No niin, taitaa kuulostaa tutulta monellekin..
Olemme avokkini kanssa seurustelleet kolmisen vuotta ja asuneet yhdessä jo pitkään. Viimeisen vuoden aikana on seksistä mennyt hohto. Olemme olleet aina varsin aktiivisia, mutta nykyisin aktiivisuus keskittyy lähinnä minulle. Mieheni tekee harvemmin aloitteita ja välillä tuntuukin, että hän lähinnä "suostuu" seksiin.
Puhuimme joskus pikku hiprakassa asiasta, ja hän sanoi,ettei vain halua yhtä usein kuin minä. Ja että haluaisi ehkä välillä jotain ekstraa. No, minä olen se osapuoli, joka sitä ekstraa on aina antanut. Seksimme ei ole mitenkään yksitoikkoista, vaan teemme kaikenlaista. Ja huolehdin ulkomuodostani (sheivaan, olen timmissä kunnossa, pidän seksikkäitä vaatteita...) toisin kuin mieheni. Ja silti haluan häntä enemmän.
Tulen ainakin kerran viikossa torjutuksi. Kun alan suutelemaan, niin mieheni valittaa väsymystä. Joskus kun hän huomaa että kaipaisin seksiä, niin hän sanoo että "mennäänkö nukkumaan?". Eli suomeksi: ei tänään kulta. Ja hän on sanonut, että haluaisi että yllättäisin hänet pukeutumalla korkkareihin ja korsettiin yms. Mitenkähän sitä innostuu tekemään tuollaisia ylläreitä, kun harva se kerta tulee torjutuksi? Jos mieheni sanoisi minulle että häntä nukuttaa, kun olisin panostanut iltaa varten, niin tuntisin itseni kyllä todella typeräksi. Syö naisen itseluottamusta nuo torjunnat.
Viime kerralla kun harrastimme seksiä, hän ei ollut erityisen innostunut. Laukesi kuitenkin. Minulle hän sanoi että "Sä et nyt tainnut saada. No hoitele itsesi loppuun, ei se mua häiritse." ja sitten hän käänsi kylkeään ja alkoi nukkumaan.
Muuten hän kyllä osoittaa tunteitaan ja on hellä ja rakastava. Sanoo minua elämänsä naiseksi ja kaikkea, mistä tulen onnelliseksi. rakastamme toisiamme, mutta tuo seksielämän väljähtäminen pelottaa minua. Minunko meidän seksielämä on pelastettava? Mitäköhän voisi tehdä?

Vastaukset 11
Vanhimmat
mielesträni teillä ei mitään hirveää "ongelmaa" ole. Koittakaa välttää suorittamista, anna miehesi vietellä välillä äläkä ole kokoajan "kimpussa". Hän on sanonut että toivoisi sinun laittavan esim korsetin, no tee sitten niin, jonain erityisenä iltana.
Ja jokainen on omasta orgasmistaan vastuussa loppukädessä, tai voitte hoitaa sen sinulle yhdessä jos et ehdi saamaan.Ei siitä pidä suuttua, sillä ei se ole yksin miehen tehtävä;hoitaa teille molemmille.
Sanoppa miehellesi suoraan että ei ole kiva jos aina tai melkein aina tulet torjutuksi ja kysy miksi,olethan nähnyt paljon vaivaa ,kun laittaudut häntä varten,no ainahan parisuhteessa tulee eteen sellaisia kausia et sexi laantuu mut puhumalla ne asiat selviää.
..miten tutulta voikaan kuulostaa, aivan kuin itseni kirjoittama juttu, paitsi että olen nuorempi. ;) Sanot, että tulet ainakin kerran viikossa torjutuksi, niin kuinka usein onnistut saamaan "vonkaamalla"? ja kuinka usein miehesi tekee aloitteita? Oletko tietoinen, että katsooko hän pornoa?
Miksi miehet pihtaavat?!
miksi miehen pitäisi olla muka aina valmis?
Onpa vakavaa jos saa kerran viikossa pakit...
Kamalaa vaatimista ja suorittamista!
Ei se nyt mies aina halua vaikka kuinka kävisit salilla ja pukeutuisit seksikkäästi.
Entäpä kun tilanne menee siihen, ettet saa kerran viikossa pakkeja vaan saat kerran viikossa seksiä tai jopa vain kerran kuussa. Mites sitten?
Ja ei miehen todellakaan tarvitse olla aina valmis, eihän mies ole mikään kone!
Asian pointti oli se, että jos mies pihtaa niin menee vain helposti siihen, että kun mies kerrankin haluaa, niin on periaattessa pakko suostua silloin, koska ei tiedä kuinka kauan joutuisi odottamaan taas seuraavaa mahdollisuutta.
Kerta se on sekin. Oli se sitten kerran viikossa tai kerran kuussa. Teidän suhde on tainnut mennä reippaasti sinne arjen puolelle, etkä säkään taida olla enää hehkeimmilläsi? Ainahan sä voit masturboida, ja taidat saada sitä hellyyttä muutenkin.
Sopikaa yhdessä jokin tietty määrä sen seksin suhteen, ja jos tekee mieli siinä välissä, niin sitten vaan masturboimaan. Ei se saa olla mikään suhdetta ylläpitävä voima. Sopikaa vaikka kaksi kertaa viikossa, tai edes kerran. Sähän kumminkin saat rakkautta ja hellyyttä tarpeeksi. Jos sua ei oma kiva nappaa, niin voithan sä sopia miehen kanssa, että hän nuolisi, käyttäisi sormiaan, leluja..jne. Ei sen tarvitse yhdyntään mennä ja sä olet saanut sitä kaipaamasi miehen läheisyyttä. Ei me miehet mitään koneita olla, ja vietit ne on meilläkin niin erilaiset. Muista että suhteisiinkin tulee se arki, ja seksin harrastaminen vähenee monilla automaattisesti, sen alun kani meiningin jälkeen. Kysy siltä, mitä kaikkea ekstraa se nyt vielä haluaa.
merkki siitä, että suhteenne on siirtynyt seesteisempään vaiheeseen.
Ikävä kyllä miehet kyllästyvät seksiin saman naisen kanssa. Lyön vaikka vetoa, että miehesi seksihalut heräisivät alta aikayksikön johonkin toiseen hemaisevaan naiseen. Se on miesten geeneissä. Toisaalta, ihmisessä on muutakin kuin tuo eläimellinen viettien maailma.
Nauti rakkaudestanne ja hellyydestä, jota mieheltä saat. Anna hänen taas jahdata sinua, niin kuin silloin alkuaikoina. Eiköhän ne halut taas siitä herää.
keksii syö viikosta toiseen niin eihän se enään maistu "erikoisen" hyvältä niinkuin silloin ensimmäisellä kerralla..pitäkää viikon pari tauko niin eiköhän miehellekkin ala taas maistumaan.. ;)
Tasa-arvoa se , miehen "päänsärkyä"
Ennen se oli naisten yksinoikeus..