Minulle on aina ollut selvää, että haluan naimisiin. Ja niin kävikin. Olin 23 vuotias kun sain kokea 150:n vieraan prinsessahäät. Uskoin avioliittoon niin paljon, että olin valmis luopumaan kaikesta. Irtisanouduin työstäni, koska Hän halusi minut kotitilalleen töihin. Etäännyin kavereistani, koska Hän oli mustasukkainen. Muutin jopa Hänen vanhempiensa kanssa, koska Hän niin halusi. Ajattelin sen olevan sen arvoista. Ajattelin, että en tarvitse muuta kuin hänet.
Noin vuoden kuluttua maailmani romahti. Sairastuin vakavasti. Mieheni seisoi rinnallani kuin kallio. Olen siitä Hänelle hyvin kiitollinen. Mutta sairastaminen kesti pitkään, aikaa ajattelemiseen oli paljon.
Tajusin mistä ja kuinka paljon luovuin. Halusin korjata tilanteen, mutta mieheni halusi jatkaa entiseen malliin.
Kasvoimme nopeasti erilleen ja nyt kahdeksan vuoden parisuhde oli mennyttä.
Eromme astuu voimaan parin viikon kuluttua.
Aloitin elämäni kokonaan puhtaalta pöydältä. Varauduin pitkään yksin oloon, en ainoastaan sairauteni takia, vaan myös siksi, että menetin uskoni avioliittoon.
Avioliitto ei merkitse minulle enään mitään.
Nyt olen saanut rinnalleni aivan upean miehen. Olemme tunteneet jo vuosia, mutta viime kesänä ystävyys muuttui rakkaudeksi.
Hän ymmärtää ja kuuntelee. Tunnen löytäneeni sukulaissielun.
Ongelmana vaan on se, että Hän haluaa ehdottomasti vielä (itsekin eronneena) naimisiin. Hän on vakaasti päättänyt kääntää pääni avioliitosta.
Vaikka rakastan Häntä koko sydämestäni, en pysty näkemään meitä avioliitossa. Yhdessä kylläkin.
Hän kyllä sanoo olevansa valmis luopumaan asiasta, jos nään sen täysin mahdottomana.
Mutta en haluaisi Hänen tuntevan luopuvansa jostain niin tärkeästä.
Mietin, voisinko mennä naimisiin Hänen mielikseen, ilman että menettäisin itsekunnioitustani.
Voisinko olla/tehdä toisen onnelliseksi asialla mihin en itse usko.
Mielelläni otan neuvoja vastaan.
Noin vuoden kuluttua maailmani romahti. Sairastuin vakavasti. Mieheni seisoi rinnallani kuin kallio. Olen siitä Hänelle hyvin kiitollinen. Mutta sairastaminen kesti pitkään, aikaa ajattelemiseen oli paljon.
Tajusin mistä ja kuinka paljon luovuin. Halusin korjata tilanteen, mutta mieheni halusi jatkaa entiseen malliin.
Kasvoimme nopeasti erilleen ja nyt kahdeksan vuoden parisuhde oli mennyttä.
Eromme astuu voimaan parin viikon kuluttua.
Aloitin elämäni kokonaan puhtaalta pöydältä. Varauduin pitkään yksin oloon, en ainoastaan sairauteni takia, vaan myös siksi, että menetin uskoni avioliittoon.
Avioliitto ei merkitse minulle enään mitään.
Nyt olen saanut rinnalleni aivan upean miehen. Olemme tunteneet jo vuosia, mutta viime kesänä ystävyys muuttui rakkaudeksi.
Hän ymmärtää ja kuuntelee. Tunnen löytäneeni sukulaissielun.
Ongelmana vaan on se, että Hän haluaa ehdottomasti vielä (itsekin eronneena) naimisiin. Hän on vakaasti päättänyt kääntää pääni avioliitosta.
Vaikka rakastan Häntä koko sydämestäni, en pysty näkemään meitä avioliitossa. Yhdessä kylläkin.
Hän kyllä sanoo olevansa valmis luopumaan asiasta, jos nään sen täysin mahdottomana.
Mutta en haluaisi Hänen tuntevan luopuvansa jostain niin tärkeästä.
Mietin, voisinko mennä naimisiin Hänen mielikseen, ilman että menettäisin itsekunnioitustani.
Voisinko olla/tehdä toisen onnelliseksi asialla mihin en itse usko.
Mielelläni otan neuvoja vastaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vaikea kenenkään on kertoa toiselle mitä pitäisi tehdä. Itse, melkein nelikymmppisenä, pitkässä avioliitossa eläneenä ja myös pettynyt avioliittoon, eroa harkiten olen ajatellut että en ikinä enää mene naimisiin. Vannomatta paras, mutta ehkä olen oppinut virheiden kautta että tunne pitää tulla ITSELTÄ sisältä. Miksi siis kiirehtiä. Jos hän RAKASTAA sinua, niin luulen että on valmis myös odottamaan. Kuuntele itseäsi, se on tärkeintä ettei uusi onni kaadu hätiköityihin ratkaisuihin.
miellyttämään, tee kerrankin tuntemuksesi mukaan.
Edellisen kirjoittajan neuvo oli hyvä: älä taas ala miellyttämään.
Lisään siihen ajatuksen, että ei ole kiire päättää asiaa. Ehdottomat päätökset tuottavat vain tuskaa elämässä. Tämä pätee myös kumppaniisi eli avioliittoon haluavaan. Jos annatte ajan kulua vuoden tai kaksi, niin sitten päätätte. Mikäli kummankaan mieli ei ole muuttunut, on teidän soviteltava tai elettävä ristiriidan kanssa.
ELämähän saa olla ristiriitaista. Älä siis turhaan pilaa elämääsi miellyttämällä tai ehdottomuudella.
parikin asiaa kirjoituksesi pohjalta?
Kirjoitat että,Avioliitto ei merkitse minulle enää mitään.
Miksi sitten et voi solmia merkityksetöntä asiaa??Eli merkitseehän se jotain,ei vain enää sitä asiaa joksi sitä luulit.
Josta pääsenkin toiseen asiaan ja kysymykseeni.
Kirjoituksestasi saa sen käsityksen et ajattelet avoiliiton tuovan itsestään sinulle jotain,onnea ,takeita,erilaista suhtautumista?
Olen täysin erimieltä asiasta.
Avioliitto kertoo kahden ihmisen halusta olla vakavalla pohjalla yhdessä ja lupauksesta tehdä töitä huonoinakin päivinä yhteisen hyvän eteen.
Jos aikaisemmassa parisuhteessa epäonnistuitte tässä yrityksessä ja toinen ei enää halunnutkaan yrittää,niin miten se liittyy nykyiseen kumppaniisi?
En myöskään osaa eritellä asiaa noin, et kerrot rakastavasi kumppaniasi ,mut et osaa nähdä teitä avioparina?Mitä eroa?
Silti jos tuntuu siltä et menet vaan mieliksi niin älä ihmeessä mene,se on todella väärin!
Mut avioliitto itsessään ei tuo onnea,itse se täytyy tehdä ja taistella niin edellisessä kuin nykyisessäkin suhteessa.
Eli odotatkohan vääriä asioita ja liikaa papin aamenelta?
Myöskään prinsessa häät eivät tuo onnea mukanaan.Aivan vaatimattomimmat häät voivat olla unelmien täyttymys jos rinnalla on se ihminen jonka haluat.
itsekkin kerran eronneena menin uudestaan naimisiin ja nyt eroan taas, enää en kuitenkaan uskalla sanoa , en koskaan...