Mies sairastui masennukseen, hankki venäjältä lohduttajan, haukkui minut saatanan ämmäksi, viskoi tavaroilla lasten nähden, pelleili koko kesän ja syksyn perheterapiassa, souti ja huopasi. Tiedän ettei olisi pitänyt kestää, mutta kun rakastan! Yritin kaivella omia virheitäni helpottaakseni hänen oloaan, mutta ei. Nyt on sitten siellä venäjällä punnitsemassa, miten olisi. Olisko vaimo ja kolme lasta tärkeitä vaiko tämä hehkuva ilmestys.
Mitä tehdä, kun suolet on solmussa, oksettaa, sydän palanut karrelle, pelottaa, valvon yöt ja itken taukoamatta. En voi elää hänen kanssaan enkä ilman. En varsinkaan ilman. Jo pelkkä arkielämä tuntuu liian raskaalta, en kestä ajatella että lapsista tulee vaihtotavaraa. Miltähän aikuisista tuntuisi mennä komennuksesta lukujärjestyksen mukaan toiselle ja toiselle. Luonnotonta elämää! Lasten kuuluu saada pitää ehjä koti. Kuinka mies ja isä voi olla niin julma?
Mitä tehdä, kun suolet on solmussa, oksettaa, sydän palanut karrelle, pelottaa, valvon yöt ja itken taukoamatta. En voi elää hänen kanssaan enkä ilman. En varsinkaan ilman. Jo pelkkä arkielämä tuntuu liian raskaalta, en kestä ajatella että lapsista tulee vaihtotavaraa. Miltähän aikuisista tuntuisi mennä komennuksesta lukujärjestyksen mukaan toiselle ja toiselle. Luonnotonta elämää! Lasten kuuluu saada pitää ehjä koti. Kuinka mies ja isä voi olla niin julma?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos sinusta tuntuu ihan oikeasti ylipääsemättömän vaikealta, voimattomalta, ja masentuneelta ... niin taksilla terveyskeskuksen päivystyksen ja kerro ettet enään jaksa .. saat apua.
Ellei ihan niin paha olo, hae huomenna apua mielenterveystoimistosta... ystäviltä.... sukulaisilta... älä ole yksin pakosta (tiedän, joskus juuri se auttaa).
Miehesi valinnolle et mahda mitään, omillesi kyllä.
Ja kyllä lasten taaamiset voidaan sopia niin, että se heille paljon parempi kuin rikkonainen "muka-perhe".
Varmasti elämä teille vielä hymyilee ... elät sitten lastesi isän kanssa tulevaisuudessa tai et.
Kun valittaa ettei jaksa. Ja kuinka pitkään saa olla jaksamaton yhteiskunnan silmissä?
Aluksi saa kaksiviikkoa, tuon jälkeen tutkitaan tilannetta yhdessä lääkärin kanssa keskustellen. Jos kahden viikon jälkeen on aivan umpisolmussa apua saa mielenterveyspuolelta ja tuotakautta sairaslomaa voidaan antaa aina 6kk asti kerralla, tuskin pidemmiksi jaksoiksi.
Tilanneanalyysit ovat sitä tarkkoja että ilman todellista syytä noita lomia ei jaella, mutta jos ihminen todella on itsensä kanssa vasten seinää, sairaslomaa saa.
Noin minäkin kidutin itseäni. Kunnes ymmärsin että siinä kituvat lapsetkin, en vain minä.
Eivät lapset rikkoonnu siitä että perhe hajoaa, tärkeintä on että jompikumpi aikuisista välittää aidosti.
Kuvaamasi kaltainen tilanne tuskin on lapsillesi hyväksi, vaikkei näille suoraan isän edesottamuksia tilitettäisi. Kaikki tuo kuitenkin kytee kaikessa, eniten kasvoissasi, tuskassasi jonka läsnä lapset elävät.
Muuta omaan kotiin, arki ja elämä on yllättävän kevyttä yksin, kun tunteensa siirtää hetkeksi sivuun. Erota ei heti tarvitse, saat asumistuet ja yksinhuoltajalisän (ruhtinaalliset 40€/lapsi)
Mieti hetki yksin haluatko todella elää tuon miehen kanssa, vai onko tuo halu vain yksinjäämisen pelkoa. Yksin on hyvä, lasten kanssa parempi, ilman miestä paras.
Raskainta oli ymmärtää että itse on itseään piinannut pahassa tilanteessa. Kukaan ei pakottanut ei pyytänyt kärsimään, itse sitä jäi ja jäi ja yritti ja yritti.
Viimein ymmärsin ettei minun ole pakko.
Jos miehesi sinua rakastaa, hän kyllä löytää sinut ja lapsesi uudesta kodistanne, mikäli mies ei rakasta?! En näe ainuttakaan syytä miksi jatkaisit liittoa siinä.
Pahempaa kuin ero, lapsille on kulissi elämä jossa vältellään eroa loputtomiin. Mikään noissa kulissin sisäisissä tunteissa ei ole totta ja suoraa, se jos mikä vaikuttaa lapseen ja tämän turvallisuuden tunteeseen.
Katso mitä kirjoitit. Jos tuon olisi kirjoittanu yksi lapsistasi? Mitä sinä äitinä tyttärellesi/pojallesi sanoisit? Pyytäisitkö rakastamaan tuon ihmisen takaisin, vai sanoisitko että ilman tuota ihmistä lapsesi voi paremmin?
Lasten kuuluisi saada ehyt koti, aina se vain ei ole mahdollista ja silloin tarvitaan YHTÄ aikuista joka tahtoo olla aikuinen, ottaa ja kantaa vastuun sekä itsestään että lapsistaan.
Lopulta minä erosin lasteni tähden? Ensin tappelin liitossa heidän vuokseen vuosia, lopulta erosin koska ymmärsin että se on paitsi itselleni myös lapsilleni paras mahdollinen ratkaisu.
Ei näytä hyvältä liittonne tila.
Minulle kävi kutakuinkin samoin.
Vaimo alkoi viihtymään lapissa ja risteilyillä, ja tautikin sieltä tuli.
Shokki oli hirveä jo ensi vaiheessa, ja pohja katosi koko elämältä joksikin aikaa.
Lapsen takia yritin vain olla tietämättä, toivoen että aika korjaisi tilanteen. Niin ei käynyt.
Lapsen takia otin tukevan otteen omasta elämästäni, ja pakotin itseni sopeutumaan uuteen tilanteeseen.
Toista ei voi, eikä kannata väkisin omistaa.
Tietysti tuollainen on shokki kaikille, mutta ajan kanssa siitä pääsee yli, vaikka se ensin tuntuu täysin mahdottomalta.
Jos pesäero tulee, niinkuin se täältä käsin näyttäisi melko varmasti tulevan, niin pakottaudu ottamaan tilanne rauhallisesti.
Pidä huoli taloudellisista eduistasi. Muissa asioissa voit joustaa, sillä niitä voidaan hienosäätää jälkeenkin päin.
Lapsista ei kannata verissäpäin riiidellä, sillä sen he vaistoavat, ja voivat kokea syyllisyyttä.
Ei ole lapsen etu, jos jompikumpi vaatii ja saa heidät luokseen, eikä jousta siitä jos lapset haluaisivat tavata toistakin.
Meillä toimii hyvin sellainen järjestely, että lapsi saa itse valita, missä hän haluaa olla.
Ikävä unohtuu, kun huomaa, että lapsi on tyytyväinen. Sehän on tärkeintä.
En tiedä, onko tällainen kasvatuksellisesti oikeaoppista, mutta lapsi on huomattavasti rauhoittunut kurjan alun jälkeen. Hän poimii rusinat pullasta ja pomottaa, mutta myös nauttii taas elämästä ja totteleekin paremmin, kuin ennen eroa jolloin emme oikein pystyneet sopimaan säännöistä.
Kyllä se siitä alkaa sujumaan.
Samoin minäkin ajattelin, että miten äidit voivat olla niin julmia puolisolleen ja etenkin omille lapsilleen. Useimmitenhan naiset ovat niitä, jotka jättävät.
Nyt jo ajattelen, että pitäisi lähteä aikaisemmin, jos asioista ei keskustella. Itsestään ei mikään korjaannu.
Mies kyllä kestää nalkutusta vaikka kuinka kauan, mutta jos hän ei ota heti onkeensa, eikö sitä ole turha jatkaa? Mies vain alkaa ryyppäämään ja pahimmassa tapauksessa lyö. Kukaan ei muutu väkisin mukavammaksi.
Ota ronski asenne. Ukko avioliittoneuvontaan, ja jos ei sopua synny, pesä kahtia! Niin pääset helpoimmin tämän yli.