Minkä takia

arvostus on niin nollassa, että
ihmiset yrittävät saada aineita itselleen
kiertoteitse? Olishan se mahtava, kun niitä
vois tehä puoli ilmaseksi, mutta kun
siitä joutuu maksamaan kaikki kulut, verot
eläkkeen, vuokran jne. niin tajuatte varmasti
itsekkin ettei siitä paljon käteen jää.
9639
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Samasta syystä ihmiset käyvät Tallinnassa kampaajalla ja hakevat autoja Saksasta: saa halvemmalla. Ei se arvostuskysymys ole. Itse tekemällä saa tehdyksi ja etenkin huolletuksi kyntensä huomattavasti vähemmällä rahalla.

Ihan toisen alan yrittäjänä tiedän, kuinka pienellä marginaalilla työn joutuu tekemään, jotta jäisi rahaa edes verojen, eläkkeiden ja vakuutusten maksuun. Siksi käynkin tukemassa paikallista kampaamo-kauneushoitolaani. Kynnet kyllä laitan ihan itse, koska olen viidesti kokeiltuani pettynyt hyvin pahasti kynsihommiin sekä Suomessa että ulkomailla.

Äänestä

että joutuu tässä itse kukin maksamaan itse veronsa ja eläkettänsä, ostamaan ruokaa ja lyhentämään lainaa. Siinä säästetään missä voidaan :/

Yrittäjä voi vain kilpailla erikoisuudellaan ja taidoillaan verrattuna amatööriin. Kannattaa satsata myös ilmapiiriin kun asiakkaan saa, niin hän palaa aina uudelleen.

Itse koen, että osaan tehdä kynteni yhtä hyvin kuin ammattilainen ja nautin siitä "taiteellisuuden säväyksestä", joten jotain aivan erityistä palvelua tarvittaisiin että siirtyisin asiakkaaksi jollekin.

Toisaalta samahan se on ravintola-alalla. Osa ei vain käy ulkona syömässä kuin juhlapäivinä, vaikka rakastaa hyvää ruokaa. Kunnon aineksilla luodaan itse herkut ja kokeillaan uusia reseptejä. Se tuo onnistumisen tunteita omassa keittiössä ja omalla vapaa-ajalla.

Äänestä

aina löytyy ihmisiä, jotka haluavat itse tehdä ja olevinaan halvalla. Onhan totuus että lopputulos on eri jne., jos se riittää joillekin niin ok.

Minä käytän omaa kynsiteknikkoani joka 5:s viikko enkä kuuna päivänä ryhtyisi itse edes yrittämään. Ihanaa kun voi maksaa palvelusta ja ammattitaidosta!

Usko, että sinäkin löydät omat asiakkaasi, samanlaisia vuosien saaton vakkareita kuin minä, hiljaa hyvää tulee. Mutta näistä "tee-se-itse" ihmisistä emme pääse eroon eikä tarvitsekaan. Me laatua arvostavat käytämme teitä :).

Äänestä
  • Kyllä parikymmentä vuotta kyntensä itse tehnyt (esim. minä) osaa homman täsmälleen yhtä hyvin kuin ammatikseenkin niitä tekevä. Etuna on se, että omiin kynsiinsä voi laittaa juuri niin paljon aikaa kuin haluaa ja tarvitsee.

    Hutaisevat tumpelot eivät toisaalta kyllä osaa eivätkä välttämättä opikaan. Joten ei yleistetä kumpaankaan suuntaan.

    Äänestä

  • höpsi... kirjoitti:

    Kyllä parikymmentä vuotta kyntensä itse tehnyt (esim. minä) osaa homman täsmälleen yhtä hyvin kuin ammatikseenkin niitä tekevä. Etuna on se, että omiin kynsiinsä voi laittaa juuri niin paljon aikaa kuin haluaa ja tarvitsee.

    Hutaisevat tumpelot eivät toisaalta kyllä osaa eivätkä välttämättä opikaan. Joten ei yleistetä kumpaankaan suuntaan.

    Sehän siinä on, että samat ihmiset jotka kasvottomina haukkuvat itse kynsiään värkkääviä tulevat hihasta nykimään kohdatessaan ja kysymään että kenellä käyt kyntesi laitattamassa :D

    Kyllä jokaisesta jolla halua ja kiinnostusta riittää ja on pikkasenkin taiteellista silmää, saadaan pienellä harjoituksella omat kyntensä kauniisti huoltava. Eihän se kynsiteknikkokoulutuskaan kai paria vuotta pidempi ole?

    Kukaan ei tässä maailmassa ole korvaamaton ja harvan työ on ainutlaatuisen upeaa. Näkeehän sen jo noista galleriakuvisra joita tänne on linkitetty.

    Äänestä

  • -luomukyntinen- kirjoitti:

    Sehän siinä on, että samat ihmiset jotka kasvottomina haukkuvat itse kynsiään värkkääviä tulevat hihasta nykimään kohdatessaan ja kysymään että kenellä käyt kyntesi laitattamassa :D

    Kyllä jokaisesta jolla halua ja kiinnostusta riittää ja on pikkasenkin taiteellista silmää, saadaan pienellä harjoituksella omat kyntensä kauniisti huoltava. Eihän se kynsiteknikkokoulutuskaan kai paria vuotta pidempi ole?

    Kukaan ei tässä maailmassa ole korvaamaton ja harvan työ on ainutlaatuisen upeaa. Näkeehän sen jo noista galleriakuvisra joita tänne on linkitetty.

    sitä, että kun hän esimerkiksi on vuokrannut toimitilan, ostaa erilaisia tuotteita runsain mitoin(yleensä useamman tuhannen euron edestä), maksaa veroa, maksaa yrittäjäeläkkeitä yms. maksuja, niin tämän takia hinta ei voi olla kovin alhainen.
    Kun joku tekee jotain työkseen niin sillä työllä pitää myös kyetä elämään. Pitää maksaa ne samat kulut kuin kuka hyvänsä yrittäjä.

    Jos taas tekee pimeästi, ei ole vuokrakuluja, ei veroja, ei yrittäjä yms. kuluja niin työn hinta pitäisi olla suorastaan ilmainen. Mitään takuuta näistä ei myöskään saa.

    On paljon ammatteja, joita ei arvosteta. Kyllä se on niin, että meidän jokaisen pitää itse arvostaa itseämme mutta pitää osata olla myös kriittinen työnsä jälkeä kohtaan.

    Itse kävin rakennekynsikurssin ja vasta sen jälkeen huomasin, että se joka minun kynteni on tehnyt, on aika huono käsityötaidoiltaan. Kynnet ovat eripaksuiset ja muodoltaan äklöt. Tuijotin liikaa hintaa:(

    Kaikki ei kuitenkaan tee kynsiään itse eikä kaikki suinkaan kykene rakentamaan taloaan itse, siksi meitä kaikkia tarvitaan. Ja se, että joku tekee itse ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikki itsetehdyt olisivat onnistuneita. Myös ammatti-ihmisissä on eroja.

    Äänestä

Ajattele asiaa siten, että jokainen alan harrastaja ja ammattilainen on juuri Sinun ammattityösi kävelevä mainos.

Jos kukaan ei haluaisi laittaa tai laitattaa kynsiään, ei myöskään Sinulla olisi töitä. Kilpailu on kovaa jos tekee kynsiä leipätyökseen ja ala on raskas.

Omilla taidoillaan voi todellakin ansaita rahaa kynsiä tekemällä, mutta itse en pystyisi tekemään leipätyökseni kynsiä, mieluummin käyn töissä, teen harrastuksena ja nautin siitä mitä teen.

En usko että itse kynsiään laittavat ja tekevät ovat Sinulta pois, päin vastoin, he ovat kaikki juuri Sinulle täysin ilmaista mainosta.

Aina löytyy niitä jotka haluavat luxuxta ja hemmottelua, niitä jotka eivät osaa lakata passiivisella kädellä yms. sekä niitä jotka eivät todellakaan ole kiinnostuneita kynsienlaitosta, mutta haluavat itselleen kauniit kynnet, koska on nähnyt sellaiset jollain toisella. Kynsiä kyllä riittää!

Äänestä
  • No joopa-joo! Itse olen käynyt muutamissa paikoissa jossa päivän kestävän kurssin käyneet tosi-ammattilaiset laittavat kynsiä. Tuloksena on usein veriset kynsinauhat kun taiteilijalla on ollut kiire tai muuten huono päivä, ja sitten on viilailtu hieman liian kovaa. Laitan mielummin kynnet itse kuin maksan siitä että en pysty muutamaan päivään edes pesemään kasiäni kun oli niin rajua ja ammattimaista hoitoa.

    Sanonpahan vaan että ei se kynsien laitto niin paljoa taitoa vaadi! Itse tuntee parhaiten omat kyntensä ja osaa käsitellä niitä varoen. Toki varmaan löytyy myös huolellisia kynsien laittajia mutta enää en viitsi testailla - se sattuu ja maksaa liikaa!

    Äänestä

  • Päivän koulutuksella mestar... kirjoitti:

    No joopa-joo! Itse olen käynyt muutamissa paikoissa jossa päivän kestävän kurssin käyneet tosi-ammattilaiset laittavat kynsiä. Tuloksena on usein veriset kynsinauhat kun taiteilijalla on ollut kiire tai muuten huono päivä, ja sitten on viilailtu hieman liian kovaa. Laitan mielummin kynnet itse kuin maksan siitä että en pysty muutamaan päivään edes pesemään kasiäni kun oli niin rajua ja ammattimaista hoitoa.

    Sanonpahan vaan että ei se kynsien laitto niin paljoa taitoa vaadi! Itse tuntee parhaiten omat kyntensä ja osaa käsitellä niitä varoen. Toki varmaan löytyy myös huolellisia kynsien laittajia mutta enää en viitsi testailla - se sattuu ja maksaa liikaa!

    olen käynyt kolme päiväisen koulutuksen, joka
    sekään ei ole pitkä, mutta ei täältä pohjosesta
    niin vaan voisi opiskellakkaan tätä alaa...
    Kouluthan ovat pääosin Helsingissä.
    Suomessa ei myöskään ole tarjolla pitkiä
    koulutuksia. Enkä usko, että se täällä
    toimisikaan. Tai jos näin olisi, kynsiä ei ehkä
    saisi vieläkään kuin etelä suomesta.
    Itse koin saavani hyvän
    koulutuksen ja olen ottanut selvää kaikesta
    mitä en tiedä. Haaveena on oma studio ja
    tyytyväiset asiakkaat tottakai!
    Love beautiful nails!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kynsiteknikoiden kirjoitti:

arvostus on niin nollassa, että
ihmiset yrittävät saada aineita itselleen
kiertoteitse? Olishan se mahtava, kun niitä
vois tehä puoli ilmaseksi, mutta kun
siitä joutuu maksamaan kaikki kulut, verot
eläkkeen, vuokran jne. niin tajuatte varmasti
itsekkin ettei siitä paljon käteen jää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu