), monesti mietin sillä hetkellä että kuolenko tähän. Olemme muuttaneet n puoli vuotta sitten yhteiseen asuntoon ja minun olisi tosi vaikeaa muuttaa takaisin vanhempieni luokse (pitkä tarina). En voisi koskaan kertoa totuutta ja oma isäni on aina alistanut äitiäni (ei kuitenkaa pahasti fyysisesti).
Pahinta asiassa on varmasti se, että kuka tahansa teistä tapaisi mieheni ajattelisi että maailman suloisin ja tasapainoisin poika. Hän siis yleensä ottaen on tosi suloinen ja kiltti. Oikea sukunsa kultapoju. Siksi olisi tosi häpeällistä kertoa totuutta. Olen nähnyt että suuttuessaan mies kohtelee kissaammekin (ei niin pahasti) mutta kuitenkin niin että kissa juoksee heti miestä pakoon jos luulee tehneensä jtn väärin, minua kohtaan ei käyttäydy samoin.
Oli omituista purkaa asioita tänne, varsinkin kun tämä on ensimmäinen (ja viimeinen) askel asian eteenpäinviemisessä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vaikeinta asiassa on se että mulla ei ole yhtään kaveria. Kaverit muuttivat pois opiskelujen myötä ja uudessa koulussani ei ole yhtään kaveria. Eli olen täysin yksin. Vanhemmiltani en tukea saa, enkä tosiaan uskalla/halua mennä minnekään puhumaan , sillä en luota psykologeihin..
Olet siis saanut kotoasi mallin, että naisen "kuuluu alistua" - tavalla tai toisella. Tuo väkivaltaisuus vain tulee lisääntymään vuosien myötä. Lopeta suhde. Hae apua vaikka turvakodista, Lyömätön linja-projektilta, Naisten puhelimesta tms...
Jätä se mies ennenkuin on myöhäistä, pahoinpitelyt eivät lopu vaikka olisit kuinka hyvä hänelle. Aina löytyy joku syy.
kirjoitit, että olisi suuri häpeä että suvun kultapoju onkin naistenhakkaaja. Niinhän se olisi, miehellesi! ei missään nimessä sinulle. Sen kuuluukin olla häpeä, naisten hakkaaminen on raukkamaista ja säälittävää.
sinun pitää lähteä suhteesta. nuorena sitä ei heti tajua, että väkivalta on väärin, mutta nyt kun silmäsi alkavat avautua, on aika alkaa tehdä muutoksia. Kirjoitit että ystäväsi ovat muuttaneet pois kaupungista. Oletteko kuitenkin yhteydessä vielä? Jos olette, soita jollekin ystävistäsi ja kerro että tarvitset apua. Hädässä ystävä tunnetaan!
jos ystäviä ei ole, mene sossuun, siellä autetaan muissakin kuin rahallisissa asioissa. soita myös johonkin näistä tukipuhelimista, numerot löytyy netistä.
muuta omaan asuntoon, niin voit alkaa elää turvallista ja vapaata elämää. Miehesi on sairas, eikä häntä mikään muu paranna kuin pitkällinen terapia.
olet niin nuori, että sitä sinun on turha jäädä odottamaan.
Hei. Luin tarinasi ja olen nyt kyllä sitä mieltä, että sun on tehtävä jotain tuolle tilanteelle. Älä jää siihen suhteeseen ja asuntoon asumaan. Saatat olla hengenvaarassa!
Ymmärrän hyvin, että sinusta tuntuu vaikealta kertoa vanhemmillesi tilanteesta etkä pysty menemään takaisin kotiin asumaan.
Voit kuitenkin mennä esim. sosiaalitoimistoon tai vaikka koulusi/oman asuinalueesti terveydenhoitajalle kertomaan tilanteesta, hän ohjaa sinua eteenpäin.
Voit vuokrata oman asunnon ja tulet hankkiutumaan eroon siitä miehestä, joka koko ajan tuhoaa sinua lisää ja lisää.
Minä olen 23 vuotias nainen ja elän itsekin jokseenkin väkivaltaisessa suhteessa, tilanne ei vaan ole niin paha kuin sinulla. Mietin vaan jos olisin ollut vastaavassa tilanteessa sinun ikäinen, en olisi varmaan osannut hakea apua vaikka tilanteesi noin akuutti onkin! Mutta oikeasti, soita johonkin tukipuhelimeen edes, he neuvovat mihin voit mennä omalla paikkakunnallasi mennä. Jos jaksat/pystyt, laita tänne tietoa tilanteestasi, minä niin haluan tietää että olet päässyt pois sen miehesi luota, jookos?
Kiitos rohkaisusta! Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Kukaan ei tiedä tästä asiasta ja luulen että ensiaskel olisi kertoa jollekin, mutta en vain tiedä sopivaa henkilöä.
Kirjoitin miehelle pitkän kirjeen asiasta ja puhuimme. Ensimmäistä kertaa mies sanoi että häpeää itseään niin paljon että asiasta on vaikea puhua. Sanoi että tietyssä pisteessä ei pysty hallita itseään; ikään kuin naksahtaa. Taustaa miehestä sen verran että häntä on koulukiusattu nuorempana ja uskon että sillä on osansa asiaan. Katsoimme tietoa yhdessä netistä vihan hallitsemiseen jne.
Pystyn edetä kuitenkin vain askel kerrallaan, oli jo iso askel kirjoittaa tänne.
ei johda kirkkotielle.
Kun kirjoitit, tiedostit rttä ongelmaa on.
Ongelman voi ratkaista vain silloin, kun tunnustaa ja tunnistaa ongelman.
Vai että joutunut koulukiusatuksi, ikävä juttu.
Kuulehhan, syitä lyömiseen kun EI ole, millään et voi hyväksyä, ymmärtää vain.
T. Itse viimetipassa kirkkotien välttänyt.
Kaikille teille pahoinpidelyille löytyy lisätietoa
www.narsistienuhrientuki.info
Nämä väkivaltaiset sekoilijat ovat usein luonnehäiriöisiä,joita ei voi parantaa millään terapialla, lääkityksellä tai hoidolla.
Oireilu vaan pahenee iän myötä (ts. saatte entistä useammin turpaan tai mies raiskaa teidät halutessaan tai eristää suvusta ja ystävistä ja kaikkea muuta erittäin vastenmielistä.)
Henkinen pahoinpitely on todennäköisesti jokapäiväistä ja hän jatkaa niin kauan, että löydätte itsenne esimerkiksi mielisairaalasta.
Kannattaa olla varovainen, joka lyö kerran, lyö myös jatkossakin. Sadistisimmat yrittävät pahoinpidellä niin, että mustelmat eivät näy...
Ei se ole ihmisen elämää. Parempaakin on ja sitä kannattaa etsiä. Suhteellisen tasa-arvoisen pohjoismaisen naisen ei kannata alistua näiden mieleltään sairaiden ihmisten pompotuksiin,joista ei todellakaan tule loppua.
Ennemminkin teistä uhreista tulee loppu. Voimat loppuvat siinä narsistisessa vuoristoradassa ennemmin tai myöhemmin jokaiselta uhrilta.
Kannattasi välttää asiantunijana esiintymistä, jos on amatööri. Narsistisia luonnehäiriöitä on noin yhdellä prosentilla väestöstä ja perheväkivaltaa kokee vähintäin 20 prosenttia ihmisistä.
Tilastojen mukaan yleisin syy perheväkivaltaan on alkoholin käyttö. Toiseksi yleisin syy on sitten erilaiset traumat (kuten tuo koulukiusatun historia), jotka aiheuttavat kontrollin pettämistä. Sitten on vielä yhdistelmä, jokka on vittumainen nainen ja niin saamaton äijä, että ei älyä lähteä enne kuin napsahtaa.
Ainakin kaksi ensimmäistä noista on parannettaviss, jos tekijä haluaa hakea apua.
"kuka tahansa teistä tapaisi mieheni ajattelisi että maailman suloisin ja tasapainoisin poika. Hän siis yleensä ottaen on tosi suloinen ja kiltti."
Toisin sanoen hänellä on kyky (Huom!) olla viehättävä. Viehättävyys on hieman yliarvostettu hyve nykyisin.
Olet itse tietenkin lopulta päättämässä, mitä haluat tehdä tilanteesi eteen. Sinun kuitenkin on hyvä tietää jotain väkivallasta:
Väkivallalla on yleensä taipumus laajeta. Seuraavalla kerralla väkivaltainen ihminen saattaa hyvinkin jo käyttää järeämpää pahoinpitelyä. Väkivaltaiset ihmiset usein ovat nerokkaita pitäessään yllä "kauhun tasapainoa" so ovat hyvin rakastettavia pahoinpitelyjen välillä. Se pitää uhrin sopivasti koukussa.
Itselläni on periaate koskien parisuhdeväkivaltaa. Sen mukaan pahoinpidelty ensimmäisellä kerralla on uhri ja sitä seuraavilla kerroilla vapaaehtoinen. Kukin siis todella päättää itse, minkä verran on halukas alistumaan -tai kohentamaan olojaan.
"Olemme muuttaneet n puoli vuotta sitten yhteiseen asuntoon ja minun olisi tosi vaikeaa muuttaa takaisin vanhempieni luokse (pitkä tarina)."
Mikään ei tietenkään pakota sinua asumaan hänen kanssaan. Edelleen missään ei sanota, että sinun pitäisi muuttaa hänen luotaan nimenomaan vanhempiesi luokse, kun kerran olet täysi-ikäinen. Voit muuttaa myös yksin asumaan, ystävien luokse tms.
Mulla oli sama tilanne. Alettiin seukkailla kun olin 18, mies pari vuotta vanhempi. Asuttiin jopa säälittävät kaks kuukautta yhdessä. Mies pahoinpiteli myös mun koiraa, ja se herätti mut lähtemään siitä. Se oli saanut mut niin rikki, etten pelkästään itseäni ajatellen olisi päässyt siitä paskasta pois. Se siis pahoinpiteli muakin, oli, ja on varmasti edelleenkin, narsistinen psykopaatti. Se myöskin katui tekojaan, mutta aina teki kuitenkin uudestaan, kun vain "naksahti".
Lähde siitä pois! Ihminen joka pystyy tekemään tuollaista kenellekään, on SAIRAS. Etkä sä saa sitä parannettua, vaan sen on itse tajuttava. Kun mä lähdin (piti viel lähteä salaa, kun uhkaili et tappaa mun koiran jos lähden), tää mies alkoi ehkä ekaa kertaa oikeesti miettimään minkälainen on ollut yli kolme vuotta mulle. Ei se ois koskaan tajunnut jos olisin siihen jäänyt ja "hyväksynyt" sen tilanteen.
Nyt kun oon itekin saanut etäisyyttä siihen, oon alkanut tajuamaan mitä se oli. Mä vihaan sitä enemmän kuin ketään, en halua nähdäkään sitä enää. Ja silloin kun mä lähdin, vielä "rakastin" ja se tuntui pahalta. Ainoastaan sen takia kun se sai mut luulemaan, etten pärjäis ilman sitä. Ja nyt pärjäänkin ihan helvetin hyvin, oon onnellisempi kuin pitkään aikaan.
Tsemppiä, ja mieti haluatko oikeesti elää noin, ne ei muutu koskaan! Oikeesti!