Vaimoni on kotona, hoitaa pienet lapsemme, kotimme ja aina on puhdasta päällepantavaa.
Onneksi hänellä ei ole mitään töihin meno-atteita, vaan hän tyytyy kotiäiti osaansa.
Teimme avioehdon, koska se tuntuu olevan muodikasta, ja koska vaimo saanee pienen perinnön aikanaan. Tuhlannee sen kuitenkin perheeseen ja lapsiin.
Minä hoidan 3-vuorotyön ja omistan omakotitalomme, auton, ja nyt ostin nimiini kesämökin viime kesänä. Pidän huolta että kaikki tulee vain minun nimiini, jo käytännöllisistäkin syistä (niin sanon vaimolleni)
Kyllä tässä eräätkin nalkutukset jaksaa kuunnella kun on mitä odottaa.
Kun lapsemme ovat lentäneet pesästä, hankin nuoren hehkeän, hieman tavoitteellisemman ja sivistyneemmän, ja kurvikkaamman. Noin niinkuin vanhuudenpäivän varaksi. En mitään parikymppistä hupakkoa, mutta 10-15v itseäni nuoremman kumminkin. No rahaahan toki sitten pitää olla, mutta se ei liene ongelma.
Että tälläinen on tämän pojan lotto.

Vastaukset 8
Vanhimmat
sinut jättää kun olet vanha kehäraakki niin yksin saat itkeä ja se on sinunlaisellesi laskelmoivalle paskalle oikein. Tulee kuule ikävä vaimoa, jolla asiat niin paljon paremmin ilman kusipäätä passattavana. Luuletko että ykskään nuori nainen kattelee sua kovin kauaa- pillun perässä jätät tekemättä avioehdon ja naikkonen vie rahasi :D
"Tulee kuule ikävä vaimoa..."
Tiedän henkilön, jolle juuri kävi noin. Kaik´ ol männy ja eukko jätti. Sitten olisi vanha kelvannut. Ikettiin oikein.
Onnittelut siitä. Muista kuitenkin, että yhteiset lapsenne huomaavat aikuistuttuaan, kuinka kohtelit heidän äitiään ja kääntävät sinulle selkänsä. Siinä sitten vanhuksena istut hoitokodin pyörätuolissa ja joku kielitaidoton tummaihoinen hoitaja syöttää sulle pilttimössöä eikä kukaan lapsistanne vaivaudu sinua katsomaan. Ovat tietysti putsanneet sinut ensin varattomaksi saaden sinulta ennakkoperinnöt ja lahjoitukset sun muut sponsoroinnit ;)
- miten hyvä isä tämä aloittaja (provojuttu mutta enivei...) on lapsilleen???
Äiti voikin olla joku katkera tapaus mutta isä rennompi.
Tuo oli ihan hyvä provo siitä, ettei naisen kannata hyväksyä avioehtoa. On ikäänkuin helppo portti miehellä lähteä, jos niikseen tulee.
Tyhmä nainen, jos antaisi kaiken omaisuuden miehen nimiin. Autot, omakotitalot, mökit....! Huhhuh.
Meillä on kaikki suuri omaisuus molempien nimissä todellakin ja minusta se on oikein jos ollaan kerran naimisissa ja lapsia tehty yhdessä.
Sääliksi käy niitä naisia, jotka sattuvat saamaan miehekseen pettäjän, joka vaatii kaiken omaisuudenkin itselleen. Naisen on luvallista ajatella myös itse.
että miksi yleensä mennä naimisiin.Eihän siihen kukaan pakota ja säästyisi sitten moiselta mietiskelyltä sekä paperisodalta.
Jos lapsia aletaan tehdä yhdessä, silloin on avioliitto jopa suotavaa. Myös isot yhteiset lainat ovat aina vähän kysymysmerkkejä.
Mutta kun suututtaa suorastaan kun naiset ovat niin helppouskoisia, ja eivät ajattele nenäänsä pidemmälle.
Sitten valittavat täällä naama soikeena.
Järki käteen naiset. tottakai mies vedättää jos antaa vedättää, vanha sanonta jo kaupanteostakin sanoo; ei se ole hullu joka pyytää, se on hullu joka maksaa.