Mikä helvetin logiikka on valehtelussa?? Vaikka kirjoitankin tänne, en halua yleistää, mutta ihmettelen vain. Kyse on miehestä, johon tutustuin treffien avulla. Keväästä asti tapailtiin, erottiin, palattiin yhteen....sellaista kissa-hiiri leikkiä. Epäilin aika lailla alusta asti hemmon juttuja, mut tunteiden ollessa aika voimakkaat, viskasin epäilyt taka-alalle, mutta tein silti teon, josta en ole ylpeä, mutta en keksinyt muutakaan. Pyysin sinkku ystävääni tekaseen profiilin ja hän teki niin, no, sieltähän se kaverini löytyikin. Herra esiintyi sinkkuna, kertoi olleen naimisissa 13 v, kun mulle kertoi liiton kestäneen 8 v, kuten olikin. Kertoi toisen nimensä olevan jotain, jota se ei kuitenkaan ole. teki mukamas kahta työtä, todellisuudessa yhtä, luulisin, ym.ym. Miksi valehdella tuollaisissa asioissa ja ennen kaikkea miksi valehdella tunteet? Hän vedätti mua 10000-0, mut enhän mä voinut tietää hänen niin sairas olevan, patologinen valehtelija. Kun sitten herralle sanoin tietäväni hänen teksteistään, valheistaan, hän syytti minua ja kielsi kaiken, vaikka oli mustaa valkoisella. Jos joudutte tuollaisten kanssa tekemisiin, niin hankkiutukaa eroon pian, ettei käy kuten minulla että lähdin hänen kelkkaan ja nyt on sydän sirpaleina :((
Valehtelun
logiikka!!
121063
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
tunteen - ihan noin ei ole vedätetty tätä idioottia, mutta sydän sirpaleina täälläkin! Kannattaisiko lähteä luostariin, vai hakeutua ihmisten pariin? Siinä on kysymys, jota olen pyöritellyt jonkin aikaa. Inhoan baareja - siellä ei itselle ainakaan mitään.
Sitä luulee löytäneensä jotain ihmeellistä, mutta onkin upottanut kätensä kainaloita myöten "liejuun".
Koita kestää - niin minäkin! Eiköhän se jossain kohden kolahda meillekin ja toivottavasti noille vedättäjille omaan nilkkaan. Ei kun pysty päin kohti uusia tuulia. Aika parantaa haavat.
Hei, mä pohdin parhaillaan, että onko mua vedätetty kovasti ja jätetty jotain todella olennaista kertomatta. Mies vaikuttaa hävinneen maan alle ja minusta tuntuu todella omituiselta. En oikein tiedä, miten suhtautua ja mitä ajatella. Aikuisten maailmaan vissiin kuuluu, että sanotaan suoraan, mitä ajatellaan ja siis ajattelen niin, että eiksitä voi sanoo ääneen, jos ei halua olla tekemisissä ja jos tunteet on muuttuneet. Mutta ei aina voi pieni ihminen ymmärtää. :(
Niin se vissiin menee, että tulee jos on tullakseen, siis se "kunnon" rakkaus.. Hohhoijakkaa.
etteivät jäisi kiinni...
Eräskin ukko sai 18 vuoden kakun, kun tyttökaveri valehteli käyttävänsä pillereitä. Tuo on jo todella kova kupru.
Älä nyt väitä ukkoa niin tyhmäksi ettei tiennyt mihin tappiansa työnsi.
Sitäpaitsi lapset ovat ihmisiä, ihan suloisia jopa, eivät rangaistus. Jos ei osaa edes omista lapsistaan huolehtia, olisi parasta varata aika siihen siemenjohtimien katkaisuun. Erektioonhan se ei vaikuta.
Elämme siis Suomessa, Euroopassa, sivistyksessä, missä joka pentu osaa lukea ja kirjoittaa. Herää pahvi!
Sukan kuluttajia sitä liikenteessä näyttää olevan. No mitkä sit ovat kyseisen herran motiivit, asia menee kyllä puhtaan spekuloinnin puolelle. Kerääkö kenties haaremia itselleen, mettästää sitä yhtä asiaa vai yrittää kaikin käytettävissä olevin keinoin saada jonkun koukutettua. Kenties kyseessä on vain toisesta äärimmäisen riippuvainen yksilö jolle toisen löytäminen on pakonomaista. Mistä sen tietää.
Ehkä tuosta sun tekosesta vähän kannattaa ylpeä ollakkin koska asia tuli selville ja tilanne on kuitenkin korjattavissa vai onko ? Miten sitä tuollaisenkin jälkeen osaa seuraavaan mahdolliseen tarjokkaaseen suhtautua avoimin mielin ettei taasen ala pelkäämään pahinta. Varteenotettavien ehdokkaiden saumat alkaa kummasti oheneen.
Suomi on täysin feministinen maa, ja miesten on tehtävä se mitä on tehtävissä, jotta edes joskus saa laadukasta pimpsaa. Kaikki keinot on käytettävä hyväkseen, mukaanlukien valehtelu. Joistakin miehistä tulee sitten niin "hyviä", että homma saattaa vähän ampua yli, kuten tässä on ilmeisesti käynyt.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että en olisi kaatanut puoliakaan siitä naismäärästä mitä olen kaatanut, jollen olisi käyttänyt hieman arveluttavia keinoja kuten valehtelua hyväkseni. Minkäs mies luonnolleen mahtaa, pimpsaa on saatava.
Kyllähän se vähän katkeruutta herättää, kun pari tuttua pelimiesnaista raahaavat suunnilleen joka baari-ilta uusia, komeita miehiä kotiinsa, ja itse saan olla tyytyväinen, jos edes kerran vuodessa saan naisen baarista mukaan. Tämä huomioiden "moraalittomienkin" keinojen hyväksikäyttö tuntuu erittäinkin oikeutetulta.
olet.
Kaikki meistä ovat itsekkäisiä paskiaisia, tavalla tai toisella.
Oikeassa olen joka tapauksessa. Kyllä puutteessa elävä keskivertomies on valmis tekemään melkein mitä tahansa pimpsan eteen, paitsi väkivaltaa. Ei tässä sinänsä ole mitään tuomittavaa. Mies on tarpeidensa orja siinä missä nainenkin.
eikä nainen. Orjahan ei ole edes ihminen.
Ei kai kukaan oikeasti usko noihin netissä tekaistuihin juttuihin.
Oikeat miehet löytyy jostain muualta kuin netin virtuaalimaailmasta, jossa valehtelu on itsestäänselvyys.
paskaa jauhetaan kasvokkainkin. Sitten kun päästään tutustumaan paremmin niin sanat mitataan. Enkä kehottaisi harrastamaan seksiä ennenkuin todisteita sanojen vastineeksi on tullut ilmi, jos suhdetta meinaa alkaa rakentamaan eikä joutua vain hyväksikäytetyksi.