Täällä monet kertovat suhteestaan yksinhuoltajien
kanssa, joten niinpä minäkin teen.
Asun kahden eron kokeneen naisen ja hänen lukion ekaluokkaa käyvän tyttären kanssa, yhteisessä kodissamme.
Meillä suhde on alussa, vajaa kaksivuotta yhteistä matkaa on takana ja matka on ajoittain ollut tosi rankkaa.
Varmasti monet uusioperheeseen tulevat ns. uudet miehet joutuvat kovaan henkiseen pyöritykseen, kuten minäkin. Tällä tarkoitan sitä, että perheen lapsi ei hyväksy äidin uutta kumppania.
Minulla on itselläni murrosiän ylittäneitä lapsia,
mutta joudun silti joskus vetämään henkeä, kun näkee ja ennenkaikkea kokee perheen nuorimmaisen
käytöksen.
Eli tuo tyttölapsi ei juttele mitään minun kanssa, ellei kysy, ruoka / kahvi hetkillä puhuu
vain äitinsä kanssa, tai jos sattuu olemaan vieraita, juttelee vain heidän kanssaan, vaatii äitiään katsomaan kanssaan kaiket illat televisiota.
Vaatii äitiään viemään ja hakemaan hänet lähikaupungista, kun kavereidensa luona käy.
Se tuossa pistää ajattelemaan, kun hänellä on poikakaveri, ja sillä auto, niin silti äiti on hovikuski, tai siis pitää olla.
Soittaa äidilleen joka 10 min. välein ja kysyy missä äiti on, jos olen sattunut pääsemään
äidin kanssa yhdessä iltalenkille.
Järjestää lähes jokailta asiat niin, että ovat äidin kanssa ostoksilla kaupungilla ja kotiin tuloaika on 20.30- 21.30.
Käyvät äidin kanssa kahdestaan sukulaisissa.
Vaatii äitiään muuttamaan ko. lähikaupunkiin hänen kanssaan asumaan.
ja lista jatkuu....
Minä olen rauhallisen luonteen omaava mies, joka ei ihan pienistä välitä, silti joskus kun aina yksin on , vaikka asuu kolmin, niin joskus tulee väsy tähän uusiosuhteeseen.
Silti en ole aikeissa lopettaa suhdetta, ehkä se joskus paistaa aurinko risukasaankin.
kanssa, joten niinpä minäkin teen.
Asun kahden eron kokeneen naisen ja hänen lukion ekaluokkaa käyvän tyttären kanssa, yhteisessä kodissamme.
Meillä suhde on alussa, vajaa kaksivuotta yhteistä matkaa on takana ja matka on ajoittain ollut tosi rankkaa.
Varmasti monet uusioperheeseen tulevat ns. uudet miehet joutuvat kovaan henkiseen pyöritykseen, kuten minäkin. Tällä tarkoitan sitä, että perheen lapsi ei hyväksy äidin uutta kumppania.
Minulla on itselläni murrosiän ylittäneitä lapsia,
mutta joudun silti joskus vetämään henkeä, kun näkee ja ennenkaikkea kokee perheen nuorimmaisen
käytöksen.
Eli tuo tyttölapsi ei juttele mitään minun kanssa, ellei kysy, ruoka / kahvi hetkillä puhuu
vain äitinsä kanssa, tai jos sattuu olemaan vieraita, juttelee vain heidän kanssaan, vaatii äitiään katsomaan kanssaan kaiket illat televisiota.
Vaatii äitiään viemään ja hakemaan hänet lähikaupungista, kun kavereidensa luona käy.
Se tuossa pistää ajattelemaan, kun hänellä on poikakaveri, ja sillä auto, niin silti äiti on hovikuski, tai siis pitää olla.
Soittaa äidilleen joka 10 min. välein ja kysyy missä äiti on, jos olen sattunut pääsemään
äidin kanssa yhdessä iltalenkille.
Järjestää lähes jokailta asiat niin, että ovat äidin kanssa ostoksilla kaupungilla ja kotiin tuloaika on 20.30- 21.30.
Käyvät äidin kanssa kahdestaan sukulaisissa.
Vaatii äitiään muuttamaan ko. lähikaupunkiin hänen kanssaan asumaan.
ja lista jatkuu....
Minä olen rauhallisen luonteen omaava mies, joka ei ihan pienistä välitä, silti joskus kun aina yksin on , vaikka asuu kolmin, niin joskus tulee väsy tähän uusiosuhteeseen.
Silti en ole aikeissa lopettaa suhdetta, ehkä se joskus paistaa aurinko risukasaankin.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Pitäiskö teidän istua alas juttelemaan asiasta?
Tyttö on selvästi mustasukkainen äidin huomiosta ja on vissiin vähän "lellitty".
Äiti on ehkä tuntenut/tuntee syyllisyyttä erosta ja yrittänyt lellimällä hyvittää lapselle isän puutteen.
Sitten sinä tulet kuvioihin ja viet äidin huomion.
Minusta teidän kannattaisi istua ihan alas juttelemaan asioista, ensin tytön äidin kanssa sovitte pelisäännöt ja sitten puhutte yhdessä tytön kanssa siitä mikä mättää ja missä mennään.
Tämän naisesi pitäisi ottaa aikuisuus haltuunsa? Onko tytär hänen ainoansa? Kuulostaa ihan siltä että tytär on ottanut vallan äidiltään ja äiti luovuttanut. Tytär tuntuu sanelevan säännöt, äiti kiltisti alistuu kuin lapsi.
Eikö hän koskaan kärsi itse siitä, ettei saa olla kanssasi normaalissa parisuhteessa? Neuvottele kanssasi pelisäännöistä, ota huomioon myös sinun toivomuksiasi?
Uusioperheessä eläminen vaatii enemmän taitoja kuin ensimmäisessä. Pitää kyetä saumaamaan hyvin erilaisia ihmisiä ja tapoja yhteen. Se on rankkaa mutta onnistuu. Juttele voisiko naisesi yrittää seuraavaa:
Tykätä ei tarvitse, mutta käyttäytyä pitää. Tyttären on vastattava kohteliaasti, tervehdittävä jne. tai äiti esim. ei puhu tyttärelleen.
Äiti katsoo jonkun aikaa hänen kanssaan telkkaria ja sitten on sinun kanssasi, antaa tyttären rauhassa suuttua. Tämä on oikuttelua kuin pienellä lapsella ikään.
Äiti suostuu kuskailemaan tai käymään ostoksilla tietyn verran. esim. kaksi kertaa viikossa. Muutoin sanoo ei!
Äiti ei aina vastaa puhelimeen. Hänellä on myös oikeus olla rauhassa.
Sukulaisiin lähdet myös sinä mukaan tai ei sitten mennä ollenkaan. Siellä on myös käyttäydyttävä ihmisiksi.
Tai sitten anna naisesi alistua lapsen valtaan ja elää tuossa pyörityksessä loppuikänsä. Itsehän on kasvattanut tyrannin ja itsekeskeisen lapsen riesakseen. Hän ei ilmeisesti halua omaa aikuisen elämää itselleen?
se asia on, miten kirjoitit.
Tosiasia on, että valta on lapsella, katselin
eilen illalla 22 aikoihin ihmeissäni kun äiti ennen tyttären hakua kaupungista alkoi tyhjentää
omia vaatteitaan vaatekaapista.
Kun tytär tuli kotiin, avasi hän vaatekaapin ovet kuin armeijassa ikään.
Ymmärsin silloin mistä oli kyse, oli tullut
lapselta käsky tyhjentää kaappi. aattelin et huh huh..
Tuttu juttu.Jos nainen puolustaa lastaan jatkuvasti ja lapsi ei hyväksy uutta miestä äitinsä rinnalle ja uusi on tulossa.Sekä ei miehellä oikeuksia komentaa tai pyytää toisen mukulaa,vaan äiti sanoo minun lapseni ei tarvitse tehdä mitään niin sanotusti vaan koska hän on lapsi.Mutta on oikaus hallita äitiään ja terrorisoida toista osapuolta ja äiti hyväksyy sen.Kyseessä äidin poika
Tuttua on...olen kaksi eroa kokenut nainen ja vuoden yhdessä miehen kanssa, jolla itsellään ei ole lapsia. Omat lapseni ovat jo "aikuisia". Poika pärjää hyvin omillaan, mutta tytär on oikea murheenkryyni ja tuntuu pilaavan meidän muuten niin hyvän suhteemme. Olen äitinä aivan toivottomassa tilanteessa. Tyttärellä mielenterveydellisiä ongelmia ja pienen lapsen äiti ja asuu toisella paikkakunnalla. ja yksinhuoltajana kaiken lisäksi. Soittelee minulle monta kertaa päivässä ja hätä on suuri milloin terveydestään,milloin lapsestaan ym. pyytää hakemaan,kun eivät pärjää. Mies on silloin aivan hermoraunio, kun he tulevat "sotkemaan" meidän rauhallista elämää ja alkaa minulle osoittaa mieltään.Ovet paukkuu ja kotielämä ei hänelle silloin maistu. Itselläni kova huoli pienestä lapsesta, kun tiedän etteivät he muualta apua saa. Nyt on tilanne mennyt erittäin vaikeaksi. Tiedän, ettei mieheni jaksa tätä enää kauan ja itse olen loppuunpalamisen partaalla, sairaslomallakin. Ei oo helppoa. Olisin halunnut kokea oikeaa hyvää parisuhdetta, mutta ilmeisesti minun olisi pitänyt pysyä kaukana miehistä ja keskittyä lapsiini koko loppuelämäkseni.
ja sanoa tyttärellesi että nyt on aika itsenäistyä.
Turhaan sinä miestäsi siitä syytät, että hän ei ole jatkuvasti valmis ottamaan vastaan aikuista tytärtäsi, JOKA ASUU JO OMASSA TALOUDESSA.
Koita ymmärtää, että kotinne on myös MIEHESI KOTI, jossa hänelläkin tulee olla määräysvaltaa asioiden suhteen.
En minäkään sallisi jatkuvaa vieraiden/omien yli 18v. lasten kylässä ramppaamista. Joku kotirauha olla pitää, ja pelisäännöt vierailuaikoja myöten selvät.
Ymmärrän että olet huolissasi tyttärestäsi. Tytär on lapsesi aina ja toki hänen ongelmansa ovat vaikeita. Hänen vain nyt pitäisi ensisijaisesti yrittää itse, toki hän sinun tukeasi tarvitsee.
Voit kannustaa häntä hakemaan apua esim. erilaisista vertaistukiryhmistä ja terapiasta. Koska hän on yksinhuoltaja, hänellä on mahdollista saada esim. tukivanhempi jokun järjestön kautta (MLL) tai keskustella sosiaalitoimistossa tästä mahdollisuudesta. Omat harrastukset ovat tärkeitä, onko hänellä jotain mistä hän pitää? Varmasti voi olla muitakin ehdotuksia.
Onko mahdollista että lapsi tulisi teille vaikka muutamaksi päiväksi, tyttäresi voisi käydä jossain sillä aikaa? Isovanhemmuus voi joskus olla sitäkin.
Ymmärrän miestäsi, hän on odottanut jotain muuta, mutta hänenkin pitää kasvaa. Lapset ovat aina meidän lapsia vaikka olisivat minkä ikäisiä tahansa. Se hänen täytyy käsittää. Yrittäkää neuvotella miten te yhdessä voisitte tukea tytärtäsi. Hän ei koe silloin itseään ulkopuoliseksi. Sitäpaitsi hän saattaa olla huolissaan sinun terveydestäsi ja jaksamisestasi!
näinhän se on...tiedän, että olen mennyt liiallisuuksiin huolehtimiseni kanssa. Pitäisi vaan antaa tyttären pärjäillä omillaan, eikä olla aina auttamassa. Mielelläni hoidan silloin tällöin hänen lastaan, sillä lapsi on mulle tosi tärkeä ja tytär saa vähän lepoaikaa silloin, ja myös mieheni tykkää lapsesta. Mutta että jatkuvasti olisi kumpainenkin tulossa "meidän hoitoon"...eihän se tietenkään voi ilahduttaa miestäni eikä minuakaan...
Ihmettelen vaan miten mielenterveystoimistossa on työntekijä ehdottanut tyttärelleni, että tulisivat meille asustamaan nyt kun tyttärelläni on vaikea aika. Kun ei tämä vaikea aika oo vain tilapäistä vaan jatkuvaa...miksi ei terveyspuolelta saa apua, vaan omaisten pitää sairastumiseen asti hoitaa omaisiaan. Ja että siinä menee vielä parisuhde pieleen...
Ja kun heillä ei edes rahaa ole koskaan. Sosiaalitoimistossa sanovat, että lainaa äidiltäs..mitenkähän me työtön pariskunta lainaillaan kellekään, kun ei omiinkaan menoihin rahat riitä...
Heips!
Itse myös uuspereessä elävänä en malta olla kommentoimatta tuota juttuasi muutamalla sanalla.
Mielestäni myös uusperheessä koko perhe-elämän perusta on parisuhde, joka on sitten myös lapsille koti. Siitäkin huolimatta, että uusperheen ihmissuhdeverkosto on laajempi kuin ns ydinperheen.
Vaikuttaa yhtäkkiä ajateltuna siltä, että tytär on kovin läheinen äitinsä kanssa. Elivätkö he kahdestaa kauankin ennen kuin sinä muutit heidän kanssaan asumaan. Seurustelitteko kauan ennen kun muutitte yhteen? Keskusteliko äiti tyttärensä kanssa ennen yhteenmuuttoanne? Osoittaako äiti tyttäreleen, että tykkää sinusta ja sinä olet tärkeä ja että tytön kuuluu myös käyttäytyä sen edellyttämällä tavalla.Eli toisin sanoen te olette eidän perheessä ne aikuise ja vanhemmat.Ja myös sinun mileipiteilläsi on merkitystä.
Tytär on ehkä iältään hankalassa vaiheessa. Kerrot että tyttö ei juuri puhu sinulle mitään muutoin kuin ruokapöydässä. Puhutko sinä hänelle, vai odotatko että hän tekee aina aloitteen juttelussa? Oletko jutellut naisesi kanssa näistä tuntemuksistasi?. Voihan olla että äiti säälii tytärtään ja koittaa hyvittää tytölle jotain tekemällä nii kuin tyttö haluaa. Toisaalta nuo kuskaamiset ja kaappien tyhjentämisethän kuuluvat jokaisen lapsiperheen arkeen. Jotenkin vaikuttaa siltä, että olet jäänyt perheessä ulkopuoliseksi. Minusta vaimosi tulisi jutella tytäresi kanssa siitä, mitä sinä hänelle merkitset ja mikä on tytön asema tässä kuviossa. Ei kai ole tarkoitus että äiti ja tyttö muuttavat kahdestaan ja sinä jäät itseksesi jos kerran aiotte yhdessäoloanne jatkaa. Luulisi että tyttö viimeistään lukion jälkeen itsenäistyy ja muuttaa esim opiskelemaan ja omaan kämppään, se kai se on tavoite, vai mitä.
Uusperheessä eläminen ei ole helppoa. Toisen lapset eivät koskaan voi tuntu samalsta kuin omat, mutta sen asian kanssa oppii elämään. Ehdoton edellytys on kuitenkin toimiva keskustelu-yhteys, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus.
rehellisistä kannanotoistasi.
Ehkäpä saan myös omaa ajattelumallia rakennettua
parempaan suuntaan, kun luen näitä perusteltuja ajatuksia.
Sen olen huomannut, että uusioperhe on ihan jotain muuta kuin orginal.
Noihin kysymyksiisi vastailen.
Äidillä ja tyttärellä on todella läheinen suhde toisiinsa, joskus se tuntuu olevan jopa epänormaalin läheinen, kun ottaa huomioon lapsen iän.
Kyllä he useita vuosia asuivat kahdestaan, ennen
edellistä parisuhdetta.
Minä ja puoliso ei kauaa seurusteltu, ennen yhteen muuttoa, se meni jotenkin väärinpäin, liittyi asunnon ostoon ja tytär vastusti minun muuttoa yhteiseen kotiin kokoajan.
Ehkäpä myös äidillä oli ajatukset sekaisin edellisen suhteen päättymisen johdosta.
Äiti kyllä suhteemme alussa osoitti lapselleen, että olen hänelle tärkeä ja se aiheutti armottomat
sanalliset hyökkäykset äitiä vastaan, jos sitä kielenkäyttöä joutuis jatkuvasti kuulemaan, niin kai pois haluais.
Tuosta juttelustani tyttären kanssa.
Minä alussa juttelin paljonkin hänelle, mutta sitten se jäi vähemmälle, kun tytär avoimesti naureskeli puheitani äidilleen,
jotenkin se pilkkaus pisti minua hiljaisemmaksi.
Uskon että jossain vaiheessa suhde kääntyy hyväksi
ei tänään, ei huomenna mutta ehkä ylihuomenna.
... tytön pilkkaavien sanojen vuoksi. Mites vaimosi suhtautui tuohon "pilkkaamiseen", puolustiko hän sinua vai koittiko vaan hyssytellä.
Itse olen nykyisessä perheessämme pyrkinyt oikeudenmukaisuuteen. Lapseni ei "räkytä" nykyiselle miehelleni suotta, mutta kyllä taas sitten on toisinpäin niin etten suvaitse oman lapseni väärin- tai epäoikeudenmukaisesti kohteluakaan. Tosin sellaista en koe olleenkaan kuin ehkä kerran suhteen alkuaikoina. Mutta mullonki semmonen "vika" että mun pitää heti päästä sanomaan jos joku vaivaa, liekkö se aina hyvästä vai pahasta :-).
Meillon molemmilla lapsia entisestä suhteesta. Miehen pojat ovat jo tommosia miltei parikymppisiä ja voin kyllä sanoa etten niille mikää äitipuoli koe olevani. Ei nekää mulle kauheesti juttele ja minä olen alunalkaen ottanut tietoisesti sen kannan, etten niille tuputa juttujani tai kauheasti tuo itteäni tykö jos näyttää ettei he itse halua. Kuitenkin olemme tuon nykyisen mieheni kanssa yhdessä sopineet meidän perheen pelisäännöt noin pääpiirteittäin, ja niistä pyrimme pitämään kiinni.Tarkoitus on ollut ettei meille pääse syntymään mitään me ja te -muodostelmaa.Jos haluan johonkin asuiaan puuttua poikien asioissa, teen sen mieheni kautta, en suoraan pojille. Varmaan se johtuu osittain siitäkin kun pojat on jo lähes aikuisia, joskin asuvat vielä kotona.
No tarkoitushan on että me joskus jäämme tähän kahdestaan ja lapset käyvät vaan kylässä mahdollisesti omien lastensa kanssa.
Onko teillä vaimos kanssa koskaan mitää kahdenkeskistä aikaa. Jos ei ole nii ottakaa sitä tietoisesti. Sanotte vaan tytölle hyvissä ajoin, että teillä on nyt tämöiset suunnitelmat tälle illalle tai viikonlopulle ja pidätte siitä myös kiinni. Silloin teette vaimosi kanssa jotain sellaista mistä molemmat pidätte :-).
tuosta tyttären avoimesta pilkkauksesta, se
oli aika raakaa suhteen alussa, eikä se vielä
ole kokonaan pois jäänyt.
Eniten se sattuu, kun lapsen äiti nauraa avoimesti
lapsensa vinoilulle.
Jos pari esimerkkiä.
Yhtenä iltana tytär alkaa matkimaan puhetyyliäni,
ja äiti nauraa ääneen.
Sunnuntaiaamuna luen keittiössä aamunlehteä, tytär
tempaisee itselleen lehden ja levittää sen pöydälle ja sanoo on lehtien lukuaika.
Taas äidillä on lapsen kanssa hauskaa.
Eräänä iltana lapsi ja äiti katsovat telkkaria
kahdestaan, ykskaks lapsi sanoo, ostetaan äiti
kaksi nojatuolia olohuoneeseen ja myydään
sohvat pois. Kaksi tuolia, hänelle ja äidille.
Kai noihin juttuihin joskus tottuu.
En tiedä sitte oonko elämän valtamerellä oppinu ehkä liiankin itsekkääksi, mutta sori vaan, en kyllä sietäisi tuollaista käytöstä puolisoni taholta. Joku raja sentään mukuloiden käytökselläki pitää olla. Kyllä minä ainaki vaadin omilta lapsiltani hyvää käytöstä niin minua kuin miestänikin kohtaan.Tuossa lehdenrepäisytilanteessa olisin ilman muuta käskenyt työn palauttaa lehden heti sulle takaisin. Johan jo päiväkodissa opetetaan että toisen kädestä ei saa ottaa.
Meillä on kuopus juuri tulossa parasta aikaa murkkuikään ja sehän tietää sitä, että rajoja kokeillaan. Kyllä puutun siihen jos hän sunkuttaa turhasta miehelleni tai mulle. Lähden myös siitä että mieheni saa ja hänen itseasiassa tulee "komentaa" kuopusta tarpeen vaatiessa mutta aiheesta. Lisäksi tykkään että me sovimme periaatteet mitä vaaditaan. Toki olemme mieheni kanssa joistain asioista eri mieltä, mutta niistä puhutaan ja sovitaan miten toimitaan. Samoin toimitaan isompien kohdalla, joskin heidän tekemisiin tai tekemättä jättämisiin en suoraan puutu vaan isänsä kautta.
Täytyy kyllä sanoa, että minä kyllä pahoittaisin mieleni jos mieheni käyttäytyisi poikiensa kanssa minua kohtaan noin. Kuitenkin haluan ja koen, että meidän tulee olla yhdessä rintamassa, siksihän kai yhdessä ollaan. Vai ajatteleeko vaimosi että sinun aikuisena tulee ymmärtää tyttären touhut.Taidat olla liian kiltti, opettele pitämään puolesi :-), ei reuhaamalla mutta voit kertoa miltä sinusta tuntuu, ja toisaalta katsdoa välittääkö toinen siitä miten sinä asiat koet.
Mites teillä anoppi ja appiasiat sujuu, meill he on tulossa kylään ja tietty mun piti nousta viideltä leipomaa ja siivoamnaa kun vasta eilen ilmoittivat tulosta :-). Mukavaa sysyisen aurinkoista keliä kaikille.
minulla valituskirje tulee. :), enkä siksi ole tätä tarkoittanut, vaan vastailen kyllä, kun onpi kiva kun joku kuuntelee ja ymmärtää asioita.
Selvennyksi kerron, että elän avoliitossa puolison kanssa, ja nyt kun kohta se kaksivuotta
täyteen tulee niin en vielä yhtään kertaa
ole tavannut puolison vanhempia, siis äitiä
( isä ei elä enää )tai hänen muita sisaruksia ja sukulaisiaan.
Puoliso ei pyydä ei ilmeiseti halua minua mukaan
kun käy äitinsä luona ja hänen sukulaiset ei
ole meidän yhteisessä kodissa käyneet, syytä en
tiedä.
Pitää jatkaa päiväntöitä, joten hyvää alkavaa
perjaintaipäivää .
.... et ole tavanu sukulaisia? Toki en minäkään tavannut nykyisiä appivanhempia ihan heti ja vieläkään en ole ihan kaikkia mieheni sisaruksia nähny muuten kuin kuvissa. Mutta kun ne ei keskenäänkään pidä yhteyttä niin ymmärrän sen siltä pohjalta. Minun lähipiirini syynää ja haastattelee heti kaikki vävy- ja miniäkokelaat :-)).Me ollaanki normaalia läheisempiä.
Mutta väkisinki tulee mieleen että miksi tuo sun vaimosi ei halua sinua mukaan sukuloimaan? Oletko kysyny häneltä sitä?.Haluaisitko sinä mennä mukaan? Minä jos olisin sinä niin kysyä pässäyyttäsin heti jotta häpeätkö sinä minua?
Meilläkään ei nämä appivanhemmat ole vielä toisiaan tavaneet, syytä en ole sen kumemin miettinyt. Ei kai vaan ole tullu tilaisuutta siihen ja asuvatkin eri puolilla suomea. Häätkin pidettiin maistraatissa lasten läsnäollessa ja suku jäi ilman juhlia :-).
Hauska foorumi tämä, täällä voi kirjoitella kaikenlaista ihan niitä näitä vaan, kunhan muistaa että lukijoita on ehkä satoja :-).
Viimeisistä syyslomapäivistä nauttien kaunista viikonloppua toivottaen. Omituinen höpöttäjä :-).
kirjuuttaa.
vai syyslomapäiviä sie viettelet, onpa mukava, oishan tuota ollu kiva itsekin, mutta nää leipätyöt on vain tehtävä ensin.
Oisin minä halunnu lähteä puolison vanhempia ja sukulaisia tapaamaan, mut jostain syystä puoliso ei minua kai huoli, olen joskus kysynyt, häpeääkö hän minua,selvää vastausta en ole vielä saanut.
Asiasta vois joku saaha suurenkin numeron, mie en viitsi ruveta , sillä jos minua ei tallaisena
normaalina miehenä(50) huolita, niin antaapi sitten asian olla :)
Mut mukavaa viikonloppua ja toivottavasti me höpöttäjät palataan..
"Asiasta vois joku saaha suurenkin numeron, mie en viitsi ruveta , sillä jos minua ei tallaisena
normaalina miehenä(50) huolita, niin antaapi sitten asian olla :) "
No jaa mut te ootte kuitenki pariskunta ja uusperhe. Eikös se tunnu kuiteski jotenki etäiseltä. Ja kettu sanon mä, jos mun puoliso ei vastais mittää tohon häpeämiskysymykseen ni se ois kuitenni myöntävä merkki. Sais kyllä sitten hakea arvoistansa seuraa itselleen ihan vapaasti. Sais hakea sitte semmosen emännän jota passaa esitellä :-). Teil kuulostaa olevan aikas tuore suhde ja kuiteski tuo touhu minusta kuulosta ainaki hieman hmmmm, etäiseltä. Tosin on toki vaikea toisten elämästä kuitenkaa sanoa kun ei kaikkia yksityiskohtia tunne, mutta noi sun kertomas perusteella.
Miks sun puolisos sitte aikoinaan halusi alkaa seurustelemaan sun kanssa ja miksi muutti yhteen asumaan? Mikäs sitä silloin sussa viehätti, kai sitä jotain oli kuitenkin. Mits teillä noin muutoin menee, jos ei oteta huomioon äidin ja tyttären yliläheistä suhdetta ja sitä että sä et pääse mukaan sukuloimaan? :-).Kysyyy hän ja jatkaa lomaansa vielä pari päivää:-).
ihan vaan uteliaisuuttani että onko teillä öisin kuitenkin kahdenkeskistä aikaa vai nukkuuko tyttö äitinsä kanssa?
suhteemme alussa tytär yritti muutamana yönä jollain tekosyillä tulla meidän makuuhuoneeseen nukkumaan, mut kielsin sen selvin sanoin ja se jäin siihen.
sinne jonnekkin.:)
Se sitten taas arki on alkanut, voe juku.
Kyselit tuossa, miten muuten meillä, nii joten.
Suhde on todella vasta alussa, no jostain syystä
se ei oikein kiihkeää ole ollut hänen taholtaan koskaan, siis joskus ei kovin rakastuneelta aikuisen naisen käytökseltä vaikuta.
Ehkä siihen on syyt, kaksi eroa ja se pistää varovaiseksi luulen niin.
Totuus on se että hän on asunut niin kauan kaksin
lapsensa kanssa, vaikka on samalla asunut myös miehensä kanssa, että hänelle on jotenkin jäänyt väärä käsitys parisuhteen ns. järjestyksestä.
Hän elää lasten ehdoilla, vaikka pitäis kai olla niin, että aikuiset ohjaa elämää ja siihen mahtuu sitten vaikka 10 lasta.
No nyt viikon loppuna nostin ns. kissan pöydälle
oli pitkät ja vakavat keskustelut asiasta, :) ja
loppu tulos,.. varmasti asia on ymmärretty, mutta mutta, lapsella on niin kova valta äitiin, että saahan ihan oikeasti nähdä missä määrin mikään muuttuu.
Se tässä meidän jutussa, ainakin minun kannalta katsottuna on surullista, että minulla on paljon tunteita häntä kohtaan ja haluan suhdetta jatkaa
mutta onko kaikki rakkaus ihan turhaa tässä suhteessa, senkin aika näyttää.
Tästä asiasta vois puhua vaikka miten paljon, mutta pitää aloitella päivän työt, joten mukavaa
työpäivää ex- lomalaiselle :)
t.höpöttäjä 2
Ankea arkion alkamassa, saas nähä miten taas pääsee työn laidasta kiini. Tosin vanha kokemus opettaa, että huomenna ei sitten muitsa lomalla olleensakkaan. meillä anoppi ja appiukko tuos on juuroi kohta tekemässä lähtöä kotipuoleensa , joten on kai epäkohtelisasta heitä kohtaan kovin kauaa tässä koneella viivähtää. Mutta voin höpötella tässä paremmalla ajalla lisää :-).
Joten hyvää työpäivää sinullekkin.
Jos sun vaimos ei oikein osoittanu rakastavansa sua ennen yhteenmuuttoanne, miksi kuitenkin menit hänen kanssaan yhteen asumaan. Voihan se olla, vaimoas ja hänen taustojaan sen kummemmin tuntematta, että hänen on vaikea taas aloittaa alusta uudessa suhteessa. Mutta toisaalta mikä kiire hänelläkin sitten oli mennä yhteen. Vaikeita asioita joihin ei taida löytyä vastausta. Se taitaa olla vaan sun päätöksestäsi kiinni, jää siihen ja katso mitä tapahtuu. Mutta toisaalta, suhteenne on vielä aika nuori ja avot, aika kylmältä kuulostaa. Toisaalta en oikein ole päässyt siihen ongelmanne ytimeen, mikä on se olennainen ongelma. Sekö, että olet mustasukkainen äidin ja tyttären läheisestä suhteesta vai onko ongelma sinun ja vaimosi välillä. Pyydä vaimoasi vaikka kirjoittamaan kirjeeseen omia ajatuksiaan suhteestanne. Sillä kyllä meissä naisissakin on sellasia jotka ei osaa näyttää tunteitaan, saatikka keskustella niistä.
Edelleen mielellään kaikenlaisista asioista höpöttelijä :-)
onneksi sentään teillä on kahdenkeskistä aikaa makuuhuoneessa se on kuitenkin parisuhteen yksi kulmakivistä.
... on. Sanoppa miksi se on niin yleistä, että naisten kiinnostus "niihin" hommiin loppuu usein. Oisko "vika" siinä että parisuhde ei muutenkaan kukoista. Se voi kuule olla et nainen on herkempi kapistus ku auto, ei se lähe käyntiin virta-avainta vääntämällä :-). Naesen sielunelämä ku on nääs palijo monimutkasempi kapistus kuin kalleinkaan tietokonemoottoriauto :-).
Itse olin vähän samankaltainen monille äidin miesystäville, erityisesti tälle nykyiselle(paitsi en noin paha kuin sinun tapauksessa).
Miten tyttö näkee biologista isäänsä, vai näkeekö ollenkaan? Kuulostaa mustasukkaiselta, tytär varmaan ajattelee että viet tyttären tai tyttären isän paikan äidin elämässä ja ettei äidillä ole aikaa tyttärelleen.
Hänen pitäisi ymmärtää, että sinä olet osa äidin ja hänenkin elämää ja kuinka hän aiheuttaa pahaa mieltä kun yrittää sotkea kahden ihmisen elämän vain lapsellisen mustasukkaisuuden takia.
Silmäni aukesivat vasta sitten kun äitini itki minulle sisaruksille miten nykyinen miesystävä oli sanonut (suhteen alussa) ettei hän uskalla tulla enää meille kylään/yöksi kun kokee olevansa niin ei-tervetullut.
Silloin tajusin että tärkeintä tässä on että äitini saa vihdoinkin olla onnellinen kun on löytänyt tasapainoisen miehen elämäänsä(jäi leskeksi 80-luvulla sitten ja sen jälkeen aika huonoja suhteita takana, itse olen 21).
Ja nyt on asiat hyvin ja se miesystävä on oikeasti mukava tyyppi, se oli minulle uutta että halusi tutustua meihinkin toisen lapsiin(kun tuntui että hän ikäänkuin vie äidin meiltä kuten kaikki muutkin miesystävät ennen).
Eli siis tämän alkusepustuksen jälkeen vain sanon että voisi olla hyvä keskustella kolmestaan; tyttö, äiti ja sinä miltä sinusta tuntuu ja miltä äidistä ja tyttärestä tuntuu.
Se varmasti auttaa asiaa paljon. Onkos äiti huomannut tyttärensä käyttäytymistä sinua kohtaan? Tsemppiä sulle, kyllä asiat hoituu kun vaan selvittää.
Meillä oli sama homma.
Aikuinen tyttö soitteli montakertaa päivässä joskus myöhäänkin ettei mistään kahden olemisesta meinannut mitään tulla kun äidillä piti puhelin olla kokoajan korvanjuuressa.
Puhelut usein kesti tunnin ja toista ja joka ainoa päivä.
Hirveä riita kun huomautin asiasta.
Ei auttanut muu kuin sanoa että joko tai.
Kerää kimpsusi ja muuta sinne tytön luo asumaan jos ei muutos tule NYT!
Ei kuitenkaan muuttanut vaan kanssakäyminen alkaa olla jo normaalilla inhimillisellä tasolla, soittelevat silloin tällöin mutta sitä en halua kieltää sillä onhan kyse kuitenkin äiti-tytär-suhteesta.
Jämäkkää otetta veli !
Ymmärrän tyttöä hyvin, hänellä saattaa olla todella vaikeaa kun oma perhe on hajonnut ja äidillä uusi mies kuvioissa. Tuossa iässä tytöt tarvitsevat todella paljon äitiään. Olen kauhistunut siitä, kuinka moni täällä sanoo tytön olevan lellitty! Hän ei ole lellitty vaan masennuksen ja hylätyksitulemisen tunteiden kanssa myllertävä murrosikäinen.
Mielestäni sinun kannattaa kertoa tytölle, kuinka SURULLINEN olet sen takia, että tunnet olosi ULKOPUOLISEKSI. Jos lähestyt häntä vihalla ja "pelisäännöillä", niin saat vastaasi vain vihaa ja tulevaisuudessa myös katkeruutta. Jos haluat ajatella teidän välejä myös muutaman vuoden kuluttua, niin kannattaa yrittää voittaa tytön luottamus puolellesi pikkuhiljaa.
Ole kärsivällinen ja ymmärtäväinen tyttöä kohtaan nyt, voin vannoa että hän tulee arvostamaan sitä muutamien vuosien kuluttua kun hän aikuistuu. Järjestä teille kolmelle yhteistä puuhaa (ei muita lapsia edes, jos niitä on), jotta tyttö tuntee kasvavansa kahden HÄNESTÄ välittävän aikuisen kanssa. Jos lähdette kolmestaan kauppaan, niin kulje tytön seurassa, älä vain äidin. Toivottavasti pikkuhiljaa tilanne muuttuu.
Ymmärrän, että olet harmissasi kun et voi viettää aikaa naisesi kanssa, mutta murrosikäinen ei tajua asioita muiden ihmisten kannalta. Viha synnyttää vain vihaa murrosikäisen kanssa, siksipä yritä vain hyvällä. Muista, että tytöllä on varmasti vaikeampaa kuin sinulla.
parhaani mukaan yrittänyt ymmärtää myös tytärtä, olenhan itsekin lasteni isä. Mutta mutta vaikka minä ymmärtäisin ja haluaisin syliin sulkea, ei se pelkästään riitä, sillä siihen tarvitaan kaksi, myös se toinen osapuoli.
Olet oikeassa. Murrosikäiselle se vain on niin vaikeaa tulla vastaan tuollaisessa tilanteessa... kun on hylkäämisenpelko päällä äitistänsä ja saattaa olla katkera koko uusperheestä. Hyvä, että suhtaudut kuitenkin hyvällä. Yritä saada pikkuhiljaa kontaktia tyttöön, kysele joka päivä koulukuulumisia ja muuta vastaavaa vaikka vastaukseksi ei tulisikaan mitään järkevää. Eiköhän se siitä pikkuhiljaa muutu, viimeistää kun hän aikuistuu. Tsemppiä!
No doda noin. Murrosikäinen tarvitsee rajoja, oli hän sitten uus- tai alkuperheen lapsi. Rajat asettaa yleensä oma isä tai äiti. Uusperheessä vanhemmat muodostuvat isä/äitipuolesta ja omasta vanhemmasta. Etenkin silloin tarvitaan näiltä vanhemmilta kykyä sopia keskenään siitä miten lapsien käytöksen suhtaudutaan ja myös sitten pysytään näissä sopimuksissa. Se mielestäni suojaa koko perhettä ristiriidoilta. Ja myös uusperheen masentuneelta lapselta tulee vaatia hyvää käytöstä ja hänelle myös tulee asettaa rajat.Jos ei niitä rajoja kotona aseteta , viime kädessä ne asettaa sitten poliisi. Ja äidin mukaanmeno puolisonsa ilkkumiseen ei ainakaan paranna parisuhdetta saatikka sitten tyttären ja miehen suhdetta. Päinvastoin se mielestäni vahvistaa tytölle tunteen siitä että uusi myös on hölmö ja että häntä saa kohdella miten vain.
Uusperhe toimii hieman erillä tavalla kuin ydinperhe. Mielestäni pelisäännöt siellä ovat ennemminkin rakkaudenosoitus eikä suinkaan vihaa.
toivon!
risukasaan paistaa, usko pois.
Ota huomioon perheen lapsi ja äiti, ja älä
tyydy olemaan vaan muiden tahdon alla, vaan vaadi
suhteelta, kuin oikeaan parisuhteeseen kuuluu.