Olemme puolisoni kanssa tympääntyneet siihen että anoppini ei voi hyväksyä että lapsiperheenä ja vuosia liitossa olleena emme saisi tehdä itsenäisiä päätöksiä. Varsinkin jos siihen liittyy rahan käyttöä mutta se on vain yksi monesta muusta asiasta johon anoppini haluaa tavalla tai toisella vaikuttaa.
Hänellä on suorastaan pakonomainen tarve olla ilmaisemassa mielipiteitään ja mikä on oikea tapa toimia tai oikea tarpeellinen hankinta. Jokin kontrolloimisen tarve asiasta kuin asiasta vaivaa häntä. Yrittää kaikin tavoin manipuloida ja puheet ovat niin ristiriitaisia että päätä huimaa.
Olemme huomauttaneet asiasta monen monta kertaa mutta aina on selitykset monet.
Mikä saa anopin tuollaiseen toimintaan?
Minun vanhemmille on ollut itsestään selvää se että omilleeni lähdettyäni olin itse vastuussa omista tekemisistäni. Tähän päivään eivät ole puuttuneet mihinkää perheeni asioihin vain kysyttäessä on antaneet mielipiteensä. Äitini onkin aina sanonut että hänellä ei ole koskaan ollut huoli minusta tietäen että toimin järkevästi ja olen kykenevä hoitamaan omat asiani.
Hänellä on suorastaan pakonomainen tarve olla ilmaisemassa mielipiteitään ja mikä on oikea tapa toimia tai oikea tarpeellinen hankinta. Jokin kontrolloimisen tarve asiasta kuin asiasta vaivaa häntä. Yrittää kaikin tavoin manipuloida ja puheet ovat niin ristiriitaisia että päätä huimaa.
Olemme huomauttaneet asiasta monen monta kertaa mutta aina on selitykset monet.
Mikä saa anopin tuollaiseen toimintaan?
Minun vanhemmille on ollut itsestään selvää se että omilleeni lähdettyäni olin itse vastuussa omista tekemisistäni. Tähän päivään eivät ole puuttuneet mihinkää perheeni asioihin vain kysyttäessä on antaneet mielipiteensä. Äitini onkin aina sanonut että hänellä ei ole koskaan ollut huoli minusta tietäen että toimin järkevästi ja olen kykenevä hoitamaan omat asiani.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jospa olet löperö rahan käyttäjä, ja anoppisi tukee perhettänne taloudellisesti, ehkäpä poikansa kautta, et ehkä tiedäkkään....
nuorten ei pitäisi olla niin koppavia kun vanhemmat vaivautuvat neuvomaan asioissa.
Teidän eteen ne vanhemmat vaivaa näkevät. Mutta nähtävästi taas kerran sitä ollaan niin paljon parempia että anopille pitää näyttää hänen paikkansa.
epäkunnioitusta ja ettei ole omaa elämää.
Ei osaa päästää irti ja hyväksyä että omalla jälkeläisellä on todellakin oma elämä.
Mitähän sellaiset anopit tuumaavat jos miniät marssisivat heidän kotiin sanomaan mitä saavat harrastaa, syödä, ostaa, asettaa huonekalujen järjestys, kertoa miten poikaansa pitää palvella sekä valehdella monissa asioissa..... Niin, ei taitaisi anopit tykästyä.
Noin teen, jos joskus vielä saan hankalan anoppiehdokkaan. Edellisestä tapauksesta opin sen, miten surkeita määräilijäanopit ovat oman elämänsä hanskassapitämisessä...kai ne raukat luulee, että jos heillä ei oma elämä pysy hanskassa kunnolla niin se sama ongelma on sitten automaattisesti muillakin :) Tai sitten anoppi on yleensä aina tottunut olemaan päällepäsmärinä ja ajatusmaailma kulkee jotain sellasta rataa, että "Miniä tulee MUN perheeseen". Hei haloo, anoppi on vaan mummo/isoäiti tai miehen/vaimon äiti ei sen enempää (vähempää).
Parhaiten pääsee välttymään valitettavasti vain sillä kun kattoo heti alkuun minkälaiseen sukuun on lähdössä mukaan. Motivoiko ajatus siitä vai ei...
Ensimmäisenä vaihtoehtona pidän itselläni sitä, että miehen suvun on oltava ok (molemmin puolinen hyväksyntä) ja vasta toisena vaihtoehtona pidän sitä, että jonkin tosi hyvän miehen takia voisin alkaa tuohon anoppi-miniä -kisaan tai anoppiboikottiin. Joskus se anoppiongelma on jäävuorenhuippu muille miehen perheessä oleville ongelmille, mistä riippuvuusvälit lasten ja vanhempien välille on voineet alkaa. Tasapainoisessa ja hyvinvoivassa perheessä osataan ottaa vastaan uusia jäseniä sukuun (tietyissä rajoissa, tietty juoppohullut yms saavat väen varpailleen) ja ollaan etupäässä mielissään lasten löydettyä kumppanit.
Tuo anoppi ja appi -asia alkaa olla vähemmän ajankohtainen (huono sana, en keksiny parempaa), koska nykyään monet parit asuvat muissa kaupungeissa kuin vanhempansa, muuttavat paikkakuntia työn perässä ja elämä vaatii muutenkin kaikenmoisia "nopeita liikkeitä" nykyään. Että varmaan tollanen loma-aikoina ja suvun juhlissa tapaaminen yleistyy. Ja perhe-elämän on oltava joustavaa muutenkin maailman (työelämän) muuttuessa kovaa kyytiä koko ajan.
Onhan anoppeja, joilta riittää rahaa lasten elämän kohentamiseen. Silloin voi periaatteessa hyväksyä sen, että anoppi kysyy mihin rahat ovat taaaaas menneet. Mutta ei ole oikein, että aikuiset ja perheelliset ihmiset ovat vanhempiensa rahalahjojen ja tilitysvelvollisuuden kierteessä.
Jos on rahan tai muun lahjan lapselleen antanut, se on lapsen omaisuutta, eikä enää ole korrektia kysyä, mitä lahjalle tehtiin.
Utelu ei ole viisasta, sekaantuminen vielä vähemmän.
Huolenpito ja toisen elämään puuttuminen ovat kaksi eri asiaa.
Anoppi voi avustaa halutessaan pienillä tavoilla, viemällä lapsia tapahtumiin, tai tuomalla uudet saappaat pihaleikkeihin.
Mutta nuuskimiseen ei kenelläkään ole oikeutta, vaikka näkisikin, ettei kaikki ole perheessä kohdallaan.
En voi kuin yhtyä kirjoituksesi kappaleeseen, jossa pohdit kuinka välttyä pahemmilta ongelmilta anoppi suhteessa.
Nuorena on helposti jonkinlainen kaikkivoipaisuuden tunne, että kyllä minä pärjään ja ajan kanssa varmaan helpottaa jne. No olen jo keski-ikäinen ja edelleen ponnistelen näiden asioiden kanssa. Ja nyt voin sanoa, että en onnistunut niin kuin olisin toivonut. Joten olkaa te nuoremmat kaukonäköisempiä. Tällaiset ihmissuhdeongelmat kuluttavat uskomattoman paljon energiaa, jonka voisi käyttää johonkin muuhun. Pyrinkin nykyisin "suojelemaan" itseäni anopilta, koska suhteemme on niin "rasittava",
Ihan oikeasti, en usko, muiden päättävän miten varasi tai aikasi käytät.
Ilmoitat vain; Nämä asiat ovat meillä näin, en tunne tarvetta edes keskustella muista vaihtoehdoista.
Seuraavalla vierailukerralla, puheiden kääntyessä; aikanne, tai varojenne käyttöön, ilmoitat:
Vierailun olevan nyt loppu, perheen asiat eivät ole yleisessä käskynjaossa tai perheen rahavarojen käyttö ei ole muiden harkinnassa.
Vedä vaikka takkia päällesi, ilmoita samalla; teidän olisi hankalampi poistua, joten vieraiden on parempi lähteä.
Ilmoita ovelle saattaessasi; Uusi vierailu vastaan otetaan sitten, kun eivät edes pyri ohjaamaan tai päättämään perheen asioista.
Tätä käytät siihen asti, kun menee perille.
Huom! Älä ikinä itse ala keskustelemaan appivanhempien kanssa, mistään tulevaisuuden suunnitelmasta tai hankinasta.
Meillä lapset, teinejä jo, eivät halua enää mennä anoppilaan, koska mummi kyselee koko ajan! Olen yrittänyt sanoa sovittelevasti, että eihän sitä muuten tiedä mitään, jos eivät kysy.Mutta olen sitä mieltä, että isovanhemmat voisivat kertoa kaikkia vanhoja tai uusia juttuja. Ja sitäpaitsi mitä se keskustelu sitten on- se on ajatusten vaihtoa ja omien mielipiteiden kertomista- ei pelkkää kyselemistä. Ja nykyään sanon aina, kun anoppi kyselee, mitäs x-pojalle kuuluu: no kysy häneltä itseltään, tai soita sen kännyyn.(perustelu sanomiselleni:poika on jo täysi-ikäinen, en viitsi hänen asioitaan levitellä,HÄNELTÄ itseltään on korrektia tiedustella, mitä kuuluu!)
Nykyisin meillä on asialliset välit, aiemmin olen sanonut suorat sanat hänen puuttumisestaan meidän perheen asioihin. Hänelle ei kuulemma ikinä ole sanottu niin pahasti! No, ehkä oli jo sit aika tehdä niin. Olen miettinyt,että epävarmuudesta ja huonosta itsetunnosta johtuu monet riidat ja sanomiset. Mutta kun ihan nätisti sanoo oman mielipiteensä asioista, niin kyllä kaikki sujuu hyvin. Ihanaa olla jo viisikymppinen-osaa antaa arvon itselleen ja ymmärtää muita paremmin. KOKEMUS tuo itsevarmuutta.