Tämä on ihan kamalaa. Nuorempana olin todella hoikka ja ajattelin aina, että jos joskus paino nousee huolestuttavasti, en kyllä pystyisi syömisessä pihtaamaan. Nyt ollaan siinä tilanteessa. Pituus 166 cm ja paino 74 kg. Nyt olisi korkea aika alkaa katsomaan, mitä suuhun laittaa, mutta kun intohimo on kotitekoinen pulla, keksit, karkit, jäätelö. Tottakai syön kunnon ruokaakin ja vihanneksia ja hedelmiä, mutta kun kaikki välipalat koostuu noista herkuista kahvin kanssa. Onko kellään samanlaista ongelmaa ja kuinka siitä voisi päästä eroon. Jotain on tehtävä, ennenkuin mies saa alkaa suurentamaan noita ovenkarmeja:)
Helppiä
Hieman ylipainoinen
3276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..ja kun oot ollut jonkun aikaa ilman noita herkkuja, niin enää ei välttämättä tee niitä edes mieli. Itsekuria!
Yksi helppo keino on se, että heittää kaapeista pois kaikki herkut eikä osta yhtään tilalle. Jos ei itse pysty kaupassa kulkemaan herkkujen ohi, niin pistää vaikka miehen tekemään ostokset. Sitten kun tekee mieli niitä herkkuja, mutta niitä ei olekaan yhtään, niin tuskin kovin usein viitsii lähteä ihan asiakseen niitä ostamaan.
pidä itselläsi karkkipäivä kerran viikossa. ei niin helposti lankea viikolla kun tietää et sit yhtenä päivänä saa syödä ja hyvällä omallatunnolla, ei mtn morkkiksiakaan tuu. itse on opetellut tuohon karkkipäivään ja sitä toteuttanut kohta puoli vuotta. tuo edellinen konsti oli tosi hyvä, minäkin laitan aina mieheni kauppaan =) yleensä se tuo mulle jtn pilttisoseita välipalaks, mut niissähän ei pahasti oo kaloreita =)