Ärrrsyttää...

Kertokaas nyt onko syytä huoleen kun itseä ärsyttää. Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä vasta vajaa vuosi, asun virallisesti jo hänen luonaan, mutta käytännön syistä ollaan oltu kaukosuhteessa eri maissa (minä olen joutunut lähtemään) nyt reilu neljä kuukautta ja sitä jatkuu jouluun asti.

Mua ärsyttää miehen käytös. Soitellaan netitse useampana päivänä viikossa, itse soittelisin joka päivä, mutta mun täytyy tyytyä siihen, että miehellä on aikaa (siis halua pikemminkin, aikaahan aina löytyy) harvemmin. Itsellä on nuo soitto-ohjelmat päällä koko ajan, mies pistää ne päälle vain silloin, kun soitellaan. Minä siis odottelen aina, että puhelin soi, ja vastaan. Välillä se on käynyt ärsyttämään niin, että olen sanonut olevani jossain muualla ja pitänyt koko toosan kiinni. Ei hetkauta toista.

Välillä - vaikkakin harvoin - käydään kumpikin tahollamme ulkona. Minusta olisi ihan kiva esim. saada joku tekstari yöllä kun toinen tulee kotiin, mutta ei. Itse lähetän aina, ehkä se toisaalta ärsyttää miestä. Jotenkin mulla epäilykset herää, kun miehen kännykkä menee ulkonakäynnin jälkeen päälle vasta seuraavana iltapäivänä, tuntuu ilkeä pistos vatsanpohjassa, kun mietin, kuinka helppoa pettäminen kaukosuhteessa on. Kysyä en haluaisi, kun musta tuntuu etten muutenkaan osaa luottaa häneen ja suhteeseen tarpeeksi ja rasitan häntä yleensäkin aina sillä. Hän ei multa kysele mitään, jos käyn ulkona, tiedän hänen luottavan minuun.

Vaadinko siis liikaa, kun haluaisin enemmän huomiota mieheltä? Hän kyllä jutellessamme ja kirjoitellessamme sanoo rakastavansa mua ja rakastaakin, tiedän kyllä. Kuitenkin tuntuu pahalta, kun tuntuu siltä, että ainoastaan mulla on ikävä ja että ainoastaan minä haluaisin jutella usein ja tietää, että toinen ei käy nuolemassa joitakin satunnaisia tyyppejä. Välillä ajattelen olevani ihan yhdentekevä osa hänen elämässään, vaikka hän sanookin kaikkea muuta ja meillä on yhteisiä suunnitelmia siksi kun palaan. Miksi näin?
4613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sitten vaihdossa Pohjois-Amerikassa ja useat muut suomalaiset vaihtarit, jotka oli vaihdossa samaan aikaan (meitä oli yht. 7), pettivät Suomeen jääneitä kumppaneitaan (itse en ollut varattu tuolloin). Heille pettäminen oli mielestäni "helpompaa" kuin suomeen jääneille kumppaneille, jotka olivat kotikaupungissaan omien kavereidensa kanssa ja tietyllä tapaa tietenkin oman kumppanin kaverien silmälläpidon alaisina. Inhottava juttu oli.

Mielestäni miehellä olis sun tapauksessa siis enemmän syytä huoleen (siis pelkän tilanteen takia, en kyseenalaista luotettavuuttasi). ihme juttu, ettei ole yhtään mustasukkainen.

Äänestä

on tosi väärin kiukutella toiselle siksi että on mustasukkainen. Ja jos hän ei toimi samoin kuten sinä, niin ei hänen rakkautensa ole "huononpaa" kuin sinun.
Rakkaus ei perustu vaatimuksiin vaan lähinnä siihen mitä toinen antaa. Et voi rakentaa koko juttua odotuksiesi varaan ja sitten kiukutella kun "sillä ei ole soitto-ohjelma päällä yhtä paljon kuin sinulla" Mitäh??!!
Nyt vähän aikuistumista peliin...

Äänestä

Kyllä musta se vähän pompottelee sua. Tuohan on täys selvä merkki, jos on puhelin juhlinnan jälkeen kiinni, et se ei silloin halua, et sä otat yhteyttä. Ja jos yhteydenpidot riippuu siten, et milloin sille passaa. Eihän sun mielipiteellä ole mitään painoa. Siihen ei ole muuta syytä kuin salailu. Kurja sulle, et sun mies on noin petturi ja salailija, mut hyvä puoli siinä, et sen saa helposti siitä kiinni.
Ei muuta kuin nautit elämästäs kun se on pois jaloista ja ilmoita sitten jos joskus enää muistat, että tuli muuten tehtyä bänksit kun toinen petti.. Takaisin sitä ei ole mitään syytä ottaa.

Äänestä

Ehkä miehellä on katsos omakin elämänsä siellä, ja varmaan toinen nainenkin. Ei halua, että sä soittaisit sille just silloin kun sillä on "herkkä" hetki menossa jonkun toisen kanssa. Mulla on paha epäilys, että se pettää sua. Mies haluaa elää, eikä halua jonkun kaukana olevan naikkosen häiritsevän sitä elämää mikä hänellä siellä on, missä nyt sitten asusteleekin. Hän vaan osaa lirkuttelun taidon, ja naisethan menee yleensä aina lankaan, kun niille vähän sanoo "tykkään susta pus pus"... Anna sen nyt naida aivonsa pellolle ja nauttia elämästään siellä, kunnes sitten taas palaatte yhteen joulukuussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mie tyttö kirjoitti:

Kertokaas nyt onko syytä huoleen kun itseä ärsyttää. Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä vasta vajaa vuosi, asun virallisesti jo hänen luonaan, mutta käytännön syistä ollaan oltu kaukosuhteessa eri maissa (minä olen joutunut lähtemään) nyt reilu neljä kuukautta ja sitä jatkuu jouluun asti.

Mua ärsyttää miehen käytös. Soitellaan netitse useampana päivänä viikossa, itse soittelisin joka päivä, mutta mun täytyy tyytyä siihen, että miehellä on aikaa (siis halua pikemminkin, aikaahan aina löytyy) harvemmin. Itsellä on nuo soitto-ohjelmat päällä koko ajan, mies pistää ne päälle vain silloin, kun soitellaan. Minä siis odottelen aina, että puhelin soi, ja vastaan. Välillä se on käynyt ärsyttämään niin, että olen sanonut olevani jossain muualla ja pitänyt koko toosan kiinni. Ei hetkauta toista.

Välillä - vaikkakin harvoin - käydään kumpikin tahollamme ulkona. Minusta olisi ihan kiva esim. saada joku tekstari yöllä kun toinen tulee kotiin, mutta ei. Itse lähetän aina, ehkä se toisaalta ärsyttää miestä. Jotenkin mulla epäilykset herää, kun miehen kännykkä menee ulkonakäynnin jälkeen päälle vasta seuraavana iltapäivänä, tuntuu ilkeä pistos vatsanpohjassa, kun mietin, kuinka helppoa pettäminen kaukosuhteessa on. Kysyä en haluaisi, kun musta tuntuu etten muutenkaan osaa luottaa häneen ja suhteeseen tarpeeksi ja rasitan häntä yleensäkin aina sillä. Hän ei multa kysele mitään, jos käyn ulkona, tiedän hänen luottavan minuun.

Vaadinko siis liikaa, kun haluaisin enemmän huomiota mieheltä? Hän kyllä jutellessamme ja kirjoitellessamme sanoo rakastavansa mua ja rakastaakin, tiedän kyllä. Kuitenkin tuntuu pahalta, kun tuntuu siltä, että ainoastaan mulla on ikävä ja että ainoastaan minä haluaisin jutella usein ja tietää, että toinen ei käy nuolemassa joitakin satunnaisia tyyppejä. Välillä ajattelen olevani ihan yhdentekevä osa hänen elämässään, vaikka hän sanookin kaikkea muuta ja meillä on yhteisiä suunnitelmia siksi kun palaan. Miksi näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu