Tutustuin vuosi sitten mieheen, josta vaikea lapsuus on tehnyt erittäin hankalan, sulkeutuneen ja kylmän tapauksen. Aluksi välttelin häntä, olinhan kuullut hänen hurjasta maineestaan ja lisäksi olin varattu, mutta pienillä keveillä juttutuokioilla hän lopulta löysi tiensä sydämeeni vaivihkaa.
Ihastus syveni ja päädyimme suutelemaan, tanssimaan, lopulta viettämään yhteisen yön. Omatuntoni oli kamala ja monivuotinen suhteeni katkesi tapahtuneen jälkeen. Vaikka tiesin sen olevan seurauksena, en välittänyt; olin jo aivan liian hullaantunut häneen.
Tässä vaiheessa olin jo huomannut, miten epätasapainoinen ihminen hän on. Sisältä täynnä vihaa ja katkeruutta elämää kohtaan. Hän kohteli minua huonosti ja aina vain lähdin silti uudestaan hänen pyynnöstään hänen luokseen, toivoen että joskus hän olisi oikeasti vielä muuttunut niinkuin aina lupaili.
Satutin itseäni kerta toisensa jälkeen, tai siis hän satutti. Olin hajalla ja kovalla työllä jatkoin elämää eteenpäin monta kertaa. Kutenkin hän aina uudestaan on palannut elämääni ja olen ottanut hänet vastaan: ilman häntä elämäni on niin tyhjää, hän merkitsee minulle enemmän kuin mikään.
Kuukausi sitten hän jälleen astui elämääni, tällä kertaa huomaavaisempana ja hellempänä kuin ikinä. Olin taivaassa hänen kanssaan ja siksi jälleen putosin niin korkealta. Nyt olen tehnyt lopullisen päätöksen: ei enää ikinä. Hän tekee minut onnellisemmaksi kuin kukaan muu, mutta en voi elää ikuisesti hänen lelunaan. Ajatus maailmasta ilman häntä on tappava enkä tiedä miten tulen selviytymään.
Mieltäni vaivaa enää kysymys; miksi? Satuttaako ihminen toista ihmistä ikinä ilman kunnollista syytä? Monta kertaa hän on tehnyt niin, suoraan teoillaan pyrkinyt satuttamaan, vaikken ole häntä loukannut. Miksi siis?
Ihastus syveni ja päädyimme suutelemaan, tanssimaan, lopulta viettämään yhteisen yön. Omatuntoni oli kamala ja monivuotinen suhteeni katkesi tapahtuneen jälkeen. Vaikka tiesin sen olevan seurauksena, en välittänyt; olin jo aivan liian hullaantunut häneen.
Tässä vaiheessa olin jo huomannut, miten epätasapainoinen ihminen hän on. Sisältä täynnä vihaa ja katkeruutta elämää kohtaan. Hän kohteli minua huonosti ja aina vain lähdin silti uudestaan hänen pyynnöstään hänen luokseen, toivoen että joskus hän olisi oikeasti vielä muuttunut niinkuin aina lupaili.
Satutin itseäni kerta toisensa jälkeen, tai siis hän satutti. Olin hajalla ja kovalla työllä jatkoin elämää eteenpäin monta kertaa. Kutenkin hän aina uudestaan on palannut elämääni ja olen ottanut hänet vastaan: ilman häntä elämäni on niin tyhjää, hän merkitsee minulle enemmän kuin mikään.
Kuukausi sitten hän jälleen astui elämääni, tällä kertaa huomaavaisempana ja hellempänä kuin ikinä. Olin taivaassa hänen kanssaan ja siksi jälleen putosin niin korkealta. Nyt olen tehnyt lopullisen päätöksen: ei enää ikinä. Hän tekee minut onnellisemmaksi kuin kukaan muu, mutta en voi elää ikuisesti hänen lelunaan. Ajatus maailmasta ilman häntä on tappava enkä tiedä miten tulen selviytymään.
Mieltäni vaivaa enää kysymys; miksi? Satuttaako ihminen toista ihmistä ikinä ilman kunnollista syytä? Monta kertaa hän on tehnyt niin, suoraan teoillaan pyrkinyt satuttamaan, vaikken ole häntä loukannut. Miksi siis?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eikä se ole oleellinen kysymyskään. Se mihin sinun täytyy keskittyä on, MITEN SINÄ LÖYDÄT ITSELLESI OMAN ELÄMÄN. Aluksi tuntuu hankalalta, mutta keskity miettimään suhteen ikäviä asioita. kirjoita niitä vaikka itsellesi ylös. Lupaa itsellesi ettet enää sorru häneen. Arvosta itseäsi tarpeeksi! Ensiavuksi keksi itsellesi mielekästä ajan vietettä. Kulttuuria, musiikkia, lukemista, liikuntaa, ulkoilua. Keskustele ystäviesi kanssa asiasta. Älä anna periksi!
olisi törmännyt exääni... Erosin muutaman vuoden 'suhteestamme' pari kuukautta sitten. Taukoja meillä oli aikaisemminkin, mutta nyt sain rimpuiltua itseni lopulliseen eroon.
Suhteemme oli aivan samankaltainen kun sinun kuvauksesi. Huipulta aina tiputtiin pohjamutiin. Hän osasi olla todella viehättävä ja rakastettava halutessaan ja siksipä suhteemme jatkui niin kauan kaikesta loukkaamisesta ja satuttamisesta huolimatta.
Lopullisen päätöksen tekeminen oli vaikeaa ja olin aivan lamaantunut viikon verran. Nyt olen jälleen onnellinen enkä haikaile menneitä. Toivottavasti sinäkin toivut.
Mitä enemmän naisia kohdellaan huonosti ja annetaan ilkeitä kommentteja, niin sitä enemmän te ihastutte ja takerrutte. Se on kuule ihan susta kiinni, kuinka kauan aiot jatkaa tätä kierrettä. Kuinka monta kertaa sen täytyy tiputtaa sut sieltä korkealta, että sä lopulta tajuat, ettei tuossa ole mitään järkeä?
naisen ja hänellä oli myös ollut vaikea lapsuus jonka seurauksena käy vieläkin terapiassa. Ihastuimme molemmat toisiimme ja pitkästä aikaa itsekin tunsin jonkun kolahtavan ja tunteiden nousevan pintaan mitä parhaimmalla tavalla, mutta ennen kuin ehdittiin ekat suutelut saada mielestä, niin hän jo "karkasi" tiehensä mitään kertomatta.
Tapasimme taas vahingossa ja jonkun ympäripyöreän selityksen karkuun lähdöstä sain, tätä samaa tapahtui useamman kerran ja aina se koski muhun niin hitosti, joka kerran jälkeen päätin kovettaa itseni ja olla antamatta tunteille valtaa, mutta aina pienen hetken hänet nähdessäni kaikki unohtui, niissä silmissä oli jotain tajunnan vievää.
Lopulta sain järkeiltyä syyt ja seuraamukset kaikelle tuolle sekoilulle johon muutama vuosi meni, hän vain näki minussa omia terapiassa käyntinsä syitä, joku tietty sanonta tai teko vain herätti hänessä karkuunlähtöreaktion.
Itsellä kesti kauan selvitä tuosta, syytin itseäni aina kaiken pilaamisesta ja rankaisin itseäni yliurheilemalla, viinalla ja vitutuksella, lopulta järki voitti ja asiat kääntyi oikeinpäin, eli tajusin ettei se kaikki vika ollut minussa, patoutuneen ihmisen mieleen on vaan vaikea yht`äkkiä päästä ja ihastuneena ei edes tajua kaikkea ja sulattaakin toisen venkoilut paremmin kuin muilta ihmisiltä.
Mä ainakin opin tuosta suhteesta aika paljon vaikkei mitään ihmeempää lopulta ollutkaan, seurasi siitä hyvääkin kun lopulta piti pakottaa itsensä etsimään muita suhteita ja ihastuksia.
Tapasin chatissa tälläisen miehen.
Kylmän kovan jne.
Hän osasi halutessaan myös olla lempeä ja ihana.
Pitkään jatkui tämäkin juttu sen takia, että uskoin parempaan.
Mietin usein syitä moiseen käytökseen, kyselinkin mutta ei hän saanut kerrottua.
Nyt se on ohi, mutta ihmetyttää minua kai lopun ikääni.
Mikä on tuollainen ihminen ja mikä hänestä sellaisen tehnyt.