Ja vain hyväksytysti suorittaneet saisivat mennä naimisiin.
Avio-ehto pakolliseksi.
Ja jos äiti huolehtii lapsista ensimmäiset kolmevuotta, sitten on isän seuraavat kolme vuotta vastuu kotona huolehtia, ja äiti töihin./Tai sitten isä maksakoon palkkaa kotitöistä kunnolla. Ei mitään nimelliskorvausta.
Yleensäkin tuntuu että isät pääsevät lastenhoidosta kuin koira veräjästä.
Äitien pitäisi "Dumpata" lapset isälle paljon useammin, ja antaa isän ottaa huoltovastuuta.
Ja samaan aikaan kehittää itseään, mahdollista uraansa, eikä jäädä laakereilleen lepäämään,
hiekkalaatikko-tason äidiksi.
Lapsellekkaan ei oikeasti ole mitään hyötyä hiekkalaatikko-tason äidistä, koskapa tällä ei ole mitään annettavaa sen jälkeen kun lapsi täyttää 8v.
Oikeasti äidillä ei ole hyväksyttävää syytä jäädä kotiin "oleilemaan" sen jälkeen kun nuorimmainen lapsi on kolme täyttänyt. Jos jää, saa syyttää itseään, omasta tyhmyydestään, ja etenkin laiskuudestaan. Tähän kohtaan pitäisi saada LAKI.
Kotityöt puoliksi, kaikki. ei mitään näennnäis puolittelua.
Avio-ehto pakolliseksi.
Ja jos äiti huolehtii lapsista ensimmäiset kolmevuotta, sitten on isän seuraavat kolme vuotta vastuu kotona huolehtia, ja äiti töihin./Tai sitten isä maksakoon palkkaa kotitöistä kunnolla. Ei mitään nimelliskorvausta.
Yleensäkin tuntuu että isät pääsevät lastenhoidosta kuin koira veräjästä.
Äitien pitäisi "Dumpata" lapset isälle paljon useammin, ja antaa isän ottaa huoltovastuuta.
Ja samaan aikaan kehittää itseään, mahdollista uraansa, eikä jäädä laakereilleen lepäämään,
hiekkalaatikko-tason äidiksi.
Lapsellekkaan ei oikeasti ole mitään hyötyä hiekkalaatikko-tason äidistä, koskapa tällä ei ole mitään annettavaa sen jälkeen kun lapsi täyttää 8v.
Oikeasti äidillä ei ole hyväksyttävää syytä jäädä kotiin "oleilemaan" sen jälkeen kun nuorimmainen lapsi on kolme täyttänyt. Jos jää, saa syyttää itseään, omasta tyhmyydestään, ja etenkin laiskuudestaan. Tähän kohtaan pitäisi saada LAKI.
Kotityöt puoliksi, kaikki. ei mitään näennnäis puolittelua.
Vastaukset 91
Vanhimmat
Jospa antaisin oman näkökantani.. Olen siis nainen..
Avioehtoa en näe omalla kohdallani tarpeelliseksi, eikä mieskään, me mentiin naimisiin ja oltiin hyvin tietoisia siitä että kaikki menee tasan sitten. Sitä paitsi, kummallekaan raha ei ole niin tärkeä asia, kumpikaan ei juokse rahan perässä.
Kun saadaan lapsia, minä jään kotiin. Mies tekee töitä. Ja näin jatkuu, kunnes nuorin on 4 tai 5-vuotias, riippuu vähän, kun eihän sitä elämää voi suunnitella eikä kannatakaan noin pitkälle. Mutta että näin on ajateltu. Ja mitään palkkaa - hahhahh. Siitähän saa palkkaa kun saa olla lasten kanssa kotona! Kaikkea ei vain kato voi mitata rahassa.. ;)
Ja ihan omasta tahdostaan useimmat äidit ovat kotona hoitamassa lapsia.
Minä haluan kehittää urani kotiäitinä. Sen jälkeen tod.näk johonkin kouluun ja sit töihi.
Ai että äidit jää laakereilleen lepäämään. Et taida tietää lapsista mitään, nehän opettaa elämästä paljon ja heidän kanssaan pitää käyttää päätä, oikeesti! Miten selitetän vaikeat asiat, miten saadaan lapsi siivoamaan huoneensa, ynnä muuta ynnä muuta. Ei se todellakaan lepäämistä ole!
Se on kyllä totta että isienkin pitää ottaa osaa lasten hoitoon. Mutta onpa niinkin tässä maailmassa käyny, että äiti vain omii lapset itselleen eikä tahtoisi antaa isälle hoitoon. Eivät osaa ajatella että mies pärjää, vaikka sen aikaa ku lähtee vaikka kaverin kanssa uimaan tai kahville.
Niin mikä se hiekkalaatikkotason äiti on?
Tarkoitatko että jos lapsi on ollu kotona kouluikään asti, hän ei voi pärjätä koulussa/elämässä?
Kerronpa taustaani... Minun äitini on ollu kotona aina lasten kanssa. Meitä on 11 sisarusta, nuorin on nyt 6-v. Äiti on työtön, eli kotona. Ainakaan minun koulumenestymistä äitini "hiekkalaatikkotaso" ei ole häirinny. Peruskoulun päättötodistuksen ka. 9,0 ja lukion päättötodistuksen ka. 8,6. Voisin päästä opiskelemaan ihan mitä tahtoisin. Ja yhtä hyvin ovat muutkin sisarukseni koulussa pärjänneet, eli keskitasoa paremmin! Vanhemmista sisaruksistani kaks on yliopistossa (matikkaa ja kemia) ja kaks amk:ssa (paperikoneteknologia ja hyvinvointiteknologia). Jos saan hehkuttaa, tämä veljeni joka nyt opiskelee kemiaa, oli ensin vuoden Tre:en teknillisessä yliopistossa, en kyllä muista mitä opiskeli, jotain materiaalijuttuja. Pääsi sinne ensi yrittämällä, ilman mitään lisäkursseja, suoraan lukion jälkeen. Että näin.. Eipä ole äitin taso häirinny, ei ole.
Tiedätkö että lapsi tarvitsee äitiään vielä senkin jälkeen kun on täyttänyt kolme? Kolmevuotias on niin pieni vielä, ettei sellaista raaski päiväkotiin viedä! Paremmin jo vuoden, kaks vanhempi.
Ja kotitöistä.. Mä en ainakaan ala laskemaan tekeekö toinen yhtä paljo ku toinen. Kuhan työt tulee tehtyä eikä kummallekaan ole ylivoimaisen rankkaa. Ja kumpiki kuitenki tekee.
Voisitko kertoa taustasi, mikä ihme sinut saa tollasta kirjottamaan? Ei oo tainnu kaikki mennä ihan hyvin sun elämässä...?
En kyllä ymmärrä näitä hörhöjä, joilla kaikessa on vain raha mielessä, ensimmäisenä! Ihan ku elämässä ei ois rahaa arvokkaampia asioita..
Kyllä se rahakin tarpeen on, ei sitä pelkällä "hellanlettas sentään kun on söpö jokeltava ihminen" -kaakatuksella lainoja maksella ja perhettä elätetä!!!
Avioehtojuttuun: oletteko ottaneet huomioon jos toinen perii joskus jotain - puoliksi menee nekin amerikan serkun perintömiljoonat kun hopeat menee jakoon!
Taidat olla vähän naiivi ja sinisilmäinen, just sellainen hiekkalaatikkoäiti jonka mies elättää.Ja joka vieläpä maksaa sun koulutukses sitten kun viitsit mennä johonkin kauppikseen, että pääset kaupan kassalle 2 tunniksi päivässä.
Tottakai rahaa tarvitaan, sehän on selvä, mutta se ei ole elämän tärkein asia! Ei rahaa tarvi sen enempää kuin tarvii. (Lojua tilillä turhaan, hankittu rahanhimossa --> perhe vähemmällä huomiolla.) Tiedokseksi se, että olen köyhästä perheestä ja todellakin osaan arvostaa rahaa ja myös käyttää sitä järkevästi (toisin kuin sellaiset jotka saa rahaa tosta vaan).
Kuule, meillä on molemmilla niin isot suvut eikä niitä rikkaita tosiaan paljo joukossa ole (yksi tai kaksi sadasta, eikä nekään miljonäärejä), että paljo ei ole perittävää! :D Ja jos jotain joskus peritään, niin peritään ja yhteistä omaisuutta sekin on. Ei olla ajateltu erota.
Miksi pitäisi olla jotain niin just omaa omaisuutta kamalasti "pidä näpit irti tästä, tää on mun"..?
Me kun yhteen lyöttäydyttiin, miehellä oli enemmän rahaa ku minulla, mutta mulla hyötytavaraa enemmän. Ja kaikki on nyt tasan, eikä kumpikaan valita. Eikö se ole ok?
Ei sun kannattais noin kärkevästi kommentoida kun et tiedä.
Ja entä sitte jos mies elättää sen aikaa ku opiskelee? Kyllähän se elättää senkin aikaa ku on lapset pieniä eikä voi opiskella! Mies sanookin, että se on hänen tehtävänsä. Tämä järjestely sopii meille, haittaako se sinua jotenki? Haittaako sinua se, että minä teen töitä kotona ja mies töissä?
Todellakin on niin ettei kotiäitien työtä pidetä työnä, vaikka sitä se nimenomaan on. 2 kertaa rankempaa kuin normaali päivätyö.
>>Todellakin on niin ettei kotiäitien työtä pidetä työnä, vaikka sitä se nimenomaan on. 2 kertaa rankempaa kuin normaali päivätyö.
Olen pahoillani kun olet ymmärtänyt minut väärin.
En missään nimessä halua sanoa, ettei töihin saisi mennä. Se sopii joillekin, jotku haluaa olla kotona. Henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä että koti parempi, mutta ei joka koti, se on ihan totta.
Ja töissäkäyvä äitikin tekee töitä. Totta sekin. Mutta se aika, jonka äiti on töissä, on luultavasti (riippuu tietenki työstä) helpompaa kuin se kotona oleva työ. Henkisesti ja fyysisestikin helpompaa. On tauot, aikaa hengähtää ja syödä ym. Kotona ei aina ole.
Totta myös se, ettei minulla ole omakohtaista kokemusta asiasta. Tämä "2 kertaa rankempaa" onkin ihan jonkun muun kuin itseni keksimä. Taisipa olla jokin asiaa enemmän tutkinutkin, en vain muista kuka.
On kotiäideissäkin puutteita, eihän kukaan ole täydellinen! Mutta jos tahtoa löytyy, voi lapsille kyllä opettaa ihan kaikkea, siitä luonnostakin, ja erilaisten ihmisten arvostamisesta. Minun äitini on ollu kotiäitinä, ja en minä ainakaan ole jäänyt tiedoista paitsi. Ehkäpä juuri siksi uskallan ajatella kotiäitiyttä vain positiivisena asiana.
Jokainen tekee omat päätöksensä työnteon ja kotiin jäämisen suhteen. Sinänsä ei voi moittia toisia heidän tekemistään valinnoista, mihin myönnän kyllä sortuneeni. Emmehän me voi ainakaan näin netissä tietää mitä sielä toisen päässä oikeasti liikkuu, millä perusteilla valintansa tekee ja onko jäänyt mainitsematta jokin ratkaiseva asia, kenties tiedostamattaankin.
Minä uskon, että minusta tulee hyvä äiti ja pystyn antamaan heille sen mitä he tarvitsevat: rakkautta, turvaa, tukea, myönteisiä elämänasenteita ym. En tarvitse toisten lupaa lasten tekoon, paitsi oman mieheni tietenkin. :D
Sivistystasostani en tiedä, mutta on ainakin ihan tarpeeksi jotta voin lapsistani kunnon kansalaisia kasvattaa. Ei siihen yliopistotutkintoa tarvita. :D Mutta miestä tarvitaan.
Silti on elämä suunniteltu. Eihän se mitään. yksi kotiinjäävä valitaja sitten taas lisää.
Sitäpäitsi ap, ei ollut huolissaan lasten pärjäämisestä, vaan äitien. Lapset tod.näk. pärjäävät vallan mainiosti hiekkalaatikko äidistään huolimatta, mutta äiti jää sinne hiekkalaatikko tasolle.
ap omistaa itse hiekkalaatikko äidin, ja on osannut ottaa opikseen, ja on ura-äiti. Onnellinen sellainen.
Oikeasti, kotona olen ne vuodet todellakin levännyt jotka olen lasten kanssa viettänyt.
Työpäivät töissä ovat todellakin PALJON vaativampia.
Ja minullahan on jo aikuiset lapset ja (sinulla ei edes ollut lapsia vielä!!!!) Joten lainaan tähän omaa tekstiäsi....=Ei sun kannattais noin kärkevästi kommentoida kun et tiedä.
Ihan vaan vinkkinä kerron että koska Sinulla on noin valtavat haaveet elämästä, (jotka toivon sydämestäni että jokainen toiveesi toteutukoon)
Että myöskin on todella pitkä matka tipahtaa takaisin maanpinnalle jos näin ei jostain kumman syystä sattuisikaan käymään.
Toivon vain tässäkin tapauksessa ettet satuttaisi itseäsi.
Kas, ei sen tarvitse ero olla. puolisosi saattaa vaikkapa kuolla yllättäen, ja silloin saattaa lasten huoltaminen koti-äidin meriiteillä olla todella hankalaa....
Tulipahan mieleeni...
Koti pysyykin varmasti vähän eri tavoin siistinä, jos kukaan ei ole siellä päivällä sotkemassa! Lapset ovat tarhassa ja äiti sekä isä töissä. Ei tule tiskiä tai muutakaan sotkua. Mitä siinä enää illalla siivoilemaan?
Lasten vieminen ja tuominenko paikasta A paikkaan B se raskain homma olikin?
Oletko ottanut muuten selvää, onko lapsesi päivähoitajalla varmasti tarpeeksi virikkeitä elämässään, ettei hän vallan näivetä lastesi mieltä? Ja jaksatko todella paneutua lastesi leikkeihin illalla, kun tulet rättiväsyneenä töistäsi? Epäilen suuresti. Haluaisit vain painua pehkuihin tai ottaa aikaa itsellesi.
Kyllä olet sitten niin ihailtava ihminen, jos olet saanut oikein kiitostakin. Kotiäiti tuskin saa keneltäkään toiselta aikuiselta kiitosta, vaikka tekee todella arvokasta työtä. Hän ei siitä välitä, vaan saa yleensä välittömän kiitoksensa omilta lapsiltaan päivittäin ja se riittää.
Ja miksei kotiäiti muka osaisi opettaa lapsilleen erilaisuuden kunnioittamista? Sehän on aivan äidin omasta kokemusmaailmasta kiinni, mitä lapsilleen opettaa.
Maksaa se ulkopuolinen lastenhoitopaikkakin.
Toisille nyt vain sopii erittäin hyvin järjestely, että äiti hoitaa lapsensa kotona. Eikä siinä ole mitään pahaa, saatikka että näistä lapsista tulisi jotenkin tyhmempiä.
Enpä usko, että esimerkiksi kaupan kassa saisi annettua lapsilleen illalla kovin kummoisia virikkeitä, vaikka kuinka hänellä töissä olisi rankkaa! Voisin jopa sanoa että päinvastoin.
Hieman on sinulla mustavalkoinen ajattelutapa!
sentään jo asiaakin :)
Tuosta yliopistotasoisesta koulutuksesta vielä.
En ole missään vaiheessa paukuttanut rumpuja sen puolesta, tarkoitin sivistämisellä juurikin sitä, että opettelee ensin itse arvostamaan erilaisia asioita, silloin pystyy myös lapsilleen antamaan monivivahteisempia toimintamalleja.
En tokikaan väitä, ettetkö olisi hyvä äiti. Kunhan kerroin näkemäni ja kokemani. Eli jos minulta kysytään niin enpä tosiaan rummuttaisi ainoastaan kotiäitiyden puolesta, jos en toki sitä vastaankaan.
Kun puhut tuosta kodin ulkopuolisen työnteon helppoudesta niin siinä asiassa olen kyllä eri mieltä kanssasi. Kyllä itsekin eräitäkin kertoja aikanaan "syyllistyin" miettimään lapsiani työnteon lomassa. Läheskään joka työssä eivät tauot napsahda tuosta vaan. Itselläni esim. ei niin ollut.
Sitten taas lomillani lasten kanssa ollessani sain varsin hyvin pidettyä kahvitauot ja ruokaillakin sain. Millä lailla muuten ajattelet, että kodin ulkopuolinen työ on henkisesti ja fyysisesti keveämpää kuin kotiäidin työ?
Naisia on paljon töissä, joissa joutuu nostelemaan paljon raskaampia juttuja päivittäin, kuin lapset konsanaan. Henkisesti taas, jokainen, jolla on kokemusta vähänkään työelämästä, tietää sen raadollisuuden. Etenkin kun on niitä lapsiakin ;)
Itse tosin siltä vältyin, johtuen mitä ilmeisimmin ammatistani :)
Jos tarkoitit, että on vastuu lapsista ja kodista, kyllä se vastuu on myös työssäkäyvällä äidillä. Mihin luulet, että se häneltä katoaa?
Ota nyt hyvä ihminen huomioon, etteivät kaikki suinkaan valita kotiäitiydestä. Osa saattaa jopa nauttia siitä ajasta!
Ja mitä tulee tuohon halveeraavaan sanaasi "hiekkalaatikko-äiti" on se todella yksipuolinen näkemys mielestäni.
Kotiäiti voi olla myös koulutettu, mutta SILTI haluaa jäädä lapsia hoitamaan, jos kokee sen mielestään tärkeäksi ja jos siihen on vain mahdollisuus. Taantuuko hän jotenkin alemmalle tasolle hoitaessaan vain lapsia ja kotia? Ovatko esimerkiksi tarhatädit taantuneita ihmisiä, kun ovat tekemisissä lähes vain lasten kanssa? Hohhoijaa!
T. Yksi onnellinen, jonka äiti hoiti lapsiaan pitkään kotona. Myöhemmin hän onkin ollut työelämässä.
Itse olen ajatellut tehdä ihan samoin koska tunnen, että se on lapsille hyväksi. Koulutkin on käytynä, ettei se kouluttamattomuuskaan ole mikään rasite ;)
Sinä se et ainakaan tunnu osaavan kunnioittaa erilaisia ihmisiä tai heidän ajatusmaailmaansa. Sen sijaan haukut ja yleistät kaikki kotiäidit jotenkin vajaaälyisiksi, kun saavat päivittäin "vain lapsilta" virikkeitä.
Toki siitä ajallansa nauttii, mutta sitten myöhemmin valittaa, etkö ole näitä juttuja lukenut?
varmaan yli 50% mies jätti juttuja...
On niitäkin äitejä joilla on ollut kanttia myöntää että taannuttaa hiekkalaatikon reunalla istuminen, ja lopuksi kun tarpeeksi kauan istuu, ei työnantajalle enää kelpaakkaan, miksiköhän?
ihmetelläänkö yhdessä?
Tarhan täditkin tekevät tänäpäivänä paljon muutakin kun leikittävät muksuja, tekevät tiimityötä, paperihommia, kehittävät, kouluttautuvat, ovat usein jopa jotain aivan muuta kuin lastenhoitoalan henkilöitä, Lähitarhassa mm entisiä pankkitoimihenkilöitä.
Väärässä olet sen kunnioituksen kanssa, niin kauan kun eivät valita, sitä löytyy, mutta kun avaavat suunsa ja valittavat omaa tyhmyyttään, on saldo nolla.
Sieltäpä tuli ryöppy kerrakseen :)
Luuletko, että lapset hoitajalta tultuaan istuivat paikoilloaan kädet ristissä? Eivät meidän lapsemme ainakaan :) Meillä myös syötiin silloinkin joka päivä koko perheen voimin.
Mitä lastemme näivettämiseen tulee, he ovat jo aikuisia, olemme jo isovanhempiakin, että selvillä on :)
Ja kiitoksista sitten, ne ovat tulleet lastemme työnantajilta. Jos aihetta on, niin kyllä se kotiäiti voi yhtälailla saada kiitosta siltä taholta :)
Kun nuo lapsemmekaan eivät ole niitä kaikkein simppeleimpiä ammatteja valinneet :)
>>Ja jaksatko todella paneutua lastesi leikkeihin illalla, kun tulet rättiväsyneenä töistäsi?
Pidät kaikkea lukemaasi ainoana totuutena? Tuota en tajua: ajallaan nauttii, myöhemmin valittaa? Mitenkä niin? Jos ajallaan nauttii ja myöhemmin onkin työelämässä? Juu 50% miehistä jättää myöhemmin TIETYSTI kotiäidin. Sehän on selvä ;)
Jos joku äiti on ollut tuota mieltä, että aivot taantuvat hiekkalaatikolla, ei se vieläkään tarkoita kaikkia äitejä. Todennäköisesti kyseessä on ollut äiti, joka ei ole osannut oikein edes nauttia tuosta ajasta. Entinen pankkitoimihenkilö.
Kyllä työtä saa myöhemminkin jollei ole liian kranttu! Kaikki eivät edes kaipaa sitä tavallista työtä kummempaa. Nuo entiset pankkitoimihenkilötkin, nykyiset tarhatädit ovat varmaan juuri näitä pitkään istuneita kotiäitejä ;) Tulipa vain mieleeni.
tulee mieleeni entinen naapurini.
Olisi ollut todella hauska välillä jutella, mutta kyllä aikuinen ihminen mielellään juttelee muustakin kuin hiekkakakuista, vaipoista, puklauksesta ja ulostuksesta.
Joskus hänen miehensä sai hänet jopa lähtemään kanssamme ulos syömään....ensimmäinen asia, josta hän alkoi ravintolassa puhua, oli lasten kurahousut!
Eli kun ei ollut koulutusta, ei ammattia, ei mitään kodin ulkopuolella, vaan oli jäänyt suoraan koulunpenkiltä kotiäidiksi, niin siinä vaan kävi, että hän "lakkasi kasvamasta", oikeastaan jopa taantui.
Hänellä sattui kuitenkin olemaan fiksu mies ja hän puhalsi pelin poikki. Yhdessä saimme puhuttua tämän nuoren naisen lähtemään opiskelemaan ja sittemmin töihin.
Kun viimeksi tapasimme, tämä äiti itse aloitti kertomalla, että jos silloin aikanaan ei olisi muutosta tullut, he varmasti olisivat eronneet aikapäiviä sitten. Mies ei olisi jaksanut lapsia ja vielä kylkiäisenä yhtä isoa lasta, jota äidiksi kutsuttiin.
Kyllä kotiäitiys on hyvä asia, jos se on hyvä asia....aina vaan ei ole.
En tosiaankaan halua ajatella itse niin valikoivasti, että arvostelisin toisten valintoja. Ehei. Minuun kalskahtaa ja suututtaa juurikin se ahdasmielisyys ihmisissä, että vain oma tapa nähdään ainoana oikeana tapana. Älkäämme siis yleistäkö todellakaan!
Loppuun sanon vielä sen, että vakuutusasiat ovat olleet jo kauan ennen lastentekoakin mietittynä. Kaikkeen on varauduttu, vaikka tapanani onkin yleensä nauttia vain tästä hetkestä, kun se on se ainut hetki joka meillä todellisuudessa on :)
"putoaa korkeammalta" kuin ura-äiti, ainakin tällä palstalla kirjoitusten mukaan.
Koko elämä loppuu miehen lähdettyä.....ääähhhhkuinkatästäselviän??? tyyliin.
....ja tässä puhuttiin siis yhdestä tyypistä: Kouluttamattomasta kotiäidistä. Koulutus on toki tärkeää jopa kotiäidille, mikäli hän mielii myöhemmin tehdä jotain muutakin elämällään. Koulutus laajentaa myös ajatusmaailmaa.
Onneksi kuitenkin nykypäivänä suurin osa kotiäideistä ovat jo koulutettuja. Onhan keskimääräinen lastentekoikäkin nykyään n. 25 v. Kohta mennään jo siihen (tai on jo menty) että lasten teko aloitetaan liian vanhoina, koska koulutus kestää niin pitkään. Siitä juontaakin ymmärrettävästi taas muita ongelmia.
samaa mieltä olen.
Ero ei ole varmasti kenellekkään helppo, varsinkaan jos on pieniä lapsia. Onko sillä silloin jotenkin merkitystä, kuka enemmän kärsii tai putoaa korkeammalta? ...Sitäpaitsi taitaisi olla uranaiselle aikamoinen shokki, jos mies jättäisi.. hänen urastaankin huolimatta.
Nämä asiat eivät vaan ole niin vakioita.
Mukavaa, että saitte tuolle kotiäidille myös koulutusta. Hän olisikin vastaisuudessa kotiäitinä varmasti täysin eri ihminen ja puhuisi jo muustakin kuin kakkavaipoista?
Jos, ja kun et asiaa tajua, niin koitappa itse.
pudotappa jalallesi,
säkillinen höyheniä, on uranaisen putoaminen.
10 kg alasin on, kotiäidin putoaminen. (koska ei jää edes taloudellisesti jaloilleen) Ymmärrän toki ettet tätä myönnä, ja teeskentelet ettet edes ymmärrä, mutta minkä minä sille voin, läpi tyhmälle ei voi edes vertauskuvin kertoa totuutta. Läpi tyhmällä ei ole kanttia myöntää, vaiikka totuus nenään purisi.
Siksipä sanonkin Sinulle nyt hyvää yötä, en jaa enempää helmiä sialle.
Ainakin minun työni on vativaa, pyöritän omaa firmaa, ja on vastuu sen henkilöstöstä, tuloksesta,jne. Eriasia toki olisi kaupan kassalla istua, (kai, en ole kokeillut)
Kotihommat käyvät leikiten,(minulla on kaksi lasta) lastenhoidot, ja puuhastelut, siivoukset, enkä voi käsittää mikä siinä niin raskasta on? rakkaittensa kanssa puuhatessa?
Saa syödä juoda ja nukkua mielin määrin. Ja silloin kun itseä huvittaa.
Ehkäpä sitten kyse onkin sittenkin organisointi kyvystä. Ehkä kotihommat ovat helpompia työssäkäyville, Työssäkäyvät ovat pakostakin oppineet ajattelemaan asioita ennalta, ja myös työskentelemään paineen alaisina, sekä ryhmissä.
Jospa työssä käyvät äidit siis ovatkin niin ylivertasen parempia taidoiltaan?
Ainakin heidän valituksiaan on paaaallljon vähemmän luettavissa.
Suomessa saa ihan kuinka tyhmä vaan tehdä lapsia, että siitä vaan....
"Mato" kuulostaa aika nuorelta vielä, koulutkin sanomansa mukaan käymättä, joten koitas nyt vähän hillitä itseäsi.
Voi kiesus olet sitten niin "hienotunteinen ja sivistynyt ihminen". Tai sanoisinko kaikkea muuta.
Saivartelet nyt aivan typerillä asioilla, etkä sitä edes tajua! Mahdollisen eron takiako sitä yleensä tehdään lapsia, tai rakennetaan yhteistä tulevaisuutta?? Sanoppa se!
Antaa olla kun en osaa itseäni ilmaista että muut ymmärtäis mitä tarkoitan.
Vaikka tää kyllä tahtoo olla sellanen palsta, että se sävy miten kirjoitetaan, tulkitaan aina negatiiviseksi, vaikkei se sitä välttämättä oliskaan, ainakaan ehdottomasti. Turha kai täälä on mielipiteissään valtaväestöstä poiketa. :)
Totta on että minulla on koulut käymättä. Peruskoulun ja lukion olen käynyt hyvällä menestyksellä. Ja enemmän koulua aion käydä vasta lasten jälkeen tai siinä tapauksessa ennen että lapsia ei kuulu. Ja näen sen minun tapauksessani järkevämmäksi tavaksi.
En mielestäni ole ilmoittanut ettenkö arvosta erilaisia asioita. Se, että pidän parempana sitä, että lapset hoidetaan kotona, ei tarkoita sitä ettenkö arvostais työtä ja että pitäisin työssä käyviä äitejä jotenki huonompina. Se on vain HEILLE parempi ratkaisu. MEILLE parempi on että jään kotiin. Ja on niitä muitaki millä erilaisten asioiden arvostaminen "mitataan", ei kyse ole pelkästään työstä ja työssäkäymisestä.
Et tainnu huomata että oli kyse yleisellä tasolla työstä ja työn laadusta. Aina on poikkeuksia. Olet ottanut oman työsi päällimmäiseksi, ja minä en ole missään vaiheessa väittänyt että juuri SINUN työsi olisi helppoa. Ehkäpä sinun työsi onkin yksi poikkeuksista.
Et voi väittää etteikö olisi työtä joka olisi helpompaa kuin olla kotona. Tiedänpä tapauksia että töihin on menty siksi että ois helpompaa. Että näin.
Sinun viestissäsi oli kyse omasta ammatistasi ja lapsistasi.
Entä kun ammattina olisi vaikka se kaupan kassa? Ja lapsia olisi enemmän kuin kaksi. Jos olisi viisi alle kouluikäistä. Kumpikohan olisi rankempaa..?
Lause "Ei sun kannattais noin kärkevästi kommentoida kun et tiedä" koski nimenomaan minun tapausta. Sitä, ettei se, jolle teksti oli tarkoitettu, tiedä minusta tai elämästäni tai tilanteestani yhtään mitään.
Minun haaveenihan ovat pieniä ja maanläheisiä (haluan lapsia, ja pitää miehen rinnallani). Sen kyllä tiedän, että jos ne ei toteudu, siinä on paikka jossa minut mitataan. Onko nämä haaveet jotenki liian suuria sinun mielestä?
Tiedän varsin hyvin että kuolema saattaa korjata. Mieheni työ on monin verroin riskialttiimpaa kuin esim toimistotyö. Ja minä en voi kuin rukoilla että mitään suurempaa ei tapahdu.
Tiedän että riskit on. Mutta enhän millään voi elää peläten toisen kuolemaa jatkuvasti! En tiedä, mitä siinä tilanteessa tekisin, mutta ei moni muukaan vastaavassa tilanteessa. Ja silloin pitää tehdä siihen tilanteeseen sopivimmat ratkaisut.
Vai pitäisikö minun jättää olematta kotiäiti sen varalta että jos mieheni kuolee? Tokkopa sellaisessa ajattelussa järkeä olis.
Riskiratkaisuja pitää tehdä aina. Olen asennoitunut niin, että jotain voi sattua.
.. elättää sut ja 4 lastasi?
miksi jätit opiskelut alkuvaiheeseen nuorena??
miksi??
Mieheni sitten elättää minut ja toivottavasti 7 lastamme. Elättäisi vaikka olisin enemmän opiskellutkin.
Oletko huomannut että useimpien "kotiäitiperheiden" tulot koostuu juuri miehen palkasta ja kelan tuista. Eli, oli äiti koulutettu tai ei, mies ja kela hänet ja lapset elättää.
Jätin opiskelut alkuvaiheeseen nuorena koska haluan (ja minusta on parempi) tehdä lapset nuorena. Minulla on järkevät syyt miksi tehdä lapset nuorena.
Jos opiskelisin nyt, enkä olisi työelämässä ennen lapsia, ei olisi järkeä. Jos opiskelisin vaikka sairaanhoitajaksi, ja jäisin sitten kotiäidiksi, en ehkä saisikaan töitä kun opinnoista on niin kauan eikä ole työkokemusta. On siis järkevämpi opiskella vasta lasten jälkeen. Eikö vain? Ainakin minä näen sen järkevämpänä.
Ja tämä on minun ja mieheni yhteinen päätös. Ei tarvitse surkutella sitä, että mies JOUTUU elättäjäksi. Näin on molempien mielestä paras ratkaisu.
Näitä tapauksia olen kuullut myös. Lastenhoitoa pidetään jotenkin niin vaikeana ja olisi armotonta jäädä kotiin lapsia hoitamaan, kun ei olisi enää muuta "aikuista" juttuseuraakaan. Lähdetään siis mieluummin töihin, lomalle raskaasta lastenhoidosta!
Toinen vastaava tapaus että ollaan kyllä hetki kotona lasten kanssa, mutta lopulta hermot eivät sitä kestäkään. Pakko päästä töihin rauhaan. Omilta lapsilta?
Kaikkia ei vain ole luotu lastenhoitajiksi. Miksiköhän sitten tekevät niitä, jos kanssaan on niin raskasta??
Käännän kelkkani, ja toivotan onnea.
Tarvitset sitä,
.. mutta mistäs pirusta sen tietää yläastetta lopetellessa, että pian saapuu se sulho jonka kanssa väkästää ne pennut? jos se löytyykin vasta 30-vuotiaaana? siiinä on ootellu kouluttamattomana ja siis "turhaan" lapsettomana sitä miestä - että pääsisi hänen rahoillaan sitten toteuttamaan itseään.
Kuinka helppo tämän päivän suomessa on löytää muuten elättjä 7 lapselle... ja minkä laatuinen uros se on?
Olet ihan oikeassa ettei voi jäädä vain odottelemaan.
Siksipä en minäkään jäänyt, vaan menin lukioon. Ja ellen olisi miestäni löytäny, jonka kanssa tehtiin tällaiset suunnitelmat (en siis ollu etukäteen tällaisia suunnitellu), olisin jatkanut opintoja.
Niin, ja mieheni kanssa ollaan puhuttu siitä 7 lapsesta. Oon kysynyt, paljonko haluaa ja ei osannu tarkkaa määrää sanoa, mutta että paljon. Ollaan sitte puhuttu noin seitsemästä, eihän sitä kyllä tiedä montako siunaantuu ja montako lopulta haluaa.
Ehkä tämä "logiikka" ei kaikille sovellukaan, mutta meille soveltuu.
Että näin.
Minä en kyllä oikein ymmärrä että miksi sä tollasta kirjotat.. Voisitko ystävällisesti kertoa, mikä suunnitelmissani/haaveissa on ylivoimaisen suurta, joka ei todennäköisesti tapahdu.
Minun valitsemani tienihän ei ole mitenkään erikoinen, samanlaisen tien ovat monet monet monet muutkin valinneet, ja hyvin pärjännyt.
Mä olen vanhanaikainen jotenki, siksipä kai valitsen niin kuin valitsen. Ovathan ihmiset ennenkin pärjänneet. :)
Mutta ihan totta, kerro nyt, miksi tarvitsen erityisen paljon onnea?
Pelkkä lukio ei ole mikään ammatti. Yhtähyvin sun tarvii sen jälkeen sitten joskus nelivitosenä käydä se sairaanhoitajaopisto tai minkä sitten käytkin! Eli on ihan sama, jätätkö jo peruskouluun vai kahlaatko lukion läpi. Kun menet 20 vuoden päästä uudelleen opiskelemaan, on kaikki muuttunut jo niin paljon ettet enää ole samalla tasoilla kun sikäläiset opiskelijat.
Kuka väitti että lukio ois ammatti? :D
Kyllä sitä ajan tasalla pysyy jos vain viitsii pysyä. Ja jos ei, niin aina on kursseja joilla pääsee kyllä ajan tasalle.
Niin ja onhan paljon sellasia, mihin ei tarvita niin paljon sitä teoriatietoa (ennen opintoja ainakaan), kuten nämä matalapalkkaiset "perustyöt", esim. perhepäivähoitaja, kotipalvelutyöntekijä.. ynnä muuta.
Kukaan ei tiedä millaisessa paikassa täälä eletään 20 vuoden päästä, mutta voihan olla, että silloinkin on nimenomaan aikuisille tarkoitettuja koulutuksia.
Jos opiskelisin nyt vaikka siihen sairaanhoitajaksi, ja olisin välillä vuosia kotiäitinä, en todellakaan olisi sitten samalla tasolla kuin vasta valmistuneet sairaanhoitajat.
Mieluummin opiskelen ammatin vasta perheen jälkeen kuin nyt ja sitten perheen jälkeen uudestaan. Siitähän nimenomaan kirjoitinkin, siitä, että käyn sen koulun sitten myöhemmin. Että näin.
Vähän korjaisin listaasi:
Avioehdosta: Ennen avioliittoa kerätystä omaisuudesta avioehto. Kaikki sen jälkeen kerätty omaisuus on luonnollisesti yhteistä.
Lastenhoitoasioista: Se on jokaisen parin oma päätös, miten suunnittelee oman lastenhoitonsa. Siihen ei ole muilla mitään sanottavaa. Pääasia on se, että kaikki ovat perheen sisällä tyytyväisiä päätökseen, oli se sitten mikä tahansa!
"Hiekkalaatikko-tason äiti"...
Halveeraatkohan nyt turhaan kotiäitejä? Siltä kalskahtaa. Äidin älykkyys ei ole kiinni siitä, käykö hän siellä makkaratehtaassa päivisin töissä vai ei.
Sen sijaan, jos hänellä on koulutusta tai sydämen sivistystä, joka on muuten vielä tärkeämpää (toimiessaan kotiäitinä) voisi olettaa että hän kasvattaisi lapsensa erittäinkin hyvin.
Tiesit kai, että 8-vuotiaskin koulusta kotiin tullessaan kaipaa jonkinlaista turvaa ja huolenpitoa, apua läksyjen kanssa yms. Joskin tuossa vaiheessa on usea kotiäitikin jo varmasti töissä, kun ei ole päivisin enää hoidettavia lapsia.
"Oikeasti äidillä ei ole hyväksyttävää syytä jäädä kotiin "oleilemaan" sen jälkeen kun nuorimmainen lapsi on kolme täyttänyt."
Mikä siitä kolmevuotiaasta tekee yhtäkkiä vanhan?
Kolmevuotiaan pienen lapsen paras paikka on yhä koti. (Jos ei äidin työhönmeno ole rahasta kiinni). Äidin tulisi käyttää lastaan päivisin kerhoissa ja vaikkapa leikkipuistossa jossa tapaisi toisia lapsia. Se ei ole "oleilemista" vaan lapsen hoitoa. Isommatkin tarvitsevat vielä huolenpitoa koulusta/eskarista palattuaan.
Tuo on todellakin jokaisen perheen omassa harkinnassa, miten kamalan pienenä haluaa sen lapsensa tarhan isoon ryhmään. Esikoulu n. 5-vuotiaana on mielestäni ihan hyvä ensiaskel lapsen kouluelämään.
Vähän ontuu tuo koulutusajattelu siinä, että lapsethan tehdään yleensä vasta kun jo ollaan avioliitossa :P Kuka nyt lapsia avioliiton ulkopuolelle tekisi? En minä ainakaan.
Oma äitini oli 3 lapsen kotiäiti. Koskaan emme päässeet ulkomaanmatkalle, ei huvipuistoon, ei mihinkään paitsi lähiö leikkikentälle! Kavereiden äidit oli niissä töissään ja pääsivät etelään joka vuosi!
Ärsyttää tuo jupina että "raha ei merkitse kaikkea" - joo mutta ois se hauska jotain kivaa saadakin kuten työläisvanhempien lapset!
Minä taas olin mielestäni onnellisessa asemassa, kun on aikanaan äiti hoitanut meidät sisarukset kotona. Aina oli hyvää ruokaa ja sai toivoa vaikkapa plättyjä jälkiruoaksi. Ei tarvinnut yksin kotona pelätä, edes koulun jälkeen kun tuli kotiin kun siellä pullantuoksuinen äiti odotti.
En koe myöskään, etten olisi saanut lapsena tavaroita ihan riittävästi. Ihan samat mammonat meillä aina oli niinkuin muillakin lapsilla, joiden äiti kävi ehkäpä töissä kodin ulkopuolella.
Hei, en minä ainakaan edes tajunnut mistään "etelän lomista" Haloo! Ei lapset sellaisia oikeasti ajattele.
Oltiin aivan ikionnellisia, kun päästiin kerran kesässä Linnanmäelle tai Särkänniemeen koko päiväksi. Loput kesäajasta yleensä oltiin mummolassa tai mökillä, jossa jo olikin paljon tekemistä!
Kyllä mulla on paljo hyviä muistoja lapsuudesta. Se oli onnellista. Ei ollut ulkomaanmatkoja, vasta kun olin 16v. käytiin Pohjois-Norjassa, asuntovaunun kans. :)
Oli mukava ku äiti oli aina paikalla. Oli hyvää ruokaa, tuoreita sämpylöitä, kuumaa kaakaota luistelureissun jälkeen ym ym.
Minä oon kans saanu ihan tarpeeksi. Leluja oli yli tarpeenki. Ja reissuun päästiin liki joka kesä. Suomessa reissattiin, asuntovaunulla. Tehtiin metsäretkiä talvella, käytiin laskettelemassa sitte ku oltiin siinä iässä että kiinnosti.
Päästiinpä käymään huvipuistoissaki. Vaikka lähimpäänkin meidän paikkakunnalta on varmaan 300km.
Etelänloma ois tosiaan kiva, mutta sitähän voi mennä sitten kun haluaa ja on vara. Lapsena ei todellakaan haaveillu sellaisesta. :D Enemmänki vaikka että lähetään vain merelle uimaan (45km päähän), tai että syödään jotain herkkua. :)
Niin, ei lapsuudessa oikeesti kovin kummosia tarvita! Nykyään monet vain korvaa sen yhdessä olon kauhealla kasalla leluja ja sitte lähetään johonki etelään tai jotain muuta ylikallista. Ihan ku se rahamäärä mitä ko. asiaan kuluu ois tärkeämpää kuin se yhdessä olo.
No kyllä sen hyvinkin tajusi lapsena kun luokkakaverit kävi milloin missäkin, me ei koskaan missään.
Merkkileluja/vaatteita ei todella ollut, taisin olla 15v kun ekat Levikset sain. Ei puhettakaan Barbieista tms.
Mieluummin olisin lapsena jäänyt vähemmälle pullansyönnille, olisin nytkin hoikempi!
Voivoi kun sulla sitten olikin kurja lapsuus!
Nykyinen lihavuuskin äidin syytä. Hohhoh! ;)
pullat, esim. fillariin....
Mulla olikin ne molemmat :P Kotiäiti ja fillari,
lällällää.
Kyllä se 0-5 vuotias lapsi ressukka syö mitä vanhemmat suuhun tuputtaa, ja sitten joskus ylipainoisena 10-vuotiaana tajuaa vasta että ei apua, mikä läski musta on tehty sillä pullalla!!!!
Niin nojoo. Kotiäitihän leipoo pullaa ja jatkuvalla syötöllä lappaa sitä lastensa suuhun! Älyhoi älä sentään jätä.
Voi äly teitä ihmisiä, alkaa jo pikkuhiljaa naurattaa nuo teidän "tietonne".
itse sen kokenut ja painoindeksi on 28!
Siskoilla vielä pahempi, mutta mulla oli raudat suussa lapsena, enkä pystynyt kaikkea karamelliä syömään mitä tarjottiin. Jotain hyötyä raudoistakin.
Eiköhän niitä lapsuudesta asti lihavia olleita ole sekä kotiäitien että uraäitien kasvattamia, vai?
Ei minun perheestäni ainakaan kukaan ole lihava! Meillä on aina syöty ja eletty keskiverto terveellisesti, vaikka äiti on ollu aina kotiäiti ja 11 lasta kasvattanu.
Eikö voisi olla niin, että uraäidit, kun niillä on sitä rahaa, niin ne ostaa ne limsat ja karkit sun muut pullaa PAHEMMAT herkut. Pulla korvataan muilla ostoherkuilla, kun ei ole aikaa tai ei viitsi leipoa kun on rahaa jolla ostaa kaupasta. Ja näissä ostoherkuissa on enemmän rasvaa ja sokereita ja LISÄAINEITA.
>>vaikka äiti on ollu aina kotiäiti ja 11 lasta kasvattanu.
Sullahan oli hauska viesti! :D
Siinä olet kyllä oikeassa että vanhempani ovat uskovaisia, mutta siinä täysin väärässä etteivätkö he saisi puolisoaan valita tai jättää vaikka valitsematta.
Ja vaikka meitä on 11 sisarusta, se on vain rikkaus! Sulla taitaa olla aika kapea tuo ajattelumaailma.. Kyllä meidät kaikki on jaksettu kasvattaa (isä on ollu mukana kuten kuuluukin), ja kaikki on tasapainoisia, mukavia, pärjääviä (sekä koulussa että muualla, esim ihmisten kesken), eikä kenelläkään ole tarvetta korostaa itseään, tai omia valintojaan toisten yläpuolelle.
Tarkoittanet vankkuritapaamisilla suviseuroja. Olen tainnut jokaisissa käydä elämäni aikana, ja nähnyt mitä se on. Se on totta että sielä ollaan hereillä myöhään ja vieraillaan kavereiden vaunuilla. Ei todellakaan tuntemattomien! Siitäkikö vedät herneet nenään että heikäläisillä on usein paljo kavereita, joiden luona saa käydä?
Että niin. Juureni ovat lestadiolaisessa perheessä, mutta he eivät ole todellakaan mitään hihhuleita. Täysin normaaleja ihmisiä.
Ja vaikket varmasti uskokaan, itse en ole enää heikäläisiä. Olen oman polkuni valinnut, ja myös perheeni sen hyväksyy.
Etpä taida oikeasti tuntea yhtäkään heikäläistä, etkä yhtään mitään tiedä heidän uskosta..
>>Tarkoittanet vankkuritapaamisilla suviseuroja.>Etpä taida oikeasti tuntea yhtäkään heikäläistä, etkä yhtään mitään tiedä heidän uskosta..
En väitä, etteikö tuo olisi totta mitä kerrot. Enhän voi tietää!
Omat kokemukseni kyllä poikkeavat suuresti suuresti sinun kokemuksista.
Itse en ole tollaisiin lestadiolaisiin törmänny. Ja ero pitää vetää myös siihen, että mitä lestadiolaisia, tavallisia vai vanhoillisia. Tavalliset lestadiolaiset on kyllä melkosta sakkia, niin oon kuullu.. En tunne yhtään tavallista, mutta vanhoillisia tunnen paljon (täälä päin heitä on PALJON), ja kaikki on kunnollisia, myös lapset kasvatetaan kunnollisiksi ihmisiksi.
Erilaisia ihmisiä nekin on, jotku ärhäkämpiä ku toiset ja suorastaan pahojaki tyyppejä, ihan niinku meissä ei-lestadiolaisissaki on sellaisia. Tekopyhiäki meistä ja heistä löytyy, myös kaksinaamaisia. Ja sellaisia, jotka ei lapsiaan kasvata. Tuskinpa yksikään "ryhmä" on täydellinen, ei lestadiolaiset eikä myöskään ei-lestadiolaiset. Hekin tekevät virheitä. Ei heidän uskonsakaan ole täydellinen, siinä on paljon omien ajatusteni kanssa risteäviä asioita, siksipä itse en enää olekaan heikäläinen.
Ei ne kaikki lestadiolaiset ole sellaisia kuin kerroit. :) Niin, ja suviseuroissa käy paljon myös ei-lestadiolaisia. Yllättävän paljonki sielä näkee heitä. No, paljonhan sielä on muutenki ihmisiä ja nuorisoa, että ei kovin ihme jos on vilinää. Mut kyllä sielä yöt nukkuun pystyy. Tosin jos asennoituu niin että ei voi, ni ehkei sitte.
Täälä suomi24:ssa tuntuu olevan sama asenne lestadiolaisia kohtaan ku mustalaisiaki, että jos joku tekee jotain pahaa, kaikki leimataan samanlaisiksi.. Hmm, mustavalkoista.
Sinun kokemuksesi voi olla tosia ("voi" siksi etten tunne sua ja kokemuksiasi), ja myös minun kokemukseni ovat tosia. Meillä on eri näkemys tästä asiasta, se on ihan ok. :)
Avioliittoa tai parisuhdetta ei opi kouluissa eikä kursseilla. Toki niistä voi saada hyviä vinkkejä, ajattelmisen aihetta tms. mutta periaatteessa avioliiton opettaminen/parisuhdeoppi on aika lailla neuvostoaikaista! Olen kolmen lapsen äiti ja paras aika elämässäni on ollut silloin kun lapset olivat pieniä; olin kotiäiti, mies oli töissä, minä tein kotihommat ja olin lasten kanssa paljon enemmän kuin mieheni. Mies piti perheestään muulla tavalla huolta ja rakasti minua. Nyt lapset ovat isoja, minä opiskelen jatkuvasti ja minulla on mielenkiintoinen ja hyvinpalkattu työ, jossa saan toteuttaa osaamistani. Mies huolehtii yhä edelleen omalla tavallaan perheesta ja rakastaa minua. Minä hoidan yhä edelleen myös kotihommat ja rakastan miestäni. Näin on menty 30 vuotta. Opittu ollaan matkan ja yhteisen taipaleen varrella ja vahongoista viisastuttu.
Mukava oli lukea viestisi. Parisuhdetta ei todellakaan opita koulussa. Lisää tällaisia hyviä kertomuksia! Tuntuu, että tämäkin keskustelu täytyy katkerien uraäitien puheista, jotka eivät voi ymmärtää (tai halua ymmärtää) lainkaan kotiäitiyttä vaihtoehtona. Kotiäitinähän ollaan nimenomaan yleensä vain se tietty aika, kun lapset ovat pieniä.
Se antaa äidille taatusti perspektiiviä elämään, kun hän taas kerran palaa ehkä opiskelujensa kautta työelämään. Suotakoon äideille äitiyden ILO, jotka kokevat tärkeäksi jäädä kotiin joksikin aikaa! Lapsi kun ei ole todellakaan kauan pieni!!
Olisimpa halunnut olla sellaisen naisen lapsi joka olisi kehittänyt itseänsä, ja olisi siten voinut minullekin jotain lisää antaa.
Mutta ei, pelkkää pullantuoksua, ja hiekkalaatikkoa.
Muiden vanhemmat esim osasivat kieliä,(meillä isä osasi, mutta ei ollut koskaan paikalla) ja hyvin pian törmättiinkin siihen ettei äiti osannut läksyissä auttaa, ei matikassa ei kielissä ei missään...
No, vieraannuin äidistä sitten aika nuorena koska suuntauduin miehiselle alalle johtotehtäviin, eikä meillä ollut oikeastaan mitään yhteistä ajattelumallia. Urasta huolimatta omat lapset on kasvaneet tasapainoisiksi, ja onnellisiksi. Ovat toki saaneet keskimääräistä enemmän aineellista hyvää, ja olleet tyytyväisiä siitä.
Olisiko ollut parempi, ettei sivistynyt äitisikään olisi ollut paikalla työkiireidensä vuoksi? Kas kun eivät palkanneet sinulle yksityistä lastenhoitajaa/opettajaa.
Hassua, etteivät ihmiset osaa tai halua arvostaa sitä, mitä heillä on. Olisit ehkä tuntenut turvattomuutta tai yksinäisyyttä äitisi ollessa pitkillä palavereilla tai työmatkoilla. Yksin avainlapsena olisit turvautunut nalleesi, kun on ainut paikallaoleva.
Kotiin tullessaan uraputkiäitisi olisi tuonut sinulle hienon tavaran, jonka tarkoitus on korvata kaiken menetetyn ajan. No niinhän se ääritapauksessa menee.
Rakkaus ja läsnäolo on kuitenkin se tärkein, klishee tai ei!
Turvattomuutta koin ainoastaan epäpätevästä vanhemmasta, joka oli kyllä paikalla, muttei osannut muuta kun sen pullanpaiston. Se ei todellakaan riitä. Piiruakaan en läsnäoloa arvosta, en vieläkään.
Vuosiin emme ole ollet puheväleissä, ainoastaan siitä syystä ettei pullanpaistosta voi kauaa puhua.
Siis emme ole todella puhuneet mistään, joo jokapäiväiset lässytykset kyllä. Eihän siinä mitään vanha ihminen, eikä enää miksikään muutu. Sääliksi vaan käy.
Rakastaa voi myös läsnäolematta. Okei, tähän tarvitaan varmaan läheisriippuvaisuutta sairastamaton ihminen tämä ymmärtämään.
Rakkaus on toisen läsnäoloa, ilman mitään läheisriippuvaisuuksia. Yrität nyt jotenkin nokkelasti valita nuo sanavalintasi. Ei haittaa :P
Se on sinun ongelmasi, jollet tule äitisi kanssa toimeen. Se ei kuitenkaan VARMASTI johdu hänen koulutustasostaan! Joko henkilökemianne ei toimi tai sitten olet niin täynnä itseäsi, ettei kanssasi pysty kommunikoimaan kuin sivistys-sanoilla.
On se kummallista, kun minä sekä sisareni pystymme puhumaan äitimme kanssa lähes kaikesta, vaikkei hän ole todellakaan kovin koulutettu ihminen. Me taas olemme. Kaikkea kun ei vain opita koulussa, etkö tuota ymmärrä!?? Joitakin lahjoja tai luonteenpiirteitä vain joko on tai ei ole, eikä sitä edes koulutus muuta!
vai kiellätkös senkin? Hip hei, ja kaikki koulutus on turhaa???
Näinkö on?
Ihme hemmo kyllä olet noine mielipiteinesi.
Ei tietenkään koulutus ole turhaa, mutta se ei mitenkään VÄLTTÄMÄTTÄ tee ihmisestä sen älykkäämpää tai anna enempää sydämen sivistystä puhua avoimesti asioista! Koulutus ei anna myöskään viisautta, kuten elämänkokemus antaa. Tajuaahan tuon nyt jokainen!
ollenkaan, että isän ei ehkä olisi tarvinnut tehdä niin pitkää päivää, jos äitikin olisi osallistunut perheen elatukseen.
On paljon perheitä, joissa isä on vain rahan tuoja perheessä. Kas kun ensin äiti tekee/teettää miehellään lapsia aina sopivin välein, jotta kotihoidontuet sun muut eivät katkea. Kuitenkaan ne tuet eivät riitä äidille, ehei, koko ajan miehelle hoetaan, että lisää rahaa lisää rahaa, tarvitaan sitä ja tätä ja tuota, kun naapurin lapsillakin on. Ei oteta huomioon, että naapurissa mitä ilmeisimmin kaksi henkilöä on työelämässä.
Lapset saavat mallin, että isä on yhtä kuin raha. Eli nämä itsekkäät naiset riistävät mieheltä mahdollisuuden olla isä :(
>>Rakkaus ja läsnäolo on kuitenkin se tärkein
elämänkokemustahan saakin kivasti sieltä hiekkalaatikon reunalta(ko), voi elämän kevät sentään!
Olen joskus avoimesta ikkunasta kuunnellut kun olen ollut kerrostalossa kyläilemässä.
Jotenkin tähän tyyliin se meni:
- Älä nyt pistä sitä hiekkaa suuhun, kuinka monta kertaa on kiellettävä!
- Mikähän tuo ****n rouvakin luulee olevansa, on ostanut aivan liian kireet farkut.
- Ei saa lyödä Petteriä lapiolla!
- Joo ja sen miehellä näytti olevan kauhee kiire taas aamulla. Mihinkähän sillä niin kiire.
- Ei saa rikkoa toisen hiekkakakkua!
- Taas tuolla ****lla on uudet verhot, on niillä varaa usein vaihtaa.
- Pois se hiekka sieltä suusta!!
- Äiti mua pissattaa.
- No joojoo, kohta, äiti keskustelee vähän.
- Yrittävät vaan esittää parempaa kuin me muut. *tuhahdus*
- Äiti, pissattaa!!!!!
- Kohta mennään....Missähän niiden lapset on hoidossa. Joutuvat raukat joka aamu heräämään niin aikaisin.
- ÄITIIIII!!!!
- Juu juu, kohta....Voi Jumalauta, nytkö sä taas pissasit housuun, äitihän on sanonut, että ajoissa pitää sanoa!!!
- *itkua* Mutku mä sanoin.
- Ja vielä valehteletkin.....pakko tästä on nyt sisään lähteä.
- No, jatketaan KESKUSTELUA huomenna, kai munkin pitää lähteä laittamaan ruokaa....ei kyllä yhtään huvittaisi.
Siis todella sivistynyttä :D
...
Se oli MYÖS kuin kenen tahansa työssäkäyvän tarhatädin päivästä. Että silleen :)
Ei hänkään siinä hiekkalaatikolla ole koko päivää.
Helppo huudella, tuntematta todella ihmistä?
Kuulostat ylimielisyyden kaapun pukeutuneelta yksinkertaiselta ihmiseltä. "Besservisser" joka tietää aina kaikesta kaiken? Tai luulee niin.
Kannattaa varmaankin mennä henkilökohtaisuuksiin edes näkemättä ihmistä!
Normaaleja päiviä ne ihmiset yleensä tekevät, vai meinaatko, että isä ja äiti yhdessä tekisivät puolipäivätyötä? Kukin tavallaan! Sitten kuitenkin lapset olisi vietävä puoleksi päiväksi hoitoon, hoitomaksut päälle! Onhan se on yksinkertaisempaa kaikille, että toinen hoitaa selkeästi perheen pienet muksut, kodin ja toinen käy NORMAALItöissä 8-17.
Tilanne on toinen, jos perheessä eletään aina liian velkaisesti, niin ettei yhden palkka tahdo riittää. Ei ne tulot vaan ne menot! Jokainen voi sovittaa ne omiin kuvioihinsa. Tuo ei vaadi edes kummoista laskuoppia. Fiksu äiti voi myös kehittää kotioloihinsa jonkin pienen rahanlähteen, esim. hoitaa paria vierastakin lasta siinä samalla, tai jotain muuta kotona tehtävää, ei niin aikaan riippuvaista joka mahdollistaa kuitenkin samalla lastenhoidon. Kaikki on mahdollista, mielikuvitus rajana.
"Lapset saavat mallin, että isä on yhtä kuin raha. Eli nämä itsekkäät naiset riistävät mieheltä mahdollisuuden olla isä :("
Siis mikä logiikka?! Pitäisikö lapsilta täten riistää myös se äiti kodin ulkopuolelle uraputkeen?? Eli äidilläkään ei olisi mahdollisuutta enää olla äiti. Lapsella ei olisi sitten kumpaakaan vanhempaa? Mieti ensin, ennenkö lauot.
Se on ihan ihmisen luonteesta riippuvaista, miten paljon lapsilleen karjuu, tempperamentti vaikuttaa. Ei se, käykö työssä vai onko kotiäiti. Hirvittävässä stressissä ja väsymyksessä varmasti huutaa myös enemmän.
Ja kyllä sanoisin, että työssäkäyvä äiti ei työpäivän päätteeksi jaksa kuunnella enää lapsensa narinaa, vaan stressissään huutaa kaikille, "kun pitäisi töiden jälkeen vielä siivotakkin, laittaa ruokaa lapsille yms. yms.
Onhan se nyt ihan fakta, että työssäkäyvä äiti palaa nopeammin ns. loppuun. Täytyy olla jonkunlainen "superäiti". Univelkaa tulee takuuvarmasti enemmän kuin kotiäidillä, joka voi ottaa väliin rennommankin aamun jos vaikkapa lapsi valvottaa yöllä.
Että näin.
tuo on ihan totta monessa perheessä! valitettavasti!
kohta tulee kotiäitien armeija puolustaan mainettaan..
muillekkin kunnolla? Meillä isä teki aivan tavallista työpäivää äidin ollessa kotiäitinä, eikä ennenvanhaan ollut edes nuo äitiystukia sun muita.
Kovin moni isä ihan kahta työtä joutuu tekemään.
Jos palkka olisi niin huono isällä, ei kotiäitiys vain tule silloin kysymykseen! Niinhän se on.
Tarkoitus oli sanoa, ettei kovin moni isä kahta työtä tekisi ja se olisi muutenkin väärin. Jos palkka on isällä kerran niin huono, silloin molemmat tietysti ansiotyöhön. Mutta se, mikä on huono palkka taas on suhteellista. Lainoja ei pitäisi ottaa muutenkaan yli äyräiden!
avioliittokoulu niille joille olis suurin tarvis.
Entä jos menee hyvin ilmankin?
Sinäkös se olet oikea arvioimaan ihmisen koulutuksen tarvetta? Tuskin.
Näitä besservissereitä sitten näyttää riittävän ihan liiaksi saakka :)
Katsos sama asia kun alkoholistin on mahdotonta myöntää tarvitsevansa hoitoa, kun alkoholistin milestä kaikki menee hyvin nytkin. Eikös.
Kymmenen pistettä vetoa ettet totakaan tajunnut.
Sinä se ainakin tarvitsisit kipeästi apua tuohon kirjoittamiseesi. Tuntuu niin pahoin tökkivän tuo tekstisi.
Kuin se että on täysin ymmärtämätön kaikesta, ja kaikista, Kas se se vasta huolestuttaa...
Kukakohan on nyt ymmärtämätön, kaikesta ja kaikista? Mitä haluat ihan oikeasti sanoa, muuta kuin vihjailla typeriä ja olemattomia?
Sairautta (alkoholismia) en kyllä vertaisi kouluttamattomuuteen. Kaksi täysin eri asiaa.
Minua huolestuttaa tuo kumma asenteesi.
Alkoholisti ei ymmärrä, että tarvitsee apua.
Avioliittokoulua tarvitseva ei tajua, että tarvitsisi ko koulua.
Ps. Uusimpien tutkimusten mukaan muuten alkoholismi ei olisikaan sairaus.
Että kyllä Sinun omasta asenteestasi ja itsestäsi pitäisi olla huolissasi ja kummastunut.
Näytäppä missä on avioliittokoulu?
Tietääkseni sellaista ei ole edes olemassa, kuin korkeintaan tämän alkuperäisen viestintekijän päässä ;O)
Minun asenteessani ei ole moitteen sijaa. Ei tarvitse mennä mm. keskustelussa toisen henkilökohtaisuuksiin vain sen takia, kun ei keksi enää mitään muuta sanottavaa ;)
Eikös se nimenomaan mennyt niin, että kun riidellään (oli kyse kahen tuntemattoman tai aviopuolisoiden riidasta), niin henkilökohtaisuuksiin EI saa mennä. Asiat saa riidellä, ei ihmiset.
Siksipä kai niitä avioliittoja kaatuu kun heti syytellään toista ihmisenä, eikä sitä mitä hän on tehnyt.
Taitaisipa tuo yksi (tai useampi) henkilö tosiaan tarvita sitä suhdekoulutusta.. Että tietäisi miten voisi tulla ihmisten kanssa toimeen.
Nuori olet, ja toki kuuluukin olla, mutta viisautta olis jos osais kuunnella mitä kokeneemmat kertoo.
Siitä voisi olla hyötyä Sinulle vastaisuudessa.
Vaikka nuori olenkin, ei minun tarvitse uskoa kaikkea mitä vanhemmat ihmiset sanoo! Heistäkin moni puhuu pelkkää potaskaa. Vai väitätkö vastaan (että vanhemmat puhuis pelkkiä valkoisia totuuksia)?
Otan viisaat neuvot mieluummin omilta vanhemmiltani kuin tuntemattomilta, joihin en voi luottaa.
Pystyn myös ajattelemaan itse, ja sehän se tärkeää onkin että on omat aivot joilla ajatella. Jos ei muuten tajua ni sitte kantapään kautta, sitä kautta ainaki menee hyvin perille.
Olisiko sinulla minulle jokin kultaakin arvokkaampi neuvo annettavaksi? Lupaan kuunnella, jos vain kerrot hyvän perusteluineen. ;)
Niin ja riippuu siitäkin mitä se kokemus on. Jos se menee täysin ristiin omien ajatusteni/suunnitelmieni/valintojeni kanssa, ehkäpä otan neuvon mieluummin vastaan sellaiselta kokeneelta, joka on aikoinaan valinnut samanlaisen tien kuin mitä itse olen valitsemassa. Eikö se olisikin viisaampaa? :)
minä olen uraäidin lapsi. rahaa oli aina, mutta ei läsnäoloa. tiedän että äitini välitti minusta ja siskostani todella paljon, mutta aina oli jotain palaveria ja kokousta, työmatkaa ja seminaareja. Äiti oli vasta illalla kotona ja sitten vietettiin "laatuaikaa". Se oli laadukasta, mutta sitä oli valitettavasti liian vähän.
siskoni on nyt kotiäiti. hän on korkeasti koulutettu, mutta teki päätöksen jäädä kotiin. Me uraäidin lapsina tiedämme, ettei raha yhteistä aikaa korvaa, vaikka rakkautta saimmekin. Arvostan siskoni päätöstä suuresti, siskon lapsissa näkee, miten hyvää kotiäitiys tekee lapsille.
...sen minkä äiditkin.
Itse olette miehenne valinneet. Silloin kun vielä etsin puolisoa itselleni, tärkein kriteeri oli juuri se, ettei väheksy naisia, tekee kotitöitä, käy ruokakaupassa, laittaa ruokaa, siivoaa, ei miesten tai naisten töitä jaotella, pesee pyykkiä, hoitaa lapsia ja harrastaa niiden kanssa.
Mieheni ja lasteni isä työskentelee lasten parissa, tekee kaiken yllämainitun ja rakastaa lapsia. Puuhastelee lasten kanssa oikeastaan enemmän kuin minä. Molemmat harrastamme omalla tahollamme ja yhdessä. Mies käy kavereidensa kanssa baarissa silloin kun siltä tuntuu, samoin teen itse.
Tuota rahakysymystä en oikein hiffannut, miehenkö tulisi maksaa jotain? Eiköhän ne kotiin kannetut pennoset ole koko perheen käytössä ja yhteisiä, ainakin meillä. Sitä ostetaan, mitä tarvitaan. Lopuilla maksellaan molempien opintovelkoja. Jos vielä jää ylimääräistä niin reissataan yhdessä.
Minä kärsin todennäköisesti jonkinasteisesta paniikkihäiriöstä lapsena, (sitä nimikettä ei oltu vielä silloin varmaan keksittykään) enkä tietenkään osannut sitä itse vielä vähemmän tietää.
Tarhaanmeno ahdisti aina ja muistan, kuinka aiemmin jo kerhoon meno tuotti hirvittäviä vaikeuksia. En ymmärtänyt, mistä se ahdistus johtui. Kotona purin pahan oloni uhmalla varsinkin aamuisin, koska oli niin paha olla. Tarhassa minua lisäksi kiusattiin, kun olin taas siellä niin hiljainen ja liian helppo uhri. Stressihormoneja erittyi jo lapsuudessa aivan liikaa päivittäin.
Lapsuusmuistoista ahdistavimpia olivat juuri nämä tarha- kerhosessiot. Ja kun taas äitini oli välillä kotona oli se aivan toista. Hänellä oli silloin myös muutama hoitolapsi hoidettavana ja se takasi kyllä minulle riittävän sosiaalisen ympäristön, kuitenkin turvallisessa ilmapiirissä.
Ehkäpä tuo oli jopa se paras vaihtoehto.
Ei se ole tarha kaikille se ainoa oikea. Lapsetkin ovat erilaisia ja hyvinkin ajattelevia olentoja.
Kysyttehän siis lapsilta itseltään varmasti aina, onko siellä tarhassa hyvä olla ja että haluavatko yleensä sinne mennä!! Veikkaan että kovin moni aikuinen ei todella edes kysy, koska ei mukamas ole vaihtoehtoja :(
tuo minulle sanana. Joo, sinäkin voisit käydä avioliittokoulun. Siellä opetettaisiin ensin kunnioittamaan toista ihmistä ja häneen mielipiteitään sekä keskustelemaan asioista rehellisesti niiden oikeilla nimillä.
Ihmisillä on erillaisia vaatimuksia elämälleen. Minun vaatimuksiini kuuluu mies, jolla tarvittaessa on varaa ja halua elättää koko perhe. Hän rakastaa omia jälkeläisiään ja on valmis uhraamaan omaa vapaa-aikaansa ja rahojaan siihen että lapset saavat sen mitä tarvitsevat.
Minua hän kunnioittaa ja meillä on selkeästi omat tehtävät perheessä. Eli minä pidän kodin, itseni ja lapset edustuskunnossa sekä pidän huolen että heillä on henkisesti kaikki hyvin.
Pidän myös huolen siitä että kun mies tulee töiden jälkeen kotiin niin häntä odottaa stressivapaa vyöhyke talon seinien sisällä.
Hän pitää huolen siitä että minulla on varaa huolehtia näistä asioista.
Jos joku ei täsmää ei siitä mitään avioliittoa ikinä tule ja se on hyvä tehdä selväksi jo seurusteluaikana niin ei tarvitse katua jälkeenpäin. Niin ja mulla tälläinen avioliitto on jo ja toiminut hyvin yli 10vuotta ja olen vasta 32v.
Lapsia on 2 ja kolmas tulossa ja siinä lastenja kodin hoidon lomassa olen ehtinyt jopa opiskelemaan ja organisointi onkin vahvin puoleni.
Niin ja itsestäni pidän huolta niin hyvin että mies on se joka saa olla varpaillaan. Mikään ei ole sen parempi avioliiton ylläpitäjä kuin se että muut miehet avoimesti kadehtii kun toisella on vetävän näköinen vaimo joka huolehtii asioista:)
>>että mies on se joka saa olla varpaillaan.
Toivottavasti edes lapset osaavat olla siinä tilanteessa oikeuden puolella, eli isän.
Mielestäni tasa-arvo täytyisi sopia kaikile pareille ja olla selvyys myös miehelle .
Itselläni on ehkä onni ollut , olemme molemmat huolihteneet hoitaneet lapsemme , se on molemmille ollut itsestään selvyys . Kumpikin ollaan oltu työssä lasten pienenä olessa , en ole voinut rahallisestikkaan jäädä hoitamaan lapsia kotiin . Äitiysloma loppu ja paluu työhön ollut edessä . Vuorotyötä kun tein , ovella nähtiin tai kirje pöydällä oli odottamassa miestä kun oli lapsen hakenut hoidosta . Aamulla lähti , itse taas vuorostaan hoidin lapset , kotiaskareet mitä ehdin ja mies taas ilta-askareet .
Viikonloppuna sain vuorostaan aina nukkua hieman pitempään , kun toinen oli vapaalla . Se oli kuin ilman sanojakin selvää , mies hipsi lasten kanssa aamuaskareisiin .
Kotityöt tehtiin , usein yhdessä . Ilman taistelutannerta sekä lasten hoito oli molempien vastuulla .