Oon ollu kaukosuhtees yhden todella ihanan pojan kanssa nyt kohta 4kk. Äiti ei vielä tiedä asiasta mitään ja pelottaa mennä kertomaan asiasta, just siksi jos hän ei hyväksy kaukosuhdetta :(
Rakastan tätä poikaa todella, ja tunteet häntä kohtaan ovat suuremmat kuin aiempien ihastusten kohdalla, paitsi että tämä poika ei ole vain ihastus!
Eniten tässä askarruttaa se, kun äidin kummitytöllä oli myös kaukosuhde minun ikäisenä. Ei äiti siitä koskaan pahemmin puhunut, sanoi vaan että siitä tuli loppu. Niin en sitten kyllä tiedä mitä mieltä hän olisi siitä, että oon kaukosuhteessa, eihän hän kyllä vielä tiedä...
En kumminkaan halua vielä hänelle asiasta puhua, en uskalla.
Hän kyllä taisi ihan vitsillä tuossa muutama päivä sitten sanoa että ota siitä mies itselles. Ja sanoin vaa sit ihan et pitää harkita. Ja enhän mä mitää harkitsis, ottasin heti!
Että en sitten tiedä aavistaako äitini nyt jotain että olen sen pojan kanssa. Kesällä, kun se poika kävi täällä äiti näki hänet mutta ei sen paremmin kerenneet tutustua, kun vaan tervehtivät.
Asun kumminkin vielä kotona, tilanne olisi varmaan eri jos asusin jo omillani, mutta kyl varmaa viel pari vuotta pitää tääl olla.
Sitäkin tuli jo mietittyä että jos muuttasin lähemmäksi kultaani sitten kun tämän ensimmäisen opiskelupaikan saan päätökseen, tiedä sitten mitä mieltä äitini on.
Mutta hei, sitten kun muutan olen kumminkin jo täysi ikäinen, mutta saattashan se äiti siihen jotai sanoa.
Huomasin kyllä että tuolla alempana oli myös samanlainen ongelma, mutta kerroin tässä oman tarinani.
Että jos joku viitsisi neuvoa minuakin.
Se poika merkitsee minulle todella paljon ja haluan olla hänen kanssa!
Rakastan tätä poikaa todella, ja tunteet häntä kohtaan ovat suuremmat kuin aiempien ihastusten kohdalla, paitsi että tämä poika ei ole vain ihastus!
Eniten tässä askarruttaa se, kun äidin kummitytöllä oli myös kaukosuhde minun ikäisenä. Ei äiti siitä koskaan pahemmin puhunut, sanoi vaan että siitä tuli loppu. Niin en sitten kyllä tiedä mitä mieltä hän olisi siitä, että oon kaukosuhteessa, eihän hän kyllä vielä tiedä...
En kumminkaan halua vielä hänelle asiasta puhua, en uskalla.
Hän kyllä taisi ihan vitsillä tuossa muutama päivä sitten sanoa että ota siitä mies itselles. Ja sanoin vaa sit ihan et pitää harkita. Ja enhän mä mitää harkitsis, ottasin heti!
Että en sitten tiedä aavistaako äitini nyt jotain että olen sen pojan kanssa. Kesällä, kun se poika kävi täällä äiti näki hänet mutta ei sen paremmin kerenneet tutustua, kun vaan tervehtivät.
Asun kumminkin vielä kotona, tilanne olisi varmaan eri jos asusin jo omillani, mutta kyl varmaa viel pari vuotta pitää tääl olla.
Sitäkin tuli jo mietittyä että jos muuttasin lähemmäksi kultaani sitten kun tämän ensimmäisen opiskelupaikan saan päätökseen, tiedä sitten mitä mieltä äitini on.
Mutta hei, sitten kun muutan olen kumminkin jo täysi ikäinen, mutta saattashan se äiti siihen jotai sanoa.
Huomasin kyllä että tuolla alempana oli myös samanlainen ongelma, mutta kerroin tässä oman tarinani.
Että jos joku viitsisi neuvoa minuakin.
Se poika merkitsee minulle todella paljon ja haluan olla hänen kanssa!
Vastaukset 78
Vanhimmat
Eli siis äitini on nähnyt tämän pojan kerran, itse olen nähny sitä poikaa jo neljä kertaa. En sitten siitä tiedä pitäisikö kultani ja äitini nähdä taas ja tutustua kunnolla.
Ja se poika asuu siis ihan tässä maassa, ei missään kaukana. Vaikka siis kyllä välimatkaa kumminkin on vähän päälle 120km.
Tekisin mitä vaan että äitini hyväksyisi tämän suhteen, koska pidän todella tästä pojasta!
Sinuna en huolestuisi koko asiasta. Teillä tuntuu olevan asiat kohdallaan ja tuo välimatkakin on loppujen lopuksi todella pieni. Itse aikoinaan asuimme minä ja nykyinen vaimoni lähes 400 km päässä toisistamme. Nyt olemme asuneet jo useita vuosia onnellisesti saman katon alla.
Oikein mukavaa syksyä ja tsemppiä!!
M
et oo tosissas (melkein)aikuinen ihminen!! sun elämäs, ei äitis. kasva pois äidin helmoista ja ota vastuu ite itestäs ni on helpompaa! tulet oppimaan elämästä kantapään kautta jossai kohti jokatapauksessa...
sillähän se selviää miten käy..itsellä on ollut kaukosuhteita oikeestaan aina..joskus teininä oli tosiaan yli 200kilometrin kaukosuhde, ei vanhemmat pistäneet vastaan..sitte kun olet 18 niin äitilläsi ei ole mitään sanomista muuttamiseesi tai mihinkään muuhunkaan..
Pelottaa mite se reagoi, just se jos se ei hyväksy sitä.
Jos antas viel ajan kuluu.. tai antaa jutun mennä ihan omalla painollaan, antaa sitten huomata kun se vois olla sopivaa. Olisiko näin.
että äidilläsi ei olisi mitään sitä vastaan kunhan sinä olet onnellinen? Kannattaa vaan ihan rohkeasti kokeilla. Joillain kaukosuhde toimii ja äitisi saattaa ymmärtää asian oikein hyvin.
Jos poika/mies on 10v tai enemmän sinua vanhempi niin mielestäni teillä on kaikki mahdollisuudet onnistua. Silloin mies on kypsempi ja tajuaa miten paljon suhteenne onnistuakseen teiltä vaatii. Jos taas kyseessä on sinun ikäinen tai vain vähän vanhempi kaveri, niin en kovin paljoa laskisi tulevaisuutta suhteen varaan. Aikuisena mies on paljon vahvempi ja kokeneempi. Onnea sinulle!
Saman ikäisiä ollaan :)
Sitten tarviit vain todellakin paljon onnea.
Ei sen kummempaa. Ja onhan tuo hauska kokemus kuitenkin. Hieno sellainen. On sitten mitä muistella kun asettuu paikoilleen.
Minun tyttäreni ainakin kertoo minulle kenen kanssa seurustelee,parempi se kuin ei ollenkaan.
Sinä tyttö17 parempi kun kerrot äidillesi suoraan että seurustelet .Miten sitten jos äitisi saisi tietää sen jostain muualta.
Miksi sun pitäs äidillesi kertoa?! Eikö sulla ole ollenkaan halua pitää joitakin asioita vain ja ainoastaan omana tietonasi? Sitä paitsi jokainen vastaa valinnoistaan itselleen, ei vanhemmilleen. Luulenpa että sinäkin olet valitsemassa kumppania ITSELLESI et ÄIDILLESI, joten mitä hiivattia se haittaa jos äiti ei poikaa hyväksy?! Sehän on hänen häpeänsä jos on niin ahdasmielinen ettei voi ymmärtää välimatkaa... Olet vasta 17 vuotias, joten kerkiät varmasti kokeilla niin kauko- kuin lähisuhteitakin vielä useaan otteeseen. Älä lannistu vaan rakasta täysillä!
äidille pitäisi edes kertoa? Mulle ei ainakaan tulis tossa iässä mieleenkään kertoa vanhemmilleni jostain suhteesta.
Itse en ainakaan tossa iässä ollut muulla linjalla kuin päätäpahkaa rakastunut ilman senkummempaa. Eli jos ei sen kummempaa, tarvineeko edes kertoa? Välimatka pitkä? Eihän tuo pitkä välimatka ole, eli ei nyt pitäisi olla maailmanloppu kelleen.
Toki hyvä jos äitiin niin hyvät välit, että kaikesta voi puhua. Mutta jos vielä on vanhempien mielipiteestä riippuvainen, niin onko silloin edes kypsä seurustelemaan? On rankka ajatus jos tuossa iässä äiti torjuu elämän rakkauden. Eli ite en ainakaan kertois.
Mut vähän tuntuisi siltä et tää on mun ensimmäinen ja viimene kundi mitä mul on.
Ei siis mulla ole mitää sairautta tms. mutta siis.. no tiedätte varmaan :)
No ajattelepas hyvä kommentoija asiaa niin että entäs kun äiti alkaisi ihmetellä et mites ei tytöllä ketää kiinnostuksen kohdetta ole.
Eli siis jos ajatellaan ettei tästä jutusta tietäisi.
Mitäpä itse ajattelisit siinä tilanteessa siinä nuoren asemassa jos oisit.
Emt.. Just... Niiq.. ehhe..Voi.. pötkylä, ku ei nyt.. oikee.. oikee.. tärppää..
Siis toi oli ihan pilalle mennyttä paskaa.. noniin..
"Nuoriso" älä lähettele tuommoisia viestejä kiitos.. Jatkakaa vain te muut
No sehän on sun äitis päänsärky jos on huolissaan siitä ettei tytöllä ole mielenkiinnon kohdetta. Mahtaa olla melko hankala ihminen se sun äitis, kaikella kunnioituksella...
ELÄ SINÄ VAIN OMAA ELÄMÄÄSI JA JÄTÄ ÄIDISTÄ HUOLEHTIMINEN NYT JO ÄKKIÄ TAAKSESI. Vaikutat melko yksinkertaselta tyypiltä. Tai sitten tuo aloittamasi aihe olikin vain provo...
Iha jees mutsi se on.
Hyvä ihminen se ei ole provo, vaan ihan tosi juttu!
Äläpäs esiinny mun nimimerkillä tai laita ees perään vaikka 2 tai jotai muuta et tietää et oot toinen 17v tyttö.
rekisteröi nikkis jos et halua kenenkään muun käyttävän sitä
Nuorena suuri ihastus tuntuu aina siltä että tää on nyt se mun - ainoo oikea ja mahdollinen ja muita ei enää tule. Jos teidän tunteet on molemminpuoliset, mahikset on hyvät, olkaa onnellisia! Pitäkää huolta suhteestanne, keskustelkaa ja sopikaa asioista niin ettei tule yllätyksiä sitten myöhemmin. Monet jutut loppuu silloin kun huomaa ettei toinen ollutkaan sellainen kuin uskoin hänen olevan... Mutta aito rakkaus ei kuihdu siihenkään että aina välillä on tylsää, sekin kuuluu elämään.
Ciao!
Eipä sinulla tuon kertomisen suhteen niin kiire ole. Eikä siitä kertomisesta pitäisi mitään ohjelmanroa tehdä, kyllä ne sit aina selviää ajanmittaan.
Tosin äiteesi halunnee kuulla rakkaastasi kuitenkin ensin sinulta kuin jostain puskaradiosta.
Jos puheeksi tulee niin rehellisesti ja suoraan, turha tuommoista on peitellä. Omat vanhemmat on hyväksyneet minun tyttöystävistäni täysin yhden kymmenestä ja yhtä eivät hyväksyneet ollenkaan(joten karkasin kotoa). Nykyisin kelpaa kaikki. Ovat ymmärtäneet, että itelleni mä olen etsimässä elämänkumppania enkä heille.
tommottes aattelen mä..
...kun vielä voit. Kaukosuhteessa toista näkee niin vähän että häntä rakastaa ikävöi ja palvoo. Ei näe huonoja, vittumaisia ym. puolia, saa vain ne parhaat puolet ja osiot. Kokemuksesta sanon. Olin kaksi vuotta kaukosuhteesa ja kun suhde vakiintui = muutimme samalle paikkakunnalle niin kaikki meni vituilleen. Näki mikä toinen oikeasti oli niin ei enää kestetty. Hän oli aivan ihana edelleen, mutta liian ihana, lempeä ja hellä. Kaiken piti aina olla yhtä täydellistä ja ihanaa kuin ennenkin. Ei siitä tullut mitään kun hän oli kaksi vuotta tottunut siihen että kun olimme kahdestaan niin olimme kahdestaan. Ja sitten kun olimme samalla paikkakunnalla hän oli aivan jumalattoman mustasukkainen kaikesta ja kaikista. Älä turhaan elä ihanan pilven päällä ja katsele häntä vaaleanpunaisten lasien läpi. Loppujen lopuksi suhde ei kuitenkaan toimi. On minulla ollut pari muutakin, mutta lyhyempää kaukosuhdetta, toinen kesti noin vuoden. Ei enää kiitos. Sillon kun olisi toista tueksi tarvinnut niin yli 600 km välimatka ei paljoa lämmittänyt. Puhelimessa lässyttäminen on turhaa.
Tiedän kyllä pariskunnan joka on ollut kaukosuhteessa vuosia mutta se on tosiaan kaukosuhde, molemmat aikuisia työssäkäyviä, eivätkä he aio muuttaa yhteen tms. Eli suhde pysyy hyvänä kun ei tarvitse elää huonoja hetkiä, voi lähteä lätkimään kun ärsyttää ja tulla takaisin kun tuntuu taas että hän on ihana.
Hommaa kunnon suhde kun pystyt elämään niitä huonojakin hetkiä poikaystäväsi kanssa.
Joka suhteessa on hyviä ja huonoja hetkiä. Kokemuksesta sanon tuonkin.
Nykyään elän "kunnon suhteessa", ja se on se mitä voidaan suhteeksi kutsua. Ja johon kannattaa panostaa.
Tietenkin jos näette usein ja teillä on suhteessanne oikean parisuhteen makua eli ylä-ja alamäkiä ja mahdollisuuksia muuttaa suhde "lähisuhteeksi", kannattaa siitä ehkä pitää kiinni.
Kokeile mitä tulee.
Toki toi pointti, jonka toit esille on ihan tottakin. Kyllähän sitä näkee toisesta vaan ne viikonloput ja jokainen näkeminen on "juhlaa", ollaan yhdessä, koko ajan on jotain kivaa ohjelmaa yhdessä jne.
Mutta voi se tuottaa jotain pysyvääkin:) Itse olin kaukosuhteessa kolme vuotta (tre-jkl) ja nyt asumme kultani kanssa yhdessä. Meille hidas toiminta sopi, ensin nähtiin pari kertaa kuussa, sitten joka viikonloppu, kesäisin muutamia viikkoja asuttiin saman katon alla ja nyt tiiviisti samassa asunnossa.
Ja te muutkin jos tiedätte :)
Kun tuli tuosta sinun jutusta mieleen että muutitte yhteen, niin kuinkahan meidän pitäisi sitten toimia tässä meidän jutussa.
Kun kummatkin vielä opiskellaan. Olen lukios, hän toista vuotta amiskas. Kyl itse ainakin oon ajatellu yhteistä tulevaisuutta ja asua viel joku päivä saman katon alla, kultanikin mielestä se ajatus on kuulostanut hyvältä.
Vaan mitenkä me nyt siihen pisteeseen sitten päästäisiin.
Toki se on niin, että jompi kumpi muuttaa tai sitte kummatki jolleki yhelle ja samalle paikkakunnalle. Itse olen ajatellut niin että käyn tämän lukion loppuun, ja missä kultani sitten onkin yritän muuttaa sinne tai sitten edes lähelle häntä.
Mutta en sitten tiedä että asunko vielä kotona ku kirjotan ylioppilaaks, en ole vielä varma muuttasko lukion aikana omaan kämppään vai asuisiko täällä siihe asti. Ja sitten kyllä aikomus on, että haen opiskelu paikkaa semmosesta paikasta mikä on lähellä kultaani.
Hän on siitä hyvä, kun pitää minun jalat aina maassa, sanomalla että se on sitten. :D
Mitenkäs mä sitten toimisin kun mieleni pyörii yhdessä muussa muijassa mun omani lisäksi? Pelottaa tosiaankin et se selviää omalleni, kun en haluu kun sen omani. Se vaan kummittelee.
Niin neuvosin silti sua et mieti nyt tarkkaan että kummasta pidät.
Kyl sitä välil tulee itelleki pelko et rakkaalla on joku toine siel koti paikkakunnallaan, mut sit ku tarkasti ajattelee ni pitää semmosta ihan mahdottomana.
Ja kun on sanonut että ei enää muita mimmejä tartte ku tämmösen aarteen löysi ni seki muuttaa epäilystä siitä ettäkö muka olisi joku toinen :)
Onnea!
Mitä se sun äidilles kuuluu? Saathan sä elää kaukosuhteessa jos haluut. Muista kuitenki et se on vaan kaukosuhde, pettäminen on helpompaa ja ihastus katoaa...
nyyh.......nyyh.... nyyh....nyyh.... nyyt nyyh.......nyyh.... nyyh....nyyh.... nyyt nyyh.......nyyh.... nyyh....nyyh.... nyyt nyyh.......nyyh.... nyyh....nyyh.... nyyt nyyh.......nyyh.... nyyh....nyyh.... nyyt nyyh.......nyyh.... nyyh....nyyh.... nyyt nyyh.......nyyh.... nyyh....nyyh.... nyyt nyyh.......nyyh.... nyyh....nyyh.... nyyt
voi voi :)
tosi hauskaa...
Ei sitten yhtään aikuismaista tuo nyyh nyyh juttu!
Kiitti muute ku ootte kommentoinu tätä juttuu.
Ja tuskin tää ihastus katoaa, taitaa olla tosi rakkkautta, jos nyt niin voisin sanoa :)
Mutta siitä pojasta en luovu, ikinä!
Mulla ollut useita kertoja tosi rakkautta.
kannattaa vain äidille kertoa, ei toi teidän välimatka kovin suuri oo että voi melkein milloin vain mennä toistenne luo sitten kun omistatte ajokortin...
nonni=) sähä oot jo 17v eli ei tuon ny luulis sun äidille pahemmin kuuluvan et mitä teet. jos se ei hyväksy noi se on hänen ongelma.oletha jo kohta täys ikäinen. mutta jos mollemmat tuntee samalailla ni mikä estää,ei muutako antaa palaa=)
Kyllä sitä on miettiny et antaako sit vaan huomata itestään vai kertoa. Ja mun oma juttuhan se on, totta :)
Ja joo, vajaa 5kk ni oon 18, et sittenpähä saa tehdä mitä vaan (ainakin melkein) et mikäpä tässä.
Alun perin vain ajatellu asiaa nii et siit pitäs kertoo. Tosin eipä se kundikaan ole kertonut asiasta siellä hänen vanhemmilleen, kuulemma saattavat arvata.
Onko tämä ns netti rakkautta ?
Luin kerran että tyttö muutti Ushuaia Argentiinaan, kun oli tavannut netissä ?
Muistan itsekkin tämän jutun !
Nyt olisi kiinnostvaa kuulla, että miten heillä menee ?
Jos asia sinua vaivaa niin voithan kertoa äidillesi. En usko että hänellä on asiaa vastaan mitään, ja kuitenkin kysehän on sinun elämästäsi.
Itsellänikin oli nuorempana kaukosuhde erään pojan kanssa, ja vanhempani kyllä tiesivät sen joka viikkoisten kirjeiden ja joka iltaisten puheluiden perusteella (silloin kun ei vielä nuita kännyköitä juuri ollut, taisi "venttikymppi" tulla markkinoille niihin aikoihin). Vanhempani sallivat pojan tulla jopa viikonlopuksi meille, tosin eri huoneissa piti nukkua, olimme silloin 9. luokalla.
Rakkaus sitten haaleni aikanaan, mutta lähes vuoden verran seurustelimme, ja senkin jälkeen vielä pidimme yhteyttä puhelimella ja kirjeillä. Nykyään emme juurikaan ole enää olleet tekemisissä, elämä on kuljettanut molempia eri suuntiin viimeisten 10 vuoden aikana.
Kuitenkin muistan sen ikävän mikä oli, kun niin harvoin nähtiin, ja kirjeet tuli luettua kyllä monta kertaa, ja monta sivua rustattua, ihan vain rakkauden vuoksi, että toisella olisi iltaisin jotain "konkreettista" käsillä ikävää lievittämään. Ei se kaukosuhde koskaan helpoin vaihtoehto ole, sen tiedän.
Toivon sinulle voimia ja uskallusta kertoa äidille kun siltä tuntuu, ja muista, että kyse on sinun elämästäsi, ei äidin. Älä kuitenkaan ihan vielä muuta lähemmäksi, katso ensin mitä elämä tuo tullessaan, kuitenkin muutto toiselle paikkakunnalle on iso juttu niin nuorelle kuin vanhemmallekin. Hyvää syksyn jatkoa teille!! =)
Kiitos todella paljon tästä kommentista, sitä oli ilo lukea :)
Mielestäni harmillista, että sinulla se suhde loppui. Itse en aio luovuttaa missään vaiheessa, vaikka aikaa menisikin kun taas nähtäisiin.
On se jälleen näkeminen kumminkin aina niin ihana hetki :)
Itse oon yrittäny pitää puhelinlaskut sopivan suuruisena, mut meses jutelles tulee aina ikkuna suljettua jos äiti tulee paikalle... :D
Ja kyllä tuossa yksi päivä vannottiin että jos ero tulee niin ystävinä pysytään.
Ainakin se oli minulle niin ihana aarre kun hänet tapasin n. vuosi sitten, että en missään nimessä tahdo päästää irti!
Paitsi et sillon pitää päästää irti kun hänen pitää lähteä takasin koti paikkakunnalleen.
Tässä on nyt menny yli 2kk kun ollaan viimeksi nähty ja ikävähän se on ollut. Ja se voi kyllä olla että seuraavan kerran nähdään kun on keväällä loma.
Mutta niinkuin jo sanoin, en meinaa luovuttaa tämän asian suhteen, vaikka vaan pari kertaa vuodessa nähtäskin.
No ei ehkä, mutta jos niin käy niin silti!
Kaukorakkaus toimi yli 4-vuotta. Sitä ennen ja samaan aikaan olin naimisissa, mutta en koskaan pettänyt miestäni vaan hain keskustelu- seuraa joka osoittautui jälkikäteen avioliittoon. Aviero: hain koska en..plää plää..ei kuulu tähän. Loppui sovussa. Me "uudet" tavattiin lapsien kanssa eka kertaa. Kokemus sinänsä,
Tavattiin toisenkin kerran ja tässä sitä ollaan. 13.08. tuli naimisissa vuosi täyteen ja yöttömiä öitä ei ole! Kaikki rakkaus
toimii, kun sille rakkaudelle antaa mahdollisuuden.
Niin jatkisin viestiäni, koska ...nopilinat sikseen.
Tapasin uuden mieheni siis täälä suomi catissa, keskustelimme ja niin edelleen. Mulle tulöi avioero ja me päätettiin tavata, (välimatka 450km), tutustuttiin ja niinpoispäin, muutin hänen luo, jolloin vanhempani pani välit poikki kanssani..ei puhuttu 3/4 kuukauteen. Muhun otettiin yhteyttä (isä), jonka jälkeen olemme vanhempieni kanssa vieläkin tekemisissä. Eli se mitä haluan sanoa: ELÄ HYVÄ IHMINEN, KERRAN TÄÄLÄ OLLAAN JA NAUTI RAKKAUDESTA, ÄLÄKÄ ELÄ VANHEMPIESI PILLIN MIKAAN,(joskus totella täytyy,mutta..) KOSKA ELÄMÄ ON VAIN JA AINOASTAAN SINUA VARTEN.Rakasta ja anna toisten rakastaa!
Kuulostaa jotenki tutulta.Minulla ja kaukorakkaudella välimatkaa oli peräti 600 km,jotan puhelut ja tekstarit oli tulloin on.Muistan sen vieläkin vaikka siitä on nyt aikaa 5 tai 6 vuotta.Kerran näin sen pojan ollessani lomalle siskoni luona joka asui samalla paikkakunnalla.Vain ja ainoastaan rakas siskoni tiesi että tapaan sen pojan...
Äiti ei edelleenkään tiedä asiasta mitään..eikä sen tarvikkaan tietää.Mun mielestä äitien ei tarvitse tietää aivan kaikkia(paitsi jos se näkyy puhelinlaskuissa, kuten mulla näky).
Yhden neuvon annan..tee niin kuin itsestä tuntuu parhaimmalta.Ja toivottavasti tiedän kaukorakkaus toimii ja saatte elää onnellisena yhdessä jonain päivänä.Tiedän mistä puhun ku mulla on ollu kaks kaukosuhdetta...tätä toista näin sentään useammin ja välimatkaa oli paljo vähemmän 600 km.
toivottavasti tiedät mihin olet ryhtymässä?????
itse olen kerran elänyt kaukosuhteessa nähtiin pari viikkoa ja sen jälkeen kun kotiin palasin niin pidettiin yhteyttä viestein ja puheluin ja se seurustelu kesti jotain 3-4 kuukautta.sain selville että kundi valehteli ja dokas minkä ehti ja varmasti teki kaikkea muutakin mistä en tienny ja ravas ex-muijansa luona jatkuvasti.se tarina loppu lyhyeen ja jätin se jätkän.nyt elän kunnollisessa ja hyvässä suhteessa.minä ja kolme lastani helsingissä ja mieheni espoossa.yhteen muutetaan kun yhteinen asunto saadaan.itse olen 26v ja reilu vuoden seurustellut ja vaikeeta on ollut mutta rakkaudella niistä on selvitty ja selvitään jatkossakin.rakkaus on se mikä suhteen pitää kasassa ja rehellisyys ennen kaikkea.jos teidän rakkaus kestää huonot hetket ja luotat häneen ja toisin päin niin eiköhän kaikki järjesty ajallaan.muista että anna ajan kulua ja älä painosta vaan anna toiselle aikaa ajatella asioita ja huomaat että asiat järjestyy omalla painollaan.niin tein minäkin nykyisen mieheni kanssa ja teen niin edelleenkin.kihloissa olen ja naimisiin mennään kun aika on oikea.
Sitä kun nuorilla tuppaa olemaan tuota energiaa niin sitä ei aina tahdo muistaa kaikkia tyssyköitä keiden kanssa on tullut solmittua näitä "kaukosuhteita".
Nimim. kake rock, EN VARMASTI UNOHDA!!!!!!!
Tää on jotai nii erilaista ku ne aiemmat ihastukseni, ja mun tunteet tätä poikaa kohtaan on niin uskomattomat että en varmasti sitä jätä!!!
Ja siis on kyllä oikeesti nii suuret tunteet pelissä että en mitenkään voisi ihastua keneenkään toiseen!
Tätä poikaa rakastan!
Ei 120km ole vielä mikään kaukosuhde,
itse olen joskus seurustellut tytön kanssa joka on asunut pauttiarallaa 700km päässä. Ei onnistunut se.. ;) mutta 120km on vielä ihan kiva etäisyys.. onnea siihen :D
>moi <
>minun pojallani oli vuosi sitten yhden aivan ihanan tytön kanssa suhde km kerty 180. hän meni sinne junalla ja tyttö tuli tänne jonku kyydissä tai junalla hänellä on täällä sukulaisia kerroin vain pojalleni että muistaa ehkäisyn ja puhtauden niin nautitte yhdestä olosta enemmän kun poikani sitten sai ajo kortin hän ajoi autollani sinne mutta sitten hän väsy kun oli liian pitkä matka se oli kuulema yhteinen päätös lopetaa kyllä he viellä tapailevat kun tyttö tulee tänne päin ovat ystäviä oma tuntoni on puhdas kun en puuttunut heidän erottamiseen niin varmaan tulisi äidillesi kun hän antaa mahdollisuuden uskallusta sulle ÄITI VAAN
>
no kerro äitilles! sano sille että rakastat sitä ihan hirveesti ja oot ollu sen kaa 4kk yhdessä ja se on luontaista että jokkut on yhdessä ja moni päätyy naimisiin lopulta
Mun mielipiteeni on se, että kun täyttää 18 v., kellekään ei kuulu se, mitä teet.
Suosittelen kuitenkin olemaan varovainen. Rakkaus tekee sokeaksi toisen virheille. Ja kaukosuhteessa tosiaan pystyy peittämään tahallisesti huonot puolensa.
Koskaan ei aluksi voi oikeasti tietää, millainen toinen ihminen on, ennenkuin kunnolla tutustuu. Moni mies on erinomainen valehtelija.
Itse olin pari vuotta kaukosuhteessa ja vasta yhteen muutettua selvisi, miten vakavia miehen ongelmat olivat. Viinaa ja väkivaltaa, yms. Nykyään asumme erillään.
Onnea kuitenkin! :)
Kerro toki äidillesi suhteestanne, jos itse siihen uskot. Jokainen äiti pohjimmiltaan toivoo vain lapsensa onnea. Omalla lapsellani on myös kaukorakkaus, mutta olen iloinen että hän on löytänyt rakkaan rinnalleen, olkoonkin että ulkomailta asti. Mistä sen tietää, missä sen oikean kohtaa? Olet jo lähes aikuinen, miksi pelkäät äitisi reaktiota noin kovasti?
Että äidit pelkäävät lapsilleen sattuvan jotain pahaa, eli sitten huolehtivat ja suojelevat. Olen vielä perheen ainut lapsi joten ehkä silläkin. Että sepä se kun se vielä niin kovin huolehtii, ei sentään enää niin pahasti kuin pari vuotta sitten, mutta silti...
Ja sitäpä olen tosiaan miettinyt; onko niin että kaikki vanhemmat toivovat lastensa olevan onnellisia?
Kertoisiko joku miten se juttu menee, kiitos :)
voisitko antaa esim. mese osottees?:) ois kiva kuulla muiden "tarinoita" itteeniki askarruttaa kertoo äidille. yhdessä ollaan oltu jo yli vuosi. ikää meillä molemmilla on 15.
älä anna äitisi tehdä sun elämästä helvettiä vaan pidä pääsi ja kerro äidellemiten asiat on toivon onnea sulle
Sinulla ilmeisesti jonkinasteinen häiriötila..
Katso peiliin ja sano olevasi syntynyt
väärään aikaan.......Anderssen on kuollut..
nyt täytyy kyl sanoo et oon aika ymmälläni.
sä voit ihan hyvin puhuu sun äidille. Sä oot sentää jo 17 DUDE!!!
mut ootko ottan huomioo et mitä se poika ajattelee susta. se on helppoo sanoo et mitä tekee ja ajattelee jos ei nää toista. vaikka olisitteki nähny montaki kertaa.. se ei todista viel mitää kummempaa.. tiedoks sulle vaikka tää kuulostaaki aika negatiiviselle, mut jumankauta ota itteäs niskasta kii ja mieti vähä. sulla on koko elämä edessä nii ku muillakin nuorilla älä pilaa sitä yhen suhteen takii jos se epäonnistuu... mä ite oon seurustellu yli puoltoista vuotta mun kullan kaa ja nyt oon onnellisesti sen kaa kihloissa ja meil on todella ihania hetkiä yhessä. ja sekin senki takii koska me nähää päivittäin. välissä on päiviä jolloin ei nähä mut mä tasan tarkkaa tiiän mitä se tekee ja mun kulta tietää et mitä mä teen. Joten hyvä lapsi ota se sun sininen silmä kätee ja kato maailmaa uudemman kerran
sinulle tyttö 17v.
tiedän yhden jolta kannattaa kysyä ja hänen nimensä on Noora, jos sinulla on mese niin tässä hänen osoite: [email protected]
4kk:ta tuntenut ja jo nyt suunnittelet yhteistä tulevaisuutta, päivä kerrallaan. Ihastumista toi on, nuorta lempeä. Rauhotuhan..
ja keskity viemään koulusi kunnialla loppuun. Olet pahvien pahvi, ihan aaltopahvi!
Jos et unoha jätkää, pankaa sitten kunnolla.
Koulu meni aiemmin huonosti, huomasin että elämästäni puuttuu jotain.
Ja se mikä puuttu on nyt mulla :)
Jos olette nuorempana kattoneet elokuvan stuart little, hän sanoi siinä että tuntuu että hänellä on sydämessä tyhjä paikka.
Pienenä sen tosiaan katoin ja nyt oon muistanut sen.
Tuntuu vähän samalta. Mut nyt ei ole enää sitä tyhjää paikkaa, kun löysin noin ihanan pojan :) Ja tuntuu että koulukin on alkanut mennä paremmin!
Joten, vaikka teillä monella onkin se mielipide et mun ja sen kundin suhde on tuhoon tuomittu, että siitä tulisi loppu.
Voi olla ettei niin käy, ja en kyllä todellakaan toivo niin käyvän!
Ja mulla on sen verran sisua, että en luovuta!
Mut kiitos kommenteista :)
Uskon totisesti että Sinulla on aivan kaikki mahdollisuudet onnistua. Voi olla että henkisesti olet esim. 10v ikäisiäsi kypsempi. Kukaan meistä haukkujista ei tiedä sitä. Tai ei osaa ajatella.
Vasrsinkin jos miehesi vielä on fyysisestikin kypsempi (=vanhempi) niin anna palaa täysillä äläkä kuuntele kateellisia.
Viläkin muistelen haikeudella.
Ihanaa. Mentiin vaikka läpi vuorien että saatiin olla yhdessä. Ei uskottu aikuisia ja hyvä niin. Muistelen tuota aikaa haikeudella.
Ei se kauaa voinut kestää kun oltiin molemmat liian nuoria ja tämä entinen kultani oli enemmän kiinnostunut keräämään kokemuksia eri maista olevien neitojen kanssa, mutta hetkeäkään en kadu.
Älä siis jahkaile vaan nauti sen aikaa kun sitä kestää. Ei maailmassa liikaa ihania kokemuksia saa.
terveisin,
Ritu "silloin nuori"
Yritätkö vihjata että loppu tulis parin vuoden päästä.
Kuules, monella on voinut loppua se kaukosuhde piankin, mutta etkö ole huomannut miten jotkut ovat niinkin pitkälle päässeet että naimisissa ovat onnellisesti!
Toivosin tosiaan että minunkin kohdalla kävisi niin; yhteinen tulevaisuus, avioliittoon, lapsia... :)
Että äläpäs Ritu höpötä!
Joillakin voi olla hyvinkin loppuelämä sen kanssa, jonka kanssa oli alkuun nuorena kaukosuhteessa :)
Eipä tuo anoppi paljon häiritse, kun on jo 85-vuotias. Ei muista meidän eronneenkaan. Mutta meidän kaukosuhde elää ja voi niin hyvin, ettei liitossa ollessa ikänänsä meillä mennyt niin hyvin kuin nyt.
Suosittelen kaikille kaukosuhteita, millä tarkoitan, että puolisoilla on omat omistusasunnot lähellä toisiaan, esim. alle puolen kilometrin päässä. Ja tietysti avioehdot laillisesti kunnossa, oikein paperilla.
Tähän tulokseen olen tullut elämäni varrella, mistä on noin 75-99% jo kulunut.
Uskokoon, ken haluaa. Ellei usko, kokekoon samat surut ja murheet uudelleen henkilökohtaisesti.
Että siis semmoset jotka on alkuun kaukosuhteessa, muuttasivat samalle paikkakunnalle tai sitten edes lähemmäs toisiaan.
Mutta jos samalle paikkakunnalle ni ei sitten kumminkaan yhteiseen asuntoon?
Hmm.. kuulostaa kummalta, että kummatkin asuisivat eri asunnoissa vaikka toisiaan kovasti rakastaisivatkin.
Ehkä sitten olen vielä liian nuori ymmärtämään tuollaista ajatusta, tai muuten tässä höperehdin :D
Mutta kumminkin tuo sinun pointtisi, että eri asunnoissa asuisivat vaikka ois mahdollisuus asua samassakin asunnossa.
Kuulostaa kummalta, sanoisin.
Itse olen vähän samassa tilanteessa. Ollaan oltu "yhdessä" kohta kaksi vuotta, tunnettu kolmisen, muttemme ole vielä edes tavaneet, kiitos oman äitini, joka ei ikinä antaisi minun tutustua kehenkään netissä. Välimatkaa on meillä 700km. En ole hänelle edes uskaltanut kertoa asiasta, sillä tiedän mikä sota siitä syttyisi. Minulta todennäköisesti katkaistaisi netti ja puhelin lähtisi huitsin nevadaan. Vaikka olen 18 en saa päättää omista asioistani, ole onnellinen että sinä voit. Elämääni rajoitetaan kaikilla mahdollisilla keinoilla. Ajattelin, että olisin hakenut opiskelupaikkaan lähemmäs häntä, mutta.. äitini puuttui uravalintoihini.
Sanoisin, että hän todennäköisesti aavistelee jotain, koska poikahan on jo käynnyt luonasi. En usko hänen vetävän hertsiä asiasta. Kerrohan kun tiedät kuinka kävi. Tsemppiä!
Kumpi sen pojan kanssa seurustelee sina vai aitis? Ja mita uskaltamista on kertoa? Itse aloitin seurustelun nykyisen aviomieheni kanssa kun olin 17.v ja mies 16.v. Aitini inhoi poikaa ja yritti meidat montakertaa eroittaa. Nyt olen 30.v ja mies 29.v 2 lasta on ja naimisissa ja muutimme 2.v sitten ulkomaille. Aitiin valit mennyt mutta enhan mina sen kanssa lapsia kasvata tai ole naimisissa, Aitini on aina ollut "muita parempi" ja yrittanyt tyrkyttaa n.s hanen etsimia poikakavereita minulle. Olen sanonut etta elama on minun ja mina ne valinnat teen kenen kanssa haluan olla ja elaa.
Omalla käytökselläsi olet karkoittanut äitisi. Kovin nyt ylpeilet, mutta sekin aika tulee kun vielä juot oman katkeran kalkkisi. Äidin menettäminen on kuitenkin aika rankka paikka, vaikka et sitä myönnäkään. Lapsiltasi olet riistänyt isoäidin. Minkälainen äiti sinä itse oikein olet?
Kunhan aikaa menee, niin omat lapsesi tekevät saman tempun sinulle.
Äläkää hyvät ihmiset ottako mallia ihmisestä, jonka sydän on kimpale jäätä. Vanhempiaan pitää kunnioittaa ja heidän mielipiteitään tulee arvostaa. Kukaan äiti ei tyttärensä poikaystävää inhoa syyttä!
Paha tytar meinaa minua niin heh.
Olenko paha.?
Aitini... Olin viela 17.v kun joudun kysymaan aidiltani saanko menna esim ulos? Ja aitin sanoi et.
Aitini anotoi esim dikikameran ja otti sen kuitenki syytta pois. Antoi tietkoneen 20.v synttarilahjaksi ja otti senkin pois.
Olin mahataudissa, Lapseni ei ja aitini oli kotonaan n.30km paassa minusta. Soitin voitko tuoda kaupasta ruokaa koska lapsilla nalka enka itse voi lahtea kauppaan. Vastaus oli "en ma ny jaksa" mut isa tuo kun paasee toista (aitini tyoton) ja tarkoitus oli itse kayda kaupassa mutta kunto ei kestanyt kun oksensin kokoajan. Lapseni joutui odottamaan monta tuntia ruokaa ja isa raukka joutu ajamaan pitkan tyovuoron jalkeen viela kauppaan minun takia koska aitini ei viitsinyt. (mieheni oli tyo reissulla niin ei hankaan voinut tuoda ruokaa meille.
Aitini haukkuu minua joka ikinen paiva ja minun lapsia. Minako siis se paha ja paska kysyn vaan.? Aitini soitti aina iltaisin minulle kun asuin suomessa ja kysyi voinko tuoda tupakkaa ja kaljaa ja mina vein aina niita kun han pyysi. koskaan han ei minulle tuonut mitaan kun oikein tarvitsin ruokaa koska olin kipea ja naita kertoja kun itse tarvitsin oli vain 2. Kuka siis se paha oli? mina juu niinhan tama edella kommetoinut sanoo. Ja loppuun viela etta aiti se on joka valit katkoi koska en ole enaa se kalja tupakka lahetti hanelle.
Voi jestas ^^
oon kyllä sun puolellas.
Ite oon tilaantees et äiti ei päästä mua poikaystäväni luo. Mut kun täytän 18v. lähden ja jos äiti suuttuu niin suuttukoot, tämä on mun elämä. Toki en mä toivo et se suuttuu, haluaisin että tämä asia saatais selväksi puhumalla. Mutta äiti on kyllä lapsellinen jos sitten ei hyväksy että seurustelen sen erään kanssa.
Olen itse onnellinen poikaystäväni kanssa, joten miksi mun pitäis lopettaa suhde?!?
En luovuta, oon niin paljon paskaa kokenu, että kun mä tästä odottamisesta selviän niin selviän mistä vain.
Äisille mitenkään eikä tartte kertoa ja kerro sitten vasta kunn seurustelusta tulee vakavampaa.
Yksi vanhempien reaktiota pelkäävä täällä myös.
Tilanne on sellainen, että varsinkin äitini on hyvin epäluuloinen ulkomaalaistaustaisia miehiä kohtaan ja kappas kummaa olen vakavasti seurustellut intialaisen miehen kanssa vajaat kolme vuotta, niin kertaakaan näkemättä livenä, ystaväpiiri ja jätkäni yrittivät tsempata minua kertomaan vanhemmille jo suhteen alkuvaiheessa, mutta positiivisuuteni ei riittänyt, kun sain kuulla yliholhoavaa puhetta nettituttavuuksien luotettavuudesta jo siinä vaiheessa kun kerroin että olen tutustunut mukavaan poikaan netissä. Ymmärrän äitini huolen, mutta en halua, että se estää minua olemaan ihmisen kanssa jota rakastan.
Monta kertaan ollaan suunniteltu näkemistä, mutta etäisyys on mitä on, joten se aika paljon säästämistä. Onneksi hän on kuitenkin tulossa Eurooppan jatko-opiskelemaan ja oma visiitti Intiaan on ensi keväällä, ja paniikki jo tässä vaiheessa miten kerron vanhemmille, vaikken aio välittää vastaväitteistä kun vihdoin olen täyttänyt 18.
Kun tässä pari viikoa sitten tuli ilmi tämä nuoren tytön nettihuijaus, se ei helpottanut ahdistustani yhtään, varsinkaan kun vanhemmat päivittelevät sitä jatkuvasti... oloni on niin syyllinen, kun tiedän loukkaavani äitiäni, kun en aio toimia hänen mukaan järkevästi. Itse luotan ja tiedän että ihminen jota rakastan on oikea henkilö eikä hän huijjaa minua ja hän rakastaa minua myös mielettömästi. Semmoista ei voi teeskennellä mitä välillämme on ja pelkäänkin että äitini ei hamassa tulevaisuudessa kun uskallan suuni avata edes halua ymmärtää tämmöistä utopista ajatusta sen takia, että ajattelee minun turvallisuuttani.
En todellakaan halua uhrata ihmissuhdetta vanhempien ajatusmaailman takia, suunnitelmissa ei ollut aloittaa tuskaista kaukosuhdetta mutta i fell in love and there's no way to get out, siinä on tarpeeksi kestämistä että oma pää räjähtelee välillä eroahdidtuksesta kerran on jo suhde laitettu sen takia poikki muutamaksi päiväksi mutta what to do just can't live wothout him. Että miten onnistun kestämään vanhempien reaktion, en edes uskalla kuvitella mikä sota siitä syttyy ja kuinka paljon itkua, huutoa ja hampaiden kiristelyä.
Voi mä ymmärrän sua! Mulla on samankaltainen tilanne, mutta eroaa tuosta sinun tilanteesta sen verran ainakin, että omaa kultaani en netissä ole tavannut vaan ihan hänen omassa maassaan ja rakkaani ei ole intialainen.
"En todellakaan halua uhrata ihmissuhdetta vanhempien ajatusmaailman takia, suunnitelmissa ei ollut aloittaa tuskaista kaukosuhdetta mutta i fell in love and there's no way to get out, siinä on tarpeeksi kestämistä että oma pää räjähtelee välillä eroahdidtuksesta kerran on jo suhde laitettu sen takia poikki muutamaksi päiväksi mutta what to do just can't live wothout him. Että miten onnistun kestämään vanhempien reaktion, en edes uskalla kuvitella mikä sota siitä syttyy ja kuinka paljon itkua, huutoa ja hampaiden kiristelyä."
-Jännää, että tuo ^^ mitä kirjoitit, on kuin se mitä, minä itse olisin voinut kirjoittaa.
Mun kotona räjähtää parin kuukauden päästä, kun lähden...ja olen jo sen heille sanonutkin ja on jo ollut kauhea huuto siitä. En mä tiedä mitä mä sitten teen kun vanhemmat suuttuu...Anyway I will go.
Ei kukaan voi ottaa toiselta rakkautta pois. Kannattaa vain pitää unelmista ja yms. kiinni, koska usein käy niin että ne toteutuvat, yritän vaan kokoajan ajatella positiivisesti. Tie ei tule olemaan mulle helppo, mutta en koskaan luovuta.
"Älä koskaan luovu asioista jotka saavat sinut hymyilemään" :)
Voimia sulle!!
No huhhuh mikä fiilis tuli tuosta viestistäs :) Kiitos ihan hirmuna ! Ja sinulle myös voimia !!! Unelmista pidetään kiinni todellakin ja itse elän siinä toivossa, ainakin nyt tässä positiivisuuden puuskassa, että kyllä vanhempien on pakko ymmärtää jossain vaiheessa, että asiat on näin, get used to it.
Tosi ärsyttävää kun pitää sitä englantia tunkea sinne suomenkielisen viestin sekaan. Kyllä me tajuttiin jo että osaat puhua englantia, vautsivau.
Minulla lämpiimässä juttu britin kanssa. Pidämme toisistamme ja sitä rataa. Paljon. Ei elämässä auta muuta kuin tarttua tilaisuuteen, sinua kaduttaa myöhemmin jos et sitä tee.
Terveisin: Englantiin uudeksivuodeksi :o
Sinä et etsi miestä sun äidille vaan sulle itselles ! Olen itse myös 17 ja kaukosuhteessa välimatkaa 400km. Mitä se sun äidin persettä kutittaa jos oot kaukosuhteessa jos oikeesti välität siitä pojasta =) hei camoon, tollaset ajatukset suoraan lepikkoon!
Kannattaa kertoo vaan, eihän se nyt mikään maailmanloppu voi olla. :) Saisit asian pois alta ja kaikil olis hyvä mieli, ellei äitis sitte suutu. Must se olis parempi ratkasu ja kun äitis huomais et se sujuu, niin ei varmastikkaan jaksa kantaa kaunaa. Itekki ollu nyt 1v 1kk kaukosuhtees, n. 150km välimatka ja kaikkien mielest ei vois paremmin mennä.