Niin siinä kävi sitten minullekin. Rakas kertoi ettei enää rakasta minua ja halusi minut pois läheltään. Itse rakastin häntä palavasti, tuntuu kuin elämä olisi riistetty pois. Kirjoitan nyt tässä kun jonnekin täytyy saada purettua tätä tuskaa. Häpeän itseäni välillä, kun aikuinen mies itkee tällä tavoin ja on murtunut. Välillä tulee parempia hetkiä ja taas välillä kaikki tunteet ja muistot tulvahtavat esiin. Silloin tuntuu ettei enää jaksa, kun vaan haluaisi rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kaikki mitä tekee muistuttaa hänestä jota rakastan, edelleen. Kun vain saisi jostakin voimia kestää tämä kaikki ja pystyisi rakentamaan elämänsä uudelleen. Tuntuu niin pahalta!!
Murtunut sydän
väsynyt
112622
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kun on huono olo, niin jokaisella on oikeus itkeä. Heinä-elokuussa itkin ulos pahaa oloani. Olin todella maassa. Vähitellen itkut vain loppuivat ja olokin muuttui paremmaksi. Eli rauhassa sure ja anna patoumien purkautua.
itkemisestä voin vain sanoa että siinä EI OO MITÄÄN HÄVETTÄVÄÄ!! sehän vain osoittaa kuinka aidosti rakastat ja välität toisesta! sitä itkua saa JA PITÄÄKIN ANTAA TULLA NII PALJON KU SIELU SIETÄÄ! mullakin 3viikoa erosta ja kyl vielä tänäänki ollu silmät märkinä.en tiiä millo suru loppuu,mut nii kaua itken ku itkettää..nyt jos sul löytyy joku hyvä ystävä,ni lainaat sen olkapäätä! ERITTÄIN PALJON VOIMIA SULLE!(vaik ei nää sanat paljon lohtua tuo) =(
Minulle kävi samoin noin 1,5kuukautta sitten. Aluksi sitä yritti vaan olla vahva ja olla että ei tässä mitään. Olo on vaan pahentunut. Viime aikoina yöunet ovat menneet tätä kaikkea miettiessä. Koko ajan miettii voisiko kaikki palata ennalleen... Mutta eihän se olisi sama jos kaikki palaisi takaisin. Minulla olisi ystävä jolle voisin puhua. Vielä en ole pystynyt. Puhuminen kyllä auttaa ja helpottaa tuskaa. Tämä on tälläistä vuoristorataa. Kyllä kaikesta selviää kun pääsee taas rakentamaan elämää uudestaan. Kyllä varmasti löytyy joku ketä voi rakastaa enemmän! Voimia sulle!
Hyvä, että purat tunteita ja "vetistelet". Minulla vieläkin tulee vedet ajoittain silmiin vaikka erosta on jo kaksi kuukautta, varmaan johtuu siitä, että joudutaan käytännön syistä olemaan saman katon alla. Mulla ne paremmat hetket ovat yleensä päivällä töissä, ku on muuta ajateltavaa. Sitä ei varmaan usko vielä tässä vaiheessa että asiat tulevat järjestymään tavalla tai toisella.
Kuinka kauan te ehditte olemaan yhdessä? Kaikkii suhteisiin tulee arki ja rakkauskin voi laantua tai loppua kokonaan. Ehkä sä takerruit liikaa, etkä huomannut merkkejä.
Kyllä elämä on ainakin yllätyksellisen eron jälkeen aika pitkään lähes yhtä tuskaa. Ajan mittaan kyllä helpottaa, mut se ei sua juur nyt lohduta. Mut mieti vaikka " Kun kaipaus ja ikävä polttaa niin, että satuttaa, kuuntele silloin sydäntäsi, joka kertoo sinulle, että se oli onnea ja iloa parhaimmillaan, ja nyt muistot ovat kauneinta, mitä sinulla on." Koeta kestää ja itke niin paljon kuin itkua tulee!!
särkyi pirstaleiksi 27.9. Sain tekstiviesti rakastamaltani henkilöltä, josta olin ollut huolesta sekaisin jo viikon verran, koska hänestä ei ollut sinä aikana kuulunut mitään.
Oli aika shokki saada sitten juuri sellainen ilmoitus, ettei halunnut enää jatkaa. Viikon aikana olin entistä varmempi tunteistani häntä kohtaan ja olin tajunnut, kuinka ihmeen tärkeä hän voikaan minulle olla. (Nytkin itkettää taas, ja minun piti juuri kertoa sinulle, mikä minun itkujani sai vähenemään).
No, oloa helpotti kuitenkin se, kun muutaman päivän itkuputken jälkeen tajusin, että vaikka rakastamani mies voi kieltää minua pitämästä häneen yhteyttä, niin hän ei voi ikinä kieltää minua rakastamasta itseään. Helpotti oloa, kun tajusin, ettei olekaan pakko väkisin päästä eroon siitä uskomattomasta tunteesta häntä kohtaan. Saan edelleen rakastaa häntä ja tuntea häntä kohtaan, mitä tunnen.
Vaikka totta on myös se, että ahdistaa rinnasta, kun tietää, ettei nämä tunteet johda siihen, mitä kakkein eniten toivoisin. Mutta siltikin vain rakastan, rakastan, rakastan häntä
Noh noh! Ei ole mitään vikaa itkeä vaikka olisi kuinka aikuinen...vaikka olisi poika/kautta mies.
Kaikki itkee joskus. Minäkin puran yleensä tunteeni muille. Yks tapa mikä auttaa on kirjoittaa runoja. Kaikille se ei ehkä sovi, mutta minulle kyllä.
Kyllä se elämä hymyilee vielä usko pois!
Jatkuvasti tulee muistoja mieleen, joista ei pääse eroon... mä olen vakavasti masentunut, ja nyt pyörii mielessä vain se, miten vois helpoiten tappaa itsensä... kai jengi mun ympärillä siitä selviis...
tänään ystäväni kanssa samasta aiheesta. Kerroin, kuinka vain lapset ovat pitäneet minut hengissä, kun ovat antaneet syyn elää. Toisaalta, enpä ole varma, pystyisinkö itsaria tekemään muutenkaan, kun kaikki vaihtoehdot jotenkin kauhistuttaisi. Luultavasti kuolisin nälkään, koska luultavasti majoittuisin neljän seinän sisälle ja kuolisin sitten pikkuhiljaa pois.
Mietittiin itsemurhaan päätyneitä yleensä. Ovatko he niin syvällä masennuksessa, etteivät todellakaan näe mitään ulospääsyä siitä pimeydestä. Voin hyvin kuvitella, miltä heistä tuntuu.
Toivoisin, että voisin sanoa sinulle jotain, mikä saisi sinut nousemaan masennuksesta ja löytämään edes jonkin pienen syyn elää.
Jos nyt mietin omaa tilannettani, niin minut jätti mies, jota rakastan valtavasti. Hän on ensimmäinen mies, jota rakastan yhtä paljon, kuin lapsiani ja se on paljon se! Jotenkin vain ajattelen, että niin kauan, kuin olemme molemmat hengissä, on edes pieni toivo, että elämä vielä joskus meidätkin yhdistää. Ja toisaalta en haluaisi aiheuttaa hänelle omantunnontuskia siitä, että tappaisin itseni hänen vuokseen. Ja se jengi ympärillä... Ketjureaktio lähtisi käyntiin, kun pian olisi useampikin masentunut
:(
Tyydyn rakkaani päätökseen, koska hän uskoo päätöksensä olevan molempien parhaaksi ja uskon osoittavani parhaiten rakkauteni häntä kohtaan kunnioittamalla hänen päätöstään. Elän loppuelämäni rakkaus häntä kohtaan rinnassani. En voi muutakaan. Vaikka hän ei minua haluakaan, niin rakastaa voin aina ja säilyttää muistot sisälläni. Vaikka joka kerta nousee kyyneleet silmiin, kun näen esim. saman merkkisen auton, kuin hänellä on, niin toivon joskus vielä voivani hymyillä muistaessani Toyotasta hänet.
Jos haluat kirjoitella esim. s.postissa kanssani, niin laita vaikka osoitetta tänne.
Paljon voimia sinulle!
Kiitos kaikille jotka ovat vastanneet viestiin. Tuntuu hyvältä että tietää sen ettei ole ainut joka käy näitä asioita läpi.
Päivät kuluvat hetki kerrallaan, itkien ja välillä myös jopa hymyillen. Tunnetilat vaihtelevat, mutta ikävä ja kaipuu on kuitenkin koko ajan pinnassa. Tämä päivä on ollut todella rankka kun näin viimeyönä unta rakkaastani ja aamulla herätessä löi totuus silmille niin kovasti. Mieli tekisi tarttua puhelimeen ja soittaa mutta sillä vain kiusaisin itseäni, ei kait siinä mitään järkeä olisi. Tuntuu vain siltä että on kuitenkin niin paljon kerrottavaa, jota en osaa kertoa muille. Mutta kun taas muistaa ettei välillämme ole enää molemminpuolista rakkautta jää se tekemättä. Minä kyllä rakastan ja kaipaan mutta ihminen jolle sydämeni kuuluu ei vastaa sydämeni huutoon.
En kait voi muuta kuin yrittää jatkaa päivä kerrallaan ja vuodattaa tuskaa pikkuhiljaa pois. Kait se joskus tulee sekin päivä kun tuska lakkaa tai edes helpottaa. Kiitos kun kannustatte ja voimia myös teille kaikille, jotka potevat samaa tuskaa...